Sivut

torstai 13. tammikuuta 2022

Lukupiirissä | Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

"Hopeinen pakettiautomme oli maaginen kulkuneuvo.
Joka kerta kun nousin kyytiin, se vei minut aivan uuteen paikkaan."
    
   
Joulukuun lukupiirikirja
  
Lukuhaasteissa: Helmet 2022: 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti
  
Vetämäni lukupiirin joulukuun kirjana oli Hiro Arikawan Matkakissan muistelmat. Sen kannen on tehnyt Satu Konttinen, samaan tyyliin kuin Takashi Hiraiden Kissavieraan ja Hiroko Kawakamin Sensein salkunkin. Toivottavasti S&S jatkaa näiden japanilaisten romaanien kääntämistä tällä ihastuttavalla kansityylillä.
  
"Joskus tuntuu kuin se ymmärtäisi ihmiskieltäkin. Todella älykäs se on." 
Hölmö tässä on ihminen, joka ei ymmärrä meidän kieltämme. (s. 51)
  
Kirjan kertojaäänenä on Nana niminen kollikissa. Nimen se on saanut Satorulta numeroa seitsemän muistuttavasta hännästään (Satorun edellinen kissa puolestaan oli saanut nimensä otsansa merkinnöistä, jotka olivat kirjoitusmerkin kahdeksan näköiset). Nana on katujen kovettama katti, mutta se kuitenkin lämpenee Satorulle, joka tuntuu ymmärtävän sitä paremmin kuin muut ihmiset. Loukkaannuttuaan Nana hakee apua Satorun luota, eikä koskaan enää palaa kaduille. 
  
Joka ikinen kissa valitsee mieleiset asiat oman päänsä mukaan, ja kissaa varten suunnitellut esineet ovat harvemmin menestys. (s. 258)
  
Kaksikko elää yhdessä hyvää elämää viiden vuoden ajan, mutta sitten Satoru vie Nanan vierailulle kouluaikaisen ystävänsä luokse. Nana tajuaa, että sille etsitään uutta kotia, mutta se ei halua muuttaa. Niinpä kaksikko tekee kolme reissua, joiden aikana kissa ja mies kokevat ihmeellisiä seikkailuja merenrannalla, Fuji-vuoren lähistöllä ja kukkaniityllä. Nähdään peuroja ja sateenkaaria, aaltoilevaa heinää sekä hotelli, jonne kissat ja koirat ovat tervetulleita. 
  
"Kyllähän minäkin ihailin sellaista maalaiselämää kuin Naapurini Totoro -elokuvassa." (s. 102)
  
Suurin osan kirjasta ollaan Satorun ja hänen ystäviensä lapsuuden ja nuoruuden aikaisissa takaumissa. Ne syventävät paljon Satorun hahmoa, mutta maalaavat hänen ystävänsä hyvin epämiellyttävään valoon: jokainen on kateellinen jostakin Satorun persoonallisuuden piirteestä. Nana on hyvin kissamainen kissa, se tykkää nukkua pahvilaatikoissa ja lämpimän putkitelkkarin päällä. Sen ajattelumallikin kuulostaa kissanomistajille tutulta, vaikka välillä se on hieman liian ihmismäinen. Nana esimerkiksi vertaa sekä lauttaan jonottavia autoja että pihlajanmarjoja rukousnauhaan sekä puhuu kummituksista ja kauhuelokuvista kaksikon vieraillessa hautausmaalla.  
  
Talvi tulee pian. Minun muistelmanikin lähestyvät loppuaan. (s. 296)
  
Lopussa Satoru majoittuu Sapporoon tätinsä kanssa, joka vuosia aikaisemminkin otti pojan luokseen vanhempien kuoltua. Hän ei ole kovin hyvä kissojen kanssa: säikähtää, kun Nana pyyhkäisee hänen jalkaansa vasten, inhoaa Nana kehräämisen vuoksi pörisevää kurkkua, pitää kissan kieltä liian karheana, on vähällä heittää Nanan pahvilaatikon roskikseen... Täti kuitenkin lämpenee kissoille ja pelastaa löytämänsä kissanpennun. Onneksi olin lukenut kirjan arvosteluja Goodreadsista, niin osasin varautua loppupuolella nenäliinoilla. 

Kotona ollessaan hän käytti enemmän aikaa lukemiseen kuin television katseluun. Joskus hän vuodatti kyyneleitäkin sivuja käännellessään. (s. 148)

Japani on haastava paikka naiselle. Se on käynyt ilmi kaikista japanilaisista romaaneista, jotka olen lukenut (esim. Sayaka Muratan Lähikaupan nainen). Tässäkin tulee useassa kohtaa ilmi kulttuuriero maidemme välillä. "Vaimon suuri murhe oli, että häntä ei vieläkään ollut siunattu lapsella." Kun hän sitten tulee raskaaksi, mutta saa keskenmenon, toteaa appi, että selvisipä viimein, että voit ainakin saada lapsia... Julmaa. Lisäksi mies mutisee jotain nykynaisten hysteriasta. Toisessa kohtaa nainen, joka on orpo ja auttaa rahallisesti pikkusiskoaan nähdään huonona morsianehdokkaana. Tädin parisuhde päättyi hänen adoptoitua siskonpoikansa, sillä mies ei hyväksynyt hänen päätöstään, koska häneltä ei kysytty mielipidettä asiaan.

"Maailmassa on myös ihmisiä, joita ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Rakkautta vanhempien ja lasten välillä ei voi taata." (s. 71)

Tähän oli jäänyt muutamia typoja, esimerkiksi sanan yrtit sijaan eräällä sivulla luki yritit. Vuodenvaihteessa alkoi vaivaamaan pieni lukujumitelu, joten oli hieman työlästä saada tämä luettua ja viimeisiä sivuja luinkin vielä etälukupiirin miittiä seuraavana päivänä, tammikuun kolmantena. Liitän loppuun lainauksen, josta tuli mieleen kissani Rontti, jonka kanssa asuin viisi vuotta, kunnes jouduin etsimään sille uuden kodin.
  
"Se rakastaa etenkin leluhiirtä. Sellaista jäniksenkarvasta tehtyä." (s. 48)
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Koskettava tarina kissasta, yksinäisyydestä ja ystävyydestä
  
Kollikissa Nana silmäilee maailmaa tyynen välinpitämättömästi, kuten kissa ainakin, ja ystävystyy sattuman kaupalla Satorun, kissarakkaan nuorukaisen kanssa.
  
Onnea tuovan numeron seitsemän mukaan nimetty Nana on asunut Satorun luona viisi vuotta, kun Satoru eräänä päivänä ilmoittaa, ettei Nana voi enää jäädä hänen luokseen. Mies ja kissa lähtevät matkaamaan löytääkseen Nanalle uuden kodin. Matkallaan läpi Japanin he tapaavat Satorun vanhoja ystäviä ja kasvavat yhdessä ymmärtämään rakkauden merkityksen. Mutta miksi Satoru tahtoo kaikesta huolimatta luopua Nanasta?
  
Matkakissan muistelmat on kuvaus kissan ja omistajan rikkumattomasta siteestä sekä pienten ja suurten rakkaudenosoitusten merkityksellisyydestä. Kissan näkökulmasta kerrottu teos on tulvillaan teräviä ja kissamaisen hauskoja huomioita, jotka jokainen kissanomistaja tunnistaa.
  
Suomentanut: Raisa Porrasmaa, 310 sivua, WSOY 2021
   
Alkuperäinen nimi: Tabineko Ripouto (2019)
  
Luettu myös täällä: Kirjoihin kadonnut, Maailman kirjat, Sunnuntaisatuja 

2 kommenttia:

  1. Tämän voisi kyllä lukea, olen vankka kissaihminen. Naisen asema tosiaan vaikuttaa aika kauhealta. Muistan lukion hissankirjassa olleenkin juttua aiheesta ja siinä kerrottiin, että moni nainen valitsee naimattoman elämän suurkaupungissa paetakseen perinteisiä roolimalleja ja odotuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokunen vuosi sitten oli Hesarissa tai Ylellä artikkeli japanilaisista naisista ja työpaikkojen korkokenkäpakosta. Puoliso on pelinörtti ja hän kertoo usein, kuinka huonossa asemassa naiset pelifirmoissa ovat. Koska naiset usein työskentelevät vain siihen asti, kun menevät naimisiin, heille ei tarjota ylenemismahdollisuuksia, koska tämä kuitenkin jäisi pian kotiäidiksi. Ja minä kun aina olen kuvitellut, että naisten on Suomessa haastavaa saada pitkiä työsopimuksia, koska työnantaja pelkää heidän jäävän heti äitiyslomalle.

      Poista