Sivut

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

2x Elizabeth Acevedo

"Papilla oli kaksi elämää.
Kaksi tytärtä.

Papi oli kahtia jakautunut mies,
pelasi peliä itseään vastaan."

  
heti kun virkailija

lausuu sanan onnettomuus,
linoleumi avaa
                näykkivät leuat

pohjattoman mahan,
                minut nielee
tämä hainhampainen totuus. (s. 12)
  
Isän yllättävä kuolema paljastaa tällä olleen kaksi elämää, toinen New Yorkissa, toinen Dominikaanisessa tasavallassa. Elizabeth Acevedon säeromaanissa vuorottelevat 16-vuotiaiden tytärten Caminon ja Yahairan näkökulmat ja lopussa he kohtaavat. Kirjan pituutta ei kannata säikähtää, sillä sivut ovat todella ilmavia, riveillä on vain muutamia sanoja. 
  
Tunnen olevani lankarulla,
joka on pudotettu lattialle.

Kierin auki & purkaannun,
kun totuus alkaa valjeta.

Sisko. Sisko. Sisko. (s. 241)
  
Maata jalkojen alle on nopealukuinen, mutta ei ehkä aivan niin vaikuttava teos kuin Runoilija X.  Vahvaa #metoo ja BLM sanomaa kuitenkin tässä on. Naisen asema Dominikaanisessa tasavallassa on pelottavan kapea, ja etenkin Caminon ahdistelija hirvittää. Häntä jopa syytetään, että on tarkoiteuksella herättänyt ahdistelijansa huomion. Parasta kirjassa on Yahairan ja hänen paloportailla tomaatteja kasvattavan tyttöystävänsä Dren suhde.
  
somessa pyörii videoita, joissa
taas joku musta poika ammutaan (s. 190)
  
&-merkin käyttö ja-sanan sijaan oli aluksi ärsyttävää, mutta melko nopeasti ne alkoi lukea automaattisesti kuin olisi kirjoitettu auki. Romaanin taustalla on aito lento-onnettomuus vuodelta 2001. Turmassa kuolleet olivat enimmäkseen dominikaanisesta tasavallasta ja osalla matkustajista oli ollut kaksoiselämä. Tapahtuma on jäänyt uutispimentoon WTC-torneihin kohdistettujen iskujen takia. Miinusta annan siitä, ettei kaikkia espanjankielisiä ilmaisuja oltu suomennettu (olisi voinut avata vaikka viitteinä).
  
Haluaako kukaan koskaan
lähteä kotoaan?
--
Olisiko helpompaa leikkiä, että tämä on väliaikaista,

että jonain päivänä on turvallista palata?
--
Täällä, huolimatta pahasta & rumasta,
on kotini. & nyt toivon, että voisin jäädä. Haluaako kukaan koskaan
lähteä paikasta, jota rakastaa? (s. 401)
    
Samastuin jossakin määrin hahmojen kokemuksiin, sillä oma isäni kuoli yllättäen ollessani 14 ja olimme vain vuotta aiemmin joutuneet jättämään kotimme, jossa olin koko ikäni asunut. Ei liene ihmekään, että edelleenkin suurin osa unistani sijoittuu lapsuudenkotiini, vaikka olen asunut opiskelukaupungissani Oulussa jo pidempään kuin siellä. 
  
Ihmiskeho on kumma pala lihaa.
Se paisuu & tyhjenee
pitääkseen meidät hengissä,

mutta pienet sanat voivat sen täyttää
tai puhkoa siitä ilmat pihalle. (s. 273)
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Terävä romaani surusta, anteeksiannon vaikeudesta ja katkeransuloisista ihmissuhteista
  
Camino Rios asuu Dominikaanisessa tasavallassa ja haaveilee lääketieteen opinnoista New Yorkissa. Newyorkilainen Yahaira Rios puolestaan ei ole puhunut isälleen sitten edelliskesän, jolloin hän sai tietää tämän toisesta vaimosta.
  
Camino ja Yahaira saavat kuulla olevansa sisaruksia, kun heidän isänsä menehtyy lento-onnettomuudessa. Juuri kun he luulevat menettäneensä kaiken isästään, he löytävät toisensa. Isän kuolema paljastaa kipeät totuudet sekä rakkauden, jonka hän jakoi meren kaksin puolin.
  
Suomentanut: Leena Ojalatva, 421 sivua, Karisto 2021
  
Alkuperäinen nimi: Clap When You Land (2020)
  
    
*****
  
"Mä tiedän, että keittiössä mä olen onnellisempi kuin missään muualla.
Se on ainoa paikka, missä mä voin rentoutua ja missä riittää, kun keskittyy perusjuttuihin: makuun, tuoksuun, koostumukseen, yhdistelyyn, kauneuteen."
  
  
Elizabeth Acevedon kolmas suomennettu teos Kaikilla mausteilla oli nuortenkirjalukupiirin marraskuun kirjana. Kustantaja lupailee lämminhenkistä lukupalaa ja periaatteessa sainkin sen. Toisin kuin Acevedon aiemmat kirjat, tämä ei ole säeromaani. Harmillisesti kirjastosta lainaamastani kappaleesta oli joku aiempi lainaaja taitellut ison osan nurkista.
  
Emonilla on hieman vaikeaa selvitä paineiden alla. Hän on lukion viimeistä vuotta käyvä nuori, jolla on kaksivuotias lapsi. Emoni käy koulun ohessa töissä ja asuu mummonsa kanssa, joka on kasvattanut hänet. 'Buela auttaa hoitamaan myös taaperoa. Isä ei kestänyt vaimonsa kuolemaa ja muutti takaisin Puerto Ricoon, mistä vierailee joka kesä kuukauden ajan. 
  
Mä halusin antaa Babygirlille kivan nimen. Sellaisen, joka ei paljasta siitä liikaa etukäteen, niin kuin mun oma nimi. -- Ja vaikka meidän nimissä onkin samoja kirjaimia, mun oma on täynnä veitsenteräviä äänteitä: E-Maa-Ni, Emman nimi on pehmeä, se pyörähtää kieleltä kuin unelias kuiskaus. (s. 14)
  
Emonin tyttären nimi on Emma, mutta häntä kutsutaan 90% kirjasta Babygirliksi. "Toivon todella, että alkaisit kutsua Emmaa hänen oikealla nimellään. Tämä Babygirl-höpötys hämmentää häntä." Tytön isä on myös kuvioissa mukana sovittuina viikonloppuina, mutta muutoin Emoni ei häntä halua nähdä. Tyyppi tosin sattuu olemaan aika mustasukkainen ja on pyytänyt lähistöllä asuvia kavereitaan pitämään Emonia silmällä ja raportoimaan, jos tämän luona käy poikia.
  
Minun oli todella vaikeaa samaistua Emonin tilanteeseen. Etenkin siihen lapsi-osuuteen kirjasta, itse kun olen vapaaehtoisesti lapseton. "Valmiina äidin mahassa koputtelemassa iho-ovea, että pääsisin ulos." En myöskään ole hyvä kokkaamaan ja ihmettelin Emonin kykyä yhdistellä raaka-aineita luovasti herättäen syöjissä erilaisia tunteita ja muistoja. Sitä on kirjassa useaan otteeseen kuvattu maagisena. Kirjassa on myös pieni romanttinen sivujuoni ja tykkäsin siitä puolesta paljon. "Mä luulen, että se haluaisi ihan oikeasti tapailla mua."
  
Se oli luultavasti vaikein päätös, jonka mä olen koskaan tehnyt. Kenelläkään ei ollut oikeita vastauksia, kukaan ei tiennyt, pärjäisinkö mä äitinä vai pitäisikö mun antaa vauva adoptioon. Tai olisiko mun pitänyt tehdä abortti.
--
"Jos pidät vauvan, et enää ole oman elämäsi keskipiste, Sinun täytyy ottaa lapsi huomioon jokaisessa päätöksessä, jonka teet. Et voi enää olla itsekäs; et voi panna omia tarpeitasi vauvan tarpeiden edelle. Tämä on viimeinen kerta, kun joku kysyy ensin sinulta, mitä sinä haluat, ja vasta sitten, mitä vauvasi tarvitsee." (s. 119-120)
  
Emoni pidättää toistuvasti hengitystään niin, että hänen täytyy olla jo paha happivaje. Kohtia löytyy ainakin sivulta 84 "Mä päästän henkäyksen, jota en ollut huomannut pidätteleväni.", sivulta 95 "Mä päästän henkäyksen, jota en edes tajunnut pidätelleeni." sekä sivulta 240 "Kun lentokoneen pyörät koskettaa kiitoradan asfalttia, mä päästän henkäyksen, jota en tiennyt pidätelleeni." Lisäksi hän puree huultaan huomaamattaan, kuten sivulla 221 "Mun alahuuleen sattuu, ja mä tajuan purreeni sitä koko keskustelun ajan." ja sivulla 284 "Mä en edes huomannut purevani huultani." Hieman liikaa toisteisuutta makuuni. 
  
Kaikilla mausteilla on nopealukuinen ja hyvin kirjoitettu, kuten kaikki Acevedon teokset ja varustettu jälleen upean monipuolisella hahmogallerialla. Edustettuna on niin erilaisin etnisyyksin varustettuja ihmisiä kuin sateenkaaren värejäkin. Kaikilla mausteilla auttaa ymmärtämään hyvin erilaisessa asemassa olevan ihmisen näkökulmaa. Näitä on aina kivaa lukea juuri siksi, sillä välillä on erittäin tervetullutta hypätä aivan toisenlaisen ihmisen saappaisiin ja kokemusmaailmaan. Tämä tosin vahvisti entisestään tunnetta, etten halua lapsia. Toivottavasti Acevedo kirjoittaa lisää teoksia ja ne tullaan kääntämään suomeksikin. 
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Emoni Santiago on high school -opiskelija, pikaruokalan työntekijä ja pienen tytön yksinhuoltajaäiti. Kun luokkatoverit katsovat jo tulevaisuuteen, Emonin vaihtoehdot ovat rajatut. Keittiö onkin ainoa paikka, jossa hän voi päästää irti huolistaan. Keittiössä hän saa aikaan taikoja. Kun koulussa alkaa ruoanlaittokurssi, Emoni haluaa osallistua, vaikkei hänellä ole varaa kurssiin sisältyvään opintomatkaan. Hän päättää kuitenkin murehtia sitä myöhemmin. Lähipiirin sekä inspiroivan opettajan kannustuksen avulla Emonille aukeaa uusia, odottamattomia polkuja.
  
Palkitun runoilijan uutuusromaani on lämminhenkinen lukupala ja antaa äänen nuorille naisille, joiden tarinoista usein vaietaan.
  
Suomentanut: Leena Ojalatva, 334 sivua, Karisto 2020
  
Alkuperäinen nimi: With the Fire on High (2019)
  

6 kommenttia:

  1. Minä pidin näistä molemmista aika tavalla. Nuoret henkilöhahmot olivat reippaita ja symppiksiä, etenkin yh-äiti Emoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Acevedo osaa kirjoittaa kiinnostavia hahmoja. Oletko lukenut jo Runoilija X:n? Se oli minun ensimmäinen säeromaanini ja oli erittäin säväyttävä lukukokemus.

      Poista
  2. Vielä en ole saanut aikaiseksi lukea näitä, mutta lukulistalla ovat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan tässä järjestyksessä: Kaikilla mausteilla, Runoilija X, Maata jalkojen alle.

      Poista
  3. Haastavaa lukemista kysyi, että puuttuuko joku haaste. Ainakin dekkariviikon haaste on yleensä kesäkuussa, joten se puuttuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla vielä dekkariviikon haasteella vetäjää.

      Poista