Sivut

torstai 8. kesäkuuta 2023

Eläimiä ja ystäviä

"Kati-e oli saanut uuden ystävän.
Lemmikkiystävän."
    
  
Riina ja Sami Kaarlan sekä Anders Vacklinin Lemmikkifrendit-sarjassa päästään tapaamaan nuorempi Kati-e kuin Pet Agents -sarjassa. Jokaisessa kirjassa esitellään yksi hänen monista lemmikeistään ja kuinka hän tapasi kunkin niistä. Samalla tavataan muitakin alkuperäisestä sarjasta tuttuja tyyppejä ensimmäistä kertaa, päästään näkemään Kati-en tankkitalon remontti asunnoksi ja kuinka ennen Ti-botia oli tällä lemmikeistä ja teknologiasta kiinnostuneella sankarittarella muutama varhaisempikin robottikumppani.
  
Sarjan toinen osa alkaa Kati-en seitsemänsistä syntymäpäiväjuhlista, jonne hänen vanhempansa eivät työkiireiden takia ehtineet - Kati-en isä sai nimittäin juuri silloin tietää, että hänet on valittu avaruuteen lähetettäväksi astronautiksi. Kati-e on rakentanut Mi-botin auttamaan tankkitalon kattoikkunoiden asentamisessa ja kun lemmikkikauppa, jossa tyttö on autellut lopettaa, hän saa kaupan vanhat kierreportaat, joiden avulla pääsee helposti sisälle asuntoonsa. 
  
Katie tapaa naapurustossa asuvan pojan Jasperin, jolla on kyyhkyslakka. Hänenkään vanhemmat eivät ole paljoa kotona, sillä he ovat etnologi ja antropologi, jotka tutkivat simpansseja. Yhdessä Lisan kanssa Kati-e puolestaan luo Lemmikkifrendit, palvelun, joka tarjoaa apua ja lemmikkien hoitoa. Tältä pohjalta on siis Pet Agents syntynyt. Tyttöjen ystävyydestä kerrotaan todella kivasti. 
  
Molemmissa sarjoissa on paljon isompia ja pienempiä scifi-mausteita, kuten tällä kertaa vetylähijuna. Luin tässä pari päivää sitten artikkelin, jossa sanottiin, että vetyteknologiaa ollaan rakentamassa lähivuosina isosti Suomessa. Hienoa! 
  
  
Arvosana:
        
Takakannesta:
Uusi Lemmikkifrendit -sarja jatkuu rinnakkain Pet Agents -kirjojen ohessa.
  
Omasta koiranpennusta haaveilevan Kati-en elämä menee raiteiltaan, kun pikku eläinkauppa, jossa hän on käynyt auttamassa, lopettaa toimintansa. Niinpä Kati-e päättää perustaa oman lemmikkipalvelun, jonka tehtävistä yksi mullistaa kaiken – hän päätyy neljän koiranpennun hoivaajaksi!
  
Lemmikkifrendit on Pet Agentsin helppolukuisempi rinnakkaissarja, joka kertoo miten Kati-en ja Ti-botin agenttikaksikko sai alkunsa ja ratkaisi ensimmäiset tehtävänsä.
  
106 sivua, Tammi 2022
  
Sarjassa ilmestynyt:
  • Bitti ja Moodi
  • Moppi
  • Papu (ilmestyy toukokuussa 2023)
  • Mir (ilmestyy syksyllä 2023)
  
*****
  
"Tien päässä oli puoliksi maan alle hautautuneet kiviportaat. 
Niiden kohdalta alkoi kiemurteleva polku hautausmaalle. 
Perillä oli rautainen kaariportti, joka oli ruostunut osittain rikki. 
Muuri oli peittynyt takkuiseen köynnöspöheikköön, ja portin päällä luki 
koukeroisin metallikirjaimin "Lemmikkien hautausmaa"."
  
  
Eläinten kaupunki on jo seitsemäs osa Pet Agents -sarjaan, ja merkittävä paitsi teemaltaan, se oli myös viimeinen puuttuva teos Helmet-lukuhaasteessa 2022.
  
Lemmikkiagentit kohtaavat tällä kertaa suuren surun, kun ystävän vanha koira yllättäen kuolee. Kirjassa käydään etsimässä yhdessä viimeistä leposijaa unohtuneelta lemmikkien hautausmaalta, joka on kuvattu todella kauniisti (kuvitus on tuttuun tapaan 5/5) ja saadaan kaupunki avaamaan se uudelleen käyttöön. 
  
  
Kirjan nimessä mainittu eläinten kaupunki on hanke, jolla pyritään säilyttämään kaupunkiluonnon moninaisuus ja lisätä ihmisten, villieläinten ja lemmikkien viihtymistä kaupungissa. 
  
Ti-bot koodaa itselleen uusia ominaisuuksia ja tekee vahingossa erikoisen bugin. Pikkuinen botti puhuu myös aivan hurmaavasti, esimerkiksi näin: "- Koko maailma renderöityy kesästä syksyyn" ja "- Hometiainen sai uuden kotipuun ja kodin. Toivottavasti hometiaisella ei ole homekoti." Oli myös ilahduttavaa tietää, että Halloween on Ti-botin lempijuhla. 
  
Tavataan eläinlääkäri täti Enola, joka muistelee ensimmäistä kohtaamistaan Kati-en kanssa tämän ollessa seitsemän vanha. Luulenpa, että tähän tapahtumaan ja Kati-en rakentamaan Pi-pi hoitajabottiin palataan vielä Lemmikkifrendeissä. 
  
Tämä oli yksi sarjan parhaista osista, sillä surun lisäksi kirjassa käsitellään paljon myös muistamista ja uusien kokemusten hankkimista. Todella mainio ja lohdullinen teos sellaiselle, joka on koskaan menettänyt lemmikin. 
  

Arvosana:

  
Takakannesta:
Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmanneet lapsiagentit lemmikkien taivaassa.
  
Pet Agents -sarjan seitsemännessä osassa lemmikkiagentit joutuvat kasvokkain elämän kiertokulun kanssa. Minne rakkaat lemmikit menevät kun niiden elämä päättyy?
  
Kun ystävän iäkäs mäyräkoira siirtyy ajasta ikuisuuteen kesken omien syntymäpäiväjuhliensa, on Kati-en osallistuttava kaupunginviraston kunnianhimoiseen eläin- ja lemmikkihankkeeseen. Keskiaikainen lemmikkien hautausmaa kunnostetaan entiseen loistoonsa, jotta mäyräkoiraystävä ja kaupungin muut lemmikit saavat arvoisensa ikuisen lepopaikan.
  
173 sivua, Tammi 2022

 

 Sarjassa ilmestyneet:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti