Janne Kukkonen: Voro - Kolmen kuninkaan aarre

"Näyttää siltä, että jos mielin olla muuta kuin juoksupoika loppuelämäni, 

minun on otettava ohjat omiin käsiini!"

  

    

Janne Kukkosen Voro on komeaa suomalaista fantasiasarjakuvaa ja vieläpä esikoisteos. Päähenkilönä on Lilja-niminen vorokokelas, joka saa varkaiden kiltamestarilta vain pikkukeikkoja niin sukupuolensa kuin nuoren ikänsäkin vuoksi. Tyttö on omasta mielestään valmis johonkin suurempaan, jos vain saisi tilaisuuden osoittaa sen. 

   

Liljalla on kuitenkin tapana joutua kiinnostaviin vaikeuksiin, vaikka onkin hyvä työssään. Hänen kouluttajansa Seamus uskoo tytön kykyihin, sillä hän oli itsekin aikoinaan mestarivoro. Lilja huomaa lopulta tilaisuuden, johon tarttuessaan voi näyttää kaikille, miten hyvä varas hän on. Tavoitellessaan kunnioitusta hän tulee rikkoneeksi paria varkaiden sääntöä, mutta ajattelee, että tarkoitus pyhittää keinot. 

     

   

Nautin teoksen huumorista ja Kukkosen ilmaisuvoimaisesta piirrostyylistä, joka on yhtäaikaa jopa naiivin pelkistettyä. Aivan kuten Maija kirjoittaa, minunkin mielessä tämä vertautui hieman Luke Pearsonin Hilda ja kivipeikkoon, vaikka se onkin sopiva nuorillekin lukijoille. Vorossa on sen verran raakoja kohtauksia ja kiroilua, että suosittelisin sitä itse vasta 13+ vuotiaille.

  

Harmaasävyisyys toimi hienosti linnojen, aarrekammioiden ja hautaluolien värimaailmana. Kukkosella on taustaa animaatio-ohjajana, mikä näkyy kauniisti teoksen monipuolisissa kuvakulmissa ja dynamiikassa.

  

Kukkonen on sekoittanut tarinaansa klassisen fantasiaeepoksen aineksia ja materiaalia niin pohjoimaisesta mytologiasta kuin kuningas Arthur-typpisistä tarinoista tai Game of Thronesista. Mukana on myös perinteinen sinne ja takaisin esineiden keräystehtävä, joka osoittautuu hyvin vaaralliseksi paitsi Liljalle, ehkä myös koko maailmalle. 

  

Harmittaa, että ihastuttava, liki 300 sivuinen tarina päättyy. Toivon kovasti, että teos saa jatkoa, sillä lopussa jätettiin tilaa tällaiselle mahdollisuudelle. 

   

Arvosana:

  

Takakannesta:

Mestarivarkaan urasta haaveileva Lilja saa tilaisuuden todistaa taitonsa varkaiden killalle ja ottaa vastaan uhkarohkean tehtävän. Epäonnekseen Lilja herättää varkaudellaan vuosisatoja uinuneet, unohdetut voimat. Pian hän on sotkeutunut keskelle muinaista valtataistelua. Onko koko maailman kohtalo loppujen lopuksi pienen voron harteilla?

      

Janne Kukkosen Voro on taianomainen fantasiaseikkailu kaikenikäisille lukijoille.

  

280 sivua, Like 2016

Liljan seikkailuista on luettu täälläkin: Helsingin Sanomat, Kirjojen keskellä, Evarian kirjahylly, Sarjakuvaruutu, Timbuktor

Lastenkirjalauantai: Roald Dahl: Annok iplik

"Annok iplik on yksinkertaisesti kilpikonna väärinpäin", herra Hapuli selitti. 

 

   

Roald Dahl -lukuhaaste: Luettuja kirjoja 6 (Tynkätyiset, Nilviöt, Ilmarin ihmelääke, Taikasormi, Iso kiltti jätti, Annok iplik) = Matilda-taso

 

   

Annok iplik menee Roald Dahlin kepeämpien huumoriteosten joukkoon. Nopealukuinen tarina on yksinkertainen ja höpsö, mutta silti uskottavampi kuin mikään muu aikaisemmin lukemani Dahlin lastenklassikko. Teoksessa on koko ajan positiivinen vire ja mukana on myös hieman sitä Dahlille niin tyypillistä eriskummallisuutta. 

  

Herra Hapuli asuu rouva Hopia yläkerrassa. Herra Hapuli rakastaa kukkien hoitoa, minkä vuoksi hänen parvekkeensa on kuin viidakko. Hän rakastaa salaa myös naapuriaan, rouva Hopiaa, mutta ei saa kerrottua tunteistaan tälle. Rouva Hopia puolestaan rakastaa kilpikonnaansa Allua. 

  

Rouva Hopian parveke ulottuu hieman kauemmas talon seinästä kuin herra Hopian, niinpä mies pystyy kurkistelmaan kukkiensa takaa rouvaa, joka toivoo, että Allu kasvaisi nopeammin. Siitäpä entinen linja-automekaanikko herra Hapuli keksiikin mahtipontisen, mutta hyväntahtoisen juonen, jolla on onnellinen loppu.

  

Vielä ehtii osallistua Dahl -haasteeseen! Jaossa Art Housen sponsoroimia kirjapalkintoja.

      

Arvosana:

 
Takakannesta:

"Voi kuinka olenkaan kaivannut sinua!" rouva Hopia huudahti. Herra Hapuli toivoi enemmän kuin koskaan, että hän olisi voinut muuttua kilpikonnaksi.

  

Rakkauden sanotaan voittavan kaikki esteet. Joskus se tosin vaatii takaperoisia taikasanoja ja tusinoittain kilpikonnia! Saavatko ujo herra Hapuli ja rouva Hopia toisensa, ja elävätkö kaikki kilpikonnat elämänsä onnellisina loppuun asti?

  

Huumorista, lämmöstä ja iloisista yllätyksistä - niistä on Roald Dahlin kirjat tehty! Quentin Blaken vauhdikkaat piirrokset täydentävät uuden, sympaattisen Dahl-kirjojen sarjan.

   

Suomentanut: Sami Parkkinen, 70 sivua. Otava 2009 (1. suomenkielinen painos 1991 Art House)

   

Alkuperäinen nimi: Esio Triot (1990)
  

Kuvitus: Quentin Blake

   

Kilpikonnista on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Kirjojen keskellä, Sininen keskitie, Onko kaunosieluista kyborgeiksi?

Dahlin suomennetut lastenteokset:

• Jaakko ja jättipersikka 
• Jali ja suklaatehdas 
• Taikasormi
• Kekseliäs kettu 
• Jali ja lasihissi 
• Iskä ja Danny maailmanmestari 
• Suunnattoman suuri krokotiili 
• Nilviöt 
• Ilmarin ihmelääke 
• Tautisia tarinoita 
• Iso kiltti jätti 
• Kuka pelkää noitia 
• Kirahvi, Kaani ja minä 
• Matilda 
• Riimihärkää muusilla 
• Annok iplik 
• Tynkätyiset 

J.K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta

"Lopulta he saavat tietää, että me puhumme totta, Harry ajatteli surkeana."

  

   

Lukuhaasteissa: Okklumeus -lukuhaaste (luettuja Potter-kirjoja: 4)

  

J.K. Rowlingin Harry Potter ja Feeniksin kilta on se teos, josta Hyllytontun höpinöitä -blogin Okklumeus -lukuhaaste on saanut nimensä. Okklumeus on taikuuden laji, jossa on tarkoituksena sulkea mieli ulkopuoliselta tunkeutumiselta, jolloin estetään esimerkiksi lukilitiksen eli ns. ajatustenlukuloitsun toiminta. 

  

Feeniksin kilta on Potter-sarjan tähän mennessä synkin osa. Olen lukenut sen vain kahdesti aikaisemmin. Luin tällä kertaa puolet kirjasta Potter-maratonin aikana ja loput vähän sen jälkeen. (Väliin mahtui mm. lukupiiriteos.) Olipas siinä urakkaa. Teosta olisi paikoin voinut tiivistää, sillä 1050 sivua on aikamoinen tiiliskivi ranteille. 

  

Silti missään vaiheessa ei kuitenkaan ollut tylsää, sillä kerronta etenee koko ajan kuin vuoristoradalla - välillä hidastetaan ylämäessä, vain jotta tarina saisi sen huipulle päästyään lisää vauhtia. Kolmannella kerralla teos tuntui paremmalta kuin muistikuvissa edellisiltä kerroilta. Silti järjestyksessä teos sijoittuu vasta viidenneksi, vain hieman Salaisuuksien kammion jälkeen.

  

Alkupuolella teosta pituutta kasvanut Harry makoilee paljon, niin hortensiapensaan takana kuuntelemassa uutisia kuin horteessa omassa sängyssään. Teini-Harry on täynnä angstia, sillä hänen ystävänsä eivät kerro kirjeissään mitään, mitä velhomaailmassa tapahtuu, eikä Päivän Profeetta ole sen parempi tietolähde. Voldemort palasi neljännen kirjan lopussa ja Harry oli tapahtuman ainoa todistaja. Hän lukee lehdestä vain kannen, sillä siinä vaiheessa, kun Voldemort aloittaisi saman terrorin kuin ollessaan voimissaan, se olisi etusivun uutinen.

  

Teoksen nimi viittaa Voldemortia vastaan nousseiden velhojen ja noitien ryhmään, johon Harryn vanhemmatkin aikoinaan kuuluivat. Moni alkuperäisen ryhmän jäsen on joko kuollut tai menettänyt järkensä Voldemortin ja tämän seuraajien, Kuolonsyöjien käsissä. Tuo ryhmä on nyt perustettu uudelleen varustettuna uusilla jäsenillä ja johdossaan Tylypahkan rehtori Albus Dumbledore. Ja Dumbledorellahan on työhuoneesaan feeniks nimeltään Fawkes. 

  

Kesät jästisukulaistensa luona viettävä Harry on erään kuuman päivän iltana kävelyllä, kunnes kohtaa tyhmän serkkunsa Dudleyn - ja pari ankeuttajaa. Harry joutuu loitsimaan suojeliuksen, vaikka tietää, ettei saisi taikao alaikäisenä Tylypahkan ulkopuolella, saati jästin läsnäollessa. Autettuaan Dudleyn kotiin hän jää odottamaan ministeriön pöllöä ja erotuskirjettä. Dumbledore onnistuu kuitenkin lykkäämään erotuksen ja niinpä Harryn täytyy mennä ministeriöön keskustelemaan illan tapahtumista.

   

Harry tapaa rakkaan kummisetänsä Siriuksen pitkästä aikaa, ja saa kuulla tältä jatkuvia vertailuja isänsä kanssa - niin hyvässä kuin pahassakin. Vuosia velhovankila Azkabanissa viettänyt Sirius tuntuu välillä sekoittavan parhaan ystävänsä ja tämän pojan. Harrya tämä ei kuitenkaan haittaa, vaan pitää Siriusta enemmän vertaisenaan kuin vanhemman korvikkena. Siksikin paluu joululomalta Tylypahkaan tuntuu ensimmäisen kerran epämiellytävältä.

   

Harrysta oli tuntunut, että hänen kauan odottamansa paluu Tylypahkaan oli täynnä arvaamattomia yllätyksiä, kuin riitasointuja tutussa laulussa. (s. 254)

  

Harry viides kouluvuosi on erityisen vaikea. Sen lisäksi, että taikaministeriö väittää hänen puheitaan Voldemortin paluusta valheeksi, on viides vuosi V.I.P. eli velhomaailman ihmeisiin perehtyttävän tutkinnon aikaa. Tutkinto vaikuttaa siihen, mihin oppilaiden on mahdollista työllistyä ja mitä aineita he kahtena viimeisenä vuotenaan opiskelevat. Harry haluaisi auroriksi, mutta se vaatisi lisää taikaliemiopintoja Kalkaroksen kanssa.

Valonpilkahdukset olivat totta kyllä aika heikkoja, mutta Harry oli kiitollinen vähäisistäkin päilähdyksistä senhetkisessä synkkyydessä; hän ei ollut ikinä elänyt niin hirveää ensimmäistä viikkoa Tylypahkassa. (s. 334)

  

Uutena pimeyden voimilta suojautumisen opettajana tavataan ministeriön nimeämänä rupikonnamainen ja vaaleanpunaisesta pitävä Dolores Pimento, jota Harry inhoaa vielä Kalkarostakin enemmän - vaikka ei tiennyt sen olevan mahdollista. Pimennolla on aivan erilainen tapa opettaa ainettaan, minkä takia Hermione ehdottaa, että Harryn tulisi vetää hänelle, Ronille ja parille muulle halukkaalle opintopiiriä aiheesta. Taikaeläinten hoidon opettajaksi on puolestaan palannut professori Matoisa-Lankku, sillä Hagrid on hoitamassa killan asioita.

  

Kuten aiempien osien perusteella voi odottaa, on tähänkin kirjoitettu lopputaistelu. Tällä kertaa Harryn ei tosin tarvitse hoitaa hommaa yksin, kuten aiemmin. Tämäkään taistelu ei pääty ilman verenvuodatusta ja menetyksiä ja siksi todella moni Potter-fani pitääkin tätä osaa sarjan surullisimpana. Raskaaksi Feeniksin killan lukemisen kuitenkin tekee Harryn jatkava ruikutus siitä, kuinka kukaan ei ymmärrä häntä ja kuinka vain hänellä on ongelmia, vaikka hänen ystävänsä antavat täyden tukensa. Harry vetäytyykin usein itsekseen murjottamaan ja potemaan arvessaan alati pahenevia kipuja.

  

Harry ei myöskään ole kovin hyvä tunneasioissa ("teelusikan tunneskaala"), vaan on jatkuvasti ymmällään Hermionen ja Chon kanssa. Harrylta tosiaan löytyy muutamia piirteitä, jotka sopivat paremmin luihuiselle kuin rohkelikolle, kuten se ylenkatse, jolla hän asennoituu suosikkihahmoani, ihanan outoa Luna Lovekivaa kohtaan. Luna edustaa teoksessa asioiden kyseenalaistamista ja ajattelun vapautta. Yhtenä uutena hahmona esitellään myös metamorfimaagi Tonks, joka on varsin erikoinen persoona hänkin. 

  

Arvosana:

        

Takakannesta:

Kesän siihen mennessä kuumin päivä iku päättymäisillään...

  

Viisitoistavuotias Harry kohtaa ankeuttajat jo ennen kuin lukuvuosi Tylypahkassa alkaa. Koulussa hän joutuu uuden opettajan, Dolores Pimennon, silmätikuksi. Arpea särkee polttavasti ja Harry näkee niin merkillisiä unia, että pelkää menettävänsä järkensä. Lordi Voldemort on liikkeellä, vai onko? Aina ei ole helppo tietää, mikä on totta ja kehen voi luottaa. 

  

J. K. Rowling esittelee viidennessä Harry Potter -kirjassaan uusia hahmoja ja kertoo lisää tutuista. Lukuvuoden aikana tapahtuu ja paljastuu asioita jotka mullistavat Harryn elämän.

  

Suomentanut: Jaana Kapari, 1050 sivua, Tammi 2004
  
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Order of the Phoenix (2000)
  
Sarjassa ilmestyneet: 

• Harry Potter ja viisasten kivi (1998) 
• Harry Potter ja salaisuuksien kammio (1999) 
• Harry Potter ja Azkabanin vanki (2000) 
• Harry Potter ja liekehtivä pikari (2001) 
• Harry Potter ja Feeniksin kilta (2004) 
• Harry Potter ja puoliverinen prinssi (2006) 
• Harry Potter ja kuoleman varjelukset (2008)
• Harry Potter and the Cursed Child (2016)

Sui Ishida: Tokyo Ghoul 2

  

Arvostelukappale

  

Sui Ishidan Tokyo Ghoulin toisessa osassa syvennetään ghoulien maailmankuvaa. Ken Kaneki tapaa coolin ghoulin, jonka tekemät naamiot auttavat ghouleja selviytymään heitä metsästäviltä tutkijoilta - joista muutama vilahtaa myös tämän pokkarin sivuilla. Ghoul Toukan (kannessa) elämästä saadaan lisää vihjeitä ja Ken oppii, mistä ne ghoulit, jotka eivät itse metsästä saavat ruokaa, johon ei liity huonoa omaatuntoa.  

  

    

Vaikka toinen osa tarjoaakin paljon uutta tietoa, siitä puutuu sitä jännitettä joka teki ensimmäisestä osasta niin hyvän. Kyseessä on kuitenkin 14 osainen sarja, eli joukkoon mahtuu myös enemmän taustoja pohjustavia teoksia, ei vain pelkkää toimintaa. Verenvuodatukselta ei kuitenkaan vältytyä. Uta ja Hinami (ujo tyttö) ovat mielenkiintoinen lisä hahmogalleriaan ja he tarjoavat uusia näkökulmia siihen, mitä tarkoittaa olla ghoul ja kuinka yllättävän vähän eroja ghouleilla ja ihmisillä lopulta on. 

  

Takakannesta:

Ghoulit elävät keskuudessamme. Niitä ei erota ihmisestä. Ne metsästävät meitä.

  

Ken Kanekin elämä tavallisena opiskelijana on historiaa. Nyt hän on puoliksi ihminen ja puoliksi ghouli, eikä elämä kahden yhteisön välissä ole helppoa, sillä myös ghouleja metsästetään.

    

Ikäsuositus: 15+

  

Suomentanut: Suvi Mäkelä, 208 sivua, Punainen jättiläinen 2016

  

Alkuperäinen nimi: Tokyo Ghoul (2011)

  

Tokyo Ghoulista on kirjoitettu myös täällä: Manga Puutarha

  

Sarjassa ilmestynyt:

• Tokyo Ghoul 1

Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja kolme: Matka

- Katso tarkkkaan. Tämä on viimeinen näkysi maanpinnalta, Ari huomautti.

- Ei tässä ole paljon ikävöimistä, Joni tuhahti.
   

Se oli tietysti totta. Auringon polttama kuiva autiomaa ei herättänyt erityistä haikeutta. 

Ehkä se oli vain hyvä. Sitä paitsi koko planeettahan oli aikaa myöten vääjäämättömästi 

muuttumassa juuri samanlaiseksi. Erämaaksi.

      

    

Kirjailijakaksikon Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin, sekä kuvittaja Pasi Pitkäsen yhteistyönä syntynyt Kepler62 on todella hieno kirjasarja monenikäisille lukijoille. Aikuisenakin olen viihtynyt hyvin näiden parissa. Kolmas osa, Matka, ei kaikilta osiltaan yltänyt aivan samalla tasolla kahden ensimmäisen osan kanssa, sillä tässä osassa pohjustetaan jonkin verran tulevia tapahtumia. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy tästäkin kirjasta. Ja Pitkäsen kuvitus on jälleen upeaa. 

    

Sarjan kolmas osa kertoo nimensä mukaisesti siitä matkasta, jonka valitut 12 lasta ja nuorta tekevät kohti uutta kotiaan, Kepler-systeemiä. Kepler62:ssa on paljon samaa kuin K.A. Applegaten Remnants-sarjassa. Molemmissa maapallo on tuhoutumassa (joskin eri syistä) ja ihmiskunta lähettää pienen toivonkipinän pimeään avaruuteen. Matka ei kuitenkaan suju ongelmitta. Cliffhanger, johon kirja päättyy on myös oikeasti yllättävä. 

  

- Miksi sinä olet mukana? Ari kysyi Marielta. 

- Koska minä halusin niin. Minä saan yleensä kaiken sen mitä haluan. Minä halusin pois kotoa. Mahdollisimman kauas pois. Joskus pitäisi varoa, mitä toivoo, sillä se voi toteutua.  (s. 107)

    

  

Remnantsissa aluksen nimi on Mayflower, kuten sen laivan, joka kuljetti ensimmäisiä uudisraivaajia Amerikkaan ja Kepler62:ssa meduusamaiset tähtipurjehtijat (joiden sähköpurjeet on suunnitellut suomalainen Pekka Janhunen) ovat saaneet nimensä Kolumbuksen tutkimusretken laivueen mukaan: Santa Maria, Pinta ja Niña. Molemmissa sarjoissa matka kestää satoja vuosia, siksipä matkalaiset nukutetaan cryo-kapseleihin. Vaikka aluksen kulkisivat valonnopeudella, matka maapallolta Kepler-järjestlmään kestäisi 1200 vuotta. 

  

En malta odottaa seuraavaa osaa, jossa pioneerinuoret viimein pääsevät uudelle planeetalle. Se näyttää ainakin jo kansikuvansa puolesta todella kiehtovalta ja muistuttaa Beth Revisin Across the Universe-sarjan kolmatta osaa, Shades of Earth. 

  

Arvosana:

Takakannesta:

"On aika. Olkaa kunniaksi ihmiskunnalle." Vanha kenraali Livingstone hyvästelee joukon lapsia, jotka ovat lähdössä tuhoutuvalta maapallolta kauas avaruuteen etsimään uusia elämisen mahdollisuuksia. 

  

Sukkula vie heidät avaruusasemalle, jolla tähtipurjehtijat Santa María, Pina ja Niña odottavat matkalaisiaan. Ari pitää huolta pikkuveljestään Jonista ja epäilee, että lähtijöille ei ole kerrottu aivan kaikkea tulevasta tehtävästä. Kuka nukkuu aluksen ylimääräisessä kapselissa ja miksi Ari herää kesken lennon? Edessä on matka tuntemattomaan.

  

Samantyylisiä kirjoja: Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa, K.A. Applegate: Remants - Viimeinen avaruussukkula ja Määränpää tuntematon

   

159 sivua, WSOY 2016

  

Kepler62 on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Luetaanko tämä?, Madonluvut

   

Sarjassa ovat ilmestyneet:

1. Kutsu (2015)
2. Lähtökaskenta (2015)
3. Matka (2016)
4. Pioneerit (Ilmestyy syksyllä 2016)
5. (Ilmestyy kesällä 2017)
6. (Ilmestyy syksyllä 2017)

Liebster Award -tunnustus

  

Sain tämän Liebster Award -tunnustuksen MarikaOksalta, Oksan hyllyllä -blogista. Kiitos! En muista, olenko saanut tämän haasteen jo aikaisemmin, mutta muuttuvien kysymysten myötä tämä tunnustus on aina yhtä ihanaa ottaa vastaan. 

  

Haasteen säännöt:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita tunnustuksen logo esille blogiisi.
3. Vastaa tunnustuksen antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat tunnustuksen (ja joilla on alle 200 lukijaa).
5. Laadi 11 kysymystä, joihin listaamasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää tunnustuksen säännöt postaukseen.
7. Ilmoita listaamillesi bloggaajille tunnustuksesta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

    

MarikaOksan esittämät kysymykset: 

  

1. Kerro kirjasuositus jokaiselle vuodenajalle eli kirja kesään, syksyyn, talveen ja kevääseen. 

  

Kevät: Andy Weir: Yksin Marsissa

Kesä: Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate

Syksy: Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Talvi: Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

  

2. Jos sinulla olisi ajallisesti mahdollista perustaa uusi blogi, millaisen blogin perustaisit?

  

Minulla itseasiassa on nytkin kirjablogin lisäksi muitakin blogeja (esim. koruihin ja käsitöihin keskittyvä Vedenhenki) ja muutama blogiprojekti on myös vuosien aikana käynnistynyt ja sammunut pois. 

  

3. Oletko kiinnostunut Nobel-palkittujen kirjailijoiden teoksista sen vuoksi, että heille on myönnetty ko. palkinto?

  

En anna suurta painoarvoa palkinnoille. Nobel-palkituilta kirjailijoilta en muista lukeneeni mitään, mutta esim. Finlandia-palkittuja sekä ehdokkaina olleita teoksia olen muutaman lukenut, mutta näissäkin tapauksissa kirja on kiinnostanut joko ennen ehdokkuutta/voittoa tai siitä riippumatta. 

  

4. Minkä kirjan sivuille haluaisit hypätä mukaan osaksi tapahtumia?

  

Uh, ihanan haastava kysymys! Ensimmäisenä tulivat mieleen Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogia sekä J.K. Rowlingin Harry Potter-sarja. Molemmissa maailmoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. 

  

5. Mainitse muutama kirja, jonka kansikuva on mielestäsi erityisen hieno ja sinun silmääsi miellyttävä.

  

Blogistani löytyy tägi Kauneimmat kansikuvat. Sieltä poimin Jeff Vandermeerin pöllökannellisen Hyväksynnän ja Takashi Hiraiden Kissavieraan, jota koristaa Satu Konttisen taiteilema kissa.

  

  

6. Onko jokin kirjagenre tai -laji (esim. muistelmat tai historialliset romaanit) erityinen suosikkisi?

  

Tähän vastaaminen on helppoa. Koko blogin olemassaolon ajan olen ollut ihastunut dystopioihin.

  

7. Tykkäätkö tehdä listoja asioista? 

  

Olen listafriikki. :) Nautin lukusuunnitelmien tekemisestä, pitkistä lukuhaasteista, kuten Helmet 2016 ja ennen matkaakin listaan, mitä täytyy ottaa mukaan - kirjoja unohtamatta! 

  

8. Mainitse 1-3 kirjailijaa, joiden uusista kirjoista olet todella kiinnostunut.

  

- Magdalena Hai

- Anu Holopainen

- Hugh Howey
  

9. Mikä on suosikkimakusi jäätelökioskilla?

  

Pidän paljon lakritsi- ja salmiakkijäätelöistä, mutta tänään söin aivan uskomattoman herkullista metsämarja-juustokakku Minetti-jäätelöä. 

  

10. Seuraatko olympialaisia? Jos seuraat, mitkä lajit sinua kiinnostavat?

  

En ole oikein penkkiurheilun ystävä, mutta joskus satunnaisesti seuraan lajeja (kesän 2016 olympialaisten ulkopuoleltakin) kuten jousiammunta, ratsastus, golf, curling, taitoluistelu, voimistelu, ja biljardi.

  

11. Mikä tuoksu tai maku kuvaa parhaiten viimeksi lukemaasi kirjaa?

  

Viimeisimmäksi luin J.K. Rowlingin Harry Potter ja Feeniksin kilta. Sitä kuvailee parhaiten Bertie Bottien joka maun rakeet, sillä teoksen tunnelmat muuttuvat niin usein 1050 sivun aikana. 

  

    

Haastan seuraavat bloggaajat:

  

Vinopino kirjoja -blogin Lotta

Neverendingly -blogin Mira

Hurja hassu lukija -blogin Jassu

Lukujonossa -blogin Sannalle

Kirjablogi Rougen Emilielle

  

Kysymykseni:

  

1. Onko sinulla suomalaista suosikkikirjailijaa?

2. Kirja vai siitä tehty elokuva/tv-sarja? Kerro myös paras kirjan pohjalta tehty adaptaatio.

3. Käytätkö Goodreadsia? 

4. Kenen kirjailijan teoksia et missään nimessä tahdo lukea? Miksi?

5. Jos voisit soittaa puhelun kenelle tahansa kirjailijalle, elävälle tai kuolleelle, kenelle soittaisit?

6. Mikä kirja jokaisen tulisi lukea?

7. Käytätkö kirjanmerkkejä? Millainen on suosikkisi?

8. Kenen kirjallisuuden hahmon kanssa voisit kuvitella olevasi parisuhteessa?

9. Listaa kolme teosta, jotka ovat omat kirjahyllysi aarteita.

10. Aiotko lukea kahdeksannen Potter-tarinan, Harry Potter and the Cursed Child alkuperäiskielellä tai käännöksenä?

11. Onko sinulla suosikkisitaattia? Mistä kirjasta se löytyy?
   

Lukupiirissä | J.D. Sallinger: Sieppari ruipellossa

"Mä olisin vaan sellainen sieppari ruispellossa."

     

   

Heinäkuun lukupiirikirja
Lukuhaasteissa: Helmet 2016: 38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja

   

J.D. Sallingerin Sieppari ruispellossa kertoo 16-vuotiaasta Holden Caulfieldista. Teos kuuluu niihin klassikoihin, joita yleensä luetaan jo peruskoulussa ja lukiossa, mutta omalta kohdaltani se on jäänyt aikaisemmin lukematta. Nyt tämä klassikko ja 60-luvun teinien kulttiteos tuli vastaan lukupiirissä ja tartuinkin teokseen vailla mitään ennakkokäsitystä.

   

Sieppari ruispellossa on jakanut lukijansa kahteen leiriin, sillä se koetaan joko todella hauskana tai kauhean tylsänä. Mielipide-erot voivat osin johtua myös kahdesta toisistaan paljon poikkeavasta suomennoksesta. Ensimmäinen, Pentti Saarikosken suomennos ilmestyi 1961 ja se on kirjoitettu Helsingin slangilla. Vuonna 2004 ilmestyi tämä lukemani painos Arto Schroderuksen suomentamana yleiskielellä kirjoitettuna painoksena. 

   

Tajusin vasta jonkin matkaa luettuani, että uusi suomennos tosiaan eroaa merkittävästi vanhemmasta. Olikin ehtinyt hieman ihmettelemään yhden lukupiiriläisen kommenttia "se on kirjoitettu kokonaan slangilla". Luin sitten muutamista blogeista (mm. Sallan lukupäiväkirja) vertailuja uuden ja vanhan käännöksen välillä. Ero oli aikamoinen ja syystäkin vanha suomennos on herättänyt paljon keskustelua.

  

Tämä uusi suomennos on erittäin helppolukuinen, mutta se tuntuu korostavan Holdenin angstia ja sopeutumattomuutta ärsytykseen asti. Holden on jälleen kerran saanut potkut koulusta ja nuori miehenalku seilaa sen jälkeen edestakaisin New Yorkissa kuin kaarnavene virran mukana. Teoksen tapahtumat sijoittuvat muutaman päivän ajalle hieman ennen joulua. Lisäksi Holden kertoo takaumien kautta lapsuudestaan ja muista kouluistaan.  

  

Holden pitää lähes kaikkea ja kaikkia kornina (mauton, tyylitön) tai falskina (teennäinen), etenkin elokuvat, niissä olevat näyttelijät ja niitä katsomaan menevät ihmiset. En voinut olla pohtimatta oliko hänellä ADHD, sillä sen verran vaikeaa pojalle oli keskittyä yhteen asiaan. Eniten nautin hänen kirjallisista viittauksistaan.

  

Luen paljon klassikkoja, niin kuin esimerkiksi Paluu nummelle ja vastaavaa, pidän niistä, ja luen paljon sotakirjoja ja salapoliisitarinoita, mutta en minä jaksa niistä hirveästi innostua. parhaiten innostun sellaisista kiroista, että kun ne saa luettua loppuu, sitä toivoisi että kirjailija olisi tosi hyvä ystävä, jolle voisi soittaa milloin huvittaa. Niin ei tosin käy kovin usein. (s. 30)

  

En aivan tavoittanut sitä kirjan syvintä ominaisuutta, joka tästä tekee klassikon, sillä lukukokemuksen päällimmäisin tunne oli tylsistyminen ja sivut kääntyivät vain pakotettuna eteenpäin. Olen toki tyytyväinen, että olen jälleen tutustunut yhteen klassikkoon ja lisännyt siten kulttuurista pääomaani, mutta jäin miettimään olisinko viihtynyt slangi-version parissa paremmin. Vahvimmin lukukokemuksesta mieleeni jäivät korvaläpällinen metsästäjänlakki ja ihmettely, minne Keskuspuiston sorsat menevät talvella. 

   

Arvosana:

  

Takakannesta:

J. D. Salingerin romaani on Yhdysvaltain nykykirjallisuuden eläviä klassikkoja, kuuluisa Odysseys-tarina 16-vuotiaasta Holden Caulfieldistä, joka on saanut potkut koulustaan, koska on osoittautunut välinpitämättömäksi, eikä ole menestynyt. Holden karkaa koulusta kotikaupunkiinsa New Yorkiin ja elää siellä pari levotonta vuorokautta ”omaa elämäänsä” haluamatta ja uskaltamatta kohdata vanhempiaan.

   

Kirja on ”mieletön juttu” harhailusta suurkaupungissa, jazz-klubeissa, yökerhoissa, museoissa, hotelleissa, kaduilla; täynnä hauskoja ja ei-niinkään-miellyttäviä kokemuksia.

  

Suomentanut: Arto Schroderus, 289 sivua, Tammi 2004 (1. suomenkielinen painos 1961 Pentti Saarikoski, uusi suomennos 2004)

  

Alkuperäinen nimi: The Cathcer in the Rye (1951)

   

Mielipiteitä jakava klassikko on luettu mm. näissä blogeissa: Oksan hyllyltä, Booking it some more, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Amman lukuhetki, Pilkkuun asti, Lukuisat kissanpäivät

Potter Tag

Harry Potter on kaikkien tuntema nimi, vaikka kirjoja tai niistä tehtyjä leffoja ei olisikaan koskaan lukenut tai nähnyt. Tänä kesänä sarja on saanut uuden, kahdeksannen osan näytelmän muodossa, sillä Harry Potter and the Cursed Child sai ensi-iltansa 30.7. ja on ollut 31.7. alkaen saatavissa myös kirjallisessa muodossa. Suomennosta odotetaan syksyksi.
   

Ei siis ihme, että tämä kestosuosikki on ollut taas vahvasti esillä. Suomalaisissa kirjablogeissa on myös tänä vuonna ollut liikkeellä pottermaniaa, sillä Hyllytontun höpinöissä polkaistiin 14.1. mm. Kalkaroksen näyttelijänä tunnetun Alan Rickmanin kuoleman johdosta käyntiin Okklumeus-haaste, jossa luetaan niin Harry Potter-romaanisarjaa, kuin sen ympärille kehittyneestä ilmiöstä kertovia tietokirjoja. 

  

Tämän Potter Tagin bongasin Elämäni kirjojen parissa -blogista.

    

Lempikirja:

Lempielokuva:

    

Kirja, josta pidät vähiten:

  

Missä kohtauksissa itkit?:

  

Sarjan loppuun lukeneet tietävät, kun sanon Hedwig...

  

Jos voisit mennä yhteen kenen tahansa Potter-hahmon kanssa, kuka se olisi?: 

    

Oliver Wood, koska se on skotti (ainakin leffassa) tai Neville, koska pitää kasvitieteestä.

  

Lempihahmo: Luna Lovekiva

    

Mikä olisi suojeliuksesi?: Kissa

  

Tahtoisitko omistaa elpymyskiven, seljasauvan tai näkymättömyysviitan?: Näkymättömyysviitan.
  

Missä tuvassa olisit?: 

Pottermoren mukaan Korpinkynnessä, ja tunnistan kyllä kuvauksesta itseni.

    

    

Jos voisit tavata kenet tahansa näytteiljöistä, kuka se olisi?: 

Matthew Lewis (eli Nevillen näyttelijä)

  

  

Mitä paikkaa pelaisit huispausjoukkueessa?: 

Olisin liian kömpelö ja sokea pelaamaan huispausta. Lisäksi pelkään kohti kiitäviä palloja.

  

  

Oletko tyytyväinen loppuun?: 

En. Petyin Kuoleman varjelusten viimeiseen lukuun, jota Rowling jossain haastattelussa kertoi säilyttäneensä kassakaapissa ja joka kertoo kaikkien hahmojen elämästä koulun jälkeen. Joo, kertoihan se jotain, mutta odotin paljon enemmän. En myöskään pitänyt kaikista parinmuodostuksista. Lopputaistelu sen sijaan oli ihan ok. 

   

Paljonko Harry Potter merkitsee sinulle?: 

Harry Potter ei ole minulle elämän ja kuoleman asia, mutta olen semisti sarjan ja etenkin sen maailman fani. Ihailen suuresti Rowlingin mielikuvitusta.

Heinäkuun luetut

Otettiin heinäkuun kuumimpana päivänä lisää hääkuvia ulkona, vaikka ollaankin oltu jo kaksi kuukautta naimisissa.

Heinäkuu oli kirjablogissa todella tapahtumarikas. Luin 15 kirjaa eli 2848 sivua. Pride-viikkolla (27.6.-.3.7.) luin Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin. Ensi vuonna olisikin kivaa tempaista ja haastaa kirjabloggaajia yhteiselle Pride-lukuviikolle, jolloin luettaisiin sateenkaarikirjoja. Lastenkirjalauantaissa esittelin Roald Dahlin rakastetun klassikon Iso kiltti jätti, joka sai uuden filmatisoinnin 1.7.

  

Toistamiseen järjestetty Naistenviikko kirjablogeissa (18.-24.7.) oli vahvasti naiseuden moninaisuudessa kiinni. Itse luin viikolle seuraavat teokset:

• Henrik Ibsen: Nukkekoti
• Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 2 - Kaupungin varjossa
• Jane Mendelsohn: Minä olin Amelia Earhart
• Eleanor H. Porter: Iloinen tyttö
• Mamoru Hosoda & Yu: Susilapset 1

  

Heinäkuu loppui 31.7. Kirjabloggaajien klassikkohaasteen kolmannen osan ja Pottermaratonin myötä. Klassikkona luin George Orwellin ahdistavan dystopian Vuonna 1984 ja Pottermaratonissa luin J.K. Rowlingin luoman sarjan viidennettä osaa, Harry Potter ja Feeniksin kilta (509/1050 sivua). Luen sen loppuun elokuussa, mutta ensin täytyy tarttua lukupiirikirjaan, J.D. Sallingerin Sieppariin ruispellossa, josta keskustelemme jo tulevana perjantaina.

    

Kuukauden parhaat lukuhetket vietin Iloisen tytön, Hakekaa kätilö 2:n ja Vuonna 1984:n parissa. 

  

Tässä vielä kaikki luetut. Mukaan mahtui taas paljon sarjakuvaa, peräti seitsemän teoksen verran.

• Roald Dahl: Iso Kiltti Jätti
• Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
• Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 2 - Kaupungin varjossa
• Brian K. Vaughan: Saga 4 
• Eleanor H. Porter: Iloinen tyttö
• Alan Bennett: Epätavallinen lukija
• Henrik Ibsen: Nukkekoti
• CLAMP: Magic Knight Rayearth - Taikasoturit 1 
• Hajime Isayama: Titaanien sota 2
• Brian Wood: DMZ Vol. 1 
• Mamoru Hosoda & Yu: Susilapset 1
• Jane Mendelsohn: Minä olin Amelia Earhart 
• Sui Ishida: Tokyo Ghoul 2
• Bill Willingham: Fables: Legends in Exile 1
• George Orwell: Vuonna 1984