Sivut

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Maaliskuun luetut

    
Maaliskuussa luin seitsemän kirjaa (1892 sivua). Olisin halunnut lukea enemmänkin ja uutukaisen kirjakärryn (jonka ihana puolisoni hankki minulle ♥) hyllyiltäkin olisi löytynyt toinen toistaan kiinnostavampia uutuuksia luettavaksi, mutta kuukauden teemana olivat haastavat ja hitaasti etenevät kirjat. 
  
Ensimmäinen näistä oli Kassandra Montagin Tulvan jälkeen, jonka arvostelen Nörttityttöjen blogiin, Minna Canthin Hanna ja Susanna Hynysen & Dess Terenjevan Neonkaupunki, jonka arvostelen Tähtivaeltajaan 2/2020. 
  
Myös alati synkkenevät uutiset koronarintamalla ovat vieneet energiaa lukemiselta, vaikka omassa elämässä ei olekaan suuria muutoksia tapahtunut ja ystävät sekä sukulaiset ovat tällä hetkellä kaikki turvassa ja hyvässä voinnissa. Ensi kuun lukupinoon onkin siis kertynyt aikamoisia herkkuja ja luulen, että kun alkujärkytys on nyt muuttunut jonkinlaiseksi turtumukseksi, kirjat maistuvat taas paremmin - tarjoavathan ne pakopaikan. 
  
Kuukauden parhaat lukuhetken sen sijaan tarjosivat Vuokko Hurmeen erinomaisen Huimaa-trilogian päättävä Keikaus, Tuutikki Tolosen Mörköviesti ja Magdalena Hain kauhunovellikokoelma Kuolleiden kirja, josta myöskin kirjoitan seuraavaan Tähtivaeltajaan.  
  
Kaikki maaliskuussa luetut:
  • Kassandra Montag: Tulvan jälkeen (postaus tulossa)
  • Magdalena Hai: Kuolleiden kirja - paluu Uhriniituntakaiseen (postaus tulossa)
  • Vuokko Hurme: Keikaus 
  • Minna Canth: Hanna
  • Anu Holopainen: Metsälammikon hirviö
  • Tuutikki Tolonen: Mörköviesti
  • Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki (postaus tulossa)
   
Muistuttelen, että Scifi-lukuhaaste jatkuu vielä kaksi kuukautta! Saas nähdä montako teosta itse tulee vielä luettua siihen, aika monta on tullut jo nautittua ja useampi odottelee kirjakärryssäkin. Moni haasteen alle luetuista on noussut myös parhaiden lukukokemusten joukkoon.
  
Huhtikuun lukupino:
  • Cressida Cowell: Noitakuningas herää
  • Stephen King: Laitos
  • J.S. Meresmaa: Dodo
  • Anniina Mikama: Tinasotamiehet
  • Kristina Ohlsson: Zombikuume
  • Mats Strandberg & Sara B. Elfberg: Piiri
  • Thomas Taylor: Malamanteri

2 kommenttia:

  1. Minäkin kuuntelen juuri Tulvan jälkeen kirjaa.
    Odotan postaustasi!

    VastaaPoista