Yöpöydän kirjat: joulukuuta 2023

tiistai 26. joulukuuta 2023

Thomas Taylor: Festergrimm

"Tarinoissa voi tapahtua mitä tahansa. Siksihän me tarinoista pidämmekin."

Festergrimm on neljäs osa Thomas Taylorin kirjoittamia Herbert Sitruksen ja Orvokki Parman seikkailuja Aaverannan mysteereissä. Jatkoakin on luvassa pian, sillä Mermeduusa ilmestyy jo tammikuussa.

"Mikä siinä 'syvimmässä salaisuudessa' on niin tärkeää?" Orvokki kyselee -- "Jos et ole koskaan nähnyt sitä, mikä se sitten onkaan, mistä edes tiedät että se on olemassa?" (s. 271)

Tälläkin kertaa lähtökohta oli ihastuttavan kutkuttava: satoja vuosia vanha tarina robotista ja sen tekijästä sekä vahanukkekabinetista. Mutta pöh, tässä ei ollut aivan sitä samaa imua kuin aiemmissa osissa.

"Menneinä aikoina -- meri oli portti maailmaan, ja tuolloin koko maailma kävi täällä aina joulukuussa, kun Aaverannan kapeat kadut valaistiin silkkilyhdyin ja juhlavat kojut loistivat valoissa. Mutta yksikään Aaveen Talvimarkkinoiden houkutuksista ei ollut aivan yhtä lumoava kuin teltta, jota piti Ludovic Festergrimm, leluntekijä, koneistomestari ja ihmeidentekijä." (s. 153)

Herbie oli hahmona paikoin todella ärsyttävän yksiulotteinen (hän suhtautui seikkailuihin, niin isompiin kuin pienempiinkin todella kielteisesti) ja Orvokissa oli samaa vikaa (hän heittäytyi vaaranpaikkoihin ajattelematta kahta kertaa). Myös tarinan pahis Sebastian Ankerias ja Hotelli Nautiluksen johtaja herra Nilviäinen ovat suorastaan mielikuvituksettoman karikatyyrisiä toimissaan. Tulee aivan mieleen Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarja.

"Mutta Herbie, tästä voi tosiaan alkaa uusi seikkailu. Etkö ole edes vähän innoissasi?"

"En. -- Minulla on tänä vuonna EI-marraskuu. Olen sanonut 'ei' kaikelle vähänkään seikkailulliselle koko kuukauden, ja jäljellä on enää vain kaksi päivää." (s. 20-21)

Ferstergrimmin robotti, kerakkorapu ja kirjakauppakissa-Erwin veivät voiton kiinnostavina hahmoina. Herbien oma mysteeri ei paljoa edennyt tässä osassa, vaikka siitä vihjailtiin jatkuvasti. Toivottavasti saataisiin pian lisää tietoa siltäkin rintamalta, ennen kuin lukijat kyllästyvät yhden tempun poniin.

Sebastian Ankerias seisoo pöydän ääressä keskellä huonetta, joka on täynnä ruumiinosia. Torsoja riippuu koukuissa katosta, päitä kellii hyllyillä ja jalkoja ja käsivarsia on kasattu sikin sokin koreihin.

Yksi kokonainen näyttelyvitriini on täynnä pelkkiä silmämunia.

On purkkikaupalla... jotain...

Paikka näyttää konepajan ja tohtori Frankensteinin laboratorion risteytykseltä. (s. 121)

Käännöksessä oli pari omaan kielikorvaani hassulta kuulostavaa sanavalintaa (ja ainakin yksi ihan oikea kirjoitusvirhekin), kuten viheltävä kattila vesipannun sijaan ja Orvokki popsii kinuskeja eikä toffeepaloja.

"Yleensä -- seikkailun päätteeksi on tarjolla kakkua. Ja kaakaota. Enkä ymmärrä, miksi tämä kerta olisi poikkeus." (s. 331)

Arvosana:

Takakannesta:
Aaverannan kaduilla seikkaillaan jälleen!

Aaverannan merenrantakaupungissa legendat heräävät eloon. Lukijoiden rakastaman, tunnelmaa ja seikkailua pursuavan sarjan neljännessä osassa Herbert Sitrus ja Orvokki Parma ovat mystisen Festergrimmin jäljillä.

Herbert Sitrus ja Orvokki Parma jatkavat Aaverannan myyttisten legendojen tutkimista. Suosikkisarja vie lukijansa valtameren äärelle vanhaan sumuiseen rannikkokaupunkiin, jonka turistit ovat hylänneet kesän jäljiltä. Taattua tunnelmaa Taylorin tapaan!

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta, 339 sivua, WSOY 2022

Alkuperäinen nimi: Festergrimm (2022)

Sarjassa ilmestyneet:

Malamanteri
Gargantis
Kammovarjo
Festergrim
Mermeduusa (ilmestyy tammikuussa 2024)

Luettu myös täällä: Kirjojen keskellä, Luova ruho

perjantai 22. joulukuuta 2023

Alastair Chisholm: Orion Lost & Adam-2

"There was a ship, in space, lost.

A colony ship, taking a group of brave new-worlders off to some distant settlement."

Across all of known space, it seemed inevitable that the most likely threat was not the vacuum, not asteroids, not even alien life forms - it was other humans. (s. 52)

Alastair Chisholmin Orion Lost on ahmittavaa varhaisnuorten (middle grade) scifiä. Joukko ihmisiä on matkalla kohti uutta kotiplaneettaansa, mutta jokin menee pieleen. Vain kuusi 11-13-vuotiasta lasta herää matkaa nopeuttavan avaruushypyn jälkeen.

"There has been an accident. There was an Event. As a result of this Event, it was necessary to carry out an emergency Jump. -- The emergency Jump was compromised. -- In event of no active crew members, command falls to any viable crew member with sufficent Command Training. -- The remaining candidates are Vihaan Joshi and Beth McKay. -- Beth McKay, you are the most senior viable candidate for command. You are therefore designated acting captain of the starship Orion and all its crew."
--
She laughed. "Ship, I'm not the captain! I can't be! I'm only thirteen! I'm a kid!" (s. 78-80 ja 84)

Heidän on korjattava jättimäisen avaruusaluksen ongelmia ja yritettävä samalla pysyä väleissä, sillä aluksen tietokone valitsee kapteeniksi päähenkilö Bethin, eikä kapteenin poikaa Vihaania. Kaksikon välillä onkin paljon kahnauksia, mutta mitä tapahtuu, kun nuoret tajuavat, että asiat ovat vielä enemmän sekaisin kuin he ovat aluksi tajunneetkaan? Kuka valehtelee ja miksi?

"We're never alone. Ship is alway watching us." (s. 119)

Tässä on paljon samaa kuin Lost in Space -tv-sarjassa, Kenta Shinoharan Astra - Avaruuden haaksirikkoiset -mangassa, Beth Revisin Across the Universe, K.A. Applegaten Remnants ja Timo Palvelan Kepler62 -sarjoissa sekä Eliot Schreferin The Darkness Outside Us -kirjassa.

"This is an unexpected situation but not an emergency. We have a ship that can keep us alive for as long as we need. We don't know how to repair the Jump drive, yet - but we'll figure it out. We're not helpless. and we're not alone. We've got Ship to help us, keep us safe. We will get home. It's just a question of figuring out how." (s. 116)

Arvosana:

Takakannesta:

After a catastrophic Unknown Event leaves the colony ship Orion stranded deep in space, it’s up to thirteen-year-old Beth and her friends to navigate through treacherous and uncharted territory and reach safety. But a heavily damaged ship, a mysterious alien species, space pirates, and an Artificial Intelligence which Beth suspects may be lying to her mean that getting home has never been so difficult.

Hugely gripping, with incredible twists and a fast-paced, action-packed story, this is an unputdownable science fiction adventure – perfect for fans of Mortal Engines and Star Wars.

361 sivua, 2020 Nosy Crow

*****

"In Father's world, there were those in charge, and those below. They ruled the world, Father and those like him. They lived with unimaginable wealth, and they treated the million, billions people below as if they didn't even matter. -- There were riots. And strikes - the peple refused to work, demanded change. But to a man like Father, the solution was simple - build better workers."

Luettuani Orion Lostin katsoin olisiko kirjaston kokoelmaan hankittu enemmänkin Chisholmin teoksia. Adam-2 osoittautui kivaksi lukupalaksi joulukiireiden keskellä. Adam on robottiprototyyppi, joka on viimeiset 200 vuotta asunut rakentajansa (jota hän kutsuu isäksi) talon kellarissa. Eräänä päivänä hänen päivärutiininsa häiriintyvät, kun kaksi ihmistä tunkeutuu lukitsemattomasta ovesta. Adamin isä on sanonut, että sen tulee harjoitella hyvänä poikana olemista ja se ei saa lähteä kellarista.

Shattered houses, rubble, spikes of raw metal pointing at the sky, drifts of old material fluttering in the morning breeze. Everything was blackened and hollow, squares of empty windows with the glass blown out, weeds reclaiming the stones. Most of the buildings were either partly or wholly destroyed.
--
"Is it like this everywhere?" he asked. He still found it difficult to process. "The whole world?"
--
"There might be others out there, but we can't reach them. As far as we know... we're all that's left." (s. 32 ja 94-95)

Ihmiset ovat nuorempi tyttö Runa ja Linden-niminen muunsukupuolinen nuori (hänen pronomininsa ovat ze ja hir). Alun hankaluuksien jälkeen Adam lähtee nuorten mukaan ja suojelee heitä, käyttäytymismalli, jota ihmisten on vaikea ymmärtää, sillä Funksit (eli robotit, joilla on Functional Consciousness, toiminnallinen tietoisuus) tappavat ihmisiä.

"You are Runa. You are humam female." It turned towards Linden. "You are Linden. You are a human female-"

"No I'm not", snapped Linden.

The machine's eyes moved horribly, blinking. "Your bone structure suggests-"

"Linden's non-binary", said Runa. "NB, enby, yes? No defined gender. Do you know what that means?"

"Of course", it said. "Linden is neither male nor female. -- Which pronouns would you prefer me to use?" (s. 12-13)

Adam oppii, että maailma on muuttunut paljon niiden vuosien aikana, kun se on ollut suljettuna yhteen huoneeseen. Tapahtumia seurataan Adamin ja Lindenin näkökulmista. Ihan huimaa, että tässä on ei-binäärinen hahmo ja kuinka toiseutta voidaan tuoda nerokkaasti esille laittamalla toiseksi kertojaksi robotti.

Midwinter was coming soon, she said, and there would be a celebration. One day she pulled Adam to the window and they watched as an enormous pine tree, five meters tall or more, was dragged up through the gates of Keep and into the courtyard. (s. 140)

Arvosana:

Takakannesta:

Adam-2 has been locked in the basement of a lost building for over two hundred years – until he emerges into a world ruined by a civil war between humans and advanced intelligence. Hunted by both sides, Adam discovers that he holds the key to the war, and the power to end it – to destroy one side and save the other. But first, Adam must decide who – and what – he really is.

320 sivua, 2021 Nosy Crow

tiistai 12. joulukuuta 2023

Kirjabloggaajien joulukalenteri: Luukku 12

Tervetuloa kirjabloggaajien joulukalenterin luukkuun 12! Eilen luukku avattiin Tuulevin lukubogissa ja huomenna kannattaa mennä Kirsin Book Clubin sivuille avaamaan luukku 13. Lista kaikista kalenteriin osallistuvista blogeista löytyy ensimmäisestä luukusta.

Ihanaa joulua kaikille!

Liina Putkosen kirjoittama ja Nora Surojeginin kuvittama Monen mutkan tonttumatka on ensimmäinen osa Revontuulen ratsastajat -sarjasta ja se on kirjoitettu joulukalenterinkirjan muotoon - lukujen sijaan teos onkin jaettu 24 luukuksi.

Päähenkilönä seurataan 11-vuotiasta Pyryä. Hänen vanhempansa riitelevät ja koulussa Manni-niminen poika on ottanut Pyryn silmätikukseen. Erään pelottavan illan aikana Pyry tutustuu Tuisku-nimiseen tyttöön, joka kertoo olevansa tonttulas, siis tonttuoppilas, ja että Pyryä tarvitaan tärkeään tehtävään. Kaksikon on autettava Mannia. Pyry oppii paljon uutta itsestään ja äitinsä menneisyydestä - tämä kun ei ole koskaan kertonut mitään esimerkiksi perheestään, koska hän on omien sanojensa mukaan orpo.

Kun Pyry pysyi tarinassaan, vanhemmat muistuttivat, että 11-vuotiaalla on jo vastuu puheistaan. Noin iso lapsi ei voinut päästää suustaan ihan mitä tahansa mieleen tuli.
--
– Olet lukenut lapselle aivan liikaa kaiken maailman keksittyjä tarinoita. Senkin ajan olisi voinut käyttää johonkin järkevään, vaikka matematiikkaan! (s. 78-79)

Kiinnostavista lähtökohdistaan huolimatta, oli kirjan lukeminen minulle todella takkuisaa. Tuli aivan sellainen tunne, että nyt ajetaan Stigalla mäkeä alas jarrut pohjassa. Kirjaan tarttuminen tuntui suorittamiselta ja oli hyvin lähellä aiheuttaa lukujumin. Putkonen leikittelee kielellä, mutta ei osunut minun tikkatauluni napakymppiin. Sanavalinnat olivat usein haastavia aikuisenkaan ymmärtää, puhumattakaan teoksen varsinaisesta kohderyhmästä.

Olen aina sitä mieltä, että kielellistä rikkautta ja monimuotoisuutta on hyvä viljellä lanussa, mutta tässä tuli tunne, että oltiin valittu kyllä erikoisuuden tavoittelu lukutaidon kehittämiseen sijaan. esim. ihmisen tössykkä, kiusimus, ok on lyhenne sanoista ollos kollos, ronttoset, huithamppi, vänkyttää, rönttäiset huppariteinit, tilpehöörin tönttiäiset, vöyrinä, ilon kikatuskakatusaalto, hepslaagi, hörsiä, ilontallaaja...

Jouluisuutta korostettiin liaallisuuksiin asti mm. nimissä. Tontotus on eläinhahmoinen tonttu, tontessori tonttuprofessori, Tasavallan pääkaupunki on Jojoululu ja muita mainittuja paikkoja olivat Vitivalla ja Ritiralla (kartta olisi ollut kiva). Myös tunnetaitojen opettaminen oli aivan liian alleviivaavaa, monet asiat olisi voinut käsitellä paljon hienovaraisemminkin. Tonttuakatemia, valoloitsu kirkastus maksimus, muistitaiat ja tonttujen suojasielu sekä villimieli toivat mieleen Tylypahkan ja suojeliukset. (Kirjailija itseasiassa kiittelee lopussa J.K. Rowlingia, mikä on vähintäänkin kyseenalaista näinä aikoina.)

– Se ping on se lisä, jota teillä ihmisillä ei ole. Joku kutsuu sitä taikuudeksi, joku ihmeeksi. Joku ei edes usko koko hommaan, koska sitä ei voi ihmismaailman puolella todistaa. (s. 62)

Kirja kaiken lisäksi alkoi ensi sivullaan paradoksaalisesti: väitetään samaan aikaan, että on marraskuun viimeinen ja joulukuun ensimmäinen sunnuntai. Manni kutsuu Pyryä pupupalloksi, mutta ensimmäisellä kerralla termi onkin kanipallo. Hieman tarkkuutta ja uudelleenlukua olisi siis tarvittu. Odotin Tammelta paljon korkeampaa tasoa kustannustoimittamisessa, etenkin kun lasten- ja nuortenkirjallisuutta julkaistaan jo valmiiksi aivan liian vähän.

Toivon, että olen yksin näiden tunteiden kanssa ja muille (etenkin lapsilukijoille) tämä maistuu paremmin. Ihannemaailmassa haluaisin, että kaikki julkaistu kirjallisuus olisi timanttista jokaisesta lukijasta, mutta realistisesti joskus osuu kohdalle teos, joka ei vaan kolahda. Nora Surojeginin kuvitus oli kirjaan sopivaa kuin talven ihmemaa, ja etenkin pidin tekstin sekaan asetelluista pienistä kuvista. Jostakin syystä lapsihahmojen kasvot olivat kuitenkin todella pelkistettyjä verrattuna muiden hahmojen yksityiskohtaisempiin kasvoihin.

Arvosana:

Takakannesta:

Pelottavia kiusaajia pakenevan 11-vuotiaan Pyryn arki muuttuu hetkessä, kun hän saa rantakahvilassa eteensä erilaisen kermavaahtokaakaon. Pyry napsii juoman päälle ripotellut värilliset vaahtokarkit oikeassa järjestyksessä ja poksahtaa salaperäisen tonttulas Tuiskun luo. Yhdessä he hyppäävät revontuulen selkään ja ratsastavat suoraan Tonttujen tasavaltaan.

Pyry ja Tuisku päätyvät elämänsä hurjimpiin seikkailuihin, jotka vievät heidät pimeän Kalmakurun perukoille Hukkaholviin sekä petollisen kauniille Sirpalesuolle. Tonttujen tasavallassa on kamalia kolkkia, mutta myös niin ihania ihmeitä, ettei Pyry koskaan haluaisi palata takaisin huolien täyttämään ihmisarkeensa. Satavuotinen tietäjä Kuura Kukkanen paljastaa hänelle lopulta kaikkein suurimman salaisuuden, jonka myötä Pyryn koko perheen elämä mullistuu…

Koukuttava seikkailu tarjoaa lukemisen iloa sekä uskoa hyvän voittoon pahasta niin ihmisessä itsessään kuin monimutkaisessa maailmassammekin. Vauhdikkaan tarinan kautta käsitellään myös syvempiä teemoja: rohkeuden ja arkuuden tasapainoa, ystävyyttä ja sen vaatimaa työtä sekä keinoja kohdata vaikeita asioita kuten surua.

368 sivua, Tammi 2023

Kuvittanuut: Nora Surojegin

Luettu myös täällä: Lastenkirjahylly

Samankaltaista luettavaa: Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Varjot-sarja, Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

maanantai 4. joulukuuta 2023

Marraskuun luetut

Marraskuu oli yllättävän hyvä lukukuukausi (luin huimat 32 teosta), johtuen ehkä osittain 30 sivua päivässä -lukuhaasteesta, sekä kirjaston eräpäivistä, jotka puskivat päälle monissa lainaamissani sarjakuvissa. Kuukauden lopussa päättyivät kivat lukuhaasteet young adult -kirjoista sekä scifistä ja etenkin jälkimmäisessä otin loppukirin - vain yksi bingoruutu jäi täyttämättä. Parhaat lukuhetket tarjoilivat Ihmisenhaltija, Orion Lost, Tytär hämärän, piika pimeän, Kasan perhe, Metsä muuttaa ja Hiilijalanjälkeen jääneet.

Marraskuuhun kuuluu myös Finlandia-palkintojen jakaminen ja hurmaava Magdalena Hai sai viimein ansaitsemansa tunnustuksen (vaikka tiedän toki palkinnon olevan ensisijaisesti myynninedistämisessä) lasten- ja nuortenkirjallisuudesta teoksellaan Sarvijumala, josta olen kirjoittanut Tähtivaeltajaan. Kirjailija käytti saamansa hetken julkisuudessa äärimmäisen tehokkaasti kritisoimalla nykyistä hallitusta, jonka toimet heikentävät mm. kirjojen myyntiä nostamalla niiden verotusta ja leikkaamalla vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuesta.

Joulukuun perinteisiin kuuluu kirjabloggaajien joulukalenteri, jonka ensimmäinen luukku avattiin täällä minun blogissani. Postauksen lopusta löytyy listaus mukana olevista blogeista.

Kaikki marraskuussa luetut: (5804 sivua)

Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 2) Keinotekoinen olotila
Sami Nyyssölä: Ilmastopakolaisen käsikirja
Eva Amore & Matt Cosgrove: Karsein viikko ikinä - Maanantai
Alastair Chisholm: Orion Lost
J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän
Emilia Erfving: Kasan perhe
Jenni Skyttä-Forssell & Giannetta Porta: Viltti ja Vanu varovaisten talossa
Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Kaksi tätiä nimeltä Veera
Henna Ryynänen: Metsä muuttaa
Satu Kettunen: Mörköjuhlat
Jenna Beatrice & Erika Lynne Jones: The Loud Librarian
Jonna Björnstjerna: Kertomuksia merkillisestä kaniperheestä - Setä Surkeus
Malin Falch: Pohjantuli - Porttipuu osa 1
Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier 1
Keiko Ishihara: Prince Freya 6
Sami Nyyssölä: Hiilijalanjälkeen jääneet
Alcante, Laurent-Frédéric Bollée & Denis Rodier: The Bomb: The Weapon That Changed the World
Satu Leisko: Ihmisenhaltija
Kaiu Shirai & Posuka Demizu: The Promised Neverland 17-20
Heli Koskinen & Mari Luoma: Zeta: Uskallatko pelata? & Zeta: Paras peli voittakoon!
Makoto Yukimura: Planetes 1-4
Keiko Takemiya: To Terra... 1-2
Ryan T. Higgins: Mörri joulupukkina
Alex T. Smith: Ärjyli ja kauhean kammottava joulu

Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:

5. Kirjassa ollaan maan alla - J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän

25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi - Eva Amores & Matt Cosgrove: Karsein viikko ikinä - Maanantai

Joulukuun lukupinossa:

Dhonielle Clayton, Tiffany D Jackson, Nic Stone, Angie Thomas, Ashley Woodfolk & Nicola Yoon: Whiteout
Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija
Victor Dixen: Vampyria - Pimeyden hovi
Iiris Leimu: Rakkautta, laamoja ja onnellisia sattumia
Matthew Mather: Kybermyrsky
Anniina Mikama: Tulen ja tuhkan tyttäret
Anja Portin: Sumupuiden kirja
Liina Putkonen: Monen mutkan tonttumatka
Joonas Riekkola: Nanofaarao
Thomas Taylor: Festergrim
Kate Thompson: Kirjasto sodan keskellä
Sirpa Walton: Perhospäiväkirja
Helena Waris: Kimeerit

perjantai 1. joulukuuta 2023

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2023 - Luukku 1

Ihanaa joulukuun ensimmäistä ja tervetuloa kirjabloggaajien joulukalenteriin vuosimallia 2023! Tämän vuoden kalenterilogo ja luukkukuvat ovat minun suunnittelemiani Canvassa ja Unsplashin CC-oikeudellisia kuvia käyttäen.

Tässä luukussa esittelen kaksi tänä vuonna julkaistua lasten joulukirjaa, joista toinen toimii myös joulukalenterikirjana. Kaikki luukut löytyvät listattuna postauksen lopusta. Huominen luukku avataan Amman lukuhetki -blogissa.

Alex T. Smithin kirjoittama ja ihastuttavan yksityiskohtaisesti kuvittama Ärjyli ja kauhean kammottava joulu on kuin sekoitus Painajaista ennen joulua, Räyhä Ralfia ja Lumiukkoa. Yrmeä Ärjyli ei pidä monestakaan asiasta ja joulua hän suorastaan inhoaa. Onkin helpompaa listata mistä hän pitää: ruusukaalista, villapaidastaan, jossa on ruusukaalin kuvia ja ainoasta ystävästään, Kepukasta.

Tiedätkös sinä Ärjylin?

Etpä taida tietää, ärjyleitä on nimittäin vain tämä yksi ja ainoa, eikä riittävän moni vielä ole kuullut hänestä. (s. 7)

Kun eräänä kuuraisena aamuna Ärjyli tajuaa, että joulu tekee taas kerran tuloaan, hän saa loistavan idean: mitä jos hän voisi estää joulun? On siis suunnattava kohti Korvatunturia, jotta Joulupukin vuosittaisen urakan voisi pysäyttää ennen kuin se ehtii alkaakaan. Matkalle sattuu kuitenkin monenlaisia mutkia, joista yksi on nimeltään Pörhylä. Ärjylin hahmo on ihastuttava, etenkin kun hän alkaa miettiä suhdettaan jouluun erilaisten kohtaamisten myötä.

"Mokoma joulu!" hän tuhahti. "Mokoma kimaltava, tuikkiva, helisevän kilisevä, ruttupaperiin ja rusettiin kääräisty joulu!" (s. 17)

Teoksessa on vähän enemmän lukuja kuin joulukalenterissa luukkuja, mutta voisin silti suositella tätä joulukalenterikirjaksi, sillä osa luvuista on vain sivun mittaisia ja niitä voi lukea useamman kerralla. Tämä sopii hyvin koko perheelle, ja uskon etenkin 5-7-vuotiaiden viihtyvän hyvin Ärjylin matkassa.

Hieman nuoremmille suosittelen samanhenkistä Ryan T. Higginsin kuvakirjaa Mörri joulupukkina (Kumma 2023, suom. Raija Rintamäki). Mörrikään ei pidä joulusta, mutta joutuu väärinkäsityksen myötä joulupukiksi.

Arvosana:

Takakannesta:

Herkullisen hauska, upeasti kuvitettu koko perheen joulutarina äksystä ja yrmystä Ärjylistä, joka haluaa pilata joulun.

Ärjyli inhoaa kaikkia ja kaikkea paitsi ruusukaaleja ja ruusukaalivillapaitaansa. Etenkin hän inhoaa JOULUA ja kaikkea siihen liittyvää. Kun ruusukaalit loppuvat kotikylän kaupasta, Ärjyli suuttuu niin että päättää pilata joulun kaikilta. Hän lähtee etsimään Joulupukkia toteuttaakseen hirvittävän suunnitelmansa.

Matkalla mukaan tarttuu (Ärjylin vastustelusta ja kiukuttelusta huolimatta) loputtoman positiivinen kani nimeltä Pörhylä, ja kun seikkailu tuo eteen uusia tuttavuuksia ja toinen toistaan kivempia kohtaamisia, alkaa Ärjyli epäillä omia aikeitaan joulun suhteen.

Suomentanut: Maria Lyytinen, Otava 2023

Alkuperäinen nimi: The Grumpus: And His Dastardly, Dreadful Christmas Plan (2022)