Hilkka Liitsola: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka

"Mikään ei ole pääsaarelaisten mielestä yhtä pahaa kuin elämä merirosvona. 

Niin että sen täytyy olla aika mahtavaa. Kun täytin kymmenen vuotta ja sain oman huoneen, 

ryhdyin valmistautumaan siihen, että merirosvot tulevat ja sieppaavat minut."

  

     

Vau! Ei ole suotta Hilkka Liitsolan toisinkoinen Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka LukuVarkaus -palkintoehdokkaana. Kirja oli mennyt minulta aivan ohitse ja havahduin vasta tuon ehdokkuuden myötä varaamaan sen kirjastosta. Luin sen ahmien parissa päivässä. Ihan mielettömän hieno maailma tässä!

   

Oviaukon pielessä luki koruttomalla tekstauksella Kajo. Ei muuta. Kun ei ollut sukua, ei ollut sukunimeäkään, niin yksinkertaista se oli. Mutta nimenikin oli omani, ja se riitti minulle. (s. 5)

  

Kajo on 12-vuotias orpotyttö Korkeamuurin orpokotilaitoksessa. Hänellä ei ole tietoa vanhemmistaan. Jo parin vuoden ajan Kajo on suunnitellut pakenevansa orpokodista ja suorastaan toivoo, että merirosvot kaappaisivat hänet matkaansa. Ja kun niin sitten käykin, eivät nämä olekaan sellaisia kuin johtaja Kuunvalon kauhukertomuksissa. Kajo päätyy laivatytöksi naisvaltaisen miehistön pompoteltavaksi. 

  

- Saadaaks me pitää se? Saadaanhan? Riki kerjäsi. 

- Se seuras meitä kotiin, Arrrja selitti. 

- Tietysti seurasi! Tehän olette sitoneet köyden sen käteen! Kolmikolkka parahti. (s. 11)

  

Lopulta hän saa tarpeekseen ja yrittää paeta. Toisin kuin Kajo luulee, eivät merten kauhut olekaan vihaisia teosta vaan iloisia, että hän ei halua noudattaa joka ikistä hieman outoa ja turhaakin käskyä, joita miehistö on hänelle antanut. Testin tarkoituksena on katsoa, löytyisikö tytöstä sisua ja oma-aloitteisuutta.

  

Ovensuussa seiso ryhdikäs nainen. Hänellä oli kiiltävät, messinkisolkiset kengät, silkkiset povisukat ja suurikauluksinen savunsininen takki. -- valkoiseksi puuteroitu peruukki. Toinen silmä oli mustan, satiininhohtoisen lapun peitossa. Toinen, väriltään syvänsininen, katsoi purevasti Arrrjaa ja Rikiä. (s. 46)

   

Teos kannustaa lukijaansa käyttämään harkintakykyään ja voisipa melkein sanoa, että se myös opettaa medialukutaitoja - Kajo kun usein lukee sanomalehteä ja siteeraa lukemaansa ja muilta kuulemaansa kyseenalaistamatta ennen kuin saa kuulla totuuden. Kajon kasvua oli ihanaa seurata. Aluksi hän ei uskaltanut astua edes pihanurmelle, sillä häntä oli aina kielletty tekemästä niin, eikä hän tiennyt johtuiko se siitä, että ruoho on vaarallista. Päädyttyään merirosvolaivan miehistöön hän oppii kiipeilemään mastoissa ja on siellä aivan kotonaan. Myös hänen vanhempiinsa liittyvä mysteeri ratkeaa kirjan aikana. 

  

- No, sinä tulet siis maista? Onko sinulla minkäänlaista merikokemusta? 

Aioin vastata, ettei minulla ollut oikein maakokemustakaan. (s. 53-54)

  

Näin korona-aikaan on tullut bongailtua luetuista kirjoista kaikenlaista ajankohtaan sopivaa. Tässäkin kirjassa löytyy kohtaus, jossa pääkaupunki on täysin autio, sillä merirosvohavainnon jälkeen kaupungissa on julistettu poikkeustila. Ne harvat, jotka ulkona kohdataan "näytti siltä, ettei ne halunnu olla kadulla yhtään kauempaa kuin on pakko". 

   

Yö tulvahti kosteanlämpimänä kasvoilleni, kun työnsin raskaan kattoluukun auki. Ilma tuntui linnan ummehtuneisuuden jälkeen raikkaalta kuin kimpullinen eukalyptuksen lehtiä. (s. 6)

  

Liitsolan kieli on ihanaa, ja vaikka tarinaan on eksynyt muutamia anakronismeja (kuten kolarae-karkit), ne eivät tässä vahvojen naisten maailmassa haittaa lukuimua lainkaan. Hauskasti yksi hahmo myös ehdottaa laivan kokille kasvissyöntiä, että on muutakin, mitä syödä kuin eläimet. Odotan jo kovasti sarjan seuraavaa osaa Kajonsaari, joka ilmestyy elokuussa. Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän kirjan ja se sopinee parhaiten kymmenestä vuodesta eteenpäin. 

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Kajo on Korkeamuuri-nimisessä orpokodissa asuva tyttö, joka haluaa epätoivoisesti päästä pois ankeasta ja ilottomasta elämästään. Eräänä päivänä hänelle aukeaakin tilaisuus päästä karkaamaan, mutta kuinka ollakaan: kaksi merirosvoa sieppaa hänet mukaansa - juuri niin kuin hän oli salaa toivonutkin!

  

Uimataidoton ja vähäisesti kiipeilemään tottunut Kajo on aluksi merirosvojen matkassa aivan hädissään. Kajosta tehdään kuitenkin Merenkiitäjän laivatyttö, ja muu miehistö on vain mielissään, kun Kajo ei suostu uudessa tehtävässään miten tahansa pompoteltavaksi. Samalla Kajon vanhemmista ja menneisyydestä alkaa selvitä yllättäviä asioita...

   

165 sivua, Kustannus Mäkelä 2019

     

Kajosta on luettu myös täällä: Siniset helmet, Hemulin kirjahylly

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka 2019
• Kajonsaari (tulossa elokuussa 2020)

  

Samankaltaista luettavaa: Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain, Vuokko Hurme: Kiepaus, Kaipaus, Mila Teräs: Kadonnut kaupunki, Thomas Taylor: Malamanteri, Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla, Salla Simukka: Sisarla, Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset, Meinioseppä - Morriganin kutsumus, Neil Gaiman: Hautusmaan poika, Kaija Juurikkala: Aada ja pimeyden lapset