Sivut

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Minna Canth: Sylvi

“Minä tahdon rakastaa ja olla rakastettu”
  
  
Lukuhaasteissa: Minna Canth -lukuhaaste, Helmet 2021: 19. Kirjassa leikitään
  
Minna Canthin näytelmä Sylvi on inspiroitunut tositapahtumista. Ahmaisin tämän lähes kokonaan yhdellä istumalla, sen verran nopeatempoinen ja kiihkeä näytelmän tarina on.
  
Sylvi on 18-vuotias nuori nainen. Hänen vanhempansa kuolivat pienen ajan sisällä toisistaan hänen ollessa vielä lapsi, niinpä hänelle määrättiin holhooja, Aksel Vahl. Muutamaa vuotta myöhemmin he ovat naimisissa, vaikka Aksel onkin Sylviä kahdeksantoista vuotta vanhempi. Kun Sylvin lapsuudenaikainen, läheinen ystävä Viktor Hoving palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen maisemiin, alkaa seurapiireissä kuohua, kuin Jane Austenin romaaneissa konsanaan.
  
SYLVI: Ylös, Viktor Hoving, me rupeamme sokkosille.
--
VIKTOR: Sinä olet mieletön. Ajattele, jos joku sattuisi tulemaan. 
SYLVI: Mitä se tekee? Ja voimmehan vaikka lukita ovet. (s. 34-35)
  
Koska Sylvi menetti vanhempansa niin nuorena ja meni sitten naimisiin Akselin kanssa, ei hän ehtinyt käydä tanssiaisissa. Näytelmä jakaantuu neljään näytökseeen, joista toisessa tapahtuvien tanssiaisten osuus on sivumäärässä vain vähän muita pidempi, mutta sen aikana tapahtuu kaikkein eniten. Viktorin kanssa tanssiessaan Sylvi nimittäin tajuaa, ettei ole koskaan rakastanut Akselia vaan Viktoria. Ei liene liioiteltua sanoa, että Sylvi on naiivisti sekoittanut huolenpidon ja rakkauden.
  
Tanssiaisissa myös pari luutnanttia iskee silmänsä Sylviin, mutta Aksel vain naurahtaa ja sanoo, että katselkoot vain hänen kaunista nuorikkoaan, kokien nautintoa siitä, että nappasi tämän omakseen. Kolmannessa näytöksessä, joka tapahtuu seuraavana päivänä, Aksel vieläpä kehuskelee Sylville kuinka ylpeäksi ja tyytyväiseksi hän tuli muiden ihaillessa hänen pikku vaimoaan.
    
HARLIN: Vasta puhjennut ruusunnuppu. Lyön veikkaa, että hän on ensimmäisissä tanssiaisissa.
--
SANDELL: Voinpa esitellä sinut hänen miehelleenkin, joka istuu tuolla
--
HARLIN: Mitä sanot? Onko hän naimisissa?
--
SANDELL: Ei hän vielä ollut lapsenkenkiään kuluttanut, kun hän meni naimisiin holhoojansa kanssa. 
HARLIN: Vai niin, vai holhooja se hänet kaappasi itselleen, ennenkuin muut vielä tiesivät hänestä mitään. Mokoma kettu.
--
AKSEL: Mitä se minuun koskee, vaikka koko maailma olisi rakastunut vaimooni, kun hän vaan pysyy uskollisena.
--
TUNEBERG: Luuletko sinä että lapsellisuus ja viattomuus voivat varjella ihmistä intohimoilta. Suuri erehdys! (s. 60-65)
  
Näytelmän lopussa Sylvi hetken mielijohteesta myrkyttää Akselin. Teko ei ollut lainkaan harkittu ja hän katuu sitä heti, joskin liian myöhään. Sylvi joutuu vankilaan ja riutuu siellä vailla Viktoria. Mies on täysin menettänyt kiinnostuksensa Sylviin ja tulee käymään tämän luona vain kertomassa, että on menossa naimisiin toisen kanssa. Näytelmä päättyy Sylvin tuupertuessa hengettömänä lattialle. Tämä on mahdollisesti traagisin Canthilta lukemani teoksen loppu.
  
Sylvillä on itsetuhoiseksi tulkittavia taipumuksia. Kuullessaan Akselilla olevan työpöytänsä laatikossa strykniiniä, hän leikittelee heittävänsä yhden kapselin suuhunsa. Hän myös kommentoi Viktorille olevansa valmis tekemään mitä tahansa päästäkseen jatkuvasta valvonnasta “vaikka suurimman hurjuuden” ja myöhemmin, että parempi olisi hänen ottaa myrkkyä kuin jäädä ilman Viktorin rakkautta. Uhkailemalla näin hän saa Viktorin jälleen tunnustamaan rakkautensa, jota on yrittänyt hillitä.
  
Vaikka Sylvissä onkin vähemmän feministinen ote kuin useimmissa muissa Canthin teoksissa, kyllä tässäkin pohjavireenä sellainen löytyy. Sylvi kysyy Akselilta avioerosta ja saa kuulla niiden olevan harvinaisia. Käytännössä vain puolison pettäessä viattomalla puolella oli oikeus pyytää eroa. Aksel sanoo, ettei hän ikinä antaisi Sylville eroa.
  
SYLVI: Pyytäisitkö sinä eroa, jos minä olisin sinulle uskoton? 
AKSEL: Mitä hullua? Sinä uskoton? Ei, kissimirri, siitä ei pelkoa. -- pidän huolta siitä, että sinä kumminkin pysyt minulle uskollisena (s. 121-122)
  
Aineksia myös #metoo-kampanjaan löytyy. On vaikea erottaa, missä vaiheessa Akselin vitsailu muuttuu uhkailuksi, mutta liitto ei voi olla kovin hyvä, jos puolisoaan täytyy komentaa suutelemaan. Vaimoa pidettiin miehen omaisuutena ja määräysvallan alaisena. Aksel myös toivoo, että Sylvi voisi viimein opetella hoitamaan taloutta laittamaan ruokia, leipomaan ja panemaan kaljaa.
  
AKSEL: Kärsivällisyyteni kohtsillään loppuu. Tule nyt kauniisti suutelemaan minua. -- vai on sinulla niin jäykkä luonto? -- se täytyy taivuttaa ajoissa. Kova kovaa vastaan, jos niiksi tulee. Muistatko, pikku ystävä, kuinka äkäpussi kesytetään? Varo itseäsi! -- Ellet sinä hyvällä anna minulle suukkosta, niin otan sen väkisin. Ja silloin en tyydykään yhteen enkä kahteen, vaan suutelen sinua siksi, että tulet lauhkeaksi kuin lammas.
--
SYLVI: Mutta kun minä en tahdo, kuuletko. (s. 162-165)
  
Sylvin julistus siitä, ettei koskaan tulee enää tanssiaisiin oli myös yhden miehen mielestä väärin (koska miehet eivät enää pääsisi häntä ihailemaan), johon Sylvi kommentoi, että hänellä on täysi oikeus päättää tuleeko hän vai ei. Viktorin rakkaudessa tokaisema “Minä otan sinut vaikka väkisin” ei sekään nykyään enää kuulosta kauhean hyvältä.
  
Tälläkin kertaa sain ihastella, kuinka suomen kieli ei ole paljoa muuttunut Canthin ajoista. Vain muutamia yksittäisiä erikoisen tuntuisia sanoja, lauserakenteita ja sanontoja tuli vastaan. Näitä olivat muiden muassa jöröjaakko, tänäin, “Hyvästi niin kauvaksi” ja “heitää sumua silmiin”. Lukukokemus oli siis hyvin sujuva ja sai ajattelemaan, kuinka paljon paremmin moni asia nykyään on.
  
Mahtavaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Dramaattisen ja tunteikkaan traagisen näytelmän päähenkilö Sylvi on naimisissa, kun rakastuu toiseen mieheen. Aviomies ei suostu Sylvin avioeropyyntöön, ja Sylvi päätyy myrkyttämään miehensä.
  
Sylvi perustuu tositapahtumiin, hengenriistoon helmikuisessa Hämeenlinnassa 1892. Pääosassa on miehensä murhaava nuori vaimo. Rakkaus tai ainakin sen puute näyttävät kuuluvan kuvaan. Intialaisen strykniinipuun siemenistä saa hirmuista myrkkyä.
  
Kirjailijalle aihe suo mahdollisuuden tutkia ja valaista naisiin kohdistuvia paineita ja vallankäyttöä. Minna Canth (1884--1897) nivoi muutenkin kaunokirjalliset työnsä aikansa polttaviin aiheisiin ja keskusteluihin.
  
215 sivua, ntamo 2018 (näköispainos, 1. painos 1893)
  
Kirja luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja kiinnittää huomiota Akselin sylvitä käyttämiin moninaisiin lempinimiin, Kirjakaapin kummitus
  
Minna Canthin tuotantoa:
  
Näytelmiä:
  
Novelleja ja pienosromaaneja:

Ihanaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

  
Kuten on aivan viime päivinä käynyt ilmi, ei tasa-arvo ole vielä valmis tässä matoisessa maailmassa, ovathan esimerkiksi hallituksemme naiset joutuneet kokemaan vähättelyä, tytöttelyä ja uhkailua sukupuolensa takia. Niinpä Minna Canthin ja tasa-arvon päivä on entistäkin kullanarvoisampi muistutus siitä, että asioiden parantamiseksi on vielä paljon tehtävää.
  
Haastoin kirjasomettajat jo seitsemättä kertaa mukaan Minna Canth -lukuhaasteeseen, jossa julistamme #minullaoncanthia. Koska olen sudeettisavolainen ja Minna Canthin lukiosta valmistunut, lainasin tuon moton tänä vuonna myös toiseen Canth-tempaukseen, jota olivat järjestämässä Amman lukuhetki ja Kulttuuri kukoistaa -blogit yhdessä Kanttilan kanssa. Postauksilla on tarkoitus osoittaa tukea Kuopiossa sijaitsevan Kanttilan, Minna Canthin kotitalon, muutos- ja korjaustyölle.
  
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
    
Osallistuitko lukuhaasteeseen? Kommentoi alle lukemasi teos ja linkki blogiisi tai muulle somealustalle, niin listaan ne.
 

tiistai 2. maaliskuuta 2021

Helmikuun luetut

   
Vaikka helmikuu onkin vuoden lyhyin kuukausi, mahtui siihen silti kaikenlaista. Kirjasome äänesti vuoden 2020 parhaat kirjat. Blogistanian Finlandialla palkittiin paras kotimainen eli Anni Kytömäen Margarita, Blogistanian Globalian eli parhaan käännöskirjan palkinnon nappasi Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet, Blogistanian Kuopuksen eli parhaan lasten- ja nuortenkirjan tittelin sai J.S. Meresmaan Dodo ja Blogistanian Tiedolla kruunattin Patrik Svensonin Ankeriaan testamentti.
   
Pieni lukujumikin on vaivannut. Tai ei ehkä varsinainen jumi, mutta sellainen epämääräinen tuhnuisuus, ettei oikein tee mieli tehdä mitään. Liekö korona-aika sitten viimeinkin kunnolla alkanut moukaroimaan, tai sitten on ollut ikävä aurinkoa tai jotain. On tässä kuitenkin tullut luettua (onneksi on sarjakuvia) ja postailtua rästipinoa matalammaksi. Jälkimmäiseen auttoi se, että kirjoitan tekstit nykyään Google Docsissa, mistä kopioin ja liitän valmiin tekstin tänne. Ei tarvitse siis tuskailla, että sivusto ei vastaa kuin kerran, koska kyseinen "haastava" toiminto vetää Blogger-välilehden aina ihan jumiin. 
   
Helmikuussa luin kahdeksan kirjaa (1987 sivua), joista neljä oli romaaneja ja neljä sarjakuvaa. Parhaat hetket vietin Keiko Carterin sekä Heartstopperin ekan osan kanssa. Lisäksi luin 309/542 sivua kuukauden lukupiirikirjana olleesta Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista (ja tykännyt todella paljon), mutta täytyy lukea tässä välissä pari arvosteltavaa seuraavaan Tähtivaeltajaan.
   
Kaikki helmikuussa luetut:
  • Debbi Michiko Florence: Homma hallussa, Keiko Carter
  • Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
  • Sari Luhtanen: Isadella - Sydän liekeissä
  • Neil Gaiman & P. Graig Russell: Coraline
  • Junji Ito: Fragments of Horror
  • Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmiskunnan synty
  • Kaisa Paasto: Anni kaverinkesyttäjä
  • Alice Oseman: Heartstopper 1
  
Helmet -lukuhaasteessa suoritetut kohdat: (11/50)
  
6. Kirja kertoo rakkaudesta - Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä - Sari Luhtanen: Isadella - Sydän liekeissä
33. Kirjassa opetetaan uusi taito - Kaisa Paasto: Anni kaverinkesyttäjä
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa - Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
46. Kirjassa syödään herkkuja - Debbi Michiko Florence: Homma hallussa, Keiko Carter
    
   
Maaliskuun lukupino:
  • Tomi Adeyemi: Koston ja kunnian lapset
  • Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Keskiyön miekka
  • Elly Griffiths: Siniviittainen nainen
  • Antonio Iturbe: Auschwitzin kirjastonhoitaja
  • Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 1 - Loitsusauva
  • Matthew Mather: Kybermyrsky
  • Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet
  • Minna Roininen, Solina Riekkola & Matleena Sopanen (toim.): Ei aivan ihmisiä