Sivut

tiistai 29. kesäkuuta 2021

Kesän lukumaraton 3.7.2021

       
Kesän lukumaraton tulee hieman nopealla aikataululla, mutta ensi viikonloppuna olisi tilaisuus osallistua kesän mukavimpaan lukutempaukseen ihan omalta kotisohvalta, terassilta, pihamaalta, tai missä nyt kukainenkin ikinä tykkääkään uppoutua kirjoihin. 
  
Tämä maraton ei ole kilpailu siitä, kuka lukee eniten, eikä tarkoituksena ole suorittaa veren maku suussa, vaan viettää päivä ihanan lukuharrastuksen parissa. Jos et ole ikinä ottanut osaa mihinkään lukuhaasteeseen, tähän on todella helppoa lähteä matkaan! 
  
Maratonin säännöt ovat hyvin yksinkertaiset: sen aikana luetaan 24 tunnin ajan itselle sopivimpana yhtäkestoisena spruttina tai useammassa lyhyemmässä pätkässä maraton-päivämäärien aikana. Voit luonnollisesti pitää taukoja (kuten syödä ja nukkua), mutta ne lasketaan mukaan kokonaisaikaan. Aloittaa voi jo perjantaina 2.7. tai lopettaa sunnuntaina 4.7., kunhan edes osa maratonista osuu lauantain 3.7. puolelle. 
   
Lukea saa mitä vain, esimerkiksi romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, lastenkirjallisuutta, tietoteoksia, sarjakuvaa tai äänikirjoja. Kirjaa ylös lukemasi teokset ja niiden sivumäärä, äänikirjoista kuunneltu aika. 
    
Maratonista voi halutessaan pöhistä etukäteen, päivittää kuulumisia sen kuluessa ja tehdä koosteen jälkikäteen. Voit esitellä kirjapinoa ja lukunurkkausta, kertoa tunnelmista ja vinkata hyviä  kirjoja tai lukunaposteluun sopivia herkkuja ja välipaloja sosiaalisen median alustoilla. Maratonin lopuksi ilmoita lukemasi teokset, sivumäärä ja/tai kuunneltu aika tai linkitä oma koosteesi tähän postaukseen. 
   
Ilmoittaudu mukaan tässä postauksessa. Voit osallistua myös ilman blogia (kuten Instagramissa tai Twitterissä) ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivumäärät kommenteissa. Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton ja #kesälukumaraton2021, maratonpostauksissa voi käyttää tässä julkaisussa olevia kuvia. 
  
Maratonilla ovat mukana: 
  

lauantai 26. kesäkuuta 2021

Äreitä yksisarvisia

"Mikään ei ollut sujunut Yksisarviskoulussa hänen suunnitelmiensa mukaan. 
Silti hän ei olisi muuttanut tästä päivästä mitään."
 
  
Kaikki yksisarviset eivät ole samanlaisia. Tämän todistavat niin Marc-Uwe Kleinin kirjoittama ja Astrid Hennin kuvittama YksisarvEInen sekä Pip Birdin kirjoittama ja David O'Connellin kuvittama Yrmeä yksisarvinen - Yksisarviskoulu alkaa.
  
YksisarvEInen kertoo lauman nuorimmasta yksisarvisesta, jota ottaa päähän, kun kaikki puhuvat riimitellen. Hänen ensimmäinen sanansa on EI, ja hn toistelee sitä niin paljon, että saa nimekseen YksisarvEInen. Hakiessaan rauhaa ja yksityisyyttä, hän kohtaa matkallaan muitakin persoonallisia hahmoja, KUINKArhun, VAINIINkoiran ja KYLLÄstyttävän prinsessan. 
    
"Tuo päälle liimattu hymy ärsyttää.
Ja sekin potuttaa, että joka lauseessa täytyy olla riimi."



    
Yrmeä yksisarvinen kertoo Mirasta, joka odottaa malttamattomana kutsukirjettään Yksisarviskoulusta. Hänen äitinsä ja isosiskonsa ovat kummatkin saaneet oman kirjeensä aikoinaan, joten hänenkin mahdollisuutensa päästä kouluun on suuri. Ja niinhän se päiv koittaa, kun Mirakin saa kirjeen. 
  
Mira on jo kauan pohtinut, millainen mahtaa olla hänen PYY:nsä, eli paras yksisarvisystävänsä. Kouluun mennään taikaportista ja se sijaitsee toisessa ulottuvuudessa, missä aika kulkee eri tahtia. Uudet koulukaverit pääsevät tapaamaan yksisarvisensa ennen Miraa. Toinen toistaan uljaammat, kaunniimmat ja säihkyvämmät yksisarviset marssivat esiin. Lopulta tulee Miran vuoro.
  
Yksisarviset olivat kerrassaan upeita - niitä oli erivärisiä, mutta kaikilla oli pitkät jalat, sileät, kiiltävät harjat ja säihkyvät sarvet. (s. 35)
  
Hänen tulevan parhaan ystävänsä nimi ei ole Pegasos, Tähti tai Prinsessa. Se on... Teppo! teppo on pienempi ja pyöreämpi kuin muut. Se pitää donitseista ja se piereskelee mahdottoman paljon. Miran ja Tepon tutustuminen alkaa haastavasti, kun kaksikko joutuu liikaa kaaospisteitä kerättyään jälki-istuntoon. Hädän tullen Teppo ja Mira löytävät kuitenkin lopulta yhteisen sävelen.

"Et ole aivan sellainen kuin odotin", hän sanoi, "mutta ainakin olet hyvin erityinen yksisarvinen." (s. 154)

Yrmeä yksisarvinen on humoristinen ja nopealukuinen tarina ystävyydestä. Tästä tulee jollakin tapaa mieleen Laura Ellen Andersonin Amelia Kulmuri -sarja.
    
"Oppilaan ja yksisarvisen välinen ystävyys on jaloista jaloin perinne, jolla on ikää jo vuosisatoja. Kasvatte ja opitte yksisarvisenne rinnalla uusia asioita -- suojelemaan maailmaamme ja heijastamaan sädehtivää valoa koko yksisarvisuniversumin ylle. -- Ja tietenkin sovellatte Yksisarviskoulussa oppimaamme myös vapaa-ajallanne ja käyttäydytte aina ystävällisesti, lempeästi, rohkeasti ja kärsivällisesti." (s. 45)
  
Kuvissa esiintyvä yksisarvispehmo liittyi perheeseemme menneellä viikolla, kun kävimme puolison kanssa shoppailemassa alennusmyynneistä uudet lenkkarit minulle. Se on Suomessa suunnitellun Lumo Stars -sarjan Pilkku. Huikaisevan söpö otus! 
      
Kummastakin teoksesta löytyy kartta.
  
Arvosana:


Takakannesta:

Paras tarina yksisarvisista ja ystävyydestä ikinä. Riemukas ja taikojentäyteinen uusi kirjasarja alakoululaisille.
  
Mira ei malta odottaa, että pääsee aloittamaan Yksisarviskoulun. Kun ensimmäinen koulupäivä vihdoin koittaa, määrätään kaikille oppilaille oma yksisarvisystävä. Ne ovat toinen toistaan uljaampia ja ylväämpiä paitsi Teppo.
  
Teppo ei ole tavallinen taianomainen yksisarvinen. Hän on ennemmin yrmeä kuin kimmeltävä ja kiinnostuneempi lounaasta kuin huikeista löytöretkistä. Mira ei silti lannistu. Tepon kanssa hän aikoo olla paras Taikalaukassa!
   
Suomentanut: Susanna Sjöman, 154 sivua, Otava 2020
 
Kuvittanut: David O'Connell
  
Alkuperäinen nimi: The Naughtiest Unicorn (2018)
 
Sarjassa ilmestyneet:
  1. Yrmeä yksisarvinen
  2. Yrmeä yksisarvinen – Urheilupäivä
  3. Yrmeä yksisarvinen - Kouludisko
  4. The Naughtiest Unicorn on a School Trip
  
Luettu myös täällä: Kallellaan kertomuksiin
   
   
Lukuhaasteissa: Lastenkirjahaaste 2021 

Arvosana:
  
Takakannesta:

Pieni, sateenkaariharjainen YksisarvEInen on koko Hattarametsän silmäterä. Sitä syötetään sokeroiduilla onnenapiloilla ja vaaleanpunaisilla omenoilla. Silti se ei vain kasva yksisarvismaisen suloiseksi, kuten kunnon satumaisen sarvipään kuuluisi. Sen lempilausahdus on uhmakas ”EI”.
  
Eräänä päivänä YksisarvEInen lähtee omille teilleen ja tapaa uusia tuttavuuksia: pesukarhun, joka ei halua kuulla, vainukoiran, joka on huoleton haisuliini, ja prinsessan, joka rakastaa väittää vastaan. Aikamoinen seurue, vai mitä. Pian ne huomaavat, että yhdessä jääräpäisyyskin on kaksin verroin hauskempaa!
  
Kaikkien pienten uhmailijoiden lempitarina houkuttelee kikkailemaan kielellä ja nostaa mielikuvituksen laukkaan.
  
Marc-Uwe Kling on saksalainen kirjailija, lauluntekijä ja stand-up-koomikko.
Astrid Henn on saksalainen kuvittaja ja muotoilija.
 
Suomentanut: Maisa Tonteri, 45 sivua, Lasten keskus 2021
 
Alkuperäinen nimi: Das NEINhorn (2019)

torstai 17. kesäkuuta 2021

Eeva Joenpelto 100 | Ralli

"- Se on koiramaisin koira minkä olen koskaan nähnyt, 
isä sanoi ja tarkoitti, että se oli hyvin ihmismäinen. "
  
   
    
Tänään 17.6.2021 tulee kuluneeksi 100 vuotta Eeva Joenpellon syntymästä. Sen kunniaksi kirjabloggaajat postaavat kirjailijan tuotannosta. En ole tätä ennen lukenut mitään Joenpellolta. Pitkän nettiselailun jälkeen päädyin varaamaan lähikirjastoon vuonna 1959 ilmestyneen Rallin, joka kertoo tytöstä ja koirasta.
  
Kiertäessään vanhaa kahvimyllyä vanhan Heikin melkein hajonneessa autiotuvassa. Tuuli humisi laisttomissa ikkunanrei'issä ja Mirja päätti, että hänestä tulisi vielä jotakin suurta tähän maailmaan. (s. 114-115)
  
Vanhat kirjat ovat sympaattisia, kun niissä on lainausohjeet. Joskus kyllä näkee niin törkeässä kunnossa olevia kirjastonkirjoja, että olisi paikallaan liimata tällaisia teoksiin nykyäänkin. Näin koronan jälkeisenä aikana kolahtaa ihan eri tavalla tuo "jos kodissanne on puhjennut tarttuva tauti ilmoittakaa siitä kirjastonhoitajalle ennen kirjan palauttamista."
  
Alussa perheen koira Nöpö on kuollut tapaturmaisesti ja lopussa sen pennusta Rallistakin aika jättää. Perheen isä yrittelee kaikenlaista leivän pöytään saamiseksi, mutta mikään ei oikein onnistu - omenapuista ravustukseen, kalkkunoiden kasvattamisesta linja-auton ajamiseen.   
   
Kirjan tapahtumia seurataan enimmäkseen Rallin ja perheen tyttären Mirjan näkökulmista. Viisivuotiaasta Mirjasta kasvaa ekaluokkalainen, joka ei aluksi opi lukemaan (veljen mielestä se johtuu siitä että hän on tyttö eli tyhmä) ja joutuu käymään saman luokka-asteen uudelleen. Lopulta kirjaimet järjestyvät paikalleen paljastaen salansa ja hänestä varttuu nuori neiti.
  
Syksyn kuluessa Mirjan into laski kirjain kirjaimelta. Hän tunsi itsensä joka päivä petetyksi. Hän lähti aina kouluun mielellään, hän oli utelias ja halusi oppia. Jokainen uusi kirjain oli salaperäisen näköinen, kaikki ne muistuttivat jotakin, ja hän olisi halunnut kuulla niistä lisää. Mutta opettaja ei kertonut mitään. Hän vain sanoi kirjaimet ja aivan eri tavalla kuin Mirja. (s. 59)
   
Ei ollut Ralli minun kirjani. Se oli mahdottoman melankolinen, "rahanpuutteen alakuloinen" ja luovuttaneen oloinen alusta alkaen. Koko teoksen yllä tuntui roikkuvan musta harso. Mirja näkee painajaisia, jotka kuvailun perusteella kuulostavat unihalvaukselta: "Hän koetti huutaa, hänen suunsa oli aivan auki, mutta ääntä ei tullut. Sitten hän koetti liikuttaa kättään koskettaakseen ruumistaan, mutta vaikka hän oli ihan pieni, kuin toukka, hän oli kumminkin niin suuri ettei ulottunut kasvoihinsakaan.
  
Ne harvat valoisammat hetket tapahtuvat kesäaikaan, kielojen ja omenapuiden kukkiessa. Olen kuullut Joenpellon kieltä kehuttaavan, mutta minulle se ei tämän teoksen perusteella kolahda. Parissa kohtaa teksti kuitenkin tavoittaa jopa jotain runollista:
  
  • Ralli kuuli mehiläisen surisevan tien vierellä ensimmäisissä voikukissa. -- se kuunteli pörriäisen kevätvirttä -- ensimmäiset risasiipiset nokkosperhoset saivat nousta korkealle puhelinpylvääseen levähtämään -- se näki hiirenkorvalla olevien viinimarjapensaitten yllä elämänsä ensimmäisen valkoisen perhosen. Ralli seurasi vain katseellaan viehätävää liputusta, sen kevätpäivä näytti olevan kukkuroillaan. (s. 36)
  • Kuu paistoi ikkunasta keittiön lattialle. Valkoisessa läikässä näkyivät tikapuitten tasaiset askelmat. Sitten valo törmäsi isän sänkyyn ja muuttui kuorsaukseksi, jossa oli taidokas monimutkainen rytmi. (s. 98)
  • Ulkopuolella huikeassa auringossa piirtelivät pääskyset mustia viivojaan taivaan vaaleaan rihvelitauluun. (s. 103)
  • Ja seurakunnassa oli semmoisia uteliaita vanhoja naisihmisiä, jotka olivat vallan mahdottomia vastaluotuja hautoja rauettamaan. -- Vanhat naisihmiset istuttelivat jääpuita haudoille. (s. 149 ja 151)
  • Ilta oli hyvin kaunis. vesi joessa seisoi, rentukat kuvastelivat siemenkotiaan, sillankaiteet hehkuivat auringon keväistä lämpöä, viimeiset kielot kukkivat rinteitten notkelmissa. (s. 166)
  • Ralli joi luksutellen makeaa järvivettä joesta mustaksi kuihtuneiden kurjenmiekojen vieressä. Se seisoi mietteliäänä kuunnellen myllyn kolahduksia ja katsellen virtaavaa kylmää jokea. (s. 178) 
  
Kirjan sukupuolen mukaan määräytyvät roolimallit ovat varsin ahtaita. Äiti juo kahvia ja paikkaa sukkia yhtä uudelleen odottaessaan isää palaavaksi kulloiseltakin askareeltaan. Paavo pärjää hyvin koulussa, oppi lukemaankin jo viiden vanhana ja hänen jatko-opintojaan tuetaan rahallisesti. Mirjallakin saattaa olla tulevaisuudessa tilaisuus opiskella käsityökoulussa, vaikka koulupolun alku olikin hänelle haastavampi.  
  
Ralli ei tunnu varsinaisesti koiralta, vaan enemmänkin nelitassuiselta, karvaiselta metaforalta miehistä. Ralli viettää aikaa naapuruston ainoan narttukoiran Fiiun kanssa, ja kun se eräänä aamuna tulee pyöristyvine mahoineen perheen pihapiiriin, Ralli käyttäytyy kylmästi sitä kohtaan ja harhauttaa sen menemään takaisin kotiinsa ja palaa omaan perheensä luokse varsin tyytyväisenä tekoihinsa. Lisäksi Ralli juo kahvia, joka ei oikeasti ole hyväksi koirille. 
  
- Oikea mies se on, isoäiti sanoi ja sitoi päävaatteensa uudelleen. - Mutta ei sitä tarvitse noin julkisesti iloita, että saa naisen puijatuksi. (s. 77)
Se sieti minkälaisia loukkauksia tahansa. Ja Ralli kohtelikin sitä varsin yliolkaisesti, kuin mitä tahansa vanhaa leskeä, jonka se oli nainut rahojen tähden. (s. 140)
  
Aivan kuten klssikkokirjoissa aina, oli tässäkin paljon haastavaa sanastoa, joka ei aivan auennut minulle. Näitä olivat mm. vämpertää, riiste, kierauttaa, pilkkumi, piukkanenäinen, painesyltty ja ryhmy (ehkä jonkinlainen mestauspölkky). Lisäksi varsin erikoisia ja ajan myötä erilaisiksi muuntuneita ilmauksia olivat: kynnenvalkuaiset, polkukänsät (polkuanturat), kurastaa (kurata), sallatti (salaatti), leikkikoppi (leikkimökki), harmeta (harmaantua), rotanmälli (hiirenloukku), siankontti (kinkku), pitkäkäs ja kiinnemmäksi.
  
Opin kirjasta, että makaronilaatikkoa on syöty Suomessa jo 1950-luvulla (jos siis kirjan tapahtumat sijoittuvat julkaisuaikaan) ja nopean googlaamisen perusteella aina 1800-luvulta asti, tosin silloin makaronit olivat tuontitavaraa. Suomessa makaronia on valmistettu 1900-luvun alkupuolelta. Lopussa Mirjan veli lähtee sotimaan. Viimeisessä kappaleessa Mirja on itse jo äiti ja etsii kuvaa Rallista lapselleen näytettäväksi. Kappaleessa viitataan reumaattiseen, raihnaaseen Paavo enoon, jollaiseksi hän oli sodassa muuttunut. On vaikea sanoa, onko tuo sota fiktiivinen vai esimerkiksi jatko-sota, johon kesäinen ajankohta sopisi.
  
- Ralli on minun ainoa ystäväni, Mirja sanoi joskus, mutta isoäiti katsahti häneen julmasti. 
- Sinä puhut syntiä, lapsi. Karvakorvasta ei saa tehdä epäjumalaa, muista se. (s. 101)
      
Lukemani painoksen alkuperäinen kansi on ollut tuollainen sinipaperinen, jota ei tässä kappaleessa enää ollut mukana - jos koskaan kirjastokäytössä on ollutkaan. Vasemmanpuoleinen ruskeakantinen puolestaan on kirjan ruotsinkielinen painos.
  

Arvosana:

  

Takakannesta:
"He olivat yhtä avuttomia, koira ja emäntä.”
  
Eeva Joenpellon vuonna 1959 ilmestynyt romaani Ralli on kertomus tytöstä ja hänen koirastaan. ”Koko koiran elinikä oli tarvittu, että pellonojasta onkivasta punatakkisesta tytöstä oli tullut täysikasvuinen neito  .”
  
Kuusivuotiaan Mirjan vanhemmat ottavat hoiviinsa koiranpentu Rallin, josta pian tulee Mirjan uskollisin seuralainen. Mirja varttuu maailmassa, jossa jokaiselle on selkeä rooli, niin miehelle, naiselle kuin koirallekin. Ralli vain ei oikein osaa olla koira: se nukkuu nukensängyssä ja säikkyy jäniksiä. Rallin erilaisuuden kautta punnitaan ihmistenkin roolien sopivuutta, ja Ralli saa kantaakseen perin inhimillisiä mielenliikkeitä. Joenpellon kerronnan psykologinen tarkkuus on kiehtovaa ja ajatonta.  
  
187 sivua, WSOY 1959

maanantai 14. kesäkuuta 2021

Dekkariviikon kooste

  
Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin myös dekkariviikko. Onkin aika kerätä yhteen kaikki viime viikolla luetut ja postatut teokset vinkkilistaksi. Mitä sinä luit dekkariviikon hengessä? Kommentoi tai linkkaa lukemasi tämän postauksen alle. 
  
Minun dekkariviikkoni kului tämän viisikon parissa.
     
   
Muita dekkariviikon postauksia:

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Dekkariviikko | Johanna Hulkko: Geoetsivät autiolla saarella & Geoetsivät ja vesiseikkailu

"Ei etsivillä kyllä kylmä ollut, mutta jostain syystä 
autiosaarelta pelastuneet aina käärittiin huopiin."

  
  
Johanna Hulkon Geoetsivät -sarja on kuin moderni Viisikko. Seikkaillaan, syödään (joskin paljon oudompia ruokia) ja koirakin löytyy, vaikkakaan ei keskeisistä hahmoista. Sarjan päähenkilö Raparperi harrastaa geokätköilyä. Hänen lisäkseen Geoetsivien porukkaan kuuluvat hänen paras ystävänsä Emmi ja tämän pikkusisko Salli, Petteri ja Pasi-Antero.
  
Vaikka tämä ei ollutkaan aiempiin verrattuna paras osa sarjaa, jatkaa se samalla huumorilla höystetyllä ja yllättäviä tapahtumia sisältävällä tyylillä. Etenkin Raparperin isä ja poliisi Patterinen Pax-koirineen tuovat mukaan chaotic good -energiaa. "Raparperiä säälitti Pax. Hän jos joku tiesi, miltä se tuntui, kun joutui asumaan omituisten ihmisten perheessä."
  
Omenapuut olivat juuri puhkeamassa kukkaan, ja koko piha oli iloista pörinää täynnä. Mehiläiset ja kimalaiset tutkivat jo toiveikkaina, josko ne pääsisivät pian herkuttelemaan. (s. 9)
  
Kerrankin luin kirjan samana ajankohtana tapahtumien kanssa: koulut ovat loppumassa ja eletään kesäkuun alkua. Geoetsivät joutuvat mukaan mökkimurtojen sarjan tutkimuksiin, sillä Patterisen saarimökkiin oli murtauduttu. Heille lankeaa myös multikätkön poistaminen luonnonsuojelualueelta. 

Raparperi löytää blogin, jossa lenkkeillään ja kalastetaan tutun kuuloisissa paikoissa. Voisiko kirjoittaja olla mökkimurtojenkin takana? Geoetsivät törmäävät vahingossa rosvoihin je heidän puhelimensa viedään. Kun venekin vielä hajoaa, he ovat täysin haaksirikkoisia ja vailla keinoa pyytää apua. Vai ovatko sittenkään? Nokkela viisikko keksii aina jotakin. 

Oli hassua, miten mukava harrastusväline muuttuikin yhtäkkiä roskaksi, kun kukaan ei huolehtinut siitä, Raparperi ajatteli. (s. 32)
   
Huomaa, että kirja on jo seitsemän vuotta vanha, sillä Geoetsivien löytäessä tabletin, selitetään, että se on "pieni tietokone eikä sellainen tabletti, joita isä ja Pekka ottivat diskoillan jälkeisenä aamuna, kun he olivat käyneet joraamassa." Samoin kaupat olivat juhannuksen aikaan kaksi päivää kiinni. 

Yksi suosikkikohtani kirjasta on Raparperin isän ja hänen kumppaninsa Pekan keskeytetty karaokeilta. He ovat pukeneet päälleen koppalakin ja natiiviamerikkalaisen höyhenpäähineen, jotka näkyvät piirroskuvasaskin (uten myös ilmaan nostetut kädet) joten oletettavasti laulettu kappale oli Village Peoplen YMCA

Isä ja Pekka yllättyivät pahemman kerran. He olivat ottaneet kaiken irti vapaaillasta. He lauloivat karaokepeliä ja söivät jäätelöä suoraan purkista. Molemmilla oli oma sammio. Ilmeisesti heillä oli naamiaiset, sillä isällä oli päässään intiaanipäähine ja Pekalla poliisin koppalakki. (s. 125)
    
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Lähiseudun kesämökkeihin on murtauduttu, ja joukossa on myös poliisi Patterisen mökki. Geoetsivät selvittävät tapausta, mutta ratkaisevaa johtolankaa ei tunnu löytyvän. Samaan aikaan Raparperin luokka kerää rahaa luokkaretkeen. Neuvokkaat oppilaat pysäyttävät myymälävarkaan, mutta siihenkin isän pitää nolosti sekaantua. Aivan kuin maraton- ja punajuurimehuvillityksessä ei olisi tarpeeksi kestämistä. Geokätköily vie etsivät yöretkelle Luodon saareen, missä he joutuvat todelliseen pulaan. Kuinka selvitä murtovarkaita kuhisevasta saaresta ilman venettä? Luvassa on kunnon kesälomaseikkailu ja tietysti kaupungin parhaat juhannusjuhlat kokkoineen ja joulukinkkuineen.
  
Alakouluikäisten suosioon nousseen sarjan neljäs osa vie Geoetsivät taas kiperien arvoitusten äärelle!
    
152 sivua, Karisto 2014
  
Kuvitus: Jari Paananen
 
Sarjassa ilmestyneet:
    
Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Satunurkka
   
*****

"Miten sinä voi ostaa pullovettä?" hän tyrmistyi.

Raparperi yhtyi naputukseen: "Ajattele mikä määrä roskaa 
vesipulloista tulee, ja hanasta juotavaa saa aivan ilmaiseksi."

  
Lukuhaasteissa: Dekkariviikko, Pride-lukuhaaste
  
Puutarhat kadun molemmin puolin hehkuivat kaikissa sateenkaaren väreissä. Suloiset hortensiat aloittelivat kukintaansa. Harmi vain, ettei kukaan ollut ihailemassa pihojen väriloistoa. (s. 81)
  
Juhannuksen jälkeen on satanut taukoamatta. Aluksi lapsia sade ei haittaa, vaikka aikuiset valittavatkin jatkuvasti säästä. Sateiden jatkuessa ovat kaikki pian lamaantuneita eikä mikään enää tunnu miltään. "Etsivät olivat oppineet, että jos aikuiset vetosivat sateeseen, kaikki toivo oli menetetty. Aikuisille sade oli sama kuin tulva, maanjäristys ja hurrikaani yhtä aikaa." Mutta pitkänkin sateen jälkeen paistaa aina aurinko ja piknikkorista löytyy inkivääriolutta.
  
Tällä kertaa Raparperi ja Geoetsivät ratkovat vesimysteeriä. Raparperin isä loukkaa jalkansa ja menee vesijumppaan toipumaan. Uimalan kylmäaltaan vedessä väitetään olevan parantavia voimia ja kaikki joutuvat vesihysterian valtaan. Uudet vesiautomaatit keräävät myös paljon kiinnostusta, mutta tuovat mukanaan roskaamisongelman. Mistä mystisiä voimia omaava vesi tulee ja onko sen myyjä aivan rehellinen?

Petteri oli puhunut Kadonneen rautatiesillan kätköstä jo pitkään. Paikka oli kuulemma hieno. Hän oli nähnyt sieltä otettuja, satumaisia valokuvia. -- Sillan kivet olivat jo aivan sammalen peitossa. Siitä koko viidakkomainen aukea sai syvän ja samettisen vihreän värin. -- Raparperi tunsi olonsa hyvällä tavalla vahingoniloiseksi. Metsä oli selvästi ihmistä voimakkaampi. Luonto oli vallannut nopeasti sen, minkä ihmiset olivat hylänneet. (s. 15-19)
  
Suosikkikohdassani Rapaperin isä kommentoi Pekalle, kuinka tytössä on anarkistiainesta. "Me ei olla kasvatettu  mitään hellan ääreen kuivahtavaa emäntää." Pidin myös todella paljon Raparperin ideasta virittää riippumatto kirjahyllyn ja portaiden väliin, koska sää ei ulkona salli köllöttelyä. "Hän lepäili siinä ruoan päälle ja ahmi kirjaa."
  
Puhutaan myös geokätköilyn negatiivisista puolista, erityisesti siihen liittyvistä ennakkoluuloista. Paikatakseen huonoa pr:ää ja jatkaakseen geokätköilyn perinteitä, etsivät järjestävät siivoustempauksen. "Samalla kun kätköilijät piilottivat jonnekin uuden purkin, alueelta siivottiin kaikki roskat pois."
    
"Geokätkeily? Sehän on vandalismia", poliisi sanoi. 
"Geokätköily", Pekka korjasi. "Se on hauska koko perheen ulkoiluharrastus." (s. 37)
  
Molempien siskojeni perheet ovat innokkaita kätköilijöitä ja ovat itsekin tehneet kätköjä. Yksi toisen siskoni kätkö ei saanut lupaa alueen haltijalta, sillä kätköily ei ollut ilmeisesti tuttua ihmiselle, jolta lupaa kysyttiin. Hän oli vain kummastellut, miksi kukaan haluaisi mennä alueelle ja kielsi asian kokonaan, sillä ei halunnut ihmisten parveilevan siellä. Sisko yritti kyllä selittää, että kyseessä on aivan viaton harrastus, mutta kunnioitti kyllä kieltoa.
  
Taivaan halkaisi komea sateenkaari. Ehkä sen pää vei jonnekin raparperin kodin tienoille. (s. 165)
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Juhannuksen jälkeen sataa joka päivä, ja kaupunkilaiset viettävät kesää sisällä uimalassa. Yhtäkkiä alkaa levitä tieto, että kylmäaltaan vesi tekee ihmeitä. Ihmiset joutuvat vesihysterian valtaan ja saapuvat bussilasteittain ostamaan pullotettua ihmevettä. Samaan aikaan Geoetsivät törmäävät kätkönetsintäretkellään vihamieliseen maanomistajaan, jolla on selvästi jotain salattavaa. Hän tekee kaikkensa estääkseen etsiviä pääsemästä hylätyn rautatien kätkölle. Mutta miksi? Geoetsivien on aika kääriä sadetakin hihat!
    
152 sivua, Karisto 2014
  
Kuvitus: Jari Paananen
 
Sarjassa ilmestyneet:
  1. Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus (2013)
  2. Geoetsivät ja vaeltava aave (2013)
  3. Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus (2014)
  4. Geoetsivät autiolla saarella (2014)
  5. Geoetsivät ja vesiseikkailu (2015)
  6. Geoetsivät ja salaperäinen Sasu (2015)
  7. Geoetsivät ja yksikätinen madonna (2016)
  8. Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka (2017)
  9. Geoetsivät ja Linnavuoren lurjus (2018)
  10. Geoetsivät ja koulun kummitus (2019)
  11. Geoetsivät ja jäätävä mysteeri (2021)
  12. Geoetsivät ja revontulten salaisuus (tulossa elokuussa 2021)
    
Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Dekkariviikko | Elly Griffiths: Siniviittainen nainen (Ruth Galloway #8)

"Hänelle ei tule mieleen suinkaan ensimmäistä kertaa, että on erikoista 
juhlia kidutusta ja kuolemaa. Uskonnolliset ihmiset voisivat yhtä hyvin 
ripustaa kaulaansa sähkötuolia esittäviä koruja."
  
Kuva on otettu Oulussa Linnansaaren puistossa toukokuun viimeisellä viikolla.
   
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Dekkariviikko, Helmet 2021: 31) Jännityskirja tai dekkari, Vahvat naiset -lukuhaaste: Naisen kirjoittaman dekkari
  
Elly Griffithsin Ruth Galloway -mysteerien sarja on edennyt yhdeksänteen osaan Maan alla (ja kymmenes tulee syyskuussa), josta niin ikään yritän ehtiä kirjoittamaan postauksen Dekkariviikon aikana, sitä ennen kuitenkin luin tämän jo viime syksynä ilmestyneen Siniviittaisen naisen. Mutta äh, tämä ei ollut lainkaan samalla tasolla aiempien osien kanssa. Siitä huolimatta tämäkin teos oli nopeasti luettavaa, jokin Griffithsin kirjoitustyylissä vaan saa sivut kääntymään. Kiinnostavasti yksi kirjan sivuhahmoista pohjaa aitoon ihmiseen, joka voitti kilpailun päästäkseen mukaan tarinaan.
  
Tapahtumat ajoittuvat pääsiäiseen (luultavasti vuoteen 2014, sillä Frozen-DVD on ilmestynyt ja Ruthin tytär Kate on viisivuotias), minkä vuoksi on loogista, että arkeologian osuus on erityisesti kaivausten muodossa pienempi, mainittiin vain kaksi alueella tehtyä kaivausta löytöineen, ensimmäinen 60-luvulla ja toinen Ruthin muutama vuosi aikaisemmin järjestämä. Tämä on sikäli sääli, sillä itseäni nämä arkeologiset kohdat kiinnostavat sarjassa eniten, ovathan ne selkeästi tämän sarjan uniikeinta sisältöä muihin dekkareihin verrattuna. Uskontoa oli omaan makuuni tässä kirjassa puolestaan liikaa.
   
Raskaat puuportit ovat kiinni lukuun ottamatta kalteri-ikkunaa, jonka läpi voi nähdä välähdyksen lumoavaa vehreytä. Portti kuluneine, kivisine gargoileineen näyttää oudolta kuvankauniiden talojen keskellä, kuin olkisaviseinien läpi tunkeutuneelta harmaalta kasvustolta. (s. 59)
   
Kirjan ensimmäinen luku kertoo druidi Cathbadista kissavahtina, mikä antoi lunastamattoman lupauksen, että tarina jatkuisi samalla kiinnostavuudella. Kyseinen musta kissa on ehdottomasti tämän kirjan kiinnostavin hahmo. Vaikka Griffithsin teokset kuuluvatkin cozy-kategoriaan, eli niissä ei ole mitään liian veristä ja kurjuudella mässäilevää, oli tapahtumien määrä ja tempo tällä kertaa vähän liiankin vähäistä ja leppoisaa. 
  
Timistä eläin pikimustine turkkeineen ja vihreine silmineen on aika luihun näköinen. Hänen äitinsä sanoisi varmaankin, että kokomusta kissa tuo huonoa onnea. -- Tim katsoo Justinia, joka istuu edelleen sohvalla tyynesti ja silittää demonikissaa. (s. 332)
  
Ruthin ystävä saapuu läheiseen kylään kokoukseen. Hän on pappi, joka on jo pidemmän aikaa saanut uhkaavia kirjeitä sen vuoksi, että on nainen. Kirjoittajan mukaan naisen kuuluu olla äiti ja kotona, ei sekaantua miesten tehtäviin. Ruth on "valmis lyömään vetoa, että kyseessä on Tolkien-fani". (Tarkoittaen mitä?) Samaan aikaan Nelson tutkii ojasta kuolleena löytyneen naisen tapausta. Varsin naisvihamielinen asetelma siis.
  
Murhattu nainen on hyvin paljon Nelsonin vaimon Michellen sekä heidän vanhemman tyttärensä näköinen. Silti arvon komisario ei halua rasittaa vaimoaan kertomalla asiasta, vaikka tämä onkin kahdenkymmenenviiden vuoden aikana tottunut murhiin (voiko niihin muka koskaan tottua?) - näkeehän tämä asian kuitenkin uutisista (joita Michelle ei siis edes katso, vaan vaihtaa kanavaa). [Juonipaljastusvaroitus] Niinhän siinä sitten käy, että Michellekin on hyvin vähällä joutua murhaajan uhriksi. Tämä olisi voitu aivan hyvin välttää, jos vaimoraukalla olisi ollut tiedossaan varoa ulkona liikkuessaan vähän tavallista enemmän. 
  
Seuraavaksi on luvassa ruotimista teoksen ongelmallisista kohdista:
  
Ruthin ulkonäköön ja painoon liittyvät kommentit hänen itsensä ja muidenkin henkilöiden näkökulmasta ovat vähentyneet jokaisessa kirjassa edellisiin osiin verrattuna, mutta pieniä vihjailuja oli edelleen mukana. Esimerkiksi Ruth ei mielellään syö muiden nähden, hän harmittelee, kun ei jatkanut salilla käymistä ja pohtii kahvilassa kerta toisensa jälkeen kehtaako ostaa kakkupalan lämpimän juoman kanssa. Tässä muutamia kulmiakohottavia lainauksia aiheeseen liittyen: 
  
  • Ruth on hyveellisesti kieltäytynyt browniesta, mutta suostuu ottamaan vastaan puolet Hilaryn skonssista. On tunnettu tosiasia, että jaettu leivonnainen ei sisällä kaloreita. (s. 104)
  • "Olitko sinä Ruthin luona?" [Michelle]
  • --
    "Miksi minä hänen luokseen menisin?" [Nelson]
    --
    "On raskasta, kun olet mieluummin sellaisen kanssa kuin Ruth kuin minun kanssani." (s. 209)
  • Kate on aamuisin nirso, eikä Ruthilla ole nälkä. Hurraa, tätä menoa hänestä tulee laiheliini, tosin laiheliini, jonka sydän on särkynyt. (s. 219)
  • Ruth tuntee veden nousevan kielelle (ei häntä tosin salaatti himota). Hän yrittää yleensä välttää syömistä Philin läsnä ollessa, koska tällä on tapana huomautella hänen ateriavalinnoistaan. "Sinä se tykkäät hiilareista." (s. 232)
  • Ruth miettii, miksi kauniin ihmisen -- kuolemaa pidetään aina traagisempana kuin ulkonäöltään vähemmän miellyttävän. (s. 234)
  • "Kukas siellä pimeässä nurkassa mättää sapuskaa naamaan?"
  • Ruth kohottaa katseensa nolona, kuten aina jäädessään verekseltään kiinni syömisen toimesta. (s. 302)
  • Ruth tukahduttaa halpamaisen ajatuksen, mitä kaksi monitahoista, älykästä miestä voi nähdä Michellessä. kai hänessä täytyy sitten olla tutkimattomia syvyyksiä. Aivan kuin Ruth toisinaan epäilee, että hänessä isessään on tutkimattomia matalikkoja. (s. 318)
  
Vielä pahempaa on kuitenkin kirjassa oleva misogynia. Sitä löytyy paitsi tarkoituksenmukaisesti, myös monien hahmojen sisäänrakennetussa toiminnassa. Esimerkiksi puhutaan sukupuolen ja sukupuoliroolien olettamisesta hieman piikittelevään sävyyn. Nelson kuitenkin yllättää suhtautumalla erääseen, hyvin 1950-luvun malliin elävään vaimoon kummastelemalla - eikös nykyaikainen nainen ole mieluummin töissä kuin leipomassa skonsseja ja odottamassa puolisoaan kotiin ruoka valmiina.
  
  • "Haluaisin puhua johtajan kanssa." 
  • -- 
    "Eli tohtori McAllisterin."
    "Voisimmeko siis keskustella herra McAllisterin kanssa?" Tim kysyy.
    "Tohtori McAllister on nainen."
    --
    "Sinun pitäisi vähän varoa noita seksistisiä oletuksia, Tim." (s. 21)
  • Ruth huomaa Hilaryn olettavan, että kirjoittaja on mies. Hänen kokemuksensa mukaan naisviha ei kuitenkaan rajoitu miehiin. (s. 63)
  • "Okei", Tim sanoo ja jatkaa salaatin syömistä.
  • "Luojan tähden", Nelson sanoo. "Hanki jostain tuon kaveriksi hampurilainen. Et ikinä pääse rikostarkastajaksi pelkällä salaatilla." (s. 73-74)
  • Eikä hän pitäisi naispoliisin tittelistä sen enempää kuin Hilarykaan haluaisi olla "papitar". (s. 141)
  • Ruthista tuntuu, että hän on saanut tarpeekseen Frozenin pseudofeministisestä sanomasta. Minkä takia Elsan laulaessa irti päästämisestä ja siitä, että kylmä ei haittaa häntä, hänelle yhtäkkiä ilmestyy tiimalasivartalo ja syvään uurrettu kaula-aukko? Ruthin mielestä molempien naissukupuolisten sankareiden olisi rehellisesti sanottuna syytä pukea ylleen talvitakki. (s. 147)
  • Kate -- on myös hyvin suosittu -- Tuntuu uskomattomalta, että hän on synnyttänyt yhden noista alfayksilöistä. (s. 218)
  • "Hän ei ollut mikään tyttö", Ruth sanoo äkisti kiukustuneena. "Hän oli nainen. Ja pappi." (s. 230)
  • "Hän varmaan ottaa vauvan mukaan ja vaatii saada imettää sitä pitkin laitosta."
  • Juuri kun Clough alkaa vaikuttaa inhimilliseltä, hän päästää suustaan jotain, mikä muistuttaa mieleen, millainen neandertalilainen hän on. Tosin neandertalinihmisillä oli varmasti valistuneemmat käsitykset imettämisestä. (s. 235)
  • Oven avaa nainen yllään essu, jollaisia Nelson on nähnyt vain 1950-luvun elokuvissa. -- Skonsseja uuniin? Ollaanko todella siirrytty ajassa viisikymmentä vuotta taaksepäin? -- Eivätkö kaikki naiset käy nykyään töissä? --  Muut naiset käyttäisivät teepusseja, mutta ei rouva Harmoninen-Koti vuodelta 1952. Nelsonia ei enää yhtään hämmästytä, kun Daisy ottaa esille suuren, ruskean teekannun ja virkatun pannumyssyn. (s. 244-245)
  • "Mutta oletin, että hän on mies." "Ei välttämättä kovin pätevä oletus enää nykyaikana." (s. 250-251)
  • Koskaan ei saa olettaa, niin Nelson aina sanoo tiimilleen. (s. 276)
  • Heidän ohittaessaan molemmat tarkastuspisteet vartijat nyökkäävät Nelsonille, mutta vilkuilevat salaa Tanyaa ihailevasti. Nelson huomaa Tanyan panevan tämän merkille ja haluaisi pahoitella heidän seksististä käytöstään. (s. 304)
  
On aika kyseenalaista, että pääsiäisen murhenäytelmään osallistuvia kuvataan "keittiöpyyhepäisiksi" (vaikka tuo asun osa tosiaan oliskin kyseinen tekstiili, on siinä vähättelevä sävy) ja kirjassa käytetään ilmaisuja kuten mielipuoli, pöpi ja hullu puhuttaessa erityisesti murhaajasta ja uhkaavasävyisten kirjeiden lähettäjästä. Mutta kamalinta kuitenkin on, kun eräästä transsukupuolisesta hahmosta käytetään sulkujen sisällä hänen vanhaa nimeään (deadname). Näin ei voi todellakaan tehdä, ei edes fiktiiviselle hahmolle, koska se antaa kuvan, että olisi ihan ok toistella tuota käytöstä jäänyttä nimeä, joka voi pahimmillaan aiheuttaa kehodysforiaa tai palauttaa mieleen vahingollisia muistoja. Eihän kukaan käytä vaikkapa avioliitossa nimen vaihtaneen vanhaa sukunimeä. Alla kyseinen lainaus osin sensuroituna.
  
Janet (jonka nimi oli ennen ***) ei ole Tomin äiti vaan tämän biologinen isä. Janet puhuu avoimesti sukupuolenkorjausprosessistaan, mutta ei usein mainitse aiempaa elämäänsä. (s. 45)
  
Ruthin ja Nelsonin - miksi muuten kirjan naishahmot esiintyvät etunimellään ja miehet sukunimellään, sen kun on osoitettu asettavan sukupuolet epätasa-arvoiseen asemaan? - suhde ryttyilee pahemman kerran. Ruthista kuoriutuu kunnon jääkuningatar, vaikka Nelson sitä tuskin edes huomaa. En kyllä itse osaa pitää heitä mitenkään ihanneparina ja olisikin hauskaa, jos Ruth joko löytäisi itselleen pysyvän kumppanin tai jäisi kokonaan itselliseksi naiseksi. Suhde Nelsoniin kun ei tunnu etenevän mihinkään. Vauvauutisiakin on taas luvassa ja lapsia kirjassa viliseekin tavallista enemmän. Kiehtovasti erään lapsen aikuishaaveena on koti, jossa ei ole lapsia - potentiaalinen vela siis kyseessä.
  
Jossain syvällä sisimmässään Ruth on edelleen rakastunut Nelsoniin. (s. 90)
  
Plussana eräs pitkäaikainen sivuhenkilö saa tavallista enemmän tilaa sivuilla ja tulee ulos sateenkaarevasta kaapista Nelsonille. Hän kertoo, kuinka kaikki muut olivat jo arvanneet asian, paitsi Nelson - aika heikko suoritus terävillä hoksottimilla varustellulta komisariolta. Ilman sateenkaarevia hahmoja, mustaa kissaa, Ruthin ateismia, luostarin raunioissa kasvavia lumikelloja ja lukuisia kirjallisuusviittauksia (mm. Pikku naisiaKaislikossa suhisee, Liisa Ihmemaassa) olisi tämä teos ansainnut vain yhden tähden. Toivottavasti seuraava osa olisi parempi!
  
Walsinghamin luostarista ei ole paljoa jäljellä, vain kaari ja irrallisia muurinätkiä. Niiden keskelle kuitenkin levittäytyy valkea matto, ikään kuin kirkko olisi kohoamassa entiseen loistoonsa. Puut seisovat taustalla suorina kuin urkupillit, ja korkealla taivaalla laulaa leivonen. (s. 94)
    
  
Arvosana:
          
Takakannesta:
Mystinen kuolema hautausmaalla
  
Rakastetun sarjan kahdeksannessa osassa Ruth Galloway selvittää surmattujen naisten kohtaloa. Hurmaava brittisarja on täydellinen yhdistelmä jännitystä ja tunnelmointia.
  
Uskonnollisuudestaan tunnetussa kylässä nähdään siniviittaisen Neitsyt Marian ilmestys, ja seuraavana päivänä hautausmaan kupeesta löytyy sinisiin pukeutunut, surmattu nainen. Kun yliopistoaikainen ystävätär kutsuu Ruth Gallowayn paikalle ja kertoo saaneensa naispappeja uhkailevia kirjeitä, Ruth alkaa epäillä tapausten liittyvän toisiinsa. Pääsiäisen ristikulkueen lähestyessä uhkaajan uskonnollinen kiihko kiihtyy verenhimoksi, ja Ruth ja komisario Harry Nelson joutuvat yhdistämään voimansa selvittääkseen syyllisen, ennen kuin seuraava nainen kuolee.
    
Suomentanut: Anna Kangasmaa, 362 sivua, Tammi 2020
  
Alkuperäinen nimi: The Woman in Blue (2016)
   
Sarjassa ilmestyneet:
   
Ruth Gallowayn kanssa mysteerejä ovat ratkaisseet myös: Luetut.net, Kirja hyllyssä, Kirjarouvan elämää, Kirjasähkökäyrä, Pirja & kirja, Jonnan lukunurkka

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Toukokuun luetut


    
Toukokuu oli hyvin erikoinen kuukausi. Blogini täytti 10 vuotta 10.5.2021 (työn alla on postaus kymmenen vuoden kohokohdista). Kuukautta vaivasi ristiriitaisesti lukujumi, vaikka sainkin luettua paljon - 43 kirjaa (5762 sivua). Romaaneja kuitenkin luin vain kaksi ja puoli, loput olivat sarjakuvaa ja kuvakirjoja eli ns. helppoa luettavaa, joista parhaat hetket tarjoilivat Armstrong, A man & His CatHännäkääntötemppu ja Hirmuinen jumimies. 
  
Christina Sweeney-Bairdin Viimeiset miehet oli jännittävä lukukokemus: vaikka teoksen maailmassa pandemia tappaa vain miehiä, se tuli hieman liian lähelle todellisuutta (ja ehkä jopa ratsasteli todellisella pandemialla) ja äärimmäisen harvinaisesti se myös itketti. Skaalan toisessa päässä on Elly Griffithsin kahdeksas Ruth Galloway -mysteeri Siniviittainen nainen, joka oli sarjan heikoin osa tähän mennessä. Todella paljon kyseenalaista sisältöä ja varsin tylsä mysteeri, lisäksi kirjaa vaivasi arkeologian vähäinen mukana olo.
  
Kesäkuussa on luvassa koko kuukauden kestävä Pride-lukuhaaste ja 7.-13.6.2021 vietetään kirjablogeissa dekkariviikkoa. Mukaan voi osallistua myös blogittomana eri somealustoilla tai listaamalla luetut teokset haasteiden koostepostauksiin.
  
      
Kaikki toukokuussa luetut:
  • Tillie Walden: Spinning
  • Asahi Tsutsui: Jumping 1
  • Tanabe Gou: Ajokoira ja muita H.P. Lovecraftin tarinoita
  • Magica Quartet & Hanokage: Puella Magi Madoka Magica 1
  • Yoko Nogiri: Minun susipoikani 1
  • Nagabe: Nivawa ja minä 1
  • Spica Aoki: Kaiju Girl caramelise 2
  • Clamp: Tokyo Babylon
  • Yukiru Sugisaki: D.N.Angel 1
  • Emilia Erfving: Roskakasa
  • Jani Toivola & Saara Obele: Poika ja hame
  • Jessica Love: Julius on merenneito
  • Nalle Valtiala & Maarit Gunnevall: Jonna ja ihmepuu
  • Inka Nousiainen & Satu Kettunen: Olematon Olga
  • Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti - Hirmuinen Jumimies
  • Shaun Tan: The Lost Thing
  • Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Eeva! Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat
  • John Allison & Lissa Treiman: Giant Days 1
  • Noelle Stevenson, Grace Ellis & Brooke Allen: Lumberjanes 1 - Beware the Kitten Holy
  • Tilly Temple & Sean Julian: Tämä on maailmasi
  • Torben Kuhlmann: Armstrong - Erään hiiren kuuseikkailu
  • Julia Savtchenko: Unohdettu ötökkäkirja - Professori Melesin merkilliset muistiinpanot
  • Emilia Dziubak: Ällistyttäviä ystävyksiä kasvien ja eläinten maailmassa
  • Hertta Vierula & Teemu Juhani: Hännänkääntötemppu
  • Tuuli Hypén & Vesa Kataisto: Karu kissakirja
  • Sarah Andersen: Herding Cats
  • Konomi Wagata: Yhdessä kotiin Eläimiä kerrakseen
  • Umi Sakurai: A Man & His Cat 1
  • Sakae Esuno: Mirai Nikki 1
  • Mikiyo Tuda: Princess princess 1
  • Roger Leloup: YokoTsuno - Supertykki & Ajan pyörre
  • Christine Sweeney-Baird: Viimeiset miehet 
  • Nana Shiiba: Naapurirakkautta 
  • Nana Shiiba: Kuinka susi kesytetään 
  • Mie Washio: Kuumaa kahvia ja kuumia tunteita
  • Kayoru: Rakastunut robottiin 1
  • Jinsei Kataoka & Kazuma Kondou: Deadman Wonderland 1
  • Elly Griffiths: Siniviittainen nainen 
  • Raina Telgemeier: Ghosts
  • J.C. Mézières & P. Christie: Pahat unet & Liikkuvien vetten kaupunki
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi - Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet
26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa - Leena Virtanen & Sanna pelliccioni: Eeva! - Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat
31. Jännityskirja tai dekkari - Elly Griffiths: Siniviittainen nainen
    

  
Kesäkuun lukupinossa:
  • Elly Griffiths: Maan alla 
  • Johanna Hulkko: Geoetsivät  autiolla saarella  ja Geoetsivät ja vesiseikkailu 
  • Eeva Joenpelto: Ralli
  • Emma Luoma Perhosten aika
  • Josh Malerman: Malorie 
  • Sujata Massey: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus 
  • Nouse Luontoni: Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta II 
  • Alice Oseman: Heartstopper 2 & 3
  • Jessica Schiefauer: Pojat
  • Sabrina Symington: First Year Out - A Transition Story
  • Gengoroh Tagame: My Brother's Husband 1
  • Mila Teräs: Amiraali
  • Tillie Walden: Are You Listening?
  • Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi