Tähän astiset luetut

Toukokuu: (1532 sivua)

• Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta
• Kat Falls: Veden alla 
• Maggie Stiefvater: Väristys

Lisäksi aloitin J. R. Wardin Pimeyden rakastajan, mutta se on edelleen kesken.

Kesäkuu: (1604 sivua)

• Ally Condie: Tarkoitettu
• Philip Reeve: Kävelevät koneet
• Stephenie Meyer & Young Kim: Houkutus - sarjakuvasovitus osa 1
• Michelle Harrison: 13 Lahjaa 
• Stephenie Meyer: Bree Tannerin lyhyt elämä  

Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsauksen loppu jää ensi kuulle, melkein puolivälissä jo. Nyt tenttiin lukemista lauantaille.

Luettujen sivujen määrä 3090.

Uusimmat kirjaostokset

Ajattelin esitellä ihan uusimmat kirjahyllyn tulokkaat. Vähän aikaa sitten pölyttyneiden toveriensa joukkoon päätyi Colin Thompsonin Uusi Eeden, jonka löysin Huuto.netistä hintaan 1,50e. Viime ja tällä viikolla saapuivat samaisesta huutokaupasta itselle karjahtamani Nora Robertsin Morriganin risti (pokkarina) ja samoin pehmeäkantisena versiona Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa. Näille hintaa jäi ilman postikuluja 2,50e ja  1,25e. 

Tämänpäiväistä löytöä ajattelin esitellä vähän tarkemminkin, Elaine Coffmanin kirjoittama Mustan Douglasin morsian löytyi antikvariaatista hintaan 2,70e. Sattumalta katselin naisten hömppäosastoa, poikaystävän selaillessa englanninkielistä fantasiaa ja scifiä. Jutun juoni kiinnosti Gabaldonmaisuudessaan. Tosin kaikki Skotlantiin 1600-1700 luvuille sijoittuvat kirjat eivät tarkoita, että ne olisivat samaa tasoa, tämän huomasin Nora Robertsin Kunnian kautta teoksessa. Noh, kerron sitten mitä mieltä tästä, kunhan olen tämän (joskus kaukaisessa tulevaisuudessa) lukenut. Onko kukaan kuullut tästä aikaisemmin?

Takakannesta:

Välttääkseen vastenmielisen avioliiton lady Meleri Weatherby tekee uhkarohkean teon ja karkaa kotoaan Nothumberlandista tietäen, ettei ehkä enää koskaan voi palata.

Robert Douglasin tapaamisen myötä hänelle alkaa uusi elämä.

Beloynin linnan tarjoama turva järkkyy kuitenkin pian, kun menneisyys langettaa varjojaan. Hylätty sulhanen havittelee kostoa, ja linnassa alkaa tapahtua outoja asioita. Näkeekö Meleri näkyjä vai kummitteleeko siellä todella? Kun selittämättömien tapausten sarja vain jatkuu, alkaa Meleri jo epäillä omaa mielenterveyttään...

Day 20 – Favourite romance book

Onpas taas hankala! :D Tähänhän sopisi sanoa (jälleen) Diana Gabaldonin koko tuotannon... Hmm, olen lukenut myös pari naishömppää, Helen Fieldingin Bridget Jonesit on luettu ja niin myös yksi Jane Greenin kirja: Avioliittoahdistus (hyllyssä myös odottaa samaisen kirjailijan Netti@deitti). Mutta romantiikasta ja rakkaudesta täynnä olevat kirjat ovat minulle harvinaisia, sisällössä täytyy olla jotakin muutakin, kuten esimerkiksi Nora Robertsin Menneisyyden vangeissa, jossa Callie, eräs arkeologi nainen selvittää hämärää menneisyyttään antropologi miehen Jaken avulla.

Takakannesta:

Woodsboron pikkukaupunki pääsee hetkessä uutisotsikkoihin, kun kaupungin alta löytyy 5 000 vuotta vanhoja ihmisluita ja kivikautinen asuinpaikka. Nuori arkeologi Callie Dunbrook saapuu innostuneena kaupunkiin: hän on vihdoinkin saanut tilaisuuden näyttää kyntensä. Kaivauksilla alkaa pian tapahtua kummia ja ihmiset alkavat puhua, että koko tutkimusprojekti on kirottu. Tilanne mutkistuu entisestään, kun Callien ärsyttävä mutta jumalattoman komea ex-mies Jake ilmestyy kaupunkiin. Eikä siinä kaikki: Callie tarvitsee arkeologin taitojaan pian myös oman menneisyytensä penkomiseen.

Stephenie Meyer: Bree Tannerin lyhyt elämä

 
Stephenie Meyerin Houkutus -sarjaan kuuluvan lisäosan Bree Tannerin lyhyt elämä kansikuva tuo mieleen lauseen "Kuin tiimalasin hiekka ehtyy, on elämämmekin päivien viemää" ja se sisäistää hienosti kirjan pää teeman. Meyer totesi jossain, että jälkeenpäin hän olisi tahtonut kirjoittaa Epäilyksen eri tavalla, siksi tämä kirja syntyi.
 
Novelli kertoo nuoren vampyyriin, Breen, uudesta elämästä vain vähän ennen sen päättymistä taistelukentällä. Hän on syntynyt vain yhden asian vuoksi, koston. Hän on osa Victorian armeijaa, vampyyrin, jonka puolison Edward tappoi tämän yrittäessään vahingoittaa Bellaa. Nyt on Victorian tilaisuus tasoittaa tilit, tai niin hän ainakin luulee omassa synkässä mielessään. 

  

Bree Tannerin lyhyt elämä sisältää paitsi verenjanoa, se kertoo myös kuinka vampyyrimaailmassa osataan pelata kieroa peliä. Kirja paljastaa vastasyntyneiden janon ja selviytymistaistelun kyllästämän maailman, siinä on myös yllättävää ystävyyttä ja hellyyttä. Kiinnostavia hahmoja olivat Diego ja etenkin Fred, jonka kohtalo jää mietityttämään.
 
Kirja sopii vampyyri-saagan lukeneille, etenkin niille. jotka jo tietävät kuinka Epäilyksessä kävi. Kirjaa ei todellakaan jaksanut lukea yhteen pötköön, sillä asiat (mm. nuorten vampyyrien rähinät) alkavat nopeasti toistaa itseään ja välillä tuntuu kirjailijan pakottaneen novellinsa kirjan mittoihin. Vähemmällä toistolla ja sivuhenkilöihin syventymällä kirja voisi toimia itsenäisestikin, nyt se on vain laimea sivutuote. 

 

Arvosana:

 
Takakannesta.

”En enää välittänyt siitä, mitä kukakin ajatteli. Minun ei tarvinnut. Olin nyt jumala. Vahvempi, nopeampi, parempi. Kenelläkään muulla ei ollut merkitystä.” 

  

Hän on vastasyntynyt vampyyri. Hän on osa Victorian – Edwardin kostonhimoisen arkkivihollisen – armeijaa, jonka tehtävä on tuhota Cullenit ja Bella.

  

Bree Tannerin punaisten silmien kautta välittyy nuorten vampyyrien verenhimoinen maailma ja sen pimeät puolet. Breen elämää syventävä tarina kulkee uusien vaarojen ja salaisuuksien kautta Epäilys-romaanista tuttuun unohtumattomaan päätökseen.

  

Suomentanut: Pirjo Ruti, 218 sivua, WSOY 2010

 
Alkuperäinen nimi: The Short Second Life of Bree Tanner

  

Kirjasta muualla: Risingshadow, Savon Sanomat, Harakanvarpaita, Aamuvirkku yksisarvinen, Yhteishyvä, Lukunurkka

Day 19 – Favourite book turned into a movie

Moni kirja on kokenut muutoksen päätyessään elokuvaksi, toisinaan muutos on hyvästä, toisinaan taas tuntuu, että on menty siitä missä aita on matalin ja lopputulos aiheuttaa lähinnä myötähäpeää ja pahan olon.  Olen aiemminkin maininnut mm. Eragonin ja Houkutuksen leffasovelluksista, nissä kaikki mikä kiiltää kun ei ole ollut kultaa, vaikka kirjat lähtökohtaisesti erinomaisia teoksia ovatkin olleet. Gabaldonin kirjoista on ollut puhetta synnyttää elokuvia, mutta vielä ei ainakaan mitään kiveenhakattua ole. Paras leffaversio kirjasta on ollut Taru sormusten herrasta, joka minusta häikäisee kirjoja voimakkaammin, joskin olisin kaivannut enemmän Puuparran läsnäoloa (tätä löytyy pidennetystä versiosta, vaikka olisivat "poistetut" kohtaukset voineet olla jo valmiiksi osa elokuvaa, ilma ylimääräistä rahastusta pidennetyllä rainalla). Tom Bombadillin puuttuminen myös vaivasi. Onneksi näyttelijät ovat loistavia, niin Gandalf, Gimli kuin Legolaskin ovat lähes sellaisia kuin olisin hahmojen toivonut ja ajatellut olevankin. Naiset (heidän puuttumisensa ja näyttelijävalinnat) aiheuttivat hienoista pettymystä.

Day 18 – A book that disappointed you

Hmm... Valitin jo aiemmin kuinka Spiderwickin kronikat II oli pettymys. Sanotaan tällä kertaa vaikka J. R. Wardin Pimeyden rakastaja, jota en vieläkään ole pystynyt jatkamaan alkutöksähdyksen jälkeen. Kovasti suosittu kirja ja siskonikin sitä on kehottanut lukemaan. Ehkä jatkan jossain vaiheessa, eihän kirja vielä ehtinyt edes saada tilaisuutta lumota! Muistuttaa asennoitumistani Gabaldonin kirjoihin (joista ekan voisi lukea uudestaankin, tuon eilisen lainauksen etsiminen koukutti lukemaan sitä). Kuinka voi olla, että olen niin vastahakoinen pitämään tuosta kirjasta, vaikka siinä on vampyyrejä?

Day 17 – Favourite quote from your favourite book

Tämä olikin haastava. Lempikirjahan on (tällä hetkellä) Diana Gabaldonin Muukalainen. Lempikohtaustani en muista, mutta yhden ihanan kohdan lainaan tähän, sellaisen, joka muistuttaa minusta minun ja poikaystäväni (jonka kanssa olen kihloissa) suhdetta. Laitan lisää jos löydän muita.

s. 304 "Sulla on ihastuttavat kutrit", Jamie sanoi katsellessaan minua.  "Mitä? Nämäkö?" Nostin käden hämmentyneenä hiuksilleni, joita saattoi parhaimmillaankin nimittää harakanpesäksi. Hän naurahti. "Noh, nekin", hän sanoi kasvot vakavina, "mutta niitä mää tosiaan tarkoitin". "Mutta ne ovat niin... kiharat", minä sanoin ja punastuin hiukan. "Jaa, niin tietysti". Jamie näytti hämmentyneeltä. "Mää kuulin linnassa, kun yksi Dougalin tytöistä sanoi ystävällensä, että sen tukkaa pitäs vääntää kuumilla raudoilla kolme tuntia ennen kuin sais aikaan moiset kikkarat. Se sano, että vois vaikka repiä silmät sun päästäs, kun sulla on luonnostaan tollaiset". Jamie kohottautui istualleen ja veti yhden hiuskiehkuroistani suoraksi niin että se ylsi melkein rintaan saakka.

Michelle Harrison: 13 Lahjaa

Varoitus, tämä kirja on ahmittava kerta istumalta 
(tai muuten se ahmii sinut)! 

   

    
Luin tämän kahden päivän aikana, aloitin eilen illalla ja tänään en kyennyt olemaan lukematta lisää, kunnes koko kirja meni ihan huomaamatta! (Huolimatta aiemmasta kommentistani suomentajaa kohtaan, tämä kirja oli (muutamaa hassua sanavalintaa lukuun ottamatta) huikea! No, välillä tuskastuin hahmojen ennalta-arvattavuuteen taikka kyvyttömyyteen vetää johtopäätöksiä (sama ilmiö muuten monien tv sarjojen kanssa: katsojat ratkaisevat "visaisia pähkinöitä" ennen palkattuja huippututkijoita kokeakseen onnistumisen tunteen...), no keskeiset hahmothan ovan vain 12-13 vuotiaita (mutta minusta paljon fiksumpia kuin R. L. Stinen luomat).
    
 Ihastelin vanhojen keijumyyttien käyttöä ja samankaltaisuutta Ilki ihanan kanssa kuin myös kohtia, joissa tarinat erosivat toisistaan. Nämä keijut ovat jotain muuta kuin mihin suomalainen lukija on ennen törmännyt, vaikka vastaavia olentoja on Spiderwickin kartanon lähimaastoissa taikka Tylypahkan jästeille salaisilla käytävillä. Kerronta oli rikasta ja tempaavaa ja jokaisen luvun aloittava anfangi on koristeltu vanhojen satukirjojen tyyliin, mutta yksikään alkukirjain ei ole samanlainen kuin muut.

Lukunäytteitä:

Hän vaistosi tulijat peitonkin läpi, tunsi miten huoneen ilma rätisi niiden outoa energiaa. Hän jopa haistoi lehtien, sammalen ja kypsien marjojen multaisen kosteuden. Se oli niiden tuoksu. (s. 13-14)

Jostain syystä keijut tuntuivat vaistoavan, että hän näki ne, ja siksi hän veti niitä puoleensa kuin magneetti silloinkin kun yritti parhaansa mukaan teeskennellä ettei tiennyt niistä mitään.  (s. 29)

Hän työnsi oven varovasti auki ja astui sisään, hänen eteensä levittäytyi ihana näky. Huone oli täynnä kirjoja, kirjoja kaikista mahdollisista aiheista, sadottain kirjoja lattiasta kattoon. Nurkassa ikkunan ääressä oli valtava kirjoituspöytä, joka oli paksun pölykerroksen peitossa. Ja sen päällä oli lisää kirjoja. Tanya veti joitakin kirjoja hyllystä. Pöly vain lensi kun hän selaili niitä, ja oli helppo nähdä ettei kukaan ollut lukenut niitä vuosikausiin. Juoksuttaessaan sormea selkämyksiä pitkin hän huomasi, että jotkut olivat hyvin vanhoja, 1700-luvun lopulta asti. Hän avasi ensimmäisen, jonka erikoinen nimi oli Myytit ja magia aikojen saatossa, silmäili hakemistoa, kunnes löysi etsimänsä.  "Keijut", hän luki ääneen kuiskaten...  (s. 47)

Takakannesta:

13-vuotias Tanya on aina nähnyt ympärillään keijuja. Keijujen aiheuttamat selittämättömät sotkut saavat Tanyan äidin lopulta menettämään hermonsa, ja Tanya lähetetään isoäidin kartanoon kesänviettoon. Hän lähtee sinne vastahakoisesti, sillä isoäiti Florence on aina suhtautunut häneen hyvin torjuvasti – syystä, joka selviää Tanyalle vasta myöhemmin. Kartanossa Tanya törmää vaarallisiin salaisuuksiin. Vanha valokuva johdattaa hänet ratkaisemattoman mysteerin jäljille. 50 vuotta aikaisemmin kartanoa ympäröivässä synkässä metsässä on kadonnut jäljettömiin tyttö, josta Tanyan isoäiti ei halua puhua sanaakaan. Tilanhoitajan Fabian-poika ei saa katoamista mielestään. Hänen isoisänsä oli viimeinen, joka näki tytön elossa, ja on siitä lähtien elänyt epäilyksen varjo yllään. Yhdessä Tanya ja Fabian päättävät ratkaista arvoituksen, mutta edes Fabian ei tiedä Tanyan poikkeuksellisesta kyvystä. Eräänä yönä asiat saavat kohtalokkaan käänteen, kun Tanya yllättää talosta salaperäisen tunkeilijan ja saa kuulla, ettei hän ole ainoa tällä kyvyllä siunattu ja kirottu. Kartanon synkkä menneisyys on vaarassa toistaa itseään...

Arvosana:

Tyylilaji: nuoret, keijuja, 

Tämä kirja muistuttaa: 

• Melissa Marrin Ilki ihanaa ja Sala kavalaa, koska tässä on kansanperinteen mukaisia näkymättömiä keijuja ja tyttöjä, jotka näkevät niitä vaikkeivät tahtoisikaan
• Tony Di Terlizzin ja Holly Blackin Spiderwickin kronikat I-sarjaa, koska näkymätön maailma ei aina ole vain kaunista ja rauhanomaista - jos et pidä varaasi, terveytesi voi olla uhattuna keijujen suuttuessa
• Libba Breyn Kauhun ja kauneuden valtakuntaa, koska tässä on salaisuuksia, synkkiä käytäviä, ulkopuolisuuden tunnetta, kauhua
• Queenie Chanin piirtämää The Dreaming-mangaa, koska metsään katoaa ihmisiä
• Neil Gaimanin Coralinea varjojen talossa, koska äidit eivät kuuntele lapsiaan

  
Suomentanut: Kaisa Kattelus, 362 sivua, Tammi 2011

    
Alkuperäinen nimi: The Thirteen Treasures, trilogian ensimmäinen osa.

Kirjasta muualla: Risingshadow, Helsingin Sanomat, Sivupiiri, Fleim, Kirjamielellä, Keskisuomalainen,

Stephenie Meyer & Young Kim: Houkutus - sarjakuvasovitus osa 1

 
Houkutus-huuma on ollut laskussa, jopa minulla. Tai no, kirjoissahan ei ole mitään vikaa, ekassa osassa ainakaan. Jatko-osien ahdistavuus ja lopun antikiilmaksi sekä surkeat leffat ovat kyllä omiaan pudottamaan pilvilinnoista maan tasalle. Ei leffat nyt kokokaan kuraa ole, mutta pienet seikat on ihan väärin! Robert Pattinson ei näytä Edwardilta, mutta välillä hän osaa lumota melkein yhtä hyvin, vaikken näyttelijästä pidäkään. Pahiten metsään meni kuitenkin Cullenien talo, josta itse olin (aiheettomasti?) kuvitellut iäkkään pitsihuvila tyylisen metsään sulautuvan installaation, joten elokuvan moderni lasipalatsi iski silmään kuin tikka.
 
Mutta asiaan, eli sarjakuva versioon. Se sijoittuu kirjan ja leffan välimaastoon. Hahmot (etenkin Edward) näyttävät todella kauniilta, mutta Bella jopa liian kauniilta, leffa-Bella oli minun mielikuviani paremmin vastaava, luonnollinen. Tapahtumia on onnistuneesti lyhennetty ja yhdistetty, kuten leffassa, mutta tekstillisesti se on lähes yhtenevä alkuteoksen kanssa (noh, tämä selittyy sillä, että toimittaja on Houkutuksen alkuperäistä suomennosta käyttänyt). Kylmät väreet kiipivät pitkin selkäpiitä, aivan kuten kirjaa lukiessani.
   
Muistan kun 2005 syksyllä luin sitä ensimmäisen kerran ja huonon ääreisverenkierron takia käteni olivat aivan kylmät ja aina sivuja kääntäessäni satuin koskettamaan toista kättäni, kuvittelin kylmien sormien kuuluvan Edwardille. Odotukset olivat suuret lempikohtaukseni kanssa: kun Edward vie Bellan aukiolle, enkä joutunut pettymään. Leffassahan Edward loistaa kuin discopallo, ei mikään paras mielikuva. Sarjakuvassa tässä on onnistuttu paremmin. Mitä tästä voisi sanoa: Houkutuksen ystäville nektaria, muille karvasta kalkkia...

 

Takakannesta:

Mistä kaikki alkoi...
  
Isabella Swan mmuttaa isänsä luo tihkuisenharmaaseen pikkukpunkiin ja tapaa yliluonnollien komean, älykkään ja arvoituksellisen pojan. Edward Cullenilla on tumma salaisuus, ja Bella päättää ottaa siitä selvän -  ja samalla hänen oma kohtalonsa kiertyy uuteen kiehtovaan ja vaaralliseen suuntaan.
  
"Young on tehnyt uskomattoman työn muuttaessaan kirjoittamani sanat kauniiksi kuviksi. Sekä henkilöhahmot että kuvamaailma muistuttavat kovasti sitä, minkälaiseksi itse kuvittelin sen kirjoittaessani sarjaa", Meyer hehkuttaa sarjakuvasovitusta, jonka luomisessa toimi itse aktiivisesti.
   

Arvosana:

Tyylilaji: nuoret, kielletty rakkaus, vampyyrejä

  

Samantyylisiä kirjoja: Stephenie Meyer: Houkutus, Maggie Stiefwater: Väristys

Suomentanut: Tiina Ohinmaa,  238 sivua,  WSOY 2010

   
Alkuperäinen nimi: Twilight: The Graphic Novel - Volume 1, sarja jatkuu
    

Kirjasta muualla: Kirjamaa, Sivupiiri, Vinttikamarissa,

Day 16 – Favourite female character

Minun on paljon vaikeampi muistaa naisten nimiä/henkilöitä kuin miesten, tässä kuitenkin muutama mieleen jäänyt hahmo.

1. Sabriel (samannimisestä kirjasta)
2. Adaira ja Zara (Syysmaa-sarjasta)
3. Melanie (Vieras-kirjasta)
4. Livia (Molemmin jaloin-kirjasta)
5. Claire (Matkantekijä-sarjasta)

Kuvaksi tähän valitsin Sabrielin, en kylläkään fan-artina vaan muissa maissa käytettyjen kansien kuvina.

Pidän kovasti tuosta oikean ylänurkan kannesta, siinä on jotain hauskaa. Tuo vasemmalla oleva kansi on käsittääkseni yksi alkuperäisistä, samoin blogissakin jo aiemmin esitelty valkoinen kansi (joka on pelkistyneisyydessään suosikkini).

Philip Reeve: Kävelevät koneet

 

   
Jo pitkään olen halunnut lukea Philip Reeven Kävelevät koneet ja huomattuani sen suorastaan odottavan minua kirjaston hyllyllä, olihan se pakko lainata. Ihastuin heti jo ensi sivuilla kirjoittajan/kääntäjän tyyliin, joka muistuttaa Jaana-Kapari Jattaa parhaimmillaan, onhan samalta kääntäjältä luettu mm. Perillinen-sarjan aloittava Eragon-käännös (ihmettelinkin vähän aikaa sitten Brisingrin lukiessani tyylillistä eroa, kääntäjä kun oli vaihtunut).
 
Nokkelaa kieltä, joka ei huuda "nuortenkirja" joka sanallaan (olenkin kyllästynyt sellaisiin suorastaan lässyttäviin teinikirjoihin, miksei niitä voisi kääntää ihan tavalliselle kielelle?). Muistuttaa kovasti J.K. Rowlingin Harry Pottereiden ja Angie Sagen Septimus Heapien parhaimpia paloja ja henkilöitä höystettynä Hayao Miyazakin Nausicaän, Liikkuvan linnan ja Laputan sykähdyttävillä kohtauksilla.
 
Tällainenko maailmasta tulee meidän jälkeemme? Sotien runtelema, jossa kaupungit noudattavat omanlaista kieroutunutta darwinismiaan: syö tai tule syödyksi. Kirjoittaja on sekoittanut soppaan mytologioita ja nippelitietoja meidän ajastamme onnistuen nerokkaasti sivistämään ohimennen sekä herättämään kysymyksiä omista elintavoistamme. Oli mielenkiintoista huomata myös yhtäläisyyksia hiljattain lukemani Ally Condien Tarkoitetun kanssa, ainakin ammatteja ja ruokaa kohtaan liittyvät havainnot olivat samoja. Kirjan loppu on täynnä käänteitä, joita ei olisi osannut aavistaa, osa surullisiakin, mutta sellaista elämä on.
 
Kirja piti hallussaan koko ajan, saaden lukijan haukkomaan teatraalisesti henkeään - ylittäen kaikki jo valmiiksikin korkeat odotukset joita minulla kirjasta oli. Hahmot ovat yllättävän syvällisiä. Hester - tyttö, joka ei ole kaunis, Tom - poika, joka ei ole sankari, Katherine ja eräs salaperäinen nuorukainen ovat keskenään joukko erilaisia, enemmän tai vähemmän kovia kokeneita nuoria, joilla on tehtävänsä tarinassa. Kirjassa seikkalee myös lemmikkisusi nimeltään Koira, eikä rakkaudeltakaan voida välttyä.                           

   

Arvosana:

Takakannesta:

Lontoo liikkuu. Se on piileskellyt pitkään suojaisissa notkelmissä välttykseen joutumasta suurempien, nopeampien ja nälkäisempien kaupunkien saaliiksi. Mutta nyt se ajaa takaa pientä kaivoskaupunkia, joka taivaltaa kuivunutta merenpohjaa pitkin. Samaan aikaan tapahtumat suurkaupungin sisällä alkavat saada uhkaavia piirteitä... 

  

Rujokasvoinen Hester Shaw vaanii omaa saalistaan kaupungin jätekuilun partaalla törmätessään museon nuoreen harjoittelijaan, joka joutuu tytön myötä elämäsä rankimpaan seikkailuun. Tom ja Hester päätyvät kahdestaan kulkukaupunkien mylläämälle, autiolle metsästysmaalle Lontoon häipyesä pölyvanana horisonttiin - kunnes Shrike-niminen marssija, ihmisrobotti, pääsee heidän jäljillen. Heidän taivallustaan seuraa kauhuissaan suojattua elämää viettänyt Katherine - tyttö, joka on aikuistuva hyvin nopeasti.

  

Kustantajan sivuilta:

Eletään post-apokalyptisessa tulevaisuuden maailmassa, missä kaupungit liikkuvat moottorien ja telaketjujen varassa kuivunutta merenpohjaa pitkin siepaten ja käyttäen ”ravinnokseen” toisiaan.
 
Ihmiskunnan kehitys on taantunut, niin että nykyajan teknisistä laitteista on tullut kallisarvoisia arkeologisia löytöjä, joita säilytetään museoissa. Tällaisessa museossa harjoittelijana työskentelevä 15-vuotias Tom joutuu idolinsa, keksijäinsinööri Valentinen työntämänä Lontoon jätekuiluun yhdessä rujokasvoisen Hester-nimisen tytön kanssa.
 
Nuoret tarpovat kulkukaupunkien mylläämässä, metsästysmaaksi kutsutussa maastossa, eksyvät villeihin merirosvokaupunkeihin ja pakenevat Valentinen takaa-ajoon lähettämää Shrike-nimistä marssijaa, ihmisrobottia. Lopulta he liittyvät alueellista darwinismia vastustavaan ryhmään, joka pyrkii suojelemaan maapallon viimeisiä luonnonkauniita alueita Valentinen joukon tuhoyrityksiltä.
 
Tom ja Hester käyvät uhkarohkeaan, loppuun saakka hengen-vaaralliseen puolustusiskuun ja saavat siihen tietämättään tukea Valentinen tyttäreltä Katherinelta. Ratkaisun hetkillä tulee ilmi monia uskomattomia asioita…

  
Suomentanut: Tero Kuittinen, 319 sivua, Karisto 2004

   
Alkuperäinen nimi: Mortal Engines, neliosaisen sarjan ensimmäinen.
    

Kirjasta muualla: Risingshadow, Taikakirjaimet

Day 15 – Favourite male character

Tämä on kyllä mukava haaste. Minulla on tapana ihastua melkein aina päähenkilö miehiin, luinpa sitten nuorten taikka aikuisten kirjaa, mangasta puhumattakaan. Kirjoissa plussaa on se, että annettujen ulkonäkövihjeiden perusteella voi aina itse kuvitella "unelmien prinssinsä", mangassa ja joissain nuorten kirjoissa kuvat rajaavat mielikuvitusta, mutta niissä hahmot ovat yleensä jo valmiiksikin kauniita. Lempi-mangassani (tai oikeastaan manhwassa, Koreasta) Les Bijoux en osannut koskaan tunnistaa mies- ja naishahmojen eroja (kaikki kun olivat niin kauniita! Ja päähenkilöllä oli kyky muuttua miehestä naiseksi auttoi sekoittamaan asioita lisää... No, kylpylässä käydessään hahmot hämmästyttivät menemällä mielikuvan vastaisesti "väärälle" puolen.

Kuvitteellisia ihania miehiä: TOP 10

1. Jamie (James Alexander Malcolm McKenzie Fraser, Matkantekijä-sarjasta)
2. Edward Cullen (Houkutus, joskin leffoissa Robert Pattison ei vastaa lähellekään mielikuviani)
3. Legolas (Taru sormusten herrasta, ja ainoa rooli, jossa Orlando Bloom on loistanut... no pidin kyllä merirosvoistakin)
4. Zadar (Anu Holopaisen Sonja-sarjasta)

 Pitää täydentää listaa kun muistaa lisää.
 
Jamie on aika namu (siis jopa vielä paremman näköinen kuin kuvittelin!) kirjasarjasta tehdyssä sarjakuvassa The Exile, jossa tapahtumat kuvataan Jamien ja sukulaismiehen Murtaghin näkökulmasta. Kuvat Amazonista:

The Exilesta sanottua: Vinttikamarissa,

Day 14 – Favourite book of your favourite writer

Onpas vaikeaa tällainen arvottaminen. Suosikkikirjoja kun on "muutama": Muukalainen, Vieras, Houkutus, Gae Bolga, Lumotar, Uusi Eeden, Sabriel... No, voitte lukea tarkemmin vasemmasta sivupalkista. Mikä niistä nyt sitten olisi ylitse muiden? En voi valita vain yhtä! Edellisen postauksen suosikkikirjailijat (Diana Gabaldon, Anu Holopainen, Stephenie Meyer ja Nora Roberts) ovat tuleet varmasti esille jo muutamaankin kertaan täällä. No, jos nyt vaikka tyytyisin esittelemään vähemmän itseäni toistaen seuraavat kirjat tarkemmin: 

Stephenie Meyer: Vieras (WSOY 2009) Suomentanut Pirkko Biström, s. 702

Takakannesta:

Sieluiksi kutsutut näkymättömät viholliset ovat valloittaneet maapallon. Pienet tunkeilijat ovat asettuneet asumaan ihmisten pään sisään vieden ruumiilta heidän omat sielunsa. Suurin osa ihmiskuntaa on jo tuhoutunut, kun yksi viimeisimmistä jäljellä olevista ihmisistä, Melanie Stryder, napataan. Vaeltajaa, jolle annetaan Melanien vartalo, on varoitettu ihmisenä elämisen haasteista, tunnekuohuista ja elävistä muistoista. Uudessa kehossaan hän joutuu kuitenkin kohtaamaan odottamattomia vaikeuksia: hänen vartalonsa entinen omistaja kieltäytyy luovuttamasta mieltään tunkeilijalle ja haihtumasta pois. Vaeltaja yrittää selailla Melanien ajatuksia toivoen pääsevänsä maapallolla vielä sinnittelevän ihmisten vastarintaliikkeen jäljille. Melanie kuitenkin täyttää päänsä kuvilla miehestä, jota hän rakastaa ja joka yhä elää jossakin piileskellen. Vaeltaja ei enää voi erottaa itseään ruumiinsa haluista, joten hänkin alkaa kaivata miestä, joka sielujen pitäisi oikeastaan tuhota. Melaniesta ja Vaeltajasta tulee tahtomattaan liittolaiset, kun he lähtevät vaaroja uhmaten etsimään miestä, jota he kumpikin rakastavat.

Tämä kirja ihastutti, mutta ei aivan heti. Tyyliltään Houkutus-sarjaa kympsempi, toisin kuin Savon Sanomien arvostelussa on kommentoitu. Mitään sen väittämää en allekirjoita. Aloitin kirjan kahteen kertaan, sillä minua se ei osannut koukuttaa hetkessä. Puolen välin jälkeen kirja oli ahmittava (vaikka edellä mainitussa arviossa se olikin kuin lehmänhännän ja kananlennon yhdistelmä: alas mentiin ja nopeasti sittenkin, vaikkei korkealla koskaan oltukaan). Kirjan vahvimmat henkilöhahmot ovat Melanie ja Vaeltaja, muut jäävät jotenkin pinnallisiksi. Idea ei ole aivan uniikki, vaan muistuttaa mm. K. A. Applegaten Animorphs-sarjan Yeerk-matoja, joita istutetaan ihmisten (ja maailmankaikkeuden muidenkin olentojen) päähän. Silti tässä oli jotain, joka ei sallinut laskea kirjaa käsistään ennen sivujen loppumista, silloinkin irtipäästäminen oli hankalaa. Tämä ei ole aivan nuorten kirja, muttei puhtasti aikuisten kirjakaan.

Sylvia Louise Engdahl: Lumotar (Tammi 2003) Suomentanut Jaana Kapari, s. 313

Kirjasta omin sanoin:

Kirjan maailmankaikkeudessa on monia asuttuja planeettoja ja päähenkilö-Elenan kansa kuuluu yhteen edistyneistä. Heidän tehtävänään on tarkkailla muiden, vähemmän kehittyiden maailmojen tapahtumia ja puuttua niihin jos toisen edistyneemmän planeetan väki ryöstää resursseja alkeellisemmalta. Kehityksen asteet voi rajata karkeasti kolmeen: huipulla ovat ESP- ja muita paranormaaleja kykyjä hallitsevat ns. "tarkkailijat", joiden tehtävänä on hillitä nuorisplaneetoiksi kutsuttujen maailmojen asukkaita. Nuorisplaneettoja on kahdenlaisia: sellaisia, joiden tieteellinen kehittyminen vastaa Maan (esi-)historiaa aina keskiajalle saakka ja sellaisia, joilla on hallussaan alkeellista avaruuteen suuntautuvaa tutkimusta ja jopa miehitettyjä avaruusaluksia. Viimeksi mainitut ovat ottaneet valtaansa erään keskiaikaistyylisen planeetan ja Elena lähtee ensimmäistä kertaa isänsä kanssa matkalle Andresiaan pelastamaan sen asukkaat "lohikäärmeen" kynsistä. Peto osoittautuu kaivinkoneeksi, ja matkan aikana Elena rakastuu erääseen poikaan, Georyniin, jota ei voi koskaan saada. Kyyneleet valuen luin lopun surullisen ratkaisun asiaan. 

Tämä nuorten kirja on kirjoitettu jo 1970. Ihmettelen myöhäistä heränneisyyttä, sillä minuun kirja teki suuren vaikutuksen ja sen vuoksi pidin tästä myös esitelmän lukiossa (tämä tosin ei ollut kovin järkevä ratkaisu, yleisö ei ollut järin innostunut puheestani). Etsiessäni tietoja tähän päivitykseen järkytyin kuinka vähän tästä on kirjoitettu mitään (huomasin myös, että eri luotto-kirjastojeni sivuilla odotti toinen järkytys: yhtään kappaletta tätä kirjaa ei ollut lainassa!). Täytyy kyllä kummastella miksei tästä ole muodotunut klassikkoa... Suosittelen silti lämpimästi kaikille, jotka eivät odota kirjalta mitään liian tieteellisesti eksaktia scifiä, vaan enemmän ihmisten välistä kanssakäymistä ylitse kulttuuri ja aikarajojen. Tässäkin tapauksessa Jaana-Kaparin (Nyk. Kapari-Jatta) suomennokset ovat usein suosikkikirjojeni takana.

Nora Roberts: Morriganin risti (Gummerus 2007) Suomentanut Anna salo, s. 364

Takakannesta:

Vierailija aikojen takaa

New Yorkin pintaliitoklubia Eternitya luotsaa varsin erikoinen liikemies. Komea citysinkku Cian liikkuu vain öisin. Syy erikoiseen käytökseen selviää, kun hän saa odottamattoman vieraan: kaksoisveli Hoytin vuosisatojen takaa! Hoyt on matkannut aikojen läpi, 1100-luvun Irlannista, johdattaakseen veljensä varjojen maailmasta takaisin elämään. Käy ilmi, ettei Cian ole mikään tavallinen mies, vaan vampyyri, joka on tuomittu elämään ikuisesti – ilman sielua tai sydäntä. Vampyyrien kuningatar Lilith on vuosisatoja sitten houkutellut naisiin menevän Cianin uhrikseen, muuttanut hänet kaltaisekseen. Kyltymättömän kuningattaren suunnitelmissa on alistaa koko maailma valtaansa. Ainoat, jotka voivat estää suunnitelman, ovat jumalatar Morriganin osoittamat valitut: kuuden piiri. 
 
Intohimon lieskat

Manaaja Hoytin luotsaamat valitut, mukaan lukien riveihin saatu Cian, osoittautuvat kuitenkin varsin sekalaiseksi seurakunnaksi. Ryhmän sisäiset jännitteet nousevat huippuunsa, eikä vampyyrin läsnäolo helpota tilannetta. Hoytin elämään astuu sähäkkä Glenna. Pari ei saa silmiään irti toisistaan, ja pian heidän välillään on intohimoista seksiä! Glenna tietää kuuluvansa vain Hoytille, mutta millainen tulevaisuus voi olla liitolla, jonka välillä on kokonaisia maailmoja ja aikakausia? Yllättäen yöstä saapuu valittujen viimeinen jäsen, joka kantaa ryhmän merkkiä – Morriganin ristiä. Käy yhä ilmeisemmäksi, että maailmojen tulevaisuus sinetöidään yhden suvun käsissä…

Tältä kirjalta uskalsin odottaa paljon enkä tullut pettymään. Roberts on loihtinut maailman täynnä niin noitien kuin velhojenkin taikuutta, vampyyrejä ja vampyyrin metsästäjiä, aikamatkustamista sekä toisia ulottuvuuksia. Kelttiuskomuksiltakaan ei olla vältytty, mikäs sen mukavampaa! Trilogian aloittaa Morriganin risti. Jokaisessa kirjassa on kaksi päähenkilöä, mies ja nainen, jotka kokonaisuutena muodostavat kuuden piirin, joiden tehtävänä on olla etujoukko sodassa Lillithin kaitsemaa vampyyriarmeijaa vastaan. Ei liene yllättävää, että kirjoissa myös lempi leiskuu ja parinmuodostuksessa on muutamia erikoisiakin piirteitä! Rakastuin näihin kirjoihin ja ahmin ne lähes kerta istumalta.

Day 13 – Your favourite writer

Tämä oli melko helppo. Minulla on muutama kirjailija ylitse muiden: Stephenie Meyer, Diana Gabaldon, Nora Roberts ja Anu Holopainen. Ja koska Gabaldonia olen (kenties) jo aikaisemminkin hehkuttanut, pitänee tässä nostaa vähän muitakin taitavia kirjailijattaria esille. (Jännästi muuten huomaan yleensä pitäväni enemmän naisten kuin miesten kirjoittamista kirjoista.) Seuraavat olen lukenut melko heti niiden ilmestyttyä kirjaston hyllyyn. Omanakin löytyy kaikki paitsi Vieras. On muuten jännä tunne huomata lempi kirjailijaltansa tullut uutuuskirja, se suorastaan polttelee käsissä, eikä millään malttaisi olla aloittamatta kirjan lukemista jo saman tien siinä hyllyn edessä seisoessaan.

Stephenie Meyer: Vieras (2009)

Anu Holopainen: Syysmaa 1 - Welman tytöt (2003)

Nora Roberts: Kuuden piiri 1 - Morriganin risti (2007)

Stephenie Meyer: Houkutus (2005)

Day 12 – A book you used to love but don’t anymore

Haasteessa taso vissiin kovenee joka päivä! :D Näihin on NIIN vaikea keksiä jotain. Voisin jälleen toistaa itseäni, sillä mm. Harry Potterit eipäs-juupas-eipäs-tykkäämisen jälkeen sopisivat tähän. Mitähän voisi muuta miettiä? Yhtä yksittäistä kirjaa on vaikea sanoa. No, ala-asteen suosikki kirjojani olivat Merja Jalon Nummelan ponitallilaisista kertovat heppakirjat, mutta sarjan jatkuttua kolmisen kymmentä vuotta, on tarina vähän väljähtynyt (hahmot kun eivät tunnu vanhenevan ollenkaan, vaikka joka kirja tuntuu aloittavan uuden kesän) ja ainakin uusimmat kirjat ovat kehnonpuoleisia. Isosiskoistani nuorempi, vuosimallia-74 luki myös näitä lapsena. Minulla oli tässä vielä muutama päivä sitten useamnan kuukauden lainassa olleet sarjan neljä uusinta kirjaa, sekä Muistoja-minisarjan ensimmäinen osa, joka valottaa päähenkilöparin Kikan ja Repen historiaa, kirjat tosin palautin kirjastoon avaamattomina. Ehkä olen viimein kasvanut ulos näistä heppatytön unelmista?

Nykyaikaan siirtyminen (kännykät, tietokoneet ja räjähdykset) ei tehnyt hyvää sarjan perusilmeelle ja minusta on välillä tuntunutkin, että sarjalla voisi olla haamukirjoittaja, tyyli vaihtuu 2000-luvulla kirjoitetuissa niin paljon edeltäjiinsä nähden. Sarjassa on myös monenlaista kansi-ilmettä. Aluksi Eino Tepponen piirsi sarjan kannet (joissa hauskana yksityiskohtana huomasin pienimpien kasvokuvien olevan valokuvia), myöhemmin tulivat tietokoneella kuvitetut ja uusimpana kahtena on ollut valokuvat, näissäkin eri tyylejä on nähty. Sarjaa on ilmestynyt jo lähes 70 osaa ja sitä ovat julkaisseet mm. Weilin + Göös, Otava ja WSOY. Osa sarjan alkuosista on julkaistu uudelleen vanhalla kannella, joitakin myös uudemmilla, valokuva kansilla. Keräsin myös nuorempana 20 osaa tätä sarjaa, puhumattakaan kirjoittajan muista sarjoista.

Sarjan lempikirjani: Myrsky (1999)

Takakannesta:

Repen entisen tyttöystävän osallistuminen ponitallilaisten leirille saa aikaan kaikkien aikojen myrskyn. Pena Nummela on vihdoin päättänyt järjestää tallilla helteessä norkoileville nuorille ratsastusleirin Susilahdelle. Kaiken pitäisi olla loistavasti, mutta Kikka tuntee outoa levottomuutta. Hän on kuullut, että ponitallilaisten vanha ystävä Marika Gustafsson on lähdössä mukaan. Marika on aina ollut kiinnostunut Repe Jussilasta, eikä ihme. Mutta minkä ihmeen takia Repe liehittelee Marikaa? Kun Kikalle viimein valkenee, että kysymys on muustakin kuin viattomasta ihastumisesta, on jo liian myöhäistä. Vuosikymmenen pahin myrsky on puhkeamassa...

Day 11 – A book you hated

Tämä on jälleen vaikea. Hmm... "Vihata" on vahvasti ilmaistu ja huonoja kirjoja on niin vaikea muistaa! Viimeisin huono lukukokemus minulla syntyi Tony diTerlizzin ja Holly Blackin Spiderwickin kronikat II-sarjasta, odotin jotain samaa kuin alkuperäiseltä sarjalta, mutta tämä poltti kaikki sillat takanaan vanhaan. Sarja kerrotaan kahden uuden päähenkilön  Nicholaksen ja Laurien kautta. Kirjat ovat pidempiä kuin edeltäjänsä (joka tosin olikin viiteen osaan jaettu), mutta sama "pakko-lukea-kerralla" tunne oli poissa. Voin avoimesti myöntää pitäneeni aikasta paljon ensimmäisestä sarjasta, joten pettymys oli suuri näiden osoittauduttua näinkin kehnoiksi.

Kustantajan sivuilta:

Lammenneidon laulu (2008)

Luulitko, että elämä täällä on pelkkää uimista ja auringonpaistetta? Vielä mitä! Kaikki meni ihan hyvin siihen asti, kun sain tosi oudon siskopuolen. Eikä hän tullut yksin vaan toi mukanaan suuren ja ihan tyhmän kirjan haltijoista. Hänen mukaansa haltijat ovat todellisia, mutta arvatkaa uskoinko? En uskonut. Minä sanoin, että ne ovat pelkkää huuhaata. Vähänkö olin väärässä! Nyt haltijoita kuhisee joka paikassa! JOKA PAIKASSA! Eivätkä ne suostu lähtemään pois ennen kuin me autamme niitä! Hitto! Kun Nicholasin isä meni uusiin naimisiin, moni asia meni pieleen. Nicholasilla on nyt uusi sisarpuoli Laurie – ja tyttö sai hänen huoneensa! Kaiken huippu on, että Laurie on sietämättömän kiinnostunut haltijoista ja muista merkillisistä olennoista...

Nicholasin mieli muuttuu, kun kaksikko pelastaa kotitalon lähistöltä löytyneen najadin hengen. Erikoinen kohtaaminen saa kuitenkin pelottavan käänteen, kun Nicholas ja Laurie herättävät vahingossa vihaisen jättiläisen uniltaan. Mikä neuvoksi?

Lammenneidon laulu aloittaa suosittujen Spiderwickin kronikoiden uudet tarinat, joissa selvitetään näkymättömän maailman tapahtumia floridalaisten Nicholasin ja Laurien näkökulmasta. 

Jättiläispulma (2009)

Ei savua ilman tulta. No, ei todellakaan! Olin ihan varma, että outo siskopuoleni ja sen vielä oudompi haltijakirja tuhoaisivat elämäni. Nyt näyttää siltä, että ne tuhoavat saman tien koko Floridan! Okei, ehkä se ei ollut reilusti sanottu, olisivathan ne tyhmät jättiläiset voineet herätä muutenkin. Mutta jos Laurieta ja sitä kirjaa ei olisi olemassa, minä pelaisin nyt kotona pleikkaria ja tämä jättiläispulma olisi jonkun toisen ongelma!

Draakkien ruhtinas (2010)

LOPPU koittaa ennen pitkää. Suositun Spiderwickin kronikat -sarjan päätösosassa Floridaa uhkaa täystuho. Kuka voi estää katastrofin? AUTTAKAA!

Day 10 – Favourite classic book

Tämä oli aika haastava. tiedän ja omistankin aika monta klassikkoa, mutta harvemmin luen sellaisia. Jane Austenit ja Brontën sisarusten teokset ovat lukulistalla ja Alexandre Dumas vanhemman teokset kiehtovat kyllä, eivät vain ole olleet kiireettömyydessään etusijalla. Pähkäröityäni vähän aikaa sain kasaan kaksi vähemmän valtavirtakirjallisuutta, mutta yhtä kaikki oman alansa ja aikansa klassikoita kuitenkin: J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta-trilogia ja Douglas Adamsin Linnunrata-sarja.

Vaikka minusta tuntuukin, että klassikot ovat yleensä niin korkeakulttuurisia, että niiden lukeminen vaatii ylempää koskeakoulututkintoa tai vastaavaa, sillä ne ovat aina kovin vaikeaselkoisia. TSH:n lukemiseenkin minulta meni puoli vuotta! Klassikoista on myös harvoin tarjolla useampaa suomennosta (mikä minusta on kyllä vähän erikoista), tai ainakin todelliset kirjallisuuden ystävät suosivat alkuperäistä suomennosta. Tässä tarkoitan lähinnä 70-luvun TSH:n suomennettua versiota (olen monta "veristä riitaa" asiasta käynyt). Minusta suomentajat, Jaana Kapari-Jatan edelläkävijät,  Kersti Juva ja Eila Pennanen (unohtamatta runojen kääntäjää Panu Pekkasta) ovat kuitenkin tehneet hienoa työtä keksiessään uudissanoja. Aika vain on kulkenut eteenpäin ja minun hahmotushäiriöisille aivoilleni (ks. MBD) oli varsin haastavaa ymmärtää perussanojakaan, jotka eivät enää nykyään ole käytössä. Kirjan luin ollessani lukiossa (2002-2005), ja kirjasta on ilmestynyt kieliasultaan tarkistettu versio 2007.

Sen lisäksi minusta Tolkien jää maalailemaan liiaksi tuokiokuvia tässä sarjassaan, Hobitti on paljon mielekkäämpi kirja lukea, sillä se pysyy kasassa paljon tehokkaammin. Silti TSH ansaitsee tittelinsä klassikkona, onhan se yksi nykyisten fantasiakirjallisuuden helmien esi-äiti, ja toimii elokuvana moitteettomasti. Kirjaan mahtuu myös monia, ihastuttavia hahmoja: Gimli, Legolas, Aragorn, Merri ja Pippin, Puuparta ja Tom Bombadil, muutamia mainitakseni. Naisia kirjassa on hyvin vähän.

Takakannesta:
Taru Sormusten Herrasta on kaikenikäisten fantasiaklassikko, tarina joka on tulvillaan seikkailuja, jännitystä ja huumoria. Se sijoittuu Keski-Maahan ja sen muinaisuuteen, jolloin maata asuttivat uljaat haltiat, pelottomat ihmiset, sitkeät kääpiöt – ja hobitit.

Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukkaita. Kun tummat pilvet alkavat kerääntyä Keski-Maan taivaalle ja vihollinen uhkaa, pienet ja hiljaisetkin joutuvat tekemään sankaritöitä.

Hobitti Frodo Reppuli saa haltuunsa näkymättömäksi tekevän taikasormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan kohtalo. Hänen on lähdettävä pimeyden valtakuntaan Mordoriin tuhoamaan sormus. Pitkälle, vaaralliselle matkalle hän saa seurakseen ystävänsä Samin ja suojakseen saattueen.

Day 09 - A book you thought you wouldn’t like but ended up loving

Tähänkin voisi tylsästi vastata, että Diana Gabaldonin Muukalainen, mutta sen kun jo aiemmin nostin esille. No, ehkä on sitten otettava esittelyyn toinen, myöskin isosiskoni suosittelema kirja. Minulle oli syntynyt mielikuva Nora Robertsin kirjoista perinteisenä naisten hömppänä, joka tosin johtunee siitä, että isosiskoni lukee paljon kevyttä kirjallisuutta. Kuinka ollakaan, kun nämä salanimellä J. D. Robb ilmestyneet kirjat tulivat kirjastoon, siskoni oli vähän epäileväinen ylittämään mukavuusalueensa ja pyysi minua lukemaan kirjan ensin. Yllätyksekseni pidin kirjasta ja sen syvällisistä hahmoista sekä futuristisesta mailmasta hyvinkin paljon.

Takakannesta:

Miltä näyttää maailma vuonna 2058?

Kotiasi hoitaa robotti.
Ruokasi on synteettistä.
Nautinnoistasi hivelevin on pala aitoa suklaata.

Komisario Eve Dallas selvittää nuoren naisen kylmäveristä murhaa, joka tempaisee hänet syvälle prostituution, poliittisten juonittelujen ja kiristyksen rämeikköön. Kymmenen vuotta New Yorkin poliisivoimissa on opettanut Evelle, että hengissä voi pysyä vain luottamalla vaistoonsa. Nyt vaisto kertoo Evelle, että hänen olisi parasta pitää näppinsä erossa miehestä, jota hän epäilee murhaajaksi.

Irlantilaissyntyinen Rourke on upporikas ja komea, liikemies universumin huipulta. Hän on myös huumorintajuinen ja viettelevän särmikäs. Vaikka hälytyskellot soivat, Eve sulkee korvansa. Hän on tavannut vertaisensa eikä jaksa enää odottaa. Viis säännöistä! Onhan intohimolla omat kuolemattomat sääntönsä, ainakin planeetalla nimeltä Maa.

Day 08 - Most overrated book

Tähän on helppoa keksiä useitakin teoksia:

• Flavia Bujor: Ennuskivien mahti (muutama vuosi lisää kirjoittajalle)
• B. P. Kerr: Lampun lapset
• J. K. Rowling: Harry Potterit (hehkuttamisen aiheuttaman totaalikieltäytymisen jälkeen fanittamaan ja sitten jälleen päästiin vuoristoradan huipulle ja syöksyttiin alas kirkuen)
• Lemony Snicket: Surkeiden sattumusten sarja (ihan ok idea, alkaa vaan toistaa itseään aika nopeasti ja tyyliin turtuu)
• Tony di Terlizzi & Holy Black: Spiderwickin kronikat II (itsellä ainakin oli turhan korkeat toiveet ensimmäisen sarjan jälkeen)
• J. R. Ward: Pimeyden rakastaja (kesken eräistä lukukirjaa vaikea arvioia, mutta ei koukuttanut, kuuluu siis listalle)

   

Takakannesta:

Jade, Opale ja Ambre saavat 14-vuotissyntymäpäivänään tietää, että heille on jo muinaisissa kirjoituksissa osoitettu suuri tehtävä. Tytöt kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa Valtakunnan vanhimman puun luona ja lähtevät arkailematta matkaan. Kullakin tytöistä on mukanaan vain musta samettipussukka, jossa on jokaisen nimen mukainen jalokivi. Ennuskiviä koskettaessaan tytöt pystyvät luomaan ympärilleen taikapiirin ja saamaan yhteyden näkymättömiin voimiin. Samaan aikaan Joa-niminen tyttö kamppailee vakavan sairauden kourissa pariisilaisessa sairaalassa. Joa horjuu elämän ja kuoleman välimailla, mutta alkaa nähdä ihmeellistä unta, joka antaa hänelle uusia voimia. Joan elämä on Jaden, Opalen ja Ambren neuvokkuuden varassa.

 

Flavia Bujor kirjoitti romaaninsa 12-vuotiaana. Kirjasta tuli maailmanmenestys: romaanin käännösoikeudet myytiin oikopäätä 23 maahan ja Miramax osti teoksen elokuvaoikeudet.

Day 07 - Most underrated book

Tähän oli vaikea keksiä mitään... Mutta nostetaanpas esille vaikka yksi suosikki kirjoistani, jota näkee ihmisten lukevan aivan liian harvoin. Garth Nixin Vanha valtakunta sarjan aloittava Sabriel, jonka luin aivan liian monta vuotta sitten. Näitä kirjoja on harmittavan vähän myöskin liikkeellä, niin ei ole onnistunut itselle löytää mistään. Kaunis ja erikoinen kansi houkutteli nostamaan teoksen hyllystä. Oih, muisti pätkii niin paljon mutta päällimmäisenä on edelleen tunne, että nämä kirjat ihastuttivat niin henkilöhahmoillaan kuin juonikuvioillaankin. Tykkään kovin.

Takakannesta:  

Sabrielin isä on kuuluisa manaaja Abhorsen. 18-vuotias Sabriel on itsekin opiskellut taikuutta, tosin tyttökoulun kurssit Ancelstierressa ovat vain turvallista harjoittelua. Sitten Sabriel saa viestin: isä on pahassa pulassa. Sabrielin täytyy ylittää Ancelstierren rajamuuri ja palata kotimaahansa, salaperäiseen Vanhaan valtakuntaan. Siinä missä muut manaajat ovat kutsuneet kuolleita esiin, Abhorsen on pitänyt heitä levossa. Ilman Abhorsenia vainajien laumat tulvivat elävien keskuuteen imemään näiltä energiaa. Sabrielin on nyt astuttava isänsä saappaisiin. Aivan kuin tämä ei riittäisi, hänellä on perässään Kerrigor, isänkin kohtaloksi koitunut vihollinen. Sabriel saa avukseen erikoisen kissan nimeltä Mogget. Hänellä on myös seitsemän maagista kelloa, jotka auttavat saattamaan kuolleet takaisin lepoon. Mutta Kerrigor on vahva vihollinen, eikä mahtavimmastakaan sotajoukosta ole vastusta pahuudelle, jolla on puolellaan kuolema. Vainajat marssivat Sabrielia vastaan vääjäämättömällä varmuudella...

Klassikoita

Helsingin Sanomien klassikkoautomaatilla voi hakea itseään kiinnostavia kirjoja. Kokeilin scifi-puolelta:

1. William Gibson: Neurovelho
2. H. G. Wells: Aikakone
3. Publius Ovidius Naso: Valikoima Metamorfooseja 
4. Margaret Atwood: Orjattaresi
5. George Orwell: Vuonna 1984
6. Philip K. Dick: Palkkion metsästäjä - Blade Runner
7. Christa Wolf: Medeia
8. Isaac Asimov: Säätiö-trilogia
9. Stanislaw Lem: Solaris
10. Katri Vala: Kootut runot

Tällä listalla oli jopa sellaisia teoksia, jotka olen lukenut. Neurovelho ja Aikakone on luettu joskus lukiossa, Solariksen aloitin myös kerran lukemaan, mutta en päässyt kauhean pitkälle. Leffankin katsoin siitä (yök: George Clooney) mikä ei ollut ihan toimiva, kun nukahtanut kahdesti kesken sen ja komatta kertaa en edes jaksanut katsoa. Orwellia on ollut tarkoitus lukea, Eläinten vallankumous onkin häneltä tuttu. Asimoviakin on ollut tarkoitus lukea joskus. Kiinnostavia olivat Orjattaresi ja Katri Valan runot. Näihin varmasti olen tutustumassa!

Day 06 – A book that makes you sad

Tämä oli aika helppo. Ja surullinen. Mikael Ilveksen 1995 ilmestynyt kirja Karvaisia kohtaloita on ollut yksi lukukokemuksistani eniten mieleen jääneitä. Tätä en voi koskaan lukea uudestaan, osasta eläinten kohtaloista näen edelleen painajaisia. Sain kirjan isosiskoltani autettuani häntä häidensä järjestelyssä, olisko ollut 1998. En ymmärrä kuinka takakansi voi sanoa kirjan sisältävän "huumoria".

 

Takakannesta:
Eläinlääkärikirjailija Mikael Ilveksen toinen kertomuskokoelma on todellinen "eläinten Spoon River antologia",  jonka tarinat vievät lukijan lemmikkien hautausmaalle kuulemaan mitä persoonallisempia elämantarinoita. Tuttuun ilvesmäiseen tapaan näissä karvaisissa kohtaloissa on kosolti huumoria, vauhtia ja jännitystäkin.

Ally Condie: Tarkoitettu

Musiikki: Katy Perry: E. T. ft. Kanye West
  

Wardin kirja (Pimeyden rakastaja) meni tauolle vähäksi aikaa, ei vaan halunnut edetä. Vielä en kuitenkaan luovuta, mutta välissä aloitin tämän lukemisen. Selkeä nuorten kirja. Välillä tuntuu, että Cassie on vasta 13 eikä 17, jotenkin niin naiivi... Vai johtuuko tämä vain Yhteiskunnasta? Kun voit ajatella vain tietyn kaavan mukaan, et voi valita vapaasti vaan toteutat suunnitelmaa, joka on laadittu ennen sinua, jäät henkisesti nuoreksi. Kaikki muuttuu kun Cassia saa parinsa - hyvän ystävänsä Xanderin. Mutta miksi Kyn kasvojen näkeminen ruudulla muuttaa kaiken?

Miltä kuulostaisi seuraavankaltainen, rajoittunut maailma, jossa on vain 100 laulua, 100 runoa ja 100 maalausta. Nämä on valittu Yhteiskunnan näkemyksien mukaisesti edustamaan menneen maailman kulttuuria. Kulttuurielämykset eivät saa aiheuttaa suurta tunnelatausta, vaan kaiken täytyy olla ennalta suunniteltua, optimoitua, tilastojen mukaista, ennalta arvattavaa, lammasmaista. Uutta ei ole sallittua luoda. Käsinkirjoittamisen taito on menetetty. Paperlle kirjoitettuja ajatuksia olisi liian vaarallista päästää valvomatta yhteisöön, sähköisiä viestikanavia on helpompaa valvoa. 

Luvallisten teosten listojen ulkopuolelle jäävät vanhat kirjat ja taide-esineet tuhotaan, mutta niitä mydään myös pimeillä markkinoilla. Kaikki eivät suostu pelaamaan samoilla säännöillä. Jokaisessa dystopiassa (etenkin niissä, jotka aluksi tuntuvat utopioilta) on aina 

Koneet tekevät asioita ihmisen puolesta. Tunteita hallitaan. Negatiivisuutta eli surua, pelkoa ja ahdistusta hallitaan sinisin, vihrein ja punaisin pillerein. Ennalta määrätyt parit muokkaavat käsitystä orgaanisesta rakkaudesta koneen laskelmoidessa parhaan geneettisen yhteensopivuuden - rodunjalostusta parhaimmillaan. Yksilön oletetaan käyttäytyvän tietyllä tavalla, olevan keskinkertainen, mutta pyrkivän virheettömään opiskelu- ja työsuoritukseen. 

Kaavamaisuus ja toisto ovat arkipäivää. Työt määräytyvät vanhempien ammatin mukaan, loppusijoittumista ei voi muuttaa, ainoastaan sen merkittävyyttä arvoportaikossa. Kullekin ihmisryhmälle on tarkkaan laskelmoitu optimaalinen työ. Jokaisen ammattiryhmän edustajat pukeutuvat yhteeviin vaatteisiin. Kukaan ei kokkaa, vaan ruoka tulee valmiina kotiin. Jokaiselle on tarkkaan henkilökohtaisesti mitattu annos vitamiineja jne. 

Kaikki mitä Yhteiskunnassa elävän tarvitsee tietää maailmasta saadaan 100 historialuennon aikana. Ja kaikkihan tietävät kuinka helppoa historiaa on manipuloida. Myös vapaa-ajan harrastuksia on tarjolla vain rajallinen määrä, eikä toiseten kodissa vieraileminen ole sopivaa. (EDIT: Tämä kuulostaa hyvin paljon samalta kuin Lois Lowryn klassikkodystopiassa The Giver)  Iltaisin on voimassa ulkonaliikkumiskielto. 

Yhteiskunta on varmistanut jopa kuolinpäivän. Maaginen raja elämän ja kuoleman välillä ylittyy, kun yksilö täyttää 80 vuotta. Eriarvoisuus on pyritty häivyttämään. Silti "parhaat" saavat DNA-näytteensä talteen odottamaan aikaa, jolloin pystytään luomaan luvuttajasta geneettinen kopio. Vanhuksen jäähyvisseremoniassa esivanhemmilta sukupolvelta toiselle siirtyvät omistusesineet ovat harvoja myönnytyksiä erilaisuudesta.

Vialliset yksilöt poistetaan ja nämä poikkeaviksi kutsutut harvat eivät saa paria. vaan heidät sijoitetaan alhaisimpiin töihin, kuten ravintojätteen käsittelijöiksi. He ovat vain numeroita jonossa, evät oikeita ihmisiä - kuin kuhnureita mehiläispesässä, korvattavissa toisilla kasvottomilla työmuurahaisilla. 

Auktoriteetteja vastaan kapinoiminen ei tule kuuloonkaan, ihmiset eivät edes tajua olevansa vain nukkeja marionetin lankojen ohjauksessa, sillä heille annetaan sopivasti valinnanvaraa rajatuista vaihtoehdoista, ilman että he tiedostavat tarvetta pyytää enempää. Luontoa alistetaan jopa nykyistä enemmän muokkaamalla sitä omien tarkoitustensa mukaiseksi, keinotekoiseksi. Poppeleita ja vaahteroita kaadetaan parempien puiden tieltä tai tasa-arvoisuuden luomiseksi. Uusruusut ovat syrjäyttäneet entisruusut, ne ovat kestävämpiä. 

Yhteiskunta on asettanut viranomaiset tarkkailemaan, leikkimään jumalaa, mutta mitä he salailevat? Mikä on näennäisesti täydellisen Yhteiskunnan vika? Suostuisitko kulkemaan sovinnolla tällaisessa maailmassa?

Minä en. Kirjoittaminen ja lukeminen antavat minulle kyvyn hypätä ajasta ja paikasta toiseen, hämärtää toden ja mielikuvituksen rajoja. Saan tehdä ja olla mitä haluan, mutta kuinka kauan? Mistä tietäisin vaatia parempaa, jos en tietäisi vaihtoehtojani?  Tähän suuntaan 2000-luvun maailmamme on menossa, mutta kuinka pysäyttää hyvin rasvattua konetta? Odotan kyllä mielenkiinnolla kuinka sarja jatkuu loppuasetelmista. Aika jännästi koukutti salaa, vaikka välillä nuortenkirjamaisuus ärsyttikin.

Suomennoksen laatu ei välillä päätä huimaa (kuten usein tämän henkilön ollessa kyseessä), mutta ihan sujuvaa kieltä on käytetty. jotkut sanat vain töksähtävät niin, että tahtoisin käyttää jotain paremmin soveltuvaa synonyymiä.

EDIT: Kaisa Kattelus sai arvostetun kääntäjä palkinnon. Minun on pakko myöntää, että aika moni Katteluksen kääntämistä kirjoista kuuluu ehdottomiin suosikkeihini, mutta toisinaan hänen sanavalintansa vain tuntuvat höpsöille (toisinaan hyvälläkin tavalla).

  

Osittain uudelleenkitjoitettu 4.7.2015

Arvosana:

Takakannesta:

Tarkoitettu sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, uuteen uljaaseen Yhteiskuntaan. Päähenkilö on miltei 17-vuotias Cassia-tyttö. Maailma jossa hän elää on täydellisen säännelty ja elämä siellä ennalta suunniteltu. Kaikki pukeutuvat samalla tavalla ja syövät samaa ruokaa, jonka Yhteiskunta lähettää heille valmiina. Kansalaiset tekevät mitä käsketään ja menevät minne määrätään. Jopa vapaa-aika on tarkasti ohjattua. Kun Cassia täyttää 17, hänelle esitellään hänen tuleva kumppaninsa. Parit ovat yleensä toisilleen ennalta tuntemattomia, Yhteiskunnan valitsemia optimaalisesti yhteen sopivia henkilöitä. Cassialle valittu kumppani on kuitenkin yllättäen hänen paras ystävänsä Xander. Mutta kun Cassia myöhemmin tutkii tarkemmin Xanderin tietoja saamaltaan levykkeeltä, ruudulle ilmestyvät toisen pojan kasvot. Poika on Ky, ”poikkeama”, yksilö joka saa kyllä elää Yhteiskunnassa, mutta ei koskaan mennä naimisiin tai saada lapsia. Kyn kasvot nähtyään Cassian mieli täyttyy kysymyksillä. Entisen mallikansalaisen sokea usko Yhteiskuntaan alkaa murtua. Kuka on hänelle optimaalisin kumppani? Kenen kanssa Yhteiskunta haluaa hänen menevän naimisiin? Ja onko sillä edes väliä? Sillä ehkä lopulta tärkeintä onkin, kenen kanssa Cassia itse haluaa olla...

   

Samantyylisiä kirjoja: Monica Hughes: Uniensippaaja, Anu Holopainen: Molemmin jaloin, Bernard Becket: Genesis, Stephenie Meyer: Houkutus ja Epäillys, Maggie Stiefwater: Väristys

    
Suomentanut: Kaisa Kattelus, 326 sivua, Tammi 2010

   
Alkuperäinen nimi: Matched, trilogian ensimmäinen.
      

Kirjasta muualla: Risingshadow, Lukunurkka, Oota, mä luen tän eka loppuun, Lastenkirjahylly, Sivupiiri, Vinttikamarissa, Alas Taikavirtaa,

Day 05 – A book that makes you happy

Olipa vaikea keksiä kirjaa, joka tekee minut iloiseksi. Olen usein surullinen, innostunut taikka rakastunut kun luen kirjoja. koen hahmojen tunteet, omien kokemusten höystämänä, ilo on usein sivutuote, mutta pääasiallisesti tämän tunteen saavuttaminen ei tapahtdu kirjojen avulla. Keksin lopulta yhden kelvollisen kirjan. Colin Thompsonin Uusi Eeden - Tulevan ajan lyhyt historia (2002). Jälleen yksi apokalyptinen scifi-kirja nuorten osastolta, jonka olen lukenut useammin kuin kerran. Muistuttaa osittain Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjaa liftarelle. Huuto.netistä löysin sangen edulliseen hintaan tämän. Huomasin muuten Risingshadow:n tietokannasta, että Jaana Kapari-Jatta on suomentanut tämänkin. Pakko myöntää hänen käännöstensä olevan laatua.

Takakannesta:

On vuosi 2287. Elämä Maassa lähestyy pian loppuaan. Jii on huolehtinut itsestään siitä asti, kun hänen vanhempansa katosivat, mutta nyt hän on kyllästynyt kattohuoneiston turvallisuuteen. Hän päättää poistua ihanteellisen kotinsa turvasta ja yksinäisyydestä ja selvittää, mitä maailmassa oikeastaan tapahtuu. Silloin hänen lemmikkikanansa puhkeaa puhumaan ja paljastaa todellisen henkilöllisyytensä. Ethel-kana onkin muukalainen galaksien takaa. Hän on yksi niistä kuudesta, jotka vievät Jiin kohti määränpäätä. Muut viisi ovat Douglas, Oraakkeli eli Pörrö, Oraakkelin isä Merlin, arvoituksellinen Sokea Pianonvirittäjä ja Koo, Jiin sieluntoveri ja kumppani. Jos Ethel pystyy nousemaan tehtäviensä tasalle, hän voi johdattaa ihmiskunnan pois tuhon partaalta ja kenties uuteen Eedeniin.

Day 04 – Favourite book of your favourite series

Suosikki edellisistä on Muukalainen, sarjan ensimmäinen osa. Miksi tämä? 1: siinä esitellään hahmot, 2: tässä ei olla raskaana taikka synnytetä (muistaakseni). Skotlanti! ♥ Ja tätä kirjaa minä epäilin aluksi! Jopa niin paljon, että lukemalla muutaman otteen kirjasta hylkäsin tämän endellisen kotikaupungin lähikirjaston erotiikkahyllyyn. Tämäkin tekijä ei lukioikäiseen allekirjoittaneeseen aikoinaan uponnut. Ja nyt sarjaa pidemmälle luettuani, on tuo hyllyluokitus vähän liioittelua. Moni muu lukemani kirja puolestaan olisi syytä tarkastaa tuolle romantiikan rajat ylittävälle puolelle. Koukuttavia kirjoja, joten varoituksen sananen: kannattaa varata aikaa, sillä kirjoja ei tahdo laskea käsistään!

Suometanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi, 825 sivua, Gummerus 2002

Takakannesta:

Toinen maailmansota on juuri ohi, kun Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseudulle Skotlannin ylämaalle. Sillä aikaa kun Frank tutkii vanhoja papereita, Claire vaeltelee nummilla ja keräilee lääkekasveja. Pahaa aavistamatta Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamaan. Yhtäkkiä hän löytää itsensä keskeltä 1700-lukua ja klaanisotien riepomaa Skotlantia. Clairen on pakko hyväksyä uskomaton tosiasia: hän on siirtynyt ajasta toiseen ja hänestä on tullut muukalainen, sassenach. Pian hän tutustuu punatakkikapteeni Jonathan Randalliin ja moneen muuhun Frankin tarinoista tuttuun aikalaiseen. Frankin esi-isät eivät Clairea kuitenkaan viehätä - sen sijaan salskea nuori skotti alkaa vetää Clairea vastustamattomasti puoleensa. Claire saa pian vakoojan ja noidan leiman otsaansa, siksi oudolta hän sairaanhoitajan taitoineen vaikuttaa. MacKenzien klaanin suojissa hän kokee pakoretken toisensa perään. Ja pian Claire saa havaita, että hänellä on aviomies yhdellä ja rakastettu toisella vuosisadalla.

Kirjasta muualla: Risingshadow, P.S. Rakastan kirjoja

Day 03 – Your favourite series

Tähän ehdinkin jo pari päivää miettiä vastausta. Mielessä kävivät monet vasempaan sivupalkkiin listatut sarjat: Angie Sagen Septimus Heap-sarja, Anu Holopaisen Sonja-sarja, Marianne Curleyn Aikavartio-sarja, Stephenie Meyerin Houkutus-sarja (ja Vieras-teoksen aloittama sarja, joskin siitä vasta ensimmäinen osa kolmesta tullut), Garth Nix: Vanha valtakunta-sarja, Nora Robertsin In death- ja Kuuden piiri sarjat, mutta tämän hetken lulukokemusten perusteella lempisarjani on ehdotomasti Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarja. Täynnä rakkautta, seikkailua, Skotlantia... Tykkään vaan niin paljon! Olen lukenut sarjan neljä osaa, sivumäärä on aina sellaset 1000 luokkaa niin luettava riittää, eikä kirjaa malta laskea käsistään millään, vaikka painoakin jonkin verran on. Näissäkin Mika Launiksen kannet.

Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times

Tähän on hyvin vaikea vastata, yleensä kun luen kirjaan vain kerran ja todella hyvät kahteen kertaan (joitakin haluaisi lukea enemmänkin mutta maailmassa on niin paljon kirjoja että yleensä ei ehdi). Mutta olen silti joitakin lukenut useammin kuin kolmesti. Ainakin neljä ensimmäistä Harry Potteria (kaikesta ennakkoluulosta huolimatta). Lempi kirjani on Liekehtivä pikari, koska siihen asti sarja oli hyvä, mutta tämä aloitti syöksykierteen unholaan. Osia 5-7 en ole lukenut kuin kerran (vaikka sekin kerta jäi melkein tapahtumatta). Ja nuo Mika Launiksen piirtämät kannet vaan eivät ole kovinkaan minuun makuuni. Tämä kirja ansaitsi useamman lukukerran lohikäärmeiden, haasteidensa ja pituutensa vuoksi (aiemmat luki melkein yhdeltä istumalta) ja koska seuraavaa osaa sai odottaa, edelliset kun olin voinut lukea putkeen aloitettuani sarjan niin myöhään. Tässä osassa alkoivat myös teini-hössötykset (ihastukset). Huomasin myös erään ovelan piirteen: aiemmissa osissa suomennettu Hämäkäk on tässä jätetty suomentamatta  - Aragog. Jaana Kapari-Jatta on kuitenkin tehnyt kelpo työn suomentaessaan nämä kirjat (pidän hänen tyylistään enemmän kuin aika monen muun suomentajan). Kirjan sain aikoinaan siskoltani lahjaksi uutuudeltaan kun olin hoitamassa hänen lapsiaan.

Takakannesta:

Pikkuhirttivaaran kylässä tapahtuu kummia: aution talon puutarhuri näkee outoa loimotusta päärakennuksesta ja menee tutkimaan asiaa. Hän kuuntelee raolleen jääneen oven takana, kun kaksi miestä punoo karmeita juonia. Silloin paikalle luikertelee jättiläiskäärme ja puutarhurin on astuttava huoneeseen - kauhein seurauksin. Samaan aikaan Harry Potter herää Likusteritiellä arvessaan tuntuvaan polttavaan kipuun...

Ennen neljännen kouluvuoden alkua Harry pääsee Weasleyn veljesten kanssa seuraamaan huispauksen maailmanmestaruuskisoja. Jännittävän ja yllätyksellisen loppuottelun jälkeen syntyy sekasortoa, kun taivaalle leimahtaa pimeän piirto ja kuolonsyöjät marssivat esiin. Keitä he ovat? Harryn neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, johon osallistuu oman koulun lisäksi kaksi muuta velhokoulua. Kustakin osallistujakoulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoa ja ajattelua mittaavaan koetukseen, jotka voivat olla hyvinkin vaarallisia. Kolmen koulun nuoret velhot ja noidat seuraavat huimaa turnausta omia suosikkejaan kannattaen. Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu: taikaolentojen hoidossa tutustutaan räiskeperäisiin sisuliskoihin ja haiskuihin, uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Alastor ”Villisilmä” Vauhkomieli herättää pelkoa ja ihastusta ja Sibylla Punurmio ennustaa Harrylle synkkää kohtaloa. Yksi kouluvuoden hurjimmista koetuksista on seuralaisen pyytäminen joulutanssiaisiin. Harrysta tuntuu, että kikattaminen pitäisi kieltää laissa...