Sivut

torstai 31. joulukuuta 2020

Helmet -lukuhaasteen kooste

Helmet -lukuhaaste vuosimallia 2020 on osaltani taputeltu, ja vaikka en saanutkaan haastetta valmiiksi, olen tyytyväinen, että vain neljä kohtaa jäi tyhjäksi. Iloinen kirja ja tutkijan kirjoittama kirja  osoittautuivat liian vaikeiksi, kohtiin kirjassa on epäluotettava kertoja ja kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja minulla oli kirjat varattuna (Karen M. McManusin Yksi meistä valehtelee ja Evie Wyldin Me olemme susia), en vain ehtinyt lukemaan niitä. 
  
Tämä on parhaiten sujunut Helmet -lukuhaaste osaltani ja odotan jo innolla, että pääsen täyttämään ensi vuoden haastekohtia. Tällä kertaa luen haastetta siskojeni ja heidän aikuisten tyttäriensä kanssa (tänä vuonna luimme Popsugar Reading Challengea). Tein jo pari päivää sitten lukupäiväkirjaani / bujoon sivut uudelle haasteelle ja vaikuttaa siltä, että vain pari kohtaa tulee olemaan haasteellisia. Mutta sitä ennen katsaus menneeseen vuoteen ja siihen, mitä luin haasteeseen.
  
 
1. Kirja on vanhempi kuin sinä - Minna Canth: Hanna
2. Iloinen kirja
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti - Magdalena Hai: Haiseva käsi
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä - Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta
5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Kirste Paltto: Luohtojärven merkillinen maailma
6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella - Anniina Mikama: Tinasotamiehet
7. Kirjassa rikotaan lakia - Eoin Colfer: Artemis Fowl
8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi - Annukka Mäkijärvi, Hanna-Reetta Schreck & Iida Turpeinen: Ellen T. 
9. Kirjassa kohdataan pelkoja - Santa Montefiore & Simon Sebag-Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit
10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa - Ruta Sepetys: Harmaata valoa
  
 
11. Vaihtoehtohistoria - Briitta Hepo-Oja: Suomea lohikäärmeille
12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera - Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut
13. Kirjassa eksytään - Jemina Kuisma: Terra Antiqua
14. Urheiluun liittyvä kirja - Jerry Spinelli: Tähtityttö
15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö - Judith Kerr: Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin
16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli - Margaret Rogerson: Kirjojen tytär
17. Tutkijan kirjoittama kirja
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja - Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! - Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit
19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa - Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Luola
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja - Maja Lunde: Sininen
  
   
21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta - Thomas Taylor: Malamanteri
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja
23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä - Tove Jansson: Taikurin hattu
24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa - Cressida Cowell: Noitakuningas herää
25. Kirjassa ollaan saarella - Catherine Doyle: Myrskynvartijan saari
26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö - Kore Yamazaki: Velhon morsian 12
27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani - J.S. Meresmaa: Dodo
28. Tulevaisuudesta kertova kirja - Neal Shusterman: Scythe
29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva - Sayaka Murata: Lähikaupan nainen
30. Kirjassa pelastetaan ihminen - Octavia E. Butler: Aamunkoitto
 
 
31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla - Laura Ingalls Wilder: Pieni talo suuressa metsässä
32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa - Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Piiri
33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos - Mary Stewart: Susimetsän salat
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana - Marja Aho: Puunhalaaja
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa - Beth O'Leary: Kimppakämppä
36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja - Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa - Anniina Mikama: Huijarin oppipoika
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu - Liliana Lento: Koivu ja pihlaja
39. Kirjassa lennetään - Kozu Kibuishi (toim.): Flight vol. 1
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja - Aila Meriluoto: Vihreä tukka
 
  
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan - Anne-Maija Aalto: Korento
42. Kirjassa on isovanhempia - Karin Erlandsson: Yöjuna
43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja
44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa - Martin Widmark: Ruusun salaisuus
45. Esikoiskirja - Rainbow Rowell: Eleanor & Park
46. Kirjassa on sauna - Anu Holopainen: Metsälammikon hirviö
47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet - Vuokko Hurme Kiepaus & Kaipaus
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja - Sari Peltoniemi: Täältä minä karkaan
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Julie Murphy: Dumplin

14 kommenttia:

  1. Kiinnostava listaus! Tämänvuotinen haaste oli aika vaikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän vuoden haaste oli helpompi kuin pari aikaisempaa, yhtenä aiempana vuotena kun oli ainakin kolme eri kohtaa, joihin piti lukea kirja, jossa mukana todellinen ihminen: oman alansa pioneerinainen, Pablo Picasso ja Marilyn Monroe. 2021 haasteessa vaikempia ovat ainakin elämäkerta elossa olevasta ihmisestä (kun en sellaisia lue lainkaan, paitsi ehkä jos löytyisi sarjakuva tähän), kirja jota lukee ulkona ja kirjassa on reseptejä (kun haluan tähän romaanin, en keittokirjaa).

      Poista
  2. Iloinen kirja oli minullekin vaikea kohta, mutta Peppi Pitkätossu siihen lopulta löytyi. Iloiseksi luonnehdittavia kirjoja tulee kyllä luettua harvoin, sen jäi tästä viime vuoden haasteesta mieleen. Sinulla meni hyvin tämä haaste, onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen ei kuulu sanavarastooni kirjoja kuvaillessa. Kirjalla voi olla onnellinen loppu, jotkin teokset jopa naurattavat ääneen ja joitakin lukiessa tulee hyvä fiilis, mutta iloiseksi en ole varmaan koskaan mitään kirjaa kutsunut ja sellaisen etsiminen tai muutoin luetuista poimiminen oli vaikeaa ja tässä tapauksessa peräti mahdotonta.

      Poista
  3. Hyvin meni sinulla Helmet-haaste, kun vain neljä kohtaa jäi avoimeksi. Itse en ole vielä kertaakaan saanut haastetta kokonaan täytettyä, joten tänä vuonna taas uusi yritys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin! Onneksi ehdin vielä joulukuussa muutaman vaikean paikkaamaan (saamelainen kirjailija ja kirjailijan nimessä alkaa kirjaimella...). Olen joka kerta lähtenyt haasteeseen sillä asenteella, että merkitsen kohtia luetuiksi sen mukaan, mitä muutoinkin olisi lukupinoon päätynyt, mutta kyllä joka vuosi tulee luettua pari teosta ihan haastekohdan "pakottamana" (esim. halusin tuon saamelaiskohdan lukea, mutta valikoimaa oli todella vähän, mikä on hyvin surullista). Silti parhaani mukaan valikoin lukulistalta niihin vaikesiinkin teoksia, tain ainakin omaan makuuni sopivia. Tiedän kuitenkin jo nyt, etten varmasti pariin kohtaan saa teosta, ainakaan elämäkertaan (ellei löydy sarjakuvaa) ja ulkona lukemista en juurikaan harrasta.

      Poista
  4. Onnea haasteen johdosta! :) Tuo iloinen kirja oli minunkin mielestäni vaikea. En yleensä ajattele onko kirja iloinen vai ei. Ennemmin huomaan, jos kirja nauratti, mutta se ei tietenkään takaa onko kirja iloinen vai sattuiko se vain osumaan omaan nauruhermooni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tähän oli tosi kiva miettiä luettavaa, jopa niihin vaikeimpiinkin kohtiin, vaikka en ihan kaikkiin sitten lukenutkaan kirjaa. Iloisuus on kyllä vaikea asia, olisikohan ollut parempi, jos kohta olisi kirjoitettu muotoon "kirja teki sinut iloiseksi lukiessasi sitä", ehkä olisi helpommin tullut suoritettua.

      Poista
  5. Paljon onnea haasteen suorittamisesta. Itse en koskaan osallistunut tähän haasteeseen. Joka vuosi mietin osallistumista. Ehkäpä tällä kertaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! ♥ Kannattaa katsoa tämän vuoden haasteen kohtia, jos vaikka tuntuisivat sinusta kivoilta. Ja tässä on tosi matala kynnys osallistua, saa paljon itse tulkita haastekohtia ja Facebookissa on kiva ryhmä, jossa voi kysyä apuja, jos johonkin kohtaan on vaikea löytää mieleistä luettavaa. Ja kaikkiin kohtiin ei välttämätä tule luettua kirjaa ja sekin on ok.

      Poista
  6. Tulihan tämä nyt melkein valmiiksi - onnea suorituksesta! Olet taas lukenut kiinnostavia kirjoja.

    En ole lukenut listaltasi itse kuin 5 kirjaa, mutta lapsilleni olen tyrkyttänyt näitä useita ja harmittaa, kun en kaikkia ehdi itse lukea. Kuopus on niin pieni, että hänelle Luen just Harry Pottereita läpi.

    Tuo teidän koko suvun lukuhaasteeseen osallistuminen on ihan mahtavaa! Siinä riittää kannustusjoukkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tämä kyllä hyvin voiton puolella. :) Lähden joka vuosi haasteeseen sillä asenteella, että en pakota itseäni lukemaan haastekohtiin mitään, mutta vähän saa haastaa itseään. Saamelaiskirjailija oli sellainen, jonka halusin ehdottomasti saada mukaan, vaikka tarjonta onkin suomeksi niin surullisen vähäistä.

      Tämän vuoden lukemisto oli harvinaisen lastenkirjapaintteista, yhteensä 153 luetusta varmaan kolmannes oli sarjakuvaa ja kolmannes lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Pitää nyt viikonloppuna kirjoitella vuosikoostetta niin näkee itsekin, mitä kaikkea tulikaan luettua. :)

      Meidän perheess lukutoukkageenin antoi äitini äiti, sillä hän, äitini, minä ja kaksi siskoni ja heidän tyttärensä ovat ahkeria lukemaan. Siskojen pojatkin lukivat nuorempana paljon ja pari vanhempaa lukee edelleen satunnaisesti. Olenpa jopa siskojeni puolisoille antanut kirjoja, jotka nämä ovat sitten lukeneet.

      Meidän viiden naisen porukka tapaa aina kerran viikkoon Zoomissa. On tullutkin oltua enemmän yhdessä kuin ennen koronaa sillä tavoin. Muutoin tapasin heitä vain kerran-kahdesti vuodessa ja Whatsappin kautta viestitelty. Yhdessä lukeminen tuonut vielä läheisemmäksi porukkaamme.

      Poista
  7. Hieno suoritus! En ole aiemmin osallistunut Helmet lukuhaasteisiin, mutta tänä vuonna tarkoitus olisi. Ei vaikuta ainakaan ensisilmäyksellä kovin haastavalta. Listastasi sain kivasti vinkkejä tämän vuoden lukuhaasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän vuoden haastekohdat tuntuvat helpoimmilta tähän mennessä. Jopa vaikeimpiin on paljon vaihtoehtoja. Kiva, että löysit lukuvinkkejä! Ajattelin tänä vuonna listata kuukauden koosteisiin haasteen suoritetut kohdat, niin jospa niistäkin löytyisi lukuvinkkejä! :)

      Poista