Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 14 | Vonda N. McIntyre: Unikäärme

"Käärmeet, ihmiset eivätkä muutkaan eloonjääneet 

olleet vielä sopeutuneet maailmaan, sellaisena kuin se nyt oli."

   

    

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 14, Helmet 6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

  

Klassikkohaasteen kierrokselle 14, jota vetää tällä kertaa Kartanon kruunaamaton lukija, halusin lukea taas naisen kirjoittaman scifiklassikon, vaikka tämä Vonda N. McIntyren Unikäärme onkin merkitty jostakin syystä mm. omassa kirjastossani fantasiaksi. Tätä oli todella miellyttävää lukea ja sivut kääntyivät kuin itsestään. Ei ihme, että kirja on saanut merkittävät Hugo, Nebula ja Locus -palkinnot. 

  

Kraatterit olivat niin suuria niitä oli niin laajalti, että niitä oli niin laajalti, että niillä saattoi olla vain yksi aiheuttaja: ydinräjähdykset. Itse sota oli loppunut jo kauan sitten ja jo melkein unohtunutkin, sillä se oli tuhonnut jokaisen, joka tiesi tai välitti siitä, miksi se oli käyty.

--

Tällaisissa paikoissa sodan jäljet olivat säilyneet - jotkut paljaina, jotkut näkymättöminä - Käärmeen aikaan asti. Ne pysyisivät siellä vuosisatoja hänen jälkeensäkin. (s. 57)

  

Unikäärme on mainio feministinen klassikko, joka sijoittuu postapokalyptiseen maailmaan. Ydinsodan jälkeen ihmiset ovat hajaantuneet pieniin vaeltaviin heimoihin tai sulkeutuneet omiin kaupunkeihinsa. Parantaja nimeltään Käärme kulkee eri ihmisryhmien luona, välillä ylittäen vaarallisia aavikoita ja hoitaa sairaita sekä rokottaa mm. jäykkäkouristusta vastaan. Kaikki eivät ole rokotemyönteisiä, mutta Käärme yrittää parhaansa mukaan saada heidätkin ymmärtämään rokottamisen hyödyt - kuinka ajankohtainen teema!

  

"Ao, kun minä rokotan toiset, annatko minun rokottaa sinutkin?" 

Keräilijä näytti epäilevältä. "Ryömiväiset, myrkyt, taikuus, noidat - ei, ei meitä varten." 

"Sitten minun täytyy viedä kaikki tuo roina keskelle keidasta ja upottaa se." 

"Tuhlausta!" keräilijä huusi. "Ei! Likaat veden? Häpäiset ammattini. Häpäiset itsesi." 

"Minusta tuntuu samalta, kun sinä et anna minun suojata sinua tauteja vastaan. Tuhlausta. Tarpeettomia kuolemia." (s. 84)

  

Kun Käärmeen tärkein apulainen, vaaleanvihreä pikkuruinen unikäärme nimeltään Ruoho tapetaan, alkaa kuumeinen seikkailu. Kukaan ei tiedä, kuinka unikäärmeet lisääntyvät, mutta eräässä kaupungissa on maan ulkopuolelta kotoisin olevia olentoja, joilla voisi olla niitä - nuo erikoislaatuiset käärmeet kun ovat nekin toisesta maailmasta. Parantajien ei tosin ole koskaan sallittu astua tuon suljetun kaupungin sisälle. Käärmeen on saatava Ruohon tilalle uusi unikäärme tai ei voi kutsua itseään enää parantajaksi, vaikka hänellä on myös albiinokobra Usva ja kalkkarokäärme Hiekka. Matkan aikana Käärme tapaa niin kauniita miehiä kuin itsekkäitäkin ihmisiä, hän harrastaa suostumuksellista seksiä ja adoptoi lapsen. Samaan aikaan eräs mies etsii häntä. Mies, josta Käärme uneksii.

   

Jossain mustan hiekan alla oli sileä, peräänantamaton pinta. Muinainen tie? Hän oli nähnyt jäännöksiä muualla, murentuvaa betonilihaa ja ruostuvia teräsluita paikoissa, joissa keräilijät eivät olleet vielä työskennelleet. (s. 214-215)

  

Unikäärmeen maailma on huima. Tässä on selkeän polyamorisia perheryhmiä, useamman aikuisen kumppanusliittoja. Ihmiset ovat kehittäneet kyvyn säädellä omaa lisääntymistään muuttamalla kehonsa osien lämpötilaa ja jopa abortoida ei-toivotun lapsen. Käärme on immuuni useimmille sairauksille ja syövälle, sekä käärmeiden puremille, minkä vuoksi hän - kuten parantajat lähes aina - on steriili. Parantajat adoptoivat lapsensa ja kutsuvat kaikkia joukossaan tasa-arvoisesti perheekseen. Ei ihme, että tämä on ollut Otherwise -retropalkintoehdokkaana.

  

Hänen kansansa, samoin kuin kaikki muut maan kansat, olivat liian itsekeskeisiä, liian sisäänpäinkääntyneitä. Ehkä se oli väistämätöntä, sillä heidän oli ollut pakko eristäytyä.

--

Maa oli väkisin eristetty muista maailmoista ja liian monet ihmisryhmät olivat omasta aloitteestaan eristäytyneet toisistaan. (s. 302-303)

  

Tämän ajattoman klassikon soisi olla tunnetumpikin. Pidin tästä enemmän kuin Margaret Atwoodin Oryx ja Crakesta (molemmissa on geenimanipulaatioita). Tässä on vahvaa #metoo-henkeä. Käärmeen päätös adoptoida tulipalossa loukkaantunut tyttö kaupungista, jonka ihmiset ovat tunnettuja kauneudestaan, syntyy halusta erottaa hänet holhoojastaan, joka on käyttänyt lasta hyväkseen. 

  

Käärme vihastui hiljalleen yhä enemmän, hän muuttui vaarallisen myrkylliseksi. Arpisella, loukkaantuneella ja pelästyneellä lapsella oli yhtä suuri oikeus lempeään seksuaaliseen nautintoon kuin kauniilla ja itseensä luottavilla ihmisilläkin - ehkä jopa suurempi oikeus. Melissaa oli kuitenkin vain arpeutettu, loukattu ja peloteltu lisää. Ja nöyryytetty. (s. 172)

  

Harmillisesti käännökseen on jäänyt paljon kirjoitusvirheitä ja osa sanoista puuttui osin tai kokonaan viimeisessä kolmanneksessa, mikä luultavimmin kertoo kiireestä. Unikäärmeen kansikuva olisi voinut olla kiinnostavampikin, sen kellastuneet värit eivät ole omaan makuuni. Tein kollaasin viidestä englanninkielisestä kansiversiosta, joista etenkin ensimmäinen vasemmalta olisi suosikkini kirjan uusintapainokselle.

  

  

     

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

     

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Minna Canth: Papin perhe

Kate Chopin: Herääminen

Octavia E. Butler: Aamunkoitto

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Robert C. O'Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni

    

Arvosana:

     

Takakannesta:

Fantastinen, aistillinen ja jännittävä seikkailuromaani. Upea nainen nimeltään Käärme auttaa kärsiviä ja sairaita. Hän tuo lohdun niillekin potilaille, jotka ovat jo parantavan avun ulottumattomissa.

  

Typerät ja pelokkaat ihmiset tappavat Käärmeen tärkeimmän apurin, unikäärmeen, jonka avulla ihminen voi voittaa kuolemanpelon ja valmistautua tuonpuoleiseen rauhallisin mielin. Valitettavasti parantajat eivät tiedä, miten nuo äärimmäisen harvinaiset ja arvokkaat käärmeet lisääntyvät. Käärmeen on pian löydettävä uusi unikäärme, muuten hän ei voi jatkaa parantajan ammattiaan. Tehtävä tuntuu mahdottomalta.

  

Käärme kohtaa matkallaan monia vaaroja, mutta onneksi hänen elämässään on myös intohimoa, hyvyyttä ja onnea.

  

Unikäärme on Vonda McIntyren vuonna 1978 kirjoittama romaani, joka on nykyään korotettu klassikon asemaan. Se on voittanut mm. Hugo-, Nebula- ja Locus-palkinnot. Unikäärme on käännetty jo viidelletoista kielelle, nyt vihdoin siis myös suomeksi.

  

Yhdysvaltain Seattlessä asuva McIntyre on kirjoittanut 12 teosta. Myös hänen viimeisin romaaninsa Aurinko ja kuu palkittiin Nebulalla.  

  

Suomentanut: Paula Merjamaa 323 sivua, Like 2002
  
Alkuperäinen nimi: Dreamsnake (1978)
  
Teos on luettu myös täällä: Kiiltomato, Kirjavinkit, Taikakirjaimet

Lukupiirissä | Alastair Reynolds: Ikirouta

"Ylitimme aavemaisia kaupunkeja ja kyliä, joiden tyhjistä rakennuksista ei loistanut valoja. Maasto alkoi muuttua jäätyneemmäksi jokaisen lentämämme kilometrin myötä."

      

  

Lukuhaasteissa: Helmet 11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

    

Vetämäni lukupiirin tammikuun kirjana oli Alastair Reynoldin pienoisromaani Ikirouta. Vuosi on käynnistynyt hyvin post-apokalyptisissä merkeissä, sillä tässäkin on maailmanloppu tekeillä hyönteisten kuoltua. Vuonna 2080 ihmiskunta on sukupuuton partaalla, eletään Tuhon jälkeistä aikaa. Päähenkilö on 70-vuotias opettaja, joka säälii viimeistä sukupolvea, lapsia jotka kärsivät pahan ruokapulan takia.

  

"Kaikki ovat sitä mieltä, ettei sillä ole enää merkitystä", minä sanoin. "Koulutuksella. Sillä, että niille tytöille ja pojille annettaisiin mahdollisuus. -- Mitä sitten, jos heillä ei ole muuta odotettavissa kuin hidas nääntyminen nälkään tai visiitti kiertäville eutanasiaklinikoille?" (s. 11)

  

On kehitelty suurin piirtein jesarilla ja paperiklemmareilla kasassa pysyvää teknologiaa, jolla voidaan lähettää muutamien valikoitujen yksilöiden tietoisuus ajassa taaksepäin. Projektin nimi on Ikirouta. Matkaajia eli "aikaan vajoavia" kutsutaan piloteiksi, sillä he ottavat kohdehenkilönsä kehon hallintaan ja suorittavat heille annettua tehtävää: hankkia siemenet, pelastaa tulevaisuus. Tästä tuli paljolti mieleen tv-sarja Travelers, jossa tulevaisuudesta lähetetään tajuntoja menneisyyden ihmisten ruumiisiin heidän kuolemahetkellään.

  

On puhetta horisontaalisesta geenien siirrosta, sattumanvaraisesta mutaatiosta, ehkä jostain tahallisesta, valloilleen karanneesta biologisesta aseesta, joka hyppii hyönteislajista toiseen. Sammuttaa niitä kuin tietokonevirus. -- Maatumisprosessit alkavat pettää -- Pölymyrskyjä, aavikoitumista, kansanvaelluksia. Yhteiskunnallisen järjestyksen asteittainen luhistuminen. -- aloimme kutsua sitä Tuhoksi: ekologiseksi ja biologiseksi katastrofiksi. (s. 98-99)

    

Reynolds esittelee hyvin minimalistisesti tulevaisuuden maailman sekä muutamat keskeiset hahmot. Ajassa liikutaan niin takaumien kuin menneen ja nykyhetken välillä tapahtuvien matkojenkin muodossa. Lukija saakin olla tarkkana, ettei aivan kokonaan mene sekaisin, mitä tapahtuu missäkin järjestyksessä. Lyhkäisessä teoksessa ei ole lukuja, eri ajoissa ja paikoissa pomppivat kappaleet on kuitenkin erotettu toisistaan. 

   

Kenkieni alla oleva muta ei ollut elotonta maata, se kuhisi kuumeisena täynnä mikro-organismeja. Nuo puut etäällä eivät olleet kivettyneitä keloja, ne olivat hirviömäisiä ja kauniita eläviä koneita, tehtaita, jotka oli rakennettu soluista ja nesteistä ja uskomattomasta, hienoviritetystä biomolekyylisestä kellokoneostosta. (s. 101)

  

Ikirouta oli erittäin hämmentävä lukukokemus, mutta ei niistä syistä kuin kirjaan tarttuessani luulin. Reynolds on puolisoni lempikirjailija ja hän on kertonut monien teosten aivotnyrjäyttävästä juonesta. Tässä ei ollut vaaraa siitä, vaikka tarkoituksellista kertomatta jättämistä (osittain kiitos käännöksen) ja pientä paradoksaalisuutta tarinassa sen aikamatkailuluonteen vuoksi ilmeneekin. Siinä mielessä siis kevyt ensitapaaminen Reynoldsin kanssa.

  

Nyt elossa on viimeinen sukupolvi, sen jälkeen kun Maailmanterveys otti käyttöön pakolliset sterilointiohjelmat. Oli lempeä teko olla tuomatta maailmaan lisää lapsia. (s. 103)

  

Isoin mitäs kummaa -kohta oli nimittäin suomalainen nainen nimeltään Antti. Pientä laiskuutta, ettei ole edes tarkistettu nimeä googlaamalla, eikä tässä ollut minusta mitään viitteitä sateenkaarikirjallisuudesta. Suomi mainittiin myös toiseen kertaan, sillä jossakin maassamme on kirjan mukaan siemenpankki, missä säilytetään geneettisesti muunneltuja siemeniä, jotka pölyttyvät tuulen avulla, eikä hyönteiskato siis estä ruoan kasvattamista. Maaperänkin tosin kommentoidaan olevan steriili, eikä siihen tarjota mitään ratkaisua.

  

Yksi naisista ojentautui puristamaan kättäni.

--

"Minä olen Antti", hän sanoi hieman murteellisella venäjän kielellä. "Alun perin Suomesta, ja olen yksi piloteista."

--

"Mutta sinun ei ollut määrä päätyä miehen ruumiiseen. Mikä hitto meni pieleen?" (s. 50 ja 93)

  

Käännös on paikoin tasoa - ja lainaan suoraan - purkillinen käärmeitä (jonka täytyy alkuteoksessa olla can of worms) eli aika pahoja anglismeja on tähän jäänyt. Eikä tarinan ideakaan aivan täysillä napannut mukaansa, vaikka aikamatkailusta ja maailmanloppukirjallisuudesta pidänkin. Luulen, että eniten hiersi se, että ratkaisuna ongelmiin on vain muutaman siemen sisältämä salkku, eikä estetä Tuhoa tapahtumasta alkujaankaan. Pidän alkuperäisestä kannesta enemmän kuin suomennoksesta.

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Korjaa menneisyys. Pelasta nykyisyys. Pysäytä tulevaisuus.​

  

Vuosi 2080: ryhmä tiedemiehiä pelaa uhkapeliä ihmiskunnan tulevaisuudella. Tavoite on tehdä pieni muutos menneisyyteen globaalin katastrofin välttämiseksi ja jättää kirjoitettu historia koskemattomaksi.​

  

Vuosi 2028: nuori nainen menee rutiininomaiseen aivoleikkaukseen, jonka seurauksena hän alkaa kuulla päässään ääntä, jolla tuntuu olevan oma tahto ja tarkoitusperät.​

  

Suomentanut: Hannu Tervaharju, 153 sivua, Like 2020

   
Alkuperäinen nimi: Permafrost (2019)

  

Luettu myös täällä: Maailmankirjat, Kirjavinkit, Espoon Fantasia, Inkan maailma, Kirjattelua

Carrie Ryan: The Forest of Hands and Teeth

"Outside, pure white snow covers the trees and fence, blanketing the Unconsecrated. It is a bright clear day, the sun sparkling off the ice crystals. One of those days when you can't understand why there is such beauty in a world that is nothing but ugly."

   

   

Lukuhaasteissa: Helmet 2022: 4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana, YA-spefibingo: Kauhu 

   

Sain Carrie Ryanin YA-zombiromaanin The Forest of Hands and Teeth joululahjaksi puolisoltani. Kirja on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta sitä ei ole kirjaston valikoimassa. Siksipä luinkin kirjan heti vuoden alkuun suurella innolla. Harmikseni kirja ei sitten tarjoillutkaan aivan toivotunlaista lukukokemusta. Kirjan vahvuutena tosin ovat osoitus tarinoiden voimasta ja siitä, kuinka teoilla on seuraamuksia.

  

What future can any of us have if we are the last humans? The ones with the burden of carrying ourselves on, of re-creating the world? (s. 217)

  

Päähenkilö Mary oli rasittava, teoksen maailma makuuni liian uskonnollinen ja naiselle on tarjolla vain kolme mahdollisuutta: avioliitto, uskonsisareksi liittyminen tai jääminen oman perheen pariin, jos hänelle sellainen sallitaan. Aviolittojakaan ei solmita rakkaudesta vaan velvollisuudesta. 

  

I sob because my life is nothing like I imagined it would be. I sob for the way we all live and for the Unconsecrated and the Forest of Hands and Teeth -- I sob because this is not a life. This is not the way life should be and because I don't know how to fix it. 

--

It is as if every door in my life has been slammed shut, every wondow boarded up until there is only one path for me to take. (s. 50 ja 82)

  

On syksy ja Harvest Celebration, jolloin kylän nuoret ilmoittavat kenen kanssa haluavat aloittaa koeajan (säädyllisen seurustelun, courtship), joka päättyy seuraavan vuoden keväällä. Tuolloin pari päättää jatkaako yhdessäoloa solmimalla sitovan liiton (Brethlaw), vai eroavatko he. Naisille ei kuitenkaan siinä vaiheessa myönnetä uutta yritystä, vaikka lasten tekemistä niin kovasti pidetäänkin arvossaan. Jos nuorta ei kukaan pyydä parikseen, hän voi odottaa seuraavaan vuoteen tai aloittaa kokelaana sisarkunnassa. 

   

Having children with Harry. My stomach clenches at the thought of it. -- I think about the way his flesh looked, puffy and white and wrong.

--

My mind whirls, trying to determine which is the better choice, which the better fate: life as wife to Harry or life as a sister. (s. 76-77)

  

Maryn lapsuudessa kylää ravisteli vakava sairaus, jonka seurauksesta hänellä on vain muutama ikätoveri, hänen paras ystävänsä Cass ja veljekset Travis ja Harry. Mary ihastunut Travisiin, mutta Harry on se, joka tulee pyytämään häntä kumppanikseen. Mary ahdistuu, mutta ei ehdi vastaamaan kysymykseen kylän hälytyssireenin alkaessa huutaa. Joku on saanut pureman.

  

Our village has been isolated since soon after the Return and while we have grown strong and populous over the years, it is still imperative that every healthy young man and woman wed and breed if possible. (s. 25)

  

Kylää kiertää aita, jonka toisella puolella on käsien ja hampaiden metsä - zombeja. Pureman on saanut Maryn äiti. Hänen veljensä on aitoja huoltava ja zombiongelmista vastaava vartija ja komennuksella kaukana kylästä. Maryn on siis tehtävä päätös - tarjota äidille eutanasia vai noudattaa tämän toivetta vapautuksesta toisten epäkuolleiden (joita tässä maailmassa kutsutaan nimellä Unconsecrated, "siunaamattomat") joukkoon, missä heidän kadonnut isänsäkin luultavasti on. 

  

Wheter the fences were to keep the Uncosecrated out or the living in we no longer know. But the end result was our village, an enclave of hundreds of survivors in the middle of a vast Forest of Unconsecrated. 

There are various theories as how our village came into existence in the middle of this Forest. The Cathedral and some other buildings clearly predate the Return and some people suggest that They carved this place out as a sanctuary. Others claim that we are a chosen people and that our ancestors were the best of their time and were sent here to survive. Who we are and why we are here has been lost to history, lost because our ancestors were too busy trying to survive to remember and pass on what they knew. (s. 27)

  

Veli tulee paikalle vain nähdäkseen äidin liittyvän kalmojen joukkoon. Hän on katkera Marylle eikä halua ottaa häntä kotiinsa. Koska Mary ei ehtinyt vastata Harryn pyyntöön, jää ainoaksi vaihtoehdoksi luostari. Mary oppii pian, että sisarkunta salaa paljon asioita kyläläisiltä, menneestä ajasta ja mitä aitojen takana on. Kyläläisille opetetaan, että he ovat maailman viimeiset ihmiset, eikä metsän takana ole mitään. Näin ei kuitenkaan ole. Salaisuuksia ei paljasteta, mutta Mary osaa lukea rivien väleistä, että paljon jätetään kertomatta.

  

"So you have chosen to become one of us?" the eldest, Sister Tabitha asks me.

--

"I have no other choices," I tell her, because it is the truth.

--

"There is always a choice, Mary," Sister Tabitha says to me -- "It is what makes us human, what separates us from them." (s. 30-34)

  

Kirjan ensimmäinen kolmannes on hyvin hidas. Kerrotaan paljon kylästä, sen asukkaista ja tavoista. Takakannen iso juonipaljastus tapahtuu vasta puolivälin paikkeilla kirjaa, jonka jälkeen tapahtuu paljon ja nopeasti, mutta samaan aikaan ei tapahdu mitään. Paetaan, Mary mököttää, paetaan lisää, Mary mököttää taas - sen sijaan, että käyttäisi aikansa viisaasti. En löytänyt yhteistä säveltä Maryn kanssa, jolle edes ihailemansa pojan rakkaus ei riittänyt, vaan hän haaveili aina vain merestä, josta hänen äitinsä oli puhunut suvussaan kulkeneita tarinoita. Toisaalta olisin kyllä itsekin paennut kylän ahdistavia, rajattuja mahdollisuuksia, sisarkunnan valvovan katseen alta. 

   

"You think you want answers to your questions but you do not. And you will not. Because it is our sworn duty as Sisters to ensure that such questions are not asked. You must understand - there are no answers for you."

--

"The Sisterhood carries a sacred burden. We carry it so that the villagers do not. So that we can forget what came before, can heal, become reborn without the weight of our sins before the Return." (s. 65-67)

  

Oli omituista, kuinka ollakseen saanut jossakin määrin aseenkäyttöopetusta - From a young age everyone in my village is taught how to fight for a day as this. - Mary ei ole siinä kovinkaan hyvä. Hän hukkaa aseensa vähän väliä ja on enemmän kuin kerran neito pulassa odottamassa jonkun miehen pelastamaksi tulemista. Sisäisessä maailmassaan hän kapinoi, mutta ulkopuolelta näyttää, että hän alistuu normeihin. Olisin halunnut nähdä Maryssä hieman enemmän Katnissia, mutta toisaalta hänen käyttäytymisensä ja kömpelyys aseiden kanssa tuntuu uskottavalta.

  

It makes me wonder how and why our -- village was so ill-prepared. (s. 127)

  

Lukijalle ei kerrota, mitä vuotta kirjassa eletään, mutta annetaan olettaa, että luhistunut yhteiskunta on ollut hyvin lähellä omaa aikaamme ja aikaa on tapahtumista kulunut luultavasti pari sataa vuotta ellei enemmänkin. Puhutaan hyvin ympäripyöreästi ajasta ennen ja jälkeen "Return", eli paluu, joka siis jakaa maailman aikaan ennen ja jälkeen zombeja. 

    

My entire life has been about the world outside the fence line, has been about the Forest. Of course I have wondered if there's anything past the Forest, if anything else survived the Return or if my mother's stories were true and an entire world existed before the Return. We have never even known -- if there is an end to it all. -- Or does the Forest run forever, hemmed in by nothing but Unconsecrated? A part of me has imagined that there could be nothing else in our world but Forest. (s. 72)

  

Tässä on samaa jännitettä kuin M. Night Shyamalanin Kylässä, sillä mikään ei ole varmaa. On pelottavia olentoja, metsä, jonka toiselle puolelle ei saa mennä, eikä tapahtuma-ajastakaan ole täyttä varmuutta. Kirja kuitenkin harmillisesti loppui niin ontosti tössähtäen, etten ole varma haluanko jatkaa seuraaviin osiin, joissa käsittääkseni on eri päähenkilöt. Ehkä lukemalla ne saisi laajemman kuvan teosten maailmasta, jos ne ylipäätään liittyvät toisiinsa. Kiinnostaisi etenkin se ajankohta, kun yhteiskunta oli romahtamassa.

  

The large black words scream at me from every page: GOVERNMENT MOVED TO SECRET LOCATION; CDC UNABLE TO DETERMINE CAUSE OF INFECTION; LAST STAND AT ROCKIES FAILS; OUTBREAKS REPORTED WORLDWIDE; PREVIOUSLY CLEARED AREAS ENDANGERED BY FAST-MOVING INFECTED. (s. 240)

  

The Forest of Hands and Feet ei siis noussut zombikirjojen suosikikseni, mutta se saa jäädä omaan hyllyyn (vaikka siinä onkin aivastuttava hajuveden ja/tai tupakan haju sekä alleviivauksia), sillä tässä second hand kirjassa oli sattumalta kirjailijan nimikirjoitus. Suosittelisin mieluummin Ann Aguirren Enclavea ja Kim Liggettin Armonvuotta, joissa on paljon samoja teemoja kuin tässä. 

  

I do not accept the hand of God; I do not believe in divine intervention or predestination. I cannot believe that our paths are pre-chosen and that our lives have no will. That there is no such thing as choise. (s. 175)

  

Kielellisesti tämä oli hyvin helppoa luettavaa, ainoastaan uskonnollista sanastoa oli paikoin hieman haastava ymmärtää. Tässä toisteltiin hämmentävän usein samansisältöisiä lauseita, esimerkiksi Mary huomaa jatkuvasti unohtaneensa hengittää. Lisäksi hän kommentoi, että hänestä tuntuu kuinka joku sivuhenkilöistä "lukee hänen ajatuksensa" tilanteissa, joissa hän ei voi kysyä asioita (tarjoten siis lukijallekin lisätietoa). Minulla on kasvot, joilta voi lukea kaikki ajatukseni, eli kyse voi olla tästä ilmiöstä, joskin sen jatkuva viljeleminen on hieman laiskaa juonenkuljettamista.

   

I should feel something inside me tugging me toward this helpless child, some sort of dormant maternal instict. I should want to change her soiled clothing, to care for her. (s. 193)

  

Kirja sopii Instagramissa yhdessä @kuudennenkerroksenkirjat ja @lukujumi kanssa vetämäni YA-spefibingo -lukuhaasteen kohtiin lue kirja toisella kielellä, ihana, ärsyttävä tai samaistuttava hahmo, julkaistu ennen vuotta 2010 ja kauhu.

  

Who we are if not the stories we pass down? What happens when there's no one left to tell those stories? (s. 207) 

      

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

In Mary's world there are simple truths.

The Sisterhood always knows best.

The Guardians will protect and serve.

The Unconsecrated will never relent.

And you must always mind the fence that surrounds the village. The fence that protects the village from the Forest of Hands and Teeth.

  

But, slowly, Mary's truths are failing her. She's learning things she never wanted to know about the Sisterhood and its secrets, and the Guardians and their power. And, when the fence is breached and her world is thrown into chaos, about the Unconsecrated and their relentlessness.

  

Now, she must choose between her village and her future, between the one she loves and the one who loves her. And she must face the truth about the Forest of Hands and Teeth. Could there be life outside a world surrounded by so much death?

308 sivua, Delacorte Press 2009

Lukupiirissä | Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

"Hopeinen pakettiautomme oli maaginen kulkuneuvo.

Joka kerta kun nousin kyytiin, se vei minut aivan uuteen paikkaan."

    

   

Joulukuun lukupiirikirja

  

Lukuhaasteissa: Helmet 2022: 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

  

Vetämäni lukupiirin joulukuun kirjana oli Hiro Arikawan Matkakissan muistelmat. Sen kannen on tehnyt Satu Konttinen, samaan tyyliin kuin Takashi Hiraiden Kissavieraan ja Hiroko Kawakamin Sensein salkunkin. Toivottavasti S&S jatkaa näiden japanilaisten romaanien kääntämistä tällä ihastuttavalla kansityylillä.

  

"Joskus tuntuu kuin se ymmärtäisi ihmiskieltäkin. Todella älykäs se on." 

Hölmö tässä on ihminen, joka ei ymmärrä meidän kieltämme. (s. 51)

  

Kirjan kertojaäänenä on Nana niminen kollikissa. Nimen se on saanut Satorulta numeroa seitsemän muistuttavasta hännästään (Satorun edellinen kissa puolestaan oli saanut nimensä otsansa merkinnöistä, jotka olivat kirjoitusmerkin kahdeksan näköiset). Nana on katujen kovettama katti, mutta se kuitenkin lämpenee Satorulle, joka tuntuu ymmärtävän sitä paremmin kuin muut ihmiset. Loukkaannuttuaan Nana hakee apua Satorun luota, eikä koskaan enää palaa kaduille. 

  

Joka ikinen kissa valitsee mieleiset asiat oman päänsä mukaan, ja kissaa varten suunnitellut esineet ovat harvemmin menestys. (s. 258)

  

Kaksikko elää yhdessä hyvää elämää viiden vuoden ajan, mutta sitten Satoru vie Nanan vierailulle kouluaikaisen ystävänsä luokse. Nana tajuaa, että sille etsitään uutta kotia, mutta se ei halua muuttaa. Niinpä kaksikko tekee kolme reissua, joiden aikana kissa ja mies kokevat ihmeellisiä seikkailuja merenrannalla, Fuji-vuoren lähistöllä ja kukkaniityllä. Nähdään peuroja ja sateenkaaria, aaltoilevaa heinää sekä hotelli, jonne kissat ja koirat ovat tervetulleita. 

  

"Kyllähän minäkin ihailin sellaista maalaiselämää kuin Naapurini Totoro -elokuvassa." (s. 102)

  

Suurin osan kirjasta ollaan Satorun ja hänen ystäviensä lapsuuden ja nuoruuden aikaisissa takaumissa. Ne syventävät paljon Satorun hahmoa, mutta maalaavat hänen ystävänsä hyvin epämiellyttävään valoon: jokainen on kateellinen jostakin Satorun persoonallisuuden piirteestä. Nana on hyvin kissamainen kissa, se tykkää nukkua pahvilaatikoissa ja lämpimän putkitelkkarin päällä. Sen ajattelumallikin kuulostaa kissanomistajille tutulta, vaikka välillä se on hieman liian ihmismäinen. Nana esimerkiksi vertaa sekä lauttaan jonottavia autoja että pihlajanmarjoja rukousnauhaan sekä puhuu kummituksista ja kauhuelokuvista kaksikon vieraillessa hautausmaalla.  

  

Talvi tulee pian. Minun muistelmanikin lähestyvät loppuaan. (s. 296)

  

Lopussa Satoru majoittuu Sapporoon tätinsä kanssa, joka vuosia aikaisemminkin otti pojan luokseen vanhempien kuoltua. Hän ei ole kovin hyvä kissojen kanssa: säikähtää, kun Nana pyyhkäisee hänen jalkaansa vasten, inhoaa Nana kehräämisen vuoksi pörisevää kurkkua, pitää kissan kieltä liian karheana, on vähällä heittää Nanan pahvilaatikon roskikseen... Täti kuitenkin lämpenee kissoille ja pelastaa löytämänsä kissanpennun. Onneksi olin lukenut kirjan arvosteluja Goodreadsista, niin osasin varautua loppupuolella nenäliinoilla. 

Kotona ollessaan hän käytti enemmän aikaa lukemiseen kuin television katseluun. Joskus hän vuodatti kyyneleitäkin sivuja käännellessään. (s. 148)

Japani on haastava paikka naiselle. Se on käynyt ilmi kaikista japanilaisista romaaneista, jotka olen lukenut (esim. Sayaka Muratan Lähikaupan nainen). Tässäkin tulee useassa kohtaa ilmi kulttuuriero maidemme välillä. "Vaimon suuri murhe oli, että häntä ei vieläkään ollut siunattu lapsella." Kun hän sitten tulee raskaaksi, mutta saa keskenmenon, toteaa appi, että selvisipä viimein, että voit ainakin saada lapsia... Julmaa. Lisäksi mies mutisee jotain nykynaisten hysteriasta. Toisessa kohtaa nainen, joka on orpo ja auttaa rahallisesti pikkusiskoaan nähdään huonona morsianehdokkaana. Tädin parisuhde päättyi hänen adoptoitua siskonpoikansa, sillä mies ei hyväksynyt hänen päätöstään, koska häneltä ei kysytty mielipidettä asiaan.

"Maailmassa on myös ihmisiä, joita ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Rakkautta vanhempien ja lasten välillä ei voi taata." (s. 71)

Tähän oli jäänyt muutamia typoja, esimerkiksi sanan yrtit sijaan eräällä sivulla luki yritit. Vuodenvaihteessa alkoi vaivaamaan pieni lukujumitelu, joten oli hieman työlästä saada tämä luettua ja viimeisiä sivuja luinkin vielä etälukupiirin miittiä seuraavana päivänä, tammikuun kolmantena. Liitän loppuun lainauksen, josta tuli mieleen kissani Rontti, jonka kanssa asuin viisi vuotta, kunnes jouduin etsimään sille uuden kodin.

  

"Se rakastaa etenkin leluhiirtä. Sellaista jäniksenkarvasta tehtyä." (s. 48)

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Koskettava tarina kissasta, yksinäisyydestä ja ystävyydestä

  

Kollikissa Nana silmäilee maailmaa tyynen välinpitämättömästi, kuten kissa ainakin, ja ystävystyy sattuman kaupalla Satorun, kissarakkaan nuorukaisen kanssa.

  

Onnea tuovan numeron seitsemän mukaan nimetty Nana on asunut Satorun luona viisi vuotta, kun Satoru eräänä päivänä ilmoittaa, ettei Nana voi enää jäädä hänen luokseen. Mies ja kissa lähtevät matkaamaan löytääkseen Nanalle uuden kodin. Matkallaan läpi Japanin he tapaavat Satorun vanhoja ystäviä ja kasvavat yhdessä ymmärtämään rakkauden merkityksen. Mutta miksi Satoru tahtoo kaikesta huolimatta luopua Nanasta?

  

Matkakissan muistelmat on kuvaus kissan ja omistajan rikkumattomasta siteestä sekä pienten ja suurten rakkaudenosoitusten merkityksellisyydestä. Kissan näkökulmasta kerrottu teos on tulvillaan teräviä ja kissamaisen hauskoja huomioita, jotka jokainen kissanomistaja tunnistaa.

  

Suomentanut: Raisa Porrasmaa, 310 sivua, WSOY 2021

   
Alkuperäinen nimi: Tabineko Ripouto (2019)

  

Luettu myös täällä: Kirjoihin kadonnut, Maailman kirjat, Sunnuntaisatuja 

Vuodesta 2021

Vuoden yhdeksän tykätyintä Instagram-kuvaani.

  

Vuosi 2021 on purkissa. Olipas taas kiinnostavat 12 kuukautta iloineen ja suruineen. Blogi täytti huimat 10 vuotta, 1000 seuraajan raja meni rikki Instagramissa, tietokoneeni hajosi kesällä, mutta sain uuden joulukuussa (postaamattomien kirjojen pino keikkuu siis taas korkeana) ja pandemia jatkuu edelleen kulkien kuin vuoristoradan vaunu ylä- ja alamäkineen. 

  

Kävin juuri ennen omikronin leviämistä kahvilassa puolison kanssa, kun kaikki alkoi näyttää jo siltä, että ehkä tämä kulkutautiaika vielä joskus päättyy. Kuinka väärässä olinkaan. No, puoliso on saanut kolmannen rokotteen, itse odottelen vielä omaa aikaani. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että koronasta tulee joko uusi normi, tai siitä päästään eroon, aika näyttää. 

   

Luin vuoden aikana 231 teosta. Osallistuin 19 lukuhaasteeseen niin kirjablogissa kuin Instagraminkin puolella ja monille lukumaratoneille, muutaman vedin itsekin (mm. Minna Canth, Pride- ja Halloween-lukuhaasteet). Alkuvuodesta pääsi taas näpertelemään copycatkansia. Kirjabloggaajien puolivuosittaiseen klassikkohaasteeseen luin Robert C. O'Brienin Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta ja James Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni. Sain Helmet-lukuhaasteen ensimmäistä kertaa suoritettua kokonaan. Luin viiden lukupiirini kirjoista 14, sekä yhden hyllynlämmittäjän.

  

Osallistuin keväällä Vahvat naiset -lukuhaasteeseen, Queer-lukuhaasteeseen ja Lastenkirjahaasteeseen, kesällä Fantastinen kesä -lukuhaasteeseen, Klassikkokesään, dekkariviikolle, perinteiselle Naistenviikolle, Eeva Joenpelto 100 -lukutempaukseen, Maailma-lukuhaasteeseen ja syksyllä Syyslukuhaasteeseen, Pimeitten iltojen bingoon, Loppuvuoden lukubingoon, Kirjabloggaajien joulukalenteriin ja Luonto sivuilla -lukuhaasteeseen, joka päättyy huhtikuussa. 

    

Joulukuussa luin 12 kirjaa (2708 sivua). Näistä parhaita lukuhetkiä tarjosivat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla palkittu Mistä valo pääsee sisään, Kuunpäivän kirjeet, Black Mirroria muistuttava Sinä päivänä 20X9 ja Ruukin salaisuus. 

  

Kaikki joulukuussa luetut:

• Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet 
• Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Varjot - Kirja 1: Helähdys 
• Holly Webb: Pörrö, eksynyt kissanpentu 
• Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään 
• Eva Frantz & Elin Sandström: Ruukin salaisuus 
• Catherinne Doyle: Ebenezerinkadun ihme 
• Anna James: Tilly ja kirjamatkaajat 
• Sirkka Knuutila & Olya Badulina: Rosmariini ja valkoinen joulu 
• Elina Hiltunen: Sinä päivänä 20X9 
• Kay O'Neil: The Tea Dragon Festival & The Tea Dragon Tapestry
• Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan Kuun majatalo 

    

  

Vuoden parhaat lukukokemukset:

  

5 tähteä annoin 12 kirjalle:

• Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents - Peliin kätketyt
• Torben Kuhlman: Armstrong - Erään hiiren kuuseikkailu
• Alice Oseman: Heartstopper osat 2 ja 3
• Tatsuya Endo: Spy x Family 1
• George Takei et.al.: They Called Us Enemy
• TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä
• Tuisku Hiltunen: Kuutamo ja muita kertomuksia
• Elina Rouhiainen & Kaisa Ranta: Valkeantuoja
• Evan Dorkin & Jill Thompson: Beasts of Burden - Animal Rites
• Carlyn Becci: Hirmuiset hirviöt - Kauhistuttavat otukset ihmissusista vampyyreihin
• B.B. Alston: Amari ja yön veljet

   

4,5 tähteä annoin yhdeksälle kirjalle:

• Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet
• Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents - Kadonnut kenttä
• Tuutikki Tolonen: Agnes ja huvilan salaisuus
• Umi Sakurai: A Man & His Cat
• Kerstin Gier: Rubiininpuna
• Kay O'Neill: The Tea Dragon Society
• Malin Falch: Pohjantuli - Peikkolaakso
• Jessica Townsend: Onttorokko - Morriganin ajojahti
• Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

  

Lisäksi annoin 4 tähteä 61 teokselle, joista sarjakuvia oli 26. Sarjakuvia luin koko vuoden aikana 110, mitä selittää paljon kolme sarjakuvien ja mangan lukemiseen liittyvää haastetta (Keski-Suomen sarjakuvaseuran sarjislukuhaaste, Mangalukuhaaste, Kesän sarjishaaste). 

  

Kuvakirjoja luin 39, lasten- ja varhaisnuortenkirjoja 33, nuortenkirjoja ja YA:ta 36, "aikuisten" romaaneja 16, novellikokoelmia neljä, näytelmiä yhden. Klassikoita joukosta oli 10 ja englanniksi luin 43 teosta. Suosikkigenreäni dystopiaa ja post-apokalyptisiin maailmoihin sijoittuvia luin 14 teoksen verran. 

  

Kirjoista 46 ilmestyi vuonna 2021, 16 vuonna 2020 sekä vuosina 2010-2019 ja sitä vanhempia kirjoja luin 10. Varhaisimmat kirjat ovat 1800-luvun puolesta välistä. Kustantomoiden jakauma kirjojen osalta oli seuraava: WSOY 18, Otava 11, Karisto ja Tammi 10, Myllylahti 6 ja Kumma 5. Lisäksi luin yhdestä neljään kirjaa seuraavilta kustantamoilta: Aula & co, Aurinko, Avain, Basam Books, Gummerus, Haamu, HarperCollins Nordic, Into, Jalava, Kvaliti, Lasten keskus, Like, Minerva, Moreeni, ntamo, Osuuskumma, Ranran, Saageli, Siltala, S&S, Teos, Warelia, Ääres.

  

Luin kolme kirjaa Max Brallierilta, Johanna Hulkolta, Riina & Sami Kaarlalta, sekä kaksi kirjaa Elizabeth Acevedolta, Laura Ellen Andersonilta, Eva Frantsilta, Kerstin Gieriltä, Elly Griffithsiltä, Anu Holopaiselta, Åsa Larssonilta & Ingela Korsellilta, Harriet Muncasterilta ja Timo Parvelalta. 

  

Arvostelin Tähtivaeltajaan 10 teosta: Joonas Riekkolan Silkkomaahan kadonneet, Ei aivan ihmisiä - novelleja tulevaisuuden älyistä, Josh Malermanin Malorien, Nouse luontoni: Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta II, Stina Leichtin Persephone Stationin, Anniina Mikaman Myrryksen, Yoko Ogawan Muistipoliisin, Siri Pettersenin Rautasuden, Anne Maija Aallon Mistä valo pääsee sisään ja Elina Hiltusen Sinä päivänä 20X9.

  

Helmet-lukuhaaste 2021

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa - Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja - Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 1 - Loitsusauva

3. Historiallinen romaani - Anniina Mikama: Myrrys

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan - Rob Ewing: The Last of Us

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan - Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Keskiyön miekka

6. Kirja kertoo rakkaudesta - Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

7. Kirjassa on kaveriporukka - Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Kosminen kauhu 

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa - Ilona Tomi: Muuria ei ole 

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella - Thomas Taylor: Gargantis 

10. Kirjan nimessä on numero - Rachel Lippincott, Mikki Daughtry & Tobias Iaconis: Five Feet Apart

11. Kirja kertoo köyhyydestä - Salla Simukka: Matalapaine / Korkeapaine

12. Kirjassa ollaan metsässä - Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet 

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin - Eva Franz: Yön kuningatar

14. Kirja on osa kirjasarjaa - Jessica Townsend: Onttorokko - Morriganin ajojahti

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi - James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni

16. Kirjassa eletään ilman sähköä - Josh Malerman: Malorie

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi - Chris Rylander: Gregin kohtalo 

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä - Johanna Hulkko: Geoetsivät autiolla saarella

19. Kirjassa leikitään - Minna Canth: Sylvi

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen - Tuutikki Tolonen: Agnes ja huvilan salaisuus

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan - Johanna Hulkko: Geoetsivät ja revontulten salaisuus

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä - Merja Toppi: Jäätävä sarjaimuttaja

23. Kirja, jota luet ulkona - Stina Leicht: Persephone Station

24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki - Satu Varjonen: Voihan nenä!

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa - Zoe Sugg & Amy McCulloch: The Magpie Society - Salaseura

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa  - Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi

27. Kirjan päähenkilö on eläin - George Orwell: Eläinten vallankumous

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä - Riina Tanskanen: Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu - Jack Meggitt- Phillips: Helmikki ja Hirviö 

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen - Robert C. O’Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta 

31. Jännityskirja tai dekkari - Elly Griffiths: Siniviittainen nainen

32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa - Holly Webb: Pörrö, eksynyt kissanpentu

33. Kirjassa opetetaan jokin taito - Kaisa Paasto: Anni kaverinkesyttäjä 

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa - Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys 

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut - Lee Bacon: Viimeinen ihminen

36. Kirjassa liikutaan ajassa - Kerstin Gier: Rubiininpuna

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa - Agatha Christie: Kurpitsajuhla

38. Kirja on käännetty hyvin - Jessica Schiefauer: Pojat

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia - TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista - Riina & Sami Kaarla: Pet Agents - Kadonnut kenttä

41. Kirjassa matkustetaan junalla - Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset 

42. Satukirja - Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä - Yoko Ogawa: Muistipoliisi 

44. Kirjassa on reseptejä - Elizabeth Acevedo: Kaikilla mausteilla

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija - Siri Pettersen: Rautasusi

46. Kirjassa syödään herkkuja - Debbi Michiko Florence: Homma hallussa, Keiko Carter 

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta - Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet & Emma Luoma: Perhosten aika

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021 - Sini Helminen: Hurme

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä - Marko Hautala & Broci: Lauri Luu ja riivattu lukukoira

  

Vuoden kauneimmat kannet

  

• Sari Luhtanen: Isadella - Sydän liekeissä
• Zoe Sugg & Amy McCulloch: The Magpie Society - Salaseura
• Minna Roininen, Solina Riekkola & Matleena Sopanen (toim.): Ei aivan ihmisiä - novelleja tulevaisuuden älyistä
• Elly Griffiths: Siniviittainen nainen
• Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään
• TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä
• Sini Helminen: Hurme
• Jessica Schiefauer: Pojat
• Mila Teräs: Amiraali

  

Tammikuun lukupino

• N.K. Jemisin: Viides vuodenaika 
• Siri Kolu: Iltasatuja maailmanpalosta 
• Vonda N. McIntyre: Unikäärme 
• Alastair Reynolds: Ikirouta 
• Carrie Ryan: The Forest of Hands and Teeth 
• Thomas Taylor: Kammovarjo 
• Aiden Thomas: Hautausmaan pojat 
• Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella 

  

  

Hyllynlämmittäjät 2022

• Sharon Creech: Rubiininotko 
• Amal El-Mohtar: This is How You Lose the Time War 
• Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Hiekkasotilaat 
• Matthew Mather: Kybermyrsky 
• J.S. Meresmaa: Mifongin perintö 
• Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä 
• Sara Pennypacker: Pax 
• Siri Pettersen: Mätä 
• Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku 
• Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella 
• Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa 
• John Twelve Hawks: Matkaaja