Elokuun lukumaraton 1.8.2020 (päättynyt)

  

Oksan hyllyltä -blogissa huhuiltiin osallistumaan mukaan jo perinteeksi muodostuneelle kirjabloggaajien kesälukumaratonille ja saatuani pari lukuprojektia alta pois (Naistenviikko, Klassikkohaaste ja arvosteltava teos Risingshadowlle), huomasin, että minulla on erittäin passeli viikonloppu osallistua maratonille. Ja lukupinoni tutisevat. 

  

Olen nimittäin liki huomaamatta hamstrannut todella paljon kuvakirjoja ja lastenromaaneja, eli niitä tulen enimmäkseen lukemaan, mutta olen myös varautunut Sarjakuvahaasteeseen mangalla ja muulla sarjakuvalla. Tarkoituksenani olisi lukea mahdollisimman monta noista, mutta todellisuus on, etten varmasti ehdi lukemaan aivan kaikkea. Potentiaalisia teoksia kun on 26, vaikka suurimmassa osassa onkin vain vähän sivuja. 

   

Maraton alkaa 31.7. klo 21:00 Barbara Cantinin teoksella Mortina ja ällöttävä serkku. 

  

    

Klo 21: 20 Sivuja luettu 46. Mortinassa on ihana kuvitus väreineen ja yksityiskohtineen ja näissä on hurmaavaa huumoria The addam's Familyn tyyliin. Seuraavaksi luettavaksi valikoitui Nagaben manga The Girl from the Other Side 1. 

     

  

Klo 22:00 Sivuja luettu 226. Olipas tässä mangassa kiinnostava maailma, joka jakaantunut valoon (Insiders) ja varjoon (Outsiders). Varjossa asuvat kamalat hirviöt, jotka voivat kosketuksesta tartuttaa pahuutensza valossa asuviin. Silti muurin ulkopuolella asuu pikkuinen tyttö hirviön nimeltään opettaja kanssa. Se, kuka on hirviö, riippuu usein kummalta suunnalta asiaa katsoo. Tulee tästä kaksikosta vähän mieleen Velhon morsian. Jatkankin tästä suoraan osan 2 pariin.

  

    

Klo 22:45 Sivuja luettu 400. Seuraavaksi The Girl from the Other Side 3. Sen jälkeen ehkä jotain muuta (sarjaa olisi vielä 3 seuraavaakin osaa odottamassa, enempää ei kirjastoon oltu näitä hankittu). 

  

  

Klo 23:25 Sivuja luettu 580. Seuraavaksi The Girl from the Other Side 4. Alkaaa tarina käydä niin jännittäväksi, että pakko jatkaa vielä tämän sarjan parissa. 

  

      

Klo 1:00 Sivuja luettu 762. Seuraavaksi The Girl from the Other Side 5, josta varmaan osa jää aamulle. 

  

  

Klo 10:00 Sivuja on kertynyt saldoon 1042. Uusi aamu ja maraton jatkuu. Luin viidennen osan The Girl from the Other Side manga-sarjasta loppuun ja seuraavaksi hyppään kuudennen ja viimeisen kirjastosta löytyvän osan pariin. 

  

     

Klo 11:45 Sivuja luettu 1122. Seuraavaksi ruokatauko, tehdään puolison kanssa pizzaa! Tauon jälkeen vuorossa Shuichi Tsunodan Azuki - Valloittava kääpiösiili. Nyt jäi kyllä mietityttämään, mitähän sarjassa vielä tapahtuukaan. En kuitenkaan haluaisi ostaa jatko-osia tai varata kaukolainana, jka maksaa muistaakseni 2€/kirja.

     

    

Klo 14:00 Sivuja kasassa 1250. Azuki oli ihan söpöinen kirja, etenkin kun siilin palleroinen poseerasi kurptsojen tai kirjojen kanssa. tekstiä on todella vähän, enimmäkseeni siileille annettujen humorististen repliikkien muodossa, mutta ne eivät olleet kovinkaan huvittavia. menee kuitenkin esim. suomalaisten Sämpy-kissan ja Seppo-koiran kirjojen kanssa samaan kimppaan. Seuraavaksi vuorossa Jyri Paretskoin K15 - Muutoksia. 

  

Klo 16: 30 Sivuja luettu 1333. Sarja alkoi kankeasti, mutta tämä on parantunut kirja kirjalta. Tämä osa on varmaan suosikkini tähän mennessä. Roni haluaa tyttöystävän, nyt heti, mutta ei halua uskoa, ettei se ole ihan niin helppoa. Hän päätyy juttelemaan naapurin tytön kanssa, joka on tuttu jo varhaisilta hiekkalaatikkoleikeiltä. Nämä keskustelut olivat todella kivaa luettavaa. Seuraavaksi Kati Närhen Ei mikään.

  

  

Klo 17:00 Sivuja kasassa 1420. Olipas Ei mikään huima lukukokemus. Sana- ja sivumääräänsä suurempi teos, joka itselleni kolahti kovaa korona-vuoden takia. Kuinka voi niin vähällä herätellä niin paljon ajatuksia? Seuraavaksi kuvakirjakimara. Jos ehdin lukea kaikki, ennen maratonin loppumista, aloitan vielä jonkin lastenkirjan tai sarjakuvan pinosta. 

Luetut kuvakirjat:

• Laura Ruohosen & Erika Kallasmaan Otus opus
• Jukka Laajarinne & Mari Luoma: Mahdottoman suuri puu - Tarina äärettömästä
• Emilia Erfving: Kasa
• J.S. Meresmaa & Julia Savtchenko: Minä, kissa
• Agnieszka Stelmaszyk: Kissakopla 
• Hédi Fried & Stina Wirsén: Bodrin tarina
• Minna ja Sannimaria Kurttila & Carolina Morera: Hammaskeiju ja kadonnut hammas

  

Klo 21:00 Lukumaraton päätyy. Luin pinosta 17 kirjaa joiden yhteenlaskettu sivumäärä on 1726. Numeraalisesti mitattuna tämä oli siis runsain lukumaratonini niin sivuissa kuin teoksissakin, mutta kun ottaa huomioon teosten laadun (kuvakirjoja, sarjakuvaa, alle 100 sivuinen romaani), ei se tokikaan vastaa samaa sivumäärää romaaneissa. Olen silti erittäin tyytyväinen, että sain madallettua keikkuvia pinoja ja vain pieni osa jäi odottamaan toista lukuhetkeä. 

Klassikkohaaste osa 11 | Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

"Uskallatko seurata minua tuonne?"

       

   

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste 11, Klassikkokesä, Helmet 2020: 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera 

     

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on saavuttanut jo 11. kierroksensa (huikeaa!) ja tuttuun tapaan en lukenut sitä klassikkoa, jonka olin ajatellut puolisen vuotta sitten lukevani. Tällä kertaa vaihdos Günter Grassin Peltirummusta tähän kalevalamaisella mytologialla höystettyyn lastenkirjaan johtui naistenviikon rutistuksesta, kun luin ja postasin viikon aikana kuusi kirjaa, niinpä halusin jotain kevyempää ja nopealukuista. Tämä olikin siihen erittäin hyvä valinta.

   

Aili Somersalon jo 100 vuoden iän rajapyykin ylittänyt satuklassikko Mestaritontun seikkailut on minulle tuttu lapsuudestani, vaikka en muista, olenko tätä aiemmin lukenut. Isosiskoni (joka on minua 18 vuotta vanhempi) on opettaja ja lukee aina toisinaan oppilailleen kirjoja, joista yhtenä, vuodesta toiseen kestosuosikkina pysynyt, on ollut tämä nimenomainen teos. 

  

Minulla on hämärä mielikuva, että joskus ollessani vielä ala-asteella sisko olisi tarjonnut tätä luettavakseni omasta hyllystään, kun kesälomalukemiseksi kirjastosta lainatut kirjat olivat loppuneet, mutta tarina ei soitellut edetessään mitään kelloja. Vasta nyt klassikkohaasteeseen kirjaa lukiessani sain lisäksi kuulla, että tämä on jatkoa Päivikin sadulle, missä siis osa kirjan hahmoista on jo esitelty. Tämä selittääkin hieman sitä, kuinka lukiessani tuntui siltä, että minut tipautettiin keskelle tarinaa, ilman mitään selittelyjä. En sitten tiedä, kuinka paljon maailmaa ja sen hahmoja on pohjustettu tuossa toisessakaan satuteoksessa, vai onko tämä vain Somersalon tapa kertoa tarinaa.

      

Tämäpä vasta oli vaivainen maja! -- Tällainen oli siis Sammaleisen asunto! Näin kolkko, jylhä ja viheliäinen! Kuinka saattoi Sammaleinen viihtyä täällä? (s. 20-21)

 

   

Itkevä immyt kivessä on
velhojen vankina, onneton.
Kyyneleet helminä hiekkaan putoo.
Haltijan hääviittaa immyt kutoo... (s. 24)

   

Mestaritontun seikkailut on saduksi varsin toiminnallinen. Mestaritonttu suuttuu, kun Satumaan kuningas suutuksissaan kertoo olevansa pettynyt tämän toimintaan. Niinpä hän päättää lähteä pois. Kauaksi ei Mestaritonttu Satumaan porttien ulkoppuolella levittyvillä kanervakentillä pääse, kun jo uupuu. Onneksi noita Sammaleinen lentää silloin paikalle ja vie Mestaritontun vieraakseen Suosaarelle, missä on hänen sukunsa vanha talo. Nämä kaksi varsin erilaista hahmoa yrittävät sitten löytää yhteisen sävelen asumisjärjestelyissä ja ruokalajeissa. 

   

Tapahtumien vyöry ei kuitenkaan hidastu, vaan mestaritonttu tempautuu seikkailusta toiseen, Hobitin Bilbon tavoin. Koko tarina tapahtuu varsin lyhyessä ajassa ja jatkuvasti on kamala kiire, onhan esimerkiksi täysikuulla tärkeä rooli. Sadussa on niin kiven sisään lukittua kuin Meren valtakuntaan kaapattua neitoa, sankarillisia kuninkaan poikia ja nuoria kuninkaita, pakenemista jos jonkinlaisesta kiipelistä (kuin Kyöpelistäkin, heh) ja vierailu Ahdin valtakunnassa, joskin tässä seikkailussa ei Mestaritonttu ole lainkaan mukana. 

  

Vedenalainen pelastusretki Ahdin ja Vellamon valtakuntaan on minusta kirjan onnistunein osuus niin tunnelmassaan kuin miljöössäänkin. Etenkin meren synkissä syvyyksissä kasvavaan Surunyrttiin liittyvä osio on ahdistava ja tuntuu olevan kuin kuvaus masennuksesta. "Jos lienen muuttunut, olen muuttunut siksi, että olen uinut Mustien vesien läpi. Sieltä ei yksikään palaa samana kuin ennen." Mutta satujen tapaan kaikki päättyy onnellisesti ja häitä juhlitaan - heti sen jälkeen kun pulassa ollut neito on pelastettu.

      

Yönsilmässä oli syttynyt palava rakkaus ihanaa Saraste-impeä kohtaan. Jo ennen kuin Satujenmaan muurit hohtivat kaukaa, hän oli pyytänyt kuninkaantytärtä puolisokseen. Kuninkaantytär oli hänen pyyntöönsä suostunut, sillä hänkin jo rakasti rohkeaa Yönsilmää. (s.104)

    

         

Lohikäärme -- hiipi liukkain askelin portille ja laskeutui kerälle hyristen ja kehräten niin kovaa, että seinät tärisivät. (s. 81)

     

Kirjan on kuvittanut 1940-luvulla Onni Mansnerus ja kuvissa näkeekin hyvin tuon ajan tyylin. Pidin kuvien värimaailmasta, omia suosikkikuviani ovat erityisesti lohikäärme ja merenneito (jolla vasta kuvaa skannatessani huomasin olevan pakarat!). 

  

Hieman tässä jäi hampaan koloon se, että neidot odottavat vain pelastetuksi tulemista ja rakastuvat ensisilmäyksellä ensimmäiseen tyyppiin, joka luoksensa löytää (siksipä esimerkiksi Patricia C. Wreden Lohikäärmeen prinsessa on ihastuttavan raikas tuulahdus perinteisempien satujen rinnalle). Kirjassa on muutamia ladontavirheitä  ja erikoisesti taivutettuja tai vanhoja sanoja (mm. pysähdyttää, alemma, salainen kuudan, etäämmä, pujottelihe, liikkumatonna, laskeusi, hänen kutrinsa paistoivat), jotka saattavat nuorimmille lukijoille olla haastavia, vaikka kannatankin aina sanavarastojen täydentämistä. Lisäksi Satumaa kirjoitettiin myös muodoissa Satujenmaa, Satujen maa ja satumaa (pienellä) ja impi-sanaa taivutuksineen toisteltiin kyllästymiseen saakka. 

  

Kirjassa on lukuisia satutrooppeja, alkaen jo hahmogalleriasta, kuten myös numeroiden kolme, seitsemän ja yhdeksän korostamista, sekä asioiden ratkeaminen Deus ex machina: Mestaritontun ei tarvitse vaivata päätään mitä tehdä, hän kun jo kuulee sattumalta keskustelun, jonka pohjalta toimia kuin ohjekirjaa lukien ja kuinka hahmoilla on sattumalta mukanaan aina jokin taikaesine, joka ratkaisee käsilläolevan ongelman. 

    

Yksi suosikkilainaukseni on aivan kirjan alusta, jossa Mestaritonttu herättää Mikki-tontun yövahdiksi tilalleen. Ilmoittaessaan, että on lähdössä Satumaasta Mikki kommentoi ettei tonttujen ole hyvä olla muualla, mutta kysyttyään mistä Mikki on tämän kuullut, seuraa sukulaisten ketju, joista kukaan ei ole itse käynyt muualla todentamassa väitettä. Tähän Mestaritonttu vastaa: "Eihän tuollaisiin tietoihin ole luottamista -- nehän ovat ilmeisesti vain arveluita, saattavat olla suorastaan pelkkiä ennakkoluuloja." Kuinka viisaita sanoja, Mestaritonttu.

  

Paikoin siis on tarinassa kliseisyyden tuntua ja sen ikä näkyy (kielen paikoittainen nykyaikaistaminen olisi kenties pakallaan, tosin en osaa sanoa, onko tästä jo tehty vaikkapa selkomukautus - näytelmänä tämä olisi varmasti huikea, toivottavasti osuu joskus kohdalle), onneksi teoksesta jäi enimmäkseen varsin positiivinen fiilis, sen verran toiminnallinen se oli. Ei siis suotta suomalaisten klassikoksi ole tämä noussut. Täytyy pohtia, luenko joskus myös Päivikin sadun. 

  

   

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Minna Canth: Papin perhe

Kate Chopin: Herääminen

Octavia E. Butler: Aamunkoitto

   

Arvosana:

   

Takakannesta:

Viisas Mestaritonttu on vartioinut satoja vuosia Satumaan kuninkaanlinnaa, mutta loukkaantuu moitteista ja lähtee maailmalle. Sattumalta Mestaritonttu kuulee kuninkaantyttärestä, joka on velhojen vallassa. Mestaritonttu pyytää prinssi Yönsilmän avukseen ja käynnistää pelastustoimet.

   

Mestaritontun seikkailut on jo vuosikymmeniä kuulunut satukirjallisuutemme klassikoihin. Tamperelainen sadunkertoja Aili Somersalo (1887–1957) tunnetaan aurinkoisista satuhahmoistaan. Pitkän kirjailijanuransa aikana hän ehti julkaista muun muassa toistakymmentä satukirjaa. Tunnustuksena satutuotannostaan kirjailija on saanut Topelius-palkinnon.

  

143 sivua, WSOY 2009 (24. painos, 1. painos 1919)

  

Kuvitus: Onni Mansnerus

     

Mestaritontun seikkailuista on luettu mm. täällä: Luettua elämää, Lumiomena, Kirjanainen 

  

Samankaltaista luettavaa:  Mila Teräs: Noitapeili ja Kadonnut kaupunki, Marjatta Kurenniemi: Puuhiset, Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär, Roald Dahl: Kuka pelkää noitia, Mary Norton: Kätkijät, Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa 

Naistenviikko | Jenni Hendriks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu

"Mikäli aion tehdä tämän, minun täytyi tietää täsmälleen, miltä minusta tuntui. 
En saanut enää vältellä ajatusta. En enää saanut juosta pakoon sitä sanaa, en edes mielessäni. Abortti. Olin aikeissa tehdä abortin."

      

     

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Naistenviikko: nimipäiväänsä 24.7. viettävät Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja, YA-lukuhaaste: Tärkeä kirja

  

Jenni Hendrikin ja Ted Caplanin YA-kirja Tosi raskas reissu on yksi eniten odottamistani kevään uutuuksista. Ja voi että, kun tämä oli hyvä! En olekaan pitkään aikaan ahmaissut mitään kirjaa näin nopeasti - lukemiseen kului vain kaksi päivää. Ainoa miinus kirjassa olivat sen sisältämät lukuisat kirjoitusvirheet (kuten Pringle-sipsit) ja monet todella erikoiset sanavalinnat (esimerkiksi, kun eräs hahmo puhuu mehleästi).
  

Kuka piteli pisunpeittämää tulevaisuuttani kädessään? (s. 11)

     

Vaika aihe onkin aika rankka, tässä on myös paljon hyvää huumoria. Kun poikaystävä pistelee kondomiin reikiä, jotta Veronica ei muuttaisi pois huippuyliopistoon vaan jäisi kotikaupunkiin leikkimään perhettä hänen kanssaan,  on Veronican ajettava 1000 mailin päähän, toiseen osavaltioon saadakseen abortin. Kirjan luvut ovat maileja, jotka kertovat siitä, missä vaiheessa matkaa ollaan. Kirja herättelee myös ajatuksia siitä, mitä ystävyys oikeasti on. 

  

"Voit saada lääkärinajan 'esseetäsi' varten, mutta Missourin osavaltiossa tarvitset vanhempien luvan, mikäli olet alle kahdeksantoista. -- On muita paikkoja, joissa et tarvitse huoltajan lupaa... esseetäsi varten. -- Sinua lähin paikka näyttäisi olevan Albuquerquessa."

--

"Ööh, kuinka kaukana se suunnilleen on Columbiasta?" 

"Yhdeksänsataayhdeksänkymmentäneljä mailia." (s. 32-33)   

  

Veronicalla on kolme bestistä, niin ikään huippuoppilaita, jotka käyttävät paljon aikaa opiskeluun eivätkä sekoile viikonloppuisin bileissä. Näille ei kuitenkaan voi kertoa raskaudesta. Niinpä ainoaksi mahdollisuudeksi jää ex-ystävä Bailey, jonka kanssa tiet ovat eronneet  neljä vuotta aiemmin. Road tripillä kaksikko käy läpi sitä, mitä heidän välillään tapahtui ja lopulta ystävystyvät uudelleen.

"Siitä tulee viikonloppu, jota emme unohda koskaan."
Siinä hän oli täysin oikeassa. (s. 39)   

  

Pidin kaksikosta enemmän Baileystä. Veronica oli liian täydellinen (tai ainakin siihen aktiivisesti pyrkivä) ja Bailey tuntui uskottavammalta rosoineen, kipuiluineen isäsuhteensa kanssa, terävine huomioineen ja räväkkäine sanavalintoineen. Bailey lähtee road tripille vain, koska haluaa päästä Roswelliin - hän kun sattuu tykkäämään ekstraterrestriaaleista. Kirjassa on myös LGBTIQ+ teemoja.

  

Taas yksi ruusu ujuttautui vessaan. Ja taas uusi. Tömistelin niiden päällä kuin ne olisivat olleet avaruusolentojen lonkeroita. 

"En tahdo ruusujasi! Mene pois!" -- "Luuletko sinä, että me käytän rahat... bilettämiseen?"

--

Jälleen yksi ruusu työntyi oven alta.

--

"MINÄ MENEN TEKEMÄÄN ABORTIN, KEVIN!"

--

Ruusujen tulo pysähtyi.

--

"Eli häivy. Olet päässyt pälkähästä." (s. 94)  

   

Tekijöiden taustan elokuvien ja tv-sarjojen parissa huomasi, sillä kerronta rullaa eteenpäin hyvin elokuvamaisesti, mikä ei minua haitannut, vaikka välillä toiminta äityykin varsin epäuskottavuuksiin: Kevin seuraa Veronicaa ja Baileyta "törmäten" heihin mitä erikoisimmissa tilanteissa. Strippari, joka vastustaa abortteja kaappaa kaksikon ja jahtaa heitä sitten pitkin metsiä pelastaakseen Veronican syntymättömän lapsen. Joku varastaa Baileyn auton ja tuhoaa sen, joten kaksikon täytyy vuokrata limusiini matkan viimeiselle etapille.
   

Näpyttelin vapisevin sormin ne kaksi sanaa, jotka olin tiennyt näpytteleväni heti, kun olin nähnyt ne kaksi pinkkiä viivaa. 

Abortti. Klinikka. (s. 27)

  
Abortti on edelleen erittäin tabu aihe ja minusta siitä pitäisi puhua enemmän. Onkin kivaa, että nuorille on kirjoitettu viime vuosina parikin aihetta käsittelevää kirjaa, tämän lisäksi ainakin Anu Holopaisen Sydänhengitystä - molemmat ovat erittäin suositeltavaa luettavaa. Hys hys -asenteen sain kokea henkilökohtaisestikin kommentoituani somessa, että luen parhaillaan tätä kirjaa saatesanoilla, että  olen vapaaehtoisesti lapseton ja yksi isoin pelkoni on, että tulisin vahingossa raskaaksi, enkä jostain syystä saisi aborttia (esim. lainsäädäntö muuttuu tai raskaus on päässyt huomaamatta liian pitkälle). Tässä kommentti, jonka sain:
  

"siis anteeksi kuinka. pahin pelko ettei sais aborttia..... monet toivovat lasta vuosia omaa tai adobtiota. osa ottaa lemmikin lapsen asemaan tai nuken. en miekään lapsia tahdo. nukkeja ja eläimiä voisin ottaa. kannattaa muokata tuota pahin pelko kohtaa ja laittaa painvavat perustelut perään. jotakin aborttikommenttisi voi loukata."

       

      

   

Arvosana:

         

Takakannesta:

Hysteerisen hauska roadtrip-tarina ystävyyden voimasta

Veronica Clarke ei ole koskaan halunnut saada hylättyä kokeesta tai testistä – ennen kuin pitelee kädessään muovista tikkua, jonka näyttöön on piirtynyt kaksi viivaa.

Käy ilmi, että kondomit eivät estä raskautta, jos poikaystävä on tökkinyt niihin neulalla reikiä.

Raskaus täytyy saada keskeytettyä heti alkuunsa, mutta lähin laillinen aborttiklinikka on kolmen osavaltion päässä. Veronican mieleen tulee vain yksi ihminen, jonka ei usko tuomitsevan häntä: lukion syrjäytynein ja sarkastisin olento, Bailey Butler.

Tien päällä edessä on kavalkadi varastettuja autoja, panttilainaamo, hullu ex-poikaystävä, frettejä ja limusiinikuski nimeltä Bob. Ja edessä on myös tyttöjen välienselvittely, jossa Veronica saa tajuta, että vika ei aina ole muissa ihmisissä.

   

Suomentanut: Inka Parpola, 300 sivua, WSOY 2020

Alkuperäinen nimi: Unpregnant (2019)

   

Kirja on luettu myös täällä: Kirjakko ruispellossa, Kirjapöllön huhuiluja

  

Samankaltaista luettavaa: Anu Holopainen: Sydänhengitystä, Jennifer Matthieu: Näpit irti!, Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä?, Margaret Atwood: Orjattaresi, Liv Strömqvist: Kielletty hedelmä

Naistenviikko | Magdalena Hai: Neiti Kymenen ihmeellinen talo

"Neiti Kymene arvosti itsenäisyyttään, vaikka se toisinaan muuttuikin yksinäisyydeksi."

  

   

Lukuhaasteissa: Naistenviikko: nimipäiväänsä 22.7. viettävät Leena, Matleena, Leeni, Lenita

Magdalena Hailta kovasti odottamani Neiti Kymenen ihmeellinen talo ei ole se kaikkein helpoin lastenkirja ja hyvä niin. Tämä on monella tasolla nokkela lukukokemus, joka on täynnä kirjallisia viittauksia (mm. neidin 12 apinaa on nimetty kirjallisuuden tunnettujen hahmojen mukaan). Se antaa lukijalleen, nuorelle kuin vanhemmallekin paljon ajateltavaa mm. virheiden tekemisestä, niiden myöntämisestä ja pelkojen kohtaamisesta (sekä ajan käsitteestä ja kvarkeista). Teoksella voisikin siis käsitellä ja opettaa tunnetaitoja.

  

Typeryyden tehnyt neiti Kymene karkasi maailmalle -- Pelot kasvavat sitä suuremmiksi, mitä enemmän niitä hellii ja mitä vähemmän niitä uskaltaa kohdata. (s. 149 ja 175)

  

Neiti Kymene asuu apinoidensa kanssa isossa, yli sata vuotta vanhassa talossa, kunnes eräänä päivänä hänen ovikellonsa soi. Hän oli nuorempana aktiiivinen seikkailija ja keräsi taloonsa kiinnostavia esineitä. Mutta jossain vaiheessa matkustelusta tulikin pakenemista. Neiti Kymene ei ole aikoihin poistunut talostaan ja hänen puutarhansa on täynnä tiikereitä, "kukaan ei tiennyt mistä ne olivat sinne tulleet tai miksi ne siellä olivat". Hän pelkää noitia eikä pidä lapsista.

  

Kysymys: miksi jotkut aikuiset eivät pidä lapsista?
Vastaus: Koska lapset
• ovat meluisia
• ovat sotkuisia
• ovat hankalia
• tulevat syliin tai liian lähelle
• kertovat juttuja
• haisevat kummalle
• katsovat silmiin
• ovat olemassa. (s. 35-36)

 

 
Kirjailija puhuttelee välillä lukijaa suoraan ja lukujen sisällä on vanhojen lastenkirjojen tyyliin alaotsikoita, jotka kertovat, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tässä on lastenkirjaklassikoiden henkeä, vaikkakin samanaikaisesti jotenkin hyvin modernissa paketissa. Teemu Juhanin kuvitus on ihastuttavaa ja sitä olisi voinut olla vielä enemmänkin. Kirjassa on myös jollakin tapaa hieman Miyazakimainen tunnelma. 

     

Neiti Kymenellä oli musta, leuan alta nilkkoihin yltävä leninki. -- Neiti Kymenen mekossa oli yhteensä 57 nappia. Ylin niistä oli aivan hänen leukansa alla, alin hänen siron nilkkansa kohdalla. -- Ajan kuluessa nappeja oli irronnut useita. -- neiti Kymenen nappirivit olivat kirjavanaan erilaisia nappeja. Oli punaisia ja sinisiä, raidallisia ja luisia, muovisia ja jopa muutamia metallisia. (s. 9 ja 60-61)

    

Kerrankin voin sanoa, että loppu yllätti, enkä todellakaan osannut arvata niitä humia juonenkäänteitä. Esimerkiksi kuka tai mikä on Rohkeus, jota ovikelloa soittanut poika, Pekka Petterson etsii? "Enkä etsi rohkeutta pienellä ärrällä, sitä minulla on tarpeeksi, Etsin Rohkeutta -- isolla ärrällä. Se on sen nimi: Rohkeus."

    

Tärkeintä kapinassa on uskallus kulkea vastavirtaan. (s. 113)

  

    

Arvosana:

   

Takakannesta:

Palkitun tekijän fantasian täyteinen satu rohkeudesta, virheistä ja itsensä hyväksymisestä.

  

Kaukaisen kylän korkeimmalla kukkulalla seisoo Neiti Kymenen arvoituksellinen talo. Neiti ei pidä ihmisistä, eikä talossa hänen lisäkseen ole muita kuin apinoita, mutta puutarhan hurjat bengalintiikeritkään eivät pidä eräitä poissa. 

   

Sillä yhtenä päivänä neidin ovelle ilmestyy utelias, likainen pikkupoika, joka ei suostu lähtemään ennen kuin on löytänyt kadonneen Rohkeutensa. On salaisuuksia, jotka ovat odottaneet liian pitkään, ja arvoituksia, jotka haluavat tulla ratkaistuksi.

   

184 sivua, Otava 2020

  

Kuvitus: Teemu Juhani

     

Neiti Kymenestä on luettu myös täällä: Hemulin kirjahylly, Lastenkirjavuosi

  

Samankaltaista luettavaa: Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu

Naistenviikko | Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta

"Edistymme hitaasti mutta varmasti.

Kunhan joku uskaltaa näyttää esimerkkiä."

   

       

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Naistenviikko: nimipäiväänsä 21.7. viettävät Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna, Helmet 2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä

  

Marta Breenin ja Jenny Jordahlin Naiset 150 vuotta -sarjakuva on pikakelaus naisliikkeen ja feminismin historiaan. Teoksessa vilahtee suuri määrä merkittäviä naisia, jotka ovat vieteen tasa-arvoa eteenpäin. Erityisen kiinnostavaa oli kuulla ei-valkoisten naisten teoista. 

    

Kirja on erittäin hyvä perusteos, joka ei vastaa tyhjentävästi kaikkeen (esimerkiksi jokaisen naisen henkilöhistoriasta kerrotaan vain jokin tietty pätkä), mutta se kannustaa ottamaan selvää. Minulla on jo jonkinlainen käsitys feminismistä kautta aikain, mutta silti kohtasin koko joukun naisia, joiden osallisuudesta kehitykseen en ollut tietoinen. Kiitos siis kirjalle, haluan perehtyä etenkin heihin lisää.

  

  

Tämä sarjis ei ole puisevan kuiva historian oppikirja, vaan todellisista tapahtumista ja ihmisistä on kirjoitettu kevyellä huumorilla maustaen. Paitsi naiseudesta, kirjassa on myös osio sateenkaarevuudelle. Toisin kuin muut osiot, jotka olivat musta-valkoisia ja maustetty yhdellä värillä, Pride-osiossa jokainen ruutu oli eri värinen kuin edellinen ja seuraava. Myös natsit ja keskitysleireille viedyt ei-heterot mainittiin. 

  

  

Kirjan kuvitus on hyvin dramatisoitua ja muistutti vahvasti Liv Strömqvistin (mm. Kielletty hedelmä) tyyliä. Suomikin mainittiin naisten äänioikeutta käsitteleväsä osiossa. 

    

Yksi sarjakuvan vaikuttavimmista osioista käsitteli oikeutta oaan kehoon ja aborttiin. se oli myös osio, jonka sisällöstä tiesin kaikkein eniten, vaikkakaan en omakohtaisesti, mutta abortin historiasta, kotiaborteista, naisten kuolemista, synnytyskoneina toimimisesta ja ehkäisypillerin tuomasta muutoksesta. ja siitä, kuinka abortti ei vielä nykypäivänäkään ole itsestään selvä, vaan monissa maissa Euroopassa (mm. Puolassa) ja osassa Yhdysvaltojen osavaltiosta abortin saaminen on käytännössä mahdotonta.
   

    

Arvosana:

        

Takakannesta:

Vielä 150 vuotta sitten naiset ja miehet elivät hyvin eriarvoista elämää. Naiset eivät saaneet äänestää vaaleissa, eivät ansaita omaa rahaa puhumattakaan siitä, että he olisivat voineet päättää omasta kehostaan.  

  

Kirjailija Marta Breen sekä kuvittaja Jenny Jordahl kertovat kiehtovasti ja inspiroivasti monet vaiheet naisten matkasta tasa-arvoisempaan maailmaan. Kirja sopii jokaiselle, joka haluaa oppia feminismin historiasta mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Aiheita ovat mm. naisasialiike, maailman tunnetut naisjohtajat, abortti ja ehkäisy.

   

Suomentanut: Sanna Manninen, 121 sivua, Sitruuna kustannus 2020

  

Alkuperäinen nimi: Kvinner i kamp (2016)

   

Sarjakuvan ovat lukeneet myös: Kirjavinkit, Amman kirjablogi, Oksan hyllyltä

Naistenviikko | Sayaka Murata: Lähikaupan nainen

"Toisin sanoen on esitettävä tavalliseksi ihmiseksi kutsuttua mielikuvaa, joka meillä kaikilla on sisällämme. Samoin konbinissa kaikki näyttelevät myyjäksi kutsuttua kuvitteellista olentoa."

   

   

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Naistenviikko: nimipäiväänsä 20.7. viettävät Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta, Ei-valkoisten ja ei-miesten kirjoittamat kirjat- lukuhaaste, Helmet 2020: 29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva 

  

Olipahan erikoinen kirja. Tämä oli ensimmäinen ajatukseni, kun olin lukenut Sayaka Muratan Lähikaupan naisen. Tulee vähän mieleen Han Kangin Vegetaristi. En kokenut kirjaa humoristisena, pikemminkin surullisena ja ahdistavanakin, sillä päähenkilön tapaa elää kyseenalaistettiin jatkuvasti. 

  

Keiko on ollut lähikaupassa töissä 18 vuotta ja on nyt 36-vuotias. Tuon ikäisen osa-aikatyössä käyminen ja sinkkuus herättää suuresti kummastusta kaikissa ihmisissä, koska "epätavallisten ihmisten tuomitseminen on tavallisten ihmisten harrastus". Keikon pitäisi siis olla naimisissa ja tehdä lapsia tai kokopäivätyössä, koska niin yhteiskunta odottaa hänen tekevän. Keiko kertoo, että päivä, jolloin lähikauppa aukesi ja hänestä tuli myyjä, hän syntyi uudelleen, pääsi viimein osaksi maailmaa.

Uuden päivän alku. Aika, jolloin maailma avaa silmänsä ja yhteiskunnan rattaat alkavat pyöriä. Minustakin tulee jälleen yksi noista rattaista. Kuljen eteenpäin muiden mukana. Olen osa toimiva yhteiskuntaa pyöriessäni rattaan lailla tämän aamuksi kutsutun ajan halki. (s. 9-10)

  

Minusta tuntuu, että Keikolla on autismikirjon erityispiirteitä, sillä hän joutuu toisia matkimalla ja rooleja ottamalla olemaan "normaali", minkä lisäksi hänellä on aika erikoisiakin ajatuksia. Hän toteaa olleensa hieman omituinen lapsi, jota eivät kiinnostaneet lelut ja namit. Hän ei myöskään pidä veden maustamista tarpeellisena, niinpä hän nauttii keitetyn veden sellaisenaan, ilman teepussia. 

Vauva alkoi itkeä. Sisareni kiirehti keinuttelemaan ja rauhoittelemaan sitä. Katselin veistä, jolla olimme jakaneet leivoksen kahtia. Olisi niin helppo saada vauva kerrasta hiljaiseksi. Mikä hässäkkä mokomasta. (s. 50)

  

Minun kävi sääliksi Keikoa, jota kaikki halusivat olla muuttamassa. Hänen siskonsa pyytää itkien Keikoa parantumaan omituisuudestaan, menemään terapiaan, vaikka jos tällä todellakin on autismi, lieväkin, niin ei tästä voi parantua, voi vaan opetella elämään sen tuomien haasteiden kanssa. Lisäksi Keiko vaikuttaa oevan aseksuaali.

Olin taitava matkiman meille takahuoneessa näytettyä videota ja kouluttajan antamaa mallia. Kukaan ei ollut aiemmin opettanut minulle, millaisia normaali ilme ja ääni olivat. (s. 18)

  

Vielä erikoisempi hahmo kuin Keiko on eräs vain vähän aikaa konbinissa työskentelevä mies, jonka kanssa Keiko vähän aikaa asuu, jotta näyttäisi yhteiskunnan silmissä tavallisemmalta. Miehen lempipuheenaihe on, kuinka nykyaika on vain valeasuun verhoutunut kivikausi ja kuinka kauneimmat naiset parveilevat parhaan metsästäjän ympärillä. Hän haukkuu kaikki konbinin työntekijät pohjasakaksi. Keikonkin hän haukkuu nuhraantuneeksi, käytetyksi tavaraksi, vaikka olisi neitsyt, hän ei saisi erektiota Keikon kanssa ja että tämän kohtu taitaa olla jo rapistunut. 

Kielellisesti Muratan teos ei herätä vahvoja ajatuksia, mutta pariin otteeseen löysin lauseita, jotka soljuvat runomaisesti (kuten "Kuljin läpi laulukaskaan tyhjän kuoren kaltaisen maailman") sekä lauseita, jotka herättivät vain kummastusta (kuten jatkuvasti toistettu lausahdus sillan alle kuolemisesta).
   

Saatoin tuntea, miten naiskaksikon kohdut moukuivat yhteen ääneen. (s. 34)

 

  
Arvosana:

        

Takakannesta:

Keiko on 36-vuotias. Hänellä ei ole koskaan ollut poikaystävää, ja hän on ollut töissä samassa tokiolaisessa lähikaupassa 18 vuotta. Hänen perheensä toivoo, että hän löytäisi kunnon työn. Ystävät kummastelevat, miksi hän ei mene naimisiin. Mutta Keiko itse tietää, mikä hänet tekee onnelliseksi. Lähikaupasta ja sen joka päivä toistuvista askareista hän on löytänyt rauhan ja elämänsä tarkoituksen.

  

Lähipiirille ei kuitenkaan kelpaa, että naimaton nainen tyytyy täyttämään kaupan hyllyjä. Paine kasvaa löytää uusi työ – ja vielä pahempaa, aviomies – jolloin Keikon täytyy turvautua epätoivoisiin tekoihin.

  

Lähikaupan nainen on yllättävä ja tarkka kuvaus nyky-Japanista, sen työkulttuurista ja sopeutumispaineista. Kirja on niin kuin sen päähenkilö Keiko: omituinen/erikoinen/kummallinen ja rakastettava.

    

Suomentanut: Raisa Porrasmaa, 126 sivua, Gummerus 2020

  

Alkuperäinen nimi: Konbini ningen (2016)

   

Kirja on luettu myös täällä: Kulttuuritoimitus, Adventurista, Bibbidi Bobbidi Book, Mitä luimme kerran, Kirjaluotsi, Kirsin Book Club,  Kirjamies, Kirjavinkit, Kirjahilla 

Naistenviikko | Salla Simukka: Lukitut

"Kuunnelkaa. Jotta näin ei pääsisi tapahtuman enää koskaan."

   

    

Lukuhaasteissa: Naistenviikko: nimipäiväänsä 19.7. viettävät Sari, Saara, Sara, Salli ja Salla. YA-lukuhaaste: LGBTQ-aihe

Salla Simukan Lukitut on yksi alkuvuoden eniten odottamistani kirjoista. Olin kaavaillut lukevani tämän Pride-lukuhaasteeseeni, mutta en saanut kirjasta arvostelukappaletta ja kirjastosta kirjan sain vasta nyt naistenviikolle luettavaksi. Dystooppisia sävyjä laimeasti heijasteleva kirja on kuin Minority Reportin, BB talon ja Stanfordin vankilakokeen risteytys. Hauskasti kirjassa viitataan näihin (tykkään aina, kun kirja tiedostaa asioita, esimerkiksi kun zombeja kutsutaan zombeiksi). Odotin kirjalta hirvittävän paljon, mutta jouduin hieman pettymään. 

  

Vega ymmärsi, miksi heille haluttiin näyttää juuri kyseinen elokuva. -- Hän oli jopa ajatellut, oliko joku heidän vangitsemispäätöksensä takana ollut ihminen fanittanut elokuvaa vähän liikaa ja kuvitellut, että se oli opastusfilmi pikemminkin kuin dystopia. (s. 172-173)

  

Kirjan idea on todella pelottava, että jollakin on valtaa käydä hakemassa 50 nuorta kotoaan ja lukita heidät keskenään vankilaan vain jonkin algoritmin laskelmien perusteella joskus tulevaisuudessa tehtävän rikoksen takia. Nuorilla on aikaa kahdeksanteentoista syntymäpäiväänsä keksiä ja katua rikostaan, muutoin heidän täytyy istua rangaistuksensa täysimittaisena.

  

Muistakaa: tämä kaikki on teidän omaksi parhaaksenne. (s. 24)

  

Kirjassa on tosi vahvaa intersektionaalista feminismiä ja sateenkaarevuutta (mutta onko tässä jo hieman laskelmoivuuden makua?). Viisi keskeistä hahmoa, Vega, Oliver, Meea, Johannes ja Kaspian (järjestyksessä kiinnostavimmasta hahmosta vain statistin rooliin jäävään hahmoon) ovat mm. tummaihoinen, aasialainen, adoptoitu, kurjista perheoloista, homoseksuaali, panseksuaali, aseksuaali, demiseksuaali, muunsukupuolinen, polyamorinen... Etenkin demiseksuaalisuuden käsittely ja polyamorinen kuvio olivat erittäin tervetulleita!

  

- Jos sä olet demiseksuaali? Oliver ehdotti.

- Mikä?

--

- Henkilö, joka tuntee seksuaalista vetoa vain johonkuhun sellaiseen, jonka tuntee jo tosi hyvin.

--

- Ei hitto. Toi kuulostaa kyllä just multa, Meea myönsi. (s. 149)

  

Viiden näkökulmahahmon (joilla on kaikilla tosi kivat nimet) mukana pyörittäminen tuo toisaalta laajempaa kokonaiskuvaa, mutta alle 300 sivussa kukin saa niin vähän tilaa ajatuksilleen, että jäävät todella kädenlämpöisiksi. Vega ja Oliver nousevat parhaiten esille, Kaspianin kohokohta (minulle) on, kun hän yhdessä spoken word tekstissään lainaa Minna Canthin Työmiehen vaimoa ja sen Homansuu-hahmoa. 

  

Hänen ei olisi pitänyt lähteä niin kiltisti. Hänen olisi pitänyt tapella. Hänen olisi pitänyt muistaa, ettei systeemiin voinut koskaan luottaa. (s. 17)

  

Tarinassa ei ollut sellaista imua kuin toivoin, tähän voivat osaltaan vaikuttaa niin hajautuneet näkökulmat kuin kirjan rajallinen sivumäärä. Pidän enemmän kirjoista, joissa on yksi keskeinen hahmo ja jossa miljööseen ja tarinaan upotaan syvemmälle. Tästä ideasta kun olisi voinut kirjoittaa vaikka kuinka paljon enemmänkin, mutta toisaalta pituus on nuortenkirjalle varsin passeli. Harmillisesti arvasin osan isoista juonenkäänteistä ennalta jo ekojen 50 sivun aikana, kuten kuka hahmoista kuolee. Plussaa on annettava siitä, kuinka kirjoilla on hahmoille suuri merkitys, esimerkiksi Vegan nimi saa sivuilla selityksensä. 

 

      

   

Arvosana:

   

Takakannesta:

Meitä oli viisikymmentä.

Tämä on meidän tarinamme.

Hätkähdyttävä YA-romaani maailmasta, jossa nuoret joutuvat vankilaan rikoksista, jotka heidän on laskettu tulevaisuudessa tekevän.

”Meidät noudettiin keskellä kirkasta päivää, kohteliaasti ja rauhallisesti.Ei varmasti ollut tarkoitus, että kukaan kuolisi.Ei varmasti ollut tarkoitus, että kaikki menisi sellaiseksi kuin meni.Tämä on meidän tarinamme.mä ovat meidän äänemme.”

  

284 sivua, Tammi 2020

    

Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Kirjakko ruispellossa, Kirjojen keskellä, Kuunnellut äänikirjat, Kirjataivas

Naistenviikko | Riikka Ala-Harja: Kahden isän Ebba

"Sillä ei oo kauheesti väliä, onko vanhemmat miehiä, naisia vai mitä"

   

    

Lukuhaasteissa: Naistenviikko: nimipäiväänsä 18.7. viettää Riikka 

  

Riikka Ala-Harjan Ebba-sarjan kolmannessa osassa, Kahden isän Ebba, ollaan hieman haikeissa tunnelmissa, lukiessa nimittäin tuntui, että tämä saattoi olla viimeinen osa. Ebba kun aloittaisi seuraavana syksynä seitsemännen luokan.

  

Ebban äidin miesystävä Ilmari on muuttamassa heidän kanssaan yhteen sillä aikaa, kun Ebba on Saksassa luokkansa kanssa opintoretkellä. Äiti on lupautunut reissuun valvojaksi, mutta sairastuu ja Ilmari ilmoittautuu Miska-koiransa kanssa hänen tilalleen. Reissu on luokan viimeinen tilaisuus olla yhdessä, sillä yläasteella kaikki hajaantuvat toisiin kouluihin, Ebba, Eino ja kouluun puoli vuotta aikaisemmin tullut Sara jatkavat kuitenkin saksalais-suomalaisessa koulussa.

Isäpuoli!

Mikä isäpuoli Ilmari mulle muka on?

Haloo, äiti!

Ei Ilmarilla ole mitään tekemista isä-sanan kanssa! Ilmarihan on vaan mun äidin miesystävä.

Tosi rasittavaa, isäpuoli on älyttömän typerä sana.

Puolikas isä muka.

Ei yhtään isä, ei prosenttiakaan. (s. 16)

  

Ebba kipuilee isäpuoli-sanan kanssa ja tiuskii sen takia parhaalle ystävälleen Saralle, joka viihtyy Ebban mielestä liiankin hyvin Ilmarin ja Miskan kanssa. Riidat saadaan kuitenkin lopulta sovittua. 

  

Saralla on tosi kaunis tumma tukka, ruskeat silmät ja vaaleanruskea iho. -- Saralla on kaksi äitiä. Ne on molemmat tosi cooleja. Heta on töissä hotellin respassa ja Wilhelmiina on tulkki. -- Wilhelmiina adoptoitiin vauvana Etiopiasta, ja siltä Sara on perinyt tumman ihon.  (s. 8-9)

  

Sarja tarjoaa samaistumispintaa etekin lapsille, joiden omat tai kaverin vanhemmat ovat eronneet, mutta uskon, että näitä lukevat mielellään muutkin. Teksti on sujuvaa lasten ja varhaisteinien arjen kuvaamisessa tykkäämisineen ja älypuhelimineen, repliikit tuntuvat aidoilta puhekielisydessään. 

  

Sara vilkaisee mua ja Einoa vähän ilkikurisesti. Ärsyttävää, sillä nyt joku voi tajuta, että mä oon jotenkin ihastunut Einoon. Lopettais. Mä en oo tunnustanut Eino-ihastumista kuin Saralle, en kenellekään muulle. Kohta kaikki arvaa, varsinkin Eino, ja sitä mä en todellakaan halua. (s. 48)

  

Tässä osassa sivutaan myös ilmastonmuutosta ja ympäristön saastumista: Ebban luokka matkustaa Saksaan laivalla, jotta ilmakehään purkautuisi vähemmän hiilidioksidia ja rannalla Ebba surkuttelee niiden ihmisten tyhmyyttä, jotka heittävät muoviroskaa mereen. Ebba ja Sara ovat myös kasvissyöjiä (joskin Ebba syö kyllä voita, munia, jugurttia, jäätelöä ja juustoa). 

  

Joskus Sara tuntuu paljon aikuisemmalta kuin mä, tai se osaa esittää just oikeita kysymyksiä ja miettiä jotain pääministeri- tai pakolaisjuttuja. Mä tunnen itseni välillä aika vauvaksi. Mä näytän meidän luokan tytöistä kaikkein nuorimmalta, ja se on jotenkin rasittavaa. Mä olen ihan vauva, mulla ei ole vielä edes rintoja niinku monilla jo on. (s. 46)

   

Kuvitusta on vähän ja harvat kuvat toistuvat lukujen aluissa. En ole oikein lämmennyt tälle Marika Maijalan tyylille (etenkin kun Miska-koiralla on vain yksi silmä, mutta kuvituksessa sillä on kaksi).

   

     

Arvosana:

   

Takakannesta:

Ebbasta on tosi ärsyttävää saada isäpuoli. Tunteet räiskyvät myös leirikoulussa.

  

Kuudennen luokan keväällä Ebban luokka matkustaa leirikouluun Saksaan. Äiti sairastuu eikä pääsekään mukaan valvojaksi. Ebban harmiksi Ilmari, äidin miesystävä, lupautuu tilalle. Leirikoulun jälkeen Ilmarin on tarkoitus muuttaa saman katon alle Ebban ja äidin kanssa, mistä Ebba ei pidä yhtään.

  

Ilmarin mukana leirikouluun tulee hänen bostoninterrierinsä Miska. Koira valloittaa koko luokan sydämen. Kun Ebban paras kaveri Sara lähtee riidan päätteeksi karkuteille, Miskan vainukuono osoittautuu kullanarvoiseksi.

   

103 sivua, Otava 2020

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Kahden maan Ebba
• Kahden perheen Ebba

   

Ebba-sarjaa on luettu myös täällä: Maaseudun tulevaisuus, Lastenkirjahylly

  

Samankaltaista luettavaa: Kirsti Kuronen: Merikki