Mysteeri kirjastossa + Anni Nykänen: Mummo 3

Vietin ystäväni kanssa torstaina 30.10. hauskan kulttuuri-illan kaupunginkirjastolla. Oulun ylioppilasteatteri ja Oulun kaupunginkirjasto loivat yhteistyössä tämän ihastuttavan tapahtuman Halloweenin kunniaksi.

  

Oletko koskaan miettinyt, miksi kirjasto joudutaan sulkemaan iltaisin? Kirjojen päähenkilöiden täytyy rentoutua raskaan työpäivän jälkeen - Harry Potterkaan ei jaksa taikoa loitsuja loputtomiin, Oopperan Kummituksenkin äänen täytyy välillä levätä, eikä Pikku Myykään jaksa aina keppostella. 

Nyt kirjastossa on kuitenkin tapahtunut jotakin, minkä vuoksi hahmot eivät pääse palamaan takaisin kirjoihinsa. Hahmot kaipaavatkin apua mysteerin selvittämiseen to 30.10. Oulun pääkirjastolla. (Ote tapahtuman kuvauksesta.)

   

Kirjoista tuttuina hahmoina kirjahyllyjen väleissä nähtiin Pikku Myy, Sherlock Holmes, Harry Potter, Mummo, Bridget Jones, Mielensäpahoittaja ja Oopperan kummituksen Catherine. Kävijöiden oli takoitus saada vihjeitä hahmoilta oikeassa järjestyksessä ja päätellä mitä on tapahtunut. Illan lopuksi vastanneiden kesken oli arvonta ja kuinkas kävikään, minä voitin Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvan kolmannen kokoelman. Ja sehän piti tottakai heti lukea!

  

Sherlock selittää mysteerin ratkaisua ja tapahtumien kulkua.
Taustalla näkyvät vasemmalta Harry Potter, Mummo, Mielensäpahoittaja ja Pikku Myy.

Christine Oopperan kummituksesta.

 

  

   

Anni Nykäsen luoma Mummo seikkailee jo kolmannessa albumissaan. Eläväinen vanhus jaksaa edelleen naurattaa, kuitenkaan loukkaamatta ikääntyneitä kanssasiskojaan. Mummon mukana seikkailevat niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin, sillä ruutuaikaa saavat niin kissa, pojantytär Tytti, Sulo-pappa, sekä satunnaiset kohtaamiset mm. Kauniiden ja rohkeiden Ridgen kanssa. 

  

Lähes jokainen strippi tai pidempi sarja nostattaa hymyn huulille ja koko albumi on ahmittava kerralla. Se onkin nopea välipala esimerkiksi matkalukemiseksi bussissa tai kahvitauolle. Mummo osaa kääntää vanhuuden vaivat vitsin avulla herttaisiksi, eikä anna nykyajan ihmellisyyksien kuten Facebookin olla sukupolvia erottavana tekijnä, vaan hän kokeilee rohkeasti kaikkea uutta.

  

  

Nykäsen viivankuljetus on vaivatonta ja kuvien yksinkertaistettu ilme toimii todella hyvin. Mummon sattumukset ovat todella aidon oloisia ja samaistuttavia. 

   

   

Entisenä kissanomistajana ymmärsin kovasti mummon yrityksiä saada kissansa kantokoppaan ja ovelana pikku muorina hän lopulta houkuttelee lemmikin pahvilaatikkkoansaan. Tuota niksiä täytyy kokeilla joskus, jos vielä kissoja tulen omistamaan!

  

Kaiken kaikkiaan kokoelma on tasapainoinen paketti laillista piristettä, huumoria. Suosittelen nautittavaksi ainakin yhden Mummo-sarjakuvan päivässä, sillä nämä pilke silmäkulmassa tarjoillut stripit pitävät mielen kevyenä ja päivän valoisana. Nyt täytyykin miettiä, mistä saisin lisää mummoenergiaa!

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Elämän peräseinä häämöttää, mutta Mummon meno sen kun kiihtyy. Kolmannessa albumissaan Mummo osallistuu rautaisella elämänkokemuksella pojantyttärensä elämään. Sulo-pappa seuraa vierestä koheltamista ja joutuu välillä osallistumaan Mummon älynväläyksiin.

  

Eteläkarjalaisen Anni Nykäsen Mummo on rempseä ja elämänmyönteinen strippisarjakuva täynnä savo-karjalaista naisenergiaa. Mummo on ollut Sarjakuva-Finlandia -finalisti vuosina 2011 ja 2013, sekä voittanut Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun 2009.

  

Asiasanat: mummo, ikääntyminen, kissa, leipominen, huumori
    

Samantyylisiä kirjoja: 

   
104 sivua, Sammakko 2014

    

Sarjakuvaa luettu myös täällä: La petite lectrice, 

   

Mummon kotisivut

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita - Ritari

"Luolan musta suuaukko irvisteli vuorenseinästä kuin katedraalin holvi."

     

      

Arvostelukappale.

       

Viime viikon lopulla postiluukku kolahti yllätäen ja eteisen matolla lepäsi iso kirjekuori. Sen kätköistä löytyi Puiden tarinoita-sarjan jatko-osa, Ritari. Otin kirjan eilen mukaan yliopistolle ja sain heti aamutuimaan nauttia korkealaatuisesta kuvataiteesta, Ville Tietäväinen on ylittänyt itsensä. Jokainen kuva on harkittu kokonaisuus viivoja, muotoja ja värejä. Ne on hiottu täydellisyyteen, elävöittäen tunnelman ja saaden väreet kulkemaan pitkin selkärankaa.

      

Puiden hitaassa maailmassa ihmisen elämä on vain tuokion mitta. Vain jokunen ohihaviseva satokausi. Samasta syystä puiden tarinat, useimmat niistä, ovat meille liian pitkiä, liian hitaita, liian tapahtumaköyhiä koskaan kokonaan ymmärettäviksi. Me emme ehdi kuulla niitä loppuun asti. Mutta puilla on muutama lyhyempikin tarina kerottavanaan, sellainen joka talvella mataa kylmänä mahlana eteenpäin puiden juuriä pitkin ja kesän mittaan kiihdyttää reippaseen vauhtiin niiden tihenevässä lehvästössä. Nämä kertomukset ovat niitä, jotka mekin voimme käsittää, mikäli meillä riittää kärsivällisyyttä. ne nimittäin kertovat meistä ihmisistä, sinusta ja minusta. (s. 4)   

      

Iiro Küttnerin kynäilemästä ikäluokittelemattomasta sadusta löytyy tuttuja arkkityyppejä; Ritari, Lohikäärme ja Prinsessa. Ritari on puhdassydäminen ja sankarillinen, Prinsessa joutuu hätään ja Lohikäärme polttaa tulellaan kaiken tiellensä joutuvan. Ritarin tulee tappaa Lohikäärme, vaikka jo pelkästään pedon luola on kuin "reikä maailmassa". Tämän lisäksi on Küttnerin omasta mielikuvituksestaan ammentama taso, joka on teoksen mieleenjäävin ja tunteitaherättävin osuus.

       

Klassisissa Grimmin saduissa oli hyvinkin raakoja kuvauksia mm. varpaiden leikkaamisesta. Küttnerin teoksessa onkin palattu sadunkerronnan alkujuurille. Elämä ei ole aina vain siloiteltua, puhdasta ja kaunista, vaan myös täynnä juonittelua, kuolemaa ja raakuutta. Ritari ei siis välttämättä sovi perheen nuorimmille. Minä puolestani nautin noista makaabereista hetkistä, sillä ne tuntuivat hyvin aidoilta ja teeskentelemättömiltä (en siis siksi, että pitäisin väkivallasta).

       

Se on peräisin maailmasta, joka on paljon tätä maailmaa vanhempi. (s. 13)

        

Ritari on J.R.R. Tolkienin jalanjäljissä kulkeva, kaukaiseen maahan sijouttuva eeppinen seikkailu, joka onnistuu yllättämään fantasiaelementeillään. Lohikäärme on ikiaikainen olento, joka voisi esiintyä niin aasialaisessa mytologiassa kuin Doctor Whossakin.  Satu on edeltäjäänsä verrattuna yhtä aikaa sekä hauskempi että synkempi, joskin Puusepässäkin oli synkkyyttä, hieman eri tavoin vain. Küttnerin kerronnassa oli minulle lukijana jotain samaa kuin Kurt Vonnegutin kuuluisassa teoksessa Teurastamo 5. 

      

Satujen perinteeseen kuuluu, että kaikkea tapahtunutta ei selitetä auki tai täydy ottaa kirjaimellisesti. Ritarissa on muutamia aukkopaikkoja tai nopeutettuja kerronnan jaksoja, joiden ajalta kaikkea ei kerrota yhtä tarkasti. Tämä voi toki olla myös kirjailijan tietoinen ratkaisu, antaahan hän äänen puille kertoa tarinansa ja puilla on erilainen näkemys siitä, mikä on tärkeää.  Prinsessan rohkea käyttäytyminen herättää kysymyksiä sopivuudesta ajankuvaan, mutta vihjaistakoon, että esimerkiksi eräässä varhaisessa Grimmin versiossa Tähkäpäästä on hieman samanlainen kohtaus.

        

- Rakkaus ei pakene, sanoi Prinsessa. - Se juurtuu. Se pysyy, kasvaa, kantaa hedelmää ja uhmaa kaikkea sitä, mikä on mahdotonta ja toivotonta. (s. 24)

     

Kokonaisuutena Ritari on vahvempi ja eheämpi teos kuin Puuseppä ja voin suositella teosta niin satuja rakastaville aikuisille kuin myös nuoremmillekin lukijoille. Arviolta yhdestätoista ikävuodesta eteenpäin, lukijasta riippuen ehkä jo aikaisemminkin. Typillisesti ritaritaruja on pidetty poikien kirjallisuutena, mutta teoksen Prinsessa on niin mielenkiintoinen ja vahva naishahmo, että uskon myös tyttöjen pitävän tästä.

   

Arvosana:

Takakannesta:

Päivisin ilma kaukaisten vuorten yllä näytti pyörteilevän, aivan kuin valtavien siipien liike olisi pakottanut sen hitaasti polkemaan paikallaan. Öisin taivaankaari oli kammottavan musta ja tähdetön. Kuin tähdetkin olisivat alkaneet pelätä, että pian – hyvin pian – lohikäärmeen nälkä jälleen heräisi pitkästä unestaan.

   

Ritari on koko nuoren elämänsä ajan valmistautunut taisteluun Lohikäärmettä vastaan. Hän ei pelkää kuolemaa. Kunnes matka Lohikäärmeen luo tuo hänet vuorten varjossa seisovaan vanhaan taloon - ja talon asukaat kertovat Ritarille salaisuutensa.

  

Ritari on Puiden tarinoita -kirjasarjan itsenäinen toinen osa

Asiasanat: sadut, ritari, lohikäärme, prinsessa

   

Samantyylisiä kirjoja:
      

31 sivua, Books North 2014

   

Kuvitus: Ville Tietäväinen

    
Kirja luettu mm. täällä: Keskisuomalainen, Kirjakko ruispellossa, Värikäs päivä - Lastenkirjablogi, 
    
Puiden tarinoita Facebookissa 

  

Sarjassa aikaisemmin ilmestynyt: Puuseppä (2014)

Lukupiirissä | Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit

"On tunnustettu tosiasia, että zombi, jolla on aivoja, tarvitsee lisää aivoja."

   

    

Lukupiirimme lokakuun kirja.  (Teos sopii myös Emilien kuukauden lukuhaasteeseen) 

Happy Halloween!

   

Seth Grahame-Smithin teos pohjaa Jane Austenin samannimiseen klassikkoteokseen, lisäten siihen reilun annoksen mustaa huumoria, zombeja, ninjoja ja aasialaisia taistelutaitoja. Kuten alkuperäisteoksessakin, tarinan keskiössä on viktoriaanisen ajan idyllinen englantilainen maalaiskylä, Meryton, Longbournin talossa asuu Bennetin perhe, johon vanhempien lisäksi kuuluu viisi 15-23-vuotiasta tytärtä; Jane, Elizabeth, Lydia, Kitty ja Mary. Ympärillä riehuvista levottomuuksista huolimatta, perheen äidin ainoa huoli on saada tyttäret nopeasti naimisiin ja mielellään rikkaan miehen kanssa. Isän toiveena on kuitenkin tyttöjen menestyminen zombien tappamisen rintamalla, ja onkin koulututtanut nämä kalliilla rahalla Orientin parhaiden shaolinmestareiden luona.

   

Zombiet ovat piinanneet Brittein saarten asukkaita jo muutaman vuosikymmenen ajan, eikä rauhallisia aikoja näytä olevan vielä luvassa. Erilaisia lääkkeitä sairastuneiden parantamiseksi on yritetty kehitellä, mutta ainoa tapa tuhota aivoja himoitseva zombie on tappaa se päähän kohdistuvalla iskulla. Päähenkilönä seurataan Bennetin toiseksi vanhinta siskoa, Elizabethiä, joka on todella kiehtova ja vahva hahmo. Hän on myöskin erityisen ansioitunut zombien tappaja.

    

Austen tunnetaan aikalaistensa tapojen tarkkana kuvaajana, ja jo hän nosti esille joitakin varsin erikoisia kanssakäymisen tapoja rivien väleistä pilkistelevän huumorin avulla. Tämä onkin antanut hyvän pohjan Grahame-Smithille korostaa viktoriaanisen ajan kulmikkaita käytöstapoja. Uudelleenkirjoitetut hahmot ovat raivostuttavan turhamaisia. ailahtelevia tai ehdottomia. Etenkin Lydian hahmo on äärimmäisen rasittava ja tyhjäpäinen. 

  

Edes zombifioitu versio Ylpeydestä ja ennakkoluulosta ei olisi mitään ilman mystistä herra Darcya. Minulle Darcy jäi kuitenkin etäiseksi, kylmän ja tuomitsevan kuorensa alle. Mies kuvataan varsin väkivaltaisena (eläviäkin kohtaan) ja ihmettelinkin kuinka ihmiset kehuvat häntä eräässä vaiheessa niin helläksi ja kaunotunteiseksi ihmiseksi.

En ole lukenut Austenin klassikkoa, jota olen ajatellut jotenkin hidastempoiseksi ja pitkäveteiseksi. Omistan kirjan kyllä ja joskus olisi tarkoituksena lukea sekin ihan jo yleissivistyksenkin vuoksi. Zombit toivat kuitenkin erittäin raikkaan, toiminnallisen ja koomisen lisänsä teokseen ja yhtään tylsää hetkeä kirjan kanssa en kokenut, vaikka lukujumi vieläkin hieman jarruttelee.

      

Parhaimmillaan kirja on vauhdikkaissa ja vaarallisissa zombikohtauksissa. Jo pelkästään kirjailijan valitsema tapa antaa niin paljon kiertoilmaisuja eläville kuolleille on sekä ajankuvaan sopivaa, sekä samalla osoitus kirjallisesta neroudesta. Zombeja kutsutaan niin sanomattomiksi, saatanan orjiksi kuin pilaantuneiksi. Nimityksiä on kymmeniä. Alla olevan lainauksen lisäksi teoksessa on toinenkin nauruhermoja kutittava zombit vs. kukkakaalit kohtaus, jossa zombien kerrotaan ajattelevan kukkakaalipellon satoa eksyneiksi aivoiksi.

  

Bingley saapui sovittuun aikaan, ja hän ja herra Bennet viettivät aamupäivän metsästäen ensimmäisiä sanomattomia, jotka muuttivat etelään pehmeää maata etsien. Herra Bennet vei kumppaninsa Longbournin pohjoisimmalle pellolle, missä he viettivät lähes tunnin viritellen useita ansoja (herra Bennetin itse suunnittelemia), joissa he käyttivät syöttinä kukkakaalin päitä. Aina välillä pellolle horjui zombi herra Bennetin ja herra Bingleyn seuratessa oksakasan alta. Elävät seurasivat kun kuollut huomasi kukkakaalin, luuli sitä meheviksi, pehmeiksi aivoiksi ja ojensi kätensä tarttuakseen siihen. Silloin ansa laukesi sen käsivarsien ympärille, ja miehet riensivät hakkaamaan olentoa musketinperillään, ampumaan sitä ja polttamaan sen lopulta poroksi. (s. 279)

      

Ps. Tässä romaanissa on myös kuvitus!

 

Yhtenä lukupiirin vetäjistä pukeuduin käsittelykertaa varten teeman mukaisesti.
Tapaamispaikkana oli ihana Café Rooster.

         

Arvosana:

    

Takakannesta:

"On tunnustettu tosiasia, että zombi, jolla on aivoja, tarvitsee lisää aivoja."

   

Näin alkaa Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit, Jane Austenin rakastetuimman romaanin laajennettu laitos, jossa on ensimmäistä kertaa mukana myös murskaavia zombinsilpomiskohtauksia. Rauhallista Merytonin maalaiskylää on jo jonkin aikaa vaivannut outo tauti – kuolleet ovat nousemassa haudoistaan. Kipakka sankaritar, sukkelakielinen Elizabeth Bennet tunnetaan verrattomana zombintappajana, mutta miten käy verisen taiston, kun paikkakunnalle ilmaantuu ylhäinen, komea ja kopea Mr. Darcy?

  

Ihastuttavassa tapakomediassa kuvataan tarkkanäköisesti englantilaisen maalaisaatelin pikkuporvarillista elämänmenoa ja nuorten säätyläisten välisiä kohtauksia, joissa viuhuu niin sanan säilä kuin kauloja katkova miekkakin. Pystyykö Elizabeth kukistamaan elävät kuolleet ja toisaalta haastamaan englantilaisen maalaisaatelin luokkatietoisen ennakkoluuloisuuden?

   

Romanssit, sydänsurut, kannibalismi ja tuhannet mätänevät ruumiit täydentävät loisteliaan epookkidraaman kadottamatta alkuperäisteoksen viehättävän ironista ominaislaatua. Teos on todellinen makupala nykyaikaiselle lukijalle!

Samantyylisiä kirjoja: Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt

    

Alkuperäinen nimi: Priden and Prejudice and Zombies, 2009, Suom. Virpi Vainkainen, 319 s. Schildts & Söderströms 2010

     

Muita kokemuksia kirjasta: Risingshadow, Savonsanomat, Kirjamielellä, Le Petite Lectrice, 

Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua

"Kun Noa Torson heräsi, hän pani ensimmäiseksi merkille, että hänen jalkansa olivat kylmät.
Se oli outoa, koska hänellä oli aina yöllä sukat jalassa."

 

 
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
   

Michelle Gagnonin teknotrillerin Kukaan ei kaipaa sinua päähenkilöinä seurataan kahta nuorta, Noa Torsonia ja Peter Gregorya. Kirjan alussa Noa, joka on nimestään huolimatta tyttö, herää yksin varastohalliin tehdystä sairaalamaisesta huoneesta. Pian hänelle selviää, että edelliset muistikuvat ovat useamman viikon takaisia, eivätkä valkotakkisten miesten selitykset hänelle tapahtuneesta onnettomuudesta ole vakuuttavia. Noalla ei ole vanhempia, mutta hän ei kuitenkaan asu kadulla, kuten monet kohtalotoverinsa. Älykkäänä koodaajana hän on rahoittanut elämänsä työskentelemässä eräässä firmassa salanimellä.

    

Toisaalla Peter, hakkeri, törmää isänsä koneella salattuihin tiedostoihin, jotka on piilotettu merkillisen koodinimen, "Projekti Persefone", taakse. Peter yrittää kaivella tietoja Projektista, mutta hetken päästä hänen kotiinsa murtautuu mustiin pukeutuneita miehiä. Pukumiehet takavarikoivat Peterin koneen ja jostain syystä he tuntevat hänen vanhempansa.

     

Noa ja Peter selvittävät epätavallisia tapahtumia erillään ja sattumalta törmäävät Peterin /ALLIANCE/-nimisellä nettisivustolla, joka on järjestänyt erilaisia eläin- ja ihmisoikeustempauksia. Peter pyytää Noalta apua saadakseen lisää tietoja sopasta, johon hänen isänsä on sekaantunut. Pian selviää, että nuorten todistamat oudot tapaukset liittyvät toisiinsa.

     

Nopeasti etenevä tarina avaa Projektin salaisuuksia pikkuhiljaa ja pitää lukijansa alati valppaana ja hengästyneenä, kurkistelemassa olkapäänsä ylitse. Kirja on kuin Pandoran lipas: se vapauttaa lukijansa mielikuvituksen saaden tämän epäilemään kaikkea ja kaikkia, niin kirjan sisäisessä kuin todellisessakin maailmassa. Ovatko tarinan kuvaamat erikoiset ihmiskokeet jo arkea nyt, jossain päin maailmaa?

     

Gagnon on onnistunut kirjoittamaan kirjan, jota on vaikaa laskea käsistään. Hänen luomansa nuoret ovat uskottavia ja älykkäitä. Noa on äärimmäisen epäluuloinen ihminen, joka antaa äänen sijaiskotinuorille. Osa nörttisanastosta menee tavallisen lukijan ymmärryksestä yli, mutta asiaan perehtyneet saanevat kirjasta vielä enemmän irti. Kukaan ei kaipaa sinua aloittaa trilogian, vaikka se olisi toiminut hyvin omillaankin.

   

Arvosana:

    

Takakannesta:
"Railakas trilleri kaikenikäisten makuun."
 - Harlan Coben
     
Noa Torson herää karussa sairaalavuoteessa tippaletku käsivarressaan ja vartijoita ympärillään. Sijaiskotien epäluuloikseksi kovettama tyttö pakenee vangitsijoiltaan ja joutuu turvautumaan ulkopuoliseen apuun selvittääkseen kehoaan koristavan arven arvoituksen.
     
Eräänä lauantai-iltana Peter Gregor tarkistaa mitä hänen tekopyhä isnsä puuhailee koneellaan. poika ehtii häin tuskin silmäillä salaperäisen projektin tiedostoja, kun kodin etuovi potkaistaan sisään ja mustapukuiset miehet vievät kannettavan mennessään. 
    
Kun Noa ja Peter kohtaavat maanalaisen hakkeriyhteisön kautta, vaikuttaa siltä, että molemmat ovat sohaisseet samaa ampiaispesää. Mikä pelottavinta: megaluokan datan analysointi jättää tilaa vain äärimmäisen kammottaville tulkinnoille...
    
Kukaan ei kaipaa sinua on kutkuttavan karmea teknojännäri maailmasta, jossa painajaiset ovat arkipäivää.
    
Yhdysvaltalaisen Michelle Gagnonin (s. 1971) jännitysromaaneja on julkaistu jo useassa maassa. Kukaan ei kaipaa sinua on ollut ehdolla monien arvostettujen nuortentrilleripalkintojen saajaksi ja teosta on verrattu Stieg Larssonin Millenium-sarjaan.

       

Samantyylisiä kirjoja:

    

Alkuperäinen nimi: Don't Turn Around (2012), Suom. Inka Parpola, 350 sivua, WSOY 2014

     

Muita kokemuksia kirjasta: Risingshadow, Helsingin Sanomat, Vinttikamarissa, Tarinoiden syvyydet, Anna minun lukea enemmän, Notko, selukeva peikko, Kirjaston kummitus,

Veronica Roth: Kapinallinen

  "Hän puhuu ulospääsemisestä niin kuin olisimme täällä vankeina. 
En ole koskaan ajatellut sitä noin, mutta en ymmärrä miksen ole."

     

      

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
 

Tartuin Veronica Rothin dystopiatrilogian toiseen osaan Kapinallinen epäileväisesti. Olin kuullut englanninkielisen version lukeneilta varsin negatiivista palautetta. Valmistauduin siihen, että Kapinallinen ei pääse samalle tasolle kuin edeltäjänsä, Outolintu. Viimeisin väittämä piti paikkansa. Kapinallinen maistuu perinteiseltä sarjan keskimmäiseltä osalta. Kyseessä ei kuitenkaan ole huono teos, vaikka vauhdikkaan ensimmäisen osan takia se voikin tuntua kovin tasapaksulta. Vaarasta ja vauhdikkaista tilanteista ei nytkään ole puutetta.

  

Kerronta jatkuu heti siitä, johon edellinen teos päättyy: junan vaunuun, jonne protagonisti Tris on päätynyt pienen ryhmänsä kanssa. Mukana ovat siis hänen veljensä Caleb, rakastamansa Neljä/Tobias, tämän isä Marcus sekä rottamainen Uskalias Peter. Toisessa osassa lukija pääsee kurkistamaan aiemmin vähän vieraammaksi jääneiden osastojen väkeen ja arkeen. Sopuisa, Rehti ja Terävä pääsevät nyt esille erikoistuneine ominaisuuksineen.

   

"Me haluamme uuden yhteiskunnan, jossa ei ole osastoja." 

Minun suutani kuivaa. Ei osastoja? Se olisi maailma, jossa kukaan ei tuntisi itseään eikä tietäisi omaa paikkaansa. En pysty edes kuvittelemaan sellaista. Näen silmissäni vain kaaosta ja epäjärjestystä. (s. 86)

   

Terävä ja puolet Uskaliaasta ovat liittoutuneet yhteen uuden tulevaisuuden muovaamiseksi. Suurin osa Vaatimattomista on tapettu simulaation ohjaamien sotilaiden avulla. Loput Trisin vanhasta osastosta on hajaantunut ympäriinsä Osattomien ja Sopuisten suojiin. Osattomilla on kuitenkin omat suunnitelmansa uudelle maailmanjärjestykselle, jossa ihanteellisesti vanhat osastorajat poistettaisiin.

  

Tris on syvästi murtunut jouduttuaan tappamaan ystävänsä Willisin, kun tämä oli simulaation hallinnassa. Hän ei pysty tarttumaan aseisiin, koska näkee tuon tapahtuman yhä uudelleen. Tris pelkää menettäneensä uuden osastonsa vaatiman tärkeimmän ominaisuutensa: rohkeuden. Samaan aikaan Tobias huomaa rakastamassaan tytössä pelottavia muutoksia. Hän näkee, kuinka Tris on valmis vaarantamaan oman henkensä muiden puolesta. Uhrautuvaisuus on Vaatimattomien ominaisuus, kun taas nopea ongelmaratkaisukyky, Trisin kolmas taipuvuus, on Terävien ominaisuus. Sarjan toisessa osassa Tris oppiikin lisää siitä, mitä on olla divergentti, poikkeava.

     

Mikä sinua vaivaa? Ravistelen päätäni. Kokoa itsesi. Ja kokoamiselta se juuri tuntuu: kuin puristaisin irronneita osiani yhteen. Sisintäni  kiristää, mutta ainakin olen kasassa taas. (s. 23)

   

Kapinallisen särkynyt päähenkilö tuo mieleen Suzanne Collinsin Katnissin tai Stephenie Meyerin Bellan. Sarja on tukevasti nuorten dystopian kaanonissa, sillä teoksista löytyy yhtäläisyyksiä muiden muassa Lauren Oliverin ja Ally Condien trilogioihin. Kirjailija tietää kohderyhmänsä, mutta on onnistunut kirjoittamaan teoksen, johon myös aikuinen lukija tarttuu. Trisin ja Tobiaksen rakkauteen muodostuu ryppyjä, ongelmien hiomia särmiä, jotka parin on selvitettävä ennen kuin jommalle kummalle käy huonosti.

     

Niin kuin villieläin, totuus on liian vahva kahlehdittavaksi.- Rehdin julkilausumasta

       

Kirja päättyy suureen paljastukseen, joka koukuttaa lukemaan trilogian päätösosan. Rivien välistä lukija on jo toisaalta saanut vihjeitä tästä piilotetusta totuudesta sarjan kahden ensimmäisen osan mittaan. Toisen kirjan muutamat yksityiskohdat ovatkin hyvin silmiä avaavia. Loppukäänne saa Kapinallisen tuntumaan uskottavammalta kuin Outolintu ja tuo siihen jotain samaa Hugh Howeyn menestyksekkään Siilon kanssa.

      

Arvosana:

  

Takakannesta:

Meillä on sama suru molemmilla. Meillä on sota sisällämme. Joskus se pitää meidät hengissä, joskus se uhkaa tuhota meidät.

 

Tris on selvinnyt perhettään kohdanneesta raa'asta hyökkäyksestä, mutta maksanut selviytymisestään kovan hinnan.

 

Sodan uhka on silti käsin kosketeltavissa eri osastojen välillä. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kuuluuko siihen Neljä ja heidän tempoileva rakkaustarinansa? Sitä Tris ei tiedä. Selvää on, että sodassa ja rakkaudessa on aina valittava puolensa.

    

Samantyylisiä kirjoja: Lauren Oliver: Pandemonium - Rakkaus on kapinaa, Suzanne Collins: Matkijanärhi, Ally Condie: Rajalla, Stephenie Meyer: Uusikuu

Alkuperäinen nimi: Insurgent (2013), Suom. Outi Järvinen, 381 sivua, Otava 2014

   

Muita kokemuksia kirjasta: Risingshadow, Vinttikamarissa, Todella vaiheessa, Tarinoiden syvyydet, Anna minun lukea enemmän, Kirjaneidon tornihuone, Notko, se lukeva peikko,

   
Sarjasssa ilmestyneet:

• Outolintu, 2014 (Divergent, 2011)
• Kapinallinen (2014) (Insurgent, 2013)

Kirjahyllyn päivittämistä

Kesäkuusta syyskuuhun välisenä aikana onnistuin haalimaan useita uusia teoksia kokoelmiini, Piti jo aikaisemmin laittaa tämä listaus (esim. kirjabloggaajien "Osta kirja"-yhteistempauksen aikana), mutta tässäpä tämä nyt on. Pari näistä tuli kylläkin synttärilahjana. Nyt on sitten virtuaalinenkin kirjahyllyni ajantasalla.

Kirppikseltä:

- Tuomas Anhava: Oikukas tuuli (1e)
- lincoln Child: Utopia (1,50e)
- Kahlil Gibran: Ajan virta (0,50e)
- Raymond Khoyry: Viimeinen temppeliherra (2,20e)
- Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus (0,70e)
- Silvana De Mari: Viimeinen haltia
- Edgar Allan Poe: Korppi ja kultakuoriainen (1,50e)
- Terry partchett: Totuuden torvi (kovakantinen, 2e)
- Douglas Preston & Lincoln Child: Pendergast - Ihmeiden kabinetti (2e)
- Gena Showalter: Kodittomat sielut (2e)
- Eve Silver: Sydämen synnit & Sielun synnit (yht. 4e)
- jonahthan Swift: Gulliverin retket (kaikki tarinat, 1e)
- Naoko Takeuchi: Pretty Gurdian - Sailor Moon 1 (englanninkielinen, 4e)
- Jean M. Untinen-Auel: Maalattujen luolien maa (3e)
- Oscar Wilde: The Fairy Stories by Oscar Wilde (2e)

Siskolta:

- Victor Hugo: Kurjat
- Allyson Noël: Punaiset tulppaanit & Sininen kuu
- Annukka Salama: Käärmeenlumooja
- Gena Showalter: Selviytyjät

Suomalaisen kirjakaupan kuukauden palkintona:

- Dan Brown: Inferno

On The Road Again - Näin on kirjat -kiertueelta:

- Alan Bradley: Piiraan maku makea
- Markus Kajo: Kettusen kannettava
- Kirsi Piha: Äitijohtaja
- Christian Rönnbacka: Rakennus 31 (signeerattuna)

Rakas romaanihenkilö

Rikotaanpas turhan pitkäksi venynyt blogihiljaisuus osalistumalla Amman copycat-kisaan. Tämän vuoden kisateemana on Rakas romaanihenkilö. Minun copycat-kuvassani on bloggaaja itse esittämässä Diana Gabaldonin kirjoista tuttua Claire Fraseria (oli muuten todella vaikeaa valita nimi ko. hahmolle, kun hän esiintyy ensimmäisen kirjan aikana useammalla eri nimellä). Suomennoksen alkuperäisestä kansitaiteesta vastaa Mika Launis.  

Vielä vertailukuvassa alkuperäinen ja kopio.