Testissä Mitä luen - Lukupäiväkirja

   

Tuuma-kustannus lähestyi minua jokin aika sitten sähköpostilla ja kysyi haluaisinko ottaa vastaan heidän uuden Mitä luen - Lukupäiväkirjansa. Mitään velvoitetta postaamiseen ei ollut, mutta kiinnostuin tästä ja saatuani kirjan sekä täytettyäni sitä nyt useamman kirjan kohdalta olin varma siitä, että voisin hyvillä mielin kirjoittaa tästä blogiini. Mainitsinkin tämän viime hetken joululahjakirjavinkeissäni. 

  

Olen käyttänyt joskus yli 10 vuotta sitten paperista lukupäiväkirjaa. Ostin taskukokoisen pienen kirjan Kirjatorilta ollessani lukiossa. Siinä merkittiin aukeamalle neljän kirjan tiedot ja jokaiselle oli annettu muutama rivi tilaa lainaukselle tai ajatuksille. Pieneen kirjaan mahtui hyvin parinkin vuoden luetut, etenkin kun luin paljon mangaa ja merkitsin sarjojen luetut numerot samaan tilaan. 

  

Blogin aikana olen tehnyt lukumuistiinpanoja niin post-it -lapuille, vihkoon kuin puhelimen muistioonkin. Tämä uusi lukupäiväkirja onkin auttanut tallentamaan ja jäsentelemään ajatuksia lukemisen aikana, joten siitä tulee olemaan paljon apua kirja-arvosteluja tehdessäni. 

   

Lukupäiväkirjan sivuille täytetään kulloisenkin luettavan kirjan tiedot. Valitsin omalla kohdallani tavaksi kirjata ylös vain romaanit. Koristelin aukeamat luettavan kirjan väriteeman mukaisesti teipeillä ja tarroilla. Joku toinen voisi käyttää vaikkapa tusseja ja puuvärejä tai jättää sivut sellaisekseen. 

  

   

Lukupäiväkirjaan voi merkitä myös lukutavoitteita, esimerkiksi luettuaan tietyn aikaa/päivä tai kun saa hyvän fiiliksen lukemisen jälkeen ja laatia listan luettavista (olen itse listaihmisiä jä tämä oli ihana ominaisuus, kirjoitinkin tähän kohtaan kevään uutuuksista eniten odottamani kirjat). Ajattelin merkitä kalenteriin ne päivät, kun olen julkaissut blogipostauksen. 

   

    

Sivuilta löytyy myös tietokirjabingo, tilaa Helmet-lukuhaasteen seuraamiseen, kuva kirjahyllystä, johon voi täyttää luettujen kirjojen nimet (tämä otin käyttööni #hyllynlämmittäjä-haasteelle) sekä aivan lopussa yhteenveto luetuista kirjoista ja kirjojen hautausmaa, jonne voi hautakiven näköisiin laatikoihin kirjata ylös ne kirjat, jotka jäivät kesken ja miksi näin kävi. 

  

  

Tällaiset valmiiksi laaditut lukupäiväkirjat eivät välttämättä sovi jokaiselle, mutta jos pidät listoista ja kirjoitat muistiinpanoja kirjoista epämääräisille muistilapuille (niin kuin minä), kannattaa kokeilla olisiko tästä apua lukumuistojen jäsentämiseksi. Mitä luen - Lukupäiväkirjasta ovat kirjoittaneet myös kirjabloggaaja Amma ja Leonardo da Vinkki. 

  

Plussat:

+ Tyylikäs ulkoasu ja sisältö

+ Jokaisella kirjalla kokonainen aukeama tilaa merkinnöille

+ Helmet-lukuhaasteeseen varatut sivut

+ Mahdollisuus muokata sivuja oman näköiseksi

+ Laadukas paperi 

+ Kirjanmerkkinauha 

   

Miinukset:

- Ei omaa riviä suomentajan tai kuvittajan nimille

- Ei paikkaa sivumäärälle ja alkuperäisteoksen nimelle

- Muutama laatikko on liian pieniä, esimerkiksi merkittävimmälle lainaukselle annettu tila ei riitä
- Kansi naarmuuntuu helposti

Kirjabloggaajien joulukalenteri - Luukku 20

   

"Olimme vain kaksi onnellista ihmistä, jotka eivät oikeastaan kuuluneet minnekään.

Joulupukki.

Ja minä."

   

  

Osallistuin jälleen kirjabloggaajien perinteiseen joulukalenteriin ja suunnittelin myös tämän vuoden kalenterikuvan. Valitsin itselleni luukun 20, jonka sattumalta olin valinnut viime vuonnakin! Eilen luukku aukeni Kulttuuri kukoistaa -blogissa ja huomisen luukku ilmestyy Nannan kirjakimara -blogiin.  Lista kaikista joulukalenteriin osallistuvista löytyy Oksan hyllyltä -blogista. Parin viime vuoden aikana olen luukussani esitellyt Matt Haigin jouluisan lastenkirjan, ja tällä kertaa vuorossa on kolmas osa Joulupukki ja minä. 

  

Tiesitkö että Tonttuvaarassa mennään naimisiin nauramalla yhdessä samaan aikaan vihkitoimituksen aikana, nisseillä ei ole nimiä tai sukupuolta ja kuinka tonttumatematiikka eroaa omastamme? Lukemalla tämän kirjan saat tietää tämän ja paljon muutakin! Lukija päsee myös tutustumaan Pääsiäispupuun.  

  

Tämä on Tonttuvaara. Missään ei ole järkeä. (s. 115)

  

Kuten edellisessäkin osassa, päähenkilö on orpotyttö Amelia, jonka joulupukki otti maatkaansa. Vaikka Amelia onkin päässyt pois inhottavasta orpokodista, hän ei silti koe kuuluvansa Tontuvaaraankaan. Tonttuvaara sijaitsee Suomessa, hyvin, hyvin pohjoisessa, eikä sitä näy kartoissa. Ei ainakaan ihmisten tekemissä. 

  

Ymmärsin, että taikuus ei poista kaikkia ikäviä asioita elämästä - on vain helpompi selviytyä ikävistä asioista, kun tietää, että elämässä voi olla taikaa. (s. 195)

     

Osa tontuista suhtautuu Ameliaan epäileväisesti, koska hän on ihminen. Etenkin Kip, joka joutui lapsena ihmisten sieppaamaksi ja Vodol-ukki, joka juonittelee jälleen jotain. Hän kirjoittaa valeuutisia, joilla pyrkii nostamaan itsensä Tonttuvaaran johtajaksi ja syrjäyttämään joulupukin. Amelia joutuu vaaralliseen seikkailuun auttaessaan joulupukkia ja Mary-muoria, mutta onneksi kaikki päättyy hyvin joulun ihmeen ansiosta!

  

Nuusa päästi naurahduksen, joka ei oikestaan kuulostanut ollenkaan naurulta. "Totuuden torvi. Ei siinä ole titenkään kyse totuudesta. Vodol-ukki ei välitä totuudesta. Hän ei välitä muusta kuin sanomalehtien myynnistä. Ja hän saa niitä myytyä valehtelemalla. Hän saa kaikki pelkäämään asioita, joita ei edes ole olemassa. -- Hän väittää, että minä olen se, joka keksii juttuja. Hän sanoo niitä valeuutisiksi. En kuitenkaan ole ikinä julkaissut juttua, joka ei pitäisi paikkaansa. Mitä järkeä olisi sanomalehdessä, joka ei kerrro uutisia siitä, mitä oikeasti tapahtuu?" (s. 150-151)

"Tontut -- eivät ajattele omilla aivoillaan. Heillä on tapana uskoa siihen, mitä lehdissä lukee. (s. 266)

  

Kirjaan oli jäänyt useampia harmittavia kirjoitus- ja huolimattomuus virheitä. Esimerkiksi sivulla 11 kerrotaan tontusta, "joka kiillotti pientä valkoista rekeä, joka kiillotti pientä valkoista rekeä". Yhdessä kohtaa puhutaan "löysästä" ohjuksesta, mutta itse olisin mieltänyt kyseiseen kohtaan (alkukielisen sanan ollessa todennäköisesti loose) kuvailusanaksi mieluummin holtiton. Sivulla 172 oli myös erikoinen rivinvaihto kesken lauseen. 

   

Joulu-sarja taitaa jäädä trilogiaksi, päätellen siitä, mitä kirjan viimeisessä luvussa kerrotaan, mutta tänä vuonna ilmestyi kirjojen maailmaan sijoittuva lyhyempi teos nimeltään Totuuskeiju, joka kertoo keijusta, joka ei voi koskaan valhedella ja joutuu siksi välillä hankaliin tilanteisiin. Näitä voi suositella koko sydämestä joulukirjoiksi. Sarjan ensimmäinen teos on aluksi aika surullinen, mutta sillekin kannattaa antaa tilaisuus ihastuttaa. Chris Mouldin kuvitus on myös viihdyttävää. 

    

"Kirjat", joulupukki sanoi, "ovat lahjoista parhaita. Mikään muu ei vedä niille vertoja." (s. 124)

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

APUA! Tonttuvaara valmistautuu taisteluun, sillä kateudesta vihreä Pääsiäispupu armeijoineen on päättänyt tuhota joulun.

  

Elämä ihmisenä Tonttuvaarassa ei aina ole helppoa, vaikka ottovanhempasi olisivatkin itse Joulupukki ja Mary-muori. Sekin on vähän ärsyttävää, että joululauluja pitää laulaa joka päivä, myös kesällä, tai että reputtaa toistuvasti leluntekokokeissa. Kaiken lisäksi ulkona on hirvittävän kylmä, koko ajan. Mutta kun kateudesta vihreä Pääsiäispupu armeijoineen pistää käyntiin raivokkaan hyökkäyksen joulun lopettamiseksi, Amelia, Joulupukki, Mary ja tontut joutuvat tositoimiin. Vain he voivat pelastaa joulun, mutta onko pupuarmeija liian voimakas vastus jopa heille…

  

Joulupukki ja minä takaa jälleen hyvän mielen joulun koko perheelle kuten edeltäjänsä Poika nimeltä Joulu (2016) ja Tyttö joka pelasti joulun (2017).

  

Matt Haig on palkittu bestsellerkirjailija, joka kirjoittaa aikuisten lisäksi myös lasten- ja nuortenkirjoja. Kuvittaja Chris Mould aloitti taideopinnot kuusitoistavuotiaana. Hän rakastaa työtään ja haluaa tehdä kirjoja, joita olisi lapsena itse toivonut omaan kirjahyllyynsä.

     

Suomentanut: Sarianna Silvonen, 309 sivua, Aula & Co 2018

    

Kuvittanut: Chris Mould

  

Alkuperäinen nimi: Father Christmas and Me (2017)

Sarjassa ilmestyneet:

• Poika nimeltä Joulu
• Tyttö joka pelasti joulun
• Joulupukki ja minä
• Totuuskeiju

  

Kirja on luettu myös täällä: Kirjojen keskellä

   

   

"Mistä sinulle tulee joulun tunnelma?"

    

Piparkakkujen, kuusenhavujen, joulusuitsukkeen ja kaakaon tuoksusta. 

Koristellusta joulukuusesta, enkelikellon kilinästä...

       

   

Toisena joulukirjana esittelyvuorossa on Maja Lunden kirjoittama ja Lisa Aisaton hurmaavasti kuvittama Lumisisko. Sekin kuuluu kategoriaan surulliset joulukirjat, mutta joka päättyy onnellisesti. 

  

Päähenkilö on pian 11-vuotta täyttävä Aatto-poika. Hänen perhettään on koskettanut suuri suru puoli vuotta aikaisemmin, kun hänen isosiskonsa kuoli. Kotona kaikki on ankean harmaata - kuvitusta myöten. Äiti ja isä tuntuvat vain valjuilta kopioilta itsestään ja joulukoristeitakaan ei ole otettu esille, vaikka aattoon on aikaa vain muutama päivä. Aatto yrittää tuoda joulun tunnnelmaa kotiin pikkusiskonsa Viljan takia, mutta onnistuuko hän siinä ajoissa? 

  

"Millaista teillä on nyt kotona?" 

"Kaikki ovat hiljaa. Tuntuu siltä, että äiti ja isä eivät aio viettää tänä vuonna joulua. He ovat ehkä unohtaneet, miten sitä vietetään." (s. 112)

  

Aatto yrittää unohtaa surunsa uimalla. Eräänä päivänä ollessaan uimahallissa hän huomaa punaisiin pukeutuneen tytön katselevan häntä ulkoa. Lähtiessään uimahallista, Aatto tapaa Hetaksi itsensä esittelevän tytön. Samastuin Hetaan suuresti, koska Aatto ajattelee hänestä näin: "En ollut koskaan tavannut ketään, joka puhui noin paljon ja noin nopeasti." Kun Aatto viettää aikaa Hetan kanssa, kirjan väristyskin muuttuu kirjavammaksi.

  

Joulusääntö numero yksi: Joulua ei voi koskaan olla liikaa. (s. 52)

     

Heta kutsuu Aaton kotiinsa juomaan kaakaota. Tytön kotitalo Villa Kuisti on maagisen kaunis paikka, jossa jokainen huone pursuilee värejä ja joulukoristeita. Niitä löytyy jopa vessasta ja siivouskomerosta, jotta huoneille ei tulisi paha mieli. Opin, että Norjassa adventtikynttilät ovat violetteja! 

  

Avasin toisen oven. Sen takana oli iso kirjasto, jonka kaikki seinät olivat kirjojen peitossa. -- Useimmat näyttivät vanhoilta, ja niiden tummanpunaisissa nahkaselkämyksissä oli kultakirjaimia. (s. 29)

    

Kirja on jaettu 24 lukuun ja sitä voikin lukea joulukalenterimaisesti luvun päivässä joulukuun aikana. Ihastuttavan kuvituksen lisäksi kirjan kansien väliin kätkeytyy mysteeri, jonka itse kyllä arvasin jo aikaisessa vaiheessa, mutta se ei kyllä haitannut ollenkaan, sillä oli kivaa etsiä johtolankoja ja pähkäillä, olisiko arvaukseni oikeassa. Erittäin suositeltavaa luettavaa ääneen ja sujuvasti lukevalle itsenäisesti yhdeksänvuotiaasta eteenpäin. Koska kirja on hyvin surullinen, se ei välttämättä sovi kaikkein herkimmille.

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Ihmeellinen tarina herättää henkiin joulun taian

   

Jouluaatto lähestyy, mutta Aaton kotona ei ole otettu esiin edes kynttilöitä, puhumattakaan muista koristeista. Aatolle joulu on erityisen tärkeä, sillä se on hänen syntymäpäivänsä: hän täyttää 11 vuotta. Näyttää vain siltä, että tänä vuonna joulua ei tule. Äiti ja isä ovat vain varjoja itsestään, surullisia ja poissaolevia. Pikkusiskokin yrittää olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton.

  

Aatto pakenee kodin ikävää tunnelmaa uimahalliin. Eräänä päivänä hän kohtaa uimahallin ulkopuolella saman ikäisen tytön, jonka ilo ja innostus ovat tarttuvaa laatua. Erikoisesti puhuva ja nauravainen Heta asuu ihmeellisessä talossa, jonka jokainen huone on täynnä joulun tunnelmaa. On kuin talo olisi lumottu. Entä kuka on synkkä mies, joka kiertelee talon lähistöllä?

  

Lumisisko on taianomainen kertomus surusta, myötätunnosta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirjaa myytiin Norjassa yli 160 000 kappaletta ensimmäisenä vuonna, ja sen oikeudet on myyty yli 20:een maahan.

  

Mehiläisten historian kirjoittanut Maja Lunde ja palkittu kuvittaja Lisa Aisato ovat luoneet unohtumattoman kertomuksen. Kirjan 24 lukua ovat täynnä pakahduttavia tunteita, arvoituksia, lunta ja yllättäviä käänteitä. Upea nelivärikuvitettu teos on tämän ja tulevien joulujen suosikki kaikenikäisille. Kun kirja on luettu, joulu on täällä.

     

Suomentanut: Katriina Huttunen, 192 sivua, S&S 2019

    

Kuvittanut: Lisa Aisato

  

Alkuperäinen nimi: Snøsøsteren (2018)

  

Kirja on luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Kirjapöllön huhuiluja, Luetaanko tämä?, Kirjasähkökäyrä

Viime hetken joululahjakirjavinkkejä

 
Kirja on edelleen hyvä lahja, vaikka materialisuutta nykyisessä maailman tilassa haluasikin välttää (lähipiirini saakin usein kierrätettyjä ja itsetehtyjä lahjoja, eivätkä ne ole ollenkaan huono vaihtoehto - esimerkiksi lukemani arvostelukappaleet pääsevät kiertoon siskoilleni ja heidän lapsilleen). Mutta mitä ostaa lahjaksi, jos haluaa muistaa läheisiää kovalla pketilla? Kokosin tähän postaukseen vuoden aikana lukemistani uutuuksista parhaita, pienten kohderyhmäsuositusten kera.

   

  

• Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents 1 - Täältä tullaan, lemmikit! ja Pet Agents 2 - Varkaan jäljllä

Pet Agents-sarja on yksi lupaavimmista uusista lastenkirjasarjoista, joihin olen tutustunut pitkiin aikoihin. Päähenkilö Kati-e on koodaamisesta ja eläimistä pitävä reipas tyttö. Hän haluaa auttaa naapurustonsa lapsia ja aikuisia eläimiin liittyvissä ongelmissa. Apuna hänellä on itserakentamansa robotti Ti-bot. Sopii niin ääneenluettavaksi kuin jo itsenäisesti sujuvasti lukevalle ekoilta luokilta alkaen.
  

• Mila Teräs: Kadonnut kaupunki

Mitä jos kirjaston hyllyjen väleistä löytyisi salainen ovi toiseen maailmaan? Kadonneen kaupungin päähenkilöt Hugo ja Lydia tavattiin aikaisemmin Noitapeilissä, jossa kaksikko päätyi Kyöpelinvuorelle. Kadonnut kaupunki on edeltäjäänsä vielä jännittävämpi seikkailu, joka vie lapset merenrantakaupunkiin. Teos myös herättelee ajatuksia ympäristöasioissa. Sopinee parhaiten 10-13 vuotiaalle.
  

• Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit ja Maailman viimeiset tyypit - Zombiparaati

Maailman viimeiset tyypit on vauhdikas, runsaasti kuvitettu sarja 13-vuotiaasta Jackista ystävineen. Nuorten täytyy selviytyä maailmasta, joka on yllättäen täynnä zombeja ja toismaailmallisia hirviöitä. Maistuvaa luettavaa etenkin pojille, jotka pitävät Neropatin päiväkirjoista ja pelaamisesta. Kirjojen pohjalta on tehty myös Netflix-sarja. Tämä teos löytänee parhaan lukijakuntansa 12-15-vuotiaista, jotka eivät lue niin paljoa.
  

• Eva Frantz: Osasto 23

Osasto 23 alkaa melankolisesti, kun sen nuori päähenkilö valmistautuu väistämättömältä näyttävään kuolemaansa keuhkotaudin takia. Hän pääsee sattumalta parantolaan, tilaisuus, jonka harva köyhä saa. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan oikein parantolassa. Jännittävä kirja, joka saa lukijansa pohtimaan, kuka onkaan hyvä ja kuka paha. Historiasta kiinnostuneella 10+. 

  

• Chris Rylander: Gregin legenda ja Gregin kirous

Greg on poika, joka saa yllättäen tietää olevansa kääpiö. Tarina käynnistyy heti ensi sivuilta. Gregin koulu on retkellä eläintarhassa, kun yksi jääkarhuista murtautuu ulos aitauksestaan ja jahtaa poikaa. Samana iltapäivänä isän kaupalle tulee kaksi outoa miestä, jotka sieppaavat isän matkaansa. Greg päätyy Ghicagon alla olevaan tunneliverkostoon ja saa kuulla isän vuosia salanneen heidän oikean luontonsa. Paljon toimintaa ja todella hersyvää huumoria, joka saa myös aikuisen nauramaan ääneen. Eeppisten epäonnistumisten sarjan toinen osa ilmestyi juuri. Sopii kaikille 10-12-vuotiaista eteenpäin.
  

• Jessica Townsend: Menioseppä - Morriganin kutsumus (ensimmäinen osa Nevermoor – Morriganin koetukset)

Morrigan Korppi on perheensä hyljeksimä kirottu lapsi, joka saa yllättäen tilaisuuden väistää varmalta näyttävän kuolemansa. Teoksen maailmassa ajan kulkeminen nimittäin määrittyy hieman omalaatuisella tavalla: Ajoista viimeinen on ehtoo. Morrigan on syntynyt edellisen ehtoon päivänä ja se tarkoittaa, että hän tulee kuolemaan seuraavana ehtoona. Hän kuitenkin päätyy jännittävien käänteiden kautta salattuun maailmaan ja osallistuu koetuksiin, joiden aikana etsitään uusia opiskelijoita taikakouluun. Toisessa osassa Morrigan on päässyt koulun oppilaaksi, mutta hänen lukujärjestyksensä on hieman erikoinen. Morrigan on ihastuttava hahmo, teosten maailma on omalaatuinen ja kerrota koukuttaa. Sopii erityisesti Potter-faneille, mutta myös muille hyvästä fantasiasta nauttiville.
  

• J.K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja liekehtivä pikari 
  

Jokaisen Potter-fanin must have, kuvitettu versio sarjan neljännestä osasta. Vaikka sarjan olisi lukenutkin uudelleen ja uudelleen, kuvitus luo erilaisen tunnelmansa tarinaan. Harry pääsee katsomaan huispauksen maailmanmestaruusottelua parhaiden ystäviensä Ronin ja Hermionen kanssa. Kolmikon neljännen vuoden aikana Tylypahkan koulu noidille ja velhoille toimii kolmivehoturnajaisten näyttämönä. Rehtori Dumbledore herättää historiallisen tapahtuman uudelleen henkiin. Linnaan saapuu kansainvälisiä vieraita kahdelta muulta eurooppalaiselta taikakoululta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy aikaisempien osien tapaan. Lisäksi kirja herättää ajatuksia valeuutisista ja poliittisesta liikehdinnästä nykyajassa.
  

• Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä
  
Miro on 16-vuotias ouluainen poika, joka ei tiedä kuka hänen isänsä on. Äiti ei halua kertoa ja poikaa harmittaa isättömyys esimerkiksi polkupyörän korjaamiseen liittyen. Hän saa kauppareissulla varsin oudolta kuulostavan tarjouksen miehen henkilöllisyyden selvittämiseksi: hän voisi matkustaa ajassa ja käydä katsomassa itse, kenen kanssa äiti aikoinaan oli. Teoksen kieli on soljuvaa ja ajassa matkutaminen tapahtuu verrattaen uskottavasti. Suosittelen kirjaa erityisesti poikalukijoille.

  

• Henrik Fexeus: Viimeinen illuusio 1 - Menetetyt ja Viimeinen illuusio 2 - Ontot

Viimeinen illuusio on varsin erikoinen kirjasarja. Fexeuksen luoma maailma on hyvin eriskummallinen: on haastavaa tietää kuka on pahis ja keneen kannattaa luottaa ja mitä ylipäätään tapahtuu. Ei nimittäin ole mitään varmuutta minne ja milloin tapahtumat sijoittuvat. Maailma muistuttaa Matrixin tavoin päähenkilöiden kokmémaa nykyhetkeä, siellä kulkee outoja pukumiehiä ja liminaalitiloissa on erikoisia glitchejä. Lukija saa pikkuhiljaa vihjeitä, mitä kulissien takana on. Lukijalle, jota ei haittaa joutua pyörryksiin.
  

• Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin

Netflix-elokuvaksikin taipunut Pojille, joita joskus rakastin on ihastuttava lukukokemus. Lara Jean on kirjoittanut viisi rakkauskirjettä. Ne eivät ole aivan tavallisia kirjeitä, sillä hän kirjoittaa sellaisen aina hyvästellessään kunkin rakkautensa. Yksi kirjeistä on osoitettu naapurinpoika Joshille, joka on myös Margotin ex-poikaystävä. Eräänä päivänä hän huomaa äidiltään saamassa vintage-hattulaatikossa säilyttämiensä kirjeiden kadonneen. Jotenkin ne ovat päätyneet postilaatikkoon ja tapahtumien vyöry käynnistyy. Suosittelen tätä romanttisten tarinoiden ystäville, ja koska tämä ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, myös sellaisille lukijoille, jotka eivät yleensä pidä rakkausgenrestä.
  

• Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä

Isadellalla on kolme äitiä, jotka ovat myös vampyyrejä. Tämän takia heidän täytyy muuttaa usein ja eikä Isadella halua tutustua uudella paikkakunnalla koulukavereihinsa. Kun hän viimeisimmässä koulussaan joutuu rehtorin puhuteltavaksi ja tapaa odotellessaan Fairuz-nimisen pojan, hän heittää aiemmat sääntönsä romukoppaan. Nopealukuinen, hieman Houkustusta muistuttava sarjan avaus on varsin kiehova tulokas suomalaisten vampyyritarinoiden kentälle. Luhtasen kerronnassa on paljon samaa kuin Nymfit-tv-sarjan käsikirjoituksessaan.
  

• Mats Strandberg: Loppu

Loppu on teemastaan huolimatta hyvin helppolukuinen ja positiivinen kokemus. Maailma on loppumassa. Maapalloa kohti on tulossa asteroidi, eikä mitään ole tehtävissä, ei sankarillisia yrityksiä tuhota huimaa vauhtia matkaavaa kivenmöhkälettä tai arkkia, jonne pelastaa edes osaa ihmiskunnasta. Tämä lopullisuus herättääkin eri ihmisissä varsin toisistaan poikkeavia reaktiota. Tapahtumia seurataan kahden ruotsalaisen nuoren silmin, Simonin ja syöpäsairaan Lucindan. Sopii esimerkiksi Nälkäpelin ja Tähtiin kirjoitetun virheen lukijoille.

  

• Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
  
Kauniskantinen Varjo ja riipus on ahmaistava teos, jossa on paljon perinteisiä YA-elementtejä, mutta se ei sorru liian ennalta-arvattaviin kliseisiin. Mukaansa tempaavaa fantastista kerrontaa lumiselta Venäjältä tuntuvassa maailmassa. Päähenkilö Alina on orpo. Hän päätyy kartanpiirtäjäksi, vaikkei ole siinä kovinkaan hyvä. Joutuessaan ylittämään vaarallista Sysikuilua Alina saa huomata, että hänellä on salattuja voimia. Kirja muistuttaa hieman Victoria Aveyardin Punaista kuningatarta.
  

• Ilkka Auer: Kymnaasi 
  
Kymnaasi tarjoaa lukijalleen vahvoja tunekokemuksia, ahdistusta, ihmetystä, kauhua ja kauneutta. Sofia on orpotyttö, jot kohdellaan huonosti sijaisperheessä. Hän päättää lopettaa kärsimyksensä kuudennentoista syntymäpäivänsä iltana, mutta hän pääseekin Rajalla olevaan kouluun, jossa yhteiskunnan hyljeksimistä, vahvoista tytöistä kasvatetaan toisten auttajia. Lukijalle, joka ei säikähdä helposti, mutta nauttii jännityksestä.
  

• Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Runoilija X on loistava säeromaani, joka asettaa lukijansa  tummaihoisen nuoren naisen saappaisiin. Xiomaran äiti on harras kristitty ja on siksi varsin tiukka tytärtään kohtaan. Xiomara pitää paljon isällään. Hän saa kaksoisveljeltään Xavierilta muistikirjan, jotta hiljainen tyttö voi purkaa sinne ajatuksiaan. Ja Xiomara todellakin tekee näen, pukien sanansa runon vaatteisiin. Äidinkielenopettaja yrittää houkutella Xiomaraa mukaan lavarunouskerhoon. Vasta nähtyään tunnilla videon, jossa tummaihoinen nainen esittää runonsa, jossa kertoo millaista on “olla musta, olla nainen, miten kauneuskäsityksen mukaan hän ei ole kaunis”, Xiomara päättää lopulta käydä kokeilemassa. Tuon runoilijan sanat ovat koskettaneet häntä, saaneet tuntemaan tulleensa kuulluksi. Lukijalle, joka pitää räp-lyriikoista ha nauttii ilmasta rivityksestä.
  

• Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

Auringon pimeä puoli on paljon muutakin kuin vain Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla palkittu teos. Se on monikerroksinen, hitaasti avautuva kertomus, joka herättelee paljon ajatusia nykyajasta. Kuinka tärkeää onkaan tietää historiamme, jotta voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta. Oivallinen teos kaikille nuorille, joita kiinnostavat esimerkiksi luonnonsuojelu ja äärioikeiston salakavala nouseminen. 

  

• Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi ja Toinen koitos

Robertsin dystopia-sarja on hyvin viihteellinen ja se sekoittaa perinteiseen maailmanlopunkuvastoon fantasiaelementtejä, kun osa ihmiskunnasta saa takaisin kauan sitten menetetyt myyttiset voimansa. Infrastruktuurin rapistuessa hyvän ja pahan taistellessa, seurataan kirjoissa pienen selviytyjien joukon matkaa. Toisessa osassa koulutetaan Valittua, jonka on ennustettu voittavan pahan voimat.
  

• Josh Malerman: Lintuhäkki

Netflix-leffanakin tunnetuksi tullut Lintuhäkki kertoo maailmasta, jossa ihmiset kulkevat side silmillään. Ulkona on vaarallista katsella ympärilleen, sillä jokin saa ihmiset sekoamaan ja vahingoittamaan itseään. Ongelmaksi kutsuttu itsemurhien aalto leviää ja saavuttaa lopulta Yhdysvallatkin. Päähenkilö Malorie on raskaana ja etsii lehti-ilmoituksessa näkemäänsä turvapaikkaa. Kahdessa aikatasossa kerrottu tarina avaa tapahtumien kulkua pienissä paloissa pitäen mielenkiinnon koko ajan yllä. Teoksessa on pari Suomi-viittaustakin! Sopivan jännittävä lukukokemus, joka jättää tilaa lukijalle, kaikkea ei nimittäin selitetä auki.
  

• Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä

Tämä on yksi vuoden yllättäjistä. En tiennyt kirjasta takakantta enempää tarttuessani siihen, mutta voi millaiseen seikkailuun tarina veikään mukanaan. Tulevaisuuteen sijoittuvalla kirjalla on kovaksi keitetty päähenkilö, joka kuitenkin herkistyy aika ajoin ja auttaa niin roskikseen hylättyä lasta kuin naisiakin. Toiminnallinen kirja etenee välillä hengästyttävää vauhtia paljastaen pala kerrallaan kovia kokeneen Marko Eldfellin tarinan ja miksi tämä tunnetaan nykyään sotilaskarkurina. Suosittelen tätä myös naislukijoille, jotka kaipaavat jotain erilaista.
  

• Agustina Bazterrica: Rotukarja

Vuoden ravisuttelevin lukukokemus, joka herättää ajatuksia. Kun outo tauti muuttaa eläinten lihan ihmiselle vaaralliseksi, jakautuu yhteiskunta niihin, jotka syövät ja niihin, jotka syödään. Sopii niin nuorelle kuin aikuislukijallekin, sukupuolesta riippumatta. 

  

   

Hyvä lahjavinkki paljon lukevalle on kirjakaupan tai lukuaikapalvelun  lahjakortin lisäksi myös kirjanmerkki tai vaikkapa lukupäiväkirja. Omia suosikkikirjanmerkkejäni ovat mm. Sammakon kirjakaupasta saatavat Sköna Tingin hurmaavat ja laadukkaat vanhojen opetaulujen kuvilla olevat kirjanmerkit. Kuvassa myös Tuuma-kustannukselta saamani Mitä luen -lukupäiväkirja. Siihen voi mm. kirjata ylös vuoden aikana lukemiaan, kirjojen herättämiä ajatuksia ja seurata Helmet-lukuhaasteeseen luettuja. 

    

Mitä kirjoja sinä toivot löytyvät jouluaattona kuusen alta? Kommentoi alle! 

Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

"Oletteko koskaan maistanut arsenikkia?"

     

   

Lukuhaasteissa: Halloween-lukuhaaste, Joka päivä on naistenpäivä, Mennään metsään -lukuhaaste

   

Shirley Jacksonin kauhuromantiikan klassikko Linna on aina ollut kotimme käännettiin suomeksi vasta viime vuonna, eikä hänen tunnetuinta teostaan (josta on tehty useita elokuvia ja tv-sarjojakin), The Haunting of Hill House ole vieläkään käännetty (toivottavasti tämä vääryys korjattaisiin pian). Huomasin teoksen joissakin blogeissa, mutta en vielä tuolloin kiinnostunut siitä, kirjan kansikuva kun ei herätä oikein mitään ajatuksia. Kun sitten mietin tämän vuoden Halloween-lukuhaasteeseen sopivia teoksia, törmäsin uudelleen tähän kirjaan ja kiinnostuin siitä todella paljon. 

   

Alkupuolella kirjaa olin todella innoissani lukemastani. Ajattelin, että "hei tämähän muistuttaa jonkin verran Alan Bradleyn Flavia de Lucea", yhtä suosikkisarjaani ja sen nimikkohahmoa. Yhtäläisyyksiä oli useampia: hahmon kiinnostus myrkkyihin (etenkin kavalakärpässieni, Amanita phalliodes, nousee esiin useasti), eriskummaliset perhekuviot, samankaltainen miljöö ja ajankuva. Teoksessa oli myös vähän samaa kuin Jean Heglandin Suojaan metsään siimekseen -romaanilla.

  

Kylässä kaikki oli kuin samasta puusta veistettyä, niin kuin kyläläiset olisivat tarvinneet kylän rumuutta, saaneet siitä elinvoimaa, oli kuin talot ja puodit olisi kyhätty hätäisesti ja väheksyen suojaksi tympeille ja epämiellyttäville ihmisille, kun taas Rochesterin talo ja Blackwoodin talo ja kunnantalokin olivat kuin ne olisi tuotu tänne aivan vahingossa jostain kaukaisesta ihanasta maasta, jossa elettiin elämisen arvoista elämää. Kenties hienot talot oli kaapattu - kenties Rochestereita ja Blackwoodeja rangaistiin heidän salatusta pahuudestaan? - ja niitä pidettiin kylässä vankeina. Ehkä niiden hidas mädäntyminen vain kieli kyläläisten viheliäisyydestä. (s. 14)

  

Kertojana on 18-vuotias Mary Katherine Blackwood, jota kutsutaan myös Merricatiksi. Hänen perheensä muodostuu isosisko Constancesta (jonka iästä ei erikoisesti ole täyttä varmuutta, sillä "luovuimme syntymäpäivien vietosta", kaipa hänen syntymävuotensä oli kuitenkin tiedossa) ja Julian-sedästä, kaikki muut ovat kuolleet kuusi vuotta aikaisemmin varsin epätavallisissa olosuhteissa. Tapahtumista saadaan tietää murusia pitkin kirjaa ja vasta aivan lopussa palapelin ratkaisevat palat loksahtavat paikalleen. Muodostin mielikuvani kirjan tapahtumista jo alkusivuilla, ja se on pakko sanoa kirjailijan kunniaksi, että en todellakaan osannut arvata tapahtumia etukäteen. Olisin kuitenkin halunnut muutamien kohtien menevän hieman eri tavoin. 

  

Siinä vaiheessa kun isämme oli lopullisesti hylännyt ajatuksen maidensa hyötykäytöstä, hän oli päästänyt puut ja pensaat ja pienet kukat vapaasti villintymään. Yhtä suurta niittyä lukuunottamatta maamme olivat sankan metsän peitossa ja minä oli ainoa, joka tunsi niiden salat. -- Constance tunsi nimeltä kaiken mitä metsässä kasvoi, mutta minulle riitti että tiesin miten ja missä mikäkin kasvi kasvoi, tunsin niiden tarjoaman vankkumattoman suojan. (s. 30)

  

Merricat, Contance ja Julian elävät rutiineiden voimalla. Jokaiselle viikonpäivälle ja kelloajalle on oma toimensa. Koska Julian on pyörätuolissa ja Constance ei halua jättää kodin antamaan turvaa, on Merricatin käytävä kylällä ruokaostoksilla ja kirjastossa, vaikka hänen perheeseensä suhtaudutaankin varsin penseästi. Kolmikon arki järkkyy, kun Charles-serkku ilmestyy eräänä päivänä paikalle. Merricat ei pidä hänestä, eikä Charlesin vierailun syy olekaan välttämättä aivan viaton. 

  

Merricat oli varsin kiehtova hahmo. Hänellä on erikoinen tapa kuvailla päiviä, esimerkiksi yksi oli pitkien, ohuiden asioiden päivä ja toinen säihkyvä, pienten kimmeltävien asioiden päivä. Hänellä on  myös pitkä lista asioita, joita hän ei saa tehdä. En tiedä, onko joku kieltänyt häneltä ne, vai onko hän kieltänyt ne itse. Hän saa kantaa maitokannun ja likaiset astiat, muttei pestä niitä. Hän ei saa käydä Julian-sedän huoneessa tai käyttää veitsiä, eikä hän saa koskea tulitikkuihin. Lopulta hän päättää, ettei saa käydä enää joella tai haudata asioita maahan. Merricatilla kun on ollut tapana rakennella maagisia suojia esimerkiksi hautaamalla erityisiä esineitä.

   

Sunnuntaiaamuisin tarkistin suojani: puron rannalle hautaamani lippaan hopeadollareita, pitkälle niitylle haudatun nuken ja männikössä kasvavan puun runkoon naulaamani kirjan. Kunhan ne olivat paikoillaan, mikään ei pääsisi meitä satuttamaan.  

-- 

Olin haudannut maitohampaani sitä mukaa kun ne irtosivat, ja kenties niistä vielä jonain päivänä kasvaisi lohikäärmeitä. Olin lannoittanut maamme hautaamillani aarteilla, täyttänyt sen pintakerrokset marmorikuulillani ja hampaillani ja värikkäillä kivilläni, joista kaikista oli jo ehkä tullut jalokiviä, ja niistä oli kasvanut maan alle vahva, tiheä verkko, joka ei koskaan hellittänyt vaan piti lujasti otteensa ja vartioi meitä. (s. 60-61)

      

Arvosana:

   
Takakannesta:

Goottilaisen kirjallisuuden klassikko – Grey Gardens kohtaa tyttökirjat

  

Blackwoodin sukutalossa on jäljellä enää kolme asukasta: sisarukset Merricat ja Constance Blackwood ja pyörätuoliin joutunut Julian-setä. Koko muu perhe on kuollut.

  

Merricat hautaa maahan marmorikuulia ja keksii taikasanoja pitääkseen kyläläiset ja muun maailman talon porttien takana. Mutta kun isän kassakaapista kiinnostunut Charles-serkku löytää tiensä keittiön ovelle ja illallispöydän ääreen, Merricatin taikasanat eivät enää riitä.

  

Linna on aina ollut kotimme on tarina omalaatuisesta ystävyydestä, pienen kyläyhteisön ahdasmielisyydestä, ahneudesta ja amanita phalloidesista. Goottilaisen kirjallisuuden kaunis ja merkillinen klassikko vihdoin suomeksi.  

  

Shirley Jackson (1916-1965) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti novellistaan The Lottery (1948) ja kauhuromaanistaan The Haunting of Hill House (1959), josta on tehty myös useita elokuvasovituksia.

  

Vastoinkäymisten värittämää elämää elänyt Jackson oli tunnettu ja tunteita herättävä kirjailija jo eläessään, vaikka onkin noussut kirjalliseen arvostukseen vasta 2000-luvun puolella.

  

Vuonna 2007 Yhdysvalloissa perustettiin kirjailijan nimeä kantava palkinto, joka myönnetään ansioituneille psykologista jännitystä ja kauhua hyödyntäville teoksille.

  

Viimeisin Jacksonista kirjoitettu elämäkerta A Rather Haunted Life ilmestyi 2016, ja sen myötä alkoi myös kirjailijan teosten uusi kultakausi. Nyt suomeksi ilmestyvän romaanin uutta elokuvasovitusta We Have Always Lived in the Castle odotetaan levitykseen vuonna 2018.

    

Suomentanut: Laura Vesanto, 198 sivua, Fabriikki kustannus 2018

  

Alkuperäinen nimi: We Have Always Lived in the castle (1962)

   

Kirja on luettu myös näissä blogeissa: Mitä luimme kerran, Taikakirjaimet, Oksan hyllyltä

Marraskuun luetut ja Scifi-lukuhaasteen puoliväliraportti

  

Niin se vain vuosi on matkalla kohti loppuaan ja kalentereista käännetään esille viimeinen sivu, vain 31 päivää uuteen vuosikymmeneen. Kirjabloggaajien joulukalenteri tulee taas ja ensimmäinen luukku avataan Oksan hyllyltä -blogissa. 

  

Marraskuun aikana listasin kevään uutuuksia ja poimin niistä 10 eniten odottamaani, kirjoitin raportin Helsingin kirjamessuilta ja pohdin englanniksi lukemista. Sain Tuuma-kustannukselta Mitä luen -lukupäiväkirjan, jota olen nyt täytellyt vähän ja voin esitellä sen joulukuun aikana (aika hauska idea vaikka joululahjaksi paljon lukevalle ystävälle tai sukulaiselle, jos ei ole aivan varma minkä kirjan tälle hankkisi). 

  

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnotkin jaettiin, onnea voittajille! Pääsarjassa voiton vei Pajtim Statovcin Bolla, lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian sai Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli (ainoa kaikista ehdokkaista, jonka olin lukenut) ja tietokirjallisuuden Finlandian sai Anssi Jokirannan, Pekka Juntin, Anna Ruohosen ja Jenni Räinän Metsä meidän jälkeemme. Kyseisen tietokirjan lainasin kesällä, mutta palautin nopean selaamisen jälkeen, sillä kirjalla oli todella pitkä varausjono. ja halusin antaa sen seuraavalle lukijalle. Se näytti kuitenkin oikein hyvältä, eli täytyy lukea paremman ajan kanssa.

  

Osallistuin marraskuun perinteiseen lukuhaasteeseen, jonka aikana luettiin vähintään 30 sivua päivässä. Luin 12 teosta, yhteensä 2320 sivua, eli keskimäärin ~77 sivua päivässä. Parhaat hetket tarjosivat Harry Potter ja liekehtivä pikari, josta löysin yhä yli kymmenen lukukerran jälkeenkin uusia puolia, Kuiskaajien kaupunki, josta tuli koko Kepler62-sarjan suosikkini sekä ihastuttavat lastenkirjahahmot Kati-e ja Mortina omissa sarjoissaan. Suurin pettymys puolestaan oli Kaltaiseni koneet: kuinka niin kiinnostavasta aiheesta voi kirjoittaa niin tylsän jaarittelun?

  

Näin lukemiseni jakaantui haasteen aikana:

  

1.10. Yukito Kishiro: Gunnm 3 - Teurastajaenkeli

1.-3.10. Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki

3.-4.10. Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa

5.10. Kirsti Kuronen: Merikki

6.-9.10. Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä (postaus tulossa)

10.-13.10. toim. Mia Myllymäki & Anu Korpinen: Metsän kronikka (postaus tulossa)

14.10. Barbara Cantini: Mortina - Kuoliaaksinaurattava juttu ja Tomi Rantala: Metsäläiset

15.-22.10. Ian McEwan: Kaltaiseni koneet (postaus tulossa)

19.10.  Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents 2 - Varkaan jäljillä

22.-29.10. J.K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja liekehtivä pikari (postaus tulossa)

29.-30.10. JP Ahonen: Villimpi Pohjola 6: Irtiottoja  

     

   

Scifi-lukuhaasteen puolivälikatsaus

Kesäkuussa aloittamani scifilukuhaaste on tullut puoliväliinsä. Tavoitteenani oli, että lukisin haasteen aikana ainakin 12 scifiteosta eli yhden kuukaudessa, ja tällä hetkellä tilanne näyttää siltä, että olen lukenut kuusi romaania, kuusi lasten- ja nuortenkirjaa sekä viisi sarjakuvaa. Luin myös neljä kirjaa, joista en ole aivan varma, ovatko laskettavissa scifiksi. Niiden kohdalla kysynkin teiltä, määrittelisittekö te listan lopusta löytyvät kirjat scifiksi?

Parhaat scifi-kokemukset ovat tähän mennessä tarjonneet Rotukarja (dystooppinen, ajatuksia herättelevä maailma, tähän mennessä koko vuoden vaikuttavin lukemani), Yön ja päivän välissä (kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava, mielenkiintoinen päähenkilö). A Million World With You (multiversumiseikkailua parhaimmillaan) ja Kuiskaajien kaupunki (tasokasta scifiä nuoremmille lukijoille), 

   

Kuinka teidän scifi-lukuhaasteenne ovat sujuneet? Millaisia lukusunnitelmia ja tavoitteita teillä on seuraavan puolen vuoden varalle? 

   

• Agustina Bazterrica: Rotukarja
• Gerry B. Ilvesheimo: Ilmestyskirja
• Ian McEwan: Kaltaiseni koneet
• Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen
• Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä
• Nora Roberts: Toinen koitos

   

   

Lasten- ja nuortenkirjat:

• Claudia Gray: A Million Worlds With You
• Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents 2 - Varkaan jäljillä
• Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki
• Bjørn Sortland & Pasi Pirtkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Saari
• Mats Strandberg: Loppu
• Helena Waris: Jäänvartija

   

   

Scifisarjakuvaa:

• Yukito Kishiro: Gunnm 1) Ruostunut enkeli, 2) Rautaneito, 3) Teurastajaenkeli
• Masamune Shirow: Appleseed 1 - The Promethean Challenge
• Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls Volume 4

   

   

Ovatko scifiä?:

• Henrik Fexeus: Viimeinen illuusio 2 - Ontot
• Sanna Isto: Sirpale
• Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä
• Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas

   

Joulukuun lukupino

Kuvassa olevien lisäksi lukupinossa on pari vuoden aikana kesken jäänyt kirja sekä muutamia aikaisempien kuukausien lukupinojen lukemattomia, eli valinnan varaa riittää. 

   

• Toni Adeyemi: Veren ja luun lapset
• Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
• Matt Haig: Joulupukki ja minä
• Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki
• Jemina Kuisma: Terra Antiqua
• Nonna Wasiljeff: Tomupoika