NaNo-kuulumisia

Blogissa tosiaan ollut vähän hiljaista NaNon aikaan. Olen saanut kasaan vähän yli 11 000 sanaa (eli puuttuu vielä vajaa 40 000 saldosta), mutta ei se mitään, sainpahan ainakin kirjoittamiseen taas potkua! Olen kirjoittanut uutta ja lukenut vanhaa versiota vuorotellen (en välttämättä aina vanhaa ensin) ja saanut huomata lähes kaikkien "uusien, hienojen keksintöjen" löytyvän vanhastaankin, ei vaan enää muistanut kaikkea. :) No, ehkä se on vain merkki siitä, että ne hyvät jutut on jääneet jonnekin takaraivoon ja toimivat edelleen usean vuoden jälkeenkin (tai sitten en ole ollenkaan kasvanut henkisesti tauon aikana). 

  

Omasta mielestäni olen kirjoittanut parempaa tekstiä kuin viimeksi, joskin kukaan ulkopuolinen ei ole vertailemassa, niin vaikea objektiivista näkökulmaa tarjota (siskoni ja heidän lapsensa ovat tekstiäni lukeneet ja muutamia teknisiä juttuja korjanneet, juoneen, sisältöön tai vaikkapa sanavalintoihin on sitten tullut vähemmän nokan koputtamista). 

  

Yksi tapa kirjoittaa tekstiä, on saada porkkanaa kepin sijaan, NaNo-piirin kanssa kokoonnuttuamme huomasin aika monen (tytön) käyttävän Written? Kitten! - ohjelmaa, joka antaa 100 sanan välein uuden kissakuvan nähtäväksi! Suloista! ♥  Minäkin sain sillä kirjoitettua 1000 sanaa ekalla kokeilulla. Huomasin, etten osaa turhaan pitkittää tarinaani, vaan tapahtumat kulkevat omalla apinollaan ja ovat juuri sen mittaisia kuin ovat, eivätkä siis hitaammalla temmolla saisi aikaiseksi mitään enemmän. Toisin sanoen haluan kirjoittaa vain merkityksellistä tekstiä, ihan pelkkä sanamäärä ei riitä motivaattoriksi hidasteluun. 

  
En osaa jaaritella ja krjoittaa Tolkienmaisia luontokuvauksia (kuvailu on muutoinkin huonoin ominaisuuteni kirjoittajana - näen kaikki maisemat liian kirkkaaasti mielessäni enkä osaa tai muista niitä muuttaa sanoiksi. Toisaalta liiallinen maiseman kuvailu aina sen vaihtuessa olisi liikaa, olisi vain opittava sellainen kultainen keskitie, jolloin voisi tiivistää ajatuksensa hinosti muokattuihin lauseisiin, jotka paljasitaisivat tapreeksi, mutta eivät liikaa ympäristöstä).
  

NaNosta on minulle sanottu, että sen pitäisi antaa mahdollisuus olla vähemmän itsekriittinen omalle työlleen, mutta en minä halua kirjottaa huonoa tekstiä, tahdon kirjoittaa omassa tahdissani. Ahdistuin jälleen aikataulutukseen ja ryhdyin keksimään kaikkia tekosyitä olla kirjoittamatta. Wordin avaaminen tuntui pakkopullalta, jonka joku toinen oli sysännyt harteilleni.
  

Yliopistolla tuli kirjoitettua siellä viettämääni aikaan nähden tehokkaammin, tämä havainto on toki vanha, mutta ajattelin hyödyntää sitä kunhan ryhdyn työstämään kandiani, josta pidin tutkimussuunnitelman esittelyn menneellä viikolla. NaNoni tarina on vasta alussa, en saanut sitä loppuun marraskuun aikana, mutta se ei tarkoita, ettenkö jatkaisi sen työstämistä jatkossa.
   
Ps. Katsokaas uusin Simpsoneitten jakso (season 23, episode 06). Se sopii NaNo-teemaan, sillä siinä kirjoitetaan kirja! On muuten paras jakso, jonka olen koskaan nähnyt. Nauroin kun siinä oli minun tarinaani nähden niin paljon samaa!
     

Kuva entisestä kissastani

Philip Reeve: Pimenevä maa

 "Tarkoituksenani on tehdä maailmasta jälleen vihreä"

   

         

Voin allekirjoittaa "hypetyksen". Kirja ei aiheuttanut pettymystä ja vaikka kolmas osa olikin aika poikkeava sarjan muusta ilmeestä päättyen kuin seinään, tämä oli paljon hallitumpi kokonaisuus. Odotin paljon tältä sarjan päätösosalta, sillä oli paljon selitettävää ja se teki työtä käskettyä. Kovin paljoa en tästä halua paljastaa, vaikka blogimaailma ei kovinkaan paljoa ole tätä sarjaa arvostanut esittelyillään. Lukija saa huomata, että juuri niiden hahmojen, joista on pitänyt tai inhonnut, elämästä kerrotaan varsinaisten tapahtumien jälkeen muutamalla lauseella elämäkerta. Toki tälläkin metodilla syntyy pakollisia clichéitä, mutta ne eivät loppupeleissä paljoa paina. Pakko vielä mainita, että  suomentaja on tehnyt mainiota työtä: kieli on mitä nautinnollisinta luettavaa.

   

Uusia henkilöitä saadaan mukaan Lontoosta ja kulkukaupungeista, vanhojakin tavataan (vaikka Köynnösmaa-Anchorage unohtuukin miltei kokonaan). Joillekin hahmoille ei välttämättä suotu niin hyvää loppua kuin he olisivat ansainneet, toisille puolestaan ehkä liiankin onnellinen, mutta tämä kertoo vain kirjan maailman realismista. World as we know, has come to the it's end. Vihreän myrskyn ja kulkukapunkien aloittaessa sodan uudelleen Wren ja Theo kamppailevat vähän eri mittakaavassa olevien asioiden kanssa. ODIN halkoo tulimiekallaan kulkukaupunkien raatelemaa maata lietsoen vastapuolet viimeiseen taisteluun. Marssija Fangiakaan ei olla unohdettu, vaan silläkin on vielä osansa uuden maailmanjärjestyksen luomisessa. Viimeinen luku tuo mieleeni Hayo Miyazakin animaatioelokuvan Laputa - Linna taivaalla (suosittelen katsomaan!).

    

   Arvosana:

   

Takakannesta:

Mahtavan, palkitun apokalyptisen seikkailutarinan huikea päätösosa
 
Kulkukaupunkien ja Vihreän Myrskyn välillä vallinnut epävakaa rauha päättyy ja taistelut puhkeavat uudelleen. Vihollisuuksien keskellä Metsästysmaalle rakennetaan räjähtäneen Lontoon sirpaleista uutta kaupunkia, jonne Wrenkin ennen pitkää päätyy. Samaan aikaan Hester matkaa ilmojen teillä kostonajatusten riivaamana seurassaan uskollinen Shrike-marssija, josta on tullut erinäisten uudelleenkytkentöjen ansiosta niin hellämielinen, ettei se kykene tekemään pahaa kenellekään. Loppujen lopuksi Hester haluaisi kuitenkin vain löytää Tomin, jota vanha ampumahaava ei lakkaa vaivaamasta. Vain harvat tietävät, että aika saattaa olla vähissä: maapalloa kiertää tuomiopäivän ase ODIN, johon joku näyttää saaneen yhteyden...

       
Suomentanut: Tero Kuittinen, 571 sivua,  2007

      
Alkuperäinen nimi: A Darkling Plain

      
Kirjasta muualla: Risingshadow, Lukuvinkit, Alas taikavirtaa
  

Kokemuksiani sarjan aiemmista osista:

1. Kävelevät koneet
2. Kadotettu manner
3. Tuhon aikakirja

Tänään kirjastosta osa 3

Hain tänään varaamani Surunsyöjät ja mukaan tarttui tuttuun tapaan jo ennestäänkin pullean yöpöydän hyllyn täytettä.

Veera Laitinen: Surunsyöjät (2011)

Tähän kirjaan tutustuin ainakin marjiksen blogissa, jälleen nuoren kirjoittajan teos, joka tosin tällä kertaa kuulostaa jopa ihan kunnolliselta, 12-vuotiaan Flavia Bujorin Ennuskivien mahti on varmaan pohjanoteerauksia lukemistani (tai enhän minä päässyt sitä edes loppuun). Teoksella olisi potentiaalia, jos sitä olisi hiottu pariin kertaan. Muita nuoria kirjailijoita ovat niin ikään suomalainen Viivi Hyvönen ja hänen 15-vuotiaana kirjoitettu teos Etsijä maistui minulle aika hyvin kun olin lukiossa ja Christopher Paolinin Eragon, jonka mies aloitti kirjoittamaan 15-vuotiaana. Minä kirjoitin ensimmäisen kunnolliseen romaanimittaan kasvaneen tekstini n. 20-vuotiaana, hyvän ystäväni kanssa (eli puolet kunniasta kuuluu hänelle, ja hän puolestaan on 6 vuotta minua nuorempi - tämä näkyy yllättävän vähän hänen kirjoittamissa osuuksissaa!). Odotukset korkealla Surunsyöjien suhteen.

Marja-Leena Tiainen: Kahden tytön maailma (2011)

Tästä kirjasta kuulin ensimmäisenä isosiskoltani. Hyvin ajankohtainen ja kantaa ottava teos.

Annika Luther: Kodittomien kaupunki (2011)

Tästä dystopiasta kuulin Risingshadow:n syksyllä ilmestyvien kirjojen keskustelussa joskus alkusyksystä. Nappasin uutuushyllystä kun sattui olemaan paikalla. Huomasin myös, että niin Tiaisen kuin Lutherinkin kirjat on painettu Latviassa, eri kirjapainoissa tosin. Onko Latvia uusi Kiina? Muistan, että ainakin osa takavuosien Pollux-kirjoista heppatyttö ajaltani painettiin siellä...

Alyson Nöel: Punaiset tulppaanit (2011), Sininen kuu (2011)

Siskoni suositteli minulle myös näitä kirjoja. Yliluonnollisuus puree tällä hetkellä kansaan.

Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan (2010)

Tästä luin parikin hyvää suosittelua Vinttikamarissa ja Haumisevalla harjulla blogeista. Varasin siis kirjan ja kävin senkin noutamassa. Muistuttaa tavallaan Hiljaisuus soi h-mollissa ja Poikkeustila kirjoja, jotka vähän aikaa sitten luin. Tämänkin kanssa odotukset aika korkealla!
 

Jaquelin Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate (2011)
Vinttikamarissa (ja varmasti jossain muussakin blogissa) törmäsin tähän erikoiseen teokseen. Kuulostaa lupaavalle!

Konami Kanata: Chi's Sweet Home 6 (2011)

Chi-kissan seikkailut jatkuvat. Pentuna kaikki on niin erikoista ja kiinnostavaa, ja siksi muut kissat pitävät Chitä hupsuna. Hurjan hauskaa kissa huumoria! Nyt olen lukenut osat 1, 3, 5 ja 6.

NaNoWriMo

Marraskuuta on takana viikko ja NaNoWriMo-kuukausihan tämä tunnetusti on. Niin myös minun blogini hiljenee tässä kuussa kun keskityn lukemisen sijaan kirjoittamiseen. Kirjoja en silti unohda, vaan luettavana on tällä hetkellä Philip Reeven Pimenevä maa. 

NaNossahan tarkoitus on kirjoittaa romaani 30:ssä päivässä, eli marraskuun aikana. Sanoja 50 000. Näin ollen päivittäin pitäisi sellaiset pari tuhatta sanaa kirjoittaa. Noh, minulla on vähän hitaasti lähtenyt käyntiin ja kasassa vasta vajaat 4000 sanaa 14 000 sijaan. 

Työstän vuonna 2006 aloittamaani ja hyvän ystäväni E:n kanssa kirjoittamaani romaani-käsikirjoitusta, jossa on vajaa parisen sataa A4 arkillista tekstiä (fonttia en muista, saattaa olla papyrus tms. koko ehkä 12 - pientä ja tiheää tekstiä joka tapauksessa). Paljon saa kyllä muokata, heh. Mutta välillä huomaa, että onpas tämä hyvin kirjoitettu. E oli vielä yläasteella kun aloitimme kirjoittamisen, nyt hänkin on ehtinyt jo yliopistoon - niin se aika rientää. Ja koska kirjoittajat ovat muuttuneet, niin myös hahmot ovat kokeneet jonkin verran hienosäätöä. Osa nimistäkin (suurin osa itseasiassa) menee vaihtoon, vain muutama vanha jää.

Lokakuun luetut

Tämä olikin varsin lukuisa kuukausi, sain vielä tuon Lauren Oliverin Kuin viimeistä päivää puserrettua tälle kuulle (luin tosin koko yön aamuun asti - kuin kuukauden viimeistä päivää). Eli tässäpä kokonaissaldoa:

 

• Meg Rosoff: Poikkeustila
• Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon
• Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito
• Maggie Stiefvater: Häivähdys
• Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
• Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää

  
 Sivuja menneelle kuulle kertyi huikeat 1688, eli tähän mennessä blogin kirjakkain kuukausi.