torstai 20. lokakuuta 2011

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

 Joku himoitsee sieluasi
   
   
Takakannesta:
Miksi outo, puita halaava nainen ilmestyy hänen tielleen niin Lapin tuntureilla kuin kotikaupungissa?
   
     – Luulenpa, että on käynyt sillä tavalla, että sinä olet saanut perääsi hengen, sanoo Romppainen, kun Jouni uskoutuu entiselle opettajalleen. Sitä en osaa selittää, miksi niin on käynyt ja mitä se sinusta haluaa.
      Jounin äiti on kolttasaamelainen ja hän on kadonnut kun Jouni oli pieni. Liittyvätkö salaperäiset tapahtumat jotenkin äitiin, onko hän joutunut metsänpeittoon vai mitä hänelle on tapahtunut? Jounin kotipihaan asettuva huuhkaja osaisi varmasti vastata, kun sitä vain ymmärtäisi.
      Jouni alkaa selvittää arvoitusta yhdessä ystävänsä Mikon kanssa. Apuna hänellä on Siisjoen Siidan jäsenluettelo ja Romppainen, josta paljastuu yllättäviä samaanin taitoja.
      Yliluonnollisten tapahtumien lisäksi Jounin pää joutuu pyörälle myös luonnollisten tapahtumien takia. Romppaisen tytär Matleena on Jounin rinnakkaisluokalla ja ensirakkaus iskee Jouniin moukarin lailla. Pelko ja rakkaus, salaisuudet ja tosi muuttavat Jounin elämän.
   
Huima tarina joka vie mukanaan kuin myrskytuuli.

   
Kirja ilmestyi 8.9. ja olen saanut sen suoraan kustantajalta Risingshadow:ta varten tekemääni kirja-arvosteluunLue lisää metsänpeitosta suomalaisen mytologian mukaan esim. tästä Wikipedian artikkelista.
   
Tuttuun tapaansa Sari Peltoniemi ei jätä lukijaansa kylmäksi. Hänen aiemmat kirjansa (Hirvi, Kummat, Suomu, Hämärän renki) eivät edusta selkeästi yhtä tiettyä linjaa taikka suuntausta, mutta kaikkien takana on periaatteessa sama idea: kirjat kertovat nuorista, lainaavat aineistoa Suomen historiasta ja mytologiasta ja kuvaavat enemmän tai vähemmän uskottavalla tavalla uskomattomia asioita. Kuulen kutsun metsänpeittoon ei tässä tee poikkeusta. Se kertoo yläasteikäisestä pojasta, Jounista, hänen perheestään ja ystävistään sekä oudosta kohtaamisesta Lapissa. 
   
Kirja on lyhyt ja sen lukee hetkessä, kieli on kevyttä ja nuorekasta, joka sopii jopa ala-asteen viimeisten luokkien luettavaksi. Hahmot ovat hyvin uskottavia: teinejä, joilla on samat ongelmat ja ajatuskuviot kuin kenellä tahansa – märkiä unia myöten. Jouni ja hänen lapsuudestaan asti paras kaverinsa Mikko aikovat perustaa bändin, puhutaan tytöistä. Suhde isään on se tavallinen: asioista ei keskustella, edes niistä tärkeistä. Henkilöhahmogalleria on suppea, mutta se toimii hyvin nuorille suunnatussa kirjassa, kaikille mukaan otetuille henkilöille on räätälöity asema tarinassa – turhia sivuhenkilöitä ei ole. 
   
Jounin äiti, tuo kiehtova, jopa merkillinen, kolttasaamelainen nainen. jonka Jounin isä kohtasi tuntureilla ja josta puhutaan paljon mutta tiedetään vähän, on varmasti kirjan mielenkiintoisin hahmo. Miksi hän hylkäsi lapsensa näiden ollessa vielä pieniä ja kuka hän todella oli?  Kiinnostava hahmo on myös Saara, Jounin isosisko. Rastapäinen tyttö, joka turhankin clichéisesti kuvataan ituja syövänä ja eläinten asemaa puolustavana ajattelijana. Hän, kuten koko muukin perhe, kulkee kirpparivaatteissa, mutta Jouni kapinoi: ostaa kesätyörahoillaan uudet farkut ja käy Mikon kanssa hampurilaisella ylikaupallisessa ruokapaikassa ja pohtii kultaista keskitietä kuluttamisen ja kierrätyksen, lihan ja kasvisruoan välillä. 
   
Peltoniemi kertoo kirjassaan pienen palan saamelaishistoriaa, kuinka saamelaista kansaosaa syrjittiin samoin ottein kuin Amerikan alkuperäiskansojakin - Suomessa ei tosin rakennettu reservejä vaan enemmänkin henkisiä vankiloita. Saamelaiset ajettiin pois omilta kotiseuduiltaan, lapset lähtivät kouluun satojenkin kilometrien päähän kotoa oppimaan suomen kieltä ja tapoja. Saamelaisten uskomuksia, tapoja ja jopa vaatetusta pilkattiin ja niiden olemassaolo kiellettiin. Tällaista ei uskoisi Suomessa pystyvän tapahtumaan! 
   
Jouni oppii kirjassa ymmärtämään ja vaalimaan tätä äitinsä puolelta perimäänsä menneisyyttä. Hän tapaa kotikaupungissaan asuvia kolttasaamelaisia ja kuulee tarinoita, jotka auttavat häntä yliluonnollisen ongelmansa kanssa. Kun kalmaneito hyökkää Jounia kohtaan, apua tulee yllättävältä suunnalta: vanha tuttu ala-asteen opettaja Romppainen, josta luuli tietävänsä kaiken (paitsi etunimeä), paljastuu shamaaniksi. Romppaisessa tiivistyy kaikki se, jota toivoisi löytyvän kaikilta opettajilta: hän kuuntelee lasta naureskelematta ja auttaa näitä ongelmissaan. Jouni kertookin saaneensa turvasataman opettajan luota. Isä kyselee Jounin viimeaikaisia yökylä reissuistaa Romppaisen luo, vihjailee pojan oikeasti menneen kaupungille ryyppäämään, mutta siskokin puuttuu tähän korostaen tosiasiaa, ettei Jouni kotoa juuri koskaan ole poissa ja jos tämä tahtoisi ryypätä, olisi hän poissa kaikki illat. Jouni ei yleensä paljoa välitä kännykästään, joka on vanhaa mallia, mutta toimii hyvin, mutta kun kuvioihin astuu mukaan Matleena, Romppaisen tytär, tämäkin asia muuttuu. 
  
Idea sielunsyöjästä, joka tavoittelee Jounia, on kenties vanha ja lainattu saamelaismyyteistä, mutta kirjaan on saatu tämän hahmon osalta uskottavuutta ja jopa pelottavaa tunnelmaa. Illalla tuntui jännittävältä mennä nukkumaan, tuntui oikeasti siltä kuin varjot olisivat heränneet eloon. Välillä asiat tapahtuvat vain liian helposti, nopeasti ja selittelemättä. Kyseessä on todellakin nuorten kirja, hyvin kirjoitettu, mutta jää kirjailijan vanhemman tuotannon varjoon. Tästä puuttuu se jokin kipinä, viimeinen hionta, tai sitten olen jo liian vanha.
Lukunäyte: Se oli selin minuun ja nojautui männnyn ruonkoa vasten, silitteli sitä ja huojahteli. Sen sotkuiset hiukset liehuivat ja erotin koko ajan paremmin, miten luiseva ja jotenkin rähjäinen se oli. Sen kynnet olivat hyvin pitkät ja risareunaiset. Ihan kirkkaasti tiesin, että kauheinta olisi, jos se kääntyisi katsomaan minua. Melekin yhtä kauheaa oli, että se tiesi minun nimeni. Se sanoi: -Jouni. (s.9)
   
Arvosana:

   
Tyylilaji: nuoret, maaginen realismi, kauhu
     
Samantyylisiä kirjoja:
      
153 sivua, Tammi 2011
    
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjavinkit,
  
Kirjailijan kotisivut: Peltoniemi.info, Tammen sivuilla, Wikipedia,  

4 kommenttia:

  1. Huh, tämäkin pitäisi lukea!

    VastaaPoista
  2. Suosittelen! Tosi nopsaan lukee, kevyt lukuvälipala.

    VastaaPoista
  3. En halunnut lukea kirjoitustasi ennen kuin sain kirjan loppuun. Nyt kun luin sen, havaitsin omat tuntoni hyvin samanlaisiksi. Kirja oli kyllä hyvä, mutta Peltoniemen kirjojen suhteen odotusten rima on aina valtavan korkealla aikaisempien näyttöjen vuoksi.

    Saamelaisia ei käsitellä liikaa kotimaisessa kirjallisuudessa, siinäkin suhteessa tämä kirja oli tärkeä. Olin haistavinani, että tälle kirjalle voisi ehkä olla tulossa jatkoa. Sen verran kesken asiat Jounin äidin suhteen jäävät.

    VastaaPoista
  4. Tämä oli tosiaan ihan ok kirja, todella lyhyt ja jäi vähän edellisten teosten varjoon. Vaikea sanoa kuitenkaan huonoksi, koska sitä tämä ei ollut.

    Kesken tämä kirja tosin loppuu ja voisipa ollakin kiinnostavaa lukea jatkoa (tosin edellisiin jälleen verrattuna jatko-osakin olisi voinut olla suoraan tähän kirjoitettuna, ei mennyt kovin montaa hetkeä tämän lukemiseen).

    VastaaPoista