Salla Simukka: Toisaalla

 "Mitä tapahtui kun se oli ohi?"

  

 

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
 

Salla Simukan teokset Jäljellä ja Toisaalla ovat yksi kokonaisuus. Ensimmäinen osa ilmestyi alkuvuodesta ja toinen loppuvuodesta 2012. Satujen viimeaikainen uusi tuleminen on läsnä myös Simukan teoksissa, mikä näkyy mm. satulainauksina ensimmäisen kirjan päähenkilön Emmin lempiteoksesta, Pienestä merenneidosta.
 
Luettuani ensimmäisen osan ihmettelin, miksi teos oli päätetty jakaa. Toisen osan aloittaessani ymmärsin ainakin yhden syyn jakamiselle. Tapahtumien aika ja paikka muuttuvat näkökulman vaihtuessa. Teokset olisivat voineet toimia hyvin yksissäkin kansissa.
 
Kirjat kertovat tulevaisuuden maailmasta, jossa ihmisoikeudet poikkeavat omistamme. Ne ovat myös kertomus ensirakkaudesta. Kirjoissa nuoret jaetaan erilaisiin lahjakkuusryhmiin, joiden ulkopuoliset ovat Potentiaaleja, yksilöitä, joista voi vielä tulla jotakin. Tampereelle sijoittuva dystopia Jäljellä kertoo 15-vuotiaasta Emmistä, joka ei ole löytänyt omaa erikoistaitoaan. Emmi päätti karata kotoaan, jotta etääntyneet vanhemmat huomaisivat hänet. Karkumatkan aikana Emmin maailma muuttui täysin. Hän huomasi jääneensä yksin tyhjään maailmaan. Myöhemmin hän tapaa myös muita nuoria, jotka ovat heränneet yksin. Nuoret yrittävät selvittää, mitä muille on tapahtunut. Ovatko he kuolleet? Ensimmäisessä teoksessa syntyy mielikuva rinnakkaisesta todellisuudesta, mutta heti toisen osan alussa paljastetaan, mitä maailmalle oikeasti on tapahtunut.
 
Toisaalla-romaanissa kertojana on 18-vuotias nörttipoika Samuel Järvi. Hän saa houkuttelevan työtarjouksen, jonka palkkiolla pystyisi auttamaan velkaantuneita vanhempiaan. Samuel liittyy mukaan projektiin, jonka eettiset ratkaisut saavat pohtimaan ihmisyyden arvoa. Miten määritellään hyvä elämä, mitä on vapaus? Emmin ja Samuelin polut kohtaavat yllättävällä ja erikoisella tavalla. Samuelin hahmo tuntuu aluksi symppikseltä, joka tahtoo auttaa lähimmäistään hädässä, mutta yrittääkö hän sittenkin vain hyötyä toisen ahdingosta? Teos loppuu jättäen avoimia kysymyksiä. Mitä tapahtuu viimeisten rivien jälkeen? Ehkä tähän on jätetty portti, jonka kautta kirjailija voi jatkaa vielä seuraavaan osaan?
 
Kaikki Simukan kerronnalliset ratkaisut, kuten nopea eteneminen, eivät toimineet, ja vaikka samastuin Samueliin enemmän kuin Emmiin, jättää toinen osa lukijan kylmemmäksi kuin ensimmäinen osa. Simukka kuvaa tunnetilojen skaalaa yksinäisyydestä ja ihastumisesta aina kateuteen ja petetyksi tulemiseen tehden hänen luomistaan hahmoista uskottavia. Vääristynyt maailma on kenties saanut vaikutteitta aasialaisesta kulttuurista ja teknologisesta kehityksestä.

 Arvosana:

  

Takakannesta:

Pelastatko sen, jota rakastat? Vai rakastatko sitä, jonka pelastat? Jäljellä-kirjan hieno jatko-osa, palapelin täydentävä pala ja ratkaisun avain.
 
18-vuotias Samuel Järvi on varsinainen nörtin stereotypia: pojan yöt kuluvat tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Kontaktit tyttöihin ovat jääneet vähäisiksi. Koulun loputtua hän ei tiedä, mitä tekisi. Yllättäen Samuel saa kuitenkin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Hänet pyydetään mukaan salaiseen projektiin, ja työstä maksetaan järkyttävän hyvin.
 
Projekti on täynnä yllätyksiä, mutta suurin yllätys on kuitenkin se, että Samuel rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Kaikki muu menettää merkityksensä, kun Samuel päättää pelastaa unelmiensa tytön. Mutta kaipaako tyttö edes pelastajaa?
 
Toisaalla on hurja visio siitä, millaiseksi maailma voi kehittyä lähitulevaisuudessa. Se avaa Jäljelläromaanin salaisuudet ja näyttää tapahtumat toisesta näkökulmasta. Toisaalla kertoo myös vanhempien ja lasten välisten suhteiden vaikeudesta ja aikuisten kyvyttömyydestä kohdata nuorten ongelmat. Ja tietenkin ensirakkaudesta, joka on aina yhtä kiihkeää, kuohuvaa ja kaunist
 
Tyylilaji: nuoret, dystopia, rakkaus, kasvutarina
   
Samantyylisiä kirjoja: Monica Hughes: Tietokoneen vangit,
 

234  sivua, Tammi 2012

 
Kirjasta kirjoitettu mm täällä: Risingshadow, Olipa kerran kirjablogi, Saran kirjat, Keskisuomalainen, Käännä jo sivua,

   
Kirjailijan kotisivut

    

Sarjassa aiemmin ilmestynyt: Jäljellä (2012)

Kesäinen kollaasi

Blogit hiljenevät kesän lähestyessä, minullakin aika menee kandin tekemisessä. Tässä kuvakollaasi siitä mitä kamerani on napannut viimeaikoina. Kävin viimeisen kahden viikon aikana mm. tapaamassa entistä kissaani Ronttia, bongailin autonromuja metsässä ja näin luannon alkavan vihertää. Niin, ja ostin oikean lierihatun! Aina toivonut tuollaista kesähattua. Ravintolapäivässäkin kävin maistelemassa herkkuja viime viikonloppuna  ja nyt tulevana viikonloppuna menen Siivouspäivään myymään koruja ja kirjoja ja muutamia satunnaisia leffoja ja pelejäkin omasta ja avomiehen hyllystä. 

Gustave Flaubert: Bibliomania

"Hän rakasti kirjaa, koska se oli kirja."

 
Tämä sympaattisen pienikokoinen (11x15,5cm) kirja herätti huomioni käydessäni lähikirjastossani. Se näytti niin eksyneeltä uutuushyllyssä, että se oli pakko ottaa mukaan. Kirja alkaa sanoilla: Taannoin kapealla, valottomalla kujalla Barcelonassa mies, jolla oli kalvakat kasvot ja samea, tyhjä katse - paholaismainen, outo olento, jollaisilla Hoffmann täytti merkilliset tarinansa. Teos koostuu Flaubertin 15-vuotiaana kirjoittamasta novellista, joka on julkaistu nyt ensimmäistä kertaa suomeksi, sekä suomentaja Antti Nylénin ja kulttuurihistorioitsija Hannu Salmen esseet rakkaudesta kirjoihin. Salmi kertoo historiallisen katsauksen tunnetuista bibliomaneista, Nylén puolestaan keskittyy enemmän kirjojen ja lukemisen historiaan. Hän esimerkiksi pohtii sähkökirjojen problematiikkaa.

    

Flaubert tiivistää jo novellinsa alussa taidokkaasti sen parodisen kuvan, joka nykyään esimerkiksi kirjablogaajista sivustakatselijoille on syntynyt: 

    

Hänellä oli ainoastaan yksi ajatus, yksi rakkaus, yksi intohimo: kirjat. Ja tämä rakkaus ja intohimo poltti häntä kuin sisäinen palo. Se vei kaiken hänen aikansa ja kulutti hänen elinpäivänsä. (s. 11)

  

Päähenkilö on barcelonalainen outolinnuksi ja kummajaiseksi kutsuttu nykyinen kirjakaupias Giacomo, joka pitää vanhojen pergamenttien pölyä jumalallisena, tuskin syö ja uneksii vain kirjoista, vaikka osasi tuskin lukea. Hänelle kirjoissa arvokasta ei ole se mitä ne sisältävät vaan mitä ne edustavat: tietoa ja kauneutta. Giacomo oli ollut munkki, joka luopui Jumalasta. Hän uhrasi rahansa ja sielunsa kirjoihin. Kirjakauppiaalla on kilpailija, Baptisto, joka huutokaupassa aina ylittää Giacomon tarjouksen. Ja jos hän ei saa jotakin harvinaista kirjaa itselleen, hänen koko maailmansa hajoaa aiheuttaen lähes fyysistä kipua. Kirja tai henki! 

   

Kirjan lukeminen käynnisti ajatteluketjun päässäni, olenko minä bibliofiili vai sittenkin bibliomaani, olenko kirjojeni herra vai orja? Ainakaan en vielä itse ole Giacomon yllä kuvatun kaltaiseen absurdiin käytökseen sortunut. Joskus toki jää harmittamaan, etten sittenkin ostanut sitä yhtä kirjaa antikvariaatista, mutta unohdan tällaiset huolet aika nopeasti. Myönnän, että ostan välillä paljonkin kirjoja, osan lukulistaltani, osan vain siksi, että ne kuuluvat yleissivistykseen. Vetoan aina kirjallisuuden opintoihini, ja siihen, että tämä teos kuuluu lukea - onhan se klassikko! Ja jos joskus maailmassa sähköinen kirja peittoaa paperisen, olen pelastanut pienen osan kirjallisuutta tulevaisuuden ihmisille. Koskaan en kuitenkaan laita suuria summia kirjoihin, sillä ostan kirjani käytettyinä edullisesti. Ennen kaikkea, vaikka nautin suuresti kauniista kirjoista on sisältö se jota minä kirjaoissa rakastan eniten. 

  

Flaubert oli lukenut nuori: hän tiesi kirjallisuushistoriasta, klassikkoteoksista ja viitteet näihin teoksiin vilahtelevat myös tämän lyhyen novellin sivuilla. Hän mainitsee niin Danten kuin jo aiemmin mainitun Hoffmannin, jonka käsitän tarkoittavan E.T.A. Hoffmannia. Flaubertin luoma hahmo Giacomo perustuu hänen lukemaansa lehtiartikkeliin, ja teoksella onkin hyvin paljon yhtestä artikkelin kanssa. Salmen esseestä paljastuu, että alkuperäinen artikkeli oli sekin kaunokirjallista, hoffmannilaista tuotantoa, joka ennen tekijänoikeuslakia levisi monessa muodossaan halki Euroopan. Tapaus kiinnosti ihmisiä, olihan bibliomania 1800-luvulla tunnustettu sairaus.

     

Suosittelen tutustumaan tähän nopealukuiseen ja sujuvasti kirjoitetun/suomennetun novelliin ja myös taidokkaasti laadituihin esseisiin teoksen lopusta. Opin niistä paljon uutta, esimerkiksi Cardillac-syndrooman (taiteilijan vaikeus tai kyvyttömyys erottaa itsensä työstään).

Arvosana:

   

Takakannesta:

Ranskalainen kirjailija Gustave Flaubert kirjoitti 15-vuotiaana kertomuksen traagisiin mittasuhteisiin paisuvasta kirjarakkaudesta. Sen päähenkilö on barcelonalainen Giacomo, joka tuhlaa rahansa kirjoihin eikä kykene edes syömään tai nukkumaan. Bibliomania oli Flaubertin ensimmäinen painettu teksti (1837), ja se ilmestyy nyt ensi kertaa suomeksi. Antti Nylén on aiemmin suomentanut muun muassa Flaubertin romaanin Bouvard ja Pécuchet, Chateaubriandin kertomuksen René ja Charles Baudelairen runokokoelman Pahan kukat. 

      

Bibliomania sisältää lisäksi suomentaja ja kirjailija Antti Nylénin ja kulttuurihistorioitsija Hannu Salmen esseet rakkaudesta kirjoihin.

       

Asiasanat: novellit, 1800-luku, kirjakaupat, kirjat kirjoista, pakkomielle, rakkaus kirjoihin, ranskalaiset klassikot 

     

Samantyylisiä kirjoja: Kirjoja kirjoista

     

Suomentanut: Antti Nylén, 199 sivua, Faros-kustannus 2012

     

Alkuperäinen nimi: Bibliomanie (1837)

    

Kirjasta muualla: Kiiltomato, Aamulehti, Jos vaikka lukisi, Nenä kirjassa, Kirjojen keskellä, Hemulin kirjahylly, Suomen laki: Kirjahullun kuolemntuomio,
 

Kirjailijasta Wikipediassa

Margaret Atwood: Siniparran muna

 "Seuraavassa elämässäni, sanoi äiti kerran, minä aion olla arkeologi 
ja vain kaivella maasta kaikenlaista roinaa."

  

 
Praktikum 2, kirja 5/5 (minun valintani), 30Koetus 2531/30 000 sivua.
 

Siniparran muna on vuonna 1988 ilmestynyt palkitun kanadalaisen klassikkokirjalija Margaret Atwoodin (s. 1939) novellikokoelma. Atwoodin teoksissa on usein vahva naisnäkökulma ja hänen suomalainen lukijakuntansa on hyvin naispainotteista. Kokoelma koostuu kahdestatoista novellista, joiden päähenkilöinä on eri ikäisiä naisia, äitejä ja tyttäriä. Osan novelleista uskotaan olevan kirjailijan omaelämäkerrallisia kertomuksia.

Naiskirjailijoiden tienraivaajaksi kutsuttu ja aikamme merkittävimpien kirjailijoiden joukkoon laskettu Atwood on tarttunut vakaviinkin aiheisiin osoittamatta sormea tai syyllistämättä. Hänen kuvailunsa nähdään pääasiassa naispäähenkilöiden silmin, mutta on hän tarttunut myös hankalaan miesnäkökulmaankin, novellissa Sammakoiden kevätlaulu. (Tuosta nimestä tuli itselleni aluksi mieleen Rölli tv-sarjan Rölli Riitasointu, joka yritti saada sammakot laulamaan kauniisti.)

 

Atwoodia kuvaillaan taiturilliseksi sanakäyttäjäksi ja hän on hyvin monipuolinen kirjailija. Hänen tuotannossaan on novellien lisäksi romaaneja, runoja, lastenkirjoja sekä teoksia kirjallisuustieteestä. Atwoodilta on suomennettu seuraavat romaanit: Kivettyneet leikit (1981), Lievää vakavampi (1982), Yli veden (1986), Orjattaresi (1986), Kissansilmä (1989), Rouva Oraakkeli (1993), Ryövärimorsian (1994), Nimeltään Grace (1997), Sokea surmaaja (2000), Oryx ja Crake (2003) ja Herran tarhurit (2010). Lukulistaltani löytyvät kirjailijattaren scifiteokset Orjattaresi, Oryx ja Crake sekä Herran tarhurit.

    

Samaistuin vahvasti Pyörremyrsky Hazel-nimiseen novellin. Kuin olisin palannut lapsuuteni kesiin.  Etenkin miljöö on aivan kopio lapsuuden kodistani. Myös arkeologia vilahteli tässä ja parissa muussa novellissa. Esimerkiksi Pyörremyrsky Hazelissa päähenkilön äiti raahaa keinutuolin pihalle ja lukee "historiallisia romaaneja tai kertomuksia arkeologisten retkikuntien vaiheista" (s. 31). Toinen novelli, jonka minä-kertojaan samaistuin oli Suolapuutarhan Alma, joka mielikuvissaan valmistautuu pahimpaan. Mitä ja maailmanloppu tulisi, kuinka valmistautua? Samalla hän on kahden miehen loukossa. Hän tapailee niin entisen aviomiehensä, asumuserossa asuvan Mortin (jolla on lisäksi uusi tyttöystävä Fran) ja miesystävänsa/rakastajansa Theon kanssa, joka niin ikään asuu erillään vaimostaan.
   

Mökkiä ympäröi joukko vanhoja vaahteroita, jotka oli jätetty kaatamatta, ja valo siivilöityi niiden lomitse samanlaisina säteinä kuin niissä paljon aikaisemmin näkemissäni pyhäkoulukuvissa, joissa Graalia etsivät ritarit olivat juuri riisuneet kypäränsä ja luoneet puhtaan katseensa taivasta kohti. (s. 28)

Olin myös käynyt joen toisella puolen avautuvalla niityllä, jolla naapuritilan omistaja sai laiduntaa lehmiään jotta ohdakkeet ja takiaiset olisivat pysyneet kurissa. Juuri sieltä löysin raunion, jota kuvittelin uudisasukkaan majaksi, tällä kertaa oikeaksi, vaikkei siitä ollutkaan enää jäljellä kuin ruohoisten vallien reunustama nelikulmainen painanne. (s. 31-32)

 

Tämän edellä olevaan lainaukseen sopivan kuvan otin keväältä 2009. Paikka on Turussa, Koroisten piispanlinnan vieressä.

  

Teoksen nimikko novelli, Siniparran muna kertoo avioparista. Mies on sydänkirurgi ja vaimo viettää aikansa kotona. Vaimon mielestä miehensä Ed on herttaisen yksinkertainen ja joskus jopa tyhmä, sillä ammatistaan huolimatta tämä ei ymmärrä sydämen asioita. Miehen ympärillä kuhisee monipäinen naislauma ja vaimo on (kenties syystäkin) huolissaan miehensä uskollisuudesta. Ylenpalttinen hössöttäminen saattaa toisaalta ajaa miehen uskottomaksi, sillä vaimo Sally on jo usein, vaikka vain leikillään, syyttänyt Ediä pettämisestä. 

    

Novellin nimi viittaa vanhaan kansantaruun ritari siniparrasta. Atwoodin versiossa kerrotaan mm. Disneyn Kaunotar ja hirviö-elokuvan katsoneille hieman tutun oloinen asetelma. Uusi vaimo saa mieheltään munan ja avainnipun. Hänen tulee pitää munaa aina mukanaan ja hän saa mennä talossa minne vain paitsi yhteen tiettyyn pieneen huoneeseen. Vaimo menee tietenkin tänne ja löytää edellisten vaimojen ruumiit. Hän pudottaa munan joka tahraantuu vaimojen verestä punaiseksi. Mies palaa kotiin ja näkee punaisen munan ja tappaa vaimon. Näin kunnes yksi vaimoista (novellissa kolmesta sisaruksesta nuorin) viimeisin tajuaa jättää munan turvalliseen paikkaan ennen kuin lähtee seikkailemaan. Hänen munansa pysyy valkoisena vaikka löytääkin murhatut naiset, siskonsa mukaan lukien ja tämä vaimo jää henkiin, sillä hänen munansa on tahraton. Tulkitsin tarinan niin, että tämä vertauskuva liittyy kenties neitsyyteen.

  

Novellit kertovat melankolisesti vaikeista aiheista: anoreksiasta, naisen näkymättömyydestä parisuhteessa ja ihmissuhteista niin äidin ja lapsen kuin miehen ja vaimon välillä. Monet ovat tyytyneet asemaansa, eivätkä koe voivansa muuttaa elämäänsä suuntaan tai toiseen. Onnellisia ihmisiä tai ohjeita kuinka elää elämäänsä tämä kokoelma ei anna, pikemminkin sitä voisi kuvata oppaaksi, joka kertoo mitä kannattaa välttää. Lieneekö kanadalainen mentaliteetti samankalataisen ympäristönsä ansiosta lähellä suomalaista, sillä löysin teoksesta paljon tutun kuuloisia ihmiskohtaloita, joita näkee arkipäivisin ihan vierestäkin.

Plussaa annan Atwoodin omaäänisyydestä ja siitä, kuinka hän on saanut realistisiin ja feministisiin novelleihin piilotettua spekulatiivista fiktiota. Viittauksia löytyy niin abduktioon (eli avaruusolioiden sieppaamaksi joutumiseen), ekokritiikkiin kuin jo aiemmin mainittuun maailmanloppuun. Miinusta kokoelma saa välillä ontuvasta suomennoksestaan. Vertailematta englanninkieliseen alkuteokseen pystyin myös pariin otteeseen huomaamaan pieniä käännöskukkasia. Selkein esimerkki lienee Laakson lilja-hajuvesi, jossa on kaiketi tarkoitettu kieloa, joka on englanniksi lily of the valley. Toinen huomioitava seikka on Rumeliini-novelli (engl. Uglypuss), joka saa nimensä teoksessa esiintyvältä kissalta, jolla ei tarinassa kovin onnellinen loppu ole. 

Novellit:

1. Merkittäviä hetkiä äitini elämästä
2. Pyörremyrsky Hazel
3. Loulou eli kielen kotielämää
4. Rumeliini
5. Betty
6. Siniparran muna
7. Sammakoiden kevätlaulu
8. Punaiibis
9. Suolapuutarha
10. Synninsyöjä
11. Auringonnousu
12. Asuinkuoppa

  

 Arvosana:

     

Suomentanut: Matti Kannosto, 286 sivua, Kirjayhtymä 1988

   

Alkuperäinen nimi: Bluebeard's egg and other stories (1983)

  

Kirjasta (englanniksi) muualla: Wikipedia, Luminarium
  
Kirjailijasta: Wikipediassa, Kirjamielellä: Margaret Atwood ja minä

  

Samantyylisiä kirjoja: Saara Henriksson: Linnunpaino, Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani, Jean Rhys: Siintää Sargassomeri, Jeannette Winterson: Appelsiini ei ole ainoa hedelmä, Angela Carter: Maaginen lelukauppa, John Fowles: Neitoperho

Kevät toi, kevät toi kirjasiepon

Piti käydä taas hoitamassa asioita kaupungilla ja samalla pystyi myös suoritamaan pienen kirpparikierroksen. Mukaan tarttui kympillä mm. oranssi tunika/mekko, musta pitkähihainen paita ja pinkki-musta raitainen velour-takki. (Vähän piristystä harmaaseen kevääseen väriterapialla. Eilenkin tuli vuoroin vettä, räntää ja lunta. Että sellainen alku toukokuulle.) Enkä onnistunut nytkään lähtemään ilman kirjoja. (Ruotsinkielinen Fifty shades jäi tosin "jostain syystä" ostamatta.)

 

Vladimir Nabokov: Lolita (vuoden 1959 painos), 2,50€

- Teos, johon törmäsin ensimmäistä kertaa blogatessani Thoman Mannin Kuolema Venetsiassa-novellista. Klassikko ja vieläpä vanhaa painosta. (Mietin ostaessani Oonan postausta, ja yritin perustella itselleni, miksi minun pitäisi ostaa tämä teos. En pystynyt, mutta ostin tämän kuitenkn.)

 

Philip Roth: Ihmisen tahra, 3€ (Todella hyväkuntoinen, tuskin luettu kappale.)

- Tällä hetkellä kesken lukemisen (n. puolivälissä). Teos, jonka voi hankkia hyvällä omalla tunnolla omaankin hyllyyn. Ja voin nyt palauttaa kirjaston kappaleen pois.

 

Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa ja Kylmäveristen klubi, 1€/kpl (Kontaktimuovitetut.)

- Mies bongasi nämä minulle. Vaikka en välttämättä pitäisikään sarjasta  (vaikea sanoa lukematta ensimmäistäkään osaa - joka muuten löytyy hyllystä), ajattelin kotiuttaa nämä, ei olleet hinnalla pilatut. Voin vaikka antaa/myydä eteenpäin, jos en pidä.

Alkuvuoden luetut

En olekaan muistanut listata kuukausittaisia luettuja, joten koostan tässä koko tähän mennessä kuluneen vuoden. Viime vuonna tähän mennessä olin lukenut 14 kirjaa 5035 sivua. Tänä vuonna en ehtinyt lukea aivan yhtä paljon. Vain kahdeksan (8) kirja eli 2196 sivua.

  

Vuosi alkoi, noh, tylsissä merkeissä. Nälkäpelin päätösosa oli pettymys, jota osasin jo trilogian toisen osan perusteella epäilläkin. Praktikum 2 alkoi ja ensimmäinen lukukirja oli varsin mitäänsanomaton. Onneksi huhtikuussa sentään oli kirjallisia kohokohtia Beth Revisin teoksen kanssa. Maalis- ja huhtkuun luetut ovat kaikki klassikoita, jotka luin praktikumin sekä Rotu ja etnisyys verkkokurssin puitteissa. 

 

Keskeneräiseksi jäi Ihmisen tahra, jonka luen loppuun jahka kerkeän. Samoin kesken ovat vielä Vuonna 1984 ja Uljas uusi maailma. Päätin kirjoittaa kirjallisuuden puolelle myös kanditaatin tutkielman, aiheenani nuorten dystopia Suomessa muutaman esimerkin kautta. Tästä siis kesäksi hommaa.

 
Tammikuu: (2 kirjaa, 495 sivua)

• Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi
• Albert Camus: Sivullinen

 
Helmikuu: (1 kirja, 379 sivua)

• Beth Revis: Across the Universe - Miljoona aurinkoa

  
Maaliskuu: (2 kirjaa, 260 sivua)

• Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa (novelli)
• Jean Rhys: Siintää Sargassomeri

  
Huhtikuu: (3 kirjaa, 665 sivua)

• Gertrude Stein: Ida
• James Joyce: Dublinilaisia
• Edwidge Danticat: Veressä viljava maa

 
Loppuun vielä kuvia Yöpöydän kaltevasta kirjapinosta.