Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt - Ja muita satuja aikuisille

"Eivät olleet koskaan lukeneet satuja, siksi he eivät tienneet, 

että tytärpuolia ja sijaislapsia kohdellaan aina kurjasti."

    

  

Naistenviikko jatkuu ja tänään, 19. päivä, nimipäiväänsä viettävät Sari, Saara, Sara, Salli ja Salla. Poimin muutamia novelleja Sari Peltoniemen kokoelmasta Miehestä syntynyt - Ja muita satuja aikuisille. Osallistun tällä postauksella myös Novellihaaste 2:n.

  

Miehestä syntynyt (sivut 7-16)

  

Kuten jo satunovellin nimikin kertoo, kyseessä on tarina miehestä, joka synnyttää. Tukeva sinkkumies saa haltuunsa erikoisia karkkeja, jotka eivät olleet tarkoitettu hänen syötäväkseen, vaan vaimolle jota hänellä ei ole. Niinpä ensimmäistä kertaa historiassa, mies synnyttää. Hän jättää kauniin tyttärensä puun oksalle, josta kaksi nuorta miestä löytävät hänet ja rakastuvat uskomattoman pienokaiseen.

  

Niin kuin he olisivat löytäneet keijunpoikasen. (s. 11)

  

Koska eivät osaa kasvattaa lasta, he maksavat tämän hoidosta tädille, jolla on samanikäinen oma tytär. Kuten tarinan inspiraationa toimineissa klassikkosaduissakin on tapana, oma tytär on tyhmä ja ruma, ottolapsi kaunis ja viisas. Kun tytöt ovat 16-vuotiaita, täti lähettääkin oman lapsensa sen miehen morsiameksi, joka löysi toisen lapsen puun oksalta. Lopulta oikea tyttö pääsee naimisiin (melkoisesta ikäerostaan huolimatta) ja paha saa palkkansa. 

  

Olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin kokoelman nimikkoteoksen ytimestä, eli miehen raskaudesta ja ajatuksista (sekä siitä taiasta, joka sai hänet tähän mielenkiintoiseen tilaan), mutta Peltoniemi on valinnut tyttären kasvun ja aviomiehen etsinnän tärkeämmäksi juonilinjaksi. Parasta tässä sadussa oli tytön suhde eläimiin. 

   

Ammeet (sivut 29-37)

  

Tämä satu pohjaa klassiseen Siniparta-taruun, joka on tullut minulle tutuksi Margaret Atwoodin Siniparran muna-novellikokoelmasta. Köyhällä perheellä on kolme tytärtä. Eräänä päivänä rikas mies saapuu talon pihaan ja vie vanhimman tyttären vaimokseen. Tämä kuitenkin on tottelematon ja menee huoneeseen, joka on häneltä kielletty. Niipä mies hakee naamioituneena toisen siskon, joka toistaa samat virheet.

  

Tämä tyttö oli kuitenkin lujaluontoinen. Monet tytöt ovat, varsinkin sellaiset, joilta vähiten sitä odottaisi. (s. 36)

  

Nuorin siskoista on kuitenkin ovelampi ja vaikka hänkin löytää tiensä kiellettyyn huoneeseen, hän ei jää kiinni teostaan. Hän saa huijattua mieheltä kalleuksia perheelleen ja toimitettua tämän sitten vankilaan, jossa kohtaa loppunsa.

  

Vaikka pidinkin tästä Sinipartamukaelmasta, se jäi hieman pikakelaukseksi ja olisi ollutkin kiinnostavampaa lukea vähän syvällisemmin erikoisen miehen murhanhimosta. Koska kokoelma on suunnattu aikuisille, jäin kaipaamaan etenkin tähän satuun enemmän gorea ja ehkä seksiäkin, vaikka jälkimmäiseksi mainittu ei olekaan minulle yleensä tärkeää kirjallisuudessa. Klassikkosatujen varhaisia versiota en ole lukenut, mutta niistä tietämäni perusteella nämä Peltoniemen versiot ovat verrattuna kiltimpiä, eivätkä onnistu shokeeraamaan lukijaa (eikä se varmaan kirjailijan tarkoitus ole ollutkaan).

  

Susiemo (sivut 39-46)

  

Tässäkin tarinassa naisella on ottolapsi ja oma tytär, joka jää käenpoikasen varjoon. Äiti hankkii tytöille rukit, koska kehrääminen on muodikasta. Biologinen tytär saa parasta työstettäväkseen pellavaa ja tytärpuoli nokkosia, joista tämä kuitenkin kehrää mitä hienointa lankaa biologisen tyttären vain sotkeutuessa rihmoihin. 

  

Hyvä kun eivät pikku lintuset ja söpöt oravat laulaneet hänen olkapäillään. (s. 39)

  

Kun tytärpuolta onnistaa rakkaudessa ja hän on menossa naimisiin, äitipuoli päättää piilottaa tytön ja pukea oman lapsensa häämekkoon ja peruukkiin, eikä sulhanen huomaa vaihtoa ollenkaan. Onnekkaan käänteen kautta oikea tytär päätyy naimisiin, mutta vaistoinkäymiset eivät jää tähän. Äitipuoli loitsii esikoisensa synnyttäneen tytärpuolen sudennahkoihin ja kilpasisko soluttautuu jälleen valepukuisena toisen naisen kenkiin.

  

Tästäkin kuitenkin selvitään, niin kuin saduissa aina, joskin nimeltämainitsematon hyväntekijä saa palkakseen vain paperisen paidan ja lasikengät, jotka hajoavat "ja siinä mureni loppuun tämä satukin". En osannut odottaa postimyyntiluettelosta tilattavia kiitoslahjoja tai että hyvää ei oikeastaan palkittu, sillä kiitoksen arvo suhteessa tekoon jäi vähäisemäksi ja kesti vain silmänräpäyksen. Viimeinen lause myös koputtelee neljättä seinää. Olisin mielelläni lukenut lisää sudennahoissa elävän naisen elämästä muiden lumottujen susien laumassa. 

  

Kissamadonna (sivut 127-133)

  

Maagiset raskaudet ja synnyttäminen ovat toistuva elementti näissä sattumalta valitsemissani satunovelleissa. Tämän sadun sanomana on, että kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, mutta mikään ei mene rikki niin herkästi kuin onni. Oli hauskaa tunnistaa tuosta lainaus Leo Tolstoin Anna Kareninasta, vaikken itse sitä olekaan lukenut, vielä. Kirja kyllä löytyy hyllystäni.

  

Kuningas järkyttyi ja raivostui. Tytärkin oli hänet pettänyt ja hylännyt niin kuin vaimo, joka lähti tuonen valtakuntaan ja jätti miehensä yksin elämään.  (s. 128)

  

Kuningatar kuolee ja kuningas menee suruissaan naimisiin uuden vaimon kanssa, joka on oikea syöjätär. Hän loitsii kuninkaan tyttären raskaaksi ja tämä karkoitetaan. Tämä synnyttää yksinään saunamökissä kissan, joka saapasjalkaisen sukulaisensa tavoin hakee äidilleen töitä ja sattumalta saattaa tämän myös onnellisesti naimisiin. Kissan kohtalo lopussa ei kylläkään saanut minua hurraamaan, toivoin hieman onnellisempaa loppua, mutta onneksi kuningas sentään tajuaa, ettei uusi vaimo olekaan hänelle se kaikken paras kumppani.

  

Peltoniemi on ottanut tunnistettavia aineksia monista saduista ja luonut niistä aivan uusia, päivitettyjä versiota. Tekstissä vilahtelevat niin iPadit kuin Range Roverit, vaikka samaan aikaan tarinoiden maailmoissa on magiaa ja puhuvia eläimiä. Jäin tämän otannan jälkeen kaipaamaan lisää karheutta, jotain pientä tai isompaa säröä,  määrittelemätöntä aikuismaisempaa makua palvelevaa tekstiä. Syvällisyyttä, silmäniskuja inhorealismin suuntaan ja huumoria. Erityisen suuria tunteita nämä  sadut eivät synnyttäneet, mutta herättivät mielenkiintoni siinä määri ja haluan lukea loputkin kokoelmasta jossain vaiheessa. 

     

  

Takakannesta:

Jussi on äidin poika, joka mieluummin ajaa polkupyörällä kuin kruisailee autolla. Jussista kasvaa ompelutaitoinen, lempeä mies, joka osaa kuunnella. Taidoista on hyötyä, kun Jussi lähtee kosimaan prinsessaa. Hyvin käy myös petturivaimon piinaamalle Moosekselle ja sinisenharmaalle paperimies Juuströmille, joka saa hyvästä työstä palkaksi kyvyn muuttaa muotoaan.

  

Miehestä syntynyt palauttaa sadut alkuperäiselle paikalleen: aikuisten kirjallisuudeksi. Henkilöt saattavat olla mielikuvitusolentoja, mutta aina päädytään ihmisenä olemisen peruskysymyksiin, miten tulla toimeen muiden kanssa, miten selvitä kiperistä elämänvaiheista – ja miten pitää yllä toivon liekkiä vaikeuksien keskellä. Sari Peltoniemi saa sadut kaukaa menneisyydestä lyömään kättä nykykertomusten kanssa.

  

Parikymmentä teosta julkaissut Sari Peltoniemi (1963) on lukenut ja kirjoittanut satuja koko ikänsä. Peltoniemi on ollut muun muassa Finlandia Junior -ehdokkaana.

       

133 sivua, Atena 2014

   

Lisää lukukokemuksia löytyy täällä: Eniten minua kiinnostaa tie, Oksan hyllyltä, Orfeuksen kääntöpiiri, Kirjojen keskellä, 

Kirjakaapin kummitus, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Ullan luetut, Kirjanurkkaus,

Sarjakuvakooste: Suomalaisten painajaisia 2, Nanna ja Empty Zone Vol. 1

    

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 2 - Lisää vähäsanaista vertaistukea

Arvostelukappale - Atena 2017, 96 sivua

  

Karoliina Korhosen luoma Matti käy läpi kaikille suomalaisille tuttuja tilanteita samaistuttavin seurauksin. Ensimmäisessä osassa sarjaa keskityttiin mm. naapureihin ja joukkoliikenteeseen, tässä jatko-osassa pohditaan kesää, matkustamista ja shoppailua, sekä kaikenlaisia muita hetkiä, joissa suomalaisuus nousee pintaan.

  

  

Tämän toisen kokoelman tillanteet eivät ole aivan yhtä oivaltavia ja samaistuttavia kuin ensimmäisen, mutta erityisesti nämä neljä tilannetta/faktaa kolahtivat minulle - varsinkin kun luin kirjan vähän ennen juhannusta. Matti on ihastuttava hahmo, hyvin kiltti ja viaton vain nolostuessaan tilanteissa, joissa moni suomalainen saattaisi tosielämässä polttaa päreensä.

  

Suosittelen lukemaan tämänkin osan, jos haluaa lisää vähäsanaista vertaistukea. Näitä Matti-tilanteita en ollutkaan vielä netistä nähnyt, niin oli kivaa yllättyä jokaisella aukeamalla. Ja muistakaahan pitää kahvitauko tätä lukiessanne!

  

Suomalaisten painajaisia (2016)

Tuuli Hypén: Nanna

Arktinen Banaani, 64 sivua

  

Tuuli Hypénin nimi jäi mieleen luettuani viime vuonna ihastuttavan Kas, kissa -albumin. En muista mistä nappasin lukuvinkin, mutta citykettutyttö Nannasta kertovat stripit olivat minulle ihan uusi tuttavuus. Olisin voinut blogata tästä myös ensi viikonloppuna, koska silloin on Pride-viikko. Nanna asuu nimittäin Ritu-nimisen opiskelijatyön kanssa parisuhteessa, vaikkei sitä olekaan alleviivattu erityisen painokkaasti. 

  

Nappasin tähän postaukseen neljä strippiä, joista pidin, vaikka valinnanvaraa oli paljon. Nanna on ihanan höppänä ja välillä hänen on vaikeaa ymmärtää ihmisten elämää. Monessa tilanteessa Nannaan on todella helppoa samaistua (esim. tuo sitrushedelmä-tapaus). Nanna harrastaa pelaamista ja yllätyinkin kuinka nörtti tämä ketunhäntäinen ja pystykorvainen tyttö onkaan. Täytyy napata seuraavalla kirjastoreissulla loputkin Nanna-albumit mukaan.

  

Kas, kissa (2013)

Luettu muualla: Kirjavinkit, 365 kulttuuritekoa, Ruudukko

Jason Shawn Alexander: Empty Zone Vol. 1 - Conversation With The Dead

Image Comics 2015, 136 sivua

   

Tämän sarjisvinkin nappasin Kartanon kruunaamattomalta lukijalta. Empty Zone kertoo dystooppisesta tulevaisuudesta, jossa asiat menevät genrelle uskolliseen tapaan huonosti. 100 vuotta aikaisemmin auringosta peräisin oleva elektromagneettinen myrsky pyyhki Maata aiheuttaen tuhoja. Ihmiskunta yrittää selvitä uusilla ehdoilla maailmassa, jossa luokkaerot ovat suurempia kuin koskaan. 

  

Päähenkilö Corinne White on mielenkiintopinen hahmo: ex-sotilas, nykyinen hakkeri, joka Johnny Mnemonicin tyyliin kuljettaa varastamaansa dataa päässään ja jolla on robottikäsi.

     

Pyysin Oulun pääkirjastoa hankkimaan albumin kokoelmaansa, eli sieltä löytyy. En pitänyt teoksen maailmasta niin paljon kuin olisin halunnut. Jokin piirrostyylissä ja juonenkuljetuksessa tökki. Vertasin sarjista mielessäni DMZ-albumiin, joka sekin jätti vähän kylmäksi.

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea

"Jos sinusta tuntuu jotenkin tutulta lukiessasi tätä kirjaa, 

sinunkin sisälläsi todennäköisesti on pieni Matti."

    

  

Eilen vietettiin Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää. Luin sen kunniaksi Karoliina Korhosen Suomalaisten painajaisia. Kahdesti. Vähäeleinen ja yksinkertaisella viivalla piirretty Matti joutuu jokaiselle tuttuihin tilanteisiin, joissa hiljainen ja omaa tilaansa kunnioittava suomalainen vaivaantuu kohtuuttomasti. Tilanteet liittyvät yleensä toisten ihmisten kohtaamiseen ja saman elintilan jakamiseen. 

  

  

Omalla kohdallani etenkin joukkoliikenteeseen liittyvät tilanteet tuntuivat tutuimmalta, mutta esimerkiksi puheen pitäminen herättää minun sisäisen Mattini talviuniltaan. Paljon samaistumista herättivät myös keskellä yötä metelöivä naapuri ja ei-suomalaisten mämmi-kummastelu. Pelkkiä painajaisia ei nopeasti silmäiltävässä kirjassa ole, loppuun on koottu myös hetkiä, jolloin suomalaisen päiväunet tulevat toteen (kuten tilaisuus saada ilmainen sankko). 

   

    

Suosittelen tarttumaan teokseen, jos haluat kutitella nauruhermojasi ja kokea syvää samaistumista ja ylpeää isänmaallisuutta lempeässä seurassa. Matti on symppis hahmo, johon on tiivistynyt suomalaisuuden ydin. Pelkäksi suomalaisuuden kustannuksella naureskeluksi homma ei kuitenkaan mene, sillä teos esittelee monia perinteitä, kuten kalevalaiselle kansalle ominaisen siniristi-päähineen, saunomisen, ja avaa myös muutamia suomimyyttejä.

  

Takakannesta:

Tämän kirjan päähenkilö on suomalainen Matti, joka arvostaa rauhaa, hiljaisuutta ja henkilökohtaista tilaa. Kuten arvata saattaa, kaikki ei suju aina niin kuin Matti toivoisi.

  

Sinunkin sisälläsi saattaa asua pieni Matti.

   

Suomentanut: Ville Lähteenmäki, Atena 2016 (2. painos)

  

Myös näissä blogeissa on etsitty sisäistä Mattia: Kirjaston kummitus, Read & Survive, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjakko ruispellossa, Tuntematon lukija, Kirsin Book Club, Sivukirjoituksia,

  

Meadiassa: YLE, Helsingin Sanomat, MTV3, Keskisuomalainen, Maaseudun tulevaisuus, Ilta-Sanomat,

Audrey Magee: Sopimus

"Taivas oli kalkkisen oranssi, sekoitus tulta ja pölyä. Hän näki lentokoneet, pienet mustat pisteet tanssimassa valssia talojen ja kauppojen yllä; ne kieppuivat ja kääntyilivät toistensa ympärillä tanssahdellen tilaanteeseen sopimattoman kauniisti."

   

     

Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 13. A book set in a different country

Tunnelmamusiikkia: Sabaton: Attero Dominatus, Rise of Evil, John Williams: "One Small Fact" - The Book Thief

  

Blogeissa erittäin paljon luettu Audrey Mageen toisen maailmansodan Saksaan ja sen Venäjän rintamalle sijoittuva romaani Sopimus kertoo siitä kuinka äärimmäiset tapahtumat vaikuttavat ihmisiin ja millaisia ratkaisuja he ovat valmiita tekemään selvityäkseen. Luin kirjan jo toukokuun lopussa, mutta bloggaan siitä vasta nyt, osittain siksi, että kirja oli niin hyvä, että on ollut vaikeaa kirjata ylös mitä siitä voin sanoa. 

  

En ole yleensä ollut erityisen ihastunut sotakirjoihin, mutta viime aikoina olen useinkin löytänyt itseni sellaisia lukemasta. Näitä teoksia on tullut vastaan niin lukupiirissä (Markus Zusak: Kirjavaras, Kurt Vonnegut: Teurastamo 5) kuin myös ihan omin päinkin, kuten äskettäin loppuun lukemani Anthony Doerrin Pulitzer-voittaja Kaikki se valo jota emme näe. Sopimus kuuluu jälkimmäisen mukaisiin teoksiin. Kiinnostuin siitä jo, kun sain Atenan tiedotteen kirjan ilmestymisestä. En kuitenkaan pyytänyt siitä arvostelukappaletta, sillä en ollut varma tulisinko sitä lukemaan. Kun arvosteluja sitten alkoi tulla monista seuraamistani blogeista, oli minunkin pakko varata se kirjastosta.

  

Ahmin Sopimuksen kolmelta istumalta ja inhorealistisesta kauheudestaan huolimatta jokin tarinassa oli silti kaunista. Teksti soljui eteenpäin kuin itsestään ja vaikka hahmot tekevätkin yhdestä näkökulmasta itsekkäitä päätöksiä, en tiedä tekivätkö he niitä täysin itsenäisesti vai koneiston ohjaamina marionettinukkeina. Sotakirjoissa usein glorifioidaan sotilaiden sankarillisuutta, mutta Magee marssittaa saksalaiset urhot kentälle housut märkinä, ulosteen valuessa lahkeen suista.

  

Tapahtumia seurataan kahdesta näkökulmsta. Peter Faber on rekiteröitynyt Valtakunnan avioliittotoimiston asiakkaaksi ja tätä kautta saa itselleen vaimon, Katherina Spinellin. Miehen ainoa syy hankkia vaimo järjestetyn avioliiton kautta on saada perhelomaa kentältä. Katharina puolestaan hakee rouva-statuksesta turvaa ja varmuutta: jos Peter kuolisi rintamalla, saisi hän ainakin leskeneläkettä. Lisäksi hän pääsisi viimein pois vanhempiensa tunkeilevan katseen alta. Avioliittopalvelun järjestämisen taustalla on arjalaisen rodun jalostaminen: saattamalla yhteen hyvien saksalaisten geenien kantajia, voitiin lisätä kansalaisten määrää. 

  

Puolentoista tuhannen kilometrinpäässä täsmälleen samalla hetkellä nainen osallistui samanlaiseen seremoniaan, jonka todisatajina olivat hänen isänsä ja äitinsä; se oli hänen osuutensa sotasopmuksesta, joka takasi Faberille naimaloman ja hänelle leskeneläkkeen, mikäli Faber kaatuisi. (s. 7)

  

Kun Peter ja Katharina lopulta tapaavat ei rakkaus synny ensisilmäykseltä: Peter haisee kauhealle ja hänen hiuksensa kuhisevat täitä. Lopulta he kuitenkin päätyvät sänkyyn ja Katharina tulee raskaaksi. Miehen ollessa vuosia poissa Katharina kaipaa tätä, tai ehkä enemmänkin miehestä luomaansa ideaa. Peteristä tulee hänelle lopulta rahaa tärkeämpi. Katharina ottaisi tämän takaisin vaikka rampana pelkurina kuin ylväänä - kuolleena - sankarina, vanhempiensa paheksunnasta piittaamatta. Sodan pitkittyessä Peterin oletetaan kuolleen rintamalla ja Katharinaa painostetaan unohtamaan tämän ja hankkimaan uuden, paremman aviomiehen.

  

Venäjä on pitkä maa ja saksalaiset sotilaat vain tykinruokaa, joista ei Berliinissä välitetetä: he ovat nimetöntä, kasvotonta massaan, jota Saksan naiset tuottavat liukuhuhnalla sotakoneistoon hukattavaksi. Saksan pakonomaista laajenemista perustellaan kolminaisuudella ruoka, tila ja öljy, josta Katharina terävästi toteaa: "Emmekö voi vain ostaa sitä kaikkea?" (s. 100) Kun vetäytyvät venäläiset polttavat viljapeltojaan, saksalaisia miehiä lähetetään turvaamaan omakseen kutsumaansa vehnää. Katharina ja hänen äitinsä keskustelevat asiasta isän kanssa, sillä heidän mielestään vilja kuuluu venäläisille: "Saksalaisperheet tarvitsevat sitä tulevaksi talveksi." -- "Oletan, että venäläisetkin perheet tarvitsevat." Nämä keskustelut ovat hyvin mielenkiintosia ja herättävät ajattelemaan, että kaikki saksalaiset eivät olleet kiihkomielisiä natseja, vaan hekin joutuivat elämään vallitsevien tilanteiden virrassa.

  

"Saksa on suurempi kuin sinä, Katharina. Suurempi kuin me kaikki,"
"Hirviö, jolle syötämme miehemme. Sitäkö se on, isä, tämä sinun Saksasi?" (s. 257) 

"Meistä tulee maailman mahtavin maa"
"Täynnä lapsia ilman isää, vaimoja ilman aviomiestä. Sitäkö se suuri suunnitelma on?"
"Odota vain. Se toteutuu vielä."
"Ei, ei toteudu. Se on jo epäonnistunut." (s. 258)

  

Venäjän laajuudesta ja monipuolisuudesta osoituksena oli eräs hienosti kuvattu kohta, jota harmikseni en kirjoittanut ylös, ennen kuin kirja piti palauttaa seuraavalle varaajalle. Siinä kerrottiin, kuinka mitä pidempään sota kesti, sitä mukaa saksalaisten kohtaamat ja tappamat miehet muuttuivat yhä tummemmiksi niin iholtaan kuin hiustensakin värin puolesta. Peter totesi tästä jotain loppumattomasta miesten virrasta ja siitä, kuinka paljon miehiä löytyi uhrattavaksi rintamalle. Venäläisiä kutsutaan monilla nimillä, kuten vastustajia on tapana, Mageen teoksessa vilahtelevat niin iivanat, venakot, ryssät, bolseviikit kuin bolseviikkisiat. Lisäksi venäläisiä kodinhoitajiksi tuotuja naisia kutsutaan alisteista suhdetta osoittakseen Natashaksi. 

  

"Iivanat ovat sikoja, Katharina."
"Mekö emme ole?" (s. 311) 

"Me emme ole yhtä pahoja kuin ne."
"Emmekö?" (s. 327)

  

Mageen defaitistinen romaani haisee savulta, vereltä ja inhimillisiltä eritteiltä. Sopimus on karu, paikoin julma ja hyvin raadollinen kertomus siitä, kuinka sodassa on aina vain häviäjiä. Teos näyttää tappamisen traumatisoimat sotilaat talviaamun kalpeassa valossa, vailla sakarin sädekehää - hetkellä, jolloin he tajuavat olevansa vain tykinruokaa kaiken ahmivan ja mistään välittämättömän, nälkäisen sodan edessä. Sopimus ei ole hyvän mielen kirja, sillä se kuvaa sodan julmana ja paljaana kaikesta koristeellisuudesta, kaunistelematta tuhottuja kaupunkeja ja rikottuja ihmisiä. Siksi se onkin yksi parhaista lukemistani sodan ajan kuvauksista. 

  

Lukupinostani löytyv enemmänkin sotakirjallisuutta, Sarah Blaken Jos saat tämän kirjeen, Katja Ketun Kätilö, John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa ja Hans Falladan Yksin Berliinissä. 

  

Erityisen sitaattilainauksen mainninnan saa seuraava pätkä: "Tämä ei ole elämää Gunkel. Tämä on kuolemaa. Kävelevää kuolemaa." (s. 247)

  

Kirjakaapin kummituksen järjestämän kirjankansibingossa Sopimus olisi mennyt moneenkin kohtaan, mutta päädyin lopulta SILUETTIin. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.

   

Arvosana:

Takakannesta:

Berliini ja natsien itärintama: Katherina Spinell ja Peter Faber menevät naimisiin toisiaan tapaamatta. Peter saa häiden ansiosta loman rintamalta, ja Katherinalle kuuluu leskeneläke, jos Peter kaatuu.

  

Vastoin odotuksia pari rakastuu ja Katherina tulee raskaaksi. Kuherruskuukausi on synkkä. Peterin appi vie vävyn tyhjentämään juutalaiskoteja, hakkaamaan lapsia ja tönimään heitä tiellä odottaviin autoihin. Peter tottelee eleettömästi ja sukeltaa aamuyöstä Katherinan syliin. Kun Peter palaa Stalingradiin, Spinellit muuttavat juutalaisilta jääneeseen asuntoon ja Katherinan vauva saa juutalaisperheen hienot lastenvaunut.

  

Sopimus on säälimätön romaani sodasta, rakkaudesta, itsekkyydestä ja anteeksiannosta. Audrey Mageen henkilöiden moraali korruptoituneessa arjessa hämmentää. Peter ja Katherina eivät peitä osallisuuttaan natsi-Saksan hirveyksiin, mutta he saavat niistä aikanaan myös osansa. Hans Falladaan ja Heinrich Bölliin verrattu Magee suuntaa huomion sota-ajassa kamppaileviin yksilöihin antamatta armoa heidän sokeille pisteilleen.

  

Sopimus on irlantilaisen Audrey Mageen esikoisromaani, ja se oli arvostetun The Bailey’s Women’s Prize for Fictionin ehdokas sekä Ranskan esikoiskirjapalkintoehdokas.

       

Samantyylisiä kirjoja: Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe, Marcus Zusak: Kirjavaras, Kurt Vonnegut: Teurastamo 5, John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

  

Suomentanut: Heli Naski, 330 sivua, Atena 2015

    

Alkuperäinen nimi: The Undertaking (2013)

   

Sopimus on herättänyt ajatuksia mm. täällä: Helsingin Sanomat, Yle | Kirjat, Me naiset, Valomerkki, Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Villasukka kirjahyllyssä, Kirsin kirjanurkka, Kirjasieppo, 

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha (novellikokoelma)

"Ne saavat hänet näkemään unia kaukaisista maista, 

tunneleista, salakäytävistä, lumotuista paikoista ja kätketyistä aarteista."

    

 
Ensikosketukseni Pasi Ilmari Jääskeläisen tuotantoon. Löysin tämän kappaleen Emmauksesta kahdella eurolla. Ostopäätöstä ei tarvinnut edes harkita, sillä mikä olisikaan parempi tapa tutustua kirjailijan tyyliin kuin lukea tämän kirjoittamia novelleja. 

Päätit sitten avata tämän kirjan. Luotimmekin siihen, että tekisit ennemmin tai myöhemmin niin. Työnnä kirja takkisi alle, etsi rauhallinen paikka, varmista ettei kukaan näe. Ja sitten lue. (s. 7)

   

Yllä oleva lainaus on kokoelman ensimmäisesta novellista, nimeltään Esipuhe. Se avaa niin kirjailijan kuin hänen käyttämänsä reaalifantasia-käsitteen taustoja. Jääskeläinen kun ei tahdo profiloitua yhteen tiettyyn genreen esim. HC scifiin vaan tahtoo selvästi kokeilla omia ja lukijan rajoja. Niinpä Esipuhekaan ei ole 100% arkipäiväinen vaan saa mitä eriskummallisempia piirteitä.

 

Monet Jääskeläisen novelleista ovat ilmestyttyään Portti-, Tähtivaeltaja- ja Kosmoskynä-lehdissä voittaneet palkintoja. Novellit on kirjoitettu vuosien 1996-2001 välillä, osa novelleista on ilmestynyt myös aikaisemmin kokoelmassa Missä junat kääntyvät (2000). Novellit on toimitettu uudelleen tätä painosta varten (mutta löysinpäs vielä pari kirjoitusvirhettä). Olisi kiinnostavaa vertailla vanhoja versioita näihin joiltakin osin uudelleenkirjoitettuihin novelleihin ja nähdä kirjailijan matka siin välissä kielellisenä kehittymisenä. Novellit Esipuhe ja Viimeinen luku on kirjoitettu tätä kokoelmaa varten. Niissä on piirteitä omaelämäkerallisesta kirjoittamisesta, joskin Viimeinen luku onkin tulevaisuuteen sijoittuva, aivonystytöitä elähdyttävä pätkä.

 

Novellikokoelmille tyypilliseen tapaan osa novelleista on toisia parempia, lukijastakin riippuen. Suosikkinovellikseni nousi kokoelman ensimmäinen varsinainen novelli Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 joka vei myös Portti-kilpailun voiton vuonna 1996. Muita suosikkejani ovat On Murmaa kaatunut! ja Alla pinnan Toiseus piilee. Näistä alla vähän enemmänkin.

 

Maininnan arvoisia novelleja ovat myös futuristinen  Olisimmepa mekin täällä sekä Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa, joka avaa päätä sekoittavat  kerroksensa pikkuhiljaa. Vähiten minua puolestaan miellyttivät novellit Missä junat kääntyivät, Laurelia etsimässä ja Taivaalta pudonnut eläintarha, jotka ovat kyllä muualla saaneet  myös kannattajiakin. Ne olivat minulle liian surullisia, ahdistavia tai täynnä eufemismeja

  

Kummitustalo on nimensä mukainen, talossa ei kummittele, vaan se on itse kummitus, joka toisinaan ilmestyy tyhjälle tontille. Tämän novellin loppu käänne oli aivan loistava. Kirjoitin pieneen ruutuvihkoon, joka minulla oli lomalla mukana tästä mm. näin: Puhdasta, vaivatonta, viimeistetyä, tyylikästä ja tarkoin muotoiltua kieltä, jota voi verrata Leena Krohniin.

 

Murmaa-novelli puolestaan esittäytyi minulle lähes Taru sormusten herrasta-fanficina (siinä oli myös paljon samaa kuin Aku Ankan taskukirjassa 129: Joron jäljillä ilmestyneessä Taikamiekassa).  Esimerkiksi novellin hahmojen, paremman sanan puutteessa, roduista hipsulit muistuttivat mielestäni hobitteja ja vaeltavat männyt enttejä.

 

Toiseus piileskelee mekaanisten puitten ja myyttien joukossa. Se on pelottava, erilainen ja löytyy jokaisen katsojan tai tässä tapauksessa lukijan silmästä. Runonkaltainen novelli vieraannuttaa lukijansa, minut kertoakseen tälle jotakin itsestäni - omista asenteistani ja uhkakuvistani. Se on koneiden ja humanismin liiton synnyttäma oxymoron. Novelli edustaa hyvin koko kokoelmaa, surullisena ulkopuolisuutena ja melankolisena esityksenä.

  

Kokoelman 12 novellia on jaettu kahteen osaan. Suluissa yksittäisten novellien arvosana.

 

I Morfeus:

1. Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 (4½) – Portti-kilpailun voitto 1996
2. On Murmaa kaatunut! (4)
3. Missä junat kääntyivät (2) – Portti-kilpailun voitto 1997, Atorox-palkinto 1998
4. Morfeuksen kolikot (1)
5. Armandin ratsu (3)
6. Laurelia etsimässä (2) – Portti-kilpailun voitto 1995

II Katakombit:

1. Katakombeista (1)
2. Viimeinen luku (3)
3. Alla pinnan Toiseus piilee (3½) – Atorox-palkinto 2000
4. Olisimmepa mekin täällä (3)
5. Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa (3) – Portti-kilpailun voitto 1999, Atorox-palkinto 2000
6. Taivaalta pudonnut eläintarha (2)

  

Kokonaisarvosana:

   

Takakannesta: 

Oswald Morrow näkee unia, joissa hän elää yhdessä itseään vanhemman kirjastonhoitajattaren kanssa. Eräänä päivänä hän kertoo tälle kaiken ja saa vastauksen, joka muuttaa hänen elämänsä – ja sitten koko maailman. Emma Satakieli löytää poikansa Ferroequinologistisen päiväkirjan, joka puolestaan johdattaa hänet paikkaan, missä junat "karkaavat aikataulusta ja ryömivät pois kiskoilta".
  
Taivaalta pudonnut eläintarha on kokoelma Pasi Ilmari Jääskeläisen palkittuja novelleja. Tarinat sekoittavat ihmeellisiä ihmiskohtaloita, arkisia tilanteita ja sitä salaista ainetta, josta unet on kehrätty. Pudonneesta lentokoneesta ryntää Jäniksenselän metsiin kokonainen eläintarha ja junat nousevat raiteiltaan. Novellien maaginen maailma kuljettaa todellisuuteen, joka on yhtä aikaa tuttu ja outo.
  
Kokoelman novelleja on aiemmin julkaistu teoksessa Missä junat kääntyvät. Mukana on myös aiemmin julkaisemattomia novelleja, ja kaikki tekstit on toimitettu uudestaan tätä teosta varten.

   

413 sivua, Atena 2008

 

Kirjasta mm täällä: Risingshadow, Helsingin Sanomat, Morren maailma, Taikakirjaimet, Aamuvirkku yksisarvinen, Savon Sanomat

Matt Haig: Radleyn perhe

"Etenkin öisin siellä on hiljaista"

       

     

Takakannesta: 

Tee oma osuutesi yhteiskunnan hyväksi äläkä kiinnitä huomiota sisälläsi asuviin hämäriin haluihin. Opettele valvomaan päivisin, hanki vakituinen työpaikka ja pysy aktiivisena. Verenhimon yltyessä hengitä syvään ja katso tv:stä golfia.

  

~ Pidättäytyjän käsikirja

   

Pidän vampyyreistä, mutta nykyisin niistä on mennyt hohto  - pun intended - kiitos liian säihkyvien naapurinpoikien (tunnetaan myös nimellä Edward Cullen). Eetussa on hienojakin puolia, mutta liiallinen hehkuttaminen ei koskaan tee hyvää kirjoihin suhtautumiseeni. Cullenit tunnetaan vegaani vampyyreinä, sillä he juovat vain eläinten verta. Radleyt puolestaan ovat totaalikieltäytyjiä, jotka tunnetaan paremmin nimellä pidättäytyjä. Raikas, uudenlainen näkökulmia vampyrismiin!

  

Radleyn perheeseen kuuluvat isä Peter, äiti Helen ja teini-ikäiset Clara ja Rowan. Peter ja Helen ovat eläneet vauhdikkaan nuoruuden juoden verta nautiskellen. Ennen Rowanin syntymää he kuitenkin tekivät täydellisen suunnan vaihdoksen, muuttivat idyylliseen brittiläiseen kylälähiöön elämään kaikin puolin keskiluokkaista elämää.
 
He opiskelevat Pidättäytyjän käsikirjasta kuinka vajaaveristen (ei vampyyrien) tavoin eletään ja onnistuvat siinä jopa niin hyvin, että heidän lapsensa eivät tiedä omasta pimeästä puolestaan mitään. Haig on kuitenkin onnistunut ripottelemaan pieniä vihjeitä pitkin tarinaa. Elämä ei kuitenkaan ole pelkkä pilvilinna, Claran ja Rowanin arkea varjostaa ihottuma (aurinkorasvan suojakertoimesta 60 huolimatta), matala energiataso, krooninen unettomuus ja kaiken lisäksi muut oppilaat koulussa pitävät heitä friikkeinä.

  

Katsoessaan täyteläisen tummanpunaista marjamehua, joka tihkuu leipävanukkaan sisuksista, Rowan toteaa olevansa nälkäinen. (s.81)

  

Rowan on perheen romantikko. Hän rakastaa runoja ja toivoo osaanvansa kirjoittaa kuten Lordi Byron voidakseen antaa rakastamalleen tytölle jotain kaunnista. Clara ei syö lihaa ja puolustaa eläinten oikeuksia tapetoimaööa seinänsä turkistarhattujen kettujen ja valaanpyytäjien kuvilla. Radleyn perheen kadulla eivät linnut laula, sillä eläimet vaistoavat vampyyrien erilaisuuden ja joko vaikenevat tai pakenevat.  Myös Peterin veli Will pakenee jotakin ja tulee vierailemaan sukulaisten luona. Will on täysiverinen vampyyri, joka nauttii joka solullaan elämän nektarista. Äiti Helenin pinna kiristyy Willin kertoessa värikkäitä kertomuksia VV:n eli vampyyriveren juomisesta.

      

Hän on ansassa kliseessä, joka ei ole hänelle tarkoitettu. Siinä kliseessä on keskiluokkainen, keski-ikäinen mies, jolla on salkku kädessään ja joka tuntee painovoiman ja siveellisyyden ja kaikkien noiden muiden ihmiskuntaa ahdistavien voimien täyden painon. (s.28)

  

Kirjaa luki nopeasti, mutta nautiskellen kiitos lyhyiden kappaleiden, jotka näyttävät muutaman päivän tapahtumat useasta eri näkökulmasta. Henkilöitä on runsaasti, mutta tärkeät hahmot on helppo pitää mielessä. Täydelliset naiset tv-sarjaa seuranneet tietänevät, kuinka tärkeää on ylläpitää kulisseja. Niin tietävät Radleytkin. Jos olet koskaan rakentanut hiekkalinnan merenrannalla, ennen pitkää aallot alkavat kuluttaa suojaavia muuria ja murentaa perustuksia. Vampyyrivanhemmat olettavat tietävänsä mitä tehdä lastensa parhaaksi, kunnes eräänä kohtalokkaana perjantai-iltana yksi aalloista lyö ylitse koko linnan tasoittaen sen tunnistamattomaksi.
    

Monissa blogeissa kirja on saanut palautetta siitä, että se ei saavuta kaikkea potentiaalia ja lopahtaa puolenvälin jälkeen. Kirja kuitenkin toimii ihan viihdyttävänä iltalukemisena. Harmillisesti vampyyrit eivät kuitenkaan ole vaarassa paljastaa todellista minäänsä naapureilleen tai muille asiasta tietämättömille, vaikka muutamissa kohdin sellaisesta vihjaillaankin. Ehkä kirjoittaja päästi hahmonsa hieman liian helpolla, vaikka pidättäytymisen oireista olikin paikoin tukalaa lukea.

    

Arvosana:

     

Tyylilaji: fantasia, vampyyrit

            
Samantyylisiä kirjoja: Stephenie Meyerin Houkutus-sarja, J. R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta-sarja

      
Suomentanut: Taina Wallin, 407 sivua, Atena 2011

         
Alkuperäinen nimi: The Radleys

         
Tätä on luettu: Risingshadow, Atena, Kirjamielellä, Lukukeskus, Aamuvirkku yksisarvinen, Aamunkajon lukukokemukset, Kaiken voi lukea, Kirjavinkit, MTV3 Helmi Lukupiiri,