Halloween-haasteen kooste

   

Tänään on lokakuun viimeinen päivä eli juhlitaan Halloweenia ja koostetaan Halloween-haasteeseen luetut teokset. Kommentoi tähän postaukseen lukemasi kirjat tai jätä linkki blogissasi julkaistuun koosteeseen. 

  

Kirjamessut on nautittu (postausta tulossa tällä viikolla), mutta sain tuliaisena flunssan. Maanantai-illan lento Ouluun nousi vasta kahdeksalta ja  perillä kotona olin vasta yhdeltätoista, koska tunnin lennon lisäksi matka taittuu tunnin verran bussilla. Näistä johtuen koostepostaus ilmestyy vasta nyt (mutta vielä 31.10. puolella, kuten luvattua). 

  

Messusunnuntaini meni pöpöön liittyvää päänsärkyä potiessa ja pitkillä päikkäreillä makoillen, vaikka kävinkin aamusta yhden ohjelman kuuntelemassa. Olen lääkinnyt itseäni mm. hyvällä teellä ja inkivääripastilleilla. Onneksi päivän työt olivat kiinnostavia ja fyysisesti vain vähän rasittavia, niin jaksoin koko päivän paiskia hommia.

  

Tässäpä lista kirjoista, jotka ehdin haasteeseen lukemaan, postaukset niistä tulossa marraskuun ekan viikon aikana. Mukana on syysteemaisia kuvakirjoja, lasten ja nuorten kauhukirjallisuutta niin romaani kuin novellimittaisena sekä Alan Bradleyn uusin suomennettu Flavia de Luce-dekkari - yhteensä luin siis yhdeksän teosta (ja näiden lisäksi ehdin lukemaan myös pari muutakin kirjaa, joista lisää lokakuun luettujen koostessa lähipäivinä). 

• M. Christina Butler: Siilin sadepäivä
• Jonathan Emmett: Myyrän paras lahja
• Kazuo Iwamura: Käpymetsässä punertaa
• Jill Barklem: Tiheikön väki syyspuuhissa
• Kaija Juurikkala: Aada ja pimeyden lapset 
• Ritva Toivola: Kummitusjuna
• Þórarinn Leifsson: Iskän salaisuus - Kirja lapsille joilla on ongelmavanhemmat
• Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus
• Ritva Toivola: Vampyyrimuoti

  

Muissa blogeissa luettua:

• Jussi Adler-Olsen: Vanki | Hurja Hassu Lukija
• Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita | Evarian kirjahylly
• Ilkka Auer: Anastasia | Evarian kirjahylly
• Georgia Byng: Molly Moon ja hervoton hypnoosiseikkailu | Hurja Hassu Lukija
• Emily Carroll: Through the Woods | Kymmenes kirjain
• Jennifer Donnelly: Kirjaan kadonnut | Musteen jäljet
• Becca Fitzpatrick: Hiljaisuus | Expelliarmus
• Théophile Gautier: Clarimonde | Orfeuksen kääntöpiiri
• Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva | Musteella ja hopealla
• Marko Hautala: Varpaat | Hurja Hassu Lukija
• Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi | Kymmenes kirjain
• Robert Kirkman: The Walking Dead - Toinen kirja | Kymmenes kirjain
• Joseph Sheridan Le Fanu: Carmilla | Orfeuksen kääntöpiiri
• Anne Leinonen: Metsän äiti | Villasukka kirjahyllyssä
• Michael Katz Krefeld: Kadonneet | Expelliarmus
• Sienna Mercer: Siskoni, vampyyri n:o 1 | Unelmien aika
• Stephenie Meyer: Houkutus | Expelliarmus
• John Polidori: Vampyyri | Orfeuksen kääntöpiiri
• J.K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat | Hurja Hassu Lukija
• J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (kuvitettu versio) | Hogwarts library
• Darren Shan: Kuoleman koetukset | Unelmien aika
• Darren Shan: Vampyyrivuori | Unelmien aika
• R.L.Stine: Hullu tiedemies | Musteen jäljet
• R.L.Stine: Vihreän hirviön verta | Musteen jäljet
• R.L.Stine: Noiduttu kaappikello | Musteen jäljet
• Mats Strandberg: Risteily | Kymmenes kirjain
• George Sylvester Viereck: The House of the Vampire | Orfeuksen kääntöpiiri
• Mia Vänskä: Musta kuu | Hurja Hassu Lukija
• J. R. Ward: Koston rakastaja | Villasukka kirjahyllyssä

K. K. Alongi: Ansassa

"Elämä tapahtuu tällä hetkellä jonkinlaisessa välitilassa, valveen ja unen välimaastossa."

  

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.

  

K. K. Alongin Ansassa jatkaa kotimaista post-apokalyptistä nuortensarjaa, joka alkoi 2016 teoksella Kevätuhrit. Tapahtumia seurataan kuuden eloonjääneen teinin näkökulmista, mutta heidän äänensä ovat turhan samankaltaisia erottuakseen toisistaan. Hahmojen varsin epäsuomalainen nimistö paljastaa kansainvälisille markkinoille tavoittelun, mutta kirja vaatisi paljon hiomista, jotta se pärjäisi edes täällä. 

Keitä ovat nämä eloonjääneet? Outo joukko yksittäisiä teinejä, joilla ei ole hajuakaan kuinka laittaa ruokaa ilman sähköä. (s. 7-8)

  

Ansassa jatkuu suoraan siitä, mihin Kevätuhrit jäi. Selviytyjäjoukko on päässyt perille syrjäiselle maatalolle, joka kuului yhden pojan isoäidille. Hetkellisen hengähdystauon aikana porukka pystyy miettimään seuraavaa siirtoaan ja erityisesti ruoan hankkimista. Kukaan kuudesta kun ei osaa tehdä ruokaa ilman sähköä, joten haasteita ja opittavaa tuossa uudessa maailmassa riittää. Suuri osa teoksesta vietetään kaupassa, jonne osa ryhmästä menee hankemaan ruokatarvikkeita. Tapahtumat kaupalla, kuten uusien hahmojen kohtaaminen, ovat uskottavin ja toiminnallisin osuus kirjasta. 

  

Olisi kiinnostavaa kuulla teoksen kustannustoimittamisen taustoja, sillä tekstiin on jäänyt valitettavan paljon kirjoitusvirheitä, tarpeetonta sanontojen toistoa, epäloogisuuksia ja kömpelöitä kielikuvia. Esimerkiksi sanonta ”mikä tämä poika on miehiään” esiintyy teoksessa kolme kertaa hyvin vähän varioiden ja yhdessä kohdassa kirves muuttuu kesken kohtauksen puukoksi. Kaikkiin nuorten kohtaamiin ongelmiin löytyy ratkaisu aivan liian helposti ja tällainen toistuva deus ex machina syö tarinan uskottavuutta ja syvyyttä, sillä syntyy olettamus, että kaiken täytyy selvitä jatkossakin ilman suurempia ponnistuksia. 

Niin kuin maailmanlopussa ei olisi jo kylliksi katastrofia. (s. 106)

  

Teoksen esittämä kuva posttraumaattisesta stressistä ja masennuksesta on kliseinen sekä paikoin itsetuhoisuutta glorifioiva, eikä tämä kerronnan keino onnistu syventämään lukijan suhdetta hahmoihin vaan tekee näistä epäuskottavan yksiulotteisia. Jaden henkistä kasvua on kuitenkin kiinnostavaa seurata, vaikka hänen puheensa ovat edelleen paikoin varsin värikkäitä. 

  

Toinenkaan osa ei vielä selitä, mikä on lähes kaikki tappaneen kuolemanaallon takana, sillä kaikki mitä tapahtumasta tiedetään on nuorten arvailuja ja kerronta kattaa vain muutaman päivän ajanjakson. Koska sarjan on tarkoitus kasvaa ainakin trilogiaksi, on kolmannen osan harteille sälytetty raskas taakka paljastaa viimein tarinan suuret juonenkäänteet. Ansassa päättyy tavalla, joka vihjaisee, että seuraavassa osassa tullaan kuulemaan uusia näkökulmia maailman tapahtumiin. 

- Luuletko sä, että tällä kaikella on joku tarkoitus? (s. 206)

  

Olisi ollut kiinnostavaa, jos kirjailija olisi mahduttanut kahteen teokseensa enemmän kuin reilun viikon tapahtumat tai käsitellyt vielä enemmän nuorten ajatuksia muuttuneesta maailma keskittyen vain parin nuoren näkökulmaan kussakin teoksessa. Nyt ääniä on liian paljon, jotta yksikään niistä kuuluisi muita kirkkaammin ja nuorten henkilökohtaiset ongelmat jäävät pintaraapaisuiksi.

- Meinaatko, että joku olisi aiheuttanut tän maailmanlopun? (s. 217)

    

Arvosana:

        

Takakannesta:

Kestää hetken, ennen kuin saran aivot tajuavat, mitä hänen silmänsä näkevät. Hän painaa molemmat kämmenet suulleen estääkseen itseään kirkumasta keuhkojen täydeltä.

  

Kuolemanaallosta selviytyneet nuoret ovat löytäneet turvapaikaseen vanhan maatalon. Maailmassa ei kuitenkaan mikään ole niin kuin ennen, ja uhka vaanii kaikkialla.

  

Kun taloon saapuu odottamaton vieras, kaikki joutuvat miettimään uudellen, kenneen voi luottaa. Ovatko he sittenkään turvassa.

      

297 sivua, Otava 2017

  

Muita lukukokemuksia: Kirjapöllön huhuiluja, Luetaanko tämä?, Unelmien aika, Lukufiilis

Lokakuun lukumaraton (päättynyt)

   

Superlukumaraton on lokakuussa jo nyt, koska ensi viikonloppuna on Helsingin kirjamessut. Tällä kertaa ajattelin lukea vain yhtä kirjaa, eli Alan Bradleyn Flavia de Luce-sarjan uusinta, seitsemättä osaa Nokisen tomumajan arvoitus (426 sivua). Jos huomisen puolella vielä jää aikaa, niin jatkan varmaankin Ritva Toivolan novellikokoelmaa Vampyyrimuoti.

  

Maratonini alkaa klo 21:00.
Klo 1:10 Sivuja luettu 107 + otettu pienet nokosetkin. Nyt nukkumaan ja huomenna jatkuu.
Klo 15:00 Sivuja luettu 198. Tämä saattaa olla paras osa Flavia-sarjaa. Nyt saunaan.
Klo 21:00 Lukumaraton loppuu. Sivuja luin 302, eli jäi vielä vähän luettavaa maratonin jälkeenkin. 

  

   

Lukupiirissä | George Saunders: Sotapuiston perikato

"Miten masentava paikka kosmos onkaan. 
Miten sillä saattoikin olla niin lupaava alku ja nyt kaikki menee pieleen."

     

      

Syyskuun lukupiirikirja
Haasteissa: Novellihaaste 2
  
Sotapuiston perikato on George Saundersin alkuperäiskielellä jo 1996 ilmestynyt esikoisteos. Novellikokoelman nimi jäi mieleeni, kun kirjabloggaajat äänestivät keväällä viime vuoden parhaita teoksia. Vastasin itse tuolloin käännösteosten ääntenkeruusta, joten toistuvasti esiinnousevat teosnimet herättivät uteliaisuutta. Tuolloin en tosin vielä tiennyt, että kyseessä on dystooppinen kokoelma. Sain teoksen jokin aika sitten oululaisten kirjabloggaajien kuukausimiitissä ja ehdotin sitä kesän lopulla luettavaksi lukupiirini syysohjelmaan.
 
Kokoelma koostuu kuudesta novellista ja yhdestä pidemmästä tekstistä, joka on noin puolet teoksen mitasta. Pienoisromaanin mittoihin kasvava Runsaudenmaa olikin varsin mielenkiintoinen nuoren mienen odysseia muuttuneen Pohjois-Amerikan halki.
 
Saunders osaa jo lyhyissäkin teksteissä esitellä hahmot luontevasti lukijalle, ilman, että kokee tulleensa pudotetuksi keskelle tapahtumia ilman mitään tarttumapintaa. Eniten pidin nimikkonovellista Sotapuiston perikato (joka muistuttaa jossain määrin HBO:n hittisarjaa Westworld, joskin tässä tapauksessa teemapuiston aiheena on Amerikan sisällisota),  Muistoja rouva Scwartzille (joka kertoo miehestä, joka työskentelee personoitujen interkatiivisten hologrammien kanssa) sekä Runsaudenmaa.
 
Novellissa Sorretun Maryn  kovan onnen kampanja oli lehmä, jonka kylkeen oli tehty pleksillä peitetty aukko. Tästä tuli mieleen 1990-luvun puoliväli, kun isosiskoni oli töissä Kuopiossa koelehmien hoitajana. Hän on nähnyt mm. kuuluisan Huomen-lehmän, joka on nykyään täytettynä ja nähtävissä Bíoteknian aulassa (käytiin siskon kanssa katsomassakin sitä muutama vuosi sitten). Kokoelman heikointa antia on toinen novelli, Isabelle, josta en kirjoittanut muistiinpanoihin yhtäkään riviä ja lukupiirimiitissä olin jo unohtanut, mistä se edes kertoi.
 
Novelleille yhteistä on tapa läväyttää jokin ikävä asia päin lukijan kasvoja, ja dystooppinen/futuristinen maailma antaakin tällaiselle kerronnan keinolle hyvän ja uskottavan alustan. Ihmiskohtalot ovat lohduttomia ja hahmoilla on jokaisella jokin särö, mutta karuista kuvauksista huolimatta pinnan alla kuplii naurua, jonka voi tulkita vaikkapa yhteiskuntakriittisenä mustana huumorina. Saunders myös leikittelee erilaisten keinomaailmojen kanssa, sillä useassa novellissa on tavalla tai toisella tällainen paikka, esimerkiksi teemapuisto tai virtuaalitodellisuus.
 

 
Peukutan novellihaasteeseen Runsaudenmaata, jonka kuvaama kuvaama maailma voisi olla kokoelman maailmoista lähimpänä toteutumistaan, etenkin jos Trump pääsee olemaan vallassa pidempään, tai joku samanmielinen jatkaa hänen jalanjäljissään. Tuntuukin, että novelli on ehkä ajankohtaisempi nyt kuin kaksikymmentä vuotta sitten. 
 
Saunder kirjoittaa maailmasta, jossa ihmiset on jaettu normaaleihin ja viallisiin. Viallisilla on jokin geneettinen virhe, joka tekee heistä kakkosluokan kansalaisia. Orjuus on palannut lailliseksi ja nämä ali-ihmisiksi ja epäsikiöiksi kutsutut yhteiskunnan alimmalla portaalla elävät hyljeksityt olennot joutuvat tekemään mitä ikinä heidän omistajansa tahtoo heidän tekevän, esimerkiksi tarjoiamaan Henkilökohtaisia Mielihyväpalveluita.
 
Novelli kertoo nuoresta miehestä, joka on asunut siskonsa kanssa Runsaudenmaa-nimisessä keskuksessa, kunnes eräänä päivänä hänen ja siskonsa tiet eroavat. Veli lähtee perään ja kulkee halki maan, jossa hänellä on vähemmän arvoa kuin koiralla. Vanhat tienvarsien opastekyltit on otettu uusiokäyttöön ilmoitustauluina. Niihin on kiinnitettynä mm. propagandajulisteita, joissa julistetaan: "Pidetään amerikkalainen geeniperimä puhtaana!". Ajatuksia ja kapinaa todellisessa maailmassa valiitsevaa tilannetta vastaan herättelevä teksti, johon suosittelen tutustumaan.
 

"Vai muka viallinen", hän puuskahtaa. "Tässä maailmassa ei ole ainuttakaan ihmistä jossa ei ole vikaa tavalla tai toisella." (s. 146)

     
Kokoelman luettuani kiinnostuin Saundersilta 2015 suomennetusta Joulukuun kymmenes-kokoelmasta ja laitoinkin sen heti kirjaston varaukseen. Jokin tässä Saundersin tyylissä puraisi. Suositelkaapa muuten hyviä novellikokoelmia, lukemani löytyvät täältä. Haluaisin mielellään spefiin kallistuvia kokoelmia (ainakin Osuuskummalta on niitä ilmestynytkin tehokkaasti), mutta myös muut tasokkaat kokoelmat kiinnostavat.
  

Sisältö:

1. Sotapuiston perikato
2. Isabelle
3. Aallontekijä alamäessä
4. 200-kiloinen toimitusjohtaja
5. Muistoja rouva Schwartzille
6. Sorretun Maryn kovan onnen terrorikampanja
7. Runsaudenmaa

    

  
Arvosana:

     

Takakannesta:

”Saundersin painajaismainen, postapokalyptinen maailma on kuin happopäisen Walt Disneyn visio.” – The Philadelphia Inquirer

  

George Saundersin esikoisteos Sotapuiston perikato ilmestyi 1996 ja nosti hänet yhdellä iskulla amerikkalaiskertojien eturiviin. Teoksen novelleissa kuuluu vahva ja autenttinen ääni: erehtymättömän tyylitajuinen, roisin hauska, synkän satiirinen. Sen tyylirekisteri sieppaa kaiken: teknopuheen, business-kielen, psykologisen lässytyksen, absurdin slangin ja vilpittömän hölötyksen, joista sekoittuu väärentämätön Saunders-soundi.

  

Sotapuiston perikadossa George Saunders on luonut surrealistisen, omituisen vakuuttavan kuvan kaiken aikaa kehkeytyvästä painajaismaisesta tulevaisuudesta.

  

Suuomentanut: Markku Pelkkilä, 208 sivua, Siltala 2016

  

Alkuperäinen nimi: CivilWarLand in Bad Decline (1996)

      

Muita lukukokemuksia: Aamulehti, Kirjapöllön huhuiluja, Eniten minua kiinnostaa tie, Lukuisa, Opus eka, Reader, why did I marry him?

Kirjamessulippujen arvonnan voitajat

   

Helsingin kirjamessujen lippujen voittajat on arvottu. Yhden päivän messulipun voittivat paljonvaloa ja Jessica L. Voittajat nostettiin kuvassa näkyvällä tavoin lippuarvonnalla. Paljon onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille, teitä olikin ihastuttavan paljon!

---

22.10. Arvoin toisen messulipun uudelleen, koska Jessica L ei viikon sisällä vastannut huhuiluun. Uusi voittaja on Tanja. Onnea!

Beth Lewis: Suden tie

"Minä olin nähnyt pahaa unta. Kymmenen vuotta painajaista, 

ja muistin nyt vasta sen yksityiskohdat. "

  

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.

  

Suden tie on englantilaisen Beth Lewisin esikoisteos ja sellaiseksi hämmästyttävän hienosti rakennettu tarina, jossa totuus avautuu lukijalle pikku hiljaa. Lewis on luonut uskottavan kuuloisen tuhon jälkeisen maailman uusine pelisääntöineen.

  

Post-apokalyptinen teos sijoittuu Pohjois-Amerikkaan, muutama vuosikymmen Toiseksi konfliktiksi kutsutun sodan jälkeen, jonka pommit ovat tuhonneet kaupungit ja palauttaneet villin lännen kaltaisen elämäntyylin. Tapahtumapaikkana on BeeKoo, kirjainlyhenne ”sen oikeasta nimestä, jonka melkein kaikki ovat unohtaneet tai jota eivät halua muistaa” eli Brittiläinen Kolumbia.

Ihmiset ovat tappaneet paljon enemmän susia kuin sudet ihmisiä. Tiedän, kumpaa minä pelkään enemmän. (s. 222)

  

Teoksen päähenkilö on 17-vuotias Elka, joka on asunut Ansastajaksi kutsutun miehen kanssa kymmenen vuotta. Hänen vanhempansa lähtivät pohjoiseen ”keltaisen metallin” perässä ja jättivät pienen tyttärensä mummonsa hoiviin. Ydinsodan seurauksena myrskyt ovat muuttuneet tuhovoimaisemmiksi ja Elkan ollessa seitsemän koti tempautuu tuulen mukaan. Harhaillessaan yksin metsässä hän törmää Ansastajan mökkiin.

  

Vuodet Ansastajan kanssa opettavat Elkalle selviytymistä villissä erämaassa ja virittämään ansoja. Kun Ansastaja lähettää Elkan lähimpään asumiskeskukseen käymään kauppaa, tytön mielikuva miehestä saa ensimmäisen särön, joka käynnistää lopun teosta kestävän kissa ja hiiri leikin. Elka joutuu pohtimaan mikä on totta ja mikä valhetta palasten pikkuhiljaa muodostaessa kokonaiskuvan, joka on aikaisemmin ollut sumun peitossa.

 

En liiemmin tykkää teistä. Tiet ovat jonkun toisen polkuja, joita väki seuraa kyselemättä. Älä luota kenenkään muun polkuun, oli se sitten todellinen, maahan tallattu polku, tai sitten hänen elämänsä mutkikkaat tapahtumat. (s. 125)

  

Elkan kieli on värikästä ja rouheaa, mikä sopii hyvin hahmolle. Hän kutsuu sotaa osuvasti Hiton typeryydeksi ja näkee sen tuhoja kulkiessaan erämaan halki etsiessään tietä vanhempiensa luokse. On alueita, joilla luonto ei ole vielä palautunut ennalleen ja myrkkyjärviä, joiden pohjalla makaavista pommeista vuotaa kemikaaleja ja säteilyä ympäristöön. Elka viettää talven tällaisen järven rannalla, sillä alue pysyy koko ajan lämpimänä ja lumettomana.

  

Elkan matkaa ja itsetutkiskelua seurataan vuoden ajan. Kirjailija on laatinut haastavan polun tytön kulkea. Hän kohtaa pakonsa aikana ihmisiä, joista kaikki eivät ole hyviä ja rehellisiä, vaan joiden tapa selviytyä vahingoittaa muita. Lewis on tuonut hyvin esille ihmisen pimeämmän puolen, herättäen samalla kysymyksen, onko meillä kaikilla aineksia samaan. Teos tuo mieleen vahvasti Cormac McCarthyn Tien.

Penelope oli saanut miehensä. Entä minä? Paskat, minä en miestä tarvinnut tai halunnut. (s. 395)

   

Arvosana:

  

  

Takakannesta:

”Ansastaja oli koko perheeni. 

Hän ei ollut verisukulaiseni, ei ollut sukua, 

hän oli minun valintani. Ja minä valitsin väärin.”

  

Elka ei muista aikaa ennen Ansastajaa. Hän oli seitsemänvuotias, nälkäinen ja eksyksissä, kun Ansastaja otti hänet siipiensä suojaan. Vuosien saatossa Ansastaja on opettanut hänet selviytymään villissä erämaassa, jossa sivilisaatio on muisto vain ja ihmiset luonnon ja toistensa armoilla. Mutta mies, jonka Elka on kuvitellut tuntevansa, on piilotellut kauhistuttavaa salaisuutta. Mies on tappaja. Hirviö. Elka ryntää pakomatkalle jäätävään erämaahan vakaana aikomuksenaan löytää oikeat vanhempansa ja vastaukset kysymyksiinsä. Mutta kummassa suunnassa todellinen vaara piilee – edessä vai takana?

  

”Armoton psykologinen trilleri erämaassa selviytymisestä ja menneisyyden haamuista.” 

– Booklist

  

”Unohtumaton odysseia häkellyttävän kauniiseen erämaahan ja Elkan sisukkaaseen mieleen.” 

– Publishers Weekly

  

Suuomentanut: Elina Koskelin, 410 sivua, Like 2017

  

Alkuperäinen nimi: The Wolf Road (2016)

      

Muita lukukokemuksia: Etelä-Suomen Sanomat, Mustetta paperilla, Taikakirjaimet, Kulttuuri kukoistaa, Pihin naisen elämää, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Ullan luetut kirjat, Loputonta lukemista  

Vanhan kirjan päivä | Kaija Juurikkala: Aada ja pimeyden lapset

"Tosi ja epätosi kietoutuivat toisiinsa kuin kaksi käärmettä."

  

  

Lukuhaasteissa: Vanhan kirjan päivä 10.10.2017, Halloween-lukuhaaste, Helmet 2017: 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella

  

Kuka muistaa vielä 2014 kirjablogeissa järjestetyn Vanhan kirjan päivän? Tällä kertaa tempaus tapahtuu flashmob-tyylisesti, eli me bloggaajat puhuimme tästä keskenämme, sovimme ohjeet ja päivän, mutta emme kertoneet tästä etukäteen missään. Tänään on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä, mikä on minusta aika mainio päivä järjestää tällainen tempaus.

  

Jokainen sai itse määritellä, mitä pitää vanhana kirjana. Jollekin vanha kirja voi tarkoittaa useampia vuosikymmeniä, mutta kirjakaupoissa ja kustantajien varastoissa jo kaksi vuotta aiemmin julkaistu kirja on iäisyyden vanha. Niitä ei löydy mistään (kirppareita ja divareita lukuunottamatta), koska ne on makuloitu eli palautettu paperin kiertokulkuun. Vain klassikoista ja supersuosikeista (kuten Pottereista) löytää aina painoksia, mutta koska suurinta osaa kirjoista ei mainosteta missään, katoaa moni kirja hyllyväleihin ja suurempaa ääntä pitämättä markkinoilta. Tempauksen onkin tarkoituksena herättää keskustelua kirjan lyhyestä elinkaaresta ja nostaa esille teoksia, joista ei blogeissa tai muuallakaan ole puhuttu paljoa. Klassikoita ei kuitenkaan rajattu tempauksen ulkopuolelle, vaan jokainen sai itse määritellä oman lähestymiskulmansa.

Sää oli kuolleen hiljainen. Sumu imi itseensä loputkin ympäristön äänet. (s. 49)

  

Valitsin kirjakseni Kaija Juurikkalan lanukirjan Aada ja pimeyden lapset, joka on julkaistu 2007, eli 10 vuotta sitten. En ollut kuullut teoksesta ennen kuin näin sen eräässä Oulun koulukirjastossa, jossa olen vieraillut osana työharjoittelujaksoani. Kirjan nimi ja takakansi houkuttivat varaamaan kirjan kaupunginkirjaston kautta. Olin aluksi ajatellut lukea teoksen pelkästään Halloween-haasteeseeni, mutta lukuajan vähyyden vuoksi hyödynsin teoksen myös tähän tempaukseen, johon se sopiikin hienosti.

   

Kuulen ääniä, jotka eivät ole peräisin tästä maailmasta. Ne tulevat jostain muualta. Kuin toisesta maailmasta. (s. 5)

Teoksen päähenkilöinä ovat Aada, kaksossiskonsa menettänyt tyttö, joka ei ole puhunut sanaakaan puoleen vuoteen, ja Petteri, vilkas poika, joka pitää itseään koviksena ja luokan kinginä, joka kaipaa huomiota. Lisäksi teoksessa kuullaan mm. lasten vanhempien näkökulmaa. Kirjaa ei ole jaettu lukuihin, vaan eri näkökulmahahmot on nimetty kappaleiden ylle. Ihan toimiva ratkaisu näin lyhyessä kirjassa. 

 

Olin varautunut epämiellyttävään yllätykseen -- hirvittävän mielikuvituksellisen olennon kohtaamiseen, joita fantasiakirjat ovat pullollaan, erilaisia kuolaavia ällötyksiä, muotoaan muuttavia hirviöitä, mekaanisia mörköjä. (s. 123)

Tapahtumapaikkana on maaseutukartano, jonne vanhemmat ovat tuoneet lapsiaan leirille, jota vetää kuuluisa terapeutisti Rothovius. Kaikki ei kuitenkaan ole leirillä kunnossa. Aada ja Petteri joutuvat seikkailuun, jonka aikana paljastuu salaisuus jos toinenkin, niin leirin vetäjästä, kartanon historiasta ja lasten taianomaisista "parantumisista". Matkan aikana kaksikko näkee toisensa ihan uudessa valossa. Teoksen loppu yllätti täysin (joskin hieman samaan tapaan kuin Razorland-trilogian päätösosa).

Oksat rakensivat hämähäkkimäisen verkkokatoksen, jonka läpi aurinko ei milloinkaan päässyt siivilöitymään. (s. 85)

Tykkäsin kirjasta paljon. Aadan ja Petterin äänet erosivat toisistaan selkeästi, Juurikkalan kieli oli kaunista (joskin parissa kohtaa muistutti hieman liikaa yksisarvisenergiaa mainostavia palveluja) ja tarina on paikoin hyvinkin jännittävä. Kerronta pysyi hyvin kasassa, eikä juoni ollut ennalta arvattavissa. Teos sopii Halloween-teemaan hyvin, koska teoksen maailmassa elävien ja kuolleiden maailmojen rajat ovat häilyväiset. Suosittelen kirjaa etenkin 10-13-vuotiaille, mutta maistunee se myös vanhemmillekin lukijoille.

Valkoinen rappaus halkeili piirtäen seiniin elämänviivoja kuin ryppyjä iäkkään ihmisen kasvoihin. (s. 6)

  

Arvosana:

    
Takakannesta:

Jännittävä saturomaani tytöstä, joka lopetti puhumisen

  

Aada ei ole sanonut sanaakaan kaksoissiskonsa kuoleman jälkeen, joten hänen perheensä lähtee hakemaan apua terapialeirille vanhaan kartanoon. Petterillä, vilkkaalla ja suorasanaisella pojalla taas on päinvastaiset syyt leirille tuloonsa. Luokkaan saapuu myös Helmi-niminen tyttö, mutta miksi vain Aada ja Petteri pystyvät näkemään hänet? Leirin opettaja, kuuluisa Rothovius, ei ainakaan ole mikään tavallinen tylsä opettaja, ei tosiaankaan.

Aada ja pimeyden lapset vie seikkailulle maailmaan, joka on yhtä aikaa sekä henkien että elävien. Se on myös kaunis kertomus luottamuksesta ja sen parantavasta voimasta; siitä, kuinka ihmiset voivat imeä toistensa voimat niin halutessaan, mutta myös antaa toisille omastaan. 

     
149 sivua, WSOY 2007

    

Kirja on luettu myös täällä: Tuhat elämää

Helsingin kirjamessut 26.-29.10.2017 | Tärpit ja kahden messulipun arvonta

Ei ole paperisen messulehden voittanutta. Etukansi oli taittunut hieman matkatessaan postissa. Tämän vuoden lehdessä ei muuten ollut ollenkaan karttaa, eikä nettisivuillakaan lue muuta kuin: "Tarkempi kartta julkaistaan lokakuussa 2017." Toivottavasti pian.

  

Lokakuun lopussa on jälleen kirjallisuuden ystävien joulu, eli Helsingin kirjamessut. Tänä viikonloppuna on messuiltu jo Turussa, mutta sinne en tällä kertaa päässyt. Mutta ehkä ensi vuonna? 

  

Arvon Helsingin messuille kaksi lippua. Arvonta on auki viikon, eli päättyy 15.10. klo 12:00, jonka jälkeen ilmoitan kaksi voittajaa, jotka saavat molemmat yhden päivän ilmaislipun sähköpostitse. Kommentoi alle, mikä ohjelma sinua kiinnostaisi nähdä. Koko ohjelma on katsovissa täältä.

  

Tässä minun messupoimintani, eli nämä on ainakin pakko nähdä. Ohjelmien kuvaukset messulehdestä. Tänä vuonna olen myös esiintymässä yhdessä paneelikeskustelussa perjantaina 18:30 alkaen Risingshadow-kriitikon roolissa muutaman muun kanssa. Siitäkin lisää tietoa alla. Laitan linkit niihin kirjoihin, joista olen blogannut. 

  

Kirjabloggaajien young adult-kirjavinkkejä voi tulla hakemaan Boknäsin osastolta 6m48 ja minäkin pörräilen välillä siellä, jos haluat tulla moikkaamaan tai ostamaan kirjabloggaajapinssin (hinta 3€/kpl), niitä on vielä muutama jäljellä. 

  

Torstai 26.10.

• 10:30-11:00 KirjaKallio - Erika Vik: Kaksosauringot -fantasiatrilogia
• 12:30-13:00 Mika Waltari - Kääntäjäkeskustelu | Kotimaiset kääntäjät tekevät arvokasta työtä, joka jää kuitenkin usein pimentoon. Millaista on kääntää kirjoja suomenkielelle? Kääntäjät kertovat.
• 13:30-14:00 Kirjakahvila - Botnia-palkinnonjako | Oulun kirjailijaseura alkaa jakaa vuosittain uutta Botnia-palkinnoksi nimettyä kirjallisuuspalkintoa. 10 000€:n arvoinen palkinto on tarkoitettu kirjailijoille. jotka asuvat Pohjois-Pohjanmaalla tai ovat kotoisin sieltä.
• 14:00-14:30 Eino Leino - Ilari Aalto ja Elina Helkala: Matka muinaiseen Suomeen | Jännittäviä muinaispaikkoja löytyy myös Suomesta! Lähde aikamatkalle menneisyyteen, näe muinaisia asuja ja kuule ensitsajan elämästä uhrilähteineen, aarrekätköineen ja kalmistoineen. Miten esi-isämme elivät?
• 14:30-15:00 Magia - Kepler62
• 15:30-16:00 Olohuone - Fantastinen matkaopas | Kaipaatko lomalta rentoutumista vai silkkaa kauhua? Tule tutustumaan omituisiin matkakohteisiin Shimo Suntilan, Katri Alatalon, Helena Wariksen ja Petri Hiltusen johdolla. Oppaina maailmojaan kehumassa kolme teräväsanaista fiktiohekilöä.
• 16:00-16:30 KirjaKallio - Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
• 17:00-18:00 Magia - Fantasia-keskustelu | Harry Potter -kääntäjä Jaana Kapari-Jatta ja lastenkirjailija Katja Krekelä uppoutuvat fantasian ihmeelliseen maailmaan. Mikä tekee mielikuvitusmaailmasta niin kiehtovan ja mikä fantasiakirjallisuuden merkitys on nuorten lukemiselle? 

  

Perjantai 27.10.

• 12:30-13:00 KirjaKallio - Paneeli: Netissä on kaikki, mihin tarvitaan kirjaa? | Mitä kirjallisuudella on tarjota, kun somessa rakastetaan, soditaan ja aloitetaan vallankumouksia? Miten kirjan pitäisi kehittyä, että se on merkittävä jatkossakin?
• 14:00-14:30 KirjaKallio - Aleksandr Manzos: Kaikkien aikojen pelit
• 15:30-16:00 Aino - Suomalainen mytologia ja kansanperinne nykyajan kaunokirjallisuudessa
• 16:30-17:00 Takauma - Muinaisuutemme jäljet | Ihmiset saapuivat Suomeen ainakin 11 000 vuotta sitten. Arkeologit palaavat juurillemme ja tutkivat, millaista oli arki ja juhla esihistoriassa ja keskiajalla. Milloin ja miten meistä tuli suomalaisia?
• 17:00-17:30 Takauma - Arkeologiaa pyhillä paikoilla | Temppeli, kirkko, luostari, hautaus, pyhä paikka - kaikki arkeologian arkipäivää. Millaista on tutkia omaa tai vierasta uskontoa? 
• 18:30-19:00 Kullervo - Millaista fantasiaa oikeasti luetaan - Internet sen paljastaa | Scifi- ja fantasiasivusto Risingshadow.fi:n yli 230 000 kirja-arviota eivät voi olla väärässä. Miina Hakonen, Max Lampinen, Juha Salmi, Niina Tolonen ja Leena Viitanen ruotivat vuoden parhaat kirjat tilastojen valossa. Puheenjohtajana Ella Peltonen.

  

Lauantai 28.10.

• 13:00-13:30 Magia - Harry Potter ja Tylypahkan kirjasto | Uusi annos lääkettä Potter-kuumeeseen! Professori Dumbledoren satuja, Ihmeotuksien olinpaikkoja ja Tylypahkan kirjaston lainatuimpiin teoksiin lukeutuva Huispaus kautta aikojen. Jaana Kapari-Jatta on suomentanut Tylypahkan kirjaston menestysteokset.
• 15:30-16:00 KirjaKallio - Anne Leinonen: Kirjanoita (bloggaus tulossa)
• 17:00-17:30 Magia - Jännitystä eri ikäisille | Mitä vaatii hyvä jännityskirja? Miten lukijan ikä täytyy ottaa huomioon? Keskustelemassa Tuula Kallioniemi, Antti Halme ja K.K. Alongi.
• 17:30-18:00 Tarina - Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa (bloggaus tulossa)

    

Sunnuntai 29.10.

• 10:30-11:00 Kirjakahvila - Pasi Pitkänen: Kadonneiden eläinten saari
• 11:00-11:30 Tarina - Jukka Laajarinne: Multakutri ja suon salaisuus (bloggaus tulossa)
• 12:30-13:00 Tarina - Maria Kuutti: Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja

     

Lastenkirjalauantai: Michael Bond: Paddington-karhu tulee kaupunkiin

"Olkaa hyvä ja huolehtikaa tästä karhusta."

  

   

Lukuhaasteissa: Ajattomia satuja ja tarinoita 2

  

Michael Bondin luoma Paddington-karhu on aivan ihana hahmo! En lukenut lapsena Paddington kirjoja, mutta muistelen, että olen nähnyt jonkin animaation hänestä. Paddinton-karhu tulee kaupunkiin kertoo siitä, kuinka tämä nuori karhu on päätynyt salamatkustajana Perusta Lontoon Paddingtonin asemalle (minkä mukaan saa uuden nimensä) ja tutustuu Kentien perheeseen, joka tarjoaa hänelle kodin huolimatta siitä, että hän on laittomasti maassa.

  

Teos on kestänyt hyvin aikaa ja ajankohtainen pakolaisteemassaan. Paddington on harvinainen karhu, hänen kaltaisiaan ei enää ole paljon jäljellä. Kun hänen Anna-tätinsä muuttaa vanhainkotiin, Paddington lähtee tavoittelemaan parempaa elämää, kuten täti on toivonut. Täti myös opetti Parddingtonille englantia, jotta se pärjäisi maailmalla.

  

- Meidän pitäisi varmaan ensin ilmoittaa viranomaisille, hän sanoi.
- En käsitä miksi, huusi Jim. - Paddingtonhan voidaan sitä paitsi vangita, jos ilmoitamme viranomaisille. Hänhän on tullut salaa maahan.
- Ikään kuin Paddington olisi tehnyt jotain pahaa. Ei varmankaan haitannut ketään vaikka hän tuli maahan salaa pelastusveneessä. (s. 27)

  

Suosittelen Paddingtoniin tutustumista, niin herttainen ja tilanteesta kuin tilanteesta selviytyvä hahmo hän on. Todellinen hyvän mielen kirja. Suomennoskin on todella tasokas ja ajaton. Mieheni kävi syyskuussa Lontoossa ja toi tuliaisena Paddingtonin asemalta Paddington-pinssin kirjallisten pinssien kokoelmaani.

  

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Paddington-karhu ei ole mikä tahansa karhu, vaan yksi maailman kuuluisimpia karhuja ja tämän hetken lastenkirjallisuuden hauskimpia ja persoonallisimpia satuhahmoja. Nimensä tämä kaukaa Perusta tullut pikku karhu on saanut Lontoon Paddingtonin rautatieaseman mukaan. Sieltä, postisäkkien takaa, hänet löysi Kentin perhe ja vei kotiinsa asumaan.

  

Paddington on siitä ihmeellinen karhu, että aina hänelle sattuu kaikenlaista, mutta aina hän myös putoaa tassuilleen, sillä hän ei helposti häkelly, ei edes suurkaupungin vilinässä.

     

Suomentanut: Kerttu Piskonen, 123 sivua, WSOY 1975

  

Alkuperäinen nimi: The Adventures of Paddington (1965)

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Paddington-karhu tulee kaupunkiin
• Paddington-karhun uudet seikkailut
• Paddington-karhu ostoksilla
• Paddington-karhu sirkuksessa
• Karhuherra Paddingtonin puutarha
• Nuori karhuherra Paddington
• Paddington eläintarhassa
• Paddington ja Kipparibaarin sateenkaari 
• Paddington sirkuksessa
• Paddington hyppää kyytiin

    

Luettu  myös täällä: 

Tuulia Matilainen: Kunnes kuulen niiden tulevan

"Ennen ajan alkua oli maailman kohdalla Ensimmäinen maailma.
Tai oliko se ensimmäinen, sitä ei voi tietää.
Voihan olla, että maailmat seuraavat toisiaan kuin simpukkahelmet nauhassa.
Voihan olla, että maailma kestää ihmistä rajallisen ajan,
sitten ihmisten paino käy liian raskaaksi ja maailma on luotava uudelleen."

    

   

Arvostelukappale

   

Tuulia Matilaisen pienoisromaani Kunnes kuulen niiden tulevan herätti huomioni kauniilla kannellaan. Sen on tehnyt Richard Moult. Teoksen nimi on "In the Heart of the Wood and What I Found There". 

  

Kirja on sekoitus dystopiaa ja fantasiaa: teoksella on kaksi aikatasoa, mennyt, joka sijoittuu suunnilleen meidän aikaamme ja muutaman sadan vuoden päässä oleva nykyhetki, jolloin kukaan ei enää muista miten mennyt maailma on tuhoutunut. Menneestä kertoo nuoren tytön päiväkirja ja nämä osuudet kirjasta on kirjoitettu kursiivilla mustille sivuille.

   

Kerran kadonnut maailma, jota ei voinut ymmärtää ja jota kukaan ei muistanut. Siitä oli liian kauan ja liian vähän oli jäänyt muistajia. Ne, jotka olivat vielä muistaneet, olivat jo kuolleet kauan sitten. Ja kun sukupolvia oli syntynyt tarpeeksi monia, oli muisto hävinnyt. Se oli hautautunut Uuden maailman synnyn alle. Oli liian paljon tekemistä elossa pysymisessä, uuden rakentamisessa. Ei ollut aikaa ajatella. Ja ehkä oli parempikin unohtaa. (s. 27)

  

Teoksen kieli on hyvin kalevalamaista, ja siitä tuli pari kertaa mieleen myös Aino Kallaksen Sudenmorsian ja menneen äänestä Siri Kolun Pelko ihmisessä. Tarkalleen ei kerrota, miten maailma tuhoutui, mutta sen raunioista on kasvanut uusi maailma - yksinkertaisempi, mutta samalla vaarallisempi ja maagisempi. Monissa dystopioissa ja post-apokalyptisissä kirjoissa tulevaisuuden maailma on kuvattu teknisempänä, Matilaisen ratkaisu viedä ihmiskunta takaisin menneen elämäntyyliin on erittäin toimiva Suomeen.

  

Keskiössä on kertojan, Hanka-Marikki nimisen parantajanaisen tarina. Hänen elämänsä on lopussa, mutta hän kertoo ennen kuolemaansa siihen johtaneet tilanteet, joihin liittyvät hänen poikansa Uuho, joka syksyn tullen muuttaa muotonsa karhuksi (vrt. Maggie Stiefvaterin Väristys), sekä tyttö, josta hän sai näyn jo ennen tämän syntymää. 

  

Lyhyehköä teosta oli miellyttävää lukea, vaikka aivan kaikkien vanhahtavien sanojen merkitystä en ymmärtänytkään, ne toivat kuitenkin oman lisämausteensa maailmaan - samoin kuin paikoin varsin rosnkikin kieli. Olen itsekin kirjoitellut tarinaa, jossa sekoitetaan fantasiaa ja dystopiaa kahdessa aikatasossa. Se on yllättävän toimiva genrepari. Olisin halunnut tietää lisää tapahtumista, jotka muuttivat maailman. ja henkilöistäkin kerrottiin lopulta aika vähän. Ne eivät vain tällä kertaa olleet tarinan kannalta se kaikkein tärkein asia. Pidin suuresti fontista, joka teokseen oli valittu. Se sopi hyvin tarinan miljööseen.

  

Matilaisen nimi täytyy laittaa tulevaisuuden varalle mieleen, sillä luulen, että tästä kirjailijasta tullaan kuulemaan vielä lisää. Hänen esikoisensa, Hullu koira ilmestyi vuonna 2015 Haamu kustantamon julkaisemana.

     

    
Arvosana:

      

Takakannesta:

Kerran tuhoutuneen maailman raunioista on versonut uusi. Tieto menneestä on kadonnut, eikä kukaan enää muista, miten kaikki päättyi. 

   

Mahtava näkijä on koko elämänsä odottanut luokseen nuorta naista, johon kietoutuu niin tietäjän itsensä kuin hänen poikansakin kohtalo. 

  

Viimein nainen saapuu. Menneen maailman viimeiset päivät nähdään uudelleen.

  

Kunnes kuulen niiden tulevan on tarina aluista ja lopuista, näkemisestä, kipeästä tietämisestä, väkivallasta ja hellyydestä.

   

128 sivua, Hexen Press 2017

    

Muita lukukokemuksia: Aavetaajuus, Kirjahullun päiväkirja, Kirjan vuoksi, Oikea media

  

Kirjailijan kotisivut

Syyskuun luetut, kuulumisia ja Halloween suunnitelmia lokakuulle

  

Syyskuu on mennyt tavattoman nopeasti. Kuten jo aiemmin kerroin, aloitin kuun alussa kuusi kuukautta kestävän työharjoittelun Oulun koulukirjastoissa. Tehtävänkuvaan kuuluu mm. koko Oulun seudun (keskeinen, pohjoinen, itäinen ja eteläinen alue) koulukirjastojen aineiston tietokannan päivittäminen, siis vanhan poistaminen ja uuden lisääminen, kirjojen muovittamista sekä tarroittamista (hyllypaikkatarrat ja väritarrat genreille), kirjojen hyllyttämistä ja järjestelyä (etenkin kun koulukirjaston aineisto on uusittu tai siirretty toisiin tiloihin). Siis aika paljon kaikenlaista kirjoihin liittyen. 

  

Tämän vuoksi lukuaika on ollut kortilla ja sain luettua vain kolme kirjaa tässä kuussa. Lukupiiriin Viimeisen yksisarvisen, joka meinasi aiheuttaa lukujumin sekä kaksi kirjaa lukumaratonilla (Paddington-karhu tulee kaupunkiin ja Kunnes kuulen niiden tulevan - hassusti molempien nimissä puhutaan tulemisesta). Luin kuitenkin niiden lisäksi melkein puolet (205/457 sivua) Affinity Konarin teoksesta Elävien kirja, 23 sivua Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta -trilogian päätösosasta Peilikaupunki (sarjan aloittava teos oli muuten kirjablogini ensimmäinen postaus) ja seuraavassa lukupiirissä käsiteltävänä olevasta Geroge Saundersin kokoelmasta Sotapuiston perikato kolme novellia eli 61 sivua. Näitä jatkan lokakuussakin.

  

Syyskuun luetut: (3 kirjaa, 475 sivua)

• Peter S. Beagle: Viimeinen yksisarvinen
• Michael Bond: Paddington-karhu tulee kaupunkiin (postaus tulossa)
• Tuulia Matilainen: Kunnes kuulen niiden tulevan (postaus tulossa)

   

Lokakuu on Halloween-kuukausi. Laitoin pystyyn viime vuoden tapaan teeman mukaisen haasteen, johon ehtii vielä hyvin ilmoittautua mukaan. Yritän itsekin lukea ainakin yhden haasteeseen sopivan teoksen. Olen poiminut lukuvinkkejä eri koulukirjastojen kokoelmista - lastenkirjat kun ovat nopealukuisia ja muutaman hyvin kiinnostavan teoksen onnistuinkin bongaamaan. 

  

Menneellä viikolla huomasin kelopuun latvuksen olevan täynnä variksia. Hyvin Halloweeniin sopiva tunnelma.

  

Ostin vähän aikaa sitten uuden puhelimen, Samsungin S7:n ja olen ottanut sillä paljon kuvia. Muutamia sillä ottamiani kirjakuviakin löytyy jo Instagramista, mutta sitäkin enemmän olen kuvannut ruskaa, joka on tänä syksynä värikkäämpi kuin kertaakaan Oulussa asumieni vuosien aikana. Tässä pieni maistiainen siitä, mitä olen taltioinut.