Riley Redgate: Alone Out Here

"Because the end of the world is beginning of the world."

  

  

Pakko rakastaa kirjastoa! Toivoin Riley Redgaten YA-scifiromaania Alone Out Here hankittavaksi ja olipa ihanaa huomata, että toiveeni oli valittu toteutettavaksi. Harmillisesti kirja ei ollut aivan yhtä hyvä kuin toivoin sen olevan, mutta ei se mitään - olivathan lopussa tapahtuneet käänteet kerrankin sellaisia, joita en osannut ennalta odottaa. 

    

Maapallo on tuhoutumassa. Tutkijat ovat havainneet supertulivuoren, joka tulee purkautumaan muutaman vuoden sisällä. Purkauksen myötä maapallon ilmakehään vapautuu niin paljon metaania, että se muuttaa koko planeetan ilmaston elinkelvottomaksi. Rakennetaan uudenlaisia avaruusaluksia, joiden avulla voidaan pelastaa edes osa ihmiskunnasta, eläimistä, kasveista, taiteesta ja maapallon historiasta. Lähimmälle, mahdollisesti elinkelpoiselle planeetalle on matkaa vain sellaiset 1100 vuotta, eli selviytyjien on luotava uusia sukupolvia ihmislajin säilyttämiseksi.

  

Nobody watched when Earth was destroyed. Nobody will watch if one of us lets go here except each other. We are unspeakably small, bacteria clinging to an insect's body. (s. 375)

  

Päähenkilö on n. 18-vuotias Leigh, Yhdysvaltojen rouva presidentin tytär. Hänestä on vallan vaikea pitää, kuten suuresta osasta muitakaan hahmoja. Kaikki ovat teinejä, koska vain he ehtivät pelastautua prototyyppialuksen kyytiin, kun tulivuori purkautuukin etukäteen. Seuraa kuukausien mittaista ojasta allikkoon joutumista. Selviää, ettei alusta oltu varusteltu kokonaan, joten puutteiden myötä nuoret joutuvat tinkimään ja säännöstelemään paljosta. Porukka tekee myös todella tyhmiä päätöksiä ja moni loukkaantuu niiden seurauksesta.

  

This ragtag group of fifty kids --

"What we're doing is like todlers playing with toy firetrucks while our house is burning down." (s. 35 ja 154)

  

Kuinka näin kiinnostavasta aiheesta voidaan kirjoittaa niin kuiva ja hidastempoinen kirja? Tässä kuvataan todella tarkkaan lähes jokainen päivä, mitä matkaa tehdään. Teiniromanssejakin nähdään vain yhden yritelmän verran, mutta sekin on kaatua, koska kaksikko ei puhu toisilleen. Lopussa oli niin yksi hyvin ennalta-arvattava kuin yksi varsin omaperäinenkin juonenkäänne, että ei tämä nyt aivan kamalakaan ollut, vaikka ymmärrän hyvin miksi joissakin Goodreads-arvosteluissa porukka on kuvaillut tätä todella ärsyttäväksi kirjaksi.

  

Arvosana:

           

Takakannesta:

What do you stand for, when you're one of the last left standing?

  

The year is 2072. Soon a volcanic eruption will trigger catastrophic devastation, and the only way out is up.

  

While the world’s leaders, scientists, and engineers oversee the frantic production of a space fleet meant to save humankind, their children are brought in for a weekend of touring the Lazarus, a high-tech prototype spaceship. But when the apocalypse arrives months ahead of schedule, First Daughter Leigh Chen and a handful of teens from the tour are the only ones to escape the planet.

  

This is the new world: a starship loaded with a catalog of human artifacts, a frozen menagerie of animal DNA, and fifty-three terrified survivors. From the panic arises a coalition of leaders, spearheaded by the pilot’s enigmatic daughter, Eli, who takes the wheel in their hunt for a habitable planet. But as isolation presses in, their uneasy peace begins to fracture. The struggle for control will mean the difference between survival and oblivion, and Leigh must decide whether to stand on the side of the mission or of her own humanity.

  

With aching poignancy and tense, heart-in-your-mouth action, this enthralling saga will stay with readers long after the final page.

  
392 sivua, Disney Hyperion 2022

  

Samankaltaista luettavaa:

• Kenta Shinohara: Astra - Avaruuden haaksirikkoiset
• Alastair Chisholm: Orion Lost
• K.A. Applegate: Viimeinen avaruussukkula
• Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa
• Mats Strandberg: Loppu

Lisa Fipps: Starfish

"How does anyone have the right to tell you
how to live just because of your weight?"

  

   

Lukuhaasteissa: Sykähdyttävä säeromaani -haaste, Helmet 12. Lastenrunokirja

  

But even eating a healthy snack
is a crime
for a fat girl. (s. 53)

  

Lisa Fippsin säeromaani Starfish kertoo pian 12-vuotiaasta Elliestä, joka on ylipainoinen. Hän saa kuulla siitä ilkeitä kommentteja niin koulussa kuin satunnaisilta ohikulkijoiltakin, mutta vielä enemmän häntä satuttavat äidin puheet. Ensimmäisen kerran äiti laittoi hänet dieetille neljävuotiaana. Äiti pitää tarkkaa kirjaa ruokatarvikkeista, tutkii roskikset ja vie tyttöä lukuisien lääkäreiden vastaanotolle. Hän jopa pohtii varaavansa ajan lihavuusleikkaukseen, vaikka Elliekin tietää, että lääkärit eivät mielellään niitä tee alle 14-vuotiaille.

  

DNA doesn't make you family.

Love does. (s. 99)

  

Kiitos äidin tiukan kurin, Ellielle on muodostunut negatiivinen suhde ruokaan ja omaan kehoon. Onhan äiti jopa kommentoinut peilin edessä Ellien kehon jokaisesta ongelmakohdasta, eikä Elliellä siksi ole yhtään peliä. Äiti ei suostu ostamaan tytölle uusia vaatteita, koska hänen mielestään se antaisi Ellielle oikeutuksen lihoa lisää.

  

They accepted me,

just as I am,

in five secinds flat.

Why can't my family do that? (s. 75)

  

Ellie joutuu käymään koulussa yksin, koska paras ystävä Viv muuttaa toiseen osavaltioon. Onneksi samaan aikaan naapuriin muuttaa uusi perhe ja Ellie ystävystyy meksikolaisen Catalinan (ja koko hänen perheensä) kanssa, vaikka he eivät samaa koulua käykään. Koirat eivät kuitenkaan tuomitse, niinpä Ellien rescue-Mopsi Gigi on hänelle tärkeä ja päässä kuhisevia ajatuksia voi tyhjentää uimalla. Ellie kirjoittaa mielellään, mutta toisin kuin hänen äitinsä, jonka erikoisalaa ovat lehtiartikkelit, hänen sanankäyttönsä synnyttää runoja.

  

I will never understand

how some people can be

so cruel. (s. 222)

  

Starfish herättää paljon ajatuksia ja samaistumista.

  

Arvosana:

         

Takakannesta:

Ellie is tired of being fat-shamed and does something about it in this debut novel-in-verse.

  

Ever since Ellie wore a whale swimsuit and made a big splash at her fifth birthday party, she’s been bullied about her weight. To cope, she tries to live by the Fat Girl Rules–like “no making waves,” “avoid eating in public,” and “don’t move so fast that your body jiggles.” And she’s found her safe space–her swimming pool–where she feels weightless in a fat-obsessed world. In the water, she can stretch herself out like a starfish and take up all the room she wants. It’s also where she can get away from her pushy mom, who thinks criticizing Ellie’s weight will motivate her to diet. Fortunately, Ellie has allies in her dad, her therapist, and her new neighbor, Catalina, who loves Ellie for who she is. With this support buoying her, Ellie might finally be able to cast aside the Fat Girl Rules and starfish in real life–by unapologetically being her own fabulous self.

  
244 sivua, Penguin Young Readers: Nancy Paulsen Books 2021

  

Samankaltaista luettavaa:

• Julie Murphy: Dumplin
• Sari Sariola: Tiedän olevani ylipainoinen
• Rainbow Rowell: Eleanor & Park
• Elizabeth Acevedo: Runoilija X
• Safia Elhillo: Home Is Not a Country
• Megan E. Freeman: Alone

Seanan McGuire: Every Heart a Doorway

"Before I went through that doorway,

I knew there was no such thing as a portal to another world.

Now I know that if you open the right door at the right time,

you might finally find a place where you belong."

  

  

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 33. Kirjassa muutetaan maalle, Pride-lukuhaaste

  

Huh, ei ole kyllä tätä Seanan McGuiren Wayward Children -sarjaa suotta suositeltu, haluan ehdottomasti lukea lisää (onneksi kirjastoon hankittiin pyynnöstäni seuraava osa). Every Heart a Doorway esittelee maailman, jota voisi kuvata vaikkapa risteyskohdaksi. Maailman, joka on kovin omamme kaltainen, harmaa ja tylsä, jossa ei ole magiaa, mutta on olemassa ovia, jotka kutsuvat joitakin lapsia ja nuoria astumaan lävitseen keijuja, vampyyrejä, yksisarvisia ja kummituksia täynnä oleviin toisiin maailmoihin. Tämä on kuin sekoitus Narniaa, Liisan seikkailuja Ihmemaassa ja Peter Panin kadonneita poikia, mutta dark academian väripaletissa.

  

People do so love a good fantasy. (s. 64)

  

Päähenkilö on Nancy, sisäoppilaitoksen uusin tulokas, joka on vasta palannut omasta maailmastaan ja kaikki on hänelle vielä uutta ja vierasta. Koulun nuoret ja opettajat käyttävät sanoja, jotka eivät tarkoita hänelle mitään. Maailmoja, joihin nuoret ovat astuneet kuvataan paremman kartan puutteessa sisältönsä mukaisesti joko Hölynpölyksi (Nonsense), Ilkeäksi (Wicked), Hyveelliseksi (Virtuous) tai Loogiseksi (Logic), useimpien paikkojen ollessa sekoitus kahdesta isommasta ja toisinaan muutamasta pienemmästäkin teemasta.

  

Finding a place where she could be free. (s. 100)

  

Lyhykäinen kirja vaatii tulla ahmituksi kerrasta ja voin kyllä suositella tätä lähestymistapaa. Nautin suuresti McGuiren kielikuvista, eräänkin hahmon aksenttia kuvattiin maapähkinävoiksi, jota levitetään paahtoleivälle ja kuinka rypistyneeseen paperiin muodostuu kurttujen labyrinttejä. Ah, niin nautinnollinen kirja ja niin yllättävä sisältö, etten halua kertoa siitä paljon mitään, jotta tämän arvostelun lukijakin voisi nauttia matkastaan yhtä yllättyneenä. Sen kuitenkin voin sanoa, että tässä on sateenkaarevia hahmoja.

  

"Because they're the wrong colors, right? Somebody else's rainbow." (s. 31)

  

Arvosana:

              

Takakannesta:
Eleanor West’s Home for Wayward Children
No Solicitations
No Visitors
No Quests
  
Children have always disappeared under the right conditions; slipping through the shadows under a bed or at the back of a wardrobe, tumbling down rabbit holes and into old wells, and emerging somewhere... else.
  
But magical lands have little need for used-up miracle children.
  
Nancy tumbled once, but now she’s back. The things she’s experienced... they change a person. The children under Miss West’s care understand all too well. And each of them is seeking a way back to their own fantasy world.
  
But Nancy’s arrival marks a change at the Home. There’s a darkness just around each corner, and when tragedy strikes, it’s up to Nancy and her new-found schoolmates to get to the heart of the matter.
  
No matter the cost.

  
171 sivua, Tor 2016

  

Samankaltaista luettavaa:

• Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
• TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä
• Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta
• Andy Weir & Sarah Andersen: Cheshire Crossing

Safia Elhillo: Home Is Not a Country

"so even here among my so called people

i do not fit"

  

  

Lukuhaasteissa: Sykähdyttävä säeromaani-haaste: Teoksen nimi on moniosainen, Helmet-lukuhaaste: 16. Kirjassa on valokuvia

  

all around me         smiling like

autumn leaves        are hundreds

of photographs (s. 195)

  

Safia Elhillon säeromaani Home Is Not a Country oli onnekas löytö kirjastosta. En ollut erityisesti etsimässä säeromaaneja, näin vain kauniskantisen teoksen nuorten englanninkielisten hyllyssä.

    

Teoksen päähenkilö on Nima, nuori ruskea tyttö arabiaa puhuvasta maasta, jonka lipussa on punaista, vihreää, mustaa ja valkoista. Hän on syntynyt Yhdysvalloissa, mutta kaihoaa voimakkaasti äitinsä kotimaata ja isää, joka on kuollut ennen hänen syntymäänsä. Nima inhoaa omaa nimeään ja haluaisi olla Yasmeen. Hän haaveilee usein olevansa tuo toinen tyttö, toisenlaisessa elämässä, jossa hänen perheensä on vielä kokonainen.

  

he's right

there's something wierd about me (s. 56)

  

Teoksessa on maagisia elementtejä, joita harvoin näkee säeromaaneissa (J.S. Meresmaan Dodo-trilogiaa lukuun ottamatta). Nima esimerkiksi muuttuu välillä näkymättömäksi. Tämä oli myös yllättävän ajankohtainen, sillä Nimaa lähestyy häntä huomattavasti vanhempi mies, joka tarjoutuu antamaan hänelle kyydin kotiin, mutta viekin nuoren hotelliin. Onnekkaasti Nima kuitenkin pääsee pakenemaan tilanteesta.

  

Kirjaa ei voi syyttää ennalta-arvattavaksi, sillä lukijaa riepotellaan kuin paperivenettä purossa suuntaan jos toiseen ja vasta loppupuolella palaset alkavat loksahdella paikalleen. Parasta kirjassa ovat kaikki kulttuuriset viittaukset, sillä minulla on todella heikot tiedot siitä alueesta, minne kirja sijoittuu.

  

at first i think i must be dreaming

or making it        all up (s. 112)

  

  

Arvosana:

            

Takakannesta:

A novel in verse about family, identity, and finding yourself in the most unexpected places.

  

Nima doesn't feel understood. By her mother, who grew up far away in a different land. By her suburban town, which makes her feel too much like an outsider to fit in and not enough like an outsider to feel like that she belongs somewhere else. At least she has her childhood friend Haitham, with whom she can let her guard down and be herself. Until she doesn't.

  

As the ground is pulled out from under her, Nima must grapple with the phantom of a life not chosen, the name her parents didn't give her at birth: Yasmeen. But that other name, that other girl, might just be more real than Nima knows. And more hungry. And the life Nima has, the one she keeps wishing were someone else's. . .she might have to fight for it with a fierceness she never knew she had.

  
211 sivua, Make Me a World 2021

  

Samankaltaista luettavaa:

• Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi
• Elizabeth Acevedo: Runoilija X, Maata jalkojen alle
• Hanna van der Steen: Punapipoinen poika
• Nicola Yoon: Aurinko on tähti
• Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Runohaaste | Amber McBride: We Are All So Good at Smiling

"Everything starts in the middle

not the beginning or the end -

stories start in the middle"

  

  

Lukuhaasteissa: Runohaaste, Sykähdyttävä säeromaanihaaste, Helmet-lukuhaaste: 37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita

  

Amber McBriden kauninkantinen YA-säeromaani We Are All So Good at Smiling on kuvaus masennuksesta ja lamauttavasta surusta, mutta myös juurevasta magiasta ja saduista, jotka heräävät säkeissä eloon odottamattomalla tavalla.

  

This is what I know:

my name is Whimsy & magic is real -

a fine glitter hovering in the air.

--

Hoodoo is real, witches & Fae people too.

--

Fairy Tales are real. (s. 3-5)

  

Päähenkilö on 18-vuotias Whimsy, joka sairastaa vakavaa masennusta. Hän tapaa viimeisimmän sairaalajaksonsa aikana samanikäisen pojan, jolla on mintunvihreä tukka. Aurinko paljastaa pojan salaisuuden: hänellä on siivet. Whimsyn maailmassa taikuus ja noidat ja keijut ovat totta. 

  

I think this is exactly how my mother magicked it
except it didn't work on me -
I am the only one in the universe
who remeber (most) of the truth (s. 191)

  

Nautin suuresti teoksen kauniista kielestä, tämä on yksi runollisimpia säeromaaneja jonka olen lukenut ja suosittelen lämpimästi tutustumaan, jos kuvaus masennuksesta ja viittaukset itsetuhoisiin ajatuksiin eivät ahdista.

  

  

Arvosana:

            

Takakannesta:
They Both Die at the End meets The Bell Jar in this haunting, beautiful young adult novel-in-verse about clinical depression and healing from trauma, from National Book Award Finalist Amber McBride.
  
Whimsy is back in the hospital for treatment of clinical depression. When she meets a boy named Faerry, she recognizes they both have magic in the marrow of their bones. And when Faerry and his family move to the same street, the two start to realize that their lifelines may have twined and untwined many times before.
  
They are both terrified of the forest at the end of Marsh Creek Lane.
  
The Forest whispers to Whimsy. The Forest might hold the answers to the part of Faerry he feels is missing. They discover the Forest holds monsters, fairy tales, and pain that they have both been running from for 11 years.

  
277 sivua, Feiwel & Friends 2023

  

Samankaltaista luettavaa:

• Seanan McGuire: Every Heart a Doorway 
• Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi
• Elizabeth Acevedo: Runoilija X
• Angie Thomas: Viha jonka kylvät
• Oona Pohjolainen & Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio
• Lucy Holland: Sistersong 

Joelle Charbonneau: The Testing

"Funny how some things never change."

  

  

Helmet-lukuhaaste: 27. Kirja joka kertoo jälleenrakentamisesta

  

Kuten Joelle Charbonneaun YA-dystopian The Testing kannessakin lukee Jonathan Mayberryn kehuissa, tätä on helppo suositella Nälkäpelin faneille, samoin kuin lukijoille, jotka pitävät Outolinnusta ja The City of Emberistä (linkit näiden arvosteluihin postauksen lopussa). Tässä oli myös paljon kohtia, joista tuli mieleen tuore Fallout-tv-sarja. Mutta jos "henkäys, jota en tiennyt pidätelleeni" -klisee saa sinut sulkemaan kirjan pysyvästi, pakko varoittaa sellaisen löytyvän tästä sivulta 125.

  

The Testing is no longer filled with exicement fot the opportunity to help Commonwealth rebuild. The Testing is now about staying alive. (s. 140)

  

Päähenkilö on 16-vuotias Malencia Vale. Cia asuu Five Lakesin yhdyskunnassa, entisten Yhdysvaltojen, nykyisen United Commonwealthin alueella, sata vuotta seitsemän vaiheisen sodan jälkeen. Eloonjääneet ovat jälleenrakentaneet yhteiskuntaa, keksineet keinoja puhdistaa saastunutta vettä ja jalostaa kasveja, jotka selviävät uusissa olosuhteissa luonnollisia paremmin. Yksi keinoista muuttaa asioita paremmaksi on The Testing, tiukka karsinta, johon valituista nuorista tulee tulevia johtajia.

  

"I thought you were a nice guy." 

"I am nice guy." He laughs. 

"Nice guys don't kill." (s. 346)

  

Commonwealth määrittää aikuisuuden alkavaksi 17 ikävuodesta, mutta Cia on vuotta muita ehdokkaita nuorempi. Hänen isänsä on aikoinaan läpäissyt testauksen ja vaikka hän ei muista mitään tarkkaa kokeistaan, on hänelle jäänyt niistä traumaattisia painajaisia. Five Lakesin alueella on myös muutama muu kokeet läpäissyt ja isä on saanut selville, että monilla muilla on vastaavia kokemuksia. Hän varoittaakin Ciaa, ettei tämä luottaisi keneenkään. Cian lisäksi Five Lakesin nuorista kolme muuta valitaan, mikä on erikoista, koska edellisen kerran testiin on valittu ketään kymmenen vuotta aiemmin. Onko joku sabotoinut systeemiä ja kirjannut nuorten menestyksen alakanttiin?

  

I go to place a kiss on his cheek, only he turns his head and the kiss lands on the corner of his mouth. (s. 206)

  

Yksi muista valituista nuorista on Tomas, jonka perään kaikki Five Lakesin tytöt huokailevat. Cia kokee, ettei hänellä ole aikaa romansseihin ei ennen testiä tai sen aikana, mutta kuinka käykään... Yksi omia suosikkikohtia kirjassa on hetki, kun Cia valitsee kolme tavaraa kokeiden kenttäosuutta varten ja hän katsoo jousta ajatellen, ettei todellakaan ota sitä, kun ei osaa kyseistä asetta käyttää. Tämän on pakko olla viittaus Nälkäpeliin, onhan tämä ilmestynyt viitisen vuotta tuota YA-dystopian klassikkoa myöhemmin.

  

Arvosana:

            

Takakannesta:
Keep your friends close and your enemies closer. Isn't that what they say? But how close is too close when they may be one and the same?
  
The Seven Stages War left much of the planet a charred wasteland. The future belongs to the next generation's chosen few who must rebuild it. But to enter this elite group, candidates must first pass The Testing—their one chance at a college education and a rewarding career.
  
Cia Vale is honoured to be chosen as a Testing candidate; eager to prove her worthiness as a University student and future leader of the United Commonwealth. But on the eve of her departure, her father's advice hints at a darker side to her upcoming studies—trust no one.
  
But surely she can trust Tomas, her handsome childhood friend who offers an alliance? Tomas, who seems to care more about her with the passing of every gruelling (and deadly) day of the Testing.
  
To survive, Cia must choose: love without truth or life without trust.
  
384 sivua, Templar Publishing 2013

Samankaltaista luettavaa:

- Suzanne Collins: Nälkäpeli

- Veronica Roth: Outolintu

- Jeanne DuPrau: The City of Ember

Kara McDowell: The Prince & the Apocalypse

"I kiss him again, certain that even if we had all

the time in the world, it would never be enough."

  

  

Helmet-lukuhaaste: 10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna

  

Helmikuun lukuteemanani oli ystävyys ja rakkaus. Kara McDowellin The Prince & the Apocalypse on ihana, ahmittava, romanttinen roadtrip, joka alkaa kahdeksan päivää ennen kuin komeetta tulee ja tuhoaa kaiken elämän maapallolla.

  

"Can you believe it's a comet that's going to kill us?"

"I had my money on climate change." (s. 75)

  

Päähenkilö on Wren Wheeler, 18-vuotias amerikkalainen, joka on käymässä Lontoossa. Matkan viimeisenä aamuna hän törmää poikaan, joka paljastuu kruununprinssi Theoksi (19). Alkaa hämmentävä pakomatka Euroopan halki. Masennusta sairastava Theo ei halua olla perheensä kanssa ennen maailmaloppua, vaan tekee kaikkensa päästäkseen paikkaan, jossa on ollut onnellisimmillaan, Santorinilla. Hän lupaa, että Wren pääsisi kotiin Yhdysvaltoihin, jos hän lähtee prinssin "turvamieheksi", mutta matkan aikana molemmat huomaavat yllättäen kehittäneensä tunteita toisiaan kohtaan.

  

"All I know is that I never want to let go." (s. 217)

  

Tämä oli aivan ihana! Pikkuhiljaa kasvava ihastus, huumoria, odottamattomia tilanteita, pelastettu koira... ja kaikki vain muutaman päivän aikana ennen kuin maailmanloppu tulee.  Jatko-osa ilmestyy Heinäkuussa 2024, pakko lukea sekin! 

  

Arvosana:

          

Takakannesta:

An American teen stranded in London is forced to team up with the British crown prince if she wants to make it back home before the end of the world in this delightfully rompy high-stakes rom-com.

  

Wren Wheeler has flown five thousand miles across the ocean to discover she’s the worst kind of traveler: the kind who just wants to go home. Her senior-year trip to London was supposed to be life-changing, but by the last day, Wren’s perfectly-planned itinerary is in tatters. There's only one item left to check off: breakfast at The World’s End restaurant. The one thing she can still get right.

  

The restaurant is closed for renovations—of course—but there's a boy there, too. A very cute boy with a posh British accent who looks remarkably like the errant Prince Theo, on the run from the palace and his controlling mother. When Wren helps him escape a pack of tourists, the Prince scribbles down his number and offers her one favor in return. She doesn’t plan to take him up on it—until she gets to the airport and sees cancelled flights and chaos. A comet is approaching Earth, and the world is ending in eight days. Suddenly, that favor could be her only chance to get home to her family before the end of the world.

  

Wren strikes a bargain with the runaway prince: if she’ll be his bodyguard from London to his family’s compound in Santorini, he can charter her a private jet home in time to say goodbye. Traveling through Europe by boat, train, and accidentally stolen automobile, Wren finds herself drawn to the dryly sarcastic, surprisingly vulnerable Theo. But the Prince has his own agenda, one that could derail both their plans. When life as they know it will be over in days, is it possible to find a happy ending?

  
307 sivua, Wednesday Books 2023

Samankaltaista luettavaa:

- Mats Strandberg: Loppu

- Jenni Hendriks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu

- Casey McQuiston: Pu­nais­ta, val­kois­ta ja ku­nin­kaan­si­nis­tä

- Isaac Marion: Warm Bodies

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18 | John Marsden: Tomorrow, When the War Began

'It's probably the start of World War Three', said Lee.

'We're probably been invaded and don't even know.'

  

  

Lukuhaasteissa: Helmet 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa, Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18

  

John Marsdenin Tomorrow, When the War Began on hämmentävän hyvin aikaa kestänyt nuortenkirjallisuuden klassikko Australiasta. Se on listattu neljänneksi rakastetuimmaksi kirjaksi kotimaassaan, sitä on myyty miljoonia kappaleita ja sen pohjalta on tullut myös elokuva Huomenna taistelun alettua (2010), jonka olen joskus vuosia sitten nähnyt. Suomessa teos ei kuitenkaan ole kauhean tunnettu. Kirjaan tarttuessani olin jo kokonaan unohtanut leffan juonen, tiesin vain, että joku hyökkää päähenkilöiden kotimaahan, mutta en muistanut edes sitä, että tapahtumapaikkana on Australia. 

  

Seitsemän 17-vuotiasta nuorta, Ellie, Corrie, Homer, Lee, Fi, Robyn ja Kevin lähtevät joululomalla patikkaretkelle. Kun he palaavat paratiisimaisesta paikasta, hurmaavasti nimeltään The Hell, he huomaavat, että vieras valtio (jota ei ensimmäisessä kirjassa nimetä) on valloittanut maan ja ottanut heidän perheensä vangiksi. Nuoret olivat kyllä huomanneet lentokoneita, mutta olettivat niiden liittyvän juhlapäivään, joka tapahtui samaan aikaan heidän ollessaan retkellä. 

  

I can't think of any books I've read - or films I've seen - that relate much to us. We've all had to rewrite the scripts of our lives the last few weeks. (s. 16)

  

Mitä tehdä tällaisessa tilanteessa? Nuoret keräävät selviytymisen kannalta tarpeellisia tarvikkeita sekä ruokaa kodeistaan ja linnoittautuvat patikkaretkellään löytämälleen aukiolle. Sieltä käsin he tarkkailevat tilannetta ja taistelevat vastaan. Tapahtumat ovat siis jotenkin turhankin uskottavia näinä aikoina, kun Europassa soditaan, mutta hurjistakin käänteistä huolimatta ikävillä asioilla ei mässäillä.

  

Kirjassa on romanttisia virityksiä, loukkaantumisia ja paljon kuvausta selviytymisestä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Harmillisesti tarina loppuu kesken, sillä se kattaa vain noin kuukauden ajanjakson. Sarjassa on seitsemän osaa ja voisin kuvitella, että vasta viimeisessä, 1999 ilmestyneessä osassa, sota lopulta päättyy. Kirjastoon ei kuitenkaan ole sarjan muita osia hankittu. Voin silti suositella tämän lukemista, vaikka ratkaisua ei tässä vielä saadakaan. 

  

This was the new reality of our lives. (s. 84)

  

Selviytymisen rinnalla kuljetetaan legendaa The Hellissä asuneesta erakosta, jonka puhuttiin murhanneen vaimonsa. Tämä oli todella irrallinen osanen, mutta tarjoaa toisaalta hengähdystaukoja jatkuvan toiminnan ja epävarmuuden rinnalle. Kummastelin myös vela-ihmisenä, kun yksi hahmoista kommentoi, että he, siis lapset, antavat vanhempiensa elämille merkityksen. Ihan kiva, jos koet niin, mutta ehkäpä niillä vanhemmilla on muutakin merkittävää elämässään. 

  

Tässä mainittiin muutamia kirjoja nimeltä, hauskasti muiden joukossa mm. lukion englanninkurssille aloittamani Joseph Konradin The Heart Of Darkness, joka jäi kesken ja jätti vuosiksi olon, etten halua lukea mitään englanniksi (tämä Marsdenin kirja olisi ollut paljon parempi). Toinen hyvin mieleen jäänyt maininta oli Robert C. O'Brienin Z for Zacharias, jonka luin tammikuun 2021 klassikkohaasteen kirjana, linkki alla. 

All these words, words like 'evil' and 'visious' they meant nothing to Nature. Yes, evil was a human invention. (s. 243)

   

Kirja on saanut Goodreadsissa muutamia erikoisia, negatiivisia kommentteja mm. epäuskottavuudesta. Eräs käyttäjä valitti, ettei kirjassa puhuttu ollenkaan kuukautissuojista tavaroiden keruun yhteydessä, mutta kyllä tässä minun lukemassani kappaleessa oli maininta tampooneista (sivulla 112). Moni valitti myös miksi tällaiseen selviytymiskamppailuun on sekoitettu romantiikkaa. Minusta se käy kuitenkin järkeen, että synkimpinä aikoina sitä hakee turvaa toisista ihmisistä ja teineillä on yleensä myös varsin aktiivinen hormonitoiminta. 

   

  

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

    

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Minna Canth: Papin perhe

Kate Chopin: Herääminen

Octavia E. Butler: Aamunkoitto

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Robert C. O'Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni

Vonda N. McIntyre: Unikäärme

Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari

Brian Jacques: Soturi Matiaksen miekka

Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

The astonishing adventure begins...

  

Seventeen-year-old Ellie Linton wants one final adventure with her friends before the school holidays are over. Packed in Ellie's parents' Land-Rover they drive to the famously beautiful camp in the hills. 

  

Returning to their home town of Wirrawee, the seven teenagers realise that something is seriously wrong.  Their world has changed forever.

  

Would you give up everything? Would you fight? Would you sacrifice life itself?

  

Tomorrow When the War Began asks the questions you may one day have to answer.

  

286 sivua, Quercus 2011 (1. painos 1993)

Alastair Chisholm: Orion Lost & Adam-2

"There was a ship, in space, lost.

A colony ship, taking a group of brave new-worlders off to some distant settlement."

   

  

Across all of known space, it seemed inevitable that the most likely threat was not the vacuum, not asteroids, not even alien life forms - it was other humans. (s. 52)

  

Alastair Chisholmin Orion Lost on ahmittavaa varhaisnuorten (middle grade) scifiä. Joukko ihmisiä on matkalla kohti uutta kotiplaneettaansa, mutta jokin menee pieleen. Vain kuusi 11-13-vuotiasta lasta herää matkaa nopeuttavan avaruushypyn jälkeen.

  

"There has been an accident. There was an Event. As a result of this Event, it was necessary to carry out an emergency Jump. -- The emergency Jump was compromised. -- In event of no active crew members, command falls to any viable crew member with sufficent Command Training. -- The remaining candidates are Vihaan Joshi and Beth McKay. -- Beth McKay, you are the most senior viable candidate for command. You are therefore designated acting captain of the starship Orion and all its crew."

--

She laughed. "Ship, I'm not the captain! I can't be! I'm only thirteen! I'm a kid!" (s. 78-80 ja 84)

  

Heidän on korjattava jättimäisen avaruusaluksen ongelmia ja yritettävä samalla pysyä väleissä, sillä aluksen tietokone valitsee kapteeniksi päähenkilö Bethin, eikä kapteenin poikaa Vihaania. Kaksikon välillä onkin paljon kahnauksia, mutta mitä tapahtuu, kun nuoret tajuavat, että asiat ovat vielä enemmän sekaisin kuin he ovat aluksi tajunneetkaan? Kuka valehtelee ja miksi?

  

"We're never alone. Ship is alway watching us." (s. 119)

  

Tässä on paljon samaa kuin Lost in Space -tv-sarjassa, Kenta Shinoharan Astra - Avaruuden haaksirikkoiset -mangassa, Beth Revisin Across the Universe, K.A. Applegaten Remnants ja Timo Palvelan Kepler62 -sarjoissa sekä Eliot Schreferin The Darkness Outside Us -kirjassa.

  

"This is an unexpected situation but not an emergency. We have a ship that can keep us alive for as long as we need. We don't know how to repair the Jump drive, yet - but we'll figure it out. We're not helpless. and we're not alone. We've got Ship to help us, keep us safe. We will get home. It's just a question of figuring out how." (s. 116)

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

After a catastrophic Unknown Event leaves the colony ship Orion stranded deep in space, it’s up to thirteen-year-old Beth and her friends to navigate through treacherous and uncharted territory and reach safety. But a heavily damaged ship, a mysterious alien species, space pirates, and an Artificial Intelligence which Beth suspects may be lying to her mean that getting home has never been so difficult.

  

Hugely gripping, with incredible twists and a fast-paced, action-packed story, this is an unputdownable science fiction adventure – perfect for fans of Mortal Engines and Star Wars.

  

361 sivua, 2020 Nosy Crow
  

*****

    

"In Father's world, there were those in charge, and those below. They ruled the world, Father and those like him. They lived with unimaginable wealth, and they treated the million, billions people below as if they didn't even matter. -- There were riots. And strikes - the peple refused to work, demanded change. But to a man like Father, the solution was simple - build better workers."

  

  

Luettuani Orion Lostin katsoin olisiko kirjaston kokoelmaan hankittu enemmänkin Chisholmin teoksia. Adam-2 osoittautui kivaksi lukupalaksi joulukiireiden keskellä. Adam on robottiprototyyppi, joka on viimeiset 200 vuotta asunut rakentajansa (jota hän kutsuu isäksi) talon kellarissa. Eräänä päivänä hänen päivärutiininsa häiriintyvät, kun kaksi ihmistä tunkeutuu lukitsemattomasta ovesta. Adamin isä on sanonut, että sen tulee harjoitella hyvänä poikana olemista ja se ei saa lähteä kellarista.

  

Shattered houses, rubble, spikes of raw metal pointing at the sky, drifts of old material fluttering in the morning breeze. Everything was blackened and hollow, squares of empty windows with the glass blown out, weeds reclaiming the stones. Most of the buildings were either partly or wholly destroyed.

--

"Is it like this everywhere?" he asked. He still found it difficult to process. "The whole world?"

--

"There might be others out there, but we can't reach them. As far as we know... we're all that's left." (s. 32 ja 94-95)

  

Ihmiset ovat nuorempi tyttö Runa ja Linden-niminen muunsukupuolinen nuori (hänen pronomininsa ovat ze ja hir). Alun hankaluuksien jälkeen Adam lähtee nuorten mukaan ja suojelee heitä, käyttäytymismalli, jota ihmisten on vaikea ymmärtää, sillä Funksit (eli robotit, joilla on Functional Consciousness, toiminnallinen tietoisuus) tappavat ihmisiä.

  

"You are Runa. You are humam female." It turned towards Linden. "You are Linden. You are a human female-" 

"No I'm not", snapped Linden. 

The machine's eyes moved horribly, blinking. "Your bone structure suggests-" 

"Linden's non-binary", said Runa. "NB, enby, yes? No defined gender. Do you know what that means?" 

"Of course", it said. "Linden is neither male nor female. -- Which pronouns would you prefer me to use?" (s. 12-13)

  

Adam oppii, että maailma on muuttunut paljon niiden vuosien aikana, kun se on ollut suljettuna yhteen huoneeseen. Tapahtumia seurataan Adamin ja Lindenin näkökulmista. Ihan huimaa, että tässä on ei-binäärinen hahmo ja kuinka toiseutta voidaan tuoda nerokkaasti esille laittamalla toiseksi kertojaksi robotti.

  

Midwinter was coming soon, she said, and there would be a celebration. One day she pulled Adam to the window and they watched as an enormous pine tree, five meters tall or more, was dragged up through the gates of Keep and into the courtyard. (s. 140)

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

Adam-2 has been locked in the basement of a lost building for over two hundred years – until he emerges into a world ruined by a civil war between humans and advanced intelligence. Hunted by both sides, Adam discovers that he holds the key to the war, and the power to end it – to destroy one side and save the other. But first, Adam must decide who – and what – he really is.

  

320 sivua, 2021 Nosy Crow

🌈 Queer romantiikkaa maailmanlopun jälkeen | Erik J. Brown: All That's Left in the World

"We weren't made for a world like this. 

Before the bug, there were rules and regulations and laws. 

We had years of moral code ingrained in our minds and now non of it matters. 

Does anything matter?"

    

  

Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaaste, Helmet 42) Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa, Queer-lukuhaaste: Nuorten tai YA-kirja, YA-lukuhaaste: LGBTIQA+, Scifi-lukuhaaste: LGBTIQA+

  

Varoitus! Tämä kirja on niin hyvä, että se saattaa aiheuttaa yllättävää unettomuutta, koska sitä on niin vaikea laskea käsistään.

  

Eliot Schreferin The Darkness Outside Us joutuu nyt väistymään vuoden parhaan kirjan paikalta yhden portaan alemmas, sillä huh, All That’s Left in the World on niin hyvä. Kannatti kyllä pyytää kirjastoa hankkimaan tämä. Erik. J. Brown kertoo teoksen lopussa, että kirjoitti tarinan, koska post-apokalyptisiä queer tarinoita ei ole.

  

It was as if no one learned anything from the other viruses that came before. Spanish flu, Hong Kong flu, Ebola, HIV and AIDS, swine flu, and more recently Covid. All the diseases the news used to compare this virus to when nothing was like this. They thought civilisation would be fine because it was before, The world gave us warnings but they went unheeded. At the cost of everything. (s. 22)

  

Koronan jälkeen tulee vielä pelottavampi pandemia, joka tappaa arviolta 99,99% väestöstä. Kirjassa on kaksi näkökulmahenkilöä. Andrew on astunut karhunrautaan ja nilkuttaa pari päivää myöhemmin Jamisonin mökin ovelle. Sen sijaan, että Jamie ampuisi vieraan pojan, hän ottaakin tämän hoidettavakseen.

  

Wake up, smile: the apocalypse has provided a cute boy to nurse us back to health.

--

what are the odds that I stepped in a bear trap and meet another gay guy in the middle of the Pennsylvania woods after a viral apocalypse? -- how many queer people my age could be left? (s. 32 ja 57)

  

Andrewilla on deadline, jolloin hänen täytyisi olla parin osavaltion päässä nykyisestä sijainnistaan, niinpä loukkaantuminen tulee hyvin harmilliseen väliin. Tosin elämä Jamien kanssa mökillä on niin mukavaa (onhan poika aikamoinen silmäkarkki), että Andrew harkitsee jäävänsä sinne pysyvästi. Kun maailma yllättäen ilmoittaa, että aivan kaikki eivät olekaan kuolleet tai yhtä ystävällisiä, pojille tulee valinnan paikka, mitä he haluavat.

  

The world ended and there's nothing left but shit.

And him.

Us. 

So that's all right, then. (s. 300)

  

Tämä kirja aiheuttaa sydämen tykytyksiä sekä kynsien pureskelua Andrewin ja Jamien tutustuessa toisiinsa ja opetellessaan uuden maailman pelisääntöjä.

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Jamie and Andrew are strangers, and two of the last people on Earth. They don't know what they'll find on their perilous journey ... but they may just find each other. A queer romance about courage, hope and humanity - this is How I Live Now with the heart of Simon Vs The Homo Sapiens Agenda.

  

When the Superflu wipes out most of the population, Jamie finds himself completely alone in a cabin in the woods - until an injured stranger crosses his path.

  

Life is dangerous now and, armed with a gun, Jamie goes to pull the trigger. But there's something about Andrew... something that stops Jamie in his tracks. Jamie takes him in, and as Andrew heals and they eventually step out into the strange new world, their relationship starts to feel like more than just friendship...

  

But trouble isn't far behind. As the boys make a perilous journey south, they'll come face to face with a world torn apart and society in ruins. And who, or what, will they find waiting for them at the end of it all?

  

354 sivua, Hodder Children’s Books 2022

Carrie Ryan: The Forest of Hands and Teeth

"Outside, pure white snow covers the trees and fence, blanketing the Unconsecrated. It is a bright clear day, the sun sparkling off the ice crystals. One of those days when you can't understand why there is such beauty in a world that is nothing but ugly."

   

   

Lukuhaasteissa: Helmet 2022: 4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana, YA-spefibingo: Kauhu 

   

Sain Carrie Ryanin YA-zombiromaanin The Forest of Hands and Teeth joululahjaksi puolisoltani. Kirja on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta sitä ei ole kirjaston valikoimassa. Siksipä luinkin kirjan heti vuoden alkuun suurella innolla. Harmikseni kirja ei sitten tarjoillutkaan aivan toivotunlaista lukukokemusta. Kirjan vahvuutena tosin ovat osoitus tarinoiden voimasta ja siitä, kuinka teoilla on seuraamuksia.

  

What future can any of us have if we are the last humans? The ones with the burden of carrying ourselves on, of re-creating the world? (s. 217)

  

Päähenkilö Mary oli rasittava, teoksen maailma makuuni liian uskonnollinen ja naiselle on tarjolla vain kolme mahdollisuutta: avioliitto, uskonsisareksi liittyminen tai jääminen oman perheen pariin, jos hänelle sellainen sallitaan. Aviolittojakaan ei solmita rakkaudesta vaan velvollisuudesta. 

  

I sob because my life is nothing like I imagined it would be. I sob for the way we all live and for the Unconsecrated and the Forest of Hands and Teeth -- I sob because this is not a life. This is not the way life should be and because I don't know how to fix it. 

--

It is as if every door in my life has been slammed shut, every wondow boarded up until there is only one path for me to take. (s. 50 ja 82)

  

On syksy ja Harvest Celebration, jolloin kylän nuoret ilmoittavat kenen kanssa haluavat aloittaa koeajan (säädyllisen seurustelun, courtship), joka päättyy seuraavan vuoden keväällä. Tuolloin pari päättää jatkaako yhdessäoloa solmimalla sitovan liiton (Brethlaw), vai eroavatko he. Naisille ei kuitenkaan siinä vaiheessa myönnetä uutta yritystä, vaikka lasten tekemistä niin kovasti pidetäänkin arvossaan. Jos nuorta ei kukaan pyydä parikseen, hän voi odottaa seuraavaan vuoteen tai aloittaa kokelaana sisarkunnassa. 

   

Having children with Harry. My stomach clenches at the thought of it. -- I think about the way his flesh looked, puffy and white and wrong.

--

My mind whirls, trying to determine which is the better choice, which the better fate: life as wife to Harry or life as a sister. (s. 76-77)

  

Maryn lapsuudessa kylää ravisteli vakava sairaus, jonka seurauksesta hänellä on vain muutama ikätoveri, hänen paras ystävänsä Cass ja veljekset Travis ja Harry. Mary ihastunut Travisiin, mutta Harry on se, joka tulee pyytämään häntä kumppanikseen. Mary ahdistuu, mutta ei ehdi vastaamaan kysymykseen kylän hälytyssireenin alkaessa huutaa. Joku on saanut pureman.

  

Our village has been isolated since soon after the Return and while we have grown strong and populous over the years, it is still imperative that every healthy young man and woman wed and breed if possible. (s. 25)

  

Kylää kiertää aita, jonka toisella puolella on käsien ja hampaiden metsä - zombeja. Pureman on saanut Maryn äiti. Hänen veljensä on aitoja huoltava ja zombiongelmista vastaava vartija ja komennuksella kaukana kylästä. Maryn on siis tehtävä päätös - tarjota äidille eutanasia vai noudattaa tämän toivetta vapautuksesta toisten epäkuolleiden (joita tässä maailmassa kutsutaan nimellä Unconsecrated, "siunaamattomat") joukkoon, missä heidän kadonnut isänsäkin luultavasti on. 

  

Wheter the fences were to keep the Uncosecrated out or the living in we no longer know. But the end result was our village, an enclave of hundreds of survivors in the middle of a vast Forest of Unconsecrated. 

There are various theories as how our village came into existence in the middle of this Forest. The Cathedral and some other buildings clearly predate the Return and some people suggest that They carved this place out as a sanctuary. Others claim that we are a chosen people and that our ancestors were the best of their time and were sent here to survive. Who we are and why we are here has been lost to history, lost because our ancestors were too busy trying to survive to remember and pass on what they knew. (s. 27)

  

Veli tulee paikalle vain nähdäkseen äidin liittyvän kalmojen joukkoon. Hän on katkera Marylle eikä halua ottaa häntä kotiinsa. Koska Mary ei ehtinyt vastata Harryn pyyntöön, jää ainoaksi vaihtoehdoksi luostari. Mary oppii pian, että sisarkunta salaa paljon asioita kyläläisiltä, menneestä ajasta ja mitä aitojen takana on. Kyläläisille opetetaan, että he ovat maailman viimeiset ihmiset, eikä metsän takana ole mitään. Näin ei kuitenkaan ole. Salaisuuksia ei paljasteta, mutta Mary osaa lukea rivien väleistä, että paljon jätetään kertomatta.

  

"So you have chosen to become one of us?" the eldest, Sister Tabitha asks me.

--

"I have no other choices," I tell her, because it is the truth.

--

"There is always a choice, Mary," Sister Tabitha says to me -- "It is what makes us human, what separates us from them." (s. 30-34)

  

Kirjan ensimmäinen kolmannes on hyvin hidas. Kerrotaan paljon kylästä, sen asukkaista ja tavoista. Takakannen iso juonipaljastus tapahtuu vasta puolivälin paikkeilla kirjaa, jonka jälkeen tapahtuu paljon ja nopeasti, mutta samaan aikaan ei tapahdu mitään. Paetaan, Mary mököttää, paetaan lisää, Mary mököttää taas - sen sijaan, että käyttäisi aikansa viisaasti. En löytänyt yhteistä säveltä Maryn kanssa, jolle edes ihailemansa pojan rakkaus ei riittänyt, vaan hän haaveili aina vain merestä, josta hänen äitinsä oli puhunut suvussaan kulkeneita tarinoita. Toisaalta olisin kyllä itsekin paennut kylän ahdistavia, rajattuja mahdollisuuksia, sisarkunnan valvovan katseen alta. 

   

"You think you want answers to your questions but you do not. And you will not. Because it is our sworn duty as Sisters to ensure that such questions are not asked. You must understand - there are no answers for you."

--

"The Sisterhood carries a sacred burden. We carry it so that the villagers do not. So that we can forget what came before, can heal, become reborn without the weight of our sins before the Return." (s. 65-67)

  

Oli omituista, kuinka ollakseen saanut jossakin määrin aseenkäyttöopetusta - From a young age everyone in my village is taught how to fight for a day as this. - Mary ei ole siinä kovinkaan hyvä. Hän hukkaa aseensa vähän väliä ja on enemmän kuin kerran neito pulassa odottamassa jonkun miehen pelastamaksi tulemista. Sisäisessä maailmassaan hän kapinoi, mutta ulkopuolelta näyttää, että hän alistuu normeihin. Olisin halunnut nähdä Maryssä hieman enemmän Katnissia, mutta toisaalta hänen käyttäytymisensä ja kömpelyys aseiden kanssa tuntuu uskottavalta.

  

It makes me wonder how and why our -- village was so ill-prepared. (s. 127)

  

Lukijalle ei kerrota, mitä vuotta kirjassa eletään, mutta annetaan olettaa, että luhistunut yhteiskunta on ollut hyvin lähellä omaa aikaamme ja aikaa on tapahtumista kulunut luultavasti pari sataa vuotta ellei enemmänkin. Puhutaan hyvin ympäripyöreästi ajasta ennen ja jälkeen "Return", eli paluu, joka siis jakaa maailman aikaan ennen ja jälkeen zombeja. 

    

My entire life has been about the world outside the fence line, has been about the Forest. Of course I have wondered if there's anything past the Forest, if anything else survived the Return or if my mother's stories were true and an entire world existed before the Return. We have never even known -- if there is an end to it all. -- Or does the Forest run forever, hemmed in by nothing but Unconsecrated? A part of me has imagined that there could be nothing else in our world but Forest. (s. 72)

  

Tässä on samaa jännitettä kuin M. Night Shyamalanin Kylässä, sillä mikään ei ole varmaa. On pelottavia olentoja, metsä, jonka toiselle puolelle ei saa mennä, eikä tapahtuma-ajastakaan ole täyttä varmuutta. Kirja kuitenkin harmillisesti loppui niin ontosti tössähtäen, etten ole varma haluanko jatkaa seuraaviin osiin, joissa käsittääkseni on eri päähenkilöt. Ehkä lukemalla ne saisi laajemman kuvan teosten maailmasta, jos ne ylipäätään liittyvät toisiinsa. Kiinnostaisi etenkin se ajankohta, kun yhteiskunta oli romahtamassa.

  

The large black words scream at me from every page: GOVERNMENT MOVED TO SECRET LOCATION; CDC UNABLE TO DETERMINE CAUSE OF INFECTION; LAST STAND AT ROCKIES FAILS; OUTBREAKS REPORTED WORLDWIDE; PREVIOUSLY CLEARED AREAS ENDANGERED BY FAST-MOVING INFECTED. (s. 240)

  

The Forest of Hands and Feet ei siis noussut zombikirjojen suosikikseni, mutta se saa jäädä omaan hyllyyn (vaikka siinä onkin aivastuttava hajuveden ja/tai tupakan haju sekä alleviivauksia), sillä tässä second hand kirjassa oli sattumalta kirjailijan nimikirjoitus. Suosittelisin mieluummin Ann Aguirren Enclavea ja Kim Liggettin Armonvuotta, joissa on paljon samoja teemoja kuin tässä. 

  

I do not accept the hand of God; I do not believe in divine intervention or predestination. I cannot believe that our paths are pre-chosen and that our lives have no will. That there is no such thing as choise. (s. 175)

  

Kielellisesti tämä oli hyvin helppoa luettavaa, ainoastaan uskonnollista sanastoa oli paikoin hieman haastava ymmärtää. Tässä toisteltiin hämmentävän usein samansisältöisiä lauseita, esimerkiksi Mary huomaa jatkuvasti unohtaneensa hengittää. Lisäksi hän kommentoi, että hänestä tuntuu kuinka joku sivuhenkilöistä "lukee hänen ajatuksensa" tilanteissa, joissa hän ei voi kysyä asioita (tarjoten siis lukijallekin lisätietoa). Minulla on kasvot, joilta voi lukea kaikki ajatukseni, eli kyse voi olla tästä ilmiöstä, joskin sen jatkuva viljeleminen on hieman laiskaa juonenkuljettamista.

   

I should feel something inside me tugging me toward this helpless child, some sort of dormant maternal instict. I should want to change her soiled clothing, to care for her. (s. 193)

  

Kirja sopii Instagramissa yhdessä @kuudennenkerroksenkirjat ja @lukujumi kanssa vetämäni YA-spefibingo -lukuhaasteen kohtiin lue kirja toisella kielellä, ihana, ärsyttävä tai samaistuttava hahmo, julkaistu ennen vuotta 2010 ja kauhu.

  

Who we are if not the stories we pass down? What happens when there's no one left to tell those stories? (s. 207) 

      

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

In Mary's world there are simple truths.

The Sisterhood always knows best.

The Guardians will protect and serve.

The Unconsecrated will never relent.

And you must always mind the fence that surrounds the village. The fence that protects the village from the Forest of Hands and Teeth.

  

But, slowly, Mary's truths are failing her. She's learning things she never wanted to know about the Sisterhood and its secrets, and the Guardians and their power. And, when the fence is breached and her world is thrown into chaos, about the Unconsecrated and their relentlessness.

  

Now, she must choose between her village and her future, between the one she loves and the one who loves her. And she must face the truth about the Forest of Hands and Teeth. Could there be life outside a world surrounded by so much death?

308 sivua, Delacorte Press 2009