sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

Toukokuun luetut

   
Toukokuussa ehti tapahtua kaikenlaista. Kävin vetämässä Kummaconissa sateenkaarevan kirjallisuuspaneelin ja hengailin muiden järjestäjien kanssa. Ompelin tapahtumaan essun kolmessa päivässä ennen h-hetkeä! Kevät tuli viimein Ouluun ja näin toisen kerran Oulussa asumiseni aikana leskenlehtiä. Lukujumi voi edelleen hyvin, mutta olen sentään saanut lukupiirikirjoja ja tuhdin tukun sarjakuvaa luettua. Taidepajalla tystämäni scrapbook alkaa näyttää hyvältä ja kuukausittaiset pelipäivät ovat ilahduttaneet yhteisöä. Samaan aikaan elämässäni on ollut varsin synkkä jakso äitini sairastuttua vakavasti ja ennuste ei näytä hyvältä. Onneksi saan voimaa kirjoista ja lukevien ihmisten yhteisöltä. Kiitos siitä!
  
Kesäkuu tarkoittaa, että Pride-lukuhaaste alkaa! Kasasin hyvin optimistisen läjän, josta en oletakaan saavani luettua kaikkia, mutta jospa edes jotain. Lisäksi kuukauden aikana on Dekkariviikko, olisi arvosteltava pari teosta seuraavaan Tähtivaeltajaan ja vetämääni lukupiiriin valittiin kesäksi ohkaisempia kirjoja - niistä kesäkuussa luemme Sayaka Muratan Maan asukit. Toukokuussa sain jumitteliusta huolimatta luettua 19 teosta, joista parhaat hetket tarjoilivat Orange 4, Castle Swimmer 1, Pohjantuli 7) Harukan toive ja Lore Olympus 6. Myös lukupiirikirjana ollut Ranskalainen valokuvaaja oli loistava, joskin en vielä ehtinyt lukea sitä aivan kokonaan loppuun. 
 
Kaikki toukokuun aikana luetut kirjat (3762 sivua):
  •  Aron Nels Steinke: Speechless
  • Daniel Kraus & Maan House: The Cemeterians
  • Kieron Gillen & Stephanie Hans: We Called Them Giants
  • Ram V., Evan Cagle, David Stewart & Aditya Bidikar: Dawnrunner
  • Ichigo Takano: Orange 3-4
  • Emma Hunsinger: How It All Ends
  • Kaito: Blue Flag 1
  • Kazu Kibuishi: Amuletti 3) Pilvenetsijät
  • Wendy Martin: Castle Swimmer 1
  • J.S. Meresmaa: Lumola 2) Sysivesi
  • Cotton Valent: Creepy Cat 2
  • Wataru Nadatani: Cat + Gamer 5
  • Tatsuya Endo: Spy x Family 13
  • Riina ja Sami Kaarla & Anders Vacklin: Lemmikkifrendit 6) Pulu
  • Oto Toda: To Strip the Flesh
  • Malin Falch: Pohjantuli 7) Harukan toive 
  • Katja Tukiainen: Pieni ja tylsä kirja - K50
  • Rachel Smythe: Lore Olympus 6
 
Tähdellä merkityt kitjat olen saanut arvostelukappaleena
  
  • Varpu Alasuutari, Lotta Kähkönen & Tuula Juvonen (toim.): Toivoa, vimmaa ja vastarintaa - Kirjoituksia queer- ja transaktivismista*
  • Edith Arkko & Magdalena Hai (toim.): Sydänten salonki
  • Jessica Bull: Kovaonninen hatuntekijä*
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli - Elonkorjuun sarastus*
  • Agatha Christie & Bob Al-Greene: Murder on the Orient Express (The Graphic Novel)
  • Grace Ellis & Hannah Templer: Flung Out of Space - Inspired by the Indecent Adventures of Patricia Highsmith
  • Marjaleena Etula: Taikapölyä ja mystisiä murhia*
  • Eunnie: If You'll Have Me
  • Kaito: Blue Flag 2-3
  • TJ Klune: Taivaansinisen meren tuolla puolen*
  • Elina Lappalainen & Mitja Mikael Malin: Tornihuoneen salaseura - Rahan jäljillä
  • Melissa Marr & Jenn St. Onge: The Strange Case of Harleen and Harley
  • Casey McQuiston: Suutelin Shara Wheeleriä*
  • Asuka Miyazaki: X-Gender 2
  • Mokumokuren: The Summer Hikaru Died 1-4
  • Sayaka Murata: Maan asukit*
  • Jandy Nelson: Kun maailma keinahtaa radaltaan*
  • Niko-Petteri Niva: Salome
  • Liz Nugent: Särmikäs Sally Diamond*
  • Kyoko Okazaki: River's Edge
  • Anna Zoe Quirke: Something to be Proud Of
  • Eliot Schrefer: The Brightness Between Us 
  • S.J. Sindu & Nabi H. Ali: Shakti
  • Jodi Taylor: Toinen toistaan surkeampia tapahtumia*

Syksyn 2025 tulevia kirjoja

   
Vaikka tein ensimmäinen katalogihavainnon jo 27.2. venähti tämän koosteen julkaisu hieman, koska elämässä on ollut hieman rankempi ajanjakso läheisen vakavan sairauden vuoksi. Tässäpä kuitenkin viimein pomintoja kesän ja syksyn uutuuskirjoista.
 
  • Katja Brandis: Muodonmuuttajat 1) Caragin arvoitus (elokuu), Muodonmuuttajat 2) Vaarallinen ystävyys (lokakuu)
 
  • Satu Leisko: Pahanpunoja (syyskuu)
  • Tiina Tuppurainen: Jossain on aina San Fransisco (elokuu)
 
  • Alan Bradley: Hiljaa keinuu hirttoköysi (syyskuu)
  • Sophie Irwin: Kuinka hukata lordi 10 päivässä (heinäkuu)
  • Toshikazu Kawakguchi: Ennen kuin muisto haalistuu (heinäkuu)
  • Janet Skeslien Charles: Anne Morganin kirjaprikaati (lokakuu)
  • Kate Thompson: Kiellettyjen kirjojen lukupiiri (elokuu)
 
  • Cecelia Ahern: Tuhansin eri tavoin (elokuu)
  • Laurie Gilmore: Kahvila Pumpkin Spice (syyskuu)
  • Anni Kuu Nipponen: Auringonkuori (elokuu)
  • Jasmine Mas: Herkuleen veri (heinäkuu)
  • Lucy Score: Riley Thorn ja murha naapurissa (elokuu)
 
  • Edith Arkko: Samira / Ninni (lokakuu)
  • Jacqueline Harpman: En ole koskaan tuntenut miehiä (lokakuu)
  • Seanan McGuire: Harhateiden lapset 1) Ovi joka sydämessä (lokakuu)
 
  • Ito Ogawa: Paperikauppa Tsubaki (lokakuu)
 
  • Matt McMann:  Kammokirjasto - Pako kauhujen kartanosta (syyskuu) 
 
  • Emili Tulila: Tsup ja päläpälä-Leppis (lokakuu)
 
  • Marja Aho: Chiaroscuro (syyskuu)
  • J.S. Meresmaa: Noidanlanka (elokuu)
  • Jenni Multisilta: Kuolleet tytöt eivät tanssi (elokuu)
  • Mirjami Sirén: Pirstaleiden melodia (syyskuu)
 
  • Hanna Kökkö: Virhekartasto 1) Aron Vala ja Aaveraiteet (lokakuu)
 
  • Travis Baldree: Kirjakauppoja ja kirouksia (lokakuu)
  • Ingvild Bjerkeland: Paha (lokakuu)
  • Holly Black: Vangin valtaistuin (syyskuu)
  • Briitta Hepo-oja: Viikatetytär (syyskuu)
  • Leo ja Tuuli Humina: Utelias varvas ja pelastusretki pilvissä (toukokuu)
  • Holly Jackson: Rachel Pricen paluu (lokakuu) 
  • Katri Kauppinen: Laulunpunojat (kesäkuu)
  • Kazu Kibuishi: Amuletti 4) Vartijoiden neuvosto (kesäkuu) 
  • Arne Lindmo: Pelkovaara - Varislinnan salaisuus (kesäkuu)
  • S.K. Rostedt: Mustan tulen laulu (lokakuu)
  • Johanna Sinisalo: Joutsenlaulu (syyskuu)
  • Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja (toukokuu)
  • Brynne Weaver: Teurastaja & Mustarastas (elokuu)
 
  • Eva Frantz: Kilpikonnasaari (marraskuu)
  • Piia Leino: Hämärän laulu (syyskuu)
  • Katherine Randell: Mahdottomia olentoja (kesäkuu)
  • Miila Westin: Myyttiset 3) Sammuva valo (syyskuu)
 
  • Heather Fawcett: Emily Wilden haltiatiedon opas (syyskuu) 
  • Riina ja Sami Kaarla & Anders Vacklin: Lemmikkifrendit 8) Hog (lokakuu)
  • Salla Simukka: Neljät syntymäpäivät ja yhdet hautajaiset (syyskuu)
  • Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja viimeinen haltijakummi (lokakuu)
  • Terhi Tarkiainen: Pidä mut (heinäkuu)
 
  • Callie Hart: Elohopea (kesäkuu) 
  • Mari Luoma: Freya & Eldi: Matka Ejderhaan (elokuu)
  • Anniina Mikama: Häkkilintu (syyskuu)
  • Heidi Nummi: Petovala (lokakuu)
  • Rebecca Ross: Jumalainen vastustaja (syyskuu)
  • Rebecca Ross: Armottomat valat (joulukuu)
  • Annukka Salama: Sulamispiste (lokakuu)
  • V.E. Schwab: Addie LaRuen näkymätön elämä (syyskuu)
  • Adam Silvera: Hetki ennen kuolemaa (elokuu)
   
   
Top 10 odotetuimmat:
  1. Alan Bradley: Hiljaa keinuu hirttoköysi
  2. Heather Fawcett: Emily Wilden haltiatiedon opas
  3. Laurie Gilmore: Kahvila Pumpkin Spice
  4. Jacqueline Harpman: En ole koskaan tuntenut miehiä
  5. Callie Hart: Elohopea
  6. J.S. Meresmaa: Noidanlanka
  7. Rebecca Ross: Jumalainen vastustaja
  8. Annukka Salama: Sulamispiste 
  9. V.E. Schwab: Addie LaRuen näkymätön elämä
  10. Miila Westin: Myyttiset 3) Sammuva valo

tiistai 13. toukokuuta 2025

Pride-lukuhaaste (1.-30.6.2025)

 
Pride-lukuhaaste järjestetään jo yhdeksännen kerran! Kesäkuu on Pride-kuukausi ja sitä voi viettää esimerkiksi lukemalla teemaan sopivaa kirjallisuutta. 
  
Haasteen tarkoituksena on nostaa esille sateenkaarevuutta kirjallisuudessa. Haasteeseen saa lukea mitä vain, kuvakirjoja, lanua, YA:ta, klassikoita, sarjakuvaa, scifiä, fantasiaa, viihdettä, dekkareita, kauhua, historiallista, tietoa, runoja... Yhden tai useamman kirjan, kunhan teoksessa on LGBTIQAP+ hahmoja / teemoja tai sen tekijä on sateenkaareva.
  
Haasteeseen voivat osallistua kaikki kirjasomettajat siinä missä "rivilukijatkin". Kommentoi siis alle, jos olet kiinnostunut osallistumaan! Lukuvinkkejä löytyy esimerkiksi aihetunnisteen sateenkaarikirja takaa. 
  
Sosiaalisessa mediassa voi käyttää aihetunnisteita #pridelukuhaaste#pridelukuhaaste2025 ja #sateenkaarikirjallisuus.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2025

Minna Canth: Ihmisen kuvia (toim. Minna Maijala)

"Hän odotti aamua ja kärsi; mutta aamu viipyi, 
yön kauhut olivat valloillaan ja poltteen liekit riutunutta ruumista repivät."
  
    
Minna Canth -lukuhaaste täyttää tänä vuonna 10 vuotta eli kyseessä on haasteen 11. kierros.  Voitin Minna Maijalan toimittaman kokoelman Minna Canthin novelleja, Ihmisen kuvia, Minnan juhlavuoden arvonnasta. Muistin omistavani teoksen viimein nyt #minullaoncanthia-haasteen juhlavuoden tiimoilta ja kaivelin sen kirjakokoelmastani luettavaksi. Osan novelleista olen lukenut aikaisemmin (niihin linkit alla) ja tämän vuoden postausta varten valitsin kaksi uutta tutustuttavaksi. 
  
Hiljainen ja kirkas oli talviyö. Luonto nukkui ja ihmiset, luonnon nuorimmat lapset, nukkuivat myös. (s. 41)
  
Kuolevan lapsen tarinan perusidea on tuttu Minna & miehet -sarjakuvasta. Olen kirjoittanut siitä pääsiäisen 2023 lukumaratonin koontipostauksessa seuraavaa (luin tuolloin toisen Canthin tuotantoon pohjaavan sarjakuvan, Välittäjä, jonka esikuvana on ollut Kauppa-Lopo): "Kuoleva lapsi onkin ainoa tuon kokoelman sarjakuva, jonka muistan, ja josta olen Goodreadsissa kommentoinut." Enkä siis lyhyessä kommentissani paljoa tuota sarjisantologiaa kehu, sillä mainitsen siinä vain, että tähän novelliin pohjaava tarina tuntui noudattavan parhaiten Canthin alkuteosta, vaikken sitä entuudestaan tuntenut. Nyt olikin siis kiinnostavaa paikata tuo aukko sivistyksestäni. Novellina Kuoleva lapsi on vain kymmenen sivua pitkä, eli sen lukaisee todella nopsaan. Sisällöltään teksti ei, kuten nimikin vihjaa, ole kuitenkaan kepeää viihdettä. 
  
- Mitä varten lieneekin toiselle ihmiselle täällä annettu niin paljon huolta ja ristiä kannettavaksi. Toinen taas pääsee helpommalla maailmansa läpi.  (s. 46)
  
Kuoleva lapsi on seitsemänvuotias Eevi, joka sairastaa hivutustautia eli mikä ilmeisimmin googlaamisen perusteella tarkoittaa tuberkuloosia tai sitten se on vain yleisilmaus kaikille riuduttaville sairauksille. Eevi sairastui tulirokkoon ollessaan vasta kaksivuotias ja lääkäri sanoi, ettei häntä kannata hoitaa, koska kuolo tulee hänet kuitenkin pian korjaamaan. Toisin kävi ja nyt tyttöraasu on vuosien kärsimisen jälkeen viimein pääsemässä rauhaan. Hänen surkastunut kehonsa muistuttaa häntä-joka-jääköön-nimeämättä ja en tässä mene siihen kuvaukseen, millaista kehogorea Minna on kirjoittanut. Siis todellista kauhuleffamateriaalia, mutta voi, niin niin rehellistä ja uskottavaa, koska tätä tapahtui aikoinaan oikeasti ja tapahtuu edelleenkin. Samaan aikaan siis todella tuttua Minnaa, mutta myös niin odottamatonta ällöttävyydessään. Eli todellakin sisältövaroitus, jos aiot tämän novellin lukea!
  
He olivat kasvaneet kiinni toisiinsa. Sydämmestä sydämmeen meni satoja tuhansia hienoja säikeitä, joita myöten lämmin ja suloinen tunnevirta edestakaisin värähteli. (s. 124)
  
Ystävykset on näistä kahdesta hieman pidempi novelli, mutta sekin vain 16 sivua. Se kertoo kahdesta ystävyksestä, Siiristä ja Sannista, jotka ovat erottamattomat. Heidän ystävyytensä saa särön, kun eräiden tanssiaisten aikaan herra Körner kiinnostuu Sannista. Siiri, joka ei koskaan halua mennä naimisiin, kokee tämän heidän ystävyytensä pettämiseksi. Lienee ylitulkintaa, mutta minulle tästä syntyi sellainen mielikuva, että Siiri ei pitänyt Sannista vain ystävänä, vaan että hänen rakkautensa on syvempää laatua. Kerrotaanhan Siirin kainostelevan toista sukupuolta ja hän suutelee Sannia pariinkin kertaan tulkintani mukaan suoraan suulle, ei poskelle. Olisikin hauskaa tietää, onko muilla lukijoilla tullut tästä LGBTIQA+ fiiliksiä. (Tässäpä oivallinen pohja Canth-fanifiktiolle: "minulla ei ole huulia enää... hän panee ne murskaksi..."!)
  
Hän tällä haavaa melkein vihasi Sannia, eikä voinut kuitenkaan silmiään hänestä ottaa. Kauniimpi, kauniimpi, kauniimpi kuin koskaan ennen hän oli. -- Sanni ei rakastanut häntä niinkuin hän Sannia, se nyt ainakin oli päivän selvää. -- antanut hänelle koko sydämmensä. (s. 127-128)
  
Loppuun tuttuun tapaa muutamia poimintoja vanhoista ilmaisuista:
- "kävertyneiden ohkaisten luiden päällä"
- "oli hapiasti syönyt velliään"
- "yhdessä selvitelleet järkeään"
- kuvertti = kirjekuori
- "vilu ruumista pöyristeli"

Sisällysluettelo:
  • Lukijalle
  • Minna Maijala: Canthin kirjalliset ihmiskokeet
  • Kuoleva lapsi (1887)
  • Epäluulo (1891)
  • Lääkäri (1981-82)
  • Ystävykset (1890)
  • Agnes (1892)
  • Kauppias Roller (1887)
  • Missä onni? (1895)
  • Hullu suutari (ajoittamaton)
  • Eräänä sunnuntaina (1888)
  • Canthin tuotanto

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
  
    
Takakannesta:
Juhlavuottaan viettävä Minna Canth koki kirjailijanroolinsa itselleen kaikkein tärkeimmäksi. Sitä kunnioittaen julkaisemme kirjallisuudentutkija Minna Maijalan toimittaman kokoelman Canthin tuntemattomampia novelleja, jotka kirkastavat hänen kirjailijakuvaansa ja riisuvat hänen päältään 175 vuoden pönäkkyyden.
  
Maijala kertoo kokoelman esipuheessa, kuinka Canthin kertomukset kärsimyksestä pyrkivät tarkoituksellisesti synnyttämään lukijoissa sokkivaikutuksen, jotta he ryhtyisivät vaatimaan yhteiskunnallista muutosta.
  
Canthin novellit kuvaavat tavallisen ihmisen arkea aikana, jolloin normeista poikkeaminen johti usein lääketieteelliseen diagnoosiin. Muotidiagnooseja olivat muun muassa melankolia, hysteria ja hermoheikkous. Canth piti aikansa hermostuneisuuden syynä modernin ajan liian nopeaa kehitystä, joka vaati ihmisiltä jatkuvaa olemassaolon kamppailua. Olemmeko vieläkään oppineet hiljentämään tahtia?
  
  

Minna Canthin tuotantoa:

   
Näytelmiä:

  
Novelleja ja pienosromaaneja:

sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Tammi- ja helmikuun luetut

  
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - tammikuun kooste tulee tällä kertaa hieman isommalla viiveellä yhdessä helmikuun kuulumisten kanssa. Lukujumittelu ja kaikenlaiset projektit veivät niin paljon voimia, etten ole vielä postannut edes kaikista viimeisten kahden kuukauden luetuistakaan, saati ottanut edes kuvia kaikista.  
  
Osallistuin tammikuussa neljänä päivänä putkeen erilaisiin kirjallisiin meininkeihin, ensimmäisenä Silent Book Club Oulun miittiin, vedin oman lukupiirini miitin Gabrielle Zevinin teoksesta Huomenna, huomenna ja huomenna (josta ehdin lukea vasta puolet), kimppaluin Spefilukupiirissä Peter Wattsin Sokeanäön ja osallistuin uutukaiseen Japani-lukupiiriin, jossa keskustelimme Sanaka Hiiragin teoksesta Unohdettujen muistojen valokuvaamo. Lisäksi energiaa vei Blogistanian kirjallisuuspalkintojen äänestyksen ja palkintojenjaon järjestely.
  
Helmikuussakin riitti kaikenlaista puuhaa, kävin mm. Silent Book Clubissa ja olen Lauran kanssa kimppalukenut Leena Paasion Blogistanian nuortenkirjallisuuden Kuopuksen voittanutta YA-romaania Meren koskettamat. Helmikuun viimeisenä päivänä nimittäin jaettiin aiemmin äänestetyt Blogistanian kirjallisuuspalkinnot Helsingissä, Rikhardinkadun kirjastossa! Ystävänpäivänä lukumaratonattiin. Luin maratonin aikana yhteensä 15 teosta (2116 sivua), yhden aforismikokoelman, kuusi lasten kuvakirjaa ja kahdeksan sarjakuvaa. Pistin myös pystyyn lukuhaasteen robottiteemalla. Siihen voi osallistua koko vuoden ajan, myös tammikuussa luetuilla kirjoilla. Maaliskuussa puolestaan on luvassa perinteinen Minna Canth -lukuhaaste 19.3. 
  
Tammikuun parhaat lukuhetket tarjoilivat FemokratiaSolut työssä -sarja ja Toilet-Bound Hanako-Kun 2. Kolmen kappaleen ongelma -sarjakuvaversion ensimmäinen osa sen sijaan oli kauniista taiteestaan huolimatta niin omituinen, etten saanut juonesta lainkaan kiinni ja se saikin kuukauden alhaisimman arvosanan, vain 2,5 tähteä. 
  
Helmikuussa puolestaan tuli monta 4,5-5 tähden lukukokemusta sarjakuvista Hollow, Cat + Gamer 2 ja 3, Lightfall 3) Synkkiä aikoja, Anzu and the real of Darkness ja Adieu Birkenau sekä kuvakirjoista Mölymyrsky, Painajaispuoti 4) Kristallikallon tapaus ja TSUP solmussa. Romaaneista lukupiirin kuukauden kirjana ollut klassikko Sininen linna sai myös täydet pisteet! Kehnoimmat hetket vietin puolestaan Pökäleen parissa, joka sai jäätävät 1,5 tähteä
  
Kaikki tammikuussa luetut: (11 kirjaa, 2408 sivua)

  • Jessi Jokelainen: Femokratia
  • Diana Wynne Jones: Liikkuva linna 
  • Kaori Ozaki: Mermaid Prince
  • AidaIro: Toilet-Bound Hanako-Kun 2
  • Akane Shimizu: Solut työssä 2-3
  • Tatsuya Endo: Spy x Family 11-12
  • Liu Cixin, XuDong Cai, Jin Cai, Twilight Lu & Silver: The Three-Body Problem - The Comic Edition Vol. 1
  • Peter Watts: Sokeanäkö
  • Sanaka Hiiragi: Unohdettujen muistojen valokuvaamo
  • Isaac Asimov: Teräsluolat 
  
Kaikki helmikuussa luetut: (22 kirjaa, 8255 sivua)
  • Tuula Mäkelä: Orava ja myyrä
  • Kim Hyun Sook & Ryan Estrada: No Rules Tonight
  • Ginette Kolinka, Jean-David Morvan, Victor Matet, Ricard Efa & Cesc F. Dalmases: Adieu Birkenau - Ginette Kolinka’s Story of Survival
  • Jenni Varila: Hullu koiramuija
  • Rachel Smythe: Lore Olympus 4
  • Sophie Souid &Thomas Hjorthaab: Pökäle - Kosto on hirmuinen ja löyhkää kalalta
  • Emili Tullila: TSUP solmussa
  • Heli Rantala & Netta Lehtola: Mölymyrsky
  • J.S. Meresmaa & Meria Palin: Minä en pelkää
  • Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti - Kristallikallon tapaus
  • Santeri Räästi & Matilda Hööpakka: Tinkeri-Inkeri ja karseat kissabileet
  • Haley & John Rocco: All the Books
  • Aina Aalto (toim.): Viisauden sanoja ystävyydestä kautta maailman
  • Salomey Doku: Brielle & Bear - Olipa kerran...
  • Mai N. Nguyen: Anzu and the Realm of Darkness
  • Remy Lai: Ghost Book
  • Tim Probert: Lightfall 3) Synkkiä aikoja
  • Wataru Nadatani: Cat + Gamer 2-3
  • Shannon Watters, Branden Boyer-White & Berenice Nelle: Hollow
  • Jennifer Dugan & Kit Seaton: Full Shift
  • L.M. Montgomery: Sininen linna
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat: 
  
2. Fantasiakirja - Diana Wynne Jones: Liikkuva linna
6. Kirjassa on prologi eli esipuhe - Peter Watts: Sokeanäkö
9. Kirjassa on konflikti - Isaac Asimov: Teräsluolat 
10. Kirjassa käydään elokuvissa - L.M. Montgomery: Sininen linna
23. Pidät kirjan nimestä - Sanaka Hiiragi: Unohdettujen muistojen valokuvaamo 
  
  
Maaliskuun lukupinossa: (tähdellä merkityt saatu arvostelukappaleena kustantajalta)
  • Nicholas Binge: Nousu*
  • Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas Takamaille*
  • Peter Brown: The Wild Robot
  • Minna Canth: Ihmisen kuvia
  • Mari Laaksonen: Miksi joet juoksevat*
  • Tiia Mattila: Humalan soundtrack*
  • Anne Muhonen: Kuuden kättelyn sääntö
  • Ulla Onerva: Hattaradilemma*
  • A.J. Ryan: Verenpunainen sumu*
  • Emi Yagi: Venus ja minä*