Lukupiirissä | Sally Green: Puoliksi paha

"Mitä sinä oikein tavoittelet?"

  

"Oikeutta olla oma itseni."

    

   

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja, Marraskuun lukupiirikirja

   

Siskon tytär suositteli Sally Greenin Puoliksi pahaa. Kirja on ollut minulla lainassa häneltä varmaan jo pari vuotta, mutta sain sen luettua vasta nyt. Ehdotin sitä lukupiirilleni ja se päätyi marraskuun teokseksi. Jo heti alussa tajusin, että kirjasta pitäminen tulee olemaan haastavaa, sillä ensimmäiset parisenkymmentä sivua on kirjoitettu sinä-passiivissa. Epämiellyttävä tunne ei ravistunut missään vaiheessa lukukokemuksesta. Päähenkilö Nathania seurataan kirjassa noin kahdeksanvuotiaasta seitsemäntoistavuotiaaksi. En oppinut missään vaiheessa pitämään hänestä tai sympatisoimaan hänen kohtaloaan. 

   

"Minua on pidetty häkissä melkein kaksi vuotta. Minua on hakattu ja kidutettu, enkä ole saanut tavata perheenjäseniäni, jotka ovat valkoisia noitia. Mitä ´hyvää´ siinä on?" (s. 208)

  

Nathanilla on kahdeksan ja viisi vuotta vanhemmat siskot Jessica ja Deborah sekä kaksi vuotta vanhempi veli Arran. Jessica inhoaa Nathania sydämensä pohjalta, mutta kaksi muuta sisarusta ovat Nathanille ystävällisiä. He asuvat mumminsa, äidin äidin kanssa. Äiti on kuollut Nathanin ollessa pieni hieman epämääräisissä olosuhteissa. Kansitaiteen lisäksi parhaat kohdat kirjassa ovat, kun Nathan keskustelee mummonsa, Arranin tai Deborahin kanssa. 

  

Nathania on syntymästään asti arvosteltu isänsä, mustan noidan Marcusin takia. Neuvosto on asettanut hänelle tiukat säännöt "valkoisten noitien turvallisuuden" nimissä. Ihan niin kuin nuoresta pojasta olisi paljoakaan vaaraa koulutettuja, vahvoja noitia vastaan. Kokemansa kohtelun jälkeen hänen pitäisi lisäksi olla valkoisten noitien puolella. Ei vaadi suurta päättelykykyä, että Nathan ei ole kauhean innoissaan tästä. 

  

Valkoisten noitien turvallisuuden takaamiseksi on päätetty, että sekaveriset (V 0,5 / M 0,5) eivät enää saa poistua kotoaan ilman neuvoston etukäteen antamaa lupaa. (s. 86)

  

Kirja on aivan liian selvästi Harry Pottereista inspiroitunut halpakopio. Englantiin sijoittuvassa romaanissa on valkoisia ja mustia noitia ja Nathan on puoliksi kumpaakin. Hän on siis sekaverinen eli valkoisten noitien mielestä puoliksi paha. Ei sillä, että valkoisetkaan noidat kauhean hyviä asioita voimillaan tekisivät. Valkoisia noitia suojelemaan on perustettu neuvosto, joka on kuin Luihuisten ylläpitämä Taikaministeriö, sillä he halveksivat puoliverisiä, jotka ovat puoliksi valkoisia, puoliksi nurjia. Nurjat ovat ei-taikovia ihmisiä, kuten J.K. Rowlingin taikamaailmassa jästit. 

   

Alaikäistä noitaa kutsutaan noitaseksi, joka saa aikuistumisseremoniassa 17-vuotissyntymäpäivänään kolme lahjaa ja juo sukulaisen, yleensä äidin tai isän verta. Seremonian jälkeen paljastuu ennemmin tai myöhemmin, mikä on kenenkin voima. Suurin osa miehistä saa heikon voiman. Neuvoston voimakkaimmista valkoisista noidista kouluttamat metsästäjät, jotka jahtaavat Englannin ja Euroopan mustia noitia, ovat melkein kaikki naisia. 

  

Sen lisäksi, että tarina ei vienyt mukanaan, suomennoskin jätti toivomisen varaa, kuka nykypäivän teini sanoisi koskaan "kessuttelevansa"? Kirja on maailmalla ja Suomessakin herättänyt paljon keskustelua. Kirjan käännösoikeuksia nimittäin myytiin jo ennen kuin se oli edes ilmestynyt.  Kate Atkinsonin nimissä on kanteen laitettu markkinointitarkoituksessa lausahdus "Uusi Nälkäpeli, uskoisin." Tälle vertaukselle ei löydy  minulta paljoakaan ymmärrystä. Puoliksi paha on urbaania fantasiaa ja Nälkäpeli dystopiaa, jonka suosio on aivan ilmiömäinen, ei lähelläkään Puoliksi pahan saavuttamaa. Ainoa yhdistävä tekijä on kohderyhmä eli young adult-luokittelu. 

  

Oletko sinä lukenut Puoliksi pahan? Mitä ajatuksia se herätti? Paraneeko sarja myöhemmissä osissaan? Kommenttiboksiin saa jättää viestiä.

    

Arvosana:

           

Takakannesta:

Kuvittele, ettet osaa lukea etkä kirjoittaa, mutta parannut nopeasti – jopa noidaksi. Alat voida pahoin, jos et pääse ulos pimeän ajaksi. Vihaat valkoisia noitia, mutta rakastat Annalisea, vaikka hän on yksi heistä. Olet joutunut virumaan häkissä neljätoistavuotiaasta saakka. Sinun pitäisi paeta ja löytää Mercury, musta noita joka syö pikkupoikia. Sinulla on aikaa siihen asti, kunnes täytät seitsemäntoista vuotta. Helppo nakki.

Sally Greenin esikoisromaani Puoliksi paha on henkeäsalpaava tarina erään pojan selviytymiskamppailusta. Ihmisten keskuudessa elävässä salaisessa noitayhteisössä mustia ja valkoisia noitia yhdistää vain yksi asia: pelko poikaa kohtaan, joka kuuluu molemmille puolille ja ei kummallekaan. Englantilaisen perheenäidin omaksi ilokseen kirjoittaman Puoliksi pahan käsikirjoitus aiheutti sensaatiomaisen kuhinan kansainvälisessä kirjamaailmassa, ja sen käännösoikeudet myytiin yli 40 kielelle jo ennen teoksen ilmestymistä. Puoliksi paha on trilogian avausosa, ja siitä on tulossa myös elokuva.

   

Suomentanut: Sari Kumpulainen, 378 sivua, Gummerus 2014
 

Alkuperäinen nimi: Half Bad (2014)

  

Sarjassa ilmestyneet: 

• Puoliksi paha (2014)
• Puoliksi villi (2015)
• Puoliksi poissa (2016)

    

Kirja on luettu myös täällä: Tarinoiden syvyydet, Kirjaneidon tornihuone, Kirjasähkökäyrä

Lukupiirissä | John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

"Olisi etuoikeus jos sinä särkisit minun sydämeni"

   

    

Huhtikuun lukupiirikirja
Lukuhaaste 38. A book that made you cry 

  

John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe on niitä kirjoja, joiden olemassaololta on ollut vaikea välttyä. Googlamalla löytää vaivatta kymmeniä bloggauksia ja lehtiartikkeleita, jotka todistavat kirjan suosiota myös Suomessa.

  

Itse tutustuin teokseen ensin siitä tehdyn leffan ansiosta. Toki kirjasta olin kuullut aikaisemminkin, mutten ollut jostain syystä kiinnostunut siitä (erikoinen kansikuva ei ainakaan auttanut asiassa). Elokuvan katsoneelle romaani on kuin vanha tuttu, sillä ohjaaja on seurannut kirjan juonta hyvin uskollisesti. Leffan katsottuani ehdotin teosta lukupiirini kirjaksi ja äänestyksessä se nousikin mukaan kevään lukuohjelmaan. Sain kirjan lainaan jouluna siskontytöltäni ja luin sen heti vuodenvaihteessa.
 

Minun nimeni on Hazel. Augustus Waters oli elämäni suuri, kohtalon merkitsemä rakkaus. Tarinamme on kaikkien aikojen rakkaustarina, enkä voi sanoa siitä enempää hukkumatta kyynellammikkoon. (s. 282)

    

Maailman itkettävimmäksin kuvailtu teos onnistui nostattamaan jopa allekirjoittaneen silmiin kyyneleet. Molemmilla kerroilla, vaikka tiesinkin, mitä teoksessa tulee tapahtumaan. Tästä syystä blogiini tuleekin uusi tägi, nenäliinavaroitus.

  

Teoksen päähenkilönä on kirjoja - tai erityisesti yhtä teosta - rakastava Hazel Lancaster, 16-vuotias tyttö, joka on sairastunut kilpirauhassyöpään. Syöpä on levinnyt keuhkoihinkin, mutta kokeellisen lääkkeen, aina mukana kulkevan happipullon sekä hengityskoneen ansiosta Hazel pystyy elämään mm. Amerikan huippumalli haussa-sarjaa katsoen.

Äidin mielestä Hazel on kuitenkin masentunut ja ohjaa tytön kirkon vertaistukiryhmään, joka kokoontuu Jeesuksen kirjaimellisessa sudämessä. Piirissä Hazel tapaa Augustuksen, joka ei suostu kääntämään katsettaan tuijotuskilpailussa. 

 
  

Gus on sairastanut luusyöpää ja hänen toinen jalkansa on amputoitu. Tästä lähtökohtaisesti vaikeasta asetelmasta on mielenkiintoista lähteä seuraamaan nuoren rakkauden syttymistä. Hazel ei tahdo rakastua, sillä hän ei halua olla kranaatti. Hän pelkää oman kuolemansa (joka on lääkkeistä huolimatta väistämätön tosiasia ennemmin tai myöhemmin) satuttavan liikaa Gusia. Tähän Gus toteaa vain: "Yrityksesi pelastaa minut sinulta on tuomittu epäonnistumaan." (s. 138)

  

Vaikka aluksi voisi tuntua, että Tähtiin kirjoitettu virhe on masentava, ahdistava ja surullinen kirja, se onnistuu kuitenkin olemaan hauska, lohduttava, voimaannuttava ja ihana lukukokemus. Synkästä tilanteestaan huolimatta nuoret osaavat nauraa ja löytävät omat sisäpiirin vitsinsä, jotka saattavat olla varsin erikoisia ulkopuolisten mielestä. 

   

Olen rakastunut sinuun, enkä aio kieltää itseltäni sitä yksinkertaista iloa että puhun totta. Olen rakastunut sinuun ja tiedän, että rakkaus on vain huuto tyhjyyteen, että unohdus on väistämätön, me kaikki olemme tuhoon tuomittuja, ja tulee päivä jolloin kaikki ponnistelumme ovat rauenneet olemattomiin ja tiedän että aurinko nielaisee ainoan planeettamme, ja minä olen rakastunut sinuun. (s. 169-170)

   

Greenillä (ja suomentajalla) on sana hallussaan. Siskoni sanoi teoksen luettuaan, että kirjailija ei aliarvio kohderyhmäänsä vaan on kirjoittanut tasokkaan nuortenkirjan, johon myös aikuiset pääsevät helposti sisälle. Greenin fanit varmaan tietänevätkin, että mieheltä on marraskuussa 2014 suomemettu myös Kaikki viimeiset sanat (Looking for Alaska) ja nyt kesällä ilmestyy myös suomennos Paper Townsista nimellä Arvoitus nimeltä Margo. 

   

Tähtiin kirjoitettua virhettä voi suositella oikeastaan kaikenlaisille lukijoille, mutta erityisesti niille, jotka ovat yleensä pettyneet nuortenkirjojen yksinkertaiseen, liian helppoon tai teennäiseen maailmaan, niille, jotka rakastavat rakkautta ja niille, jotka eivät pelkää itkeä. 

  

Arvosana:

        

Takakannesta:

Ihan sairas rakkaustarina

   

Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hurmaavan Augustus Watersin. Toisistaan Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

   

Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani rakkaudesta, periksi antamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta.

   

"Pahuksen lähellä neroutta... yksinkertaisesti tyrmäävä... rohkea kaikessa uhmassaan, mutkattomuudessaan ja ironisoimattomissa tunteissaan." - TIME

   

Samantyylisiä kirjoja: Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua, Mary Hoffman: Stravaganza - Naamioiden kaupunki, Siiri Enoranta: Gisellen kuolema, Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää

Alkuperäinen nimi: The Fault in Our Stars (2012), Suom. Helene Bützow, 340 s. WSOY 2013

Muita kokemuksia kirjasta: Helsingin Sanomat, Nörttityöt, Kirjavinkit, Vintikamarissa, Kujerruksia, Anna minun lukea enemmän, Tarinoiden syvyydet, Kirjaneidon tornihuone, La petite lectrice, Saran kirjat, Koko lailla kirjallisesti, Kirjakaapin kummitus, Kirjailijan kellarissa, Reader, why did I marry him?, Oota, mä luen tän eka loppuun, 

Natsumi Hoshino: Neiti Koume, tiikeriraita 1

"Koume. ei hätää.
Sinä olet minulle ykkönen."

   

  
Ystäväni lainasi minulle aivan ohimennen tämän söpön kissamangan, jonka lukee hetkessä. Sarjasta on ilmestynyt jo toinen osa, kolmannen pitäisi ilmestyä tässä kuussa.
     

Koume on hurmaava kissaneiti, jonka perheeseen kuuluvat perinnetanssin opettaja, rouva Nakaraide ja hänen yläasteikäinen poikansa Taku. Eräänä päivänä Koume löytää yksinäisen kissanpennun, joka on nälkäinen ja sairas. Perhe ottaa kissanpennun hoidettavakseen ja lopulta se jää perheen toiseksi kissaksi. Tumman värinen pentu saa nimekseen Koyuki ("kevyt lumi"), koska sillä on valkoiset täplät silmien yläpuolella.
    
Kissahahmot perustuvat taiteilijan omiin kissoihin. Tämä näkyy kissojen realistisessa kayttäytymisessä, verrattuna moniin muihin inhimillistettyihin kissahahmoihin, joista varmaan kuuluisin on Karvinen. Toki Koume esimerkiksi näyttää ymmärtävän ihmisten puhetta, mutta muutoin se on näin entisen kissanomistajan näkökulmasta hyvin aidon oloinen.
    

Verrattuna esimerkiksi manga-sarjaan Chi's Sweet Home, Hoshinon mangan päähahmona oleva Koume-kissa ei ole pentu, vaan aikuinen. Sivuhahmona esiintyvä Koyuki saa myös paljon huomiota, mutta tapahtumia seurataan Koumen näkökulmasta. Toinen selkeä ero sarjojen välillä on, että Koume ei oikeastaan puhu, toisin kuin Chi.
   
Suositukseni suuntaan kissoja rakastaville ihmisille. Hoshinon piirtojälki on miellyttävää ja kissojen seikkailuista kertovaa tarinaa on hauskaa lukea. Mangat eroavat tavallisesta sarjakuvasta ainoastaan lukusuuntansa suhteen, joka ei tuota aiemmin mangaa lukemattomille paljoakaan päänvaivaa.

  

Arvosana:

 

Takakannesta: 

Koume on kiltti ja suloinen kissaneiti, jonka elämä mullistuu, kun samaan talouteen muuttaa äksy kissanpentu. Sen ansioista Koume päätyy moniin seikkailuihin ja kohtaa monta uutta tuttavuutta. 

  
Asiasanat: sarjakuva, kissat, huumori
    

Samantyylisiä kirjoja: Konami kanata: Chi's Sweet Home-sarja

 
Suomentanut: Suvi Mäkelä, 221 sivua, Sangatsu Manga 2013

    

Alkuperäinen nimi: Kijitoraneko No Koumesan (2008)

     

Mangasta mm. täällä: Animelehti, Futoi yatsu, Kaksoissolan blogi,

Sarjassa ilmestyneet myös osat 2, 3, 4 ja 5

Lukupiirissä | Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

 "On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina."

     

      

Elämä on ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtavat kumoon. (s. 30)

    

Vähän niin kuin ennakointina ensivuoden Tove Jansson huumaan, lukupiirin ensimmäiseksi teokseksi valikoitui Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu. Ensimmäinen lukemani muumikirja on samalla kirjailijan viimeinen romaanimuotoinen muumikirja. Marraskuu on kuollut kuu, tai niin kuin Wikipedia kertoo kuukauden nimen etymologiasta: "useimmat ruohovartiset kasvit kuolevat eli tulevat martaiksi." Kuoleman läheisyys ja mätäneminen ovat vahvasti läsnä teoksessa. Oli myös suorastaan enteellistä, että hakiessani kirjaa lainaan eräältä lukupiiriläiseltä, satoi kaatamalla vettä, vaikka viikolla ennen sitä olikin tullut jo useamman päivän ajan lunta.

   

Päivät menivät menojaan. Satoi yhä, ei yhtenäkään syksynä ollut satanut niin kovasti. Rannikon laaksot peittyivät veteen joka norui kukkuloilta ja vuorilta, eikä maa ehtinyt lakastua, se mätäni. (s. 13)

   

Mieheni kysyi kirjaa lukiessani "vitsikkäästi", että "onko kaikki muumit laaksossa", johon totesin, että ei ole yhtään muumia laaksossa. Se kyllä tuntui välillä hyvinkin kuvaavalta. Jokainen hahmo tarinassa on allegoria erilaisista inhimillisistä ominaisuuksista. Vilijonkalla on pakkomielle siivoamiseen, hän pelkää bakteereita ja hyönteisiä. Nuuskamuikkunen ahdistuu muiden seurassa, mutta tarkkailee heitä psykologisesti kiinnostuneena. Ruttuvaari on dementikko. Homssu Tuhtolla on skitsofrenisia oireita. Hemuli on masentunut ja kaipaa muutosta. (Ainoastaan Mymmelistä oli vaikeaa saada kiinni, hän oli jotenkin leijuva hahmo.) En väitä tulkintojeni olevan oikeita, mutta tällaisena hahmot minulle esiintyivät. Muumilaakso on toisaalta onnellinen laakso, utopia ja toisaalta kuin asylum. Teos on myös hyvin filosofinen "ei koko laaksossa ole mitään pahempaa kuin me itse" (s. 99).

   

[E]ikä homssu tiennyt enää mikä oli todellista ja minkä hän vain kuvitteli. (s. 158)

    

Jokaisella teoksen hahmolla on jotain hukassa ja he toivovat löytävänsä etsimänsä Muumitalosta, mutta pettymys on suuri muumiperheen lähdettyä pois mitään ilmoittamatta. Luin jostakin, että Toven lähipiirissä oli sattunut kuolemantapaus kirjan kirjoittamisen aikoihin ja se olisi heijastellut kirjan tunnelmaan, vähän niin kuin J.K. Rowlingin masennus synnytti Ankeuttajat. Muumiperheen poissaolo rinnastuu kesän päättymiseen, pimeneviin ja viileneviin iltoihin. Kylmyys ja ahdistus tekevät teoksesta hyvin suomalaisen. Hahmot saapuivat yksitellen Muumitalolla, ja niin he myös lähtivät sieltä yksitellen. Pitkin tarinaa kukin hahmo eheyttää itseään erilaisin keinoin. Kun heidän kriisinsä saavuttaa pisteen, jossa sen yli on päästy, hahmot kokevat katharsiksen, puhdistuksen.

    

- Toisinaan minusta tuntuu että kaikki mitä me sanomme tai teemme on tapahtunut aikaisemminkin. (s. 141)

       

Teoksessa oli joitakin vanhahtavia sanoja (oikaisihe, heijastaiksen, muuntaikse), sekä muutamia ihastuttavia termejä, joiden käyttöönottoa saatan vakavasti harkita (pimpula, pölytuppura). Eniten pidin Tuhtosta, joka lukee Muumipapan hyllystä löytämäänsä luonnontieteellistä kirjaa, jossa on pitkiä lauseita ja vaikeita sanoja. Hemuli toteaa kerran Tuhtolle: "- On paha lukea liian paljon." (s. 96) Jopa ne hetket, jolloin Tuhton todellisuus rakoilee ovat jotenkin sympaattisia. Olin huomaavinani pieniä viittauksia pPandoran lippaaseen (vaatekomero) ja Agatha Christie-tyyppiseen kerrontaan ("on Yksi Olio Vähemmän talossa", s. 115). Tätä teosta ei suotta suositella niin nuorille kuin vanhoille, sillä jokainen lukija saa tästä jotain.

 

Arvosana:

   
Takakannesta:
Viimeinen muumitarina, jossa muumiperhe on hävinnyt!
   

Eräänä syyspäivänä Hemuli väsyy olemaan touhukas ja järjestelemään toisten asioita. Vilijonkka ei pysty enää siivoamaan. Yksinäinen homssulapsi Tuhto kaipaa oikeata kotia. Ikivanha Ruttuvaari kyllästyy holhoukseen ja haluaa päättää itse asioistaan. Jokainen lähtee Muumitaloon haaveenaan lämpö, turva ja huoleton olo, muutos. Mutta talo on kylmä ja Muumiperhe poissa. Kuinka uudesta tilanteesta selvitään? Onko muuttuminen edes tärkeää? ja miksi Mymmeli osaa viihtyä missä vain?

   
Asiasanat: sadut, allegoriat, filosofia, psykologia, yksinäisyys, syksy, melankolia, kuolema
  

Samantyylisiä kirjoja: 
      

Suomentanut: Kaarina Helakisa (1970), suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä, 161 sivua, WSOY 2010

      

Alkuperäinen nimi: Sent i november (1970)

    

Kirja on luettu mm. täällä: Risingshadow, Kirjavinkit, Villasukka kirjahyllyssä, Nareskan kirjanurkkaus, Sonjan lukuhetket, Lukuisa, Kirjakaapin avain, Lähiöneidon lokikirja, Heijastuspinta,

Richard Bach: Lokki Joonatan

"Tuhat vuotta me olemme haalineet kalanpäitä, 

mutta nyt meillä on syytä olemassaoloomme:

voimme oppia, saada selville, tulla vapaiksi!"

  

   
Lukumaratooni kirja 6/7. (Mies tuli kotiin, kun olin noin puolivälissä ja lukeminen keskeytyi tunniksi, johon sisältyi mm. ruokatauko.)

  

Lainasin tämän kirjan siskoltani arviolta viisi vuotta sitten. En tiedä mikä on estänyt minua tarttumasta tähän jo aikaisemmin. Sisälehdellä on jo kauan sitten edesmenneen mummoni omistuskirjoitus siskolleni:
  

Kuin lokki, mi vapaana liitää... 
niin myös Sinun ajatuksesi liitäköön... 
ylös korkeuksiin... 
Rakkauden puhtain siivin.

      
Huomasin lukiessaani useaan otteeseen, että kirjan on kirjoittanut ilmavoimissa ollut mies: Joonatan nimittäin käyttää nopeudestaan aina lyhennettä km/h, joka oli pidemmän päälle varsin ärsyttävää. Tekstissä mainitaan myös taitolentäminen, konekiväärin luodit, reikäkortit ja virtaviivaiset tietokoneet (oliko sellaisia jo 70-luvulla?) ja jäin ihmettelemään kuinka lokki (edes ihmisen niminen) voisi nuo asiat tietää. Ensimmäinen tunnelma kirjan lukemisen jälkeen: Mitä ihmettä  minä juuri luin!
    

Lokkeja Helsingin Seurasaaressa, kesäkuussa 2010 (Oma kuva)

   
"Oli aamu ja vastasyntynyt aurinko kipunoi kultana hiljaa kareilevan meren pinnalla." Näillä sanoilla alkaa klassikoksi kohonnut kirja, jonka takakannessa lukee mm. näin: "Kirja lokista ja lentämisestä? Kyllä. Ja samalla paljosta muusta -- herkkä ja viisas kirja". Paljosta muusta on osuvasti sanottu, herkästä ja viisaasta en niinkään tiedä. Kirja oli jotain muuta kuin olin sen kuvitellut olevan - omat ennakkoluuloni sitä kohtaan vastasivat muiden lokkien ajatuksia Joonatanista. Ehkä siinä piileekin kirjan viisaus ja opetus.
  

Useimmat lokit eivät viitsi opetella lennosta muuta kuin sen alkeet: kuinka rannalta pääsee hakemaan ruokaa ja palaamaan takaisin. Useimmille lokeille lentäminen ei ole pääasia, vaan syöminen. Mutta tälle lokille syöminen ei ollut pääasia, vaan lentäminen. Joonatan Livingston rakasti lentämistä enemmän kuin mitään muuta. (s. 14) 

   
Siis. Joonatan on lokki, joka tekee asiat eri tavalla kuin muut lokit, se harrastaa lentämistä, toisin kuin lajitoverinsa, joille syöminen on elämän tarkoitus. Joonatanilla on tavoite olla maailman nopein lokki, joka osaa lentää taitavasti kuin haukka, muut lokit vain räpyttävät siipiään sen verran kuin on pakko kodin ja ruokapaikan välillä. Ok, tämä menee vielä järkeen. No, Joonatan karkotetaan yhteisöstään tämän erikoislaatuisuutensa takia. "Elämä on käsittämätöntä ja sen ainoa tarkoitus on syöminen", toteaa lokkivanhin. Joonatan elää loppuelämänsä lennellen kaukana uloimpien luotojen tuolla puolen.  
   

- Veljeni, puuttuuko minulta vastuuntuntoa? se huusi. - Kuka tuntee suurempaa vastuuta kuin lokki, joka löytää tarkoituksen ja seuraa sitä, joka asettaa elämälle korkeamman tavoitteen? (s. 35)

     
Ja sitten homma meni todella oudoksi.  

[Spoileri varoitus]

Joonatan on jo vanha, kenties vanhempi kuin mitä se olisi normaalina lokkina laumassaan pystynyt elämään. Eräänä päivänä kaksi hohtavan valkoista lokkia liittyy sen lentoon ja nämä kaksi erikoislaatuista lokkia ovat nekin taitavia lentäjiä. Ne kutsuvat Joonatanin mukaansa uuteen laumaan. Ok, mennään siis taivaaseen, ajattelin. Siellä (paikassa, joka ei kuitenkaan ole Taivas), eräs Zeninpi lokki, joka pystyy matkustamaan ajassa ja paikassa (kuin lokkien Doctor Who) ottaa sen vastaan. Niin, ja tässähän vieraillaan jopa toisella planeetalla, jolla on kaksi aurinkoa ja jonka ilmakehä on vihreä. Ajatuspuhuvat lokit olivat myäs mielenkiintoisia.

[Spoileri varoitus päättyy]

   
Ei ikinä olisi tullut mieleeni tällainen juonenkäänne. Täysin puun takaa iski tämä. Loppujen lopuksi ei tämä huono kirja ollut, mutta kuvittelin enemminkin jotain maanläheisempää kasvutarinaa, jossa muut lokit olisivat lopulta hyväksyneet Joonatanin erikoislaatuisuuden. Tarinan luki itseasiassa todella nopeasti, vaikka tässä painoksessa olikin runsaasti valokuvia, jotka keskeyttivät lukemisen tuon tuostakin (todennäköisesti vanhasta painotekniikasta johtuen kuvia oli kasattu enemmänkin yhteen nippuun).
  
Hämäräksi jäi vielä, kuka oli korkein lokki, jokin lokkien jumalako? Oliko Joonatan todellakin korkeimman lokin poika, lokkien Jeesus: "se, joka oli kuollut elää"? Olihan Joonatanilla jopa opetuslapsia. Ja mitä Bach tahtoi vertauskuvillaan sanoa? Selvää kirjassa oli ainoastaan se, että lokit olivat jonkinlainen allegoria ihmisistä. Lokkien historiasta puhuttiin teoksessa pariin otteeseen noin 10 000 vuotta vanhana - liekö sattumalta sama kuin kreationisteilla on Maapallon ikä.
    
Suosittelen Lokki Joonatania ennakkoluulottamalle seikkailijalle, joka tahtoo oppia vapaaksi, tietäen sen hinnan tai avartaa maailmankatsomustaan, eikä hämmästy erikoisaatuisista tapahtumistakaan. Heitä siis syrjään kaikki, joka on vapautesi tiellä, rajoja ei ole!
 

Arvosana:

   

Takakannesta:

Kirja lokista ja lentämisestä? Kyllä. Ja samalla paljosta muusta: elämisen riemusta, vapaudesta, itsensä toteuttamisen rajattomista mahdollisuuksista. Seikkailuretki poikkeuksellisiin elämyksiin; herkkä ja viisas kirja, joka on saanut jo miljoonia ystäviä ympäri maailmaa.

  

Asiasanat: spekulatiivinen fiktio, vapaus, klassikot

     

Samantyylisiä kirjoja:

   

Suomentanut: Kaija Kauppi, 93 sivua, Gummerus 1991, 12 painos,
   
Valokuvat: Russel Munson

      

Alkuperäinen nimi: Jonathan Livingston Seagull (1970),

      

Kirja on luettu mm. täällä: Risingshadow, Luettua, Aamunkajon lukukokemukset, Ajatuksia kirjamaasta,Tahaton lueskelija,

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi

"Olen elossa mutta silti kuollut."

    

  

Tämä kirja aloittaa 30 000 sivun lukuhaasteen: 360/30 000. 

  

Lukemani painotuote oli siskontytöltä lainassa sen aikaa, kun vierailin äitini luona vuoden vaihteen aikaan, ja teos piti siis siinä välissä lukea. Luin kirjan lähes kertaistumalla (toisena päivänä n. 60 sivua ja toisena loput 300), vaikka en ollut kovinkaan vaikuttunut siitä. Tahdoin kuitenkin lukea tämän sarjan päätökseensä. Petyin moneen juonenkäänteeseen ja kirjan kohokohdiksi jäivät mitä eriskummallisimmilla tavoilla toteutetut (massa)kuolemat. Collinsin sarja on ensimmäisen osan hienon aloituksen jälkeen jäänyt latteasi kun huonosti kohonnut kakku. Yhtä pahasti petyin viimeksi, kun luin Houkutus-sarjan päätösosan, Aamunkoin.
 
Matkijanärhessä on paljon samaa kuin Condien dystopia-trilogian toisessa osassa Rajalla, sekä Oliverin niin ikään trilogian keskimmäisen teoksen Pandemonium - Rakkaus on kapinaa kanssa. Collinsin teos on ilmestynyt noita kahta aiemmin, mutta ei yllä samalle tasolle etenkään Pandemoniumin kanssa. Kaikkia sarjoja yhdistää mm. n. 17-vuotiaan päähenkilö tytön ja kahden pojan kolmiodraama ja pinnan alla kytevä kapina. Jos nuorten dystopia jää pidemmäksikin trendiksi, toivon, että tällainen linja saa rinnalleen jotain uutta. Katniss joutuu valitsemaan Galen ja Peetan välillä, ja mikä vain päätös tuntuu olevan lukijalle väärä. Tapa jolla asia ratkaistaan kirjassa oli kuitenkin sangen epätyydyttävä.      

    

Minusta on epätodennäköistä, että me kaikki kolme selviämme tästä sodasta hengissä. Ja jos niin, se on Katnissin päänsärky. Siis kumman hän valitsee. (s. 306)

     

Hahmona Katniss on varsin hankalasti samaistuttavissa, sillä hän on tunteeton tai ei ainakaan ilmaise muita tunteita kuin ahdistusta. Hänestä luodaan kömpelö mielikuva ohjauksen alaisena, päätöksiä vastustaen, mutta vapaana hän loistaa eikä ole suotta saanut nimeä palava tyttö. Siskontyttöni on lukenut kirjan ja hän on nyt vasta yhdeksänvuotias. En silti suosittele kirjaa kaikkein nuorimmille tai herkimmille lukijoille, sillä teos sisältää mm. paljon kieroa valehtelemista, manipulointia ja kiduttamista. Uusia hahmoja esitellään ja tapetaan samaa tahtia, mukaan mahtuu myös muutaman yllättävän hahmon kuolema. 

    

Arvosana:

    

Takakannesta:

”Olen Katniss Everdeen. Olen seitsemäntoistavuotias. Kotini on Vyöhykkeellä 12, olin mukana Nälkäpelissä. Pääsin pakoon. Capitol vihaa minua. Peeta joutui vangiksi. Hänen uskotaan kuolleen. Todennäköisesti hän onkin kuollut. Luultavasti kuolema on hänelle paras vaihtoehto…

He kaikki haluavat, että asettuisin kunnolla rooliin joka minulle on suunniteltu. Vallankumouksen symboliksi. Matkijanärheksi. Ei riitä, että olen jo aikaisemmin uhmannut Capitolia Nälkäpelissä ja luonut siten ihmisiä yhdistävän tekijän. Minun täytyy nyt ryhtyä oikeaksi johtajaksi, vallankumouksen kasvoiksi, ääneksi ja ruumiillistumaksi. Useimmat vyöhykkeet ovat nyt avoimessa sodassa Capitolia vastaan, ja minun on oltava se, jonka he uskovat johtavan meidät voittoon.”

  

Suomentanut: Helene Bützow, 360 sivua, WSOY 2010

  

Alkuperäinen nimi: Mockingjay (2010)

  

Kirjaa on luettu mm. täällä: Risingshadow, Kirjaivinkit, Lukukeskus, Savon Sanomat, Kirjamielellä,   Taikakirjaimet, Kaleidoscope, La Petite Lectrice, Mustemaailmani, Luettuja maailmoja

Sarjassa ilmestyneet: 

• Nälkäpeli (2008)
• Nälkäpeli - Vihan liekit (2011)

  

Samantyylisiä kirjoja: Ally Condie: Rajalla, Lauren Oliver: Pandemonium - Rakkaus on kapinaa