Riikka Hedman: Sämpy - Kissan vuosi

"Mää oon sämpyleontti, sullauvun maisemaan ko maisemaan."

    

    

Arvostelukappale

Kirjavat kissat -lukuhaaste: Luettuja kirjoja 1

  

Riikka Hedmanin Sämpy - Kissan vuosi on ehdottomasti vuoden pörröisin kissakirja, jonka lukeminen takaa hyvän mielen loppupäiväksi. Teoksen tunnelmiin tekee mieli palata heti uudelleen kansien sulkeuduttua. Kuvien koko vaihtelee koko aukeamasta alle sivun kokoisiin tilanne sarjoihin. Alla muutamia parhaita Sämpy-hetkiä.

  

  

Hedmanin kuvissa seikkailee pitkäkarvainen kolmevuotias maatiaiskissa Sämpy. Oulun murteella kirjoitetut hauskat tilanneselostukset kertovat Sämpyn "ajatuksia" vuodenkierron mukaan jaettuna. Keväällä aurinko houkuttelee Sämpyn tutkimusmatkoille lähimetsään, kesällä Sämpy kirmailee heinikossa kissakaveri Elmerin kanssa, syksyllä nuuskitaan sieniä ja talvella on paksusta talviturkista huolimatta välillä pakko hakea lämpöä sisätiloista, seuraavaa kesää odottaen. Vuodenaikojen värit, valot ja tuoksut voi melkein aistia kuvista.

    

  

Sämpy on todella ilmeikäs kissa ja olen seurannut Sämpyn Facebook sivuja yli vuoden ajan. Sämpy onkin suosikkini netin tunnetuista kissoista. Hedman osaa muutamalla sanalla tiivistää kissamaista elämänviisautta ja huumoria kuvien oheen ja vieläpä murteella. Olen asunut Oulussa vuodesta 2008 alkaen, mutta edelleen tulee vastaan todella erikoisia murresanoja, joiden merkitystä on hauskaa avata. 

    

Sämpy on kuuluisa hyppy pompuistaan.

  

160 sivuinen teos on painettu hyvälaatuiselle, paksulle paperille. Kuvat ovat tarkkoja ja teksti on aseteltu ilmavasti ja helppolukuisesti joko kuvan alle tai koko sivun kuvien viereen valkoisen taustan keskelle. Sämpy on puhdasverinen taidekirja, jonka todellakin kehtaa jättää sohvapöydälle esille. Teoksen myötä jokainen - myös kissa-allergiset! - voivat hankkia pienen palan tästä tuuheasta kissakaverista. Tämä neliönmuotoinen kirja on jokaisen kissanystävän must have (hyvä joululahjavinkki), sillä pienen teoksen sisällä on suuri persoona. 

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Sämpy on pian kolmivuotias, leikkisä ja seurallinen maatiaiskissa, jonka uljas ulkoilmakissan olemus kieltämättä muistuttaakin norjalaista metsäkissaa. Sämpy asuu Oulun seudulla Sihteerin ja Pojan kanssa. Sämpy harrastaa luonnossa retkeilyä Sihteerin kanssa, mielipuuhaa on myyrien jahtaaminen. Talvella hän saalistaa hangen läpi kuten ketut; ensin kuuntelee tarkkaan, sitten loikka lumeen – ja kas, kynsissä on jyrsijä. Kauniissa kissanystävän lahjakirjassa päästään seuraamaan Sämpyn vuodenaikoja, ja kuvia höystävät Sämpyn oululaismurteella maukaisemat kommentit.

   

160 sivua, Kustantamo S&S 2016

Sämpyn seikkailuista on kirjoitettu myös täällä: Nousu

  

Sämpy mediassa: 

• MeNaiset: Oulun metsistä Facebook-maineeseen: Sämpy on Suomen tunnetuin kissa (18.9.2016)
• Iltalehti: Sämpy-kissa on some-julkkis (14.9.2016)
• Kissakas: Lentävä karvapallero Sämpy loikkasi nettikansan suosikiksi (22.5.2015)
• Kaleva: Pörröinen karvapallo Oulusta loikkasi netti-ilmiöksi - katso video söpöstä Sämpy-kissasta (26.2.2015)

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

"He usein yllättivätkin hänet jostakin hänen lukuisten asuntojensa  mitä kummallisemmista unohdetuista nurkista, rillit nenän päässä, muistikirja ja kynä vierellään."

  

   

Helmet-lukuhaaste: 48. Kirjassa on alle 150 sivua, Ultimate Popsugar Reading Challenge: 9. A book under 150 pages

    

Luin tämän kesälukumaratonissa ja pikaisella googlauksella havaitsin, että teos on päätynyt aika monen muunkin bloggaajan - ainakin Villiksen, Katrin, Jassun ja Nannan - maratonpinoon parin viime vuoden aikana.

  

Alan Bennettin satiirinen Epätavallinen lukija alkaa vahvasti. Koiriensa takia Englannin kuningatar päätyy vahingossa kirjastoautoon, joka on pysähtynyt palatsin takapihalle. Kuningatar ei ole kirjastoauton ainoa asiakas, vaan hän kohtaa siellä punatukkaisen keittiöpojan, Normanin. Kuningatar haluaa olla tahdikas ja lainaa yhden kirjan, kuitenkin ilman aikomusta lukea sitä. 

    

Kun aloitan kirjan, luen sen myös loppuun. Sellaiseksi sitä on kasvatettu. (s. 12)

  

Toisin kuitenkin käy ja seuraavan viikon keskiviikkona kuningatar palauttaa luetun kirjan henkilökohtaisesti. Kun kirjastonhoitaja tiedustelee, voiko hän auttaa ja millaisesta kirjallisuudesta kuningatar pitää, kuningatar tajuaa, ettei osaa vastata kysymykseen. Niinpä Norman ylennetään kuningattaren kirjalliseksi avustajaksi ja kaksikko seikkailee kirjallisuuden parissa klassikoista nykykirjallisuuteen pitkin teosta. 

  

Hän alkoi myös huomata kuinka yksi kirja johti toiseen, uusia ovia avautui kääntyi minne tahansa, eivätkä päivän tunnit enää tahtoneet riittää lukemiseen. (s. 21)

  

Puolen välin jälkeen tarina menettää harmillisesti suuntansa, eivätkä kuningattaren lähipiirin ja hovin jatkuvat yritykset kuningattaren lukemishalujen sammuttamiseksi viihdytä, vaan ne ovat lähinnä surullisia tai jopa vihastuttavia. Miksei kuningattarellakin voisi olla harrastuksia? Jotkut jopa epäilivät kuningattaren muistin heikentyneen nähdessään tämän kirjoittamassa ylös mietteitä lukemistaan kirjoista, sillä mitä syytä kuningattarella voisikaan olla kirjoittaa mitään ylös. 

  

"Olisin sitä mieltä, madam, että vaikka lukeminen ei nyt ihan elitististä olekaan, se lähettää väärän viestin. Se ikään kuin sulkee muut ulkopuolelle." 

"Ulkopuolelle? Varmasti valtaosa ihmisistä osaa lukea?" 

"Osaa kyllä, mutta en osaa sanoa lukeeko." 

"Siinä tapauksessa minä olen heille hyvänä esimerkkinä, sir Kevin." (s. 27)

  

Parasta antia teoksessa on ehdottomasti kuningattaren ahmintavaihe, jolloin hän ottaa kesken olevan kirjan mukaan käsilaukussaan ja lukee jopa kolmea kirjaa samanaikaisesti. Bennett kirjoittaa ihastuttavasti lukemisesta ja kirjallisuudesta, ja on nostanut esiin havainnon, että aikaa lukea kaikki kiinnostava ei koskaan ole tarpeeksi, ja että lukeminen on lihas, jota voi kehittää. 

  

Pidän kirjallisuutta avarana maana, jonka kaukaisille rajoille teen matkaa, mutta jonka rajoja en voi milloinkaan tavoittaa. (s. 46)

  

Samastuin suuresti kohtaan, jossa kuvattiin kuinka kuningatar kirjoitti muistikirjaan vaikuttavia lainauksia lukemistaan teoksista, sillä minullakin on tapana kirjoittaa pitkiä muistiinpanoja ja lainauksia lukiessani. Oli myös hauskaa huomata kirjastoauton aikataulu, sillä ollessani ala-asteella koulullamme kävi kirjastoauto niin ikään aina keskiviikkoisin.

Kirja on pommi, joka räjäyttää mielikuvituksen liikkeelle. (s. 33)

 
Loppuun sijoitettu koukku ei uppoa kovin tehokkaasti, eikä takakannessa lupailtu satiiri ainakaan minulle avautunut. Surullista on myös valtuuston halu vähentää kirjastojen määrärahoja, sillä se on aivan liian totta myös täällä kirjastojen luvatussa maassa. Vaikka pidinkin siis suuresti Bennettin kirjallisuusviittauksista ja lukuharrastuksen eri puolien esittelystä, päällimmäisenä tunteena on pieni pettymys siitä, kuinka hyvin alkanut teos voi kompastua lillukan varsiin ja mätkähtää naamalleen.

  

Lukemisen viehätys, hän ajatteli, kätkeytyi sen puolueettomuuteen. Kirjat eivät piitanneet siitä kuka niitä luki vai lukiko kukan. Kaikki kirjat olivat tasavertaisia ja kirjallisuus oli hänestä kansanyhteisö, kirjainten tasavalta.

Kirjat eivät taipuneet kenenkään tahtoon. Kaikki lukijat olivat tasavertaisia. Sitä saattoi lukea nimettömänä, yhdessä muiden kanssa. Näillä sivuilla ja näiden kansien välissä hän saattoi kuljeskella tuntemattomana. (s. 30)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Kaikki on koirien syytä. Ilman niitä kuningatar tuskin olisi seonnut kaunokirjallisuuteen. Hänen Majesteettinsa tulee lainanneeksi kirjastoautosta ensin yhden romaanin, sitten toisen, ja pian hän ahmii kirjoja intohimolla, joka saa koko hovin pois tolaltaan. Kuningattaren lähipiiri pääministeriä myöten saa nimittäin huomata, että kirjallisuus on räjähdysherkkää tavaraa – kirjaimellisesti. Lopulta vaakalaudalla on koko kuningaskunnan tulevaisuus.
 
Alan Bennett on Britannian tunnetuimpia kirjailijoita, dramaatikkoja ja humoristeja. Epätavallinen lukija on herkullinen satiiri Englannin hovista ja lukemisen voimasta. Kirja on ollut huikea arvostelu- ja myyntimenestys niin saarivaltakunnassa kuin sen ulkopuolellakin. Se on myös Bennettin ensimmäinen suomennettu teos.

  

Suomentanut:  Heikki Salojärvi, 115 sivua. Basam Books (nyk. Viisas Elämä) 2008

 

Alkuperäinen nimi: The Uncommon Reader (2007)

Kuningattaren lukuharrastuksesta on luettu myös täällä: Lumiomena, Kirjamielellä, Ei vain mustaa valkoisella, Villasukka kirjahyllyssä, Tea with Anna Karenina, Kirjojen keskellä, Kirjainten virrassa, Sinisen linnan kirjasto, Kirjoihin kadonnut

Esittelyssä: Värityskirja Unihiekkaa 2

    

Arvostelukappale

   

Kolmiokirjan Unihiekkaa 2 on kuva-aiheiltaan hyvin ensimmäisen Unihiekkaa-värityskirjan kaltainen. Mukana on paljon eläinaiheita, pienistä kuvista koostuvia pintoja ja mandaloita. Suosikkini on ehdottomasti tuo ensimäisessä kuvassa oleva susi. Aloitin värittämään sitä kettuna ja pidin yläosan valmiiksi saatuani pari päivää taukoa. Kun palasin kuvaan uudelleen, näin sen silloin sutena. Onneksi olin ottanut mustan ja harmaan värivalikoimaan jo alussa ja pystyin värittämään alaosan vähän hillitymmin. Ei se kuitenkaan näytä pahalle omaan silmään. 

  

Susi ja kettu

   

Tällä kertaa värikyninä olivat sekalaisen puuvärien sijaan Mapedin Color'Pepsit ja ne toimivat tälle paperilaadulle erittäin hyvin. Väri levittyi kevyesti eikä tahrannut tai siirtynyt toiselle sivulle. Unihiekkaa-värityskirjojen ehdottomana vahvuutena on kuvien sijoittelu vain yhdelle puolelle sivua. Kannessa sanotaan "Väritä ja kehystä", eli sivut pitäisi pystyä irrottamaan helposti, mutta en kokeillut sitä vielä itse. 

 

 

Perhosmandala

Tämä perhosmandala on tähän mennessä kokoelmiini kertyneistä kymmenestä värityskirjasta löytyneistä mandaloista kaunein. Tässä ei ollut ärsyttävän pieniä, vaikeasti väritettäviä yksityiskohtia, niin kuin mandaloissa usein on, etenkin jos sivun koko on pieni. Pidänkin suuresti Unihiekkaa-värityskirjojen noin A4-kokoluokkaa olevista sivuista. 

Merihirviö syvyyksistä

   

Molemmissa Unihiekkaa -värityskirjoissa on ollut myös yllättäviä kuvia, niin kuin tällä kertaa tämä merihirviö, jonka värittämisestä nautin suuresti. Pari kuvaa oli tuttuja muista värityskirjoista, mutta suurin osa valituista kuvista oli minulle aivan uusia. Mukana oli myös söpö pöllö-kuva (siitä iso plussa) ja leijona, jotka ovatkin seuraavaksi väritetävinä. 

Sneak Peak: Nämäkin houkuttelevat kuvat löytyvät Unihiekkaa 2 -värityskirjasta

   

Unihiekkaa 2 on ilmestynyt 1.6. ja sitä saa hyvinvarustelluista lehtipisteistä tai tilaamalla suoraan Kolmiokirjalta. 

   

Julkaisija: Kolmiokirja, 2016

Aikaisemmat värityskirjaesittelyt:

• Unihiekkaa (Kolmiokirjat, 2016)
• Meri Mort: Pohjolan myytit (Like, 2016)
• Hanna Karlzon: Kesäyö (Readme, 2016)
• Kerby Rosanes: Imagimorphia (Orage, 2016)

Esittelyssä: Kerby Rosanes: Imagimorphia & Maped Color'Peps-värikynät

 

Arvostelukappale

  

Juhannuksena voi rentoutua vaikkapa värityskirjojen parissa. Kerby Rosanesin värityskirjoista on Suomessakin aikaisemmin julkaistu Animorphia. Imagimorphia on Rosanesin uusi värityskirja ja molemmissa on taiteilijalle tyypillisistä doodle-hahmoja ja mielenkiintoisia, yksityiskohtaisia kuvia. 

 

Vasemmalla: Ensimmäinen Imagimorphiasta värittämäni kuva (faarao)
Oikealla: Viimeisin työn alla oleva kuva (ananas)

Teoksessa on muutamia yhden sivun kuvia, mutta suurin osa on koko aukeaman kuvia, joiden värittämisessä saa ajan kulumaan ihan huomaamattaan. Pidän edelleen suuresti aiemmin esittelemästäni Hanna Karlzonin Kesäyö-värityskirjasta, mutta Imagimorphia nousi nyt uudeksi suosikikseni. Kuvien aiheet vaihtelevat eläimistä steampunkiin ja omalaatuisia pikkuolentoja löytyy kurkkimasta jokaisesta kuvasta. Pidin kirjan paperilaadusta, ja ehkäistäkseni värien siirtymistä kuvasta toiseen, laitoin väritetyille aukeamille puhtaan A4-arkin. 

Rosanesin meriaiheisissa kuvissa on usein kauniita kaloja ja lonkeroita (valas ja ankkuri)

Yhdellä sanalla kuvattuna Rosanesin luoma mielikuvitusmaailma on whimsical, englanninkielinen sana, jolle ei löydy suomenkielestä aivan täydellistä vastinetta. Taianomainen, erikoinen ja leikkisä lienevät lähimmät kuvailevat sanat, jotka sopivat mielestäni kuvailemaan tätä värityskokemusta. 

Rosanesin kuvat rönsyilevät kasvejä, hyönteisiä ja mielikuvituksellisia olentoja (käkikello ja kompassi)

 

Ennen kun sain kappaleeni Imagimorphiasta, näin toinen toistaan kauniimmin väritettyjä sivuja teoksesta niin Instagrammissa kuin Facebookin väritysryhmissä. Kuvien selaaminen inspiroi ja sen lisäksi ryhmissä vaihdetaan vinkkejä niin värittämisen kuin ostopaikkojen suhteen. Tässä siis muutama vinkki väritysyhteisöihin somessa:

• Aikuisten värityskirjaporukka
• Aikuisten värityskirjan värittäjät
• Hanna Karlzon -väritysryhmä
• Värittävät aikuiset
• Väritysmania

  

Tiesitkö: Rosanes on 25-vuotias filippiiniläinen mies, joka lopetti päivätyönsä päästäkseen toteuttamaan taiteellisia unelmiaan.

 

Esimerkki koko aukeaman kuvasta (work in progress)  

  

Ostin vähän aikaa sitten uudet värikynät, joihin olen täysin ihastunut. Mapedin Color'Peps kynät ovat vahvapigmenttiset, kolmion muotoiset puuvärikynät. Väri levittyy pehmeästi ja terä ei katkeile (etenkin jos käyttää tätä näppärää teroitusniksiä). Olen kuullut kalliimpia kyniä käyttäneiltä, että Color'Pepsit pärjäävät hyvin kilpailussa. 36 kynän paketti oli Prismassa vain 7€, eli hintaansa nähden saa todella hyvät kynät. Kaikissa tässä postauksessa väritetyissä kuvissä on käytetty Color'Pepsejä. Kynät tulevat myös näppärästi kahdella tarjottimella, 

  

  

Julkaisija: Orage

Alkuperäisteos: Imagimorphia (2016)
  

Aikaisemmat värityskirjaesittelyt:

• Unihiekkaa (Kolmiokirjat, 2016)
• Meri Mort: Pohjolan myytit (Like, 2016)
• Hanna Karlzon: Kesäyö (Readme, 2016)

Mamemoyashi: Kani nimeltä Mulko & Ryo Mitsuya: Mopsi tuli taloon 1

"Ihanan pyöreä, tasainen kokonaispupu!"

    

   

Arvostelukappale

  

Mamemoyashin (nimimerkki, joka tarkoittaa pavunversoa) yksiosainen Kani nimeltä Mulko kertoo taiteilijan ja hänen tyttökaninsa Mulkon yhteiselosta lyhyesti ja humoristisesti neljän ruudun stripeissä. Strippien otsikoinneissa on käytetty välillä akuankkamaista nimeämistä, ja ne saavat  usein naurahtelemaan lukiessa.

  

Suurin osa sivuista koostuu kahdesta stripistä, jotka luetaan ylhäältä alas, mutta osa tarinoista alkaa isolla yläkuvalla, jonka alla olevat neljä ruutua on numeroitu lukujärjestyksen helpottamiseksi. Strippien aiheena ovat yksittäiset sattumukset kuusivuotiaan Mulkon elämästä, aina siitä saakka, kun se kurkisti ensimmäisen kerran eläinkaupan laatikosta. Monissa tarinoissa keskiössä on Mulkon tunnusmerkki, ulkonevat silmät.

  

Pokkarin lopussa on muutaman sivun verran varhaisia tarinoita, joissa Mulkon ulkomuoto on realistisempi. Lopulta taiteilija päätyi kuitenkin piirtämään Mulkon pelkistetymmin, jopa naivistisen söpöksi siloiteltuna. 

  

Kani nimeltä Mulko on kawaii eläinmanga etenkin nuoremmille, eläinrakkailla lukijoille, mutta kuten takakansi sanoo, ei tälle söpöstelylle ole asetettu yläikärajaa. Kaninomistajat tai kanista haaveilevat saattavat löytää teoksesta samaistumispintaa ja nauttia teoksesta enemmän. 

  

Minulle hauskimpia seikkoja sarjakuvassa olivat piirtäjän Mulkolle antamat vitsikkäät "puheenvuorot" ja vertaukset kanien ja kissojen elintapojen välillä.  

    

    

Takakannesta:

Kani nimeltä Mulko tarjoaa tuhdin annoksen sarjakuvapiirtäjän ja hänen kaninsa yhteiselosta kertovia humoristisia strippejä. Mulko on ikääntyvä jänöneiti, jolla on mulkosilmät, terävät kynnet ja kyltymätön himo lempiruokaansa, veripeippi-yrttiin. Varoitus: saattaa aiheuttaa kanikuumetta!

  

Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Sayuri Tatsuyama: Happy Happy Clover, Medetai: Hamsteripäiväkirjat, Ritsuko Kawai: Hamtaro, Konami Kanata: Chi's Sweet Home, Natsumi Hoshino: Neiti Koume, tiikerinraita, Ryo Mitsuya: Mopsi tuli taloon, Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta, Konomi Wagata: Eläimiä kerrakseen

  

Ikäsuositus: Kaikenikäisille

  

Suomentanut: Antti Kokkonen, 189 sivua, Sangatsu Manga 2014

  

Alkuperäinen nimi: Usa Gyoro! (2012)

  

Myös täällä on luettu Mulkoa: Anime-lehti, Kirjavinkit, Kani kirjalla

"Mutta tykkään koirista tosi paljon. Niin paljon, että olen jo miettinyt sille nimen valmiiksi. 

Se on Romeo! Minä olen Juli(a) ja olen tahtonut Romeon rinnalleni koko 14-vuotisen ikäni ajan! Olen aina kaivannut prinssiäni."

    

     

Arvostelukappale

  

Ryo Mitsuyan Mopsi tuli taloon on kaksiosainen mangasarja tytöstä nimeltä Juli ja tämän koiranpennusta Romeo. Romeo on rodultaan mopsi, niin kuin sarjan nimikin kertoo, mutta piirretty varsin söpösti. 

  

Yleensä en pidä mopseista niiden lyttykuonon takia, mutta Romeo on lähes pehmolelumainen olento, vaikka osaakin olla kaikki nuoren koiran kepposet. Romeon suosikkitemppuna on nimittäin ottaa Julin kenkä purulelukseen, perheen äidin tai isoveljen kengät eivät tähän kelpaa.

  

Kuten Kani nimeltä Mulko, myös Mopsi tuli taloon on kaikenikäisille soveltuva söpö strippisarjakuva, jossa sivulla on kaksi neliruutuista strippiä. Tällä kertaa tarina tosin jatkuu suoraan stripistä toiseen ja olisikin ollut miellyttävämpää, jos tarina olisi edennyt oikealta vasemmalle luettavinan vaakariveinä. Pidin silti Romeosta enemmän kuin Mulkosta, ehkä juurikin linearisuuden vuoksi. 

  

Romeon ensimmäinen lenkki on piirretty pidempänä tarinana, jossa ruutujen koko ja muoto vaihtelee suuresti. Se onkin ehdottomasti teoksen paras tarina. Romeon ensimmäiset stripit muistuttavat hieman Chi's Sweet Home-sarjan Chi-kissan tarinaa, molemmat ovat vielä ihan pieniä, kun ne saapuvat omia reittejään perheen luo ja varastavat kaikkien sydämet.

  

Söpöilyn lisäksi Mopsi tuli taloon sisältää paljon hyödyllistä koiratietoutta. Tarina on jaettu lukuihin ja jokaisen luvun alussa on puolen sivun kuva ja tietoruutu. Lisäksi Julin äiti opastaa tytärtään koiran kouluttamisen, ruokkimisen, ulkoiluttamisen ja lääkärissäkäymisen saloihin. 

    

  

Se, että Juli ei tiedä juuri mitään koiran hoitamisesta, vaikka on haaveillut omasta koirasta vuosia, on hyvin realistista. Monihan kuvittelee vain koiranomistamisen ruusuisen puolen, etenkin jos ikävuosia on vasta 14. Mitsuya on kuitenkin esittänyt myös kolikon kääntöpuolen, joka näyttäytyy esimerkiksi silloin kun Romea pissaa lattialle.

  

Teos on siis omiaan nuoremmille lukijoille, jotka haaveilevat omasta koirasta tai ovat juuri saaneet koiranpennun. Myös muut koirarakkaat ihmiset löytänevät paljon huumoria ja tuttuja hetkiä tästä nopealukuisesta hyvänmielen sarjakuvasta. 

 

Takakannesta:

Mopsi tuli taloon kertoo Julista, joka saa hoiviinsa kummallisen näköisen koiranpennun. Koirista innostuneella tytöllä on paljon opittavaa lemmikin hoidosta. Apuna ovat tyyni ja tietäväinen äiti sekä rumansöpöön Romeo-pentuun lääpällään oleva isoveli.

  

Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta, Konami Kanata: Chi's Sweet Home, Natsumi Hoshino: Neiti Koume, tiikerinraita, Medetai: Hamsteripäiväkirjat, Ritsuko Kawai: Hamtaro, Mamemoyashi: Kani nimeltä Mulko, Sayuri Tatsuyama: Happy Happy Clover, Konomi Wagata: Eläimiä kerrakseen

    

Ikäsuositus: Kaikenikäisille

  

Suomentanut: Suvi Mäkelä, 143 sivua, Sangatsu Manga 2015

  

Alkuperäinen nimi: Wanpagu! (2011)

  

Julin ja Romeon seikkailuista on kirjoitettu myös täällä: Anime-lehti, Kirjavinkit, Kaksoissolan blogi, Suola Kuupielessä, The Wonderful Life of Lilli, Kirjavaras Rere

Takuma Morishige: Pulpettinaapurit 1

"Pulpettinaapurini Seki puuhaa omiaan joka ikinen tunti."

  

  

Arvostelukappale

  

Takuma Morishigen Pulpettinaapurit kertoo Yokoi-nimisestä tytöstä, jonka vieressä istuva Seki-poika keskittyy oppitunneilla kaikkeen muuhun paitsi opetukseen. Seki on mestari keksimään ajanvietettä mm. taittelemalla origameja, pelaamalla gota ja virkkaamalla. Yokoi tuntuu olevan ainoa, joka huomaa Sekin puuhastelut.

  

Yokoi ei voi sietää Sekin leväperäisyyttä ja yrittää ohjastaa tätä keskittymään tunnilla - huonoin tuloksin. Usein käykin niin, että tyttö saa itse tunnilla nuhteet Sekin sijaan. Yokoi ei nimittäin pysty keskittymään opettajan puheisiin vaan jää katsomaan mitä kummaa pulpettinaapuri seuraavaksi keksii.

  

Pulpettinaapurit on mukavan leppoisa manga koululaisten arjesta. Vaikka lyhyissä tarinoissa pääpaino on Sekin erikoisten tempausten seuraamisessa, on sarjakuvassa paljon hienovaraisia viittauksia japanilaiseen kulttuuriin.

  

Tarinoiden idea on yksinkertainen toistuen pienin variaatioin kerran toisensa jälkeen. Sarjaa on ilmestynyt kahdeksan osaa (toinen osa suomeksi 3.6.) ja nähtäväksi jää kuinka hyvin yhtä ideaa toistava sarja toimii. Voisin kuvitella yksittäisten tarinoiden toimivan paremmin lehdessä julkaistuina kuin lukea kerralla usea tarina samoista kansista.

   

Toisteisuudesta huolimatta lukeminen ei ole tylsää, vaan koululaishuumori on sopivan kevyttä viihdettä kuumiin kesäpäiviin. Piirostyyli on myöskin hyvin miellyttävä ja tarinan edetessä viivan dynaamisuus kasvaa loppuhuipennukseen asti. Toivoin, että kannessa esitetystä Fuji-vuoren rakentamisesta olisi ollut oma tarinansa, mutta se jäi etu- ja takakansien kuvien kerrottavaksi.

  

Pokkarin viimeisellä sivulla ennen mainoksia on selitetty muutamia erikoisempia kulttuuri- ka kielieroja, kuten hahmojen nimiin liittyvää huumoria ja tuhannen origamikurjen taitteluun liittyviä uskomuksia. Näitä on aina mukavaa lukea, kun joihinkin mangoihin sellainen on loppuun koottu. 

  

Harakan varpaat -blogissa Pulpettinaapureita on verrattu Keiichi Arawin Arki-sarjaan ja Kiyohiko Azuman sarjoihin Azumanga Daioh ja Yotsuba&! Kaikki ovat nimenä tuttuja, mutta itse en ole niitä lukenut. 

    

Kissa koulussa ei ole edes niin outoa. Jopa äitini on pikkutyttönä vienyt kissan repussa kyläkouluun.

   

Takakannesta:
Miksi opiskella, kun koulussa voi myös leikkiä?

  

Yokoi on kiltti ja tunnollinen oppilas, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Hänellä on kuitenkin yksi iso ongelma: naapuripulpetin Seki. Tämä kun käyttää oppitunnit kaikkeen muuhun kuin koulutyöhön. 

   

Dominoa, shakkia, siivousta, kissoja, hiekkaleikkejä... Valikoima on loputon! 

  

Ikäsuositus: 10+

  

Suomentanut: Antti Valkama, 176 sivua, Punainen jättiläinen 2016

  

Alkuperäinen nimi: Tonari no Sekikun (2011)

  

Sekin pulpettileikeistä on luettu myös täällä: Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, AnimeGarden!, Manga Puutarha

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea

"Jos sinusta tuntuu jotenkin tutulta lukiessasi tätä kirjaa, 

sinunkin sisälläsi todennäköisesti on pieni Matti."

    

  

Eilen vietettiin Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää. Luin sen kunniaksi Karoliina Korhosen Suomalaisten painajaisia. Kahdesti. Vähäeleinen ja yksinkertaisella viivalla piirretty Matti joutuu jokaiselle tuttuihin tilanteisiin, joissa hiljainen ja omaa tilaansa kunnioittava suomalainen vaivaantuu kohtuuttomasti. Tilanteet liittyvät yleensä toisten ihmisten kohtaamiseen ja saman elintilan jakamiseen. 

  

  

Omalla kohdallani etenkin joukkoliikenteeseen liittyvät tilanteet tuntuivat tutuimmalta, mutta esimerkiksi puheen pitäminen herättää minun sisäisen Mattini talviuniltaan. Paljon samaistumista herättivät myös keskellä yötä metelöivä naapuri ja ei-suomalaisten mämmi-kummastelu. Pelkkiä painajaisia ei nopeasti silmäiltävässä kirjassa ole, loppuun on koottu myös hetkiä, jolloin suomalaisen päiväunet tulevat toteen (kuten tilaisuus saada ilmainen sankko). 

   

    

Suosittelen tarttumaan teokseen, jos haluat kutitella nauruhermojasi ja kokea syvää samaistumista ja ylpeää isänmaallisuutta lempeässä seurassa. Matti on symppis hahmo, johon on tiivistynyt suomalaisuuden ydin. Pelkäksi suomalaisuuden kustannuksella naureskeluksi homma ei kuitenkaan mene, sillä teos esittelee monia perinteitä, kuten kalevalaiselle kansalle ominaisen siniristi-päähineen, saunomisen, ja avaa myös muutamia suomimyyttejä.

  

Takakannesta:

Tämän kirjan päähenkilö on suomalainen Matti, joka arvostaa rauhaa, hiljaisuutta ja henkilökohtaista tilaa. Kuten arvata saattaa, kaikki ei suju aina niin kuin Matti toivoisi.

  

Sinunkin sisälläsi saattaa asua pieni Matti.

   

Suomentanut: Ville Lähteenmäki, Atena 2016 (2. painos)

  

Myös näissä blogeissa on etsitty sisäistä Mattia: Kirjaston kummitus, Read & Survive, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjakko ruispellossa, Tuntematon lukija, Kirsin Book Club, Sivukirjoituksia,

  

Meadiassa: YLE, Helsingin Sanomat, MTV3, Keskisuomalainen, Maaseudun tulevaisuus, Ilta-Sanomat,

Minna Canth: Spiritistinen istunto - Ilveily yhdessä näytöksessä

"Tämä henki kenties narraa.

Eihän niihin aina ole luottamista."

    

    

HelMet-lukuhaaste: 12: Näytelmä, Lukuharjoituksia -haaste: luettuja näytelmiä 2

Kuten edellisessa Minna Canth -postauksessa kerroin, varasin tämän vuonna 1894 ilmestyneen näytelmän Spiritistinen istunto - Ilveily yhdessä näytöksessä kirjaston varastosta. Nämä oikeasti vanhat teokset ovat ihania: teoksen koko on hyvin siro ja se tuoksuu aivan uskomattoman hyvälle. Saamani kappale oli uudelleen kansitettu ja sidottu, mutta 122 vuotta vanha paperi oli aivan uudenveroista. Eipä taida 2000-luvulla painetuista teoksista olla kilpailemaan ajan hammasta vastaan samalla tavalla. 

  

Canthin kevyempiin näytelmiin lukeutuva Spiritistinen istunto on ihastuttava hupailu. Amerikasta kotimaahan palannut herra Orell on tuonut mukanaan spiritismin ja henkien manaaminen on paikallisten rouvasihmisten mielestä mahdottoman jännittävää. Herra Orell yrittää henkien avulla keinotella nuoren Helmi neidon puolisokseen, mutta tämän sydän kuuluu mustasilmäiselle Rennelle. Poika keksii ovelan juonen, jonka avulla hän henkiolennoksi tekeytymällä saa Helmin käden avioliitossa.

   

LIISA: Mutta minkä ihmeen takia tätinne häntä vihaa sitten? 

HELMI: Nähkääs, sen takia vaan, ettei hän usko spiritismiä. Ei ole mitään muuta syytä. 

LIISA: Piri – Mitä sanoitte, ettei hän usko? 

HELMI: Spiritismiä. Sitä uutta oppia. Eikö Liisa vielä ole siitä kuullut? 

LIISA: En eläissäni. Mitä uutta oppia se on? 

HELMI: Kun puhutaan henkien kanssa ja manataan niitä esille. 

LIISA: Ooho? Ihanko manataan esille? Olettekos nähnyt? 

HELMI: Enkä ole nähnyt. Mutta niin ne väittävät. 

LIISA: Ei tuo tok’ liene totta. Ei ikinä. – Tai olisikohan tuomiopäivä ehkä tulossa? Maailman lopun edellähän ne sanovat semmoisia ihmeitä tapahtuvan. 

HELMI: En tiedä. Täti siihen vaan on niin kovasti innostunut siitä lähtien kuin herra Orell tuli tänne. Hän se, näette, on mediumi. 

LIISA: Mikä hän on, sanoitte? 

HELMI: Mediumi. Semmoinen, joka saa henkiä esille tulemaan. 

LIISA: Ahaa – hän on toisin sanoen noita, loihtija. 

HELMI: Mikä lienee, mokoma. Minä olen sille miehelle niin vihanen, etten tiedä, mitä hänelle tekisin. Ilman häntä olisi Rennen ja minun väli ihan selvillä ja kaikki olisi niin hyvin. 

LIISA: Sekö se on se laihasäärinen herra harmaissa housuissa, joka täällä on viime aikoina näkynyt käyvän tätinne luona? 

HELMI: Se juuri. 

LIISA: Ooho! Vai hän se osaa henkiä manata. Missä tuo lienee sen konstin oppinut? 

HELMI: Kaiketi Amerikassa. Siellä hän kuuluu oleskelleen monta vuotta, vaan on nyt tullut takaisin kotimaahan. 

LIISA: Ja häneenkö sitten tätinne mielestä pitäisi heti kohta uskoa? Vaikka olisi minkälainen maailman peijuori? Mikä sen tietää? Ei, minun mielestäni Renne herra on ihan oikeassa, kun epäilee semmoisia vehkeitä. Minä hänen sijassaan tekisin ihan samalla lailla. (s. 12-14)

   

Voin suositella tätä näytelmistä pitäville, sekä ensimmäiseksi kosketukseksi Canthin tuotantoon. Teoksen lukee todella nopeasti, vaikka näytelmän lukeminen onkin erilaista kuin tavallisen kirjan. Voi kun pääsisi joskus näkemään tämän näyteltynä! Teoksessa oleva istunto perustuu muuten Canthin omiin kokemuksiin spiritismistä.

"Minna Canthin yhdistetyssä olohuone-työhuoneessa eli Kanttilan salongissa pidettiin lukupiirejä, väiteltiin yhteiskunnallisista aiheista ja kirjallisuudesta, pelattiin skruuvia – ja harjoitettiin spiritismiä. ”Teosofiiasta ja spiritismistä olimme täällä kovasti innoissamme viime keväänä ja kesänä", Canth kertoo eräässä kirjeessään.  

Vaikka Canth pohdiskeli paljon myös kristinuskon kysymyksiä – jumalanpilkkaajan maineestaan huolimatta – se ei estänyt hänen avointa ja uteliasta mieltään kiinnostumasta okkultistisista opeista. Huumorintajuisen emännän salongissa ”sceancet” olivat tosin ennemminkin hauska seuraleikki, ja hauskasti Canth kuvaa istuntoa myös vuonna 1894 kirjoittamassaan komediassa Spiritistinen istunto."

Lähde: 150 Sibeliusta - Kanttilan salongissa

Arvosana:

  

74 sivua, U.W. Telén & C. 1894

       

Myös näissä blogeissa on osallistuttu spiritistiseen istuntoon: Orfeuksen kääntöpiiri, Lukemisen ilo

Minna Canthin tuotantoa:
   
Näytelmät:

• Murtovarkaus (1883)
• Roinilan talossa (1885)
• Työmiehen vaimo (1885)
• Kovan onnen lapsia (1888)
• Papin perhe (1891)
• Sylvi (1893)
• Hän on Sysmästä (1893)
• Spiritistinen istunto (1894)
• Anna Liisa (1895)
• Kotoa pois (1895)

Novellit ja pienosromaanit:

• Hanna (1886)
• Köyhää kansaa (1886)
• Salakari (1887)
• Lain mukaan (1889)
• Kauppa-Lopo (1889)
• Agnes (1892)

John Grisham: Joulua pakoon

"Nyt se ei tunnu samalta."

"Mikä?"

"Joulu."

  

     

Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 45. A book set during Christmas, Reading the Rainbow - Luetaan sateekaari: Tummansininen

Tunnelmamusiikkia: Frank Sinatra: Let it Snow, Frosty the Snowman, Nightwish: I'm Walking in the Air

  

Krankien 23-vuotias tytär Blair on ensimmäisen kerran poissa kotoa jouluna. Hän on lähtenyt Peruun vapaaehtoistyöntekijäksi vuodeksi, eikä palaa ennen seuraavan vuoden joulua. Joulu perinteineen ei tunnu samalta, joten Luther saa mahtavan idean eräänä kylmänä ja märkänä päivänä. Mitä jos jättäisi joulun kokonaan väliin? Ei kuumeista shoppailua, joulukorttien kirjoittamista, ruuhkassa jonottamista...

  

Siinä Luther seisoi tienpuolessa jalat kylmettyneinä, kello kilkatti, kaiuttimista raikui Joulupukki matkaan jo käy ja joulukoristeiden palvojat täyttivät jalkakäytävän. Luther alkoi inhota joulua. (s. 12)

  

Tilitoimistossa työskentelevä Luther hankkii liput kymmenen päivän Karibian-risteilylle (lähtö 25.12.) ja perusteltuaan päätöksensä vaimolleen Noralle säästökysymyksenä: normaaliin jouluun perheellä on mennyt yli 6000 dollaria, mutta jättämällä joulun väliin he säästäisivät 3000 dollaria. 

  

Parille tulee yllätykäsenä, kuinka paljon heidän naapurinsa, ystävänsä ja työtoverinsa ihmettelevät päätöstä. Luthorille vitsaillaan jopa Charles Dickensin Saiturin joulu -viittauksilla. Hemlock-kadun varrella asuvilla on ollut tapana nostaa katolleen valaistu lumiukko. Krankien talo on ainoa koristeematon sen varrella. Asukastoimikunnan puuhamies Vic Frohmeyer ottaa asiakseen käännyttää Lutherin takaisin "valoon" ja  juhlimaan joulua. 

  

Kaikki ei kuitenkaan suju aivan ongelmitta ja mitä enemmän Krankit yrittävät pitäytyä päätöksessään, sen lujemmin naapurusto keksii keinoja hieroa joulun sanomaa heidän naamalleen. Esimerkiksi kuoro laulaa heidän etupihallaan niitä kappaleita, joissa mainitaan lumiukko.  

  

Lyhkäinen teos on nopealukuinen, mutta hahmoihin on vaikeaa saada otetta, sen verran ohueksi he jäävät. Huumori toimii paikoin ihan viihdyttävästi. Pystyn kyllä samaistumaan osaan Lutheria joulussa ärsyttäviin piirteisiin, sillä onhan se totta, että nykyinen tapa viettää joulua on varsin kaupallinen. 

  

Teoksesta on myös tehty elokuvasovitus Skipataan joulu (Christmas with the Kranks, 2004)

    

Arvosana:

     

Takakannesta:

John Grishamin hilpeä joulutarina.

  

Miltä tuntuisi joulunalus ilman joulukiireitä? Ei tungeksimistä ostoksilla ja liikenneruuhkissa, ei tarpeettomia lahjoja, ei rojuja eikä käärepapereita. Luther ja Nora Frank päättävät lähteä jouluna Karibian risteilylle. Mutta vain tämän kerran! Ja vain siksi, että heidän aikuinen tyttärensä on Perussa ja on ensimmäisen kerran joulun poissa kotoaan. Tänä jouluna Frankien talo olisi kadun ainoa talo, jonka katolta puuttuisi älyttömästi hymyilevä lumiukko. Krankit eivät myöskään aio järjestää tavaksi tulleita jouluaaton kutsuja. He eivät aio lähettää edes joulukortteja saati hankkia joulukuusta. Ystävistä Frankien suunnitelma on omituinen ja ällistyttävä. Toteutuuko Lutherin ja Noran joulu unelma? 

  

Joulua pakoon -tarinassa John Grisham ilakoi siekailematta jouluun liittyvän kaaoksen ja mielettömyyden kustannuksella.

   

Suomentanut: Hilkka Pekkanen, 180 sivua, WSOY 2002

    

Alkuperäinen nimi: Skipping Christmas (2001)

  

Myös täällä on pakoiltu joulua: Kirjakirppu, Aamunkajon lukukokemukset, Hemulin kirjahylly, Kirja-aitta, Kristiinan lukupäiväkirja