Paluu!

Suomeen on taas palauduttu. Luin matkalla Lucianin ja nyt on menossa Viivi Hyvösen Apina ja Uusikuu. Näistä pian tulossa enemmän, kunhan taas on päässyt koti rytmiin. Matkan koho kohtia olivat mm. Kutna Horan luukikko, Auschwitz ja Kidutusmuseo (Prahassa). Harmi kun Kaunaksen Paholaismuseo jäi väliin...

Konami Kanata: Chi's Sweet Home 1-8

Kirjastossa sattui joku aika sitten olemaan tämän veikeä sarjan ensimmäinen osa olemaan hyllyssä. Kotiin tultua ajattelin vilkaista ihan vaan vähän... ja hups! Tuli luettua se kertaistumalta. Sai nauraa välillä vedet silmissä, kun tunnisti kissanpennun maailman kommelluksia, itsekin entisenä kissanomistajana (minun kummatkin kisut muutti asumaan uuteen kotiin). Todellisia hyvän mielen kirjoja. Suositusta kirjasarjasta on tehty myös anime joka löytyy mm. YouTubesta, vaikka jossain vaiheessa juonet alkavatkin menemään eritahtia, niin kuin aina näissä menee (vrt. Naruto). Mangaksi harvinaisesti Chitä voi lukea nelivärisenä. 
 
Elokuu 2016: Tähän mennessä olen lukenut osat 1-9.
  

    

Kissanpentu eksyy emostaan ja löytää uuden kodin Yamadan perheen luota. Alkaa kommelluksien täyttämä yhteiselo, jossa joutuvat koetukselle sekä kissan että ihmisten kärsivällisyys - ja erityisesti lukijan nauruhermot!
  
Hilpeää, lämminhenkistä ja oivaltavaa kissa- ja ihmishuumoria. Väreissä!
 

Day 23 - A book you wanted to read for a long time but still haven’t

Näitähän on (riippuen määritelmästä mitä kauan tarkoittaa), tosin viime aikoina lukenut aika hyvin kiinni tuota luettavien listaa. Vielä lukematta ovat mm, seuraavat (tässä ei sitten ole listattuna niitä kirjoja jotka omana hyllyssä odottaa):

• Dan Brown: Kadonnut symboli
• Maggie Stiefwater: Häivähdys
• Diana Gabaldon: Tuliristi
• P. C. ja Kristin Cast: Merkitty
• Jeff Long: Vuosi Nolla

Ja on noita muitakin, ihan vihkoksi asti, nuo nyt etupäässä tällä hetkellä kiinnostasi lukea.
Esittelyyn Kadonnut symboli:
 

 
Takakannesta:
Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington. 12 tuntia. Jännitystä joka hetki.
 
Professori Robert Langdon saa tavallisena sunnuntaina yllättävän kutsun Washingtoniin vanhalta ystävältään ja oppi-isältään Peter Solomonilta. Langdon halutaan pikaisesti juhlapuhujaksi pääkaupungissa pidettävään tilaisuuteen. Langdon suostuu äveriään historioitsijan pyyntöön ilomielin, mutta perille päästyään hän huomaa astuneensa keskelle järkyttävää painajaista. Tuntematon taho todistaa mahdollisimman raa'alla tavalla kaapanneensa Peter Solomonin. Solomonin vapauden hintana kaappaaja vaatii Langdonia auttajakseen ikiaikaisen salaisuuden selvittämisessä. Kukaan muu ei hänen mukaansa pysty ratkaisemaan arvoitusta, joka johdattaa Solomonin etsijät kohti kaappaajan tavoittelemaa päämäärää. Ikivanhaan symboliikkaan ja vapaamuurareiden ajatusmaailmaan syvällisesti perehtynyt Langdon on valmis pelastamaan ystävänsä oman henkensä uhalla. Pian salaperäiset esineet, maailman tunnetuimmat rakennukset ja maamerkit paljastavat Yhdysvaltojen pääkaupungin kätketyn puolen. Lopulta ne tuovat näkyviin ikuisen totuuden. Matka sen äärelle on vaaroja täynnä. 

Kadonnut symboli on odotettua jatkoa professori Robert Langdonin seikkailuille, jotka alkoivat Dan Brownin menestysteoksissa Enkelit ja demonit ja Da Vinci -koodi.

Kirjasta muualla: Savon Sanomat, Paranormaali blogi, Helsingin Sanomat, Lukeminen on pääasia, Insinöörin kirjahylly,

Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?

    

Mary E. Pearsonin kirjalla Kuka on Jenna Fox on kaunis kansi, joka tuo mieleen leffan Perhosvaikutus (The Butterfly Effect). Ihmisen aivoissa on myös perhoskuvio, tarkemmin ottaen selkäytimen poikkileikkauksessa. Voisi luulla ettei tällä kannella olisi mitän tekemistä kirjan kanssa, mutta oikeastaan se sisältää paljon symboliikkaa kirjan juonesta. Paljastettakoon yksinkertaisin tulkinta nuoren kasvutarinasta, jonka voi rinnastaa perhosen muodonvaihdokseen toukasta kauniiksi, uniikiksi perhoseksi. Painotan sanaa uniikki, sillä me kaikki ihmisethän olemme erilaisia. Mistä johtuukin tämä erikoisuus, onko kyseessä ympäristön ja/tai perimätekijöiden vaikutuksesta muovaantunut persona, vai onko kaiken takana sielu.
   
Tämä kirja saa miettimään ihmisyyttä, minuutta, inhimillisyyttä ja sitä, kuinka paljon on tarpeeksi, ja miten paljon on liikaa. Kovin syvällistä selontekoa en tästä kirjasta tahdo kirjoittaa, sillä muutoin tulen paljastaneeksi liikaa. Kerrankin nuorten/nuorten aikuisten kirja, jossa on nerokkaalla tavalla saatu kerrostumaan tarina, jota ei aivan kokonaan voi ennalta arvata.

Pelottavan todentuntuinen tulevaisuuden kuvaus, joka ei todellakaan ole liian kaukana totuudesta. Tämä voisi olla tulevaisuuden historian kirjasta. Nykyäänkin kun liikkeellä on paljon tappavia viruksia ja bakteereja, joiden kyky vastustaa antibiootteja ja muuta lääkitystä on ällistyttävä. Kirja kolahti minuun, mm. possunuharokotteesta kieltäytyjänä (eihän sitä oltu edes testattu minkään vertaa, puhumattakaan pikkulasten narkolepsia tapauksista).
 
Verratakseni muihin kirjoihin, tässä on samoja elementtejä kuin esim, Michelle Harrisonin  13 lahjaa-teoksessa, ainakin sen suhteen kuinka molempien kirjojen päähenkilöiden mummo suhtautuu tyttären tyttäreensä. Tarinan elementit vertautuivat myös Ally Condien Tarkoitettuun monestakin näkökulmasta katsoen. Kielletty rakkaus, salailu, geenimanipuloidut kasvit syrjäyttämässä luonnolliasia, you name it.

Pearsonin tyyli on lennokkaampaa, kuvailevampaa ja mukaansa tempaavampaa kuin Condien ja hahmot tuntuvat paljon kypsemmiltä ollankseen samanikäisiä, täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Kuka on Jenna Fox? -teoksen englanninkielinen nimi kertoo vanhempien ainokaiseen tyttäreensä lataamista toiveista ja siitä, kuinka ahdistavaa voi ollakaan täydellisyyteen pyrkiminen.

Kirjan teemat saavat ajattelemaan kysymyksiä. Kuinka paljon lääketiede voi sinun ruumistasi muokata? Elinsiirrot ovat nykypäivää, milloin siirrymme scifileffoista tuttuun maailmaan, jollainen löytyy mm. I, Robotista vain kahdenkymmenen vuoden päässä? Will Smithin esittämä hahmo etsivä Del Spooner sanookin jossain vaiheessa elokuvaa: "Elinluovutuskortissa lukee kuinka paljon sinusta voidaan ottaa osia pois ja kuinka paljon sinuun voidaan laittaa tilalle uutta". (Sama englanniksi: Well, take it from me, read the fine print on the organ-donor card. It doesn't just say what they can take out. It says what they can put back in.)

Kirja jaksaa yllättää, eikä tätä lukiessa tule tylsää, paikoin olisi ehkä kaivannut syventävää kuvailua, mutta kirja on kaikesta huolimatta varsin nerokas käänteissään. Lopun yllätys muistuttaa Bernard Beckettin Genesistä.

Hahmoista riemastuttavia ovat naapurin outo ekotaiteilija, kärkeväsanainen isoäiti, joka ei osaa suhtautua ja Ethan, joka osaa rakastaa. Suosittelen kirjaa niille nuorille, jotka ovat kiinnostuneet lääketieteen tulevaisuudesta, ympäristöasioista ja ihmismielen arvoituksista.
    

Lukunäytteet s.9 ja 10:
      

Tietoisuus

On paikka jossa kaiken peittää pimeys.

Siinä pimeydessä minulla ei ole silmiä, ei suuta. Ei sanoja.

Siellä en voi huutaa hätääni, koska en saa henkeä.

Äänettömyys tukahduttaa niin että tahtoisin kuolla pois.

Mutta en voi, en osaa.

Pimeyttä ja äänettömyyttä jatkuu loputtomiin.

Eikä se ole unta,

Minä en näe unta.

Herääminen

Onnettomuudesta on kulunut yli vuosi. Virkosin kaksi viikkoa sitten. Kokonainen vuosi ja enemmänkin on humahtanut jäljettömiin. Sinä aikana olen täyttänyt seitsemäntoista. Maahamme on valittu toinen naispresidentti, aurinkokuntaan on nimetty kahdestoista planeetta, viimeinen luonnonvarainen jääkarhu on menehtynyt. Maailmantapahtumia jotka eivät minua hievauttaneet. Nukuin nukkumistani mistään tietämättä.
     

Arvosana:

     

Takakannesta:

Ennen minä olin joku.
Joku jonka nimi oli Jenna Fox.

17-vuotias Jenna herää vuoden kestäneestä koomasta ja aloittaa hitaan toipumisen auto-onnettomuudesta. Hänellä ei ole muistikuvia ajasta ennen kolaria. Uudessa syrjäisessä kodissaan Jenna katsoo kotivideoita aiemmasta elämästään, mutta ei tunnista itseään. Onko kuvaruudun henkilö todella hän?

Pikkuhiljaa Jenna alkaa muistaa. Muistojen mukana tulevat kysymykset, joihin kukaan ei halua vastata. Mitä onnettomuudessa ja sen jälkeen oikein tapahtui?

Kuka on Jenna Fox? on lähitulevaisuuteen sijoittuva, ajatuksia herättävä kuvaus aikuistuvasta, itseään etsivästä tytöstä. Identiteetin haurautta, geeniteknologian kehitystä ja ihmisyyden rajoja peilaava tarina vie yhdenlaiseen mahdolliseen todellisuuteen, joka voi olla lähempänä kuin aavistammekaan.
 
Suomentanut: Arja Kantele, 277 sivua, WSOY 2010

Alkuperäinen nimi: The Adoration of Jenna Fox

Kirjasta muualla: Risingshadow, FLEIM, Helsingin Sanomat, Sivupiiri, Jossun lukupäiväkirja, Muovisen taivaan alla, Kirjasto Omenan kirjapuutarha, Aamuvirkku yksisarvinen, Booklovin'

Samantyylisiä kirjoja: Ally Condie: Tarkoitettu, Bernard Beckett: Genesis, Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina, Marilyn Kayen Replica-sarja

Day 22 – Favourite book you own

Minulla on aika hyvä kirjasto omastakin takaa, tosin tällä hetkellä se on "vähän" levällään: osa kirjoita on täällä opiskelupaikkakunnalla, osa äidin luona, osa kahden isosiskon luo jakaantuneena... Suosikeistani, jotka ovat vasemmassa palstassa, omistan:

• Anu Holopainen: Sonja-sarjasta Noitien hovi
• Anu Holopainen: Syysmaa-sarja
• Cristopher Paolini: Perillinen-sarjasta Eragon ja Esikoinen
• Diana Gabaldon: Matkantekijä-sarjasta Muukalainen
• Kate Mosse: Labyrintti
• Marianne Curley: Aikavartio-sarja
• Michael Crichton: Aikamatka
• Nora Roberts: In Death-sarjasta osat Alaston kuolema, Maineikas kuollessaan ja Kuoleman ikuistama
• Nora Roberts: Kuuden piiri-sarjasta Morriganin risti
• Nora Roberts: Menneisyyden vangit
• Robin Cook: Hyökkäys ja Kaappaus
• Stephenie Meyer: Houkutus-sarja
• Susan Price: Sterkarmin poika
• Sylvia Louise Engdahl: Lumotar
• Tess Gerritsen: Painoton tila

Esittelen tässä vaikkapa tuon Kate Mossen Labyrintin. Muuttaessani tänne Ouluun valikoin omistamistani kirjoita mukaan vain ne jotka olivat mielestäni oikeutettuja = käsittelivät joko arkeologiaa tai esihistoriaa. Mossen kirja alkaa arkeologilta kaivauksilta ja osa tarinasta kerrotaan keskiajan näkökulmasta, tapahtumapaikkana pelistäkin tunnettu linna Carcassonne, Ranska. Juoni on samantapainen kuin Da Vinci-koodissa, Labyrintti osaa hurmata paremmin, joskin välillä olisi kaivannut enemmän toimintaa. Silti varsin viihdyttävä kirja! Hyllyssä odottaa lukemista myös Mossen toinen suomennettu kirja: Krypta.

Takakannesta:
Heinäkuussa 2005 Alice Tanner viettää kesää arkeologisilla kaivauksilla Pyreneiden vuoristossa lähellä Carcassonnen keskiaikaista kaupunkia. Sattumalta hän löytää vuorelta ikivanhan hautaluolan, jonka lattialla makaa toisiaan syleillen kaksi murenevaa luurankoa, välissään kivisormus. Outo tunne valtaa Alicen, kuin hän olisi ollut paikassa ennenkin. Tietämättään Alice tulee vapauttaneeksi voimia, joiden oli tarkoitus pysyä kätkettyinä.

Heinäkuussa 1209 Carcassonnea uhkaa kerettiläisiä vastaan suunnattu ristiretki. Nuori Alaïs saa isältään kirjan, jota hänen on suojeltava henkensä uhalla. Kirja kätkee sisäänsä Graalin salaisuuden, ja sen suojelijoiden tunnusmerkkinä on labyrinttikuvioinen sormus. Mutta Alaïs ei voi aavistaa, millaisia uhrauksia vaatii piilottaa salaisuus, joka juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse aina muinaisen Egyptin aavikoille. 
   
Kirjasta muualla: Kirjavinkit, Plaza: Ellit, Xerxes, Luetut 2006-2011

Day 21 – Favourite book from your childhood

Onpas taas vaikeaa. Aloitin tämän miettimisen jo niiden kauheiden helteiden aikaan, mutta eihän siitä mitään tullut kun tuntui, että aivot sulavat ja valuvat ulos korvasta. Noh, pohdittuani jonkin aikaa muistin ainakin yhden esittelyn arvoisen kirjan joka kakarana oli todella tärkeä: Pikku Pegasos. Kaarina Helakisan koostama runokirja lapsille, tässä oli myös kaikenlaisia kansansanontoja ja viisauksiakin välissä ja hauska kuvitus. Olen tykännyt runoista ja niiden kirjoittamisesta niin kauan kuin olen kirjoittaa osannut (tosin en tiedä osaanko vieläkään kirjoittaa, runoja tai ylipäätään, hahmotushäiriö kun saa välillä typottamaan aika ankarasti).
    

   
Lempirunoja ko. teoksessa oli mm. Hiihtojuustoa syönyt lehmä tuli hiukan levottomaksi. Muitakin ihanuuksia kirjassa oli, nyt en vain muista tarkemmin muita.
    

Voi piimä ja pötsi ja pöläys,
sattuipa melkoinen möläys:
minä olin lehmänä viitisen vuotta
ja nyt olen aivan muu.
hulluna ammun syyttä ja suotta
kun olen aivan muu!
Voi tisseli tis ja lehmän lanta,
järki on jäässä kuin Vilusen Manta
ja minä olen päästäni muuuu! 

~Ilpo Tiihonen
   

Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus

"Aina toisinaan esiin nousee se (sanan varsinaisessa merkityksessä) "järjetön" ajatus, 
että ehkäpä jokapäiväisen elämän valoisa todellisuus onkin vain illuusio, joka voi hetkenä minä hyvänä joutua toisen, yön todellisuuden painajaismaisen todellisuuden nielaisemaksi." 

~Peter L. Berger & Thomas Luckmann: Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen

 

  
Vitsauksen kanssa oli hassuja kommelluksia: olin varannut teoksen kirjastosta jo joitakin kuukausia sitten, kunnes huomasin edellisen painoksen vain odottavan kirjastossa hyllyllä (varaamani painos oli siis vielä ilmestymätön). Mukaanhan se sitten lähti ja nyt noin viikon lukemisen jälkeen sain sen loppuun.

Aluksi minua ärsytti suunnattomasti kirjailijoiden viljelemät spesifit kuvaukset lentokoneen osista ja lääketieteellisistä instrumenteista että taudinkuvista, normilukijalle riittäisi vähempikin, eikä ketään voi oikeasti kiinnostaa millaisella kaasulla hitsauspilli toimii, eihän? Tähän kuitenkin tottuu kirjan edetessä, joskaan tyylistä ei ole pakko pitää. Muistuttaa siis tällä osin Michael Crichtonin, Robin Cookin ja Tess Gerritsenin tyylejä. Siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.

 

Lentokone laskeutuu JFK:n lentokentälle ja kaikki yhteydet siihen menetetään, kone pimenee totaalisesti - kuolee, kuten matkustajansakin, neljää lukuun ottamatta. Tarina etenee pääosin Ephin (Ephraim Goodweather), CDC:n tartuntatautien lääkäri-tutkijan näkökulmassa. Kyseessä on tosiaankin pöpö, mutta kukaan ei osannut aavistaa, millainen.

Lääkärin on vaikeaa nähdä tautia ja potilasta toisistaan irrallisina, saati pitää tautia niin pelottavana tai parantumattomana, että potilaan henki olisi siinä sivuseikka. Kuolleilla on tapana nousta haudoistaan. Kuinka tappajaksi tullaan? Jos tappaa viruksen saaneen ihmisen, joka ei ole enää ihminen, onko se edelleen murha? Näiden kysymysten kanssa Eph ja muut hahmot kirjassa kamppailevat kohdatessaan aivan uudenlaisen kuvauksen vampyyreistä, jotka eivät ole kauniita muotilehden malleja. Välillä tosin oli vaikea ymmärtää ovatko kirjan möröt vampyyrejä vaiko zombeja, raja näiden olentojen välillä oli varsin häilyvä.

 

Ne ovat aina olleet keskuudessamme", hän jatkoi, "Pesineet, ruokailleet. Salassa ja pimeydessä, koska se on niiden luonto. Alkuperäiset, joita on seitsemän, tunnetaan Muinaisina. Mestareina. Ei suinkaan yksi per mantere. Ne eivät pääsääntöisesti ole yksineläjiä, vaan muodostavat yhteisöjä. Aivan viime aikoihin saakka - siis suhteessa niiden avoimeen elinikään - ne olivat levittäytyneet kaikkialle maapallon suurimman maa-alueen kolkkiin, sen jota nykyään nimitetään Euraasiaksi, mukaan lukien Venäjän liittovaltio, Arabian niemimaa ja Afrikan manner. Toisin sanoen vanhaan maailmaan. Mutta syntyi skisma, jonkinlainen yhteenotto. Sen tarkempaa luonnetta en tunne. Riittää että se tapahtui jo satoja vuosia ennen uuden maailman löytämistä. Sitten Amerikan-siirtokuntien perustaminen avasi oven uuteen, otolliseen maahan. Kolme Mestaria jäi vanhaan maailmaan ja kolme lähti edeltä uuteen. Kummatkin osapuolet kunnioittivat toistensa aluetta, ja niin solmittiin aselepo, joka pysyi voimassa. Ongelmaksi muodostui seitsemäs Muinainen. Hän on arvaamaton häirikkö, kääntänyt selkänsä molemmille puolille. Vaikka en toistaiseksi pystykään todistamaan, tämän teon äkkinäisyys viittaa siihen, että hän on sen takana." (s. 263)

   

Lukemista haittasi tahallinen pelon paisuttaminen, kirjailijat sortuvat clichéisiin yrittäessään luoda painostavaa ilmapiiriä. Tämä on jo nähty. Tätä vaivasi sama vitsaus kuin Croninin Ensimmäistä siirtokuntaa: liiallinen elokuvamaisuus. Jopa osa henkilöiden välisestä keskustelusta on kirjoitettu repliikki tyyliin. Vitsauksen puolesta on tosin sanottava se, että tässä - huolimatta moniäänisestä kertojasta - on siinä onnistuttu.

Minusta henkilöhahmot pystyy erottamaan toisistaan ja koneen "selvinneiden" ja heidän perheenjäsentensä ajatuksia on mielenkiintoista lukea. osa jutuista jää kaipaamaan selitystä, jospa jatko-osissa tämäkin korjataan. Hauskimmat henkilöhahmot ovat Abraham Setrakian - Wienin yliopiston professori, panttilainaamon omistaja, keskitysleirin hengissä selviäjä ja vampyyreiden asiantuntija, jolla on jotain hampaankolossa verenimijöitä kohtaan sekä Fet, tuholaistorjuja.
  

Arvosana:

   
Takakannesta:

JFK:n lentokentällä New Yorkissa seisoo juuri laskeutunut, valtava lentokone täysin pimeänä. Paikalle hälytetään biologisiin uhkiin erikoistunut tohtori Eph Goodweather ja hänen kollegansa Nora Martinez. He kohtaavat koneessa käsittämättömän näyn: kaikki koneen matkustajat istuvat liikkumattomina paikoillaan, ja vain neljä heistä on elossa. Tilanne muuttuu entistä oudommaksi, kun sekä hengissä selvinneet että kuolleet katoavat.

  
Samaan aikaan Harlemissa entinen Wienin yliopiston professori ja nykyinen panttilainaamon pitäjä Abraham Setrakian oivaltaa, että se mitä hän on kauan odottanut ja pelännyt, on alkanut. Hän etsii käsiinsä Goodweatherin ja Martinezin, ja yhdessä he alkavat taistella ärhäkästi leviävää, tappavaa vitsausta vastaan.

   

Suomentanut: Risto Raitio, 486 sivua, Tammi 2010

 
Alkuperäinen nimi: The Strain, trilogian ensimmäinen.

  

Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjamielellä, Aamunkajon lukukokemukset, Kirjavinkit, Savon Sanomat, Lukuisa, Jossun lukupäiväkirja, Kolmas linja, Elämää ja aspartamiinia, Nulla dies sine legendo, Kirjan kotisivut

   

Samantyylisiä kirjoja: Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Jonh Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään