Kirjabloggaajien joululoman Rauhaa maailmaan -lukumaraton

  

Kirjabloggaajat tempaisevat taas. Pinon päällimmäinen -blogista lähteneestä ideasta lukumaratonia vietetään joululomaviikolla 26.12.2015-2.1.2016. Bloggaajat voivat suorittaa 42-tuntisen luku-urakkansa siis mihin vain aikaan tuolla välillä. Minun lukumaratonini alkaa tänään maanantaina 28. päivä, junassa matkalla äitini luokse Kuopioon. Matka kestää 4½ tuntia - mikä ihana mahdollisuus uppoutua hyvään kirjaan. 

      

Lukupinostani löytyvät L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet, Jonna Monosen Hiljaa pimeässä ja J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi. Vuoden 2016 tavoitteenani on nimittäin lukea koko Potter sarja uudelleen. Osat 1-3 olen lukenut vähintään kolmeen kertaan, nelosen useamminkin, osat 5-7 vain kerran. 

  

Hyvää joulua!

Anne Leinonen: Vaskinainen

"Tuntui kuin olisin elänyt toisiaan seuraavien toiveiden ketjussa, 

vanhassa sadussa, jossa kissa juoksee apua milloin miltäkin eläimeltä."

     

    

Arvostelukappale

   

Kalevalasta ja suomimytologiasta aineksiaan ammentava Vaskinainen on Anne Leinosen neljästoista romaani. Tuotteliaan ja vahvasti spefin puolella ansioituneen (mm. kolme Atorox-palkinttua novellia) kirjailijan bibliografiasta löytyy niin itsenäisesti kuin myös yhteistyössä lapsuuden ystävän Eija Lappalaisen kanssa kirjoitettuja teoksia ja lukuisia novelleja. 

  

Kaksikolta on ilmestynyt mm. Routasisarukset -dystopiatrilogia, jonka ensimmäinen osa oli Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2011. Parivaljakon yhteistyö ei ole päättynyt vieläkään, sillä kirjailijan uransa graafiseen suunnitteluun vaihtanut Lappalainen vastaa Vaskinaisen metallinhohtoisesta kannesta.

  

Vaskinaisessa Leinonen on yhdistetänyt aineksia kahdesta aikaisemmasta novelistaan. Kirjailija paljastaa Osuuskumman sivuilla Anni Nupposen (Kauheat lapset) haastattelussa, että Portin vuonna 2006 julkaisemassa novellikokoelmassa ilmestyneet Lautturin tytär ja Noitanaisen salli elää ovat olleet NaNoWriMossa 2008 runkonsa saaneen romaanin taustavaikuttajina. Novelleista tutut Tuonelan joen lautturin tytär ja noitanainen Ulpukka esiintyvät tuoreenkin teoksen sivuilla. Nyt kyllä houkuttaisi etsiä käteensä nuo novellit ja lukea nekin!

  

Tuonelassa on Taivaantakojan aikojen alussa rakentama suuri pyörä, joka ylläpitää Tuonelan virtaa. Tuomitut vainajat polkevat virtaa pyörään, kunnes heidän tuomionsa on suoritettu loppuun. Lautturin virran yli kuljettamat vainajat pääsevät takaisin elämänkiertoon.Systeemi toimii vuosituhansien ajan hyvin ja järjestystä valvomaan asetetut luomukset, metallista taotut sivekkäät olennot ovat aikojen saatossa kehittäneet persoonallisuuden. 

  

Eräs heistä, Vaskinainen, rakastuu toiseen kaltaiseensa ja ongelmat alkavat kasaantumaan. Lopulta tilanne kärjistyy taisteluksi, jonka aikana suuri pyörä pysähtyy aiheuttaen ongelmia niin keskisessä kuin alisessakin maailmassa. Metalliset sisaret karkottavat Vaskinaisen ja seikkailu alkaa.

  

Keskisessä maailmassa ihmiset huomaavat outoja merkkejä: lapset syntyvät ennen aikojaan, eläimet synnyttävät kehityshäiriöisiä poikasia, kuivuus vaivaa luontoa, oudot taudit niittävät kauhistuttavaa satoaan, eivätkä vainajat pääse lepoon vaan vaeltavat elävien joukossa. Jotain on mennyt pieleen.

  

Lapsena hukkuneeksi luultu lammaspaimen Niilas, kylän outolintu, lähetetään selvittämään asiaa muutaman päivämatkan päässä olevaan kaupunkiin ja siellä toimivan viskaalin luo. Matkalta mukaan tarttuu Ulpukka, erikoisia voimia omaava nainen. Apua ei kuitenkaan kaupungista löydy, mutta matkakumppanit kuulevat huhua kupari-ihoisesta ennustajasta, jonka luokse he yhdessä pyrkivät, vaikkakin omista syistään.

  

Leinosen steampunk-elementeillä maustettu takavuosien Suomen kaltainen maailma on hyvin mielenkiintoinen ja vanhahtavava kieli pitää maailman uskottavana. Tarina puolestaan on perinteinen sinne ja takaisin tehtävänsuorittamisseikkailu. Suomalainen mytologia on kirjailijan käsissä muovaantunut kiehtovaksi kokonaisuudeksi tuttua ja uutta. Niilas ja Vaskinainen vuorottelvat kertojina tuoden kaksi kiehtovaa näkökulmaa tapahtumiin - ikiaikaisen ja kuolevaisen silmissä kun aikakin näyttää erilaiselta.

  

Vaikka tarinan keskiössä onkin Tuonela ja sen vainajat, ei kirja ole surumielinen tai raskas, vaan koko ajan on olemassa toivon pilkahdus, lupaus oikean mittaisesta elämästä ja tasa-arvoisesta tuomioista. Kuparisesti hohtavat kannet tuovat pilkahduksen valoa vuoden pimeimmän ajan keskelle. Ja kaikkea muuta -blogin Minna Vuo Cho toteaa, että teos oli mainio kirja marraskuussa luettavaksi. Viittaahan sana marras kuolemaan ja erityisesti kuolleiden sieluihin. Itse en ehtinyt lukemaan kirjaa viime kuun puolella, mutta kyllä tämä joulukuun lukemistoonkin sopi mainiosti.

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Taivaantakojan koneeseen valama mahti oli kumoamaton. Silti kone, jonka piti pyöriä ajasta iänkaikkiseen, oli pysähtynyt.

  

Maaginen romaani elämän ja kuoleman kierrosta, luottamuksesta ja rakkaudesta.

  

Samantyylisiä kirjoja: Jenna Kostet: Lautturi

  

222 sivua, Osuuskumma 2015

  

Myös täällä on matkustettu Tuonelaan: Kirjavinkit, Suomi lukee, Ja kaikkea muuta, Ullan luetut kirjat

Anni Nupponen: Kauheat lapset

"Sotalaiva Ifrida on partioinut itärannikolla ja Koillismerellä siitä asti, kun Koillismaan separatistiliike vuosi sitten yritti nousta maihin kaupunkivaltion rannikolla. Ifrida on vaikuttava näky: pulleakylkinen sotalaiva, joka täyttää taivaan."

       

  

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa. 

Anni Nupposen retrofuturistinen steampunk-romaani Kauheat lapset jatkaa Osuuskumman Steampunk - Koneita ja korsetteja -antologiasta julkaistusta novellista Joka ratasta pyörittää tutun Trill Kimasin tarinaa. Onkin siis hyvä lukea novelli ennen romaaniin tarttumista, sillä Nupponen ei selitä tuoreessa teoksessaan kaikkea uudelleen. Kerronta ei jatku suoraan siitä, mihin novelli päättyy, vaan välissä ehtii kulua useampia vuosia. 

  

Trill on kuuluisan elinratastutkijan ja mekaanisten lemmikkien rakentajan Adriana Kimasin poika. Elinratas takaa ihmisille 300 vuoden eliniän. Trillillä on äitinsä kokoama lemmikki, Kisuli, joka on kookas valkoinen kissa. Nupposella on selvästi kokemusta kissoista, sillä sen verran uskottava persoona Kisuli on.  

  

Trill oli aikaisemmin töissä Hyödyllisten esineiden museossa, missä hän tapasi oppaana tyskentelevän Marikki Trien. Nyt kaksikko elää kihlautuneena parina Adrianan kartanolla Tammilehdossa turvatakseen synkroniatautia sairastavan Marikin turvallisuuden. Elinratas ei nimittäin sovi kaikille ihmisille, vaan aiheuttaa pienelle osalle epäsynkroniaa, yleistä heikkoutta ja muistihäiriöitä. Hallituksen uuden ohjelman myötä synkroniahäiriöisten asema on heikentynyt merkittävästi.

  

Rautakaupungissa toimiva hallitus on myös lisännyt raudan kulutusta, ja vaatinut kaivos- ja valimotyöntekijöitä jo aikaisempaa pidempiin työpäiviin. Kansa on tyytymätön ja ajatutunut sisällissodan partaalle. Adriana on lavastanut oman kuolemansa ja vetäytynyt maan alle työmyyriensä kanssa, sillä hän on merkittävä tekijä vastarintaliikkeessä. Trill vedetään myös mukaan juonitteluun ja taisteluun.

  

Kauheiden lasten sivuilta löytyy monenlaisia höyry- ja ratastekniikalla toimivia koneita. Ihmisevoluutio on ottanut kiinnostavan ja samalla pelottavan askeleen kyborgiseen suuntaan. Teoksessa vilahtelee sodan lisäksi niin ilmalaivoja, irtopäitä, suloinen myrkynkeittäjä kuin myös lihansyöjäkasvi, eli tylsää ei ehdi tulemaan. 

  

Teos ei paljoa selittele, vaan etenee lyhyiden hengahdystaukojen rytmittämänä tapahtumasta toiseen. On lukijan tehtävänä pysyä kärryillä. Kauheat lapset on lyhkäinen teos, johon jäi kaipaamaan enemmän taustatietoja maailman ja sen henkilöiden historiasta. Esimerkiksi Koillismaa jäi melkoiseksi mysteeriksi. Hahmoihinkaan ei mennä kovin syvälle ja viimeisen sivun jälkeen jää kaipaamaan tietoa heidän kohtaloistaan.

  

Parhain osuus teoksesta tulee epilogissa, jonka Nupponen kirjoittanut niin, että se mahdollistaa jatko-osan, mutta on tyydyttävä päätös myös yksittäiselle romaanille. Tällaisen lopun kirjoittaminen kuulostaa helpommalta kuin onkaan, eli silinterin nosto Nupposelle. Loppuun on erityisesti mainittava, kuinka Kauheiden lasten paperilaatu on todella paksua ja miellyttävää luettaessa. 

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

"Ja minä, minä käyttäydyn kuin äitini jatke. Otan hänen valheensa kantaakseni. Otan, koska hän antaa totuuden vain minulle, ja tuo kalpea aavistus hellyydestä ja perheestä on ai- noa, mitä hän ehkä koskaan pystyy antamaan."

  

Adriana Kimas on kuollut. Ratasnero ei ollut äideistä parhain eivätkä kuolema tai sisällissota paranna Trillin suhtautumista häneen. Trill keskittyy välttelemään virkailijoita yhdessä synkroniahäiriöstä kärsivän Marikin ja hänen hoiturinsa kanssa. Sodan melskeessä kaikkien on tehtävä uhrauksia.

  

Anni Nupposen huikea steampunk-romaani Kauheat lapset kertoo ihmisen ja teknologian kohtaamisesta sodan repimässä retrodystopiassa. Se kertoo myös äidistä ja pojasta, sekä ihmisen oikeudesta puuttua luonnonjärjestykseen. Kuka hallitsee ja ketä? Se, joka ratasta pyörittää.

  

Anni Nupponen on tamperelainen kirjailija, joka voitti Kuvastaja-palkinnon romaanillaan Nainen ja kuningas (2008). Kauheat lapset on itsenäinen jatko-osa Atorox- palkinnon voittaneelle novellille Joka ratasta pyörittää (Steampunk! – Koneita ja korsetteja, Osuuskumma 2012).

    

Samantyylisiä kirjoja: Philip Reeve: Kävelevät koneet -sarja, Magdalena Hai: Gigi ja Henry -sarja, Eoin Colfer: Siipimies

    

183 sivua, Osuuskumma 2015

     

ilmalaivojen ihmeelliseen maailmaan on kurkistettu myös täällä: Kirjavinkit, Suomi lukee,

John Grisham: Joulua pakoon

"Nyt se ei tunnu samalta."

"Mikä?"

"Joulu."

  

     

Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 45. A book set during Christmas, Reading the Rainbow - Luetaan sateekaari: Tummansininen

Tunnelmamusiikkia: Frank Sinatra: Let it Snow, Frosty the Snowman, Nightwish: I'm Walking in the Air

  

Krankien 23-vuotias tytär Blair on ensimmäisen kerran poissa kotoa jouluna. Hän on lähtenyt Peruun vapaaehtoistyöntekijäksi vuodeksi, eikä palaa ennen seuraavan vuoden joulua. Joulu perinteineen ei tunnu samalta, joten Luther saa mahtavan idean eräänä kylmänä ja märkänä päivänä. Mitä jos jättäisi joulun kokonaan väliin? Ei kuumeista shoppailua, joulukorttien kirjoittamista, ruuhkassa jonottamista...

  

Siinä Luther seisoi tienpuolessa jalat kylmettyneinä, kello kilkatti, kaiuttimista raikui Joulupukki matkaan jo käy ja joulukoristeiden palvojat täyttivät jalkakäytävän. Luther alkoi inhota joulua. (s. 12)

  

Tilitoimistossa työskentelevä Luther hankkii liput kymmenen päivän Karibian-risteilylle (lähtö 25.12.) ja perusteltuaan päätöksensä vaimolleen Noralle säästökysymyksenä: normaaliin jouluun perheellä on mennyt yli 6000 dollaria, mutta jättämällä joulun väliin he säästäisivät 3000 dollaria. 

  

Parille tulee yllätykäsenä, kuinka paljon heidän naapurinsa, ystävänsä ja työtoverinsa ihmettelevät päätöstä. Luthorille vitsaillaan jopa Charles Dickensin Saiturin joulu -viittauksilla. Hemlock-kadun varrella asuvilla on ollut tapana nostaa katolleen valaistu lumiukko. Krankien talo on ainoa koristeematon sen varrella. Asukastoimikunnan puuhamies Vic Frohmeyer ottaa asiakseen käännyttää Lutherin takaisin "valoon" ja  juhlimaan joulua. 

  

Kaikki ei kuitenkaan suju aivan ongelmitta ja mitä enemmän Krankit yrittävät pitäytyä päätöksessään, sen lujemmin naapurusto keksii keinoja hieroa joulun sanomaa heidän naamalleen. Esimerkiksi kuoro laulaa heidän etupihallaan niitä kappaleita, joissa mainitaan lumiukko.  

  

Lyhkäinen teos on nopealukuinen, mutta hahmoihin on vaikeaa saada otetta, sen verran ohueksi he jäävät. Huumori toimii paikoin ihan viihdyttävästi. Pystyn kyllä samaistumaan osaan Lutheria joulussa ärsyttäviin piirteisiin, sillä onhan se totta, että nykyinen tapa viettää joulua on varsin kaupallinen. 

  

Teoksesta on myös tehty elokuvasovitus Skipataan joulu (Christmas with the Kranks, 2004)

    

Arvosana:

     

Takakannesta:

John Grishamin hilpeä joulutarina.

  

Miltä tuntuisi joulunalus ilman joulukiireitä? Ei tungeksimistä ostoksilla ja liikenneruuhkissa, ei tarpeettomia lahjoja, ei rojuja eikä käärepapereita. Luther ja Nora Frank päättävät lähteä jouluna Karibian risteilylle. Mutta vain tämän kerran! Ja vain siksi, että heidän aikuinen tyttärensä on Perussa ja on ensimmäisen kerran joulun poissa kotoaan. Tänä jouluna Frankien talo olisi kadun ainoa talo, jonka katolta puuttuisi älyttömästi hymyilevä lumiukko. Krankit eivät myöskään aio järjestää tavaksi tulleita jouluaaton kutsuja. He eivät aio lähettää edes joulukortteja saati hankkia joulukuusta. Ystävistä Frankien suunnitelma on omituinen ja ällistyttävä. Toteutuuko Lutherin ja Noran joulu unelma? 

  

Joulua pakoon -tarinassa John Grisham ilakoi siekailematta jouluun liittyvän kaaoksen ja mielettömyyden kustannuksella.

   

Suomentanut: Hilkka Pekkanen, 180 sivua, WSOY 2002

    

Alkuperäinen nimi: Skipping Christmas (2001)

  

Myös täällä on pakoiltu joulua: Kirjakirppu, Aamunkajon lukukokemukset, Hemulin kirjahylly, Kirja-aitta, Kristiinan lukupäiväkirja

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

"Sumunsalpaaja putosi unestaan todellisuuden kovalle maankamaralle, 
hän säpsähti pudotessaan ja potkaisi hahtuvahöyhenpeittonsa lattialle. 
Tosimaailma nappasi hänet lujiin kouriinsa niin nopeasti, 
ettei hän ehtinyt viettää montakaan henkäyksen kymmenystä unen ja valveen 
pehmoisessa, soljuvassa välitilassa, missä mikään ei totta ja sksi kaikki saatoi olla.

   

"Muukalaisia", sumunsalpaaja sanoi. "Uusia lintuja!"

         

   

Olin kuullut Siiri Enorannan uutukaisesta paljonkin syksyn aikana. Fantasia ei ole maistunut viime aikoina, itseasiassa pariin vuoteen, (mutta esimerkiksi Siri Pettersenin Odininlapsi on alkanut nyt kiinnostaa, niin paljon sitä on kehuttu). Viimeistään siinä vaiheessa, kun Helsingin kirjamessuilla kävin kuuntelemassa Enorannan haastattelun teoksestaan Surunhauras, lasinterävä, päätin ottaa sen lukulistalleni. Laitoin varauksen kirjastoon ja melko nopeasti sainkin sen luettavakseni. (Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin kanssa homma ei mennyt niin kuin Strömsössä. En lähtenyt varaamaan sitä, sillä jonossa oli yli 60 ihmistä. Toivottavasti pukki muistaa minua kovalla lahjalla!)

  

Toisin kuin Enorannalta aikaisemmin lukemani ja vaikutuksen tehnyt Nokkosvallankumous, tuntui Surunhauras, lasinterävä hieman naiivilta ja kiinnostavasta maailmastaan huolimatta vähemmän koukuttavalta. Lukemiseen kuluikin useampi päivä. ja sivujen kääntäminen tuntui välillä suorastaan pakotetulta. Enorannan kieli oli edelleen kaunista ja kokeilevaa, mutta takerruin moniin lillukanvarsiin, kuten nimiin. Niin hahmojen, eläin- ja kasvilajien kuin paikkojen nimet ärsyttivät minua suuresti. Poikkeuksena maagisia kykyjä omaavat sirot surukauriit.

  

Surukauriiden saaret, Virtaava ja Ahmima ovat saaneet olla rauhassa vuosisatojen ajan. Eristyksissä asuneet ihmiset ovat kehittäneet oman kulttuurin, joka suuresti eroaa siitä, millaisen käsityksen heidän saarelle saapuneet esi-isänsä omasivat. Esimerkiksi heidän uskontonsa on muovautunut surukauriiden ympärille. Surukauris kertoo jokaiselle saarelaiselle kuusivuotissyntymäpäivänä kuinka paljon surua tämä tulee kokemaan elämänsä aikana. 

  

Toisaalla on Läntinen merimanner ja sen merkittävin alue, Sidrineian niemimaa. Sidrineiassa naiset ovat olleet vallan kahvassa viimeisten 500 vuoden ajan. Miesten arvostus on pikkuhiljaa laskenut sille tasolle, että näistä on vain muutamiin inhottavimpiin töihin. Ja lasten tekemiseen. (Vrt. Jan Salminen: Äidinmaa). Niemimaan hallitsijana on nuori Lasinkirkas prinsessa Sadeia. Sidrineian merkittävin vientituote on lasi, mitä moninaisimmissa muodoissaan. Lasiesineitä tekevät prinsessan hovinaiset, lasittaret, maan parhaat lasinpuhaltajat. 

  

Kuten odottaa voi, ennen pitkää nämä kaksi ihmisryhmää kohtaavat ja erilaisilla maailmankatsomuksilla varustettuina konflikteilta ei voi välttyä. tarinaa kerrotaan usean kokijan kauta, jolloin saadaan syvyyttää erilaisissa miljöissä asuneiden hahmojen päänsisäiseen maailmaan. Vaikka en muutama vuosi sitten arvostanutkaan Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Kuparisaari-trilogiaa kovinkaan korkealle, jälkeenpäin katsottuna ja Enorannan teokseen verrattuna, oli heidän maailmanluonnissaan paljon onnistumisen hetkiä. Kaksikon kirjasarjassa on nimittäin myös kahden kulttuurin yhteentörmäys, joka paljastaa hahmoista enemmän kuin tämä vaisuksi jäävä esitys.

  

Surunhauras, lasinterävä ottaa aikansa avautuessaan. Kerronta on viipyilevää. Viimeiset 100 sivua ovat kuitenkin hyvin toiminnallisia. Jäin silti odottamaan lopputaistelulta paljon enemmän. Sana voi olla miekkaa mahtavampi, mutta jo Stephenie Meyerin Aamunkoissa nähtiin vastaava eeppisen, kauan pohjustetun taistelun kasaan kuivuminen. Sarjojen kirjoittaminen ei Enorantaa kiinnosta, vaan työn alla on jo uusi teos. Kaikkea ei paljasteta. vaikka Surukauriin saarille ei enää palata. Hahmot jäävät kuitenkin elämään viimeisen sivun jälkeen. ja heidän kohtalonsa on lukijan vastuulla. Plussaa kirjailijalle naispareista, oman ajanlaskun ja uskonnon keksimisestä! 

Kirja on jakanut lukijoiden mielipiteet. Kirjavinkkien Heidi V. piti henkilöiden, paikkojen ja eläinlajien nimiä mainioina. Mustemaailmani -blogin VJ jäi laillani kaipaamaan lisää toimintaa, eikä teos iskenyt erityisesti. Kirjakko ruispellossa -blogin Mari Saavalaiselle Surunhauras. lasinterävä oli puolestaan syksyn merkittävin kirja. Lisää linkkejä teoksesta kirjoitettuihin arvioihin löytyy postauksen lopusta. 

       

Arvosana:

  

Takakannesta:

Ja heitä kaikkia ajoi rakkaus.

  

Sarastuksen palatsi kuhisee valtapelejä ja pieni paholaislapsi keittelee myrkkyjään. Prinsessa Sadeialla on pakkomielle, joka uhkaa koko valtakuntaa.

  

Sarastuksen Lasinkirkas Sadeia on vasta kuudentoista, mutta hän on hallinnut vuosia yksinvaltiaana maataan. Hänen on pidettävä kaikki langat käsissään ja kaikkien on taivuttava hänen tahtoonsa.

  

Valtameren takana elää Surukauriin kansa, jolle surukauris kertoo, kuinka paljon surua kukin joutuu elämänsä aikana kantamaan. Pieni Uli-poika saa suuremman lahjan kuin kukaan aikaisemmin ja kirjoittaa viestin, joka kantautuu liiankin kauas.

  

Enorannan romaani on kertojaäänien kudelma, jossa kaikki haluavat jotakin ja rakastavat jotakuta. Se on kuin prisma, jossa unelmat, valtasuhteet ja riippuvuudet taittuvat ja hajoavat.

  

Samantyylisiä kirjoja: Anneli Kanto & Terhi Rannela: Kuparisaari-trilogia (Tähystäjäneito, Korkea puoliso, Kapinallinen), Anu Holopainen: Syysmaa -sarja

  

472 sivua, WSOY 2015

   

Surukauriin saarille on purjehdittu myös täällä: Helsingin Sanomat, Keskisuomalainen, Risingshadow, Éniten minua kiinnostaa tie, Dysphoria

Jeff VanderMeer: Hallinta - Eteläraja-trilogia 2

"Controlin unissa on aikainen aamu, syvänsinisellä taivaalla aavistus valoa. Hän
 tuijottaa rantakalliolta kuiluun, lahteen, poukamaan. Se muuttuu alati. Hän näkee
 kilometrien päähän veden alle. Hän näkee valtamerihirviöitä, jotka lipuvat kuin 
sukellusveneet, kuin kellon muotoiset orkideat tai laajarunkoiset alukset, ääneti, 
koko ajan liikkeessä, ja niiden koko huokuu sellaista voimaa, että hän aistii jättien 
aiheuttaman levottomuuden jopa niin kaukaa ylhäältä."

    

    

Arvostelukappale

  

Jeff VanderMeerin Hallinta jatkaa Eteläraja-trilogiaa. Toisin kuin henkeäsalpaavan nopeasti etenevä ja paikoin jopa ahdistavakin Hävitys, Hallinta ottaa aikansa lämmetessään. Sarjan toisessa osassa paljastetaan lisää Eteläraja-organisaatiosta ja kahdennestatoista retkikunnasta. Päähenkilönä seurataan Control -nimistä (oikealta nimeltään John Rodriguez) agenttia. Controllilla on kissa nimeltään El Chorizo (possu), eli Chori. 

  

Control on palkattu täyttämään Etelärajan kadonneen johtajan jättämää paikkaa, vaikka hänen saavuttuaan käykin ilmi, että varajohtaja Gracella on kaikki narut tiukasti käsissään. Control päättää kuitenkin haastatella kahdennentoista retkikunnan jäseniä, etenkin biologia, joka ei palannut kotiinsa, vaan suosikkipaikkaansa tyhjälle tontille. Control kiinnostuu biologista, joka haluaa itseään kutsuttavan Haamulinnuksi. 

  

Eteläraja valitsee, kouluttaa ja lähettää retkikunnat Alue X:lle. Laitoksessa myös tutkitaan aikaisempien retkikuntien tuomia näytteitä ja päiväkirjoja. Silti kukaan ei tunnut oikeasti tietävän miten Alue X on syntynyt ja miksi luonto alueella on erilainen kuin rajan toisella puolella. Eräällä tutkijalla on kuitenkin useampia teorioita tapahtuneesta. Villeimpien skenaarioiden mukaan tapahtumat johtuvat avaruusolennoista, ajassa matkustaneesta voimasta, rinnakkaisesta maailmankaikkeudesta tai vaihtoehtoisesta Maasta hyökänneistä ihmisistä. 

  

"Grace, miksi kukaan teistä ei halua käyttää sanoja maapallon ulkopuolinen ja avaruuden muukalainen, kun puhutte Alue X:stä?" 

"Kukaan ei ole varma. Todisteista ei pidä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä." 

"Eikö edes näin pitkän ajan jälkeen?" (s. 17-18)

  

Hallinta etenee hitaasti, paljastaen yhden tiedonmurusen kerrallaan. Jäin kaipaamaan ensimmäisen teoksen kiivasta, rullaavaa kerrontaa, joka suorastaan hypnotisoi lukijansa. Control ei ole hahmona yhtä mielenkiintoinen kuin biologi eikä siis jaksa pitää mielenkiintoa yllä yhtä tehokkaasti. Teos on myös pidempi kuin trilogian ensimmäinen osa ja mielestäni Hallinnasta olisi hyvin voinut editoida pois ehkä jopa kolmanneksen. Hävityksen ahmi parilta lukemalta, mutta Hallinnan lukemissa minulla meni yli viikko. 

  

Erityisen sitaattilainauksen maininnan saa: "Ihmiset eivät olleet robotteja, heitä ei saanut käyttäytymään robottimaisesti. Vai saiko?" (s. 200)

  

Trilogian päätösosa, Hyväksyntä ilmestyy tammikuussa. Toivottavasti VanderMeer tuolloin viimein paljastaa, mikä saa Alue X:n tikittämään.  

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Alue X:n salaisuus raottuu

  

Etelärajaan, hallituksen salaiseen laitokseen, tuodaan pahamaineiselta Alue X:ltä palanneen retkikunnan selviytyjät. Laitosta johtava agentti kuulustelee heitä raottaakseen näkymättömän rajan taakse kätkeytyvän maailman mysteeriä. Hän kuulee pelkoa herättäviä, ristiriitaisia vihjailuja, että raja liikkuisi vääjäämättä kohti laitosta, mutta huomaa, ettei voi luottaa saamiinsa tietoihin. Sabotoiko joku hänen työtään peitelläkseen totuutta Alue X:n ja retkikuntien kohtalosta?

  

Hallinta on maailmanmenestykseksi kohonneen ja useita palkintoja voittaneen Eteläraja-trilogian toinen kirja.

      

Samantyylisiä kirjoja:  Arkadi & Boris Strugatski: Stalker, Stanislaw Lem: Eeden
   

Suomentanut: Einari Aaltonen, 382 sivua, Like 2015

    

Alkuperäinen nimi: Authority (2014)

  

Hallinta on luettu myös täällä: Risingshadow, Dysphoria, Sunnuntaisatuja, Kirjanvuoksi

Sarjassa aikaisemmin ilmestynyt: Hävitys (2014)

Kirjabloggaajien joulukalenteri: Luukku 13

Kuva: Niina T.

Kirjabloggaajien jo perinteeksi muodostuneessa joulukalenterissa on tänäkin vuonna nähty monelaisia luukkuja. Edellinen luukku avattiin Lukupino -blogissa ja seuraava luukku ilmestyy Kirjoista ja muista kertomuksista -blogissa. Koko kalenterilista löytyy Hyönteisdokumentti-blogista.

  

Kolmastoista joulukuuta juhlitaan Lucian päivää. Lucian tarina alkaa Sisiliasta, missä tänä päivänä, vuonna 304 legendaarinen hyväntekijä sai surmansa. Lucia oli kääntynyt kristinuskoon vaikka se Rooman keisarikunnassa olikin kielletty. Hänen perheensä oli osoittanut neidolle puolison, mutta Lucia oli valinnut toisen tien: hän pitäytyi naimattomana ja omisti lyhyen elämänsä köyhien auttamiseen. Tästä symbolina Lucia neito kantaa edelleen lyhdettä.                                                           

Tuula Korolainen: Lyhtykujan Lucia

Luciaan on liitetty kaksi erilaista tarinaa. Vanhemmassa versiossa valittu puoliso paljasti nuorikkonsa olevan kristitty. Sotilaat eivät kuitenkaan pystyneet kuljettamaan Luciaa mestattavaksi, sillä tämä oli kuin naulattu paikoilleen, Niinpä hänen ympärilleen koottiin rovio, mutta tulikaan ei pystynyt koskettamaan neitoa. Lopulta pyöveli iski Luciaa miekalla ja punainen vyö edustaa neidon saamaa miekanpistoa ja siitä valuvaa verta. 

  

Tuoreemman tarinan mukaan rikas roomalainen ei-kristitty mies rakastui Lucian silmiin ja toistuvien avioliittotoiveiden jälkeen Lucia repi itse silmät päästään ja antoi ne nuorukaiselle lahjaksi tarjottimelle aseteltuna. Neitsyt Maria kuitenkin antoi neidolle uudet, aiempaa kauniimmat silmät nähdessään tämän vahvan uskon. Siksi Lucia on myös näkövammaisten ja sokeiden pyhimys. Lucia sai oman muistopäivänsä 1300-luvulla.

  

Tarina levisi Saksaan ja sitä kautta Pohjois-Eurooppaan. Joulukuun kahdennentoista ja kolmannentoista välinen yö oli juliaanisen kalenterin mukaan vuoden pisin, kunnes gregoriaaniseen kalenteriin siirtyminen asetti nykyään talvipäivänseisauksena tunnetun päivän 22.12. Syntyneet lapset piti kastaa ja syystyöt saattaa loppuun tuohon päivään mennessä. 

  

Tuona yönä nimittäin Lusse eli Lucifer kulki maan päällä ja silloin olikin syytä pysytellä sisällä. Suljettujen ovien ja ikkunoiden takana pidettiin yllä iloista henkeä, syötiin ja juotiin, sekä sytytettiin kynttilöitä. Pihalle asetettiin olkilyhde pikkulinnuille ja karjalle annettiin tavallista enemmän syötävää. Joskus saatettiin myös antaa ruokauhreja pikkuväelle. Erään teorian mukaan Luciferin ja Lucian nimet sekoittuivat samankaltaisuuttaan ja Lussella saattoi olla jopa morsian, Musta Lucia. Molempien nimien pohjalla on sana lux, valo. 

  

Ruotsissa Luciaa on juhlittu 1700-luvulta saakka. Sahramilla keltaiseksi värjätyt luciapullat ovat myös tältä ajalta. Vaikka juhla onkin yleisempi suomenruotsalaisten alueella, on kynttiläkruunuinen Lucia tuttu myös muuallakin Suomessa, etenkin kouluissa. 

  

Kuva: Niina T.

Helsingin tuomiokirkolle kokoontuu tänäkin vuonna satoja ihmisiä katsomaan, kun vuoden valontuojaneito laulaa joululauluja. Tämän vuoden Lucia neito on Sonja Lehto. Tänä vuonna vietetään Suomen Luciaperinteen 60-vuotisjuhlaa. Kyse ei ole missikisoista, vaan Lucian tehtävänä on tuoda iloa ja valoa pimeyden keskelle. Hän vierailee joulu-tammikuun ajan mm. vanhainkodeissa ja kouluissa. Lucian lisäksi kulkueeseen kuuluu tähtipoikia- ja tyttöjä, sekä usein erilaisia taruolentoja.

  

Ruotsin kautta Suomeen on kulkeutunut myös toinen valoon liittyvä perinne - tiernapojat. Oulu tunnetaan Suomen tiernakaupunkina, jonka vuoksi Rotuaarilla paljastettiin viime vuonna Sanna Koiviston tekemä tiernapoikapatsas. Tierna on laina ruotsin kielen sanasta stjärna, tähti. Tiernapojat kiertelevät levittäen valoa talven keskelle laulujen ja näytelmän muodossa. Alunperin nuorten poikien muodostamat nelikot keräsivät taskurahaa ja kynttilänpätkiä valaisemaan pimeää taivaltaan. Vuosittain järjestettävät tiernapoikakisat on pitkäaikainen perinne, joka alkoi 1930-luvulla. 

  

Linkkejä:

Luciapullan ohje
Santa Lucia -laulun sanat
  
Valoisia lastenkirjavinkkejä Lucian päivään:

• Mila Teräs: Hämärinkäinen
• Tuula Korolainen: Lyhtykujan Lucia
• Mauri Kunnas: Koiramäen Martta ja tiernapojat
• Rauno Myllylä: Tähti se kulukeepi - Tiernapoikien tarina
• Kirsti Mäkinen: Topeliuksen joulu - Satuja ja runoja
• Hans Peterson: Markun joululahja
• Nora Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus
• Tuutikki Tolonen: Joulusatuja (13.12. Valottaren kulkue)
• Pirkko Vainio: Majakan jouluvalo

Lukupiirissä | Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

"Muista että on synti ampua matkijalintua."

     

   

Lokakuun lukupiirikirjanamme oli Harper Leen vuonna 1961 Pulitzer-palkittu klassikko Kuin surmaisi satakielen, josta ilmestyi tänä vuonna kauniskantinen 13. painos. Vahvasti vaikuttavaa lukukokemusta piti hetken aikaa sulatella ennen bloggaamista. Eikä liene vaikeaa arvata, miksi tämä teos on tällä hetkellä kuuma peruna. Tänään 10.12. vietetään kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää, joten julkaisen postauksen päivän kunniaksi. 

    

Thomas Jefferson on kerran sanonut, että kaikki ihmiset on luotu samanarvoisiksi. (s. 296)

   

Leen teos nousi uudelleen puheenaiheeksi, kun hänen 1950-luvulla kirjoitettu, kadonneeksi luultu käsikirjoituksena Kaikki taivaan linnut (2015) löytyi sattumalta. Kuin surmaisi satakielen ilmestyi englanniksi 1960,  Kaikki taivaan linnut jatkaa Scout Finchin (oikealta nimeltään Jean Louise) tarinaa tämän ollessa jo aikuinen nainen. 

  

Luin jostain väitteen, että Kaikki taivaan linnut olisi itseasiassa kesken jäänyt käsikirjoitusversio Kuin surmaisi satakielestä, eikä sen jatko osa. Harmillisesti en tullut laittaneeksi linkkiä ylös. Tämä väite tukisi ainakin sitä seikkaa, että osa uudessa teoksessa esiintyvistä tutuista hahmoista onkin yllättäen aivan erilaisia persoonaltaan. 

    

Kuin surmaisi satakielen perustuu osittain kirjailijan omiin lapsuuskokemuksiin, mutta varsinainen omaeläkerta se ei ole. Tiivistettynä tarina kertoo kahdeksanvuotiaasta Scoutista, jonka pienessä, idyllisessä kotikaupungissa tapahtuu jotain kauheaa: tummaa miestä epäillään valkoiseen naiseen kajoamisesta. Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin Alabamaan 1930-luvulle, on teos säilyttänyt ajankohtaisuutensa. Etenkin, kun on lukenut viime päivien sanomalehtiotsikointeja. 

  

- Ku Klux on poissa, sanoi Atticus. - Se ei tulee enää milloinkaan takaisin. (s. 212)

  

Scoutin perheeseen kuuluu lisäksi kaksi vuotta vanhempi veli Jem, isä Atticus ja keittäjä Calpurnia, joka on tummaihoinen. Calpurnia tarjoaa Scoutille naisen mallia, sillä äiti on kuollut Scoutin ollessa vain kaksivuotias, eikä hänellä ole tästä juurikaan muistikuvaa. 

  

Minulla ei oikeastaan ollut ennakko-odotuksia kirjan suhteen. Tiesin sen teemasta kuitenkin jotain ympäripyöreää. Olin nähnyt teoksen pohjalta vuonna 1962 tehdyn elokuvasovituksenkin, mutta siitä en juuri muuta muistanut kuin pätkän loppupuolen oikeudenkäynnistä. 

Olinkin positiivisesti yllättynyt siitä, että tapahtumia katsottiin lapsen silmin. Olen viime aikoina lukenut useitakin teoksia, joissa aikuisten julmaa maailmaa tarkkaillaan lapsinäkökulmasta. Teosten vahvuutena on usein se, kuinka tarkkanäköiset lapset kyseenalaistavat aikuisten jo vuosikymmeniä toistamia ajatusmalleja ja tapoja reagoida eri tilanteissa. On kuitenkin selvää, että kertoja on paljon vanhempi kuin henkilö, jonka kautta tarinaa kerrotaan.

  

Katsoin elokuvan uudelleen luettuani kirjan ja voin suositella sitä, vaikka se mustavalkoisuudessaan saattaakin epäilyttää. Leffassa toki joitain asioita on jätetty pois, mutta tarinan vaikuttavin osuus välittyy myös katselijalle. P.S. Boo Radleyn näyttelijä oli kauhean söpö. ;) 

  

Lukupiiriläisten mielestä teoksen ylivoimaisesti kiinnostavin hahmo oli Scoutin isä, asianajaja Atticus Finch, joka ottaa vastaan mahdottoman tehtävän. Hän puolustaa raiskauksesta syytettyä Tom Robinsonia. Atticuksen moraalinen kompassi on vakaa ja hän tekee päätöksensä niin, että tuottaisi mahdollisimman paljon hyvää teoillaan. 

  

- Ei Jem, mitä ajattelen, että on vain yhdenlaisia ihmisiä. Ihmisiä. 

- Niin minäkin ajattelin, hän sanoi vihdoin. - Kun minä olin sinun iässäsi. Jos on vain yhdenlaisia ihmisiä, niin miksi he eivät tule toimeen keskenään? Jos he ovat kaikki samanlaisia, niin minkä vuoksi he tekevät kaikkensa halveksiakseen toisiaan? Scout, minä luulen, että minä alan ymmärtää jotain. Luulen, että alan ymmärtää, minkä vuoksi Boo Radley on pysytellyt neljän seinän sisällä kaikki nämä vuodet... hän on tehnyt sen siksi, että hän haluaa pysyä sisällä. (s. 331)  

  

Pohdimme piirissä, kuinka kirjan keskeinen tilanne olisi ollut aivan toinen, jos tumma nainen olisi syyttänyt valkoista miestä vastaavassa tilanteessa. Naisilla oli tuohon aikaan vähemmän sanavaltaa, ihonväristä riippumatta kuin nyt, mutta sen lisäksi tummaihoisia pidettiin enemmän eläimen tai lapsen kaltaisina kuin oikeasti ihmisinä. Siksi väitetty valkoisen naisen raiskaaminen herättääkin paljon keskustelua, sillä jopa huonoin valkoinen nainen on teoksen maailmassa arvostetumpi yhteisön jäsen kuin paras tummaihoinen mies. 

  

Lukupiiriläisten kanssa kiinnitimme huomiota siihen, kuinka usein Scouttin tapaan käyttää housuja puututtiin. Hänen ikäisensä tytön olisi jo pitänyt käyttää vain mekkoja ja käyttäytyä hienon naisen tavoin. Etenkin Atticuksen sisko, Alexandra-täti korjaa tytön käyttäytymistä toistuvasti, muistuttaen L.M. Montgomeryn Runotytöstä tuttua Elisabeth-tätiä. 

  

- Täällä me olemme sitä mieltä, ettei pidä vainota ketään. (s. 358)

  

Kokonaisuudessaan Kuin surmaisi satakielen oli erittäin herättelevä ja syvällinen lukukokemus, johon jokaisen lukijan tulisi tarttua. Teoksen kieli ja ajatusmaailma ei juurikaan eroa nykyajasta, joten viimeisen sivun jälkeen olotila onkin jotenkin epätodellinen - emmekö me todellakaan ole päässeet tämän pidemmälle samanlaisten ihmisoikeuksien takaamisessa kaikille?

  

Erityisen sitaattilainauksen maininnan saa: "Hm, ehkäpä me tarvitsisimme lapsista kokoonpannun poliisin." (s. 228)

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Unohtumaton klassikkoromaani

Kahdeksanvuotias Scout kasvaa isänsä ja veljensä kanssa 1930-luvun Alabamassa, Maycombin kaupungissa. Aurinkoiset kesäpäivät ovat täynnä sopivan kokoisia seikkailuja, ja Scout opettelee elämää pienin askelin. Mutta kaupungin uneliaan pinnan alla kytee patoutunutta vihaa. 

Scout on autuaan tietämätön turvallisen maailmansa ristiriidoista, kunnes eräs oikeudenkäynti paljastaa kotikaupungin todelliset kasvot. Nuorta mustaa miestä syytetään valkoisen naisen raiskauksesta, ja Scoutin isä ryhtyy puolustamaan häntä. Ennakkoluulot ovat syvään juurtuneita, ja moni haluaa jakaa oikeutta myös tuomioistuimen ulkopuolella. Scout joutuu kohtaamaan asioita, joita ei vielä pysty ymmärtämään. Edessä on kasvun aika.

Harper Lee kuvaa lempeällä viisaudella kasvamisen kipeyttä todellisuuden kohtaamista. Kuin surmaisi satakielen on lumoava tarina kasvamisesta, omastatunnosta ja oikeudenmukaisuudesta.

"Liikuttava, hauska, rakastettava kirja." - Truman Capote

      

Samantyylisiä kirjoja:  Mari Stratchan: Hiljaisuus soi h-mollissa, Alan Bradley: Piiraan maku makea, L.M. Montgomery: Runotyttö, Jaqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate

   

Suomentanut: Maija Westerlund, 411 sivua, Gummerus 2007 (10. painos, 1. suomenkielinen painos 1961)

    

Alkuperäinen nimi: To Kill a Mockingbird (1960)

    

Muutama poiminta blogistanian runsaasta tarjonnasta: Kirjavinkit, Kirjaneidon tornihuone, Le Masque Rouge, Kujerruksia, Kirsin Book Club, Jokken kirjanurkka

Älyttömät joululahjat -haaste

Sain Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja -blogin Katalta Älyttömät joululahjat -haasteen. Ideana on listata 3-5 älytöntä joululahjatoivetta, jotka eivät nyt tai ehkä koskaan ole toteutettavissa. Lopuksi mukaan haastetaan kolme bloggaajaa. 

  

Toive 1) Kirjoittaa ja julkaista kirja. Olen pöytälaatikkoon rustaillut muutamia novelleja ja kaksi romaanimittaa lähentelevää teosta. Ensimmäinen kirjaidea syntyi ollessani lukiossa, joskus vuonna 2002. Tarina kertoi kivikaudella eläneestä tytöstä. Toinen, pidempi käsikirjoitukseni on tolkienistista fantasiaa (kirjoitettu vuosina 2006-2010) ja viimeisin, viime vuoden NaNoWriMossa kirjoittamani käsis dystopiaa. Huomasin muuten jossain vaiheessa, että kirjoitan päähenkilöt aina nuoriksi naisiksi.

  

Toive 2) Tasa-arvoisuus riippumatta sukupuolesta, ihonväristä, uskontokunnasta tai seksuaalisesta suuntautuneisuudesta Suomessa ja koko maailmassa. Hieman missikisa-vastaus, mutta minusta ihmisarvoiseen elämään kuuluu hyväksytyksi tuleminen. Nämä asiat kun joillekin ihmisille antavat syyn syrjiä toisia ja minä en voi ymmärtää viimeaikaisia keskusteluja, joissa rasismi kukoistaa. Kunpa ihmiset vain oppisivat kunnioitamaan toisiaan, niin kaikilla olisi helpompaa. 

  

Toive 3) Valkoinen joulu. Ilmatieteen pitkäaikaisten lumitilastojen mukaan Oulussa pitäisi olla lähes jokaisena jouluna lunta. Tosin parin viime vuoden ajan täällä pohjoisessa ei ole tullut kunnolla lunta, vaan koko talven lumikertymä on ollut n. 20cm luokkaa. Tälläkin hetkellä maa on valkoinen, mutta pari päivää kestäneen lauhtumisen aikana suuri osa lumesta on sulanut ja jäätynyt vaaralliseksi peilipinnaksi. Siksipä valkoinen joulu onkin toivomuksen arvoinen. 

 

Haastan mukaan seuraavat blogit:

1. Perspektiivivirhe 
2. Unelmien aika
3. Dysphoria

Liebster Award

   

Sain Todella vaiheessa -blogin Reta Anna Marialta Liebster Award -tunnustuksen. Suuri kiitos siitä! Sääntöjen mukaanhan tunnustus tulisi antaa blogeille, joilla on alle 200 lukijaa. Yöpöydän kirjoilla on lukijoita tänään yksi enemmän kuin eilen - yhteensä jo 215, eli minun kohdallani tämä ehti ei toteudu, mutta ehkä se ei haittaa. 

  

Liebster Awardin säännöt kuuluvat näin: 

1. Linkkaa haasteen antajan blogi postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

   

1. Minkä elokuvan näit viimeksi?

Kävin tänään katsomassa Matkijanärhi 2:n Finnkinon teatterilla. End of an era! Huikea filmatisointi päätti trilogian henkeasalpaavasti. Päädyin pitämään tästä versiosta enemmän kuin kirjallista alkuperäisteoksesta. 

  

2. Kuvaile unelmakirjaasi.

Huh, hankala kysymys, johon yritän vastata parhaani mukaan. 

  

Arvostan teoksia, joiden kieli on kaunista, vailla kirjoitusvirheitä tai liian kummallisia sanaväännöksiä. Ajankuvaa ja miljöötä on kuvattu runsaasti, mutta ei raskaasti, jotta voin kuvitella maiseman mielessäni - haluan hengittää hahmojen kanssa samaa ilmaa. Samoin hahmojen tulee olla tarkasti kuvattuja, mutta ei luettelomaisesti, ulkoa ja etenkin sisältä. Nimissä on voimaa, eli unelmakirjailijani on panostanut niihin. Kerronnan tulee olla oivaltavaa, herättää uusia ajatuksia, paljastaa jotain syvempää lukijasta, hahmoista ja ehkä jopa kirjailijasta. 

  

Genren suhteen ei tässä ole niin merkitystä, sillä näitä kaikkia voi saada niin elämäkerroista, fantasiasta, sotaromaaneista kuin kovasta scifistä. Romantiikka ei ole pakollista, mutta tuoreesta näkökulmasta kerrottuna sekin on erittäin mielenkiintoinen lisä unelmateoksessa. Viimeiseksi täytyy mainita, että tällaisella elämää suuremmalla teoksella tulee olla myös huomiota herättävä, kaunis kansi, joka sopii yhteen sisällön kanssa.  

3. Liittyykö sinulla lukemiseen jotain rituaaleja? (Esim. aina pitää olla teetä tai kietoutuneena tiettyyn vilttiin.)

En ole koskaan ajatellut lukemiseen liittyviä rituaalejani. Luen usein nojatuolissa, joten aluksi täytyy nostaa ylimääräiset tavarat pois siitä, ennen kuin lukusession voi aloittaa. Syksyisin tykkään käpertyä tuoliin huopaan kääriytyneenä ja juoda teetä, mutta en joka päivä. Rituaalimaisin toimintamuotoni lienee oikean kirjanmerkin valinta. Haluan aina löytää kokoelmastani sen kirjanmerkin, joka sopii lukemaani kirjaan. 

  

4. Minkälainen ihminen olet juhlissa?

Riippuu vähän juhlista. Yleensä en niissä viihdy, ja jos satun olemaankin paikan päällä, pysyttelen vesilinjalla ja seinänvierustalla. Normaalisti olen hyvinkin puhelias, mutta juhlissa on liikaa ihmisiä, joista yleensä en kovinkaan montaa edes tunne. Jos juhlilla on kuitenkin kirjallisuus/fandom -teema, saatan jäädä puhumaan tuntemattomillekin pitkäksi aikaa jostain aiheesta, joka minua kiinnostaa. 

  

5. Onko e-kirjoilla tulevaisuutta? Entä paperikirjoilla? Kirjakaupoilla?

Molemmille löytyy lukijoita, en siis pidä e-kirjaa paperikirjan kilpailijana saati korvaajana. Itse olen puhtaasti paperikirjalinjalla, vaikka näenkin e-kirjan sopivan paremmin toisille lukijoille joissakin tilanteissa. Kivijalkakirjakauppoja on varmasti myös tulevaisuus, sillä esim. Helsinkiin on nyt syksyn aikana avattu kaksi uutta myymälää (Aavetaajuus ja Nide), lisäksi Amazon ja AdLibris ovat myös aloittaneet omien kivijalkakirjakauppojen perustamisen. 

  

6. Kenen kirjailijan työhuoneessa haluaisit olla kärpäsenä katossa? Elävä tai kuollut, kumpikin käy.

Magdalena Hai. Uskon, että hänen tyähuoneensa katossa ei tulisi tylsää. 

  

7. Kummasta pidät enemmän: kirjojen ahmimisesta vai rauhallisesti makustelusta?

Se on hyvin kirjasta riippuvasiat. On teoksia, jotka ahmii kuin suklaalevyn (esim. Andy Weirin Yksin Marsissa) ja toisia täytyy nauttia pienissä paloissa kuin pitkään kypsynyttä viiniä (esim. Laura Lindstedtin Oneiron). Ahmitut kirjat jäävät yleensä vahvempina lukukokemuksina mieleen, sillä ne rajautuvat ajallisesti lyhyempään jaksoon, mutta toisaalta pidän myös kirjoista, jotka haastavat lukijansa, kunhan välillä lukee viihteellisempiäkin kirjoja. 

  

8. Kuinka järjestelmällinen olet?

Semi-järjestelmällinen. Osa elämänpiiristäni on hyvinkin terävärajaisesti järejstelty, työpöytäni puolestaan pursuilee erilaisia harrastusvälineitä värikynistä pihteihin, villalangasta muistiinpanovihkoihin. Saatan tehdä vähän sieltä ja täältä, hyppien pitkienkin aasinsiltojen kautta asiasta toiseen ja palata taas alkuun. 

  

9. Oletko innostunut jostain viime aikojen muoti-ilmiöstä, kuten karppauksesta, Room Escapesta, lankuttamisesta tai pastellinvärisistä hiuksista?

Aikuisten värityskirjat lienevät ainoa muoti-ilmiö, joka viime aikoina on tarttunut minullekin. Sain ensimmäisen värityskirjani (Valentina Harperin Creative Coloring - Animals) vasta vähän aikaa sitten synttärilahjaksi ja jouluksi toivoin paria kirjaa lisää. 

  

10. Kirjasarja vai yksittäinen romaani?

Riippuu kirjasta. Viime aikoina kustantamoissa on suosittu trilogioita, joten niiden vastapainoksi on kivaa lukea myös yksittäisiä, omilla jaloillaan seisovia kirjoja. Kovin pitkiä sarjoja puolestaan yritän vältellä. Trilogiat toistavat liian kaavamaista rakennetta, eli toisessa osassa ei tule juurikaan uutta. Missä ovat kaksiosaiset (mini)sarjat?

  

11. Missä maisemassa mielesi lepää?

Rakastan pitkiä kävelyretkiä metsässä mieheni kanssa. Mieluummin katselenkin siis puita, järviä ja mäkiä kuin urbaania betoniviidakkoa. Ihannemaisemani on keskieurooppalainen tammilehto, jonka metsänpohjaan aurinko viistolla valollaan maalaa pitsikuvioita. Vihreä on murrettua, paikoin jo enemmän keltaista kuin vihreää. Ilma on raskasta, mutta ei hiostavaa, täynnä vahvaa elämän tuoksua ja lintujen sirkutusta. Ikivanhojen runkojen muodostama katedraalimainen paikka on ajaton, pyhä, ja täynnä sykkivää voimaa.

En haasta ketään, sillä niin kuin Reta toteaa, on tämä kiertänyt jo useimissa blogeissa. 

Marraskuun luetut

Sain marraskuun alussa mieheltäni ensimmäisen aikuisten väristyskirjani, Valentina Harperin Creative Coloring - Animals, josta olenkin sitten väritellyt nyt kymmenisen kuvaa. Tässä kuningaskalastaja.  

   

Niin se vuosi käy vähiin. Ei ole jouluun enää pitkä aika. Marraskuussa luin 14 kirjaa eli 2042 sivua. Karo Hämäläisen luotsaamassa lukuhaasteessa luettiin kuukauden jokaisena päivänä vähintään 30 sivua. Ihan joka päivä en päässyt tavoitteeseen, mutta vähintään puolet siitä ehdin kiireisimpinäkin päivinä lukemaan. Toisina päivinä taas luin yli satakin sivua. Kokonaissaldoksi tässä haasteessa tuli viisi kirjaa eli 1803 sivua. 

   

    

Parista kirjasta en vielä ehtinyt bloggaamaan. Kuukauden parhaat lukuhetket kuitenkin tarjosi Andy Weirin avaruusseikkailu Yksin Marsissa. Laura Lindstedtin Finladia-palkittu teos Oneiron puolestaan aiheutti jännityksen hetkiä: ehdinkö lukemaan kirjan ennen voittajan paljastusta ja pitiköhän Hector siitä? Myös Siiri Enorannan teoksen Surunhauras, lasinterävä parissa sai kevyesti vierähtämään useamman tovin.  

   

Tänään avautuu Kirjabloggareiden joulukalenterin ensimmäinen luukku Hyönteisdokumentti-blogissa. Minä olen mukana tänä vuonna luukussa 13 (Lucian päivä) ja luinkin sitä varten kasan lasten kuvakirjoja (joita en laskenut tuohon lukuhaasteeseen). Tästä lisää sitten parin viikon päästä.

   

Luetut kirjat:

• Andy Weir: Yksin Marsissa
• Jeff VanderMeer: Hallinta
• Laura Lindstedt: Oneiron
• Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
• Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

Kevään kirjauutuudet

Vielä ei ole vuosi 2015 päätöksessään tai kaikkia syksyn kirjoja luettu saati julkaistu, kun kustantamot ilmoittavat jo tulevan kevään uutuuksiaan. Tässäpä poimintoja katalogeista. Päivitän listaa, kunhan vielä puuttuvat katalogit ilmestyvät. Näyttää tulevan ainakin tietokirjojen puolesta mielenkiintoinen vuosi. 

 
Avain:

• Jari Koponen: Pirun tusina (tietokirjallisuus, maaliskuu)
• M.G. Soikkeli: Tieteiselokuvan käsikirja (tietokirjallisuus, maaliskuu)

    

Bazar:

• Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä (helmikuu)
• Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa (huhtikuu)
• Shane Hegery: Kalmankita - Legenda alkaa (toukokuu)

    

Gummerus:

• Fausto Brizzi: 100 onnen päivää (tammikuu)
• Jojo Moyes: Jos olisit tässä (helmikuu)
• Mikko Oikonen & Tiina Raevaara: Ihon alla (huhtikuu)
• Elif Shafak: Valkoinen elefantti (maaliskuu)
• Ida Simons: Tyhmä neitsyt (tammikuu)
• Chris Riddell: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (helmikuu)

 
Into:

• David Jonstad: Sivilisaation loppu (tietokirjallisuus, maaliskuu)
• Jussi Kivi: Hämäräperäisiä tutkimusmatkoja (tietokirjallisuus, joulukuu 2015)

Jalava:

• Russell Brand (kuvittanut Chris Riddell): Hamelnin pillipiipari (kesäkuu)

Karisto:

• Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika (maaliskuu)
• Maria Kuutti: Anna ja Elvis ja verraton vaari (huhtikuu)
• Theo Lawrence: Hehkuva ruumis - Mystic City 3 (toukokuu)
• Terhi Rannela: Frau (maaliskuu)

Like:

• Tiina Raevaara: Korppinaiset (maaliskuu)
• Jeff VanderMeer: Hyväksyntä (tammikuu)

    
Myllylahti:

• Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut (helmikuu)
• Markku Pietikäinen: Maan nielemät (helmikuu)
• Elina Pitkäkangas: Kuura (huhtikuu)
• Paula Silvonen: Nukkemestari (maaliskuu)

  

Osuuskumma:

• Steampunk! – Silintereitä ja siipirattaita (maaliskuu)

Otava:

• K.K. Alongi: Kevätuhrit (maaliskuu)
• Noora & Jenna Kunnas: Kaheli sakki ja pöyhkeä paroni (maaliskuu)
• Beatrix Potter: Petteri kaniinin satumaailma (uusintapainos)
• Veronica Roth: Neljä (huhtikuu)
• Mila Teräs: Noitapeili (maaliskuu)

    

Reuna:

• Seija Leivo: Kauluksessa kultainen hämähäkki
• Teresa Myllymäki: Karhulehto 
• Raimo E. Tikkanen: Yshalon

S&S (ent. Schildts & Söderströms): 

• Takashi Hiraide: Kissavieras (helmikuu)

    

Tammi:

• Mintie Das: Storm Sisters 1: Kuohuva maailma (tammikuu)
• Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta (huhtikuu)
• David Walliams: Gangsterimummi (tammikuu)
• Sarah Winman: Merenneidon vuosi (helmikuu)
• Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut (helmikuu)

      

Teos: 

• Katarina Baer: He olivat natseja (tietokirjallisuus, maaliskuu)
• Mikko Rimminen: Maailman luonnollisin asia (huhtikuu)
• Sei Shonagon: Tyynynaluskirja (huhtikuu)
• Jouko Sirola: Palanneiden vuoksi (maaliskuu)
• Vaclav Smil: Sadonkorjuun aikakausi (tietokirjallisuus, toukokuu)

    

WSOY:

• Clive Cussler & Graham Brown: Haamulaiva (tammikuu)
• Anthony Doerr: Davidin uni (kesäkuu)
• John Green: Teoria Katherinesta (toukokuu)
• Sanna Isto & Sami Saramäki: Maan alaiset (toukokuu)
• Lauren Kate: Langennut (tammikuu)
• Laura Lähteenmäki: Nutcase (helmikuu)
• Liane Moriarty: Nainen joka unohti (tammikuu)
• Rick Yancey: Viides aalto - Viimeinen tähti (toukokuu)

    

Top 10 kiinnostavimmat ja eniten odotetut:

1. Mintie Das: Storm Sisters 1: Kuohuva maailma
2. Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut
3. Rick Yancey: Viides aalto - Viimeinen tähti
4. Takashi Hiraide: Kissavieras 
5. K.K. Alongi: Kevätuhrit 
6. Jeff VanderMeer: Hyväksyntä 
7. Veronica Roth: Neljä 
8. Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa 
9. Mila Teräs: Noitapeili
10. Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta