Lukupiirissä | Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

"Hopeinen pakettiautomme oli maaginen kulkuneuvo.

Joka kerta kun nousin kyytiin, se vei minut aivan uuteen paikkaan."

    

   

Joulukuun lukupiirikirja

  

Lukuhaasteissa: Helmet 2022: 5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

  

Vetämäni lukupiirin joulukuun kirjana oli Hiro Arikawan Matkakissan muistelmat. Sen kannen on tehnyt Satu Konttinen, samaan tyyliin kuin Takashi Hiraiden Kissavieraan ja Hiroko Kawakamin Sensein salkunkin. Toivottavasti S&S jatkaa näiden japanilaisten romaanien kääntämistä tällä ihastuttavalla kansityylillä.

  

"Joskus tuntuu kuin se ymmärtäisi ihmiskieltäkin. Todella älykäs se on." 

Hölmö tässä on ihminen, joka ei ymmärrä meidän kieltämme. (s. 51)

  

Kirjan kertojaäänenä on Nana niminen kollikissa. Nimen se on saanut Satorulta numeroa seitsemän muistuttavasta hännästään (Satorun edellinen kissa puolestaan oli saanut nimensä otsansa merkinnöistä, jotka olivat kirjoitusmerkin kahdeksan näköiset). Nana on katujen kovettama katti, mutta se kuitenkin lämpenee Satorulle, joka tuntuu ymmärtävän sitä paremmin kuin muut ihmiset. Loukkaannuttuaan Nana hakee apua Satorun luota, eikä koskaan enää palaa kaduille. 

  

Joka ikinen kissa valitsee mieleiset asiat oman päänsä mukaan, ja kissaa varten suunnitellut esineet ovat harvemmin menestys. (s. 258)

  

Kaksikko elää yhdessä hyvää elämää viiden vuoden ajan, mutta sitten Satoru vie Nanan vierailulle kouluaikaisen ystävänsä luokse. Nana tajuaa, että sille etsitään uutta kotia, mutta se ei halua muuttaa. Niinpä kaksikko tekee kolme reissua, joiden aikana kissa ja mies kokevat ihmeellisiä seikkailuja merenrannalla, Fuji-vuoren lähistöllä ja kukkaniityllä. Nähdään peuroja ja sateenkaaria, aaltoilevaa heinää sekä hotelli, jonne kissat ja koirat ovat tervetulleita. 

  

"Kyllähän minäkin ihailin sellaista maalaiselämää kuin Naapurini Totoro -elokuvassa." (s. 102)

  

Suurin osan kirjasta ollaan Satorun ja hänen ystäviensä lapsuuden ja nuoruuden aikaisissa takaumissa. Ne syventävät paljon Satorun hahmoa, mutta maalaavat hänen ystävänsä hyvin epämiellyttävään valoon: jokainen on kateellinen jostakin Satorun persoonallisuuden piirteestä. Nana on hyvin kissamainen kissa, se tykkää nukkua pahvilaatikoissa ja lämpimän putkitelkkarin päällä. Sen ajattelumallikin kuulostaa kissanomistajille tutulta, vaikka välillä se on hieman liian ihmismäinen. Nana esimerkiksi vertaa sekä lauttaan jonottavia autoja että pihlajanmarjoja rukousnauhaan sekä puhuu kummituksista ja kauhuelokuvista kaksikon vieraillessa hautausmaalla.  

  

Talvi tulee pian. Minun muistelmanikin lähestyvät loppuaan. (s. 296)

  

Lopussa Satoru majoittuu Sapporoon tätinsä kanssa, joka vuosia aikaisemminkin otti pojan luokseen vanhempien kuoltua. Hän ei ole kovin hyvä kissojen kanssa: säikähtää, kun Nana pyyhkäisee hänen jalkaansa vasten, inhoaa Nana kehräämisen vuoksi pörisevää kurkkua, pitää kissan kieltä liian karheana, on vähällä heittää Nanan pahvilaatikon roskikseen... Täti kuitenkin lämpenee kissoille ja pelastaa löytämänsä kissanpennun. Onneksi olin lukenut kirjan arvosteluja Goodreadsista, niin osasin varautua loppupuolella nenäliinoilla. 

Kotona ollessaan hän käytti enemmän aikaa lukemiseen kuin television katseluun. Joskus hän vuodatti kyyneleitäkin sivuja käännellessään. (s. 148)

Japani on haastava paikka naiselle. Se on käynyt ilmi kaikista japanilaisista romaaneista, jotka olen lukenut (esim. Sayaka Muratan Lähikaupan nainen). Tässäkin tulee useassa kohtaa ilmi kulttuuriero maidemme välillä. "Vaimon suuri murhe oli, että häntä ei vieläkään ollut siunattu lapsella." Kun hän sitten tulee raskaaksi, mutta saa keskenmenon, toteaa appi, että selvisipä viimein, että voit ainakin saada lapsia... Julmaa. Lisäksi mies mutisee jotain nykynaisten hysteriasta. Toisessa kohtaa nainen, joka on orpo ja auttaa rahallisesti pikkusiskoaan nähdään huonona morsianehdokkaana. Tädin parisuhde päättyi hänen adoptoitua siskonpoikansa, sillä mies ei hyväksynyt hänen päätöstään, koska häneltä ei kysytty mielipidettä asiaan.

"Maailmassa on myös ihmisiä, joita ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Rakkautta vanhempien ja lasten välillä ei voi taata." (s. 71)

Tähän oli jäänyt muutamia typoja, esimerkiksi sanan yrtit sijaan eräällä sivulla luki yritit. Vuodenvaihteessa alkoi vaivaamaan pieni lukujumitelu, joten oli hieman työlästä saada tämä luettua ja viimeisiä sivuja luinkin vielä etälukupiirin miittiä seuraavana päivänä, tammikuun kolmantena. Liitän loppuun lainauksen, josta tuli mieleen kissani Rontti, jonka kanssa asuin viisi vuotta, kunnes jouduin etsimään sille uuden kodin.

  

"Se rakastaa etenkin leluhiirtä. Sellaista jäniksenkarvasta tehtyä." (s. 48)

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Koskettava tarina kissasta, yksinäisyydestä ja ystävyydestä

  

Kollikissa Nana silmäilee maailmaa tyynen välinpitämättömästi, kuten kissa ainakin, ja ystävystyy sattuman kaupalla Satorun, kissarakkaan nuorukaisen kanssa.

  

Onnea tuovan numeron seitsemän mukaan nimetty Nana on asunut Satorun luona viisi vuotta, kun Satoru eräänä päivänä ilmoittaa, ettei Nana voi enää jäädä hänen luokseen. Mies ja kissa lähtevät matkaamaan löytääkseen Nanalle uuden kodin. Matkallaan läpi Japanin he tapaavat Satorun vanhoja ystäviä ja kasvavat yhdessä ymmärtämään rakkauden merkityksen. Mutta miksi Satoru tahtoo kaikesta huolimatta luopua Nanasta?

  

Matkakissan muistelmat on kuvaus kissan ja omistajan rikkumattomasta siteestä sekä pienten ja suurten rakkaudenosoitusten merkityksellisyydestä. Kissan näkökulmasta kerrottu teos on tulvillaan teräviä ja kissamaisen hauskoja huomioita, jotka jokainen kissanomistaja tunnistaa.

  

Suomentanut: Raisa Porrasmaa, 310 sivua, WSOY 2021

   
Alkuperäinen nimi: Tabineko Ripouto (2019)

  

Luettu myös täällä: Kirjoihin kadonnut, Maailman kirjat, Sunnuntaisatuja 

Naistenviikko | Sayaka Murata: Lähikaupan nainen

"Toisin sanoen on esitettävä tavalliseksi ihmiseksi kutsuttua mielikuvaa, joka meillä kaikilla on sisällämme. Samoin konbinissa kaikki näyttelevät myyjäksi kutsuttua kuvitteellista olentoa."

   

   

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Naistenviikko: nimipäiväänsä 20.7. viettävät Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta, Ei-valkoisten ja ei-miesten kirjoittamat kirjat- lukuhaaste, Helmet 2020: 29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva 

  

Olipahan erikoinen kirja. Tämä oli ensimmäinen ajatukseni, kun olin lukenut Sayaka Muratan Lähikaupan naisen. Tulee vähän mieleen Han Kangin Vegetaristi. En kokenut kirjaa humoristisena, pikemminkin surullisena ja ahdistavanakin, sillä päähenkilön tapaa elää kyseenalaistettiin jatkuvasti. 

  

Keiko on ollut lähikaupassa töissä 18 vuotta ja on nyt 36-vuotias. Tuon ikäisen osa-aikatyössä käyminen ja sinkkuus herättää suuresti kummastusta kaikissa ihmisissä, koska "epätavallisten ihmisten tuomitseminen on tavallisten ihmisten harrastus". Keikon pitäisi siis olla naimisissa ja tehdä lapsia tai kokopäivätyössä, koska niin yhteiskunta odottaa hänen tekevän. Keiko kertoo, että päivä, jolloin lähikauppa aukesi ja hänestä tuli myyjä, hän syntyi uudelleen, pääsi viimein osaksi maailmaa.

Uuden päivän alku. Aika, jolloin maailma avaa silmänsä ja yhteiskunnan rattaat alkavat pyöriä. Minustakin tulee jälleen yksi noista rattaista. Kuljen eteenpäin muiden mukana. Olen osa toimiva yhteiskuntaa pyöriessäni rattaan lailla tämän aamuksi kutsutun ajan halki. (s. 9-10)

  

Minusta tuntuu, että Keikolla on autismikirjon erityispiirteitä, sillä hän joutuu toisia matkimalla ja rooleja ottamalla olemaan "normaali", minkä lisäksi hänellä on aika erikoisiakin ajatuksia. Hän toteaa olleensa hieman omituinen lapsi, jota eivät kiinnostaneet lelut ja namit. Hän ei myöskään pidä veden maustamista tarpeellisena, niinpä hän nauttii keitetyn veden sellaisenaan, ilman teepussia. 

Vauva alkoi itkeä. Sisareni kiirehti keinuttelemaan ja rauhoittelemaan sitä. Katselin veistä, jolla olimme jakaneet leivoksen kahtia. Olisi niin helppo saada vauva kerrasta hiljaiseksi. Mikä hässäkkä mokomasta. (s. 50)

  

Minun kävi sääliksi Keikoa, jota kaikki halusivat olla muuttamassa. Hänen siskonsa pyytää itkien Keikoa parantumaan omituisuudestaan, menemään terapiaan, vaikka jos tällä todellakin on autismi, lieväkin, niin ei tästä voi parantua, voi vaan opetella elämään sen tuomien haasteiden kanssa. Lisäksi Keiko vaikuttaa oevan aseksuaali.

Olin taitava matkiman meille takahuoneessa näytettyä videota ja kouluttajan antamaa mallia. Kukaan ei ollut aiemmin opettanut minulle, millaisia normaali ilme ja ääni olivat. (s. 18)

  

Vielä erikoisempi hahmo kuin Keiko on eräs vain vähän aikaa konbinissa työskentelevä mies, jonka kanssa Keiko vähän aikaa asuu, jotta näyttäisi yhteiskunnan silmissä tavallisemmalta. Miehen lempipuheenaihe on, kuinka nykyaika on vain valeasuun verhoutunut kivikausi ja kuinka kauneimmat naiset parveilevat parhaan metsästäjän ympärillä. Hän haukkuu kaikki konbinin työntekijät pohjasakaksi. Keikonkin hän haukkuu nuhraantuneeksi, käytetyksi tavaraksi, vaikka olisi neitsyt, hän ei saisi erektiota Keikon kanssa ja että tämän kohtu taitaa olla jo rapistunut. 

Kielellisesti Muratan teos ei herätä vahvoja ajatuksia, mutta pariin otteeseen löysin lauseita, jotka soljuvat runomaisesti (kuten "Kuljin läpi laulukaskaan tyhjän kuoren kaltaisen maailman") sekä lauseita, jotka herättivät vain kummastusta (kuten jatkuvasti toistettu lausahdus sillan alle kuolemisesta).
   

Saatoin tuntea, miten naiskaksikon kohdut moukuivat yhteen ääneen. (s. 34)

 

  
Arvosana:

        

Takakannesta:

Keiko on 36-vuotias. Hänellä ei ole koskaan ollut poikaystävää, ja hän on ollut töissä samassa tokiolaisessa lähikaupassa 18 vuotta. Hänen perheensä toivoo, että hän löytäisi kunnon työn. Ystävät kummastelevat, miksi hän ei mene naimisiin. Mutta Keiko itse tietää, mikä hänet tekee onnelliseksi. Lähikaupasta ja sen joka päivä toistuvista askareista hän on löytänyt rauhan ja elämänsä tarkoituksen.

  

Lähipiirille ei kuitenkaan kelpaa, että naimaton nainen tyytyy täyttämään kaupan hyllyjä. Paine kasvaa löytää uusi työ – ja vielä pahempaa, aviomies – jolloin Keikon täytyy turvautua epätoivoisiin tekoihin.

  

Lähikaupan nainen on yllättävä ja tarkka kuvaus nyky-Japanista, sen työkulttuurista ja sopeutumispaineista. Kirja on niin kuin sen päähenkilö Keiko: omituinen/erikoinen/kummallinen ja rakastettava.

    

Suomentanut: Raisa Porrasmaa, 126 sivua, Gummerus 2020

  

Alkuperäinen nimi: Konbini ningen (2016)

   

Kirja on luettu myös täällä: Kulttuuritoimitus, Adventurista, Bibbidi Bobbidi Book, Mitä luimme kerran, Kirjaluotsi, Kirsin Book Club,  Kirjamies, Kirjavinkit, Kirjahilla 

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta (Sensored Reality #1)

"Tuntuu kuin purjehtisi painajaisessa. Dystopiasa.

Tämä on uponnut kaupunki."

  

  

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla 15.4.2018.

   
Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Kirjassa on hahmo eri kulttuurista kuin sinä
    

Ander Vacklinin ja Ja Aki Parhamaan kirjoittama Beta aloittaa uuden Sensored Reality -trilogian. On vuosi 2117 ja merenpinnan nousun takia maailma on muuttunut hyvin erinäköiseksi kuin se on tällä hetkellä. Ensimmäisessä osassa tavataan 16-vuotias Bug, oikealta nimeltään Minako Takeda. Hänen japanilainen isänsä on kuollut vähän aikaa sitten ja tyttö on kirjan alussa juuri muuttanut suomalaisen äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen.

  

Minua paleltaa. En olisi ikinä uskonut, että missään tällä lämpöhalvauksessa kituvalla planeetalla voisi olla syksyisinkin näin kylmää, ja talvikin on vasta tulossa. (s. 147)

  

Jo kirjan ulkoasu antaa vihjeen, millainen maailma teoksen sivuilta on löydettävissä. Teoksen takakansi nimittäin muistuttaa suuresti pelipakkausta. Dystooppinen teos vertautuu teemoiltaan sekä Ernest Clinen Ready Player Oneen että Piia Leinon Taivaaseen, joissa on yhdistävänä tekijänä pelaajan kehoon mukautuva aistimuksia välittävä pelipuku ja virtuaalimaailma sekä ilmastonmuutoksesta johtuvia pakolaisia ja slummikyliä. Betan maailmassa ilmastonmuutokseen on kuitenkin puututtu. Vaikka vedenpinta onkin korkealla ja Pohjois-Euroopan talvet ankaria Golf-virran pysähtymisen takia, on ilmakehässä happea enemmän kuin vuosisatoihin. Teoksen maailmassa käytetään vihreää teknologiaa, kulkuvälineitä, jotka pakokaasun sijaan muodostavatkin happea, mikä on johtanut muun muassa suurikokoisiin sudenkorentoihin ja ihmisten lisääntyneeseen aktiivisuuteen. 

  

"Hei", ääni sanoo. "Minä olen älyseinän mukana tuleva tekoälypohjainen avustajasi. Haluaisitko nimetä minut?" -- Äiti ehdottaa nimeksi Ada Lovelacea -- "Tällä nimellä juhlistamme tekniikan alan anaisia ja heidän osuuttaan tieteessä, tekniikassa ja matematiikassa." (s. 113-114)

  

Bug aloittaa uudessa koulussa ja tutustuu luokallaan oleviin Alvariin, Cosmoon ja Jadeen, joista viimeinen muistuttaa käyttäytymisensä puolesta hieman kaimaansa K.K. Alongin Kevätuhrit-sarjassa. Koulu ei kuitenkaan nuorta päähenkilöä kiinnosta, vaan hän uppoutuu mieluummin videopelien maailmoihin. Hänen äitinsä johtaa isoa pelifirmaa, missä kehitellään pelaamisen historian mullistavia uuden sukupolven konsoleita ja jotain, mistä Bug tietää vain nimen Next Level. Kun Bug päätyy puettavan konsolin Sensored Realityn betatestaajaksi, hänen maailmansa muodostuu siitä lähtien virtuaalisesta vuoden 1559 Japanista samuraineen ja ninjoineen. Peli saa Bugin kiinnostumaan isänpuoleisen kotimaansa historiasta ja koulun japanilaisen historian kurssille kirjoitteva esseekin syntyy kuin itsestään sen jälkeen. 

  

Koulumaailmassa ajatellaan, että videopelit katkaisevat yhteyden oikeaan maailmaan. Minulle pelit taas ovat tapa olla yhteydessä maailmaan ja oppia siitä. Ne tarjoavat toisia näkökulmia, toisia elämiä, historiaa, vaihtoehtoisia todellisuuksia. (s. 31)

  

Tekijänoikeussivulla todetaan, että useimmat teoksessa mainittujen pelien nimet ovat kirjoittajien mielikuvituksen tuotetta. Harmillisesti suuri osa niistä tuntuu kuin satunnaisgeneraattorin luomilta viime vuosien suosituimpien pelien nimistä. Teknologia puolestaan tuntuu hyvin uskottavalta läpinäkyvine kännyköineen, sosiaalisen median sovelluksineen, cutscene-elokuvineen, älytapetteineen, tekoälyineen ja lisätyn todellisuuden silmäilmplantteineen. Tapahtumien sijoittaminen sata vuotta tulevaisuuteen on myös hyvä ratkaisu näiden edistysaskeleiden mahdollistamiseksi. Kiinnostavasti ihmiskunta on levinnyt Maan lisäksi levinnyt vilja-aittana toimivaan Merkuriukseen, kasvihuoneilmiöstään kesytettyyn Venukseen sekä Marsiin, jonka pinnalla käynnissä olevat rakennusprojektit ovat salattuja. 

  

Onneksi tuollaiset hahmot alkoivat kadota videopeleistä 2050-luvun tienoilla, kun tasa-arvoisemmin ajattelevien pelisuunnittelijoiden pelit pääsivät viimein kauppojen hyllyille. Pelien naiset eivät olleet vain teini-ikäisille pojille luotuja käsittämättömiä seksiobjekteja, isorintaisia naisia -- 2050-luvun tienoillapelien naisista tuli viimein todellisia. älykkäitä, osaavia, rohkeita ja nokkelia, sellaisia kuin naiset olivat olleet koko ihmiskunnan historian ajan. (s. 32-33)

      

Kirjailijat eivät kaada kaikkea informaatiota kerralla lukijan niskaan, vaan sitä annostellaan sopivan kokoisina palasina pitkin teosta, olipa kyseessä sitten maantieteelliset, yhteiskunnalliset tai tekniset muutokset tai sodat. Kirjailijakaksikolla on sana hallussa muutamaa erikoisempaa kielikuvaa lukuunottamatta - huomaa hyvin, että molemmilla miehillä on taustallaan pitkä ura käsikirjoittajina. Etenkin Bugin kielenkäyttö tuntuu ikään ja aikaan sopivalta, hän esimerkiksi iskee silmää “kuin mikäkin keltatautinen emoji”. Vetävästi kirjoitettu teos kiihdyttää tahtiaan loppua kohden, minkä vuoksi teosta on vaikea laskea käsistään.

  

Vastustajani ovat ehkä käyttäneet minua nappulana heidän isommassa pelissään, mutta oheistuotteena he ovat muokanneet minusta vaarallisen vastustajan. (s. 311)

  

Kuten Ready Player Onen Wadella, on Bugillakin tehtävä suoritettavanaan virtuaalimaailmassa, mikä vaatii ihmishenkiä ennen kuin voittaja ratkeaa. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka jatko-osissa sukelletaan mysteereihin, joihin Bug törmää. Toinen osa, Glitch, on ilmoitettu julkaistavaksi keväällä 2019. Beta on kansainvälisen tason young adult-romaani ja sen käännösoikeudet omistavan Elina Ahlbäck Literary Agencyn lienee helppoa markkinoida teos myös Suomen ulkopuolelle. 

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

ARKITODELLISUUDEN RAJOJA RIKKOVA SCIFI-DYSTOPIA

  

Oletko koskaan lentänyt lohikäärmeen selässä, pomppinut parkouria katolta toiselle tai iskenyt nyrkin samuraihaarniskan läpi?

  

Tervetuloa vuoteen 2117. Ilmastonmuutos ja merenpinnan kohoaminen ovat todellisuutta. Mereen vajonneesta Helsingistä, Pohjolan Venetsiasta, on tullut peliteollisuuden mekka ja videopelaamisesta elämäntapa.

  

Kun 16-vuotiaan Bugin isä yllättäen menehtyy, hän joutuu muuttamaan Meri-Tokiosta äitinsä vanhaan kotikaupunkiin Helsingin kaupunkisaareen. Kapinallinen ja itsepäinen tyttö viettäisi päivät mieluummin pelikonsolillaan kuin uudessa koulussa, jossa kaikki menee pieleen ensi hetkestä alkaen. Bugin elämä muuttuu, kun animoitu videopeli-lohikäärme kutsuu hänet betatestaajaksi keskiajan Japaniin sijoittuvaan ninjapeliin.

  

315 sivua, Tammi 2017

    

Muita lukukokemuksia: Kirjapöllön huhuiluja, Carry on reading, Neverendingly, Sivujen välissä, Level up!, Teatterinna

Kaori Ekuni: Blink blink

"Toivon, että kirjani on miellyttänyt niitä monia rohkeita naisia ja miehiä, 

jotka kaikesta huolimatta uskaltavat rakastua."

   

  

Lukuhaasteissa: Prideviikko 26.6.-2.7.,

  

Helsinki-Priden kanssa samaan aikaan kirjablogeissa luetaan ja postataan sateenkaarikirjoista. Niitä tulee näkymään minunkin blogissani useampia, sillä emännöin tätä teemaviikkoa.

Luen ihan liian vähän aasialaista kirjallisuutta mangan lisäksi. Blogissani olen esitellyt aiemmin vain Kissavieraan ja Vegetaristin ja nyt Kaori Ekunin teoksen Blink blink, joka kertoo Shokosta ja Mutsukista, jotka ovat juuri menneet naimisiin. Mutsuki on kuitenkin homo ja Shoko tiesi sen. Kuvioissa pyörivät myös Mutsukin poikaystävä Kon, nuorenparin vanhemmat ja Shokon ystävä Muzuko.

    

Olimme olleet naimisissa kymmenen päivää - kuinka vaikea onkaan selittää, mistä avioliitossamme on kyse. -- Totuus nimittäin on ettei Mutsuki makaa naisten kanssa. (s. 9 ja 12)

  

Teos kertoo parin elämästä vuorotellen molempien näkökulmista noin vuoden ajalta. Japanilainen kulttuuri juhlineen ja ruokineen kiinnostaa, ja ne ovatkin teoksessa hyvin esillä mm. origameineneen, edamame papuineen, lattialla istumisineen ja sisätossuineen. Uutena opin, että syksyllä ja talvella on tapana silittää sänky ennen nukkumaan menoa, jotta peiton alla olisi lämmintä.  

  

Ei ihmisiä voi luokitella yhtä helposti kuin kirjoja hyllyssä. (s. 46)

  

Shoko on erikoinen hahmo. Hän laulaa taulussa olevalle miehelle ja kaataa teetä jukkapalmulle, joka hänen mukaansa kahisuttaa lehtiään kiitokseksi. Shoko on hieman irrallaan todellisuudesta. Hänen läkärinsä on antanut alkoholisoituneelle naiselle vinkin mielialan kohottamiseen: mene naimisiin. Samaisen lääkärin mielestä kaikkiin ongelmiin on ratkaisuna lapsen tekeminen. Kuulostaa joko aika epäpätevältä lääkäriltä, tai sitten Shoko on jossain määrin epäluotettava kertoja.

  

Vaimoni on joskus hieman omalaatuinen. (s. 27)

  

Teos on ilmestynyt Japanissa 1991, mutta tätä ei arvaisi, sillä kuvaus on hyvin ajatonta. Tekstin perusteella syntyy kuva, että avoin homoseksuaalisuus ei ole Japanissa kovinkaan yleistä (Mutsuki kuvaa tuntemiaan homomiehiä normaalista poikkeavaksi), vaikka lääkäripiireissä homoja tuntuu olevan poikkeuksellisen paljon. 

    

"Hetkinen nyt. Eihän se niin voi olla." Hän hermostui. "Tarkoitan että - älä nyt käsitä väärin - mutta... oletko sinä siis... homoseksuaali?" -- "Yritätkö tosissa sanoa, ettei minun vävyni ole - oikea mies?" (s. 141)

    

Blink blink ei ollut ihan sellainen kuin kuvittelin. Takakansi ja etulieppeen kritiikkilainaukset antavat kuvan hyvin humoristisesta teoksesta, mutta minä en löytänyt teoksesta huumoria - enemmänkin mielenterveyden hajoamista ja synkkyyttä. Teksti on kylläkin hyvin nopealukuista ja soljuvaa, mutta en saanut siitä paljoa irti. 

   

Käsitin, että teos on käännetty englanninnoksesta, sillä copy/nimiösivulla mainitaan teoksen englanninkielinen versio ennen alkuperäiskielistä. Useinhan teoksissa lukee jo suomentajan yhteydessä jos näin on tehty. Harmillisen usein on, että aasialainen kirjallisuus ilmestyy Suomessa käännöksen käännöksenä ja tämä saa aina epäilemään, että mitähän kaikkea katoaakaan prosessissa.

   

Arvosana:

   
Takakannesta:

Mutsuki ja Shoko ovat olleet naimissa kymmenen päivää. He eivät ole vielä rakastelleet - eivätkä aiokaan. Vanhempien painostuksesta solmittu kulissiavioliitto on vähintäänkin haasteellinen. Mutsuki on homo, ja hänellä on vakituinen poikaystävä. Henkisesti epävakaa Shoko ei ole valmis minkäänlaiseen suhteeseen. He ovat täydellinen valeaviopari. Vastavihitty pari toivoo saavansa elää omalla tavallaan, mutta pian he huomaavat, ettei mikään avioliitto - aito tai näytelty - ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

Blink blink on viehätävä tapakomedia yhteiskunnasta, jossa huippumoderni elämäntapa kohtaa ikivanhat perinteet. Kaori Ekuni rakentaa tarinansa taitavasti ja kertoo sen arkisin sanoin. Kirjassa välkähtelevät lämmin huumori ja hiljainen viisaus.

    

Suomentanut: Leena Perttula, 183 sivua, Bazar 2006

  

Alkuperäinen nimi: Kira Kira Hikaru (1991) suomennettu englanninnoksesta Twinkle, Twinkle (2003)

  

Blink blink on luettu myös täällä: Kirjainten virrassa, Hyönteisdokumentti, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kasoittain kirjoja, Kirjamuistikirja

  

Samantyylisiä kirjoja:  

• Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
• Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
• Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
• Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
• Henrik Wilenius: Saranapuolelta

Takashi Hiraide: Kissavieras

"Minulle Chibi on ystävä, jolla on kissan ulkomuoto.

Me ymmärrämme toisiamme."

   

     

Arvostelukappale
HelMet-lukuhaaste: 10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

  

Takashi Hiraiden vuonna 2001 ilmetynyt Kissavieras on ihastuttanut maailmalla jo vuosia ja nyt se on saapunut vihdoin Suomeenkin. Kustantamo S&S (ent. Schildts & Söderstöms) julkaisi teoksen Raisa Porrasmaan sujuvasti suomentamana helmikuussa ja koska satuin olemaan pääkaupunkiseudulla kissavahtina, kävin noutamassa oman kappaleeni kirjasta suoraan kustantajalta. Muutamalla viivalla elegantisti esitetystä kansikuvakissasta vastaa Satu Kontinen. 

  

Hoitokissa Väiski ja Kissavieras

  

Kertojaäänenä teoksessa on päälle kolmenkymmenen oleva mies. Sekä hän että vaimonsa ovat kustannusalalla. Harmaata arkea piristämään saapuu pieni kulkukissa, jonka naapurin poika ottaa omakseen. Chibi kyläilee naapuruston asukkaiden luona ja sen vierailut ovat lapsettoman pariskunnan elämän valopilkkuja. Chibin pannassa oleva kulkunen ilmoittaa odotetun vieraan saapumisesta ja auttaa paria löytämään toisensa uudelleen. Hiraiden tausta runoilijana välittyy tekstin eteerisistä tuokiokuvauksista, joissa sudenkorennot muodostavat sydämen. 

  

Vaikka olimme molemmat jo yli 35-vuotiaita, ei kumpikaan meistä erityisemmin halunnut lapsia.  (s. 14)

"Jos ei kerran ole lapsia, niin hyvä niin. On turha yrittää väkisin olla muille mieliksi. Sitä on ihan hyvä sellaisena kuin on!" vanha rouva oli joskus sanonut keittiön ovenpielessä istuskelleelle vaimolleni. (s. 61) 

  

Kerronta etenee rauhallisesti ja sen melankolinen tunnelma sopii hyvin myös suomalaiselle kirjallisuuskentälle. Teokseen on mahdutettu paljon japanilaista kulttuuria, joka kaltaiselleni mangalukijalle onkin jo hieman tuttu, mutta silti aina yhtä kiehtova. Kirjailija kertoo muistelmamaisen systemaattisesti ja tarkasti ajankuvaa (1980-luvun loppu, 1990-luvun alku ja lama) ja miljöötä: asunnon pintameteriaalit, huonekalut ja arkkitehtoninen tyyli tuodaan lukijalle selväksi samoin kuin vuokratalon pihamaan flora ja fauna. Teoksen lopussa suomentaja on selittänyt muutamia teoksessa esiintyviä erikoisia sanoja ja ilmiöitä. 

    

Chibi oli tyypillinen pallokuvioinen kissa: hohtavan valkoista turkkia koristi muutama vaaleanruskean sävyttämä, mustanharmaa täplä. (s. 17)

Neljä hohtavan valkeaa tassua tepsutteli auringon haalistamalla puuritilällä, ja vierailija antoi katseensa kiertää vaatimattomassa huoneessa hyväntahtoisen uteliaasti. (s. 43)

   

Hiraidella on itselläänkin kissa ja siksi odotukseni teoksen todellinen päähenkilön, valkoisen Chibi-kissan persoonasta olivat korkealla (nimi tarkoittaa japaniksi pientä). Vahvimmillaan Hiraide onkin Chibin vierailujen kuvaajana saaden tekstin välittämään aidolta tuntuvan kuvan mystisestä kissasta esimerkiksi silloin kun Chibi nukkuu pilkun muotoon käpertyneenä. Teoksessa on Chibin lisäksi muutama muukin kissa, joilla on erikoisia nimiä kuten Rosvo, Isosisko ja Kappa (japanilainen taruolento). 

  

Salaperäisen sinen kirjomilla mustilla siivillään koreileva amiraaliperhonen saattoi keinahdella luokseni ja istahtaa toviksi istuintyynyni reunalle. (s. 62)

    

Odotukseni kissafanina olivat hyvin korkealla, sillä kaunis kansikuva ja takakansiteksti hurmaavat. Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on kuitenkin pienoinen pettymys. Tarina saa odottamattoman käänteen, joka ei ollut lainkaan mieleiseni, enkä sen jälkeen voinut ajatella teosta samalla tavalla kuin aikaisemmin. Odotin Chibin osuuden tarinasta olevan vielä suurempi kuin se todellisuudessa olikaan. Minimalistisessa kertomuksessa on selvästi paljon salattuja kerroksia, jotka avautunevat paremmin lukijalle, joka haluaa tarttua kirjaan, joka kiireettömästi paljastaa syvemmän merkityksensä. 

  

Miten joku, joka oli käynyt peremmälle sekä taloomme että sydämiimme, saattoi yhä olla vain vierailija? (s. 67)

   

Arvosana:

   

Takakannesta:

Tokion laitamilla, pienessä talossa asuu kolmikymppinen kirjailijapariskunta. Eräänä päivänä heidän pihalleen tassuttelee kaunis pieni kissa ja saa heidät kohottamaan katseensa kirjoituspöydästä. Arki muuttuu kummasti uuden tuttavuuden myötä. Kissa tuo siihen eloa ja keventää tunnelmaa, kun pariskunta kertoo päivittäin eläimen edesottamuksista toisilleen. Kunnes tapahtuu jotain, joka muuttaa paljon.

  

Kissavieras on ollut myyntimenestys jo Ranskassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Se on kaunis ja viisas romaani. Takashi Hiraide on runoilija ja kirjailija. Hän asuu Tokiossa vaimonsa ja kissansa kanssa. 

   

Suomentanut: Raisa Porrasmaa, 152 sivua, S&S 2016

    

Alkuperäinen nimi: Neko no Kyaku (2001)

  

Kissavieras on luettu myös täällä: Lumiomena, Oksan hyllyltä, Kirjanurkkaus, Kannesta kanteen, Lukutoukan kulttuuriblogi, Ullan luetut kirjat, Kirjapolkuni