Chi Ta-Wei: Kalvot

"Mikä olikaan totuus maailmasta ikkunan takana?"

  

  

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 49. Kirja on julkaistu vuonna 2024, Pride-lukuhaaste

  

Ensi alkuun on sanottava, että kirjavuoteni 2024 on ollut todella omituisten kirjojen värittämä, eikä Chi Ta-Wein Kalvot ole poikkeus tästä joukosta - pikemminkin päinvastoin, se on niin erikoinen, että on jopa vaikeaa pukea sanoiksi, mitä juuri luin. Ehdottomasti suositeltava, ajaton queer-klassikko tämä joka tapauksessa on.

Jokin teki hänestä erilaisen, sellaisen joka ei kuulunut joukkoon. (s. 6)

Osasin kyllä varautua siihen, että kirja olisi hämmentävä, mutta se matka, jolle kirjailija vie teokseen tarttuvan vaatii paitsi turvavyön, myös jääpalapussin, jolla voi hoitaa äkillisten suunnanvaihdosten aiheuttamia mustelmia. Kerrankin voin sanoa yllättyneeni, sillä ennakkoarvailuistani vain yksi osui lähellekään totuutta ja sekin vain vähän sinne päin.

2100-luvun vaihteessa merenpohjassa elävien ihmisten oli vaikea kuvitella, millaista elämä oli ollut yli 100 vuotta aiemmin. (s. 26)

Vaikka kirja on alun perin ilmestynyt jo 1995, ei se tuntunut kärsineen ajan hampaissa lainkaan. Moni teoksessa esitelty tekninen laite ja ilmastoon liittyvä havainto on kirjoittamisajankohtana ollut vasta scifin kuvastoa, mutta meille jo nykyhetkessä todellisuutta. Onkin huimaa pohtia, kuinka kirjailija on keksinyt heittää tarinaan sellaisia ideoita ja ilmiöitä, joista suuri osa on edelleen tunnistettavia ja uskottavia.

No niin, mutkikas taustatarina on nyt saapunut päätökseensä.. (s. 132)

Päähenkilö on pian 30 täyttävä nainen nimeltään Momo. Hän asuu merenpohjaan rakennetussa kaupungissa, sillä mantereista on tullut elinkelvottomia 50 vuotta aiemmin ja niitä asuttavat käytännössä enää keskenään taistelevat robotit. Momolla on menestynyt kauneushoitola, mutta hän viettää hyvin eristäytynyttä elämää.

Momo, sinä olet kuin kummajainen, joka ei suostu tulemaan ulos kalvostaan. (s. 22)

Tarina avautuu hitaasti, kuin kuorisi persikkaa. Persikat ja erilaiset kalvot ovatkin teoksen ehdottomasti keskeisin teema, jota toistellaan paljon, mutta joiden merkityksen tajuaa hienovaraisten vihjeiden kautta, varsinkin etenkin lopun suurten paljastusten myötä. 

  

Arvosana:

        

Takakannesta:

Vuonna 2100 ihmiskunta on paennut otsonikatoa ja ilmastokriisiä merenpohjaan. Uutta maailmaa suojakalvojen alla hallitsevat mediajätit, ja raskaat työt on sälytetty androideille.
  
30-vuotias palkittu ihonhoitospesialisti Momo ei tunne sopivansa maailmaan ympärillään, vaan pysyttelee omissa oloissaan. Häntä kalvaa etääntyminen äidistä, joka katosi hänen elämästään, kun Momo joutui pikkutyttönä vaikeaan leikkaukseen.
  
Äidin yllättävä yhteydenotto 20 vuoden jälkeen panee Momon hiljalleen kyseenalaistamaan sukupuolensa, muistinsa, koko todellisuutensa rajat.
  
Kalvot on kaunis ja hämmentävä, pikkuhiljaa auki punoutuva mysteeri, jota on verrattu esimerkiksi Kazuo Ishiguron teoksiin.

  

Suomentanut: Rauno Sainio, 179 sivua, Hertta kustannus 2024
  
Alkuperäinen nimi: 膜 [Mó] (1995) 

    

Luettu myös täällä: Tähtivaeltaja, Kirjavinkit, Kirjakko ruispellossa, Kirjakaapin avain, Lukutoukan luetut sivut, Satunnainen ohilukija

  

Samankaltaista luettavaa:

• Han Kang: Vegetaristi
• Agustina Batzterrica: Rotukarja
• Sayaka Murata: Lähikaupan nainen
• Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
• Johanna Laitila: Kanin hetkellä
• Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?
• Reetta Vuokko-Syrjänen: Syntykeho eli miten juosta pakoon ilman jalkoja
• Kat Falls: Veden alla
• Neal Shusterman: Unwind
• Jeff VanderMeer: Hävitys
• Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Taru Kumara-Moisio: Ihmisversoja & Jemina Kuisma: Terra Antiqua

"Avaruusasema kiersi Maata noin 380 kilometrin korkeudessa. Unalle oli tullut yllätyksenä se, kuinka isolta tuttu planeetta korkealta kiertoradalta käsin näytti. -- pikkutarkalta, eloisan pyöreältä ja tasaisesti pyörivältä taideteokselta keskellä suurta rauhallista koskemattomuutta."

   

    

Arvostelukappale

   

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste, Helmet 2020: 28. Tulevaisuudesta kertova kirja, Popsugar Reading Challenge: A book with a robot, cyborg or AI character  

  

Taru Kumara-Moisio on opettaja, joka halusi kirjoittaa nuorille sicfi-kirjan, joka ei olisi dystopiaa vaan suhtautuisi toiveikkasti tulevaisuuteen. Ihmisversoja ei aivan vastaa tätä toivetta, sillä siinä on sama ongelma kuin Katharine McGeen Tuhat kerrosta - Pudotus romaanissa.

Maailmassa on dystooppisia elementtejä, kuten ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu ja kuivuutta sekä ilmastopakolaisia, eikä matkustamiseen ole varaa kuin rikkaimmilla. Varsinaisia ratkaisuja ongelmiin ei kuitenkaan anneta, heitellään vain muutamia sivuhuomioita Marsin uudisraivaajista ja siitä, kuinka voisimme tehdä asiat paremminkin, mutta tahtotila puuttuu. Toiveikkuus jää siis hyvin pieneen sivurooliin. Jos siis tiedät erinomaisia lukuvinkkejä hopepunkista tai solarpunkista, jätäthän kommenttia!

 

Toivottavasti avaruusmatkavuosi ei olisi loppuun saakka tällaista, pelkkää joogaamista ja jorinaa. Milloin jotain oikeasti kiinnostavaa tapahtuisi? Milloin hän voisi vihdoin tuntea elävänsä? (s. 38)

  

Putosin kirjan immersiosta useaaan otteeseen, kun avaruusaseman opettaja Anuliza raportoi kuinka on onnistunut valittujen nuorten tukemisesta kohti unelmiaan ja oman äänen löytämisestä (kyseenalaistin toistuvasti hänen ammattietiikkaansa ja pohdin mielenterveyden tilaansa). Näissä jaksoissa käytetään paljon pedagogista jargonia, mikä tuntui vieraannuttavalta, sillä olisin halunnut lukea romaanin nuorista pohtimassa tulevaisuutta sekä ihmisen suhdetta teköälyyn, en opettavaista ja saarnaavaa manifestia. Tätä jäin kummastelemaan, etenkin kun kirjan ensisijainen kohderyhmä on yläkoululaiset.
 

Ajattelin, että minusta tulisi nyt opettajien opettaja, sellainen joka kuuntelisi jokaisesta oppilaastaan niin täydellisesti, että olisi samalla kaikki maailman opettajat. -- unohtaisin itseni ja rakastaisin heidät ehjiksi. -- Vain heillä oli väliä, sillä he olisivat tulevaisuuden ihmisiä, parasta ihmisyyttä mitä voimme maailmankaikkeudelle tarjota. (s. 17-18)

 
Päähenkilönä seurataan 16-vuotiasta Unaa, joka näkee ensimmäistä kertaa muita nuoria päästyään mukaan opettamiskokeiluun. Kuitenkin minulle vihreä, sammalpeitteinen Nuur oli paljon kiehtovampi hahmo. Pörröisellä Nuurilla kun on erikoisen ulkonäkönsä lisäksi synestesia, mikä on minusta todella jännittävä ominaisuus. Muut nuoret, Helm, Dana ja Ed jäävät todella etäisiksi, mitä nyt mainitaan aivan ohi mennen kilpauija-Edin kidukset ja Danan halu lisätä kyborgisia osia kehoonsa. 

  

Loppupuolella on iso juonipaljastus, joka muuttaa merkittävällä tavalla aiempia tapahtumia. Itse harmillisesti arvasin tuon keskeisen juonenkäänteen ennakkoon, koska olen lukenut vastaavanlaisen tarinan aikaisemminkin. Se on kuitenkin todella hieno käänne, jota ilman kirja olisi jäänyt väljähtyneen vichyn tasolle. Sinne tänne ripotellut Unan äidin kirjoittamat runot olivat toivat teokseen oman mausteensa, etenkin aivan viimeisillä sivuilla oleva pidempi teksti, sillä niissä kerrotaan paljon tarinan kannalta kiinnostavia taustoituksia.
 

"Estinan lisäksi voisimme ryhtyä taas opiskelemaan myös paikallisia kieliä ja innostua sitä kautta tutkimaan identiteettien monimuotoisuutta. Ottakaamme opetuskäyttöön bibliofiilien rakastamat kirjastot sekä puistot ja museot. Entisaikojen massakouluja emme tarvitse, eikä niitä taida hyväkuntoisina enää monia ollakaan jäljellä." (s. 100)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Tarina sijoittuu vuoteen 2119 ja kertoo opiskelusta avaruudessa, ensirakkaudesta, elämänsuunnan ja identiteetin etsimisestä sekä oikeudesta tehdä omia valintoja. Päähenkilö Una on 16-vuotias arka tyttö, joka oppii avaruusvuosiseikkailunsa aikana uskomattomia asioita itsestään. Teos herättelee erityisesti teinityttöjä kiinnostumaan tekoälystä ja maailmankaikkeudesta viihdyttävällä tavalla.

Romaani on suunnattu yläasteikäisille ja hiukan vanhemmille.

165 sivua, Atrain & Nord 2019

   

Kirja luettu myös täällä: Kosmoskynä, Siniset helmet

YLE: Dystopiat, genrehybridit, hopepunk ja solarpunk – tässä ovat scifi-kirjallisuuden kuumat trendit: "Me elämme tuhokuvien täyttämää aikaa" (10.7.2019)

  

Samankaltaista luettavaa: Johan Harstad: Darlah - 172 tuntia Kuussa, Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta, Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus, Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?, Tuomo Jäntti: Verso 

  

   

"Pieni valkoinen perhonen liihotteli sekasotkun keskellä ja istahti sitten sementtimöhkäleen päälle aukomaan siipiään. Yksinkertaisesta ulkomuodostaan huolimatta se näytti tavattoman kauniilta ja hauraalta pölyn ja sotkun keskellä. Jos sekin selvisi täällä, kai minunkin piti."

   

   

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste, Helmet 2020: 13. Kirjassa eksytään, Popsugar Reading Challenge: A book by an author with flora of fauna in their name

  

Jemina Kuisman Terra Antiqua on yksi parhaimpia omakustanteita, joita olen lukenut. Toki teoksesta huomaa, ettei sitä ole kustannustoimitettu, mutta tarinan kivijalka on vakaa. Tekstissä on muutamia piirteitä, jotka paljastavat kotikutoisuuden, esimerkiksi ladonta sivulla poikkeaa hieman siitä, millaista romaaneissa on tottunut näkemään, sillä kappaleiden väleihin on jätetty tyhjä rivi ja vasemman sivun numerointi kulkee sisäreunassa. Kieltäkin olisi voinut paikoin vielä hioa. Nämä kuitenkin pystyy antamaan helposti anteeksi.

  

Tartuin kirjaan hieman varautuneena, sillä aikaisemmat kokemukseni omakustanteista ovat saaneet minut epäröimään. Tarina pääsi kuitenkin yllättämään positiivisesti. Tässä kotimaisessa nuortendystopiassa kun oli paljon minua kiinnostavia elementtejä: ydinlaskeuma, Kehämuurin takana eli entisessä Helsingissä kupolin alla asuvat ihmiset, matka pohjoiseen Uuleoon eli alueelle, joka tunnetaan omana aikanamme paremmin Ouluna, valheet, joita maailmasta kerrotaan ja luonnonvarojen riisto.

  

Se oli jokin vanha dokumentti ydinvoimalaonnettomuudesta sadan vuoden takaa 2010-luvulta. -- oletin videolla puhuttavan kielen olevan japania. -- Vologdan voimalan posahdettua Venäjällä vuonna 2034 kukaan ei tietenkään enää järkyttynyt vastaavista kuvista joissain toisella puolen maapalloa. (s. 7)

  

Päähenkilö Inna pääsee ensimmäistä kertaa Kehämuurin ulkopuolelle. Kaikki siellä on todella vihreää ja elävää, mutta mihinkään ei saa koskea. Kun hän näkee poikaystävänsä pussailevan toisen tytön kanssa, lähtee Inna päästelemään höyryjä metsään. Pian tyttö kuitenkin huomaa eksyneensä. Inna kastuu sateessa ja vilustuu. Hän näkee kuumehoureista unta pojasta, mutta jotekin tämä tuntuu elävämmältä kuin vain mielikuvitukselta.

  

- Pakotatko sä mut riskeeraamaan terveyteni lähtemällä jonnekin... jonnekin zombikaupunkiin? kimpaannuin. (s. 33)

  

Kuisman luomat miljööt ovat kiinnostavia, vaikka paljoa ei Kehämuurista kerrotakaan sen lisäksi, että kaikki siellä on hyvin säädeltyä, jopa lasten määrä on rajattu yhteen. Teos olisikin saanut paljon syvyyttä esimerkiksi takaumien kautta. Uuleon huudit olivatkin sitten itselleni tutumpia. Löytyvät niin Toripolliisi kuin Kaukovainion asuinalue. Olikin helppoa kuvitella Inna Oulun kaduille. Juoni on hieman rosoinen (etenkin kun Inna kulkee todella pitkiä matkoja jalan valittamatta), mutta kannattaa lukijaansa riittävästi, jotta kirjailijan ideasta saa kiinni ja mielikuvitus täydentää aukkoja. Tämä on loistava pohja, josta laajentaa pidemmäksikin romaaniksi. 

  

Erityisesti aivan loppuun olisin halunnut jotakin lisää, sillä se tuntui paikoin kiirehdityltä. Jäin myös kaipaamaan hieman enemmän joihinkin sivulausessa mainittuihin seikkoihin, kuten lasten geneettiseen suunnitteluun. Innan olisi nimittäin pitänyt syntyä tummatukkaisena, sillä sellaisen vauvan vanhemmat olivat tilanneet, mutta jossain tapahtui virhe. Vaaleanhiuksisten kun uskottiin aikaisemmin olevan altiimpia ydinsäteilylle, vaikkei kukaan enää kovinkaan tosissaan ajattelekaan näin. Silti Inna värjää hiuksiaan, koska vaaleat kutrit eivät ole vieläkään muodissa. 

  

Joku saattaisi sanoa, ettei Terra Antiqualla ollut tulevaisuutta. Siinä katsellessani, kuinka yksinäinen leppäkerttu taapersi kiveä pitkin ja pysähtyi välillä paistattelemaan auringon helliviin säteisiin, jotain liikahti pysyvästi sisälläni. Ei elämästä voinut koskaan tietää. (s. 128)

  

En voinut olla vertailematta tätä ja sitä ennen lukemaani teosta eli Taru Kumara-Moision Ihmisversoja, näissä kun oli paljon samaa. Esimerkiksi ne ovat molemmat kotimaista nuorten scifiä, jonka kirjoittaja on opettaja, niiden tapahtumat sijoittuvat sadan vuoden päähän tulevaisuuteen, niissä pohditaan niin tekoälyä kuin kloonaamista. Lisäksi teosten yhtenä teemana on odottamaton rakkaus ja kummassakin on poika, joka nuuskii todella paljon päähenkilötyttöä. Tämä on kuitenkin kaksikosta rehellinen dystopia/post-apokalyptinen teos, vaikka kauhean lohduttomasti ei Innalle teoksessa käy. Mutta voihan Matti, sille olisin suonut paremman kohtalon.

   

Arvosana:

  

Takakannesta:

Sinä päivänä meidän oli tarkoitus aloittaa parin viikon mittainen retkemme Terra Antiquan asumattomiin metsiin, äärelle hiljentyneiden lampien ja tienpiennarten. Aluetta kutsuttiin Terra Antiquaksi virallisissa tutkimusraporteissa, asiakirjoissa ja dokumenttielokuvissa. Sen latinankielinen nimi, Terra Antiqua, tarkoittaa muinaista maata, mutta sekään ei varsinaisesti kuvannut aluetta millään tavalla. Me tiesimme siitä niin kovin vähän, tai niin minä ainakin luulin.

Ihmiset asuvat etelässä Kehämuurin sisällä, koska muu maa on saastunut elinkelvottomaksi. Inna eksyy opiskelutovereistaan ja päätyy harhailemaan vaarallisille alueille, missä moni asia onkin aivan toisin kuin hän on luullut. Seuratessaan jännittäävää oudon maailman opastaan hän tulee tehneeksi ratkaisun, josta ei ole enää paluuta. Terra Antiqua on nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu lähitulevaisuuteen sijoittuva kirja.

    

411 sivua, omakustanne / BoD 2019

   

Samankaltaista luettavaa: Anu Holopainen: Molemmin jaloin, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla

Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä

"Tässä paholaisen odotushuoneessa ei totisesti ole kunnon miehiä tungokseen asti."

   

    

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste

   

Ørjan Nordhus Karlssonin useasta näkökulmasta kerrottu Yön ja päivän välissä oli yksi viime vuoden yllättäjistä ja päätyi parhaiden lukukokemusten joukkoon. Tartuin kirjaan vailla mitään muuta ennakkotietoa kuin mitä takakansi ja kustantamon sivu kirjasta kertoivat. Kyseessä on siis scifiteos, joka sijoittuu sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Voisinpa väittää teoksessa olevan aineksia kyberpunkiinkin.
 
Päähenkilö on haastavien tilanteiden kovaksi hioma, biotuunattu 33-vuotias Marko Eldfell. Hän on monien metsästämä sotilaskarkuri, joka yrittää vain elää elämäänsä mahdollisimman huomaamattomasti, mutta joutuu silti odottamattomiin tilanteisiin. Marko on todella kiinnostava hahmo. Pidin hänestä heti alusta alkaen, sillä vaikka hän saattaakin olla taistelujen arpeuttama, äkkiseltään pelottavalta vaikuttava ilmestys, hänessä on paljon pehmeitäkin puolia.
 

Sotilaalliset biosentriset sovellukset erottivat Markon ja ehkä non sata muuta miestä ja naista maailman muusta väestöstä. Biosovellukset oli kytketty suoraan hermostoon, ja ne sallivat hänen kasvattaa hetkellisesti jalka- ja käsivoimiaan, parantaa kognitiivisia kykyjään, tarkentaa pimeänäköään ja lisätä hapenottokykyään. (s. 12)

Takakansi sanoo sisällön olevan hengästyttävän vauhdikasta ja olen samaa mieltä. Paljoa ei olla paikallaan, vaan koko ajan mennään ja talla pohjassa. Mikä ei tällaisessa kirjassa haittaa ollenkaan. Mutta aivan päätöntä kohellusta tämä ei kuitenkaan ole. Toiminnalla on aina jokin syy (sekä seuraus) ja monet kohtaukset tuntuvat hyvin pelimäisiltä (kuten seuraavat kaksi lainausta osoittavat, joskin minusta tuntuu, että jälkimmäisen katkelman kuskilla tulisi olla käsissään ohjakset, ei suitset).
 

Hän tutki ruumiit. Saalis ei ollut hassumpi. Hän löysi gangstereilta kaksi konepistoolia, joista toinen oli ladattu panssaria läpäisevillä ammuksilla, neljä täyttä lipasta, käsikranaatin ja Snickersin. 

Kaikkein eniten hän ilahtui suklaapatukasta. (s. 88)

Tällaista tapahtuu vain elokuvissa. Marko nousi istumaan ja varisteli heiniä takistaan. Kärry, johon hän oli ikkunan läpi syöksyttyään niin odottamatta tipahtanut, keinahteli hieman sivusuunnassa, ja rautavahvisteiset pyörät iskivät kipinää katukivistä. Kuski nuokkui etukenossa suitset löysänä käsien välissä. Nukkuiko hän? Siltä vaikutti. Mutta hevonen tuntui tietävän, minne sen piti mennä. (s. 189)

   
Suomennos on loistava, kuten olen osannut alkaa Likeltä odottamaankin. Kirjan taidokkaan käännöksen takana on Aino Ahonen. Ilahduin mahdottomasti, kun huomasin, että tässä käytettiin sanaa drone suomentamattomana, sillä drooni on minusta aivan kauhea viralliseksi käännökseksi. Vain parissa kohtaa jäin miettimään käännöstä. Esimerkiksi viikatelanka ihmetytti, vaikka sanana se onkin loistava. Pohdin nimittäin, onko kyseessä siis razor wire -tyyppinen asia, vai ihan oma futuristinen juttunsa?
 
Teoksen kuvailut olivat todella hienoja. Muutamia suosikkejani: "Talossa oli hiljaista kuin viikinkihaudassa, ja yhtä tyhjää", "vartiotornit kyyhöttivät sisäänkäynnin päällä kuin kaksi lihavaa korppikotkaa", "hän oli luultavasti vain varjo muiden varjojen joukossa, mitätön nippeli isossa koneistossa", "nenä sojotti vasemmalle kuin haaksirikkoutunut laiva", "hikipisarat alkoivat tipahdella otsalta lattialle. Niiden jättämät vanat toivat Markolle mieleen etanaliman", "helvetillinen rytinä, kuin hulluksi tullut sirkkelisaha, leikkasi pois loput lauseesta".

   

Miehen iho oli vaaleansininen ja monin paikoin täysin läpinäkyvä. Kuin kovakuorinen korvameduusa. Verisuonet kiemurtelivat mutkikkaana verkostona kallon lasimaisen luuston päällä, ja sen alta Marko erotti harmaan aivoaineen. Tosin harmaa ei oikein riittänyt kuvaamaan sitä. Epätasaisella pinnalla tanssahteli pieniä valonvälähdyksiä, sähköisiä tulikärpäsiä.  (s. 168)

  

En löytänyt ainuttakaan blogipostausta tästä kirjasta, mikä on todella sääli. Kansikuva ei kieltämättä ole kaikkein houkuttelevin, mutta suosittelen todella lämpimästi tarttumaan tähän. Yön ja päivän välissä on minun vuoden 2019 luettujen kärkijoukkoa ja odotan mielenkiinnolla trilogian seuraavaa osaa! 

    

  

Arvosana:

        

Takakannesta:

Hengästyttävän vauhdikas ja ylistetty scifitrilogian aloitusosa

  

Sadan vuoden päästä eliitti hallitsee rautaisella otteella maailmaa, jossa muut elävät rikollisuuden ja köyhyyden kurimuksessa. Sotilasyksiköstään karannut Marko Eldfell pakenee takaa-ajajiaan henkensä edestä. Geenikokeiden seurauksena hänestä on tullut vaarallisen tehokas taistelukone. Mutta äärikykyjen aktivoiminen tekee hänestä myös haavoittuvan – liikkuvan maalin vihollistensa tähtäimeen.

   

Suomentanut: Aino Ahonen, 345 sivua, Like 2019

  

Alkuperäinen nimi: Huset mellom natt og dag (2014)

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta (Sensored Reality #1)

"Tuntuu kuin purjehtisi painajaisessa. Dystopiasa.

Tämä on uponnut kaupunki."

  

  

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla 15.4.2018.

   
Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Kirjassa on hahmo eri kulttuurista kuin sinä
    

Ander Vacklinin ja Ja Aki Parhamaan kirjoittama Beta aloittaa uuden Sensored Reality -trilogian. On vuosi 2117 ja merenpinnan nousun takia maailma on muuttunut hyvin erinäköiseksi kuin se on tällä hetkellä. Ensimmäisessä osassa tavataan 16-vuotias Bug, oikealta nimeltään Minako Takeda. Hänen japanilainen isänsä on kuollut vähän aikaa sitten ja tyttö on kirjan alussa juuri muuttanut suomalaisen äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen.

  

Minua paleltaa. En olisi ikinä uskonut, että missään tällä lämpöhalvauksessa kituvalla planeetalla voisi olla syksyisinkin näin kylmää, ja talvikin on vasta tulossa. (s. 147)

  

Jo kirjan ulkoasu antaa vihjeen, millainen maailma teoksen sivuilta on löydettävissä. Teoksen takakansi nimittäin muistuttaa suuresti pelipakkausta. Dystooppinen teos vertautuu teemoiltaan sekä Ernest Clinen Ready Player Oneen että Piia Leinon Taivaaseen, joissa on yhdistävänä tekijänä pelaajan kehoon mukautuva aistimuksia välittävä pelipuku ja virtuaalimaailma sekä ilmastonmuutoksesta johtuvia pakolaisia ja slummikyliä. Betan maailmassa ilmastonmuutokseen on kuitenkin puututtu. Vaikka vedenpinta onkin korkealla ja Pohjois-Euroopan talvet ankaria Golf-virran pysähtymisen takia, on ilmakehässä happea enemmän kuin vuosisatoihin. Teoksen maailmassa käytetään vihreää teknologiaa, kulkuvälineitä, jotka pakokaasun sijaan muodostavatkin happea, mikä on johtanut muun muassa suurikokoisiin sudenkorentoihin ja ihmisten lisääntyneeseen aktiivisuuteen. 

  

"Hei", ääni sanoo. "Minä olen älyseinän mukana tuleva tekoälypohjainen avustajasi. Haluaisitko nimetä minut?" -- Äiti ehdottaa nimeksi Ada Lovelacea -- "Tällä nimellä juhlistamme tekniikan alan anaisia ja heidän osuuttaan tieteessä, tekniikassa ja matematiikassa." (s. 113-114)

  

Bug aloittaa uudessa koulussa ja tutustuu luokallaan oleviin Alvariin, Cosmoon ja Jadeen, joista viimeinen muistuttaa käyttäytymisensä puolesta hieman kaimaansa K.K. Alongin Kevätuhrit-sarjassa. Koulu ei kuitenkaan nuorta päähenkilöä kiinnosta, vaan hän uppoutuu mieluummin videopelien maailmoihin. Hänen äitinsä johtaa isoa pelifirmaa, missä kehitellään pelaamisen historian mullistavia uuden sukupolven konsoleita ja jotain, mistä Bug tietää vain nimen Next Level. Kun Bug päätyy puettavan konsolin Sensored Realityn betatestaajaksi, hänen maailmansa muodostuu siitä lähtien virtuaalisesta vuoden 1559 Japanista samuraineen ja ninjoineen. Peli saa Bugin kiinnostumaan isänpuoleisen kotimaansa historiasta ja koulun japanilaisen historian kurssille kirjoitteva esseekin syntyy kuin itsestään sen jälkeen. 

  

Koulumaailmassa ajatellaan, että videopelit katkaisevat yhteyden oikeaan maailmaan. Minulle pelit taas ovat tapa olla yhteydessä maailmaan ja oppia siitä. Ne tarjoavat toisia näkökulmia, toisia elämiä, historiaa, vaihtoehtoisia todellisuuksia. (s. 31)

  

Tekijänoikeussivulla todetaan, että useimmat teoksessa mainittujen pelien nimet ovat kirjoittajien mielikuvituksen tuotetta. Harmillisesti suuri osa niistä tuntuu kuin satunnaisgeneraattorin luomilta viime vuosien suosituimpien pelien nimistä. Teknologia puolestaan tuntuu hyvin uskottavalta läpinäkyvine kännyköineen, sosiaalisen median sovelluksineen, cutscene-elokuvineen, älytapetteineen, tekoälyineen ja lisätyn todellisuuden silmäilmplantteineen. Tapahtumien sijoittaminen sata vuotta tulevaisuuteen on myös hyvä ratkaisu näiden edistysaskeleiden mahdollistamiseksi. Kiinnostavasti ihmiskunta on levinnyt Maan lisäksi levinnyt vilja-aittana toimivaan Merkuriukseen, kasvihuoneilmiöstään kesytettyyn Venukseen sekä Marsiin, jonka pinnalla käynnissä olevat rakennusprojektit ovat salattuja. 

  

Onneksi tuollaiset hahmot alkoivat kadota videopeleistä 2050-luvun tienoilla, kun tasa-arvoisemmin ajattelevien pelisuunnittelijoiden pelit pääsivät viimein kauppojen hyllyille. Pelien naiset eivät olleet vain teini-ikäisille pojille luotuja käsittämättömiä seksiobjekteja, isorintaisia naisia -- 2050-luvun tienoillapelien naisista tuli viimein todellisia. älykkäitä, osaavia, rohkeita ja nokkelia, sellaisia kuin naiset olivat olleet koko ihmiskunnan historian ajan. (s. 32-33)

      

Kirjailijat eivät kaada kaikkea informaatiota kerralla lukijan niskaan, vaan sitä annostellaan sopivan kokoisina palasina pitkin teosta, olipa kyseessä sitten maantieteelliset, yhteiskunnalliset tai tekniset muutokset tai sodat. Kirjailijakaksikolla on sana hallussa muutamaa erikoisempaa kielikuvaa lukuunottamatta - huomaa hyvin, että molemmilla miehillä on taustallaan pitkä ura käsikirjoittajina. Etenkin Bugin kielenkäyttö tuntuu ikään ja aikaan sopivalta, hän esimerkiksi iskee silmää “kuin mikäkin keltatautinen emoji”. Vetävästi kirjoitettu teos kiihdyttää tahtiaan loppua kohden, minkä vuoksi teosta on vaikea laskea käsistään.

  

Vastustajani ovat ehkä käyttäneet minua nappulana heidän isommassa pelissään, mutta oheistuotteena he ovat muokanneet minusta vaarallisen vastustajan. (s. 311)

  

Kuten Ready Player Onen Wadella, on Bugillakin tehtävä suoritettavanaan virtuaalimaailmassa, mikä vaatii ihmishenkiä ennen kuin voittaja ratkeaa. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka jatko-osissa sukelletaan mysteereihin, joihin Bug törmää. Toinen osa, Glitch, on ilmoitettu julkaistavaksi keväällä 2019. Beta on kansainvälisen tason young adult-romaani ja sen käännösoikeudet omistavan Elina Ahlbäck Literary Agencyn lienee helppoa markkinoida teos myös Suomen ulkopuolelle. 

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

ARKITODELLISUUDEN RAJOJA RIKKOVA SCIFI-DYSTOPIA

  

Oletko koskaan lentänyt lohikäärmeen selässä, pomppinut parkouria katolta toiselle tai iskenyt nyrkin samuraihaarniskan läpi?

  

Tervetuloa vuoteen 2117. Ilmastonmuutos ja merenpinnan kohoaminen ovat todellisuutta. Mereen vajonneesta Helsingistä, Pohjolan Venetsiasta, on tullut peliteollisuuden mekka ja videopelaamisesta elämäntapa.

  

Kun 16-vuotiaan Bugin isä yllättäen menehtyy, hän joutuu muuttamaan Meri-Tokiosta äitinsä vanhaan kotikaupunkiin Helsingin kaupunkisaareen. Kapinallinen ja itsepäinen tyttö viettäisi päivät mieluummin pelikonsolillaan kuin uudessa koulussa, jossa kaikki menee pieleen ensi hetkestä alkaen. Bugin elämä muuttuu, kun animoitu videopeli-lohikäärme kutsuu hänet betatestaajaksi keskiajan Japaniin sijoittuvaan ninjapeliin.

  

315 sivua, Tammi 2017

    

Muita lukukokemuksia: Kirjapöllön huhuiluja, Carry on reading, Neverendingly, Sivujen välissä, Level up!, Teatterinna

Hikaru Miyoshi: Tarkastaja Akane Tsunemori 1 ja 2

"Kauan sitten omasta elämästään sai päättää itse, eikä tarvinnut kantaa vastuuta.

  

Nykyään Sibylla-järjestelmä lukee kunkin kyvyt ja kertoo

miten ihminen voi elää kaikkein onnellisinta elämää."

    

   
Lukuhaasteissa: Sarjakuvahaaste    

Luin helmikuun mangaviikolle teoksen, jonka lopussa oli mainos Hikaru Miyoshin mangasarjasta Tarkastaja Akane Tsunemori. Olin nähnyt ensimmäisen osan kannen jossain aikaisemminkin, muttei se itsessään herättänyt kiinnostusta. Jotain voinee päätellä jo siitä, että päätin lainata sarjan toisenkin osan. 

  

  

Teoksen maailmassa on Sibylla-järjestelmä, joka auttaa mm- päätösten teossa. Esimerkiksi jatko-opiskelupaikan valinta on helppoa, kun saat tietää alat, joille sovellut. Lisäksi ihmiset käyttävät psyykepasseja, joiden väri kertoo heidän mielentilansa ja stressin määränsä. Jos passin väri on vääränlainen, on mentävä hoitamaan mielenterveyttä. Kuulostaa ihan hyvältä, mutta kuten dystopiamaailmoille on tyypillistä, pinnan alla on myös se toinen taso: kaikki ei olekaan niin hyvin kuin ensisilmäys antaa olettaa.

  

   

Päähenkilö Akane Tsunemori (joka esiintyy sarjan kuudennen osan kannessa), koulun paras oppilas, on saanut ainoana oppilaana soveltuvuuden myös turvallisuusvirastoon. Hänestä tulee siis eräänlainen poliisi, joka vangitsee ajokoirien (alaistensa, joilla on korkea rikoskerroin, mutta jotka eivät ole toteuttaneet rikollisia taipumuksiaan) kanssa ihmisiä, jotka ovat riskiryhmässä tehdä rikoksen eli toisin sanoen latentteja rikollisia. Tämä rikostenehkäisy ennen tapahtumistaan muistuttaa paljon elokuvan Minority Report ideaa. 

  

Pidin tästä sarjasta yllätyksekseni paljon, vaikka piirrostyyli ei olekaan sellainen, mistä tyypillisesti tykkään. Hahmot tuntuvat moniulotteisilta ja etenkin Shinya Kogami vaikuttaa kiehtovalta henkilöltä. Tämä futuristinen dekkarimanga ei sovi kaikkein herkimmille lukijoille, sillä sarjassa on melko raakojakin murhia. Aion lukea tätä sarjaa lisää. 

  

Arvosana: 

  

Takakannesta:

Kuinka kitkeä rikollisuus jo idullaan?

  

Hittianimeen "Psycho-Pass" perustuva manga kertoo ajatuspoliisien työstä!

  

Tulevaisuuden Japanissa kansalaisten mielet luodataan säännöllisesti. Kohonnut stressitaso vie terapiaan, jotta kansalainen ei lankeaisi kaidalta polulta. Mutta jos sallitut arvot ylittyvät liikaa ja vakava rikos on todennäköinen, liikkeelle lähtee poliisin erikoisyksikkö. Sen jäsenillä on lupa käyttää kuolettavaa voimaa... 

  

Ikäsuositus: 15+

     

Suomentanut: Suvi Mäkelä, 191 sivua (1. osa) ja 196 sivua (2. osa), Punainen Jättiläinen 2017

  

Alkuperäinen nimi: Kanshikan Tsunemori Akane (2013)

  

Muita lukukokemuksia: Siniristiotakut

Lukupiirissä | Ernest Cline: Ready Player One

"Nämä kolme sanaa olivat aina viimeinen asia jonka OASIS-käyttäjä näki 
ennen kuin siityi todellisesta maailmasta virtuaaliseen:

READY PLAYER ONE"

  

Joulukuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 44. Kirja liittyy johonkin peliin, Spefi-lukuhaaste: 11. Kirjassa pelataan

  

Olen lainannut Ernest Clinen ultimate nörttikirjan Ready Player One kirjastosta ainakin kerran aikaisemmin, mutta en tuolloin ehtinyt lukemaan kirjaa. Niinpä, kun se menestyi vetämäni lukupiirin syksyn kirjojen valintaäänestyksessä, oli viimein aika lukea se. Ja hyvänen aika, pieni epäilykseni kirjaa kohtaan oli aivan turha, sillä se oli todella hyvä. Lisäksi kirjan suomalaisen painoksen kansi on todella onnistunut (kiitos kuuluu Tuomo Parikalle, joka on suunnitellut myös Tuomo Jäntin Verson kannen), ja pidän siitä enemmän kuin useimmista muista versioista, joita katselin Goodreadsissa (alla kollaasi muutamista).

   

Eletään vuotta 2044. Kirjan ideana on, että rikas, erakkomainen ja lapseton pelisuunnittelija James Halliday testamenttaa koko omaisuutensa ja virtuaalitodellisuusmaailma OASISin (Ontologisesti Aistit Sulauttava Ihmiskeskeinen Simulaatio) herruuden sille, joka onnistuu ratkaisemaan kolme tehtävää, jotka hän on suunnitellut. Aarrejahti saa nimensä peleihin piilotetuista salaisuuksista, easter eggeistä (pääsiäismuna) ja palkinnon jahtaajia kutsutaan siksi munastajiksi.

Clinen alter egolta vaikuttavalla Hallidaylla oli pakkomielle lapsuudestaan 1980-luvulla. Niinpä OASIS ja munajahti vilisee viittauksia 80-luvun peleihin, elokuviin, tv-sarjoihin, kirjoihin ja musiikkiin. Välillä viitataan myös vanhempaan ja tuoreempaankin populaarikulttuuriin, kuten Doctor Whohon, Potter-verseen (huispauksen muodossa), Matrixiin ja Firefly-sarjaan. Näitä viittauksia oli kivaa bongailla, vaikka osaa en tunnistanutkaan.

Ja me sodimme edelleenkin keskenämme, enimmäkseen niistä vähistä resursseista mitä meillä vielä on jäljellä. -- Totta puhuen tulevaisuus ei vaikuta kovinkaan valoisalta. Sinä synnyit aika onnettomana aikana historiaa. ja näyttää siltä, että asiat menevät entisestään huonompaan päin. Ihmisten sivilisaatio on 'rappeutumassa'. Joidenkin mielestä se on jopa 'luhistumassa'. 

Ehkei ole kovinkaan fiksua kertoa vasta saapuneelle ihmisolennolle, että tämä on syntynyt kaaoksen, tuskan ja köyhyyden maailmaan juuri oikealla hetkellä nähdäkseen, kuinka kaikki murtuu palasiksi. (s. 28-29)

   

Maailman asiat ovat kovin huonosti; työttömyyttä, köyhyyttä, nälänhätää, energiantuotannon kriisi, globaali ilmastonmuutos... Ei siis olekaan ihme, että kaikki hakeutuvat mieluummin OASISin utopistisiin maailmoihin ja raja ihmisen todellisen identiteetin ja OASIS-hahmon välillä alkaa hämärtyä. Lisäksi OASIS on maailman suurin julkinen kirjasto.
 

Äidin mukaan isä oli antanut minulle alkusointunimen, koska se kuulosti hänestä supersankarin salanimeltä, kuten Peter Parker tai Clark Kent. (s. 24)

 
Päähenkilö Wade Watts on lukioikäinen orpo, joka asuu epämiellyttävän tätinsä kanssa pinossa, asuntovaunuista ja parakeista pystyyn rakennetussa slummikylässä, joita on isojen kaupunkien läheisyydessä. Wade käy koulua OASISissa, mutta lukio on päättymässä pian. Jos Hallidayn aarrejahtia ei olisi julkaistu viisi vuotta aikaisemmin, poika ei uskonut selviävänsä hengissä. Ensimmäisen tehtävän ratkominen on antanut hänelle mielekästä tekemistä ja jotain mitä tavoitella. Lukion jälkeen hän suunnittelee lähtevänsä ammattimunastajaksi.

© 2018 Warner Bros/Amblin Entertainment

Vaikka paljon onkin muuttunut, on teoksen maailma edelleen monilta osin tuttu, niin hyvässä kuin pahassakin. On mielenkiintoista, että aseen voi ostaa tuoteautomaatista, mutta tummainoiset naiset kokevat mielekkäämmäksi valita OASIS-hahmokseen valkoisen miehen, koska saavat silloin parempaa kohtelua ja isompaa palkkaa ja jotkut vanhemmat eivät edelleenkään hyväksy lapsensa suhdetta samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa.

Kirjan ainoita miinuksia on Waden hahmon kliseisyys. Kirjallisuudessa ylikäytetty orpous ja ikävät sukulaiset (mm. Harry Potter, runotyttö Emilia) sekä valtakunta ja tyttö kainaloon -tyyppiset ratkaisut erottuvat muutoin varsin omaperäisessä teoksessa liikaa. Ja toki Wade on myös ylipainoinen, "liian outo jopa outolinnuille" eli klassinen nörttitapaus.
  

Ready Player Onesta on tulossa elokuvaversio maaliskuussa. Olikin hyvä, että ehdin lukemaan kirjan ennen elokuvan katsomista, sillä en ole ihan vakuuttunut trailerin antamasta kuvasta. Kirja vaikuttaa ainakin sen perusteella todella paljon paremmalta kuin leffa (esim. hahmot ovat ihan erilaisia kuin tekstin pohjalta saa kuvan). 

  

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

PELI ALKAA. VOITTAJA LÖYTÄÄ AARTEEN JA PELASTAA MAAILMAN. OLETKO VALMIS?

2044. Wade Watts, niin kuin suurin osa ihmiskuntaa, pakenee kurjistuneen maapallon ahdistavaa todellisuutta viettämällä koko valveillaoloaikansa kirjautuneena OASISiin, rönsyilevään virtuaaliseen utopiaan, jossa jokainen voi olla ja tehdä mitä haluaa.

Miljoonien muiden lailla Wade pelaa peliä, jonka voittaja perii maailman rikkaimman miehen ja universumillisen virtuaalimaailmoja. OASISin luonut pelisuunnittelija James Halliday on testamentannut sen hallinnan sille, joka ratkaisee kolme kätkettyä arvoitusta. Arvoitukset ja vihjeet liittyvät Hallidayn nuoruuteen, 1980-luvun populaarikulttuuriin, josta Wade tietää kaiken viimeistä piirtoa myöten.

Wade törmää onnekkaasti ensimmäiseen ratkaisuun ja käynnistää pelin kiihkeätahtisen loppuvaiheen, jossa täytyy muun muassa pelata virheetön Pac-Man-peli ja osata Monty Pythonin vuorosanoja ulkoa. Äkkiä hän huomaa joutuneensa epätoivoiseen kilpajuoksuun tuhansien muiden kanssa. Kilpailu ulottuu pelottavalla tavalla myös todellisuuteen – ja tulee muuttamaan sekä Waden että koko maailman perinpohjaisesti.

Ready Player One on kuin Nick Hornbyn High Fidelityn ja elokuvan Paluu tulevaisuuteen risteytys, joka esittelee estottoman nostalgisesti 1980-luvun musiikkia, elokuvia, tv-sarjoja, kolikko- ja konsolipelejä, sarjakuvia, animea, roolipelejä ja kirjoja.

    

Suomentanut: J. Pekka Mäkelä, 508 sivua, Gummerus 2012

    

Alkuperäinen nimi: Ready Player One (2011)

  

Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Risingshadow, Nörttitytöt. Pauline von Dahl, Kirjaneidon tonihuone, Taikakirjaimet, Notko, se lukeva peikko, Anna minun lukea enemmän, Vinttikamarissa, bookisteaparty

Samankaltaista luettavaa: Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Devoted Souls - Peliromaani, Aleksi Delikouras: Nörtti-sarja, Sini Helminen: Kiven sisässä

Lukupiirissä | Aldous Huxley: Uljas uusi maailma

"Haluaisin mieluummin olla oma itseni - oma itseni ja inhottava.

En kukaan muu, olipa hän kuinka hauska tahansa."

   

   

Maaliskuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 47. Kirja, jossa vietetetään lomaa ulkomailla

    

Ihme, kumma!
Kuink’ ihania olennoita täällä nyt näenkään!
Kuink’ ihminen on kaunis!
Ah, uljas uusi maailma, joss’ ompi tuollaista kansaa!

~ Shakespeare: Myrsky

Aldous Huxleyn klassikko Uljas uusi maailma esittää kuvan maailmasta, joka on kyllä uusi, mutta ei ehkä ihan niin uljas, kuin Shakespearen runossa, josta teos lainaa nimensä. Huxleyn teos esittelee lukijalleen millainen on 2500-luvun Lontoo (a.F. 632), jossa tuhannet identtiset kaksosryhmät on kasvatettu ja aivopesty erilaisiin yhteiskuntaluokkiin, inhoamaan ja rakastamaan niitä asioita, joiden nähdään parhaiten edistävän kyseisen ryhmän työskentelyä ja kasvattavan kulutustottumuksia. Maailma, jossa itsenäistä ajattelua ei arvosteta ja jossa autotehtailija Ford on syrjäyttänyt jumalan ("Kaikista risteistä leikattiin yläosa, ja niin syntyi T.", s. 63) ja jonka ensimmäisen T-mallin valmistusvuosi (1908) on aloittanut uuden ajanlaskun.
   

Johtaa meidät luonnon pelkän orjallisen jäljittelemisen alueelta paljon mielenkiintoisempaan ihmimillisen kekseliäisyyden maailmaan. (s. 27)

 
Huxley on ollut osaltaan luomassa nykyisen science fictionin ja dystopioiden pohjaa yhdessä George Orwellin (Vuonna 1984, 1949) ja Ray Bradburyn (Fahrenheit 451, 1953) kanssa. Kaikki kolme teosta maalailevat kauhistuttavan tulevaisuuskuvan, joissa ihmisten vapautta rajoitetaan ja kulutustottumuksia ohjataan sen mukaan, miten kukin yhteiskunta haluaa. ”Onnen ja hyveen salaisuus on juuri siinä, että jokainen pitää siitä minkä on saanut tehtäväkseen.” (s. 30)

   

Huxleyn näkemys on näiden kolmen joukossa tieteellisin, sillä romaanin alku kuvaa hyvin tarkkaan, kuinka satapäiset keskenään identtiset kaksosten ryhmät valmistetaan ihmistehtaissa ja kuinka he luovat yhteiskunnan perustaa, johon kaikki hyvin toimivassa valtiossa nojaa. Huxleyn keskeisille henkilöille maailma on kuitenkin utopia, joka toimii täydellisesti, se on dystopiaa vain lukijan (sekä Johnin) näkökulmasta. Keskeisinä hahmoina seurataan Lenina Crowea ja Bernard Marxia, persoonatonta beeta-naista ja muista poikkeavaksi itsensä kokevaa alfa-miestä. "Jos olisin vapaa - enkä oloutuksen orjuuttama." (s. 100)

   

Teoksen maailmassa on mahdollista matkustaa raketilla Atlantin ylitse, käydä värähdystyhjiöhienrontakoneessa, pelata sähkömagneettista golfia ja napata pari grammaa somaa ja lähteä luvalliselle tripille. Vaatteita ei paikata vaan uusien vaatteiden ostaminen upotetaan jo lasten päähän hypnopedialla eli uniopetuksella. Yksi opetuksista, "Kaikki kuuluvat kaikille", on minusta varsin mielenkiintoinen, sillä ajan viettäminen vain yhden partnerin kanssa on epäilyttävää, hyviin käytöstapoihin kuuluu pitää useampaa kumppania, joita vaihdella eri päivinä. Jopa lasten kuuluu harrastaa "eroottista leikkiä".

  

Hissimies oli pieni apinamainen olento, yllään epsilon-miinus-semi-moronin musta pusero. (s. 69)

   

Huxleytä vaikuttaa kiinnostaneen enemmän tulevaisuuden ihmisten lammasmaisuus, tieteellinen pohjustus ja räikeät vastakohdat (moderni ja vanha, luonnollinen ja ihmisen valmistama, Lenina ja John), kuin niinkään juonellinen rakentaminen. Jopa vahvimmin persoonalliset hahmot, John, Mustafa Mond ja Helmholtz Watson tuntuvat ohuilta. Toki tähän kokemukseen vaikuttaa myös kirjan julkaisuajankohta ja se, kuinka romaanikerronta on muuttunut vuosien varrella. En pitäisi teoksen vahvuutena vahvaa tarinankerrontaa vaan pelottavaksi tarkoitetun tulevaisuuden visiota, jolle on pyritty luomaan tieteellisesti uskottava rakenne. Huxley ravistelee ihmisiä tajuamaan oman yhteiskuntansa rakenteita ja pyrkimään aktiivisesti teoksen kaltaisen maailman toteutumista vastaan.
   

Sanat voivat muistuttaa röntgensäteitä, jos niitä käyttää sopivasti: ne tunkeutuvat kaiken lävitse. Sinä luet ja sanat lävistävät sinut. (s. 80)

      

Voi Ford ja hänen hoppaheikkinsä. Petyin hieman teokseen. Sen eri osat olivat liian irrallisia, alkuun tykitetään tieteellistä kuvailua, josta ymmärtää vain pienen osan ja jäin kaipaamaan vahvempia hahmoja sekä koukuttavampaa juonta. Uskottavinta teoksessa on kulutusvelvollisuus, sillä pyöriihän maailma nytkin pitkälti helposti hajoavien, halpojen tuotteiden ympärillä (ks. dokumentti Hehkulamppuhuijaus) ja taidetta sekä kirjallisuutta pidetään turhuutena, mikä tuntuu olevan pitkälti esim. Suomen tämän hetken hallituksen kanta. Mutta hei, Uljaassa uudessa maailmassa ei ole ollenkaan työttömyyttä, tyytymättömyyttä, vanhuutta tai sairautta, mutta miten paljon tällaisen utopian saavuttaminen onkaan maksanut.

    

Kaikkein kiinnostavinta on retki ns. villien asuinalueelle, ainoaan paikkaan maailmassa, jossa lapset edelleen synnytetään ja yksilöllisyys on luvallista ja normaalia. No, jos ei oteta huomioon Islantia ja muita saaria, joille läheteään poikkeavat yksilöt, jotka ovat kehittäneet persoonallisuuden ja itsenäisiä ajatuksia. Teos herätti kysymyksen ihmisen ja koneen suhteesta: miksi tehtailtiin ihmisiä, eikö roboteilla olisi saatu parempia tuloksia? Robottihan olisi erehtymätön, manipuloimaton ja helposti korjattavissa, mutta toisaalta robotit eivät kuluttaisi vaatteita, viihdettä ja somaa.
 

Alempien kastien jäsenien ei voitu sallia tuhlata yhteisön aikaa kirjojen ääressä. Aina oli olemassa vaara, että he saattaisivat lukea jotakin, mikä kumoaisi ei-toivottavalla tavalla jonkin heihin oloutetuista heijastusliikkeistä. (s. 35)

    

Lopun ratkaisu yllätti ja tuntui hämmentävältä, Olisin kaivannut esimerkiksi koko yhteiskunnan murenemista, henkistä kasvua ja ihmisten havahtumista todellisuuteen ("Hänestä tuntui kuin ikkunaluukku olisi avattu, esirippu vedetty syrjään", s. 215), mutta näin ei käynyt. Hahmot jäivät niin irrallisiksi, että piti jatkuvasti tarkastaa, kuka oli milloinkin äänessä Lenina vai Fanny, Bernard, Helmholtz vai Mustafa. Johniin oli helppo samaistua, sillä hän oli lähimpänä sitä ihmistä, millainen itsekin olen - vapaa ajattelemaan ja lukemaan kirjoja. 

  

Sitaattikunniamaininnan saa: "Tuntuu kuin tekisi mieli hyväillä häntä. Tiedäthän. Niin kuin kissaa." (s. 58)

  

Arvosana:

  
Etulieppeestä:

Aldous Huxleyn vuonna 1932 ilmestynyt Uljas uusi maailma on George Orwellin Vuonna 1984 -teoksen ohella 1900-luvun tieteiskirjallisuuden kulmakiviä. Tieteen ja kulutusyhteiskunnan kehitys on pitänyt huolen siitä, että Huxleyn dystopia on yhä kutkuttavan ajankohtainen.

   

Romaani sijoittuu tasapainon vuoteen 632 jälkeen herramme Henry Fordin, aikaan jolloin konekulttuuri on kehittynyt niin pitkälle, että ihmisen elämä syntymästä kuolemaan on tieteen keinoin valmiiksi kartoitettu. Lapset syntyvät koeputkissa, ja heti syntymästä heidät jaetaan eri luokkiin, joista kukin toteuttaa sille määrättyä tarkoitusta ja elintapaa. Kaikki on niin automatisoitua ja tarkoin suunniteltua, ettei minkäänlaisia häiriöitä voi syntyä eikä liioin kehityksen tarvetta ilmene. Jos tyytymättömyys jostain syystä sattuisikin heräämään, palauttaa onnelliseksi tekevä huume, soma, oitis tasapainon. Eräässä tämän maailman kolkassa on kuitenkin villi-ihmisten reservaatti, jossa elämäntaistelu, intohimo, syntymä ja kuolema ovat yhä todellisuutta...

    

Suomentanut: I.H. Orras, 261 sivua, Tammi 2012 (12. painos, 1. suomenkielinen painos 1944)
  

Alkuperäinen nimi: Brave New World (1932)

Muita lukukokemuksia: Lukuneuvoja, Maailman ääreen, Kujerruksia, Nenä kirjassa, Mustelumo, Kirjaurakka, Mitenköhän tässä kaikessa käy

      
Samantyylisiä kirjoja: George Orwell: Vuonna 1984, Ray Bradbury: Fahrenheit 451

Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus

"Hänen paljaiden jalkojensa alla kohosi maailman suurin rakennus, 
oma kokonainen maailmansa."

  

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
Lukuhaasteissa: BFF -lukuhaaste

     

Nopeasti alkuperäisen ilmestymisensä jälkeen suomennettu Katharine McGeen Tuhat kerrosta on kuvaus 2100-luvun alun nuorison elämästä Manhattanille rakennetussa neljä kilometriä korkeassa, tuhat kerroksisessa Tornissa. Torni on käytännössä pystysuuntaan rakennettu kaupunki, sillä sieltä löytyvät kaikki välttämättömyydet, kouluja ja sairaaloita, ravintoiloita ja kauppoja, puistoja ja harrasteareenoita, eikä sieltä yleensä tarvitse poistua.

Hän ei ollut koskaan ennen käynyt Brooklynissä. Hän kyllä tiesi, että se oli ollut melko suosittu asuinalue ennen kuin Torni rakennettiin - ja ennen kuin Torni jätti osan seutukunnasta ikuiseen varjoon. -- Viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan väki oli vähitellen virrannut alueelta muualle. (s. 167)

  

Kirjailija on haastatteluissa kertonut olleensa pettynyt useiden nuorten dystopioiden esittämään tulevaisuudenkuvaan, niinpä hän päätti kertoa toisenlaisesta maailmasta. Aivan täysin hän ei kuitenkaan ole onnistunut välttämään dystopioista tuttuja elementtejä, vaikka hänen kuvittelemansa tulevaisuus onkin hieman valoisampi kuin mitä monissa muissa kirjoissa on nähty. 

  

Teos esittelee viisi nuorta, joiden näkökulmien välillä kerronta vaihtelee. Kokonaisuus paljastaa pala palalta millaista on elää maailman korkeimmassa rakennuksessa, jonka kerrosluku määrittelee sosiaalisen statuksen. Jokaisella ääneen pääsevällä hahmolla on jokin iso salaisuus, mikä paljastuessaan voisi tuhota heidät. Teos alkaa prologilla siitä, kun vielä nimeämätön tyttö putoaa Tornin katolta ja asettaa lukijan ajatukset tulevaan: kuka nuorista hän on ja miksi tämä tapahtui. Varsinainen kerronta alkaa tapahtumista kaksi kuukautta aikaisemmin ja pohjustaa jokaisen hahmon taustoja. 

Haukka, joka oli istunut kauempana kaiteella, käänsi uteliaat nappisilmänsä häneen. Avery katseli miten se avasi siipensä ja lähti lentoon. Äkkiä hän tunsi sukukulaisuutta tuon linnun kanssa, joka kiiti taivaalle kirkuen, villinä ja vapaana. Hän toivoi, että voisi seurata sitä suoraa päätä voimistuvaan myrskyyn. (s. 222)

  

Tuhannennessa kerroksessa asuva Avery on geneettisesti vanhempiensa DNA:sta koottu täydellinen nuori nainen, joka ei kuitenkaan voi sietää ihmisten katseita ja jatkuvia kehuja. Hän on rakastunut adoptioveljeensä Atlasiin. Leda on Averyn ystävä, joka on lääkeaddiktion takia joutunut katkaisuhoitoon. Hän on kateellinen Averylle ja vaarallisen ihastunut Atlasiin. Rylin asuu 32. kerroksessa siskonsa kanssa. Heidän äitinsä on kuollut vuosi aikaisemmin. Rylin haki täysi-ikäisyyttä jotta heitä ei erotettaisi ja voidakseen tehdä kokopäiväisesti töitä mahdollistakseen siskonsa koulunkäynnin. Hän päätyy siivomaan ylätornilaisen Cordin asuntoa ja löytää itsensä pian suutelemasta poikaa, joka ei tiedä kaikkea mitä Rylin on tehnyt. 

 

Rylin kuulosteli jotakin Chrissan äänessä. Hän tajusi, että se oli toivoa: typerää, naiivia, romanttista toivoa siitä, että rakkaus voittaisi kaiken. (s. 404)

  

Eris on myös Averyn ystävä. Hänen vanhempansa eroavat pitkään vaietun salaisuuden vuoksi, joka yllättäen pulpahtaa pintaan. Erisin entinen tuhlailevainen ja designervaatteita täynnä oleva elämä vaihtuu 103. kerroksen vähävaraiseen ja ankeaan arkeen. Hän kuitenkin tapaa sen myötä elämänsä rakkauden. Keskikerroksissa asuva Watt on joukon ainoa poika, jonka näkökulma pääsee teoksessa esille. Hän on hakkeri, joka on rakentanut kielletyn kvanttitietokoneen. Paljastuessaan Watt menettäisi mahdollisuutensa MIT-yliopistoon pääsemisestä, ja päätyisi vankilaan. 

Kaikki tuntui liian helpolta ja ennalta-arvattavalta. -- "Voittajan kirous", Nadia kuiskasi hänen korva-antenneihinsa, ja ihan selvästi hän kuuli huvittuneisuutta Nadian äänessä. "Se iskee, kun voittaja saa täsmälleen sen, mitä haluaa, vain huomatakseen, ettei se vastannutkaan odotuksia." (s. 57)

  

Nuorten elämät punoutuvat toisiinsa yllättävilläkin tavoin, ihastumiset risteilevät suuntaan jos toiseenkin ja heidän tekonsa vaikuttavat välillä laajasti myös muihin ympärillään. Selkeä keskushahmo on Avery, jonka ympärillä kuohuu jatkuvasti. Teoksen nuoret juhlivat usein, juovat paljon alkoholia, käyttävät huumeita ja harrastavat seksiä. McGee on osannut kirjoittaa teoille seurauksia kuitenkaan sortumatta saarnaamiseen. Nuorempikin lukija pystyy tekemään niiden pohjalta omat päätelmänsä siitä, mikä on järkevää ja mihin tulisi vetää raja. 

Huumeet levisivät hänen eteensä apiloiden päälle, hänen oma pieni kemiallinen onnen lähteensä. (s. 373)

  

Viimeisen luvun perusteella osa kertojaäänistä tulee vaihtumaan sarjan seuraavassa osassa, jonka ilmestymisestä ei vielä ole ilmoitettu. Kirjaa voi verrata Sara Shepardin Valehtelevat viettelijät- ja Cecily von Ziegesarin Gossip Girl-sarjoihin. Suurimpana erona mainittuihin on McGeen erityinen tapa pudotella kiehtovan kuulosia futuristisia teknologioita tekstissä. Harmillisesti niihin ei juuri koskaan palata uudestaan tai avata enempää, sillä teoksen scifi-aines on sen onnistuneinta ja omaäänisintä kerrontaa. Teoksen pohjalta ollaan tekemässä tv-sarja ja onkin kiinnostavaa nähdä kuinka sen ohjaajat tulkitsevat kirjan maailmaa.

   

Arvosana:

    

Takakannesta:

Manhattan vuonna 2118: taivaita tavoitteleva 1000-kerroksinen pilvenpiirtäjä

Tulevaisuuden New York on uutta luova, unelmia toteuttava kaupunki, jota sävyttävät rakkaus, valheet, luksus ja skandaalit. Maailman kuuluisimmassa supertornissa asuvat nuoret navigoivat läpi julkisuudenhuuruisen elämän. Pilvenpiirtäjän huipulla, kaikkien yläpuolella asuu nuori nainen, joka on geneettisesti suunniteltu täydelliseksi. Hänellä on kaikki - paitsi juuri se mitä hän eniten haluaisi.

  

Koukuttavan trilogian avaus on energinen ja elämää sykkivä, säkenöivä visio tulevaisuudesta, jossa kaikki on mahdollista - jos tahtoo tarpeeksi.

  

Kirjan pohjalta on tekeillä TV-sarja.

   

Suomentanut: Annika Eräpuro, 446 sivua, Otava. 2016

    

Alkuperäinen nimi: The Thousandth Floor (2016)

    

Tuhannennesta kerroksesta on pudottu myös täällä: Helsingin Sanomat, Hurja hassu lukija, Dysphoria, Kolmas kirja taskussa, Teen Vogue

Samantyylisiä teoksia: Estelle Maskame: Dimily-sarja, Sara Shepard: Valehtelevat viettelijät-sarja, Cecily von Ziegesar: Gossip Girl-sarja