Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus

"Hänen paljaiden jalkojensa alla kohosi maailman suurin rakennus, 
oma kokonainen maailmansa."

  

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
Lukuhaasteissa: BFF -lukuhaaste

     

Nopeasti alkuperäisen ilmestymisensä jälkeen suomennettu Katharine McGeen Tuhat kerrosta on kuvaus 2100-luvun alun nuorison elämästä Manhattanille rakennetussa neljä kilometriä korkeassa, tuhat kerroksisessa Tornissa. Torni on käytännössä pystysuuntaan rakennettu kaupunki, sillä sieltä löytyvät kaikki välttämättömyydet, kouluja ja sairaaloita, ravintoiloita ja kauppoja, puistoja ja harrasteareenoita, eikä sieltä yleensä tarvitse poistua.

Hän ei ollut koskaan ennen käynyt Brooklynissä. Hän kyllä tiesi, että se oli ollut melko suosittu asuinalue ennen kuin Torni rakennettiin - ja ennen kuin Torni jätti osan seutukunnasta ikuiseen varjoon. -- Viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan väki oli vähitellen virrannut alueelta muualle. (s. 167)

  

Kirjailija on haastatteluissa kertonut olleensa pettynyt useiden nuorten dystopioiden esittämään tulevaisuudenkuvaan, niinpä hän päätti kertoa toisenlaisesta maailmasta. Aivan täysin hän ei kuitenkaan ole onnistunut välttämään dystopioista tuttuja elementtejä, vaikka hänen kuvittelemansa tulevaisuus onkin hieman valoisampi kuin mitä monissa muissa kirjoissa on nähty. 

  

Teos esittelee viisi nuorta, joiden näkökulmien välillä kerronta vaihtelee. Kokonaisuus paljastaa pala palalta millaista on elää maailman korkeimmassa rakennuksessa, jonka kerrosluku määrittelee sosiaalisen statuksen. Jokaisella ääneen pääsevällä hahmolla on jokin iso salaisuus, mikä paljastuessaan voisi tuhota heidät. Teos alkaa prologilla siitä, kun vielä nimeämätön tyttö putoaa Tornin katolta ja asettaa lukijan ajatukset tulevaan: kuka nuorista hän on ja miksi tämä tapahtui. Varsinainen kerronta alkaa tapahtumista kaksi kuukautta aikaisemmin ja pohjustaa jokaisen hahmon taustoja. 

Haukka, joka oli istunut kauempana kaiteella, käänsi uteliaat nappisilmänsä häneen. Avery katseli miten se avasi siipensä ja lähti lentoon. Äkkiä hän tunsi sukukulaisuutta tuon linnun kanssa, joka kiiti taivaalle kirkuen, villinä ja vapaana. Hän toivoi, että voisi seurata sitä suoraa päätä voimistuvaan myrskyyn. (s. 222)

  

Tuhannennessa kerroksessa asuva Avery on geneettisesti vanhempiensa DNA:sta koottu täydellinen nuori nainen, joka ei kuitenkaan voi sietää ihmisten katseita ja jatkuvia kehuja. Hän on rakastunut adoptioveljeensä Atlasiin. Leda on Averyn ystävä, joka on lääkeaddiktion takia joutunut katkaisuhoitoon. Hän on kateellinen Averylle ja vaarallisen ihastunut Atlasiin. Rylin asuu 32. kerroksessa siskonsa kanssa. Heidän äitinsä on kuollut vuosi aikaisemmin. Rylin haki täysi-ikäisyyttä jotta heitä ei erotettaisi ja voidakseen tehdä kokopäiväisesti töitä mahdollistakseen siskonsa koulunkäynnin. Hän päätyy siivomaan ylätornilaisen Cordin asuntoa ja löytää itsensä pian suutelemasta poikaa, joka ei tiedä kaikkea mitä Rylin on tehnyt. 

 

Rylin kuulosteli jotakin Chrissan äänessä. Hän tajusi, että se oli toivoa: typerää, naiivia, romanttista toivoa siitä, että rakkaus voittaisi kaiken. (s. 404)

  

Eris on myös Averyn ystävä. Hänen vanhempansa eroavat pitkään vaietun salaisuuden vuoksi, joka yllättäen pulpahtaa pintaan. Erisin entinen tuhlailevainen ja designervaatteita täynnä oleva elämä vaihtuu 103. kerroksen vähävaraiseen ja ankeaan arkeen. Hän kuitenkin tapaa sen myötä elämänsä rakkauden. Keskikerroksissa asuva Watt on joukon ainoa poika, jonka näkökulma pääsee teoksessa esille. Hän on hakkeri, joka on rakentanut kielletyn kvanttitietokoneen. Paljastuessaan Watt menettäisi mahdollisuutensa MIT-yliopistoon pääsemisestä, ja päätyisi vankilaan. 

Kaikki tuntui liian helpolta ja ennalta-arvattavalta. -- "Voittajan kirous", Nadia kuiskasi hänen korva-antenneihinsa, ja ihan selvästi hän kuuli huvittuneisuutta Nadian äänessä. "Se iskee, kun voittaja saa täsmälleen sen, mitä haluaa, vain huomatakseen, ettei se vastannutkaan odotuksia." (s. 57)

  

Nuorten elämät punoutuvat toisiinsa yllättävilläkin tavoin, ihastumiset risteilevät suuntaan jos toiseenkin ja heidän tekonsa vaikuttavat välillä laajasti myös muihin ympärillään. Selkeä keskushahmo on Avery, jonka ympärillä kuohuu jatkuvasti. Teoksen nuoret juhlivat usein, juovat paljon alkoholia, käyttävät huumeita ja harrastavat seksiä. McGee on osannut kirjoittaa teoille seurauksia kuitenkaan sortumatta saarnaamiseen. Nuorempikin lukija pystyy tekemään niiden pohjalta omat päätelmänsä siitä, mikä on järkevää ja mihin tulisi vetää raja. 

Huumeet levisivät hänen eteensä apiloiden päälle, hänen oma pieni kemiallinen onnen lähteensä. (s. 373)

  

Viimeisen luvun perusteella osa kertojaäänistä tulee vaihtumaan sarjan seuraavassa osassa, jonka ilmestymisestä ei vielä ole ilmoitettu. Kirjaa voi verrata Sara Shepardin Valehtelevat viettelijät- ja Cecily von Ziegesarin Gossip Girl-sarjoihin. Suurimpana erona mainittuihin on McGeen erityinen tapa pudotella kiehtovan kuulosia futuristisia teknologioita tekstissä. Harmillisesti niihin ei juuri koskaan palata uudestaan tai avata enempää, sillä teoksen scifi-aines on sen onnistuneinta ja omaäänisintä kerrontaa. Teoksen pohjalta ollaan tekemässä tv-sarja ja onkin kiinnostavaa nähdä kuinka sen ohjaajat tulkitsevat kirjan maailmaa.

   

Arvosana:

    

Takakannesta:

Manhattan vuonna 2118: taivaita tavoitteleva 1000-kerroksinen pilvenpiirtäjä

Tulevaisuuden New York on uutta luova, unelmia toteuttava kaupunki, jota sävyttävät rakkaus, valheet, luksus ja skandaalit. Maailman kuuluisimmassa supertornissa asuvat nuoret navigoivat läpi julkisuudenhuuruisen elämän. Pilvenpiirtäjän huipulla, kaikkien yläpuolella asuu nuori nainen, joka on geneettisesti suunniteltu täydelliseksi. Hänellä on kaikki - paitsi juuri se mitä hän eniten haluaisi.

  

Koukuttavan trilogian avaus on energinen ja elämää sykkivä, säkenöivä visio tulevaisuudesta, jossa kaikki on mahdollista - jos tahtoo tarpeeksi.

  

Kirjan pohjalta on tekeillä TV-sarja.

   

Suomentanut: Annika Eräpuro, 446 sivua, Otava. 2016

    

Alkuperäinen nimi: The Thousandth Floor (2016)

    

Tuhannennesta kerroksesta on pudottu myös täällä: Helsingin Sanomat, Hurja hassu lukija, Dysphoria, Kolmas kirja taskussa, Teen Vogue

Samantyylisiä teoksia: Estelle Maskame: Dimily-sarja, Sara Shepard: Valehtelevat viettelijät-sarja, Cecily von Ziegesar: Gossip Girl-sarja

Dekkariviikko | Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä (Flavia de Luce #2)

"Mulfordin porteilta katsoen Buckshaw näytti aina hiukan surulliselta ja hylätyltä, 
kuin sieltä puuttuisi jokin olennainen ja elintärkeä."

  

   

MarikaOksan käynnistämä kirjabloggaajien dekkariviikko päättyi jo viime sunnuntaina 12.6., mutta Kirjakauppaliiton dekkariviikko päättyy vasta tänään 19.6. Vaikka en siis ensimmäiselle teemaviikolle tätä ehtinyt lukemaan, ei se haittaa, ovathan dekkarit yleisesti mielletty kesälukemiseksi, vaikka ei mitään erityistä teemaviikkoa olisikaan. Kristan kesäbingossakin on kohta dekkari, jonka tällä teoksella rastitan. 

  

    

Jo Alan Bradleyn ensimmäinen, suloisesta myrkynkeittäjästä Flavia de Lucesta kirjoittama teos Piiraan maku makea hurmasi, ja sarjan toinen osa Kuolema ei ole lastenleikkiä jatkaa samalla tasokkaalla ja koukuttavalla linjalla.
      

Bishop's Laceyyn saapuu kuuluisa nukketeatteritaitelija Rupert Porson apulaisensa Niallan kanssa. Flavialle käy nopeasti selväksi millainen ihminen Rupert on ja alkaa hienovaraisesti käärimään auki salaisuuksien päälle ohuelti kiedottuja verhoja. Rupert kuolee kesken Jaakko ja pavunvarsi-esityksen ja nokkela 11-vuotias tajuaa pian ettei miehen ennenaikainen kuolema ollut onnettomuus. Lopulta nuori etsivä ratkaisee tietenkin koko tapauksen, mutta sitä ennen lukijaa pyöritellään paikasta toiseen ja mahdollisia syyllisiä esitetään runsaasti.
 

"Sinun täytyy antaa anteeksi pikkusiskolleni", hän sanoi kevyesti naurahtaen. "Hän on epäterveellä tavalla kiinnostunut kuolemasta." (s. 238)

  

Bradley on maalannut sanoillaan upean tarkan kuvan 1950-luvun maaseutukylän dynamiikasta. Juorut kulkevat nopeasti ja nojaamalla kylän puheliaimpien naisten epäsuoraan apuun Flavia pystyy kokoamaan palapeliin monta puuttuvaa palaa. Hän turvautuu myös Tar-enolta perimäänsä laboratorioon selvittäkseen lukuisia kiinnostavia asioita, mm. mitä herra Gordon viljelee keskellä metsää.

En voinut olla samaistumatta jollain tasolla Flaviaan, joka nauttii mm. maatuvien lehtien tuoksusta. Ja kun vertaa Flaviaa esimerkiksi Tylypahkan ensimmäisen vuoden oppilaisiin, en voi olla näkemättä yhtäläisyyksia hänen ja Hermionen välillä: molemmilla on terävä mieli sekä halu oppia ja sisäistää monimutkaistakin tietoa. Flavia on pikkuvanha, mutta ei ollenkaan rasittava sellainen.

Flavia heittelee jatkuvasti viittauksia useisiin tiedemiehiin ja heidän menetelmiinsä, kirjallisuuteen ja taidehistoriaan ja hänen huomioitansa on ihanaa lukea. Pidän suuresti Bradleyn suomentajan, Laura Beckin sanavalinnoista. Teksti virtaa eheästi ja pysähdyinkin usein lukemaan joitakin kohtia uudelleen, sillä niin taidokkaasti hän on pystynyt välittämään alkuperäisen teoksen sanoman.

Kirjoitin parhaita kohtia A4-kokoiseen sitaattivihkooni neljä ja puoli sivua. Mukaan tarttui mm. Flavian kuvaus auringon laajenemisen aiheuttamasta maailmanlopulta ja mekaanisista koppakuoriaista, mutta myös useita viipyileviä luontokuvauksia pimeästä metsästä, aamusumusta ja kastepisaroista.
 

Kuten olin tiennytkin, kaikki metsässä oli märkää. Värähdin nihkeää kylmyyttä, terästäydyin ja vaelsin kasvullisuuden sekaan. Ennen kuin olin astunut kymmentkään askelta saniaisten ja sananjalkojen välissä, olin litimärkä polviin asti. (s. 243)

On kuitenkin hetkiä, jolloin Flavian ikä lempeästi paljastuu. Esimerkiksi silloin kun hän kysyy ystävältään Doggerilta - Buckshawin kartanon yleismieheltä, jonka työnkuvaan kuuluvat muiden muassa niin hovimestarin kuin puutarhurin tehtävät - ihmissuhteista, tai kun hän polkee kauan sitten kuolleen äitinsä Harrietin polkupyörällä, Gladysillä, paikasta toiseen ja kuvailee sen päästämiä ääniä milloin iloiseksi, milloin kiireiseksi.

Flavia ei edelleenkään tule toimeen vanhempien siskojensa Ophelian (Feely) ja Daphnen (Daffy) kanssa, vaan nämä keksivät jatkuvasti keinoja kiusata toisiaan. Flavia onkin hieman kuin Tuhkimo omassa perheessään. Siskot syyttävät Flaviaa mm. Harrietin kuolemasta. Harriet kuoli vuorikiipeilyonnettomuudessa Tiibetissä ja Feely ja Daffy väittävät hänen astuneen tahallaan harhaan, koska oli masentunut Flavian takia.

Suurimman osan aikaa tunsin olevani huijari, vaihdokas, säkkiin ja tuhkaan verhoutunut korvike tuolle kultaiselle tytölle, jonka Kohtalo oli napannut ja viskannut alas vuorenrinteeltä eräässä käsittämättömän kaukaisessa maassa. Tuntui siltä että kaikki olisivat olleet hyvin paljon onnellisempia, jos Harriet olisi herätetty henkiin ja minusta olisi hankkiuduttu eroon. (s. 307)

Tyttöjen isä Haviland on taloudellisissa ongelmissa ja hänen sisarensa Felicity saapuu paikalle selvittämään tilannetta. Flavia ei pidä tädistään, mutta saa kuulla tältä yllättäviä tietoja äidistään. Feely iskee silmänsä saksalaiseen Dieteriin, joka viisi vuotta aiemmin oli sotavankina jäänyt maahan. Mies on hyvin kiinnostava persoona: hänen isänsä oli kustantaja ja äitinsä arkeologi. Kotiopettajan kasvattama poika oli rakastunut brittiläiseen kirjallisuuteen puhui täydellistä englantia.

Bradley on mestari luomaan kiinnostavia, moniulotteisia hahmoja ja hänen juonen käsittelynsä on erittäin miellyttävää luettavaa. Tulenkin siis ehdottomasti jatkamaan Flavian tutkimusten lukemista. Sarjassa on ilmestynyt englanniksi jo seitsemän osaa ja kahdeksannen pitäisi olla saatavissa syyksuussa. Viidennen osan suomennos, Loppusoinnun kaiku kalmistossa, ilmestyy niinikään syyskuussa.

  

Arvosana:

   
Takakannesta:

Vaarallisen älykäs Flavia De Luce asuu leski-isänsä ja kahden ärsyttävän siskonsa kanssa Bishop's Laceyn rauhaisassa kylässä Englannin maaseudulla.

  

Kylän rauha järkkyy, kun nukketeatterin pakettiauto hajoaa Bishop's Laceyn hautausmaan nurkalle. Maankuulu marionettitaiteilija Rubert Porson päättää laittaa näytöksen pystyyn seurakuntatalolla  - arvaamattomin seurauksin. Nokkelan Flavia de Lucen tarkoituksena ei ollut tutkia enää yhtään murhaa, mutta eipä nukkemestarinkaan ollut tarkoitus kuolla! 

  

Huono-onnisen näytöksen jälkeen Flavia alkaa penkoa idyllisen kotikylänsä vaiettuja salaisuuksia. On nimittäin mahdollista, että Porsonin pakettiauto ei hajonnutkaan sattumalta juuri Bishop's Laceyssa. 

  

Kuka veteleekään langoista ja tanssittaa poliisia marionettien lailla?

   

Suomentanut: Laura Beck, 389 sivua, Bazar 2014

    

Alkuperäinen nimi: The Weed that Strings Hangman's Bag (2010)

Sarjassa ilmestyneet:

1. Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009)
2. Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010)
3. Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011)
4. Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011)
5. Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2012)
6. The Dead in Their Vaulted Arches (2014)
7. As Chimney Sweepers Come to Dust (2015)
8. Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (ilmestyy syyskuussa 2016)

Flavia de Lucen on tuttu myös täällä: Kirjavinkit, Oksan hyllyltä, Lumiomena, Kirsin kirjanurkka, Amman lukuhetki, Cats, books & me, Kirjakaapin kummitus, Lukuisa

Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki

 "Ensimmäistä kertaa tunsin, että elämässäni oli toivoa. 

Ja sen toivon tähden kannatti elää."

     

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
 
Kun ensimmäisen kerran kuulin Theo Lawrencen uudesta nuorten dystopiasarjasta, odotukseni alkoivat nousta. Ne olivat edelleen korkealla aloittaessani kirjan, mutta mitä pidemmälle teoksessa pääsin, sitä vähemmän siitä pidin. Tarinan perusjuoni on hyvinkin kulunut; Romeon ja Julian jalanjälkiä seuraavat kahden kilpailevan rikkaan perheen perilliset, 16-vuotias Aria Rose ja Thomas Foster. Nuoret ovat saaneet toisensa ja suvut ovat useita sukupolvia kestäneiden erimielisyyksien jälkeen viimein solmimassa rauhan, mutta Aria on menettänyt kaikki muistonsa tuosta salaa tapailemastaan komistuksesta. He kohtaavat ensimmäisen kerran Arian onnettomuuden jälkeen kihlajaisjuhlassaan, mutta mikään Thomasissa ei tunnu Ariasta tutulta saati rakkaalta. 
 

Olen väsynyt jatkuvasti todistelemaan arvoani ja uskollisuuttani perheelle sekä poliittisille tavoitteillemme. Mikään ei koskaan riitä. (s. 31)

Viesti on selvä: Ihan sama muistanko vai enkö. Menen naimisiin Thomasin kanssa joka tapauksessa - ja se tuntui ihan kuolemantuomiolta. (s. 32)

 
Manhattan on jakautunut kahteen osaan. Tai oikeastaan kolmeen. Yltäkylläiseen Ylhäistöön, joka on jakaantunut Rosen ja Fosterien kannattajiin sekä Syvästöön, köyhien asuttamien meriveden valtaamien katujen ja luhistuvien talojen sokkelikkoon. Manhattanin katutaso muistuttaa Venetsiaa, sillä naajäätiköt ovat sulaneet ja menpinta noussut. Syvästössä asuvat köyhien lisäksi maagista voimaa hallitsevat mystikot, jotka aikoinaan olivat rakentamassa kaupunkia sellaiseksi kuin se nykyään on. Heidän voimansa ovat kuitenkin ylemmän luokan mielestä uhkaavia ja niitä kerätään kaupungin energialähteeksi keinoja kaihtamatta, viitataanpa mystikoihin myös Matrix-tyyliin paristoina.
 
Ennen arvostetut mystikot ovat nyt toisen luokan kansalaisia, joiden ihmisoikeuksista ei välitetä. Mystikoita ei edes pidetä oikeina ihmisinä, kuten toisia ihmisryhmiä alistettaessa on tapana ajatella, oikeutuksena raaoille toimille. Voiman kerääminen mystikoilta on kansan hallitsemista ja se jolla on voimaa, sillä on myös valtaa. Ja rahaa. Voimasta kun pystyy uuttamaan muotihuumetta Hilettä, jota Arian väitetään ottaneen yliannostuksen. Mystikoiden historia on pitkä ja värikäs. Monet, jotka pystyivät käyttämään voimaa, muuttivat maailmansotien aikaan uuteen maailmaan amerikkalaisen unelman perässä.
 

Hunter välttelee mainitsemasta, että perheeni on syypää näiden ihmisten kurjuuteen, siihen miksi he asuvat inhottavissa olosuhteissa ilman rahaa ja ruokaa. Tulen yhtäkkiä huonovointiseksi. (s. 165)

  

Aria kohtaa Syvästössä seikkaillessaan mystikkopoika Hunterin ja tuntee yllättävää vetoa tätä kohtaan, vaikka ei aluksi myönnä tunteitaan edes itselleen. Kuka lieneekään tämä salaperäinen hahmo? Syvästössä asuvat mystikot ja muut yhteiskuntaluokaltaan pohjalla olevat saavat pienen toivon pilkahduksen, kun poliittisesti merkittävissä vaaleissa ehdokkaana Ylhästön ehdokasta, Thomasin veljeä vastassa on mystikko Violet Brooks.
 

Aria, et tajua. Näissä vaaleissa meidät otetaan ensimmäistä kertaa tosissaan. Alemmat yhteiskuntaluokat, köyhät maallikot, uskovat [Violet Brooksiin] ja kannattavat [häntä]. (s. 222)

 
Teoksen suomennos oli paikoitellen todella heikko. Uskon, että kiireellä on täytynyt olla vaikutusta, sillä monet virheet olisi voinut korjata käyttämällä lopuksi kieliasua korjaavaa ohjelmaa, mutta välillä on pakko ihmetellä myös suomentajan sanakäyttötaitoa. Esimerkiksi teoksen alkupuolella Aria on lähdössä cocktailtilaisuuteen, "kokkareille", josta on käytetty yksikkömuotona kokkareet, ei kokkarit.
 
Teoksen heikkous ei kuitenkaan ole suomentajan vika, sillä juoni on erittäin ennalta-arvattava ja Lawrencen teos muistuttaa Rick Yanceyn teosta 5. aalto siinä, kuinka molemmat teokset koostuvat muilta lainatuista palasista järjesteltynä uudeksi tarinaksi. Teoksessa on paljon samaa kuin Veronica Rossin Paljaan taivaan alla-trilogialla, alkaen oopperasta nauttivasta äidistä, joka antaa tyttärelleen nimen Aria. Molemmissa teoksissa ihmisillä on erikoisia kykyjä, Rossin hahmoista kenties Cinder sopisi eniten Lawrencen luomaan maailmaan, poika kun pystyy manipuloimaan eetteriä vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi Hunter mystistä voimaa. Arian käyttäminen poliittisena aseena muistuttaa Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogiaa ja Katnissin asemaa kapinan keulakuvana ja jopa Harry Potter-viittaukselta ei ole vältytty, kiitos leijuvan moottoripyörän.
 
Mukana on toki pakollinen kolmiodraama. Eniten minua alkoi jossain vaiheessa ärsyttää naiivi päähenkilö, joka sekin ilmiönä alkaa olla nuortenkirjoissa pakollinen klisee (vrt. Stephenie Meyerin Houkutuksen Bella Swan). Kaikkein huvittavinta on, että Ariaa kehutaan yhdessä kohtaa niin fiksuksi, että tämän tulisi helposti nähdä ympärillään olevan huijauksen lävitse, mutta todellisuudessa tähän kestää lähes koko kirjan verran.
 
Odotan kuitenkin kaikesta huolimatta sarjan jatko-osia, sillä tahdon uskoa siihen, että nyt kun miljöö ja hahmot on esitelty, voi Lawrence ammentaa enemmän omaa mielikuvitustaan tarinaan. Jos virheiden ohitse katsoo, näkee pohjalla kuplivan mahdollisuuden, josta voi syntyä jotain hienoa ja uutta.     
   

Arvosana:

  
Takakannesta ja etulieppeestä:

Maaginen kahtia jaettu kaupunki

Maan alle paenneita salaperäisiä kapinallisia

Ikuista rakkautta?

Väkevä, mukaansatempaava tarina aloittaa uuden nuorten aikuisten romaanisarjan, joka on täynnä kiellettyä intohimoa, synkkiä petoksia ja vavisuttavia mystisiä voimia.

   

Manhattan vuonna X. Pilvenpiirtäjien huipulla hallitsevat rikkaat ja etuoikeutetut, joiden yltäkylläisen elämän mahdollistaa vain katutasossa, ilmastonmuutoksen synnyttämien kanaalien varsilla kurjaliston joukossa majailevilta mystikoilta salaperäisesti hankittu energia. Yläluokan hienostosviiteissä asuu myös 16-vuotias Aria Rose, rakastuneena silmittömästi isänsä poliittisen kilpailijan poikaan. Vai onko hän sittenkään niin rakastunut? Ainakaan hän ei pysty muistamaan, miten romanssi sai alkunsa. Mutta sitten Aria tapaa Hunterin, komean ja hämmentävän mystikon alakaupungista, ja tällä tuntuu olevan hallussaan hänen unohtuneen menneisyytensä avain.

      

Suomentanut: Kirsi Ohrankämmen, 403 sivua, Karisto 2013

    

Alkuperäinen nimi: Mystic City (2012)

   

Kirja luettu mm. täällä: Risingshadow, Kirjavinkit, Kirjaneidon tornihuone, Tarinoiden syvyydet, Lukuholistin maistiaiset, Kaiken ei tarvitse olla totta, Hallanhenki, Hulluna kirjoihin