Kesän ja syksyn 2019 tulevia kirjoja

   

Seuraavan kauden uutuus kirjojen katalogit tuntuvat ilmestyvän joka vuosi aikaisemmin, mikä on kirjallisuusihmisille, kuten kirjabloggaajille yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. Ihanaa, koska pääsee kurkkimaan tulevia kirjoja ja kamalaa, kun kevään kausi on parhaassa vauhdissa mielen suunnatessa jo syksyn kuumimpiin teoksiin. Onneksi välissä on kesä tasapainottamassa ja silloin pääsee lukemaan kaikki kevään aikana lukematta jääneet. Tässä poimintoja kesän ja syksyn 2019 minua kiinnostavimmista kirjoista. Kustantamon nimi toimii linkkinä katalogiin, niin tekin pääsette helposti katsomaan niitä sekä poimimaan omat suosikkinne teosten joukosta. Mitä kirjaa juuri sinä odotat eniten?

 
Art House:

• Pia Strømstad & Trond Bredesen: 10 suurta seikkailijaa (lokakuu)

    

Aula & Co:

• Leigh Bardugo: Varjo ja riipus (syyskuu)
• Matt Haig & Chris Mould: Totuuskeiju (syyskuu)
• G.L. Marvel & Leena Parkkinen: Sankaritarioita eläimistä, jotka muuttivat mailmaa (syyskuu)

Gummerus:

• Holly Bourne: Niin käy vain elokuvissa (heinäkuu)
• Sarah J. Maas: Okaruusujen valtakunta (heinäkuu)
• Nora Roberts: Toinen koitos (kesäkuu)
• Kim Thúy: Vi (lokakuu)

   

Into:

• Andy Weir: Artemis (kesäkuu)

Jalava:

• Henrik Fexeus: Ontot (elokuu)
• Chris Rylander: Gregin kirous (joulukuu)

Karisto:

• Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa (syyskuu)
• Kirsti Kuronen: Merikki (syyskuu)
• Maria Kuutti: Anna ja Elvis häähumussa (elokuu)
• V.E. Schwab: Tummenevat varjot (lokakuu)
• Mila Teräs & Silja-Maria Wihersaari: Hotelli Hämärä ja ullakon arvoitus (heinäkuu)

   

Kirjapaja:

• Gemma Correll: Mainiot kissat (syyskuu)
• Astrid Eulalie: Keskusteluja kissan kanssa (elokuu)

   

Lasten Keskus:

• Raisa Cacciatore, Susanne Ingman-Friberg & Osmo Penna: Pipunan ikioma napa (syyskuu)
• Eppu Nuotio, Maami Snellman & Sanna Pelliccioni: Salasana: Rakkaus (lokakuu)

   

Like:

• Agustina Bazterrica: Rotukarja (toukokuu)
• Neil Gailman: Pohjoisen mytologia (syyskuu)
• Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä (kesäkuu)
• Mats Strandberg: Loppu (kesäkuu)

Myllylahti:

• Anu Holopainen: Kilikorven vampyyri (elokuu)
• Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä (elokuu)

Oppian:

• Amelia Earhart: Rakastan lentämistä (lokakuu)
• Charlotte Mew: Miehet ja puut (elokuu)
• Amy Lowell: Sanojesi vaalea hunaja (elokuu)

Osuuskumma:

• Mia Myllymäki & Anu Korpinen (toim.): Metsän kronikka - tarinoita puista (syyskuu)

   

Otava:

• Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset (syyskuu)
• Margaret Atwood: Testamentit (syyskuu)
• Ian McEwan: Kaltaiseni koneet (syyskuu)
• Veronica Roth: Kohtalot (kesäkuu)
• Helena Waris: Jäänvartija (elokuu)
• Nonna Wasiljeff: Tomupoika (kesäkuu)

S&S:

• Eva Frantz: Osasto 23 (kesäkuu)
• Riikka Hedman: Kissakaverukset (lokakuu)
• Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita (elokuu)

   

Tammi:

• Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja (sarjakuva, lokakuu)
• Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet (syyskuu)
• Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents 2 - Varkaan jäljillä (syyskuu)
• Päivi Laitinen: Reissunaisia - Seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä (elokuu)
• Cristopher Paolini: Kulkuri, noita ja lohikäärme (lokakuu) 
• J.K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja liekehtivä pikari (lokakuu)

 
Teos:

• Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit 

   

WSOY:

• Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Zombiparaati (syyskuu)
• Stephanie Garber: Finale (syyskuu)
• Magdalena Hai & Pasi Pitkänen: Painajaispuoti: Hampaat hukassa (heinäkuu)
• Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 Uusi maailma 3: Kuiskaajien kaupunki (lokakuu)
• Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 Uusi maailma 2: Saari (heinäkuu)
• Mikko Toivoainen: WhatsApp elämä (elokuu)

 

  

Top 10 eniten odotetut:

1. Tomi Adeyami: Veren ja luun lapset
2. Margaret Atwood: Testamentit 
3. Agustina Bazterrica: Rotukarja 
4. Päivi Laitinen: Reissunaisia - Seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä
5. Ian McEwan: Kaltaiseni koneet
6. Nora Roberts: Toinen koitos
7. J.K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja liekehtivä pikari
8. Chris Rylander: Gregin kirous 
9. Mats Strandberg: Loppu
10. Nonna Wasiljeff: Tomupoika

Josh Malerman: Lintuhäkki

"Pimennys, Malorie ajattelee. 

Maailmaa, ulkomaailmaa, ollaan sulkemassa."

   

  

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet 2019: 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

  

Josh Malermanin Lintuhäkki on taipunut myös Netflix elokuvaksi, ja tutustuinkin tarinaan ensimmäiseksi filmatisointina. Kirjalla ja elokuvalla on eronsa, mutta kummallakin on sekä ansionsa, että kohdat, missä jäi parantamisen varaa. Varsin viihdyttävä kummassakin muodossa. Suosittelenkin, että vaikka olisit kokenut tarinan yhdellä tavalla, kokeile myös toista, sillä niin omia polkujaan ne kulkevat. Pidän esimerkiksi kirjan "möröstä" enemmän kuin leffassa, mutta leffan tunnelma on kirjaa ahdistavampi ja uhkaavampi. 

   

Hänen mieleensä tulvii näkyjä vanhasta maailmasta, mutta jokaisella muistolla on talutushihna, kahle. (s. 297)

  

Tapahtumat avautuvat takaumien ja nykyhetken vuorotellessa. Päähenkilönä seurataan Malorie-nimistä naista, joka asuu siskonsa Shannonin kanssa. "Shannonin vaaleat hiukset kavaltavat äidin suomalaiset juuret." (s. 23) Teoksessa on tämän lisäksi myös toinen satunnainen Suomi-viittaus! Uutisissa kerrotaan kamalista kuolemantapauksista eri puolilla maailmaa. Outo Ongelmaksi kutsuttu itsemurhien aalto leviää ja saavuttaa lopulta Yhdysvallatkin. Kukaan ei tiedä varmasti, mikä saa ihmiset aivan yllättäen päättämään päivänsä, mutta se liittyy mahdollisesti johonkin, mitä he näkevät. Malorie saa samaan aikaan tietää olevansa raskaana ja päättää pitää lapsen. 

  

Mitä väliä sillä on, millaiseen maailmaan hän lapsen tuo? Se tapahtuu. Lapsi tulee, lapsi on melkein ulkona. Ja lapsi on aina ollut osa tätä uutta maailmaa. (s. 275-276)

    

Malorie huomaa ilmoituksen turvapaikasta ja ajaa sinne. Hän löytää talon, jonka peitettyjen ikkunoiden takana asuu muutamia muitakin selviytyneitä, jotka eivät aluksi haluaisi Malorien liittyvän joukkoonsa, mutta yhdeksi heistä hän lopulta tulee. Hänen raskautensa on yksi iso tekijä, miksi uudet kämppikset eivät haluaisi Malorien jäävän, sillä synnytyksen ja mahdollisten komplikaatuoiden takia sekä Malorien ja lapsen henki voisivat vaarantua, eikä sellaista olisi kauhean mukavaa kantaa omalla tunnollaan. Toinen on ruoan rajallisuus, sillä vaikka kellari olisikin nyt täynnä säilyketölkkejä, ne eivät isommalle ihmisjoukolle riittäisi kauhean pitkään. Kun joukkoon liittyy vielä toinenkin raskaana oleva nainen, on varsin mielenkiintoista seurata ryhmän dynamiikan muodostumista. 

  

"Voimme me Olympiankin kanssa tehdä jotakin. Me olemme raskaana emmekä mitään vammaisia." (s. 100)

  

Nykyhetkessä Malorie soutaa joella kahden nelivuotiaan lapsen kanssa silmät sidottuina. Takaumat paljastavat pikkuhiljaa mitkä tapahtumat ovat johtaneet tähän tilanteeseen. Malorie kutsuu lapsia Pojaksi ja Tytöksi, mikä varmasti toimii etäännyttävänä tekijänä epävarmassa maailmassa, jossa ei koskaan tiedä, milloin saattaa sattua jotain pahaa. Tietenkin lapsen mahdollinen kuolema olisi edelleenkin kova paikka, mutta selviytymismekanismina nimettömyys saattaisi helpottaa vähän. 

    

Juuri nyt koko maailma tuntuu kuolleelta. Tuntuu kuin soutuvene olisi viimeinen paikka, mistä ihmiselämää yhä löytyy. Muu maailma leviää veneen keulan edessä tyhjänä pallona joka vedolla, kukoistavana ja ihmisettömänä. (s. 68)

  

Teoksen nimeen tehdään useampia viittauksia. Alla mielestäni paras selitys nimelle. Elokuvassa viittaukset ovat erilaisia ja etenkin lopussa leffa tekee paremmat lintuhäkit ja muutoinkin onnistuneemman päätöksen. 

   

Hän ajattelee taloa isona, umpinaisena häkkinä. Hän haluaa pois häkistä. Tom ja Jules, ulkona, ovat yhä tässä häkissä. Koko planeetta on suljettu häkkiin. Maailma on suljettu samaan häkkiin kuin missä linnut ovat ulkona. Malorie ymmärtää, että Tom etsii tapaa avata häkin luukku. Hän etsii ulospääsyä. Mutta Malorie miettii, etteikö sen takana voi olla toinen luukku, ja sitten kolmas. 

Häkissä, hän ajattelee. Ikuisesti. (s. 230-231)

    

Ihmettelen, miten jokaisessa viime aikoina lukemassani sivilisaation romahduksen kuvauksessa ruoka pilaantuu uskomattoman nopeasti. Siis kuiva, säilöntäaineita täyteen pumpattu ruoka eltaantuu jo muutamassa viikossa, vaikka kaupassa kun katsoo niiden säilyvyyttä, parasta ennen päiväykseen on vähintään kuukaisia, yleensä vuosi tai parikin. Tällaisia ovat etenkin kaikki makeat ja suolaiset herkut, eli karkit, sipsit ja keksit. Myös tee menee tarinoissa vuodessa pilalle, vaikka kuivassa säilytettynä tee on ihan hyvää vielä pitkälle päiväyksen ylitsekin. Ehkä tässä on enemmänkin kyse jostakin psykologisesta kokemuksesta, kun maailma muuttuu merkittävästi ja näitä tuotteita ei pian enää saa tai sitten kirjailijat viittaavat tämän hetken kulutushysteriaan. Luulisi, että maailmanlopussa ei olisi ihan niin tarkkaa päiväyksien tuijottaminen. 

  

Huolimatta siitä, miten turvassa hän on ollut, nyt tuntuu siltä ettei tämän uuden maailman mielettömyydeltä ole mitään piilopaikkaa. (s. 281)

  

Suomentaja J. Pekka Mäkelä käyttää aina erikoisia ilmaisuja ja sanoja, jotka on pakko tarkastaa, vaikka asiayhteydestä yleensä saakin melko hyvän kuvan merkityksestä. Tässä kirjassa esimerkiksi makkioja oli sellainen, johon en aikaisemmin ole törmännyt. Se on jonkinlainen käymäläoja, jonne selviytyjät tyhjäävät likasankonsa. 

  

Jännittävästi viime aikoina on ilmestynyt muitakin jotain aistia tai tekoa rajoittavia leffoja, kuten esimerkiksi Quiet Place ja The Silence, joissa ei saa puhua tai aiheuttaa ääniä, koska ihmisiä vaanii jokin joka tulee paikalle pahat mielessä. Näissä kaikissa kolmessa on käytetty ihmisten perustavanlaatuisia palkoja: mitä tapahtuu, jos ei näe, onko pimeässä jotain vaanimassa, ja kuinka ihmisen esihistoriassa mekin olimme saaliita jollekin toiselle. Lintuhäkki muistuttaa myös vähän M. Night Shyamalanin The Happeningia. En yleensä ole kauhugenren ystävä, mutta tälläinen piinaavan jännittävä, pala palalta avautuva tarina toimii minullekin. 

  

    

Arvosana:

  
Takakannesta:

On kulunut viisi vuotta siitä, kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Malorie sitoo silmät itseltään ja kahdelta lapselta, työntää soutuveneen vesille ja alkaa meloa hiljaista jokea pitkin kohti turvaa. Joka hetki vihamielisessä ulkomaailmassa on vaarallinen, mutta kaikkein vaarallisinta on nähdä.

  

Josh Malermanin postapokalyptinen kauhuromaani Lintuhäkki on hiuksianostattavan intensiivinen kertomus horjuvista mielistä ja elämästä kuulon ja tuntoaistin varassa. Romaanin oikeudet on myyty yli 20 maahan. Lintuhäkistä on tehty myös huippusuosittu Netflix-elokuva Bird Box.

      

Suomentanut: J. Pekka Mäkelä, 314 sivua, Karisto 2019

  

Alkuperäinen nimi: Bird Box (2014)
  

Luettu  myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Marko Hautala, Nörttitytöt (Riikka Karhu)

Sini Helminen: Maan povessa (Väkiveriset #4)

"Aattelitteko syyttää kalevalaisia ja saada mun kunkullisen isukin 

jotenkin ratsastaa hirvellä sinne kaivostyömaalle tekeen rautapihat?"

      

   

Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: Mennään metsään

  

Sini Helmisen suomalaisesta mytologiasta ammentava nuortenkirjasarja Väkiveriset sai viimeisen osansa. Maan povessa kutoo yhteen aiempien kirjojen päähenkilöiden polut, näkökulmahenkilö vaihtuukin usein. Mukana on tuttuun tapaan myös persoonallinen suklaapatukoista nauttiva ja räväkkäsanainen sinipiika Tuulia, joka onkin kirjassa varsin isossa roolissa, sillä hän joutuu vangiksi maan sisään. Karin Niemen kansitaide on jälleen 5/5. 

  

Jostain syytä nämä väkihommat näyttävät jatkuvasti vaativan sitä, että juoksentelen ympäriinsä ilman vaatteita. Ukko ylijumala on varmaan todella pervo vanha setä. (s. 96)

  

Uutena hahmona tässä osassa esitellään Otra, teini-ikäinen maahinen. Maahiset syntyvät 100 vuotiaina, mikä on kiinnostava tapa laskea, montako elinvuotta on jäljellä. Vuosien lähestyessä loppuaan maahiset alkavat kutistua ja muuttua takaisin lapsenomaiksi (hieman kuin Benjamin Button), joilla on kuitenkin samaan aikaan altzheimerin tyyppisiä oireita muistojen kadotessa. Maahiset ovatkin usein vieneet vanhuksia vaihdokkaiksi ihmisten maailmaan ja tuoneet tilalle terveen ihmisvauvan. 

   

Suosikkini sarjan hahmoista on nörttipoika Pekko, joka seurustelee Pokémon Go:ta pelaavan Gwinin kanssa. Nautin aina suuresti Helmisen viljelemistä viittauksista, etenkin Harry Pottereihin liittyvistä, joita kirjasta löytyykin useampia. Hänen sanankäyttönsä on hyvin oivaltavaa (joskin oven kiinni raottaminen hämmästytti). Piirsin muistiinpanoihin sydämen kohtaan, jossa kirjassa mainitaan lukioaikainen lempileffani Matrix. 

"Krr-phä-thik-ka. Krrr-phä-tikh-ha." 

Messuaminen puuroutuu yhteen, alkaa kuulostaa kyrpätikalta. (s. 61)

   

Naurahdin useampaan kertaan lukiessani, esimerkiksi kohdassa, kun Tuulia sanoo: "You know nothing, Jon Snow". Nostan myös hattua Tukholma-syndrooman nerokkaalle käytölle. Vuoden 1918 ja siihen liittyvän veren vuodatuksen mainitseminen tuli varsin odottamattomasti, vaikka historiallisista tapahtumista ei puhuttu paria lausetta enempää.  Oli todella kiinnostavaa kuulla lisää Tuulian menneisyydestä, hahmo alkoi tuntua paljon aiempaa täyteläisemmältä ja syyt hänen käytökselleen saavat selityksen. 

   

Tarinassa on myös pari viittausta ilmastonmuutokseen ja luonnon saastumiseen, kuten Talvivaara. Ne on kuitenkin punottu hyvin osaksi tarinaa, eivätkä tunnu saarnaavilta tai syyllistäviltä, mutta herättävät varmasti reaktion ympäristön suojelemisen tärkeydestä. 

   

"Se on romuväen luonto", Vihas irvistää. "Ne tykkää rikin katkusta. Se on imeytynyt niiden auringon korvennuksessa kärvistelevään ihoon. ne pelkää kaikkea, mitä ne ei pysty hallitsemaan ja tuhoaa sen." (s. 110)

  

En ole aivan kaikilta osin tyytyväinen tähän päätökseen, joka on sarjan teoksista väkivaltaisin, vaikka kaikkea ei kuvatakaan. Henkilöhahmojen vaihtuessa nopeasti kunkin elämässä olevat ongelmakohdat jäävät pintapuolisiksi raapaisuksi. Pinjan metsänneitokumppani Virve kantaa parin yhteistä lasta, ja se herättää Pinjassa epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Pekko ja Gwin ovat saaneet Pekon isovanhempien sydämet ja vanhat muistot alkavat liukua nykyhetkeen hämmentäen etenkin intiimeimpien kohtaamisten noustessa pintaan. Mari yrittää elää pintaliitoa, mutta samaan aikaan kiusaajien tutkan alla. Kotona on uusi äitipuoli, rinnat eivät ole kasvaneet ja ystäviäkään ei hänellä liikaa ole. Edellisen osan päähenkilönä ollut Mari jää joukosta kaikkein etäisimmäksi.

  

Lukukokemuksessani oli mukana luopumisen tuskaa, sillä olisin pystynyt lukemaan enemmänkin sarjan maailmaan kuuluvia teoksia. Kiitos näiden nykynuorten elämää ja suomalaista mytologiaa yhdistelevien teosten kansanperinne elää ja voi hyvin. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Helminen kirjoittaa jatkossa. Nämä neljä kirjaa ovat vakuuttaneet minut hänen kirjailijan taidoistaan maailmanluonnin, sanataituruuden sekä uuden ja vanhan yhdistämisessä kiinnostavaksi, kaleidoskooppimaiseksi kokonaisuudeksi. 

    

   

Arvosana:

   

Takakannesta:

Maan povessa on neljäs ja viimeinen osa reaalifantasiasarjaa Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Päätösosa keikauttaa kaiken ylösalaisin ja saattaa edellisistä osista tuttujen Marin, Pekon ja Pinjan tarinat odottamattomalla tavalla yhteen.

  

Maahispoika Otra on täynnä vihaa ja turhautumista. Maahisten on pian muutettava rakenteilla olevan uuden kaivosalueen tieltä, mutta Otra ja hänen ystävänsä eivät ole valmiita antamaan periksi. Muutaman ihmisveren pisaran vuodattaminen ei ole mitään ihmisten maahisille tekemien vääryyksien rinnalla. Maanalainen maailma on vaarassa, eikä Otra aio antaa heikkoutensa estää häntä tarttumasta toimeen.

  

Toisaalla omalaatuinen sinipiika Tuulia on kadonnut. Jäljellä on vain järvestä löytynyt sininen tunikanrääsy. Onko sinipiika kidnapattu? Löytääkseen Tuulian Marin on otettava yhteyttä Tuulian entisiin suojatteihin Pinjaan ja Pekkoon, joilla on ongelmia jo omastakin takaa. Esiin tulee vanhoja ystäviä ja vanhoja vihollisia, mutta onko Tuulia jo avun ulottumattomissa?

  

Jännitystä ja romantiikkaa huumorin säikeisiin punova sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille. Sen aiemmat osat ovat Kaarnan kätkössä (2017), Kiven sisässä (2017) sekä Veden vallassa (2018).

   

248 sivua, Myllylahti 2019

    

Viimeinen osa Väkiverisistä on luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja

  

Sarjassa ilmestyneet:

1. Kaarnan kätkössä
2. Kiven sisässä
3. Veden vallassa

Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi (Valitun aikakirjat #1)

"Ihmiskunta on kuollut.
Minä seison sen mätänevän ruumiin päällä ja olen olemassa."

     

   

Arvostelukappale

     

Nora Robertsin apokalyptinen romaani Ensimmäinen vuosi herätti huomioni kevään kirjojen katalogissa kauniilla kannellaan. Olen kyseisen stockikuvan nähnyt aiemminkin, mutta sen pelkistetty tyyli sopii hyvin tälle kirjalle. Minun suhteeni Robertsin tuotantoon on kahtia jakautunut: joistakin teoksista olen pitänyt todella paljon, mutta toiset ovat jättäneet kaipaamaan ei vain enempää, vaan paljon paremmin kirjoitettua maailmaa ja hahmoja.

  

Minä en ymmärrä tätä maailmaa. En tiedä, miten siinä pitäisi elää. (s. 147)

    

Olen lukenut Robertsilta useammankin kirjan, realistisimpana Menneisyyden vangit, mutta tutumpia ovat hänen spefielementtejä sisältävät teokset, kuten lukiossa suuresti pitämäni Kuuden piiri -sarja (Morriganin risti, Jumalten tanssi, Hiljaisuuden laakso), hänen J.D. Robb -salanimellä kirjoittamansa viihdyttävät futuristiset Eve Dallas -dekkarit (blogissa juttua kahdesta viimeisestä suomennoksesta Kuolema ovella ja Kuoleman salaliitto) sekä kahta edellämainittua jäljittelevä O'Dwyerin serkukset -sarjan ensimmäinen osa Varjojen ratsu, joka on varsinainen pohjakosketus. Minulla onkin teoria, että Nora Roberts on työryhmä Karolyn Keenen ja Erin Hunterin tapaan. Sen verran paljon häneltä ilmestyy koko ajan uusia ja toisteisia kirjoja. 

   

"Ehkä ne säilyvät yhtä pitkään kuin Twinkiesit." 

Rachel naurahti. "Zombieland. Mahtava elokuva. Lohdullista ajatella, että niin huonosti kuin asiat ovatkin, ainakaan zombit eivät ole vallanneet maapalloa." (s. 293)

  

Olin siis hieman varautunut tarttuessani tähän kirjaan. En halunnut kohottaa ennakko-odotuksia kovin korkealle, toivoin ainoastaan viihdyttävää lukukokemusta ja siihen tämä kirja pystyi vastaamaan. Kokonaisuus on hyvin Robertsille tyypillinen: noloja, kliseisiä kuvauksia, mutta myös taidokkaampaa tarinan kuljetusta ja kiinnostavia, realistisia miljöökuvailuja. 

  

"Uskoakseni kyse on tasapainosta. Meille on annettu enemmän tai kykymme ovat nousseet pintaan, jotta voisimme rakentaa maailman uudelleen ja tehdä siitä valoisamman. Ystävällisemmän ja suvaitsevamman." (s. 236)

  

Olin positiivisesti yllättynyt hahmojen selviytymisen ja sivistyneen yhteiskunnan tuhon kuvauksista, mutta naurahtelin epäuskoisena jo niin nähtyjen hahmokuvailujen ja kömpelöiden romanttisten juonikaarien takia, puhumattakaan, että keskeiset hahmot saavat eeppisiä supersankareiden voimia. Mukana on myös ylikäytetty juoniväline eli ennustuksia ja naiivin kömpelöitä loitsuja, joiden lukeminen aiheutti lähinnä myötähäpeää. 

  

Nyt, ajan syntymän ja kuoleman välisenä hetkenä, heräävät niin pimeyden kuin valon voimat horroksestaan. Ne käyvät veriseen taisteluun. Kun salama iskee ja äiti kärsii lapsivuoteella, syntyy valittu, joka tartuu miekkaan. Moni menettää henkensä, ja sinä olet heistä ensimmäinen. Sota kestää pitkään, eikä sen loppua näy. (s. 15)

  

Ensimmäinen vuosi kertoo vuodesta, kun erään muinaisen skotlantilaisen kivikehän suojaus murtuu ja pahan voimat pääsevät valloilleen. Surmaksi nimetty tauti tappaa suuren osan maailman ihmisistä, ja jäljelle jääneet, Tuatha De'Danannin perilliset saavat erikoisia voimia tai menettävät järkensä. Kerronnassa seurataan muutamaa joukkoa näkökulmahenkilöä vaihdellen. Lopulta ryhmät yhdistyvät, mutta selviytyminen muuttuneessa maailmassa ei ole helppoa. Valon puolella olevat immuunit, olipa näillä kykyjä tai ei, perustavat oman uuden yhteisön, mutta onnea ei kestä kauhean pitkään. Parasta teoksessa onkin sen melankolinen tunnelma.

  

Hän tarkisti aina muutaman supistuksen jälkeen, näkyikö lasta, ja pohti, pystyisikö hän tämän jälkeen enää koskaan harrastamaan kenenkään naisen kanssa seksiä. 

-- 

"Tiedän, että sinuun sattuu. En tajua, minkä takia sen täytyy sattua niin paljon. paska systeemi, mutta palkinto on jo lähellä." (s. 394-395)

  

Guilty pleasure tyyliin on kyllä luettava sarjan toinenkin osa Toinen koitos, joka ilmestyy jo syksyllä vaikka ensimmäinen osa ei ihan täysin lumonnutkaan. Onhan se nyt nähtävä mihin luvattu messiaalinen pelastaja pystyy. Oletan nimittäin, että luvassa on hyppy ajassa eteenpäin. Ja kuten sanottua, tämä oli hyvin viihdyttävä kirja, eli jos tarttuu teokseen vailla ennakko-odotuksia, tai pitää Robertsin tyylistä, tämän lukee ahmien.

   

Arvosana:

  
Takakannesta:

Dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuva kertomus, jonka ainekset ovat toivo ja kaaos, hyvä ja paha.

  

Sitä kutsutaan Surmaksi – kulkutautia, joka alkaa levitä Skotlannin maaseudulta eräänä kylmänä uudenvuodenaattona. Viruksessa on jotain selittämätöntä. Miljardit sairastuvat ja menehtyvät, mutta on myös selviytyjiä ja heidän joukossaan niitä, joissa syntyy uudenlaisia kykyjä.

  

Newyorkilainen kokki Lana pystyy liikuttelemaan tavaroita ja ihmisiä tahdonvoimalla. Fred osaa loihtia valoa pimeyteen. Jonah, ensihoitaja, näkee välähdyksiä tulevaisuudesta. Katie synnyttää kaksoset, joiden hän uskoo pystyvän ihmeellisiin tekoihin.

  

Mutta Surma vaikuttaa ihmisiin myös päinvastaisella tavalla, ja valon rinnalla nousee synkkiä voimia. Kun viranomaiset alkavat pidättää sairaudelle immuuneja tutkimuksia varten, Lana, Katie ja muut pakenevat New Yorkista löytääkseen turvapaikan. Vaikka maailma ympärillä tuhoutuisi, heillä on toisensa.

  

Loppu on tullut. On uuden alun aika.

      

Suomentanut: Lauri Sallamo & Heidi Tihveröinen, 404 sivua, Gummerus 2019

  

Alkuperäinen nimi: Year One (2017)
  

Luettu  myös täällä: Siniset helmet, Kirjahilla

Samankaltaista luettavaa: Lars Wilderäng: Tähtikirkas, Emily St. John Mandel: Station Eleven, Chris Weitz: The Young World – Kaaoksen päivät, K.K. Alongi: Kevätuhrit

Pääsiäisen lukumaratonin koonti

  

Pääsiäisviikonloppuna maratoonattiin. Jos osallistuit maratonille blogissa, Instagramissa tai Twitterissä, ilmoitathan lukemasi sivumäärän / kuuntelemasi ajan tai jaa linkki omaan koosteeseesi tämän postauksen kommenttilaatikkossa.

  

Kiitos kaikille maratonille osallistuneille!

  

Maratonilla olivat mukana:

• @kirja_jos_toinenkin / Instagram - 445 sivua
• Kirjaimia - 764 sivua
• Kirjapyykki - 309 sivua
• Kirjarouvan elämää - 878 sivua
• Lasisipulissa - 110 sivua ja 1 h ja 46 min äänikirjaa 
• Limalepakon kirjablogi - 200 sivua
• Tuntematon lukija - 358 sivua
• Yöpöydän kirjat - 1155 sivua

Pääsiäisen lukumaraton (päättynyt)

    

Pääsiäisen lukumaraton alkaa omalta osaltani sunnuntaina 22.4. klo 19:30. Oli tarkoitus aloittaa jo eilen, mutta kävin puolison kanssa katsomassa ensimmäistä kertaa pääsiäskokkoa. Perinne, joka meille kummallekin on jäänyt aiemmin vieraaksi, vaikka Oulussa kokkoa on poltettu jo 40 vuotta putkeen!

   

   

Lukupinossa on tarjolla sarjakuvaa, kuvakirjoja, novellikokoelmia ja runoja. Kuvan ottamisen jälkeen kävin hakemassa kirjastosta vielä pari varausta, enkä halunnut ottaa uutta kuvaa, joten ne jäävät tässä vaiheessa mysteeriksi. Katsotaan, tuleeko luetuksi niistäkin jotain. Ensimmäisenä luettavana Reetta Laitisen toimittama sarjakuvakokoelma Sisaret 1918.

  

Luin ennen ensimmäistä varsinaista lukumaratonteosta loppuun kuukauden lukupiirikirjan Frederik Pohlin ja C.M. Kornbluthin Avaruuden kauppamiehet viimeiset 15 sivua. Mielenkiintoista lukea tämä sarjakuva Laura Lähteenmäen Yhden kevään perään, paljon samaa näissä. Ei ole paljoa aiempaa tietoa Suomen sisällisodasta ja näissä oli valittu kiinnostava punaisten naisten näkökulma (Sisaret 1918 sisältää myös pari valkoisten puolella olleiden naisten muistelmia). Klo 22:30 luettu 127 sivua, seuraavaksi tartun Pasi Pitkäsen lastenkirjaan Hirviöturnajaiset.

 
Pitkäsen kuvitus oli taas hurmaavaa ja takakannen lupaus pokemonimaisuudesta piti paikkansa. Luulen, että tämä sopisi tosi hyvin sellaisiin ääneenlukuhetkiin, joissa vanhempi on itse lapsena harrastanut Pokémoneja ja haluaa siirtää innostuksen seuraavalle sukupolvelle. Klo 23:30 166 sivua luettu, seuraavaksi Nagata Kabin manga My Lesbian Experience with Loneliness.

 
Klo 2:00 sivuja luettu tähän mennessä 309. Olipas siinä surullinen, samaistuttava ja masentuneen ihmisen saappaisiin asettava teos. Onneksi koko manga ei ollut pelkkää synkkyyttä, sillä muutoin lukukukomuksesta olisi saattanut tulla liian ahdistava. Niinpä vastapainoksi Riina ja Sami Kaarlan Pet Angent's -sarjan aloittava Täältä tullaan, lemmikit! 

Olipas tämä ihana uusi lastenkirjasarja! Tykkään tosi paljon kuvituksesta, hahmoista ja tarinasta. Kati-e on nörttityttö, joka pitää koodaamisesta ja lemmikeistä. Hän on rakentanut Ti-Bot robotin avukseen ja mukana seikkailee myös koko joukko eläimiä ja eläinten ystäviä. Ja tätä on tulossa lisää jo syksyllä. Klo 3:00 sivuja luettu 419, vielä ennen nukkumaan menoa aloitin Rino Mizuhon Maaginen suklaapuoti -mangasarjan osan 12.
 

Klo 14:00 maraton jatkuu vielä hetken, seuraavaksi luettavana Maaginen suklaapuoti 13. Sivuja luettu jo 611.

Maraton päättyy klo 19:30. Luettuani Maagisen suklaapuodin 13. osan söin päivällistä ja jälkiruoaksi nautin Naoki Serizawan Resident Evil - Marhawa Desire -mangasarjan osat 3 ja 4. Sivuja kertyi tällä maratonilla yhteensä 1155!

Pääsiäisen lukumaraton (19.-22.4.2019)

    

Pääsiäisviikonloppuna lukumaratoonataan! Valitse itsellesi sopivin ajankohta puolimaratonille (12 tuntia) tai koko maratonille (24 tuntia) pääsiäisen aikaan eli 19.-22.4. Ilmoittaudu mukaan tämän postauksen kommenteissa. Alla vielä muistutuksena lukumaratonin säännöt.

    

• Maratonilla luetaan 24 tunnin ajan (ja puolimaratonilla vain puolet eli 12 tuntia). Voit pitää taukoja (kuten syödä ja nukkua), mutta ne lasketaan mukaan kokonaisaikaan. 
• Lukea saa mitä vain, niin romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, lastenkirjallisuutta, tietoteoksia, sarjakuvaa kuin äänikirjoja. Kirjaa ylös lukemasi teokset ja niiden sivumäärä tai äänikirjoista kuunneltu aika. 
• Maratoonaamisen voi aloittaa jo torstain 18.4. puolella tai päättää tiistain 23.4. puolella, kunhan edes osa maratonista sijoittuu pääsiäisen aikaan (esim. perjantaista klo 17.00 lauantaihin klo 17.00).
• Maratonista voi halutessaan blogata etukäteen, päivittää kuulumisia sen kuluessa ja tehdä koosteen jälkikäteen. Voit esitellä lukupinoa, kertoa tunnelmista, uusista ideoista ja hyvistä lukuvinkeistä blogissa tai esimerkiksi Instagramissa. 
• Maratonin lopuksi ilmoita lukemasi teokset, sivumäärä ja/tai kuunneltu aika tai linkitä oma koosteesi 23.4. julkaistavaan maratonia kokoavaan postaukseen tässä blogissa.
• Voit osallistua myös ilman blogia (kuten Instagramissa tai Twitterissä) ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivumäärät kommenteissa.
• Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton ja maratonpostauksissa voi käyttää tässä postauksessa olevaa kuvaa.

   

Maratonilla ovat mukana:

• @ireadlikephoeberuns / Instagram
• @kirja_jos_toinenkin / Instagram
• @lookingthroughpages / Instagram
• Bibliofiilin päiväunia
• Ikuinen lukutoukka
• Kirjaimia
• Kirjapyykki
• Kirjarouvan elämää
• Kirjoihin kadonnut
• Lasisipulissa
• Limalepakon kirjablogi
• Oksan hyllyltä
• Tuntematon lukija
• Yöpöydän kirjat

  

Kauhua lapsille

"Mä en ole ollut normaali... no ikinä. Olen aina ollut erilainen. 
Juttu on nimittäin niin, että olen orpo ja mua pompoteltiin 
ympäri maata eri koteihin ja eri perheisiin ennen kuin heivattiin 
tähän pieneen Wakefieldin kaupunkiin joulukuussa."

     

    

Max Brallierin kirjoittama ja Douglas Holgaten vauhdikkaasti kuvittama Maailman viimeiset tyypit yhdistää Neropatin päiväkirjat ja zombit. Korkean huumoripitoisuutensa vuoksi osuvin tv-sarja verrokki ei kuitenkaan ole takakannessakin mainittu The Walking Dead vaan Z Nation, jossa on kirjan tapaan zombipallo.

13-vuotias Jack on jäänyt yksin. Hän on orpo, jonka ottovanhemmat jättivät jälkeensä paetessaan, kun zombit alkoivat raahustaa kaduilla. Tuosta on kulunut nyt 42 päivää (mikä ilmeisesti riittää myös kaupan hyllyssä olevien Oreo-keksien, sipsien ja "kirpsakoiden hedelmämässyjen" pilaantumiseen). Zombien lisäksi kaduilla vaanii myös muita hirvityksiä, hieman kuin elokuvassa The Mist. Onneksi Jackilla on tukikohtanaan puumaja, minne zombit eivät pääse.

Elämä hirviöiden maailmassa? Se on pelottavaa. Ja hitsin omituista myös.

--

Valtavat zombilaumat ja jättiläispedot on vallanneet Wakefieldin (ja  sikäli kuin mä tiedän, koko tämän hemmetin maapallon)! (s. 15 ja 18)

 
Jack dokumentoi oman kokemuksensa, jotta tulevaisuuden ihmiset tietäisivät, millaista on elää hirviöiden valtaamassa maailmassa. Hänen ei kuitenkaan tarvitse olla yksin, vaan hän löytää pari muutakin selviytynyttä teiniä, kuten parhaan ystävänsä Quntin ja saa jopa eeppisen lemmikin / ratsun. Tulen varmasti lukemaan sarjan jatko-osatkin, syksyllä pitäisi tulla jo toinen osa, Zombiparaati.

Jäin ihmettelemään paria kohtaa: sivulla 86 Jack varastaa hylätystä autosta bensaa laittamalla letkun säiliöön ja bensa vain valuu ulos... Jos tällä on yritetty estää teinejä menemästä imemään bensaa tankeista, olisi kohtauksen voinut kuvata vain "hakivat bensaa", sillä tuollainen fysikaalisesti mahdoton ilmiö on aika heikko esitys. Sivulla 128 puolestaan puhutaan videopelin vikasta "pääkistä" eli päävastustajasta. Tämä oli minulle ihan uusi ilmaisu kyseiseen asiaan ja olisi kiinnostavaa tietää, käyttävätkö lapset ja nuoret sitä.
  

Auringon haalistama valokuva kojelaudalla. 

Ne näyttää maailman onnellisimmalta perheeltä. 

Ja nyt? Nyt ne luultavasti raahustaa ympäri Wakefieldiä ruumis mädäntyneenä ja raajat putoillen. (s. 85)

  

Kirjan kohderyhmä on n. 10-13-vuotiaat, mutta aikuisenakin nautin tästä (esimerkiksi pidin paljon kohdasta, jossa June sanoo, ettei ole neito pulassa). Tekstiä on loppupeleissä vähän, minkä lisäksi paljon kerrotaan kuvien kautta. Tässä siis oivallinen kirja vähemmänkin lukevalle nuorelle! Lisäksi kirjojen pohjalta on tekeillä animaatiosarja Netflixiin. 

        

  

Arvosana:

              

Takakannesta:

Neropatti kohtaa Walking Deadin!

  

Railakas, uuden sarjan aloittava runsaasti kuvitettu romaani täynnä nerokkaita vekottimia, zombeja ja jättimäisiä hirviöitä.

  

Siitä asti kun hirviökatastrofi tuhosi maailman sellaisena kuin me sen tunnemme, 13-vuotias Jack on asunut puumajassaan suojanaan katapultteja ja vallihauta, seuranaan videopelit ja ravintonaan loputon varasto Oreo-keksejä ja Mountain Dew'ta.

  

Kun taistelu zombeja, siipirähkiä ja köynnösryönejä vastaan käy yksinäiseksi, Jack yhdistää voimansa nörtti-Quintin ja ääliö-Dirkin kanssa. Jack on päättänyt pelastaa ihastuksensa Junen ja maailman – ja olla olematta enää koskaan mikään keskivertokaveri! Pystyykö hän siihen?

  

Last Kids on Earth -kirjasarja on ollut huima menestys, ja niitä on myyty maailmanlaajuisesti jo yli miljoona kappaletta. Kirjoihin perustuva Netflix-sarja lanseerataan syksyllä 2019.

  

Suomentanut: Ulla Selkälä, 225 sivua, WSOY 2019

Alkuperäinen nimi: The Last Kids on Earth (2015)

  

Muita lukukokemuksia: Kirjojen keskellä, Luetaanko tämä?

  

Samankaltaista luettavaa: Timo Parvela, Bjorn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62-sarja, Chris Weitz: The Young World - Kaaoksen päivät

   

    

"- Onneksi tämä ei ole elokuva, Sussa totesi -- 
- Muuten tuo SIM-kortti palaisi takaisin seuraavassa osassa."

     

   

Anu Holopaisen uusin teos on kauhua alakoululaisille. Kauhukännykkä aloittaa Iik! -sarjan, jonka seuraava osa Kilikorven vampyyri ilmestyy jo loppukesästä. Kaikkein nuorimmille teos saattaa aiheuttaa painajaisia, joten otollisinta kohderyhmää ovat varmaankin 9-13-vuotiaat. Kirja on kuvittamaton, mutta isotekstinen ja se on jaettu sopivan lyhyihin lukuihin, joten se on hyvä myös vähemmän lukevalle.

   

Kauhukännykän päähenkilöt ovat viidesluokkalaiset kaksoset (ja parhaat ystävät) Saku ja Sussa, jotka ulkonäöltään eivät näytä kaksosilta ollenkaan. Saku on punatukkainen, pisamanaamainen, pitkä sekä laiha, ja hänellä on vihreät silmät ja silmälasit. Sussa puolestaan on tummatukkainen ja ruskeasilmäinen, voimakasrakenteinen ja hyvä urheilussa. Isovelipuoli Luikku kertookin tähän syyn kutsumalla kaksikkoa erimunaisiksi. 

   

Äiti oli selittänyt, ettei se ollut ruma sana vaan tarkoitti, että jotkut kaksoset syntyivät yhdestä ja toiset, kuten Saku ja Sussa, kahdesta erillisestä munasolusta. (s. 35)

     

Saku löytää maasta kännykän, joka kuitenkin päätyy öykkäröivän Villen käsiin. Pian Ville alkaa käyttäytyä todella omituisesti: ei tule kouluun, on kuin liimaantunut puhelimeen, hänen tukkansakin muuttuu tummaksi ja kasvaa pituutta uskomattoman nopeaksi. Lopulta poika katoaa kokonaan. Pian puhelin löydetään uudestaan ja vaarassa on Sakun ja Sussan pikkusisko Siiri. Kaksoset ratkovat pelottavan kännykän arvoitusta kahdestaan, sillä Luikku ei usko heitä, missä tapauksessa vanhemmillekin olisi turha asiasta puhua. 

  

Teos on oikein näppärä kauhuseikkailu, joka pitää jännitteen loppun saakka, eikä juonenkäänteitä arvaa ennalta. Tarina muistuttaa paljon R.L. Stinen kirjoja, joita suomessa on ilmestynyt Goosebumps, Kauhumaa ja The Nighmare Room -sarjoissa.

  

Kirja herättelee lukijansa ajattelemaan älypuhelinten hyötyjä ja haittoja, etenkin viime vuosien ilmiötä eli älypuhelin zombismia: laitteiden käyttäjät unohtavat ulkomaailman ja kävelevät pahki toisia ihmisiä ja muita esteitä sekä päin punaisia valoja pelatessaan puhelimella tai ottaessan selfieitä tai vaan somettaessaan. Kirjassa on vähän samaa henkeä kuin Maria Kuutin Anna ja Elvis -sarjassa, missä Elviksen vanhemmilla on mobiililaitteiden käyttö karannut pahasti käsistä ja he melkein unohtavat poikansa olemassaolon. 

     

Arvosana:

   

Takakannesta:

Kauhukännykkä on alakouluikäisille suunnattu kauhuromaani, joka helppolukuisuutensa, maltillisen sivumääränsä ja sopivasti jännittävän tarinan ansiosta houkuttaa myös vähemmän lukevia lapsia kirjojen pariin. Kirja aloittaa Iik!-sarjan.

  

Viidesluokkalaiset Saku ja Sussa ovat paitsi kaksoset, myös parhaat kaverit. Eräänä talvipäivänä Saku löytää maasta kännykän, joka ei vaikuta aivan tavalliselta Samsungilta, mutta luokan häijyin poika Ville nappaa sen itselleen.

  

Saku ei saa ajatuksiaan puhelimen hohtavista kuorista, ja pian koko koulu huomaa, että Villelle on tapahtumassa jotakin outoa – poika lintsaa koulusta, kuljeksii ympäri kylää kännykkäänsä uppoutuneena ja karkaa opettajalta mitä kummallisimmalla tavalla. Saku lähtee päähänpistosta seuraamaan Villeä ja näkee uskomattoman tapahtuman, joka todistaa, että puhelimessa todella on jotain yliluonnollista.

  

Lopulta Ville katoaa kokonaan, eivätkä edes hänen kätyrinsä tiedä pojan olinpaikkaa. Kännykkä kuitenkin ilmestyy salaperäisesti takaisin, ja tällä kertaa sen löytää tokaluokkalainen Pirre, joka katoaa samaa tietä kuin Ville. Mutta mitä tietä? Kadonneista ei näy jälkeäkään missään.

  

Kun ilmenee, että pikkusisko Siiri on vaarassa joutua kännykän valtaan, kaksosten on pakko ryhtyä selvittämään, mitä kauhukännykän uumeniin oikein kätkeytyy.

  

111 sivua, Myllylahti 2019

     

Kauhukännykkä on luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Pöytyän kirjaston kirjavinkit

Maaliskuun luetut ja huhtikuun lukupino

Kuvia luetuista kirjoista Instagram tililtäni sekä Seitsemän päivää, seitsemän kirjaa
ilman selityksiä -haasteesta (kuvat 4, 5 ja  7),  jonka sain Twitterissä Maria Kuutilta. 

  

Luin maaliskuussa koko blogini olemassaolon aikana eniten sivuja, lukemaani 28 teosta olivat yhteispituudeltaan 5175 sivua! En tiedä kuinka siinä onnistuin, mutta arvelen lisääntyvän valon vaikuttaneen myönteisesti. Joukossa oli mm. 11 sarjakuvateosta, viisi tosisatukirjaa, neljä dystopiaa, kaksi teosta, jotka saivat lukijansa kyseenalaistamaan aivan kaiken, kaksi klassikkoa sekä yksi hyvän mielen kirja. 

  

Bloggausjonoa kerkesi kasautua aika paljon, sillä en julkaissut muista kuin Minna Canthin juhlaviikolle lukemistani, mutta yritän huhtikuussa purkaa sumaa. Onneksi pari teoksista (Valkoinen kaupunki, Aurigon pimeä puoli) arvostelen seuraavaan Tähtivaeltajaan, niin niistä ei välttämättä blogin puolelle tule omaa juttua. Maaliskuussa tosiaan vietettiin Minna Canthin juhlaa kun kirjailijan syntymästä tuli kuluneeksi 175 vuotta. Jo perinteeksi muodostuneen Minna Canth -lukuhaasteeni kooste löytyy täältä. Osallistuin myös Nörttityttöjen lukumatoniin. 

  

Parhaat hetket tarjosivat Resident Evil -manga, maaliskuun lukupiirikirjana ollut Suojaan metsän siimekseen, Viimeinen illuusio -sarjan aloittava Menetetyt, kiehtovasti rakennettu Auringon pimeä puoli ja eeppinen Siegfried -sarjakuva. Täytyy mainita myös Ensimmäinen vuosi, joka oli viihdyttävä kokemus, kunhan muistaa lukevansa Nora Robertsin kirjaa eli osaa odottaa tietyn tyylistä kuvailua teoksesta toiseen ja ei pety, jos kirja on anniltaan hieman keveämpi.

  

Joukossa oli myös pari yllättäjää. Siskoni on suositellut Yllä meren, alla kiven minulle varmaan jo yläasteajoistani saakka ja olin kuvitellut sen olevan todella eeppistä fantasiaa, joka sijoittuu jonnekin kuvitteelliseen maailmaan, mutta todellisuus olikin enemmän Viisikkoa höystettynä kuningas Arthurin legendalla. Voima puolestaan yllätti olemalla todella ahdistava roolit kääntävällä miehet kyykkyyn -asteellaan, ei siis ihan niin feministinen kuin olin odottanut, ajatuksia herättävä kokemus kylläkin. Se on aina kiehtovaa, kuinka kirjasta voi muodostaa aivan erilaisen mielikuvan takakannen ja kuulopuheiden perusteella kuin mitä kirja oikeasti on.

   

Kaikki maaliskuussa lukemani kirjat:

• Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi
• Elise Gravelin: Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta
• Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 8-11
• Jyri Paretskoi: K15 - Vahinkoja
• Naoki Serizawa: Resident Evil - Marhawa Desire 1-2
• Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki
• Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen
• Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli
• Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot (Suomen supernaisia 1)
• Elina Lappalainen & Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset
• Ida Salminen & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
• Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) - Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
• Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa
• Minna Canth: Lehtori Hellmanin vaimo
• Henrik Fexeus: Viimeinen illuusio 1 - Menetetyt
• Paula Hihnala (toim.): 5 fantasiaa
• Naomi Alderman: Voima
• Petteri Poukka: Seppo - Hyvän mielen konsultti
• Anu Holopainen: Kauhukännykkä
• Susan Cooper: Yllä meren, alla kiven
• Marko Raassina: Kullervo
• Alex Alice: Siegfried 1-3

     

    

Huhtkikuun lukupinossa:

• Sarah Crossan: Yksi
• Sini Helminen: Maan povessa
• Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
• Josh Malerman: Lintuhäkki
• Frederik Pohl & C. M. Kornbluth: Avaruuden kauppamiehet
• Mila Teräs: Kadonnut kaupunki
• Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää