Josh Malerman: Lintuhäkki

"Pimennys, Malorie ajattelee. 

Maailmaa, ulkomaailmaa, ollaan sulkemassa."

   

  

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet 2019: 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

  

Josh Malermanin Lintuhäkki on taipunut myös Netflix elokuvaksi, ja tutustuinkin tarinaan ensimmäiseksi filmatisointina. Kirjalla ja elokuvalla on eronsa, mutta kummallakin on sekä ansionsa, että kohdat, missä jäi parantamisen varaa. Varsin viihdyttävä kummassakin muodossa. Suosittelenkin, että vaikka olisit kokenut tarinan yhdellä tavalla, kokeile myös toista, sillä niin omia polkujaan ne kulkevat. Pidän esimerkiksi kirjan "möröstä" enemmän kuin leffassa, mutta leffan tunnelma on kirjaa ahdistavampi ja uhkaavampi. 

   

Hänen mieleensä tulvii näkyjä vanhasta maailmasta, mutta jokaisella muistolla on talutushihna, kahle. (s. 297)

  

Tapahtumat avautuvat takaumien ja nykyhetken vuorotellessa. Päähenkilönä seurataan Malorie-nimistä naista, joka asuu siskonsa Shannonin kanssa. "Shannonin vaaleat hiukset kavaltavat äidin suomalaiset juuret." (s. 23) Teoksessa on tämän lisäksi myös toinen satunnainen Suomi-viittaus! Uutisissa kerrotaan kamalista kuolemantapauksista eri puolilla maailmaa. Outo Ongelmaksi kutsuttu itsemurhien aalto leviää ja saavuttaa lopulta Yhdysvallatkin. Kukaan ei tiedä varmasti, mikä saa ihmiset aivan yllättäen päättämään päivänsä, mutta se liittyy mahdollisesti johonkin, mitä he näkevät. Malorie saa samaan aikaan tietää olevansa raskaana ja päättää pitää lapsen. 

  

Mitä väliä sillä on, millaiseen maailmaan hän lapsen tuo? Se tapahtuu. Lapsi tulee, lapsi on melkein ulkona. Ja lapsi on aina ollut osa tätä uutta maailmaa. (s. 275-276)

    

Malorie huomaa ilmoituksen turvapaikasta ja ajaa sinne. Hän löytää talon, jonka peitettyjen ikkunoiden takana asuu muutamia muitakin selviytyneitä, jotka eivät aluksi haluaisi Malorien liittyvän joukkoonsa, mutta yhdeksi heistä hän lopulta tulee. Hänen raskautensa on yksi iso tekijä, miksi uudet kämppikset eivät haluaisi Malorien jäävän, sillä synnytyksen ja mahdollisten komplikaatuoiden takia sekä Malorien ja lapsen henki voisivat vaarantua, eikä sellaista olisi kauhean mukavaa kantaa omalla tunnollaan. Toinen on ruoan rajallisuus, sillä vaikka kellari olisikin nyt täynnä säilyketölkkejä, ne eivät isommalle ihmisjoukolle riittäisi kauhean pitkään. Kun joukkoon liittyy vielä toinenkin raskaana oleva nainen, on varsin mielenkiintoista seurata ryhmän dynamiikan muodostumista. 

  

"Voimme me Olympiankin kanssa tehdä jotakin. Me olemme raskaana emmekä mitään vammaisia." (s. 100)

  

Nykyhetkessä Malorie soutaa joella kahden nelivuotiaan lapsen kanssa silmät sidottuina. Takaumat paljastavat pikkuhiljaa mitkä tapahtumat ovat johtaneet tähän tilanteeseen. Malorie kutsuu lapsia Pojaksi ja Tytöksi, mikä varmasti toimii etäännyttävänä tekijänä epävarmassa maailmassa, jossa ei koskaan tiedä, milloin saattaa sattua jotain pahaa. Tietenkin lapsen mahdollinen kuolema olisi edelleenkin kova paikka, mutta selviytymismekanismina nimettömyys saattaisi helpottaa vähän. 

    

Juuri nyt koko maailma tuntuu kuolleelta. Tuntuu kuin soutuvene olisi viimeinen paikka, mistä ihmiselämää yhä löytyy. Muu maailma leviää veneen keulan edessä tyhjänä pallona joka vedolla, kukoistavana ja ihmisettömänä. (s. 68)

  

Teoksen nimeen tehdään useampia viittauksia. Alla mielestäni paras selitys nimelle. Elokuvassa viittaukset ovat erilaisia ja etenkin lopussa leffa tekee paremmat lintuhäkit ja muutoinkin onnistuneemman päätöksen. 

   

Hän ajattelee taloa isona, umpinaisena häkkinä. Hän haluaa pois häkistä. Tom ja Jules, ulkona, ovat yhä tässä häkissä. Koko planeetta on suljettu häkkiin. Maailma on suljettu samaan häkkiin kuin missä linnut ovat ulkona. Malorie ymmärtää, että Tom etsii tapaa avata häkin luukku. Hän etsii ulospääsyä. Mutta Malorie miettii, etteikö sen takana voi olla toinen luukku, ja sitten kolmas. 

Häkissä, hän ajattelee. Ikuisesti. (s. 230-231)

    

Ihmettelen, miten jokaisessa viime aikoina lukemassani sivilisaation romahduksen kuvauksessa ruoka pilaantuu uskomattoman nopeasti. Siis kuiva, säilöntäaineita täyteen pumpattu ruoka eltaantuu jo muutamassa viikossa, vaikka kaupassa kun katsoo niiden säilyvyyttä, parasta ennen päiväykseen on vähintään kuukaisia, yleensä vuosi tai parikin. Tällaisia ovat etenkin kaikki makeat ja suolaiset herkut, eli karkit, sipsit ja keksit. Myös tee menee tarinoissa vuodessa pilalle, vaikka kuivassa säilytettynä tee on ihan hyvää vielä pitkälle päiväyksen ylitsekin. Ehkä tässä on enemmänkin kyse jostakin psykologisesta kokemuksesta, kun maailma muuttuu merkittävästi ja näitä tuotteita ei pian enää saa tai sitten kirjailijat viittaavat tämän hetken kulutushysteriaan. Luulisi, että maailmanlopussa ei olisi ihan niin tarkkaa päiväyksien tuijottaminen. 

  

Huolimatta siitä, miten turvassa hän on ollut, nyt tuntuu siltä ettei tämän uuden maailman mielettömyydeltä ole mitään piilopaikkaa. (s. 281)

  

Suomentaja J. Pekka Mäkelä käyttää aina erikoisia ilmaisuja ja sanoja, jotka on pakko tarkastaa, vaikka asiayhteydestä yleensä saakin melko hyvän kuvan merkityksestä. Tässä kirjassa esimerkiksi makkioja oli sellainen, johon en aikaisemmin ole törmännyt. Se on jonkinlainen käymäläoja, jonne selviytyjät tyhjäävät likasankonsa. 

  

Jännittävästi viime aikoina on ilmestynyt muitakin jotain aistia tai tekoa rajoittavia leffoja, kuten esimerkiksi Quiet Place ja The Silence, joissa ei saa puhua tai aiheuttaa ääniä, koska ihmisiä vaanii jokin joka tulee paikalle pahat mielessä. Näissä kaikissa kolmessa on käytetty ihmisten perustavanlaatuisia palkoja: mitä tapahtuu, jos ei näe, onko pimeässä jotain vaanimassa, ja kuinka ihmisen esihistoriassa mekin olimme saaliita jollekin toiselle. Lintuhäkki muistuttaa myös vähän M. Night Shyamalanin The Happeningia. En yleensä ole kauhugenren ystävä, mutta tälläinen piinaavan jännittävä, pala palalta avautuva tarina toimii minullekin. 

  

    

Arvosana:

  
Takakannesta:

On kulunut viisi vuotta siitä, kun maailma ajautui kaaokseen ja selviytyjät naulasivat ikkunansa umpeen. Tänään Malorie sitoo silmät itseltään ja kahdelta lapselta, työntää soutuveneen vesille ja alkaa meloa hiljaista jokea pitkin kohti turvaa. Joka hetki vihamielisessä ulkomaailmassa on vaarallinen, mutta kaikkein vaarallisinta on nähdä.

  

Josh Malermanin postapokalyptinen kauhuromaani Lintuhäkki on hiuksianostattavan intensiivinen kertomus horjuvista mielistä ja elämästä kuulon ja tuntoaistin varassa. Romaanin oikeudet on myyty yli 20 maahan. Lintuhäkistä on tehty myös huippusuosittu Netflix-elokuva Bird Box.

      

Suomentanut: J. Pekka Mäkelä, 314 sivua, Karisto 2019

  

Alkuperäinen nimi: Bird Box (2014)
  

Luettu  myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Marko Hautala, Nörttitytöt (Riikka Karhu)