"Mä en ole ollut normaali... no ikinä. Olen aina ollut erilainen.
Juttu on nimittäin niin, että olen orpo ja mua pompoteltiin
ympäri maata eri koteihin ja eri perheisiin ennen kuin heivattiin
tähän pieneen Wakefieldin kaupunkiin joulukuussa."
Juttu on nimittäin niin, että olen orpo ja mua pompoteltiin
ympäri maata eri koteihin ja eri perheisiin ennen kuin heivattiin
tähän pieneen Wakefieldin kaupunkiin joulukuussa."
Max Brallierin kirjoittama ja Douglas Holgaten vauhdikkaasti kuvittama Maailman viimeiset tyypit yhdistää Neropatin päiväkirjat ja zombit. Korkean huumoripitoisuutensa vuoksi osuvin tv-sarja verrokki ei kuitenkaan ole takakannessakin mainittu The Walking Dead vaan Z Nation, jossa on kirjan tapaan zombipallo.
13-vuotias Jack on jäänyt yksin. Hän on orpo, jonka ottovanhemmat jättivät jälkeensä paetessaan, kun zombit alkoivat raahustaa kaduilla. Tuosta on kulunut nyt 42 päivää (mikä ilmeisesti riittää myös kaupan hyllyssä olevien Oreo-keksien, sipsien ja "kirpsakoiden hedelmämässyjen" pilaantumiseen). Zombien lisäksi kaduilla vaanii myös muita hirvityksiä, hieman kuin elokuvassa The Mist. Onneksi Jackilla on tukikohtanaan puumaja, minne zombit eivät pääse.
Jack dokumentoi oman kokemuksensa, jotta tulevaisuuden ihmiset tietäisivät, millaista on elää hirviöiden valtaamassa maailmassa. Hänen ei kuitenkaan tarvitse olla yksin, vaan hän löytää pari muutakin selviytynyttä teiniä, kuten parhaan ystävänsä Quntin ja saa jopa eeppisen lemmikin / ratsun. Tulen varmasti lukemaan sarjan jatko-osatkin, syksyllä pitäisi tulla jo toinen osa, Zombiparaati.
Jäin ihmettelemään paria kohtaa: sivulla 86 Jack varastaa hylätystä autosta bensaa laittamalla letkun säiliöön ja bensa vain valuu ulos... Jos tällä on yritetty estää teinejä menemästä imemään bensaa tankeista, olisi kohtauksen voinut kuvata vain "hakivat bensaa", sillä tuollainen fysikaalisesti mahdoton ilmiö on aika heikko esitys. Sivulla 128 puolestaan puhutaan videopelin vikasta "pääkistä" eli päävastustajasta. Tämä oli minulle ihan uusi ilmaisu kyseiseen asiaan ja olisi kiinnostavaa tietää, käyttävätkö lapset ja nuoret sitä.
13-vuotias Jack on jäänyt yksin. Hän on orpo, jonka ottovanhemmat jättivät jälkeensä paetessaan, kun zombit alkoivat raahustaa kaduilla. Tuosta on kulunut nyt 42 päivää (mikä ilmeisesti riittää myös kaupan hyllyssä olevien Oreo-keksien, sipsien ja "kirpsakoiden hedelmämässyjen" pilaantumiseen). Zombien lisäksi kaduilla vaanii myös muita hirvityksiä, hieman kuin elokuvassa The Mist. Onneksi Jackilla on tukikohtanaan puumaja, minne zombit eivät pääse.
Elämä hirviöiden maailmassa? Se on pelottavaa. Ja hitsin omituista myös.
--
Valtavat zombilaumat ja jättiläispedot on vallanneet Wakefieldin (ja sikäli kuin mä tiedän, koko tämän hemmetin maapallon)! (s. 15 ja 18)
Jack dokumentoi oman kokemuksensa, jotta tulevaisuuden ihmiset tietäisivät, millaista on elää hirviöiden valtaamassa maailmassa. Hänen ei kuitenkaan tarvitse olla yksin, vaan hän löytää pari muutakin selviytynyttä teiniä, kuten parhaan ystävänsä Quntin ja saa jopa eeppisen lemmikin / ratsun. Tulen varmasti lukemaan sarjan jatko-osatkin, syksyllä pitäisi tulla jo toinen osa, Zombiparaati.
Jäin ihmettelemään paria kohtaa: sivulla 86 Jack varastaa hylätystä autosta bensaa laittamalla letkun säiliöön ja bensa vain valuu ulos... Jos tällä on yritetty estää teinejä menemästä imemään bensaa tankeista, olisi kohtauksen voinut kuvata vain "hakivat bensaa", sillä tuollainen fysikaalisesti mahdoton ilmiö on aika heikko esitys. Sivulla 128 puolestaan puhutaan videopelin vikasta "pääkistä" eli päävastustajasta. Tämä oli minulle ihan uusi ilmaisu kyseiseen asiaan ja olisi kiinnostavaa tietää, käyttävätkö lapset ja nuoret sitä.
Auringon haalistama valokuva kojelaudalla.
Ne näyttää maailman onnellisimmalta perheeltä.
Ja nyt? Nyt ne luultavasti raahustaa ympäri Wakefieldiä ruumis mädäntyneenä ja raajat putoillen. (s. 85)
Kirjan kohderyhmä on n. 10-13-vuotiaat, mutta aikuisenakin nautin tästä (esimerkiksi pidin paljon kohdasta, jossa June sanoo, ettei ole neito pulassa). Tekstiä on loppupeleissä vähän, minkä lisäksi paljon kerrotaan kuvien kautta. Tässä siis oivallinen kirja vähemmänkin lukevalle nuorelle! Lisäksi kirjojen pohjalta on tekeillä animaatiosarja Netflixiin.
Arvosana:
Neropatti kohtaa Walking Deadin!
Railakas, uuden sarjan aloittava runsaasti kuvitettu romaani täynnä nerokkaita vekottimia, zombeja ja jättimäisiä hirviöitä.
Siitä asti kun hirviökatastrofi tuhosi maailman sellaisena kuin me sen tunnemme, 13-vuotias Jack on asunut puumajassaan suojanaan katapultteja ja vallihauta, seuranaan videopelit ja ravintonaan loputon varasto Oreo-keksejä ja Mountain Dew'ta.
Kun taistelu zombeja, siipirähkiä ja köynnösryönejä vastaan käy yksinäiseksi, Jack yhdistää voimansa nörtti-Quintin ja ääliö-Dirkin kanssa. Jack on päättänyt pelastaa ihastuksensa Junen ja maailman – ja olla olematta enää koskaan mikään keskivertokaveri! Pystyykö hän siihen?
Last Kids on Earth -kirjasarja on ollut huima menestys, ja niitä on myyty maailmanlaajuisesti jo yli miljoona kappaletta. Kirjoihin perustuva Netflix-sarja lanseerataan syksyllä 2019.
Alkuperäinen nimi: The Last Kids on Earth (2015)
Samankaltaista luettavaa: Timo Parvela, Bjorn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62-sarja, Chris Weitz: The Young World - Kaaoksen päivät
"- Onneksi tämä ei ole elokuva, Sussa totesi --
- Muuten tuo SIM-kortti palaisi takaisin seuraavassa osassa."
- Muuten tuo SIM-kortti palaisi takaisin seuraavassa osassa."
Anu Holopaisen uusin teos on kauhua alakoululaisille. Kauhukännykkä aloittaa Iik! -sarjan, jonka seuraava osa Kilikorven vampyyri ilmestyy jo loppukesästä. Kaikkein nuorimmille teos saattaa aiheuttaa painajaisia, joten otollisinta kohderyhmää ovat varmaankin 9-13-vuotiaat. Kirja on kuvittamaton, mutta isotekstinen ja se on jaettu sopivan lyhyihin lukuihin, joten se on hyvä myös vähemmän lukevalle.
Kauhukännykän päähenkilöt ovat viidesluokkalaiset kaksoset (ja parhaat ystävät) Saku ja Sussa, jotka ulkonäöltään eivät näytä kaksosilta ollenkaan. Saku on punatukkainen, pisamanaamainen, pitkä sekä laiha, ja hänellä on vihreät silmät ja silmälasit. Sussa puolestaan on tummatukkainen ja ruskeasilmäinen, voimakasrakenteinen ja hyvä urheilussa. Isovelipuoli Luikku kertookin tähän syyn kutsumalla kaksikkoa erimunaisiksi.
Äiti oli selittänyt, ettei se ollut ruma sana vaan tarkoitti, että jotkut kaksoset syntyivät yhdestä ja toiset, kuten Saku ja Sussa, kahdesta erillisestä munasolusta. (s. 35)
Saku löytää maasta kännykän, joka kuitenkin päätyy öykkäröivän Villen käsiin. Pian Ville alkaa käyttäytyä todella omituisesti: ei tule kouluun, on kuin liimaantunut puhelimeen, hänen tukkansakin muuttuu tummaksi ja kasvaa pituutta uskomattoman nopeaksi. Lopulta poika katoaa kokonaan. Pian puhelin löydetään uudestaan ja vaarassa on Sakun ja Sussan pikkusisko Siiri. Kaksoset ratkovat pelottavan kännykän arvoitusta kahdestaan, sillä Luikku ei usko heitä, missä tapauksessa vanhemmillekin olisi turha asiasta puhua.
Teos on oikein näppärä kauhuseikkailu, joka pitää jännitteen loppun saakka, eikä juonenkäänteitä arvaa ennalta. Tarina muistuttaa paljon R.L. Stinen kirjoja, joita suomessa on ilmestynyt Goosebumps, Kauhumaa ja The Nighmare Room -sarjoissa.
Kirja herättelee lukijansa ajattelemaan älypuhelinten hyötyjä ja haittoja, etenkin viime vuosien ilmiötä eli älypuhelin zombismia: laitteiden käyttäjät unohtavat ulkomaailman ja kävelevät pahki toisia ihmisiä ja muita esteitä sekä päin punaisia valoja pelatessaan puhelimella tai ottaessan selfieitä tai vaan somettaessaan. Kirjassa on vähän samaa henkeä kuin Maria Kuutin Anna ja Elvis -sarjassa, missä Elviksen vanhemmilla on mobiililaitteiden käyttö karannut pahasti käsistä ja he melkein unohtavat poikansa olemassaolon.
Arvosana:
Takakannesta:
Kauhukännykkä on alakouluikäisille suunnattu kauhuromaani, joka helppolukuisuutensa, maltillisen sivumääränsä ja sopivasti jännittävän tarinan ansiosta houkuttaa myös vähemmän lukevia lapsia kirjojen pariin. Kirja aloittaa Iik!-sarjan.
Viidesluokkalaiset Saku ja Sussa ovat paitsi kaksoset, myös parhaat kaverit. Eräänä talvipäivänä Saku löytää maasta kännykän, joka ei vaikuta aivan tavalliselta Samsungilta, mutta luokan häijyin poika Ville nappaa sen itselleen.
Saku ei saa ajatuksiaan puhelimen hohtavista kuorista, ja pian koko koulu huomaa, että Villelle on tapahtumassa jotakin outoa – poika lintsaa koulusta, kuljeksii ympäri kylää kännykkäänsä uppoutuneena ja karkaa opettajalta mitä kummallisimmalla tavalla. Saku lähtee päähänpistosta seuraamaan Villeä ja näkee uskomattoman tapahtuman, joka todistaa, että puhelimessa todella on jotain yliluonnollista.
Lopulta Ville katoaa kokonaan, eivätkä edes hänen kätyrinsä tiedä pojan olinpaikkaa. Kännykkä kuitenkin ilmestyy salaperäisesti takaisin, ja tällä kertaa sen löytää tokaluokkalainen Pirre, joka katoaa samaa tietä kuin Ville. Mutta mitä tietä? Kadonneista ei näy jälkeäkään missään.
Kun ilmenee, että pikkusisko Siiri on vaarassa joutua kännykän valtaan, kaksosten on pakko ryhtyä selvittämään, mitä kauhukännykän uumeniin oikein kätkeytyy.
111 sivua, Myllylahti 2019
Kauhukännykkä on luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Pöytyän kirjaston kirjavinkit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti