Cormac McCarthy: Tie

"Päivät laahustivat ohitse kenenkään pitämättä niistä lukua, kirjaamatta niitä aikakirjoihin."

  

   

Marraskuun kimppalukukirja Lukutoukat ja kirjanörtit -ryhmässä

  

Cormac McCarthyn Tie on uinunut hyllyssäni muutaman vuoden, mutta hyvää kannattaa odottaa. Voin sanoa jo tähän alkuun, että Tie on varmasti melankolisin teos, jonka olen lukenut, minkä lisäksi se on myös mahdottoman hyvä. McCarthylla on todella vähäeleinen kirjoitustyyli. Teoksessa ei ole lukuja, eikä sen päähenkilöitä (isää ja poikaa) ole nimetty. Kun tähän erikoiseen tyyliin tottuu alkusivuilla, teos lukee kuin itse itsensä. 

   

Hengettömät ajalliset tuulet kuljettivat edesmenneen maailman tuhkaa sinne tänne tyhjyydessä. (s. 13-14)

   

Maailma on tuhoutunut, kaikkialla on tuhkaa, suurin osa ihmisistä on kuollut ja jäljelle jääneet ovat vinksahtaneet tavalla tai toisella. Isä ja poika vaeltavat kohti etelää, sillä maailma on päivä päivältä kylmempi. Lumi on tuhkasta harmaata ja ruokaa on vaikeaa löytää. Kaksikolla on kuitenkin tuuria: aina kun nälkäkuolema uhkaa, löytyy jostain syötävää. Tällä kertaa ratkaisu ei tunnu deus ex machinalta, vaan antaa valon pilkahduksen muutoin synkkään kirjaan. 

  

Montako ihmistä luulet että on hengissä? 

En minä tiedä kuinka paljon ihmisiä on, hän sanoi. En usko että kovin paljon. (s. 209)

  

Kerronnassa on välillä takaumia ajalta ennen pojan syntymää, kun maailma ei vielä ollut tuhoutunut. Tarkkaa syytä nykytilalle ei anneta, mutta mies mainitsee yhdessä muistossaan valon välähdyksen, sarjan tärähdyksiä ja etäiset palavat kaupungit, eli oletan, että maailmanloppu tuli ydinsodan muodossa. Se selittäisi myös kylmenevän sään. Tuhon syy ei kuitenkaan ole kirjassa merkittävää, vaan isän ja pojan suhde maailmassa, jonka lähihistoria on lapselle vain tarina ja eloonjääminen vie kaiken energian. 

  

Vaikka he näkivät eri maailmat, he tiesivät saman. Että juna seisoisi siinä hiljalleen hajoamassa ikuisuuden loppuun ja että yksikään juna ei enää kulkisi enää. (s. 155)

  

Olen nähnyt teoksen pohjalta tehdyn elokuvan muutama vuosi sitten. Se ei kuitenkaan tehnyt kovin kummoista vaikutusta, vaikka Viggo Mortensen näyttelikin isää. Kirja oli minulla paljon parempi kokemus. Suosittelen lukemaan tämän, vaikka en osaakaan sanallistaa miksi. On vain todella hyvä lukukokemus. 

  

Niin kajahtelivat hiljaisuudessa maan minuutin ja sen tunnit ja päivät ja sen vuodet loputtomiin. (s. 7)

Arvosana:

    

Takakannesta:

Tuhon jälkeen tulee hiljaisuus

  

Pimeä, tuhkan peittämä maisema. Puut ovat lehdistä paljaat, tuulella ei ole mitä liikuttaa ja on hiljaista. Isä ja poika vaeltavat palaneen maan läpi kohti etelärannikkoa. Mukanaan heillä on vain vaatteensa, kellareista löydettyä ruokaa, revolveri – ja toisensa.

  

Mestarillisen lakonisesti, vähäeleisyyden voimaan luottaen Cormac McCarthy kuvaa kahden ihmisen arkea maailmassa, jossa elämä on elämisen arvoista vain vaivoin. Kuten lumihiutaleet putoilevat mustaan maahan kuin armon muistutuksena, laskeutuvat sanat tämän romaanin sivuille. José Saramagon ja Samuel Beckettin romaaneihin verrattu Tie luo katseen allegoriseen, mutta mahdollisen kautta realistiseen maailmaan.

     

Suomentanut: Kaijamari Sivill, 245 sivua, WSOY 2008

    

Alkuperäinen nimi: The Road (2006)

  

Kirja on luettu myös täällä: Savon Sanomat, Taikakirjaimet, Usva, Kirjamielellä, Morren maailma, Sabinan knalli

Lukumaraton 26.11.

Tällä kertaa maratonia emännöi Carry on Reading -blogin Henna.

  

Tällä kertaa maratonin aloittaminen siirtyi sunnuntaille, vaikka yleensä maratoonaan jo launtaisin. Eilinen meni anopin ja kälyn tyttörineen kanssa hyvää ruokaa syöden sekä parista kirjasta muistiinpanoja tehden. Toinen teoksista oli tämänpäiväisen lukupiirin kirja Frank L. Baumin Ihmemaa Oz ja toinen Facebookissa, Lukutoukat ja kirjanörtit ryhmässä vetämäni marraskuun kimppaluvun kirja Cormac McCarthyn Tie. Näistä pian myös blogissakin juttua tulossa. Mutta siis maratoniin. 

  

  

Ensimmäisenä kirjanani on jo aiemmin tällä viikolla aloitettu Matt Haigin Poika nimeltä Joulu, josta lisää jouluun puolella. Pinossa olisi varattuna myös joulukuun lukupiirikirja Mathias Malzieun Sydämen mekaniikka ja JP Koskisen Haavekauppias. Tavoitteena olisi saada kaksi kirjaa loppuun. 

  

  

Aloitin maratonin sunnuntaina klo 20:00. Jatkoin siis Poika nimeltä Joulua sivulta 58.

Maanantaina klo 7:00 - 222 sivua luettu. Sain luettua Poika nimeltä Joulun loppuun ennen töihin lähtöä ja aloitin JP Koskisen Haavekauppiaan.

 

   
Klo 20:00 Haavekauppias luettu, sivuja yhteensä 370. Kiitos maratonin emännöinnistä!

Marraskuun puolivälin kuulumisia

   

Marraskuussa ei ole ilmestynyt montaakaan bloggausta, vaikka luettujen pino huojuu työpöydällä. Syy tähän on ollut töiden lisäksi NaNoWriMossa (National Novel Wiriting Month), tempauksessa jonka ideana on marraskuun aikana kirjoittaa kokonainen romaani, 50 000 sanaa. Olen nyt mukana kolmatta kertaa, osallistuen aiemmin vuosina 2011 ja 2014. Tähän on siis kulunut kirjoittamisaikaani. 

  

Aivan päivätahtiin en ole sanamäärissä päässyt, mutta päätinkin, että minulle tärkeämpää on kirjoittaa joka päivä edes vähän. Tällä hetkellä sanoja on kasassa vähän vajaa 5000, mutta jatkan kirjoittamista kunnes saan teoksen loppuun, tarkoittipa se enemmän tai vähemmän kuin 50 000 sanaa. NaNo-blogissani olen kertonut jotain tarinani maailmasta, mutta lyheesti kyseessä on jo n. 2005 ensimmäisen kerran työn alla ollut fantasiatarina, johon tällä kirjoituskerralla on tullut mukaan yllättävän vahvoja feministisiä teemoja - eikä se haittaa ollenkaan.

  

Vielä nimettömän tarinan päähenkilöinä on kaksi siskoa (iältään n. 20 ja 18), jotka ovat asuneet lähes koko ikänsä luostarissa. Heille selviää, etteivät he olekaan orpoja ja tämän jälkeen lähtevät luostarista etsimään perhettään. Mukana seikkailussa on monenlaisia kuninkaallisia, magiaa, myyttisiä olentoja, kaunista luontoa ja raunioita menneestä maailmasta. Lopussa on toki luvassa myös taistelu pahaa vastaan. Ensimmäisen version ja tämän version välillä on toivottavasti tapahtunut paljon positiivisita tarinalle ja kirjoitustyylikkekin. Haluaisin jossain vaiheessa koettaa siipiäni ja lähettää tekstini muutamalle kustantajalle. Sitä ennen tarinaa on toki kirjoitettava lisää ja hiottava kokonaisuutta useampaan otteeseen. Mutta ehkä joskus. :)

   

Tällä kertaa myös mieheni lähti yllätyksekseni mukaan kirjoitusurakkaan ja hän on saanut kasaan omaan Nanoonsa paljon enemmän sanoja kuin minä. Iltaisin olemme keskustelleet tarinoiden kirjoittamisesta, pohtineet erilaisia tapoja, kuinka suomalaiset käyttävät magiaa hänen luomassaan maailmassa ja hihitelleet onnistuneille kohdillemme. Lainasimme kirjastosta kymmeniä tietoteoksia inspiraatioksi ja faktojen tarkastamiseksi. Tämä on ollut hauskin NaNo-kertani. Loput bloggauksesta onkin sitten mieheni käsialaa, eli ensimmäinen Vieraskynä-artikkeli blogissani, olkaa hyvä:

  

  

Niina on ottanut osaa NaNoWriMo:on jo aikaisemmin ja minullakin on ollut mietinnässä kirjoittaa novellia tai romaania jo useamman vuoden ajan. Heitin hänelle Helsingin Kirjamessuilla vitsinä, että voisin osallistua tänä vuonna, mikä johti sitten siihen että miksipäs en niin tekisi. Jo ensimmäisenä päivänä huomasin, että hitto tämähän on hieman liiankin hauskaa seikkailla omassa maagisessa maailmassa. Se on alkanut elämään omaa elämäänsä. Tulee itsellekin yllätyksenä minkälaisia asioita siellä tapahtuu.

  

Minulla on ollut jo pitkään 3-4 eri tarinaa mielessä, jotka haluaisin kirjoittaa. Päädyin tähän tarinaan, koska se on muodoltaan ehkä ideoista helpoin toteuttaa, sillä minulla ei ole hirveästi kokemusta kirjoittamisesta, varsinkaan suomeksi. Aikaisemmin olen kirjoittanut kaiken englanniksi. Olemme fiilistelleet yhdessä kirjoittamista ja lainanneet kirjastosta varmaankin puolen sataa tietokirjaa idea- ja lähdemateriaaliksi. Niina murskasi tekstejäni jo yliopiston kursseilla ennen kuin aloimme seurustelemaan, joten myös tällä kertaa hän editoi tekstiä lukukelpoiseksi ja heittelee ideoita ja parannuksia.

  

Kirjoittamani tarina on maagista realismia höystettynä suomalaisella itseironialla ja synkällä huumorilla. Tarinan päähenkilö on Akabus -niminen velho nykypäivän Helsingissä, joka vilisee peikkoja, citytonttuja ja ties mitä otuksia suomalaisesta ja pohjoismaisesta mytologiasta. Kaikki on totutusta vähän vinksallaan ja kansanperinteen hahmot ovat sopeutuneet elämään salassa 2000-luvulla. Taikuus perustuu tuossa maailmassa uskoon ja osittain myös tunnetiloihin. Heitänkin tähän väliin lyhyen lainauksen työn alla olevasta tekstistä:

  

Akabus raivosi isänmaallisuuden tuli rinnassaan “TUNTEMATON SOTILAS! SUOMI 100! ROKKA! PERKELE!”, kun magian hyökyaalto purkautui hänestä kädessään olevaan jääkiekkomailaan ja täytti siinä roikkuvan nokialaisen kirkkaalla valolla. Maaginen räjähdys vavisutti koko Isosaarta ja paiskasi Akabuksen taaksepäin maahan. Hän pinkaisi kuitenkin saman tien pystyyn jaloilleen ja hänen kaikki kivut olivat kadonneet kuin salamaniskusta. Adrenaliinin ja muinaisen taikuuden koktaili oli aika pirun hyvä kipulääke. Hänen silmänsä osuivat maahan pudonneeseen, nyt täysin päreiksi menneeseen, taikasauvaansa ja pirstoutuneeseen puhelimeen; nokialainen oli pelannut viimeisen matopelinsä.

  

Akabus ei kaupunkilaisjunttina oikein usko mihinkään, joten hänellä on vaikeuksia magian käytössä. Mutta kuten yllä olevasta lainauksesta näkee niin myös moderneinkin tahvo voi uskoa suomalaisten isänmaallisuuteen ja jääkiekkomenestykseen ja ammentaa tätä tunnetta taikuuteensa. Akabus onkin lätkämantikko ja käyttää taikasauvanaan mailaa. Vanhan nokialaisen puhelimen taas uskotaan olevan tuhoutumaton ja hän käyttää sitä osana suojelustaikaa.

  

Tänään pitäisi olla reilu 25000 sanaa kasassa, mutta minulla on vasta vajaa puolet tuosta. Tarinan ja sen rakenteen luontiin on mennyt paljon aikaa, mutta nyt olen päässyt hyvään, noin 20 sivua viikossa vauhtiin. Se mahtuu myös muuhun elämän menoon ja pyrkimyksenä on kirjoittaa tarina romaaniksi asti eikä se ole minulle pikajuoksu vaan tasainen maraton. NaNoWriMo kuukauden jälkeen on tarkoitus siis jatkaa sitä loppuun asti ja ehkä eteenpäinkin?

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus (Flavia de Luce #7)

"Viileä tuulenhenkäys tarttui kuolleisiin lehtiin ja liikutteli niitä polulla, niin että niistä

lähtevä kaamea hankausääni kuulosti siltä kuin unohdetun alamaailman mädäntyneissä ruumisarkuissa olevat luut olisivat alkaneet liikkua."

  

     

Arvostelukappale

   

Alan Bradleyn ihastuttavan Flavia de Luce -sarjan seitsemäs osa Nokisen tomumajan arvoitus tuli ahmaistua lähes yhdeltä istumalta. Vaikka edellisestä osasta, Kuolleet linnut eivät laula, tuli silloinen suosikkini, nyt tuntuu, että tämä oli vieläkin hienompi lukukokemus.

   

Tässä osassa Flavia nimittäin lähetetään Kanadaan tyttöjen sisäoppilaitokseen, ja jo ensimmäisenä päivänä hänen siellä ollessaan löytyy savupiippuun piilotettu ruumis tytölle osoitetusta huoneesta. Kirjassa selvitellään siis tuttuun tapaan vainajan kohtaloa, mutta samalla opitaan lisää niin Flaviasta kuin tämän erikoisesta suvusta. Olipa teoksessa jopa yllättävä viittaus Suomeenkin. 

    

Nimeni lausutaan "fleivia", ei "flaviia", sanoin. (s. 90)

   

Nautin jälleen kerran Bradleyn taidokkaasta sanankäytöstä, jota Maija Heikinheimo on hienosti kääntänyt. Esimerkiksi kohta, jossa Flavia menee neiti Bodycoten tyttökoulun kirjastoon (lainaus alla). Kirjailija on myös heitellyt kelpo joukon kirjallisuusviittauksia (kuten aina) Pikku naisista Liisan seikkailuihin peilimaassa ja Annan nuoruusvuosista Peter Paniin . Myös dekkaripuolelta tutut Agatha Christie ja Neiti Etsivä on mainittu.

  

Astuin sisään ja sieraimeni täyttyivät ummehtuneesta ilmasta, melkein kuin kirjat hengittäisivät unissaan tuulettamattomassa huoneessa. (s. 376)

  

Toivottavasti huhtikuussa ilmestyvässä seuraavassa osassa, Kolmasti naukui kirjava kissa, kerrotaan lisää fasaanipaistileivistä ja peltokanalinnuista. Kirjalla on ihana nimi ja kansi, enkä malta odottaa, etä saan sen käsiini. Ja kuten arvelinkin jo ennen kuin luin tämän osa, ei de Lucejen kotikartanoa Buckshawta ole unohdettu, vaan se lienee tavalla tai toisella mukana Flavian seuraavassa seikkailussa. Suosittelen lämpimästi tututumaan sarjaan, jonka kaikki osat löytyvät järjestyksessä bloggauksen lopusta.

  

"Oletpa sinä erikoinen tyttö, Flavia de Luce." (s. 124)

     

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Karkotettu! Näin kohta 12-vuotias kemisti ja harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce suree kohtaloaan merimatkalla Kanadaan Miss Bodycoten tyttökouluun. Asiaa ei auta, vaikka isä ja Felicity-täti ovat selittäneet koulutuksen kuuluvan suvun perinteisiin, olihan Harriet-äitikin käynyt samaa koulua. Yhtä kaikki, Flavia on omasta mielestään kuin matkalla rangaistusvankilaan.
 
Vaan minkä lahjan kohtalo tarjoaakaan! Aurinko ei ole vielä edes ehtinyt nousta ensimmäisen koulupäivän aamuna, kun Flavian jalkojen juureen laskeutuu hiiltynyt ja muumioitunut ruumis. Uusien oppiaineiden, opettajien ja koulutovereiden pyörteissä Flavia ei metsästä ainoastaan uhrin henkilöllisyyttä ja kuolinaikaa vaan myös epäiltyjä, motiiveja ja keinoja.
 
Sisäoppilaitoksen huhumylly kadonneista tytöistä, syytetyistä opettajista ja vihollisista yrittää kietoa Flavian vyyhtiinsä. Mutta Flavia jos kuka on tilanteen tasalla moninkertaista mysteeriä ratkaistessaan. Vaan selviääkö samalla Flavian todellinen kohtalo vai antaako se vielä odottaa itseään?

   

Suomentanut: Maija Heikinheimo, 436 sivua, Bazar 2017

    

Alkuperäinen nimi: As Chimney Sweepers Come to Dust (2015)

  

Flavia de Luce on tuttu myös täällä: Mustetta paperilla, Tuijata - Kulttuuripohdintoja, Kirjasähkökäyrä

     

Sarjassa ilmestyneet:

• Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009) 
• Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010) 
• Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011) 
• Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011) 
• Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2013) 
• Kuolleet linnut eivät laula (2017) / The Dead in Their Vaulted Arches (2014) 
• Nokisen tomumajan arvoitus / As Chimney Sweepers Come to Dust (2015) 
• Kolmasti naukui kirjava kissa (ilmestyy huhtikuussa 2018) / Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (2016)
• The Grave's a Fine and Private Place (ilmestyy helmikuussa 2018)

Kooste Helsingin kirjamessuista 26.-29.10.2017

   

No niin, viimein messukuulumisista koostetta. Viime viikko meni flunssaisena (niin kuin usein tällaisten tapahtumien jälkeen käy), niin ei jäänyt töitten jälkeen paljon energiaa aikaisemmin näpytellä tätä. Mutta pidemmittä pohjustuksitta, asiaan. Tässäpä poimintoja kaikilta neljältä messupäivältä, joskin sunnuntaina ehdin nähdä vain yhden ohjelman, kun jouduin päänsäryn takia lähtemään lepäämään anoppilaan. Onneksi sille päivälle ei olisi muutenkaan ollut montaa kiinnostavaa katsottavaa. 

   

Vaikka raporttini saattaakin kuulostaa paikoin hieman pessimistiseltä, niin nautin kyllä messuista. Toivoisin vain itselleni rakkaasta asiasta vieläkin upeamman. Ja vinkkinä vielä näin jälkeenkin päin tällaisiin tapahtumiin: hyvät kengät! Tänä vuonna minulla oli matkassa kahdet kengät, talvisaappaat ulos ja kevyemmät jalkineet sisäkäyttöön. 

  

Torstai 26.10.

  

Unohdin torstaiaamuna muistikirjan ja kynän kotiin, joten näpyttelin kännykän muistiin vain muutamia rivejä. Oli aika mielenkiintoista, kuinka talvi tuli ihan yllättäen. Onneksi olin varautunut matkaan talvikengillä. 

  

  

Klo 10:30-11:00 KirjaKallio | Erika Vik: Kaksosauringot-fantasiatrilogia

  

KirjaKalliolla on joka vuosi kiinnostavin ohjelma ja tänä vuonna heidän lavansakin oli todella hieno. Eurolavoista tehtyjen istumapaikkojen (nyt räsymatoilla pehmennettynä) lisäksi oli tarjolla myös jakkaroita ja säkkituoleja, mitä arvostin suuresti. Mainitsinkin KirjaKallion Facebook-sivuilla vimme vuonna, että olisi kivaa, jos olisi lavojen lisäksi myös tavallisia tuoleja.

  

Näin Erika Vikin edellisen kerran jo elokuussa Hel-YA-festivaaleilla, joten haastattelussa käytiin läpi osittain jo tuttua asiaa. Muistiossa lukee ytimekkäästi: "Kirjallisuuden voima samaistuminen. Muukalaisuus. Aikuislukijat/YA ei sensuroida esim. seksiä." Enää en muista, mitä minun oli näiden avulla kirjoittaa auki. Kirjakalliolaiset myös "herättävät eloon" kohtauksia esitellyistä kirjoista. Ideana tämä on loistava, mutta tänä vuonna en osannut nauttia näistä osuuksista niin paljoa verrattuna edellisiin vuosiin. 

  

Muutoinkin Suomen 100-vuotisjuhlateema on ollut jo koko vuoden niin vahvasti kaikessa, että en osannut enää riemastua siitä kirjamessujen pääteemana, etenkin kun kahden aiemman vuoden teemamaat olivat venäjä ja Pohjoismaat. Onneksi KirjaKallion tulokulma aiheeseen oli tuore ja kiinnostava, jokaisella päivällä oli oma aihepiirinsä, mutta nuoret tekijät toivat esiin tulevaisuuden: mitä seuraavat 100 vuotta pitävät sisällään, mihin suuntaan maamme kehittyy.

  

  

Klo 14:30-15:30 Magia | Timo Parvela: Kepler-62-sarja

  

Kirjamessujen lastenalue oli tänä vuonna varsin aneeminen. Aiheesta on kirjoittanut ainakin Luetaanko tämä? -blogin Kia ja Timo Parvela, jonka haastattelua Kepler62-sarjasta kävin kuuntelemassa. Oli vain sangen haastavaa kuulla, mitä kirjailija puhui lähilavojen kaiutinten pauhatessa niin, että kaikki muut äänet jäivät niiden jalkoihin.

Ensinnäkin messukartassa alueen nimenä oli Magia ja Tarina, mutta hallin katosta roikkuva kyltti sanoi vain Lasten alue (Tarina oli alueen nurkassa oleva teltta, missä kirjailijat lukivat kirjojaan ääneen lapsille). Olisin halunnut tännekin jonkinlaisen lavan, että kirjailijat ja muut vieraat olisivat hieman korkeammalla lattiatasosta, enemmän sekä parempia tuoleja (metalliset matalat jakkarat olivat varsin epämiellyttäviä aikuiselle takamukselleni) sekä aidan, joka olisi estänyt alueen halki oikaisemisen. Lisäksi Muumeista tuttu Mörkö oli perjantaihin mennessä saanut niin kovaa ripottelua, että sen palasia oli ympäriinsä lasten aluetta (viikonloppuna Mörkö olikin aidattu turvaan enemmiltä kolhuilta). 

  

Toivottavasti Messukeskus kuuntelee palautetta ja ottaa ensi vuonna asiakseen laittaa lastenkirjallisuuden aiempaa paremmin esille. Parasta alueessa nyt oli punainen, kaksikerroksinen Harry Potter-bussi Knight Bus eli Poimittaislinja (joskin kirjoissa bussi on violetti ja kolmikerroksinen). 

   

    

Klo 15:30-16:00 Olohuone | Fantastinen matkaopas, omituiset matkakohteet

    

Tämä oli yksi suosikkini lavaohjelmista. Neljä kirjailijaa oli pukeutunut romaaniensa hahmoksi ja esitteli omaa erikoislaatuista maailmaansa matkakohteena. Voi, kun tällaista teknologiaa olisi oikeasti, lähtisin heti käymään ainakin Tylypahkassa, Panemissa ja Keskimaassa. 

  

Helena Waris oli Linnunsitojasta tutun Maharin kuilun kylpylän omistaja Ada, Katri Alatalo Käärmeiden kaupungin prinsessa Ninette, jonka matkakohde oli Ras-Ud ja kolmantena Petri Hiltunen, Praedorin luoja Rentoc Suurisuisena esittelemässä Jaconiaa. Lopussa oli yleisöäänestys, mikä kohteista otettaisiin kosmosmatkailun ohjelmaan ja taisi käydä niin, että Jaconia voitti.

  

Perjantai 27.10.

    

   

Klo 15:30-16:00 KirjaKallio | Helena Waris: Linnunsitoja

  

Myös perjantaina puhuttiin Linnunsitojasta ja tällä kertaa minulla oli muistikirjakin matkassa. Helena Waris kertoi, että kirjoittaa eskapistisesta sellaisia kirjoja, jollaisia tykkää itsekin lukea. Hän paljasti olevansa introvertti, eikä nauti ihmisiä kuhisevilla kirjamessuilla olemisesta, vaan lapiosi mieluummin kotitallillaan lantaa. Eläinrakkaana ja kotona mieluiten viihtyvänä ihmisenä ymmärsin kirjailijaa hyvin. Onhan 84 000 ihmistä hieman liikaa yhden viikonlopun ajalle (vaikka ihanaa, että kirjallisuus kiinnostaakin niin paljon).

  

Waris kertoi kirjoittavansa tarina, ei hahmot edellä. Hänen kirjoittamisensa ei ole suunnitelmallista vaan tarina menee omaan suuntaansa ja hän yllättyy itsekin, mitä olikaan kirjoittanut. Hän ei lue kirjoittamisprosessin aikana kirjoja eikä ole voinut vuosiin lukea pitkäkestoisesti. Waris paljasti, että trilogiaksi kasvavan sarjan toisessa osassa päästään käymään Ammabarisa ja kolmas osa kertoo enemmän dystooppisesta maailmasta. Jokaisella osalla on myös oma kertojaäänensä, vaikka ensimmäisestä osasta tutut hahmot kulkevatkin mukana loppuun saakka. 

   

Waris naurahteli nuorten haastattelijoidensa kysymyksille: "Luulin kirjoittaneeni viihdettä, mutta te olette löytäneet ihme syvyyksiä siitä!" Kuilujen elämää kontrolloiva kone oli saanut innoituksensa nykyajasta, kuinka paljon Google tietääkään meistä? Hän päätti tuoda ihmisten elämää tarkkailevan koneen näkyväksi tekemällä siitä hallitusta vastaavan rakenteen. Waris paljasti suhtautuvansa varauksella teknologiaan ja teoksensa maailmassa olisi kuulemma kuulunut kapinallisten joukkoihin. 

   

     

Klo 17:00-17:30 Kullervo | Vaihtoehtoinen Suomi

   

Vaihtoehtoisesta Suomesta olivat keskustelemassa Anne Leinonen, Johanna Sinisalo, J. Pekka Mäkelä ja Vesa Sisättö. Olin kuvitellut, että kirjailijat kertoisivat omista vaihtoehtomaailmoistaan, mutta kävikin niin, että keskustelu sisälsi enimmäkseen uusien vaihtoehtoisten maailmojen luomista.

  

Maailmoina käsiteltiin Finalaska, Stalinin idea siirtää suomalaiset Siperiaan, saamelainen valtakulttuuri, mitä jos ei olisi ollut Agricolaa ja yhteist kieltä, Suomen kuningaskunta, pääkaupunkina Tampere ja mitä jos kenenkään ei tarvitsisi tehdä töitä. Nyt kun on NaNoWriMo-kuukausi, niin tässäpä aihetta, jos josku haluaa vielä lähteä mukaan. 

    

      

Klo 18:30-19:00 Kullervo | Millaista fantasiaa oikeasti luetaan 

Perjantai päättyi Risingshadown-paneeliin, jossa esiteltiin vuoden kiinnostavimmat scifin ja fantasian uutuudet sivuston käyttäjien antamien arvosanojen valossa. Mukana oli useampi teos, joista olen kirjoittanut kritiikin sivustolle (ja pari, jotka odottavat lukupinossa samaa kohtaloa), mm. Caraval, Hän sanoi nimekseen Aleia ja Harry Potter ja kirottu lapsi. Oli jännittävää (hyvällä tapaa) olla kirjamessujen toisella puolella, tuottamassa sisältöä eikä vain kuuntelemassa muita. 

Lauantai 28.10.

  

  

Lauantai alkoi tuttuun tapaan kirjabloggaajien aamiaisella, missä Tammen, WSOY:n ja Johnny Knigan kirjailijat pääsevät esittelemään teoksiaan ja kirjabloggaajat saavat halutessaan kappaleen noista teoksista mukaansa. Ja parastahan tässä on, että samaan paikkaan kerääntyy iso määrä kirjabloggaajia. Messuhulinassa kun ei aina ehdi tavata kaikkia. Muutama bloggaaja tosin jätti tulematta tällä kertaa nähtyään esiintyjälistalta löytyneen kirjailijan nimen Joonas Konstig. Minulle kyseinen kirjailija ei ollut entuudestaan tuttu, eikä hänen teoksensakaan ollut herättänyt kiinnostusta suuntaan tai toiseen. 

  

Ennen kuin kirjailijat pääsivät ääneen, Anneli Airola, keväällä yllättäen menehtyneen Lukutoukan kulttuuriblogin kirjoittaja Kristan äiti kiitti bloggaajia muistamisesta. Suru-uutinen vaikutti yhteiosöömme suuresti ja keräsimme kolehdin, jolla hankimme kukkia ja loput rahat lahjoitettiin Kristalle tärkeän Naisten pankin avustusrahastoon. 

     

   

Kirjailijoina vierailivat Pallokalan kirjoittanut Heikki Valkama, Marianne Kurtto (joka on tunnettu runoilijana ja kääntäjänä) kertoi esikoisestaan Tristaniasta, Osumia oli puolestaan syntynyt Roope Sarvilinnan kynästä, jo mainittu Joonas Konstig teoksensa Vuosi herrasmiehenä kanssa, CMX:n laulaja ja sanoittaja sekä runoteoksia julkaissut A.W. Yrjänä puhui kauniskantisesta esikoisestaan Joonaanmäen valaista (josta nappaamaani kappaleeseen sain nimmarinkin!) ja viimeisenä ääneen pääsi Tuomas Kyrö, jonka teossarjan uusin osa on juhlavuositeemaan sopien nimeltään Mielensäpahoittajan Suomi. 

    

      

  

Klo 13:30-14:00 Magia | Jaana kapari-Jatta: Tylypahkan kirjasto

    

Jaana Kapari-Jatta vetää messuilla esiintyessään lavat täyteen. Olikin siis outoa, että hänet oli laitettu esiintymään Magia-"lavalla", missä oli arviolta 20 tuolia. Meninkin siis puoli tuntia etukäteen varaamaan paikkani, sillä tiesin, että tilaa ei olisi tarjolla, jos olisin tullut myöhemmin paikalle. 

  

Tällä kertaa puheenaiheena olivat Harry Potter-maailman oheisteokset Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (sis. 6 uutta otusta), Huispaus kautta aikojen ja Siuntio silosäkeen tarinat (Dumbledoren kommenteilla varustettuna), joista tehtiin päivtetyt painokset Jim Kayn kuvituksella. Lisäksi esille nostettiin kolmannen Potterin, Azkabanin vangin niin ikään Jim Kayn kuvitettama painos ja Ihmeotusten elokuvakäsikirjoituksen painettu versio. Kapari-Jatta pitää Kayn tyylistä ja totesi, että Potterinsa moneen kertaan lukeneet saavat kuvitetuista versiosta uudenlaisen kokemuksen.

  

Ensi keväänä ilmestyy Kapari-Jatan suomennos Harry Potter ja taikuuden historia-teoksesta, joka kertoo Britannian kansalliskirjaston näyttelystä, jossa on ollut teemana Potterin kahdenkymmenen vuoden taipale. Teoksen on kuvittanut kukas muukaan kuin Jim Kay. (En muuten malta odottaa, että Liekehtivän pikarin kuvitettu verio ilmestyy ♥). Kapari-Jatta puhui pitkälti samaa kuin jo viime vuonnakin, kuinka Potterit saivat uutta puhtia Kirottu lapsi näytelmästä ja Ihmeotukset-elokuvasta, ja kuinka ne laajentavat Potter-maailmaa niin eteen kuin taaksepäin sekä sivusuunnassakin.

  

Kuka muuten uskoisi, että kun ensimmäinen Potter, Viisasten kivi ilmestyi, se oli saanut vähälevikkisen kirjallisuuden tukea. Vielä tuolloin ei oltu Suomessa arvata, kuinka iso juttu tästä kirjasarjasta tulisikaan. Kapari-Jatta kertoi, että nauttii Rowlingin kielen kääntämisestä, koska pääsee iloittelemaan. Ensi vuonna tuleekin jo 30 vuotta siitä, kun Kapari-Jatan ensimmäinen käännös julkaistiin. 

   

   

Klo 15:30-16:00 KirjaKallio | Anne Leinonen: Kirjanoita

     

Anne Leinonen on sitä mieltä, ettei kirja tule koskaan katoamaan, vaikka hänen luomassaan maailmassa fyysiset kirjat ovatkin tuhoutuneet oudolla tapaa. Kirja on kaunis esine ja sanoissa on taikaa. Kirjanoidan kansi onkin kaunis katsella ja täynnä kirjallisia viittauksia, ja kirjataikuutta. Leinonen on valinnut viittauksiinsa niin lapsuuden klassikoita, ajankohtaisia teoksia kuin sattumalta omasta hyllystään löytyneitä opuksia. 

  

Toisin kuin Helena Waris, Leinosen mielestä lukeminen on tärkeä perusta kirjailijaksi tulemiselle.  Hän puhui kirjojen jatkumosta, kuinka ahkera kirjailija tulee kirjailijaksi lukemansa ansiosta. A.W. Yrjänäkin oli lukenut niiden kolmen vuoden aikana, mitkä häneltä meni Joonaanmäen valaiden kirjoittamiseen 200 kirjaa! Leinonen suosittelee NaNoWriMoa ja on itsekin kirjoittanut Osuuskumman julkaiseman Vaskinaisen ensimmäisen version NaNossa, 

  

Leinonen sanoi, ettei voi olla onnellinen, jos ei saa kirjoittaa tarinoita. Hän mainitsi, että Kirjanoidan alussa oleva lamppu lumisateessa viittaa Narniaan ja minä en hoksannut sitä lukiessani. Kun fantasiassa matkataan toiseen maailmaan, ns. oikea maailma on meidän elämämme maailma ja fantasiamaailma se toinen. Leinonen kertoi, kuinka oli halunnut kääntää asetelman toisinpäin, ja kerronta tapahtuukin fantasiamaailmassa ja välähdyksissä nähdään meidän maailmaamme (mm. Kirjamessuille!).

  

Leinonen tykkää viistovalaista maailmaa ja hän toteaa, ettei kenenkään todellisuus ole samanlainen kuin jollakin toisella. Muistan kuulleeni joskus tutkimuksesta, kuinka silminnäkijäraportit eroavat toisistaan huomattavasti, koska jokainen kiinnittää huomiota eri asioihin ja muistaa taahtumia toisin. Leinonen puhui tarinoiden voimasta hyväksyä itsensä ja kuinka tarinat voivat pelastaa hengen. 

   

Kirjanoidan päähenkilö on koulupudokas, mitä Leinonen kommentoi sanomalla, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen ja löytää oma paikkansa. Hän ei pidä siitä paineesta, mitä jo yläasteikäiselle asetetaan tulevan ammatin kannalta tärkeiden opintojen aloittamisesta. Väärät valinnat eivät kuitenkaan estä jotain parempaa myöhemmin. 

        

Sunnuntai 29.10.

    

 

Klo 10:30-11:00 Mika Waltari | Psykologiset trillerit vaarallisista sairauksista ja sairaista hoitolaitoksissa

  

Tiina Raevaara (Veri joka suonissasi virtaa) ja Tuomo Jäntti (Verso) keskustelivat varsin kiehtovasta teemasta. Raevaaran teoksessa sivutaan kauhuromantiikkaa, vapyyrejä ja tieteen kehityksen vaaroja, Jäntti puolestaan kirjoitti sairaudesta, joka ei ole sairaus ja kuinka siihen tulisi suhtautua. 

  

Päänsärkyni takia poimin keskustelusta vain muutamia mielenkiintoisia sanoja, natsit, eivät suostu kuolemaan, Leena Krohnin Matemaattisia olentoja, voiko ihminen kuolla ja jäädä olemaan aavesärkynä, virtuaalinen kuolemattomuus, missä elinsiirron rajat,. Viimeisestä Raevaara kehittelin mielenkiintoisen skenaarion: voisiko käyttökelpoisista elinluovutusosasista koota kokonaan uusia ihmisiä, vähän niin kuin olisi käveleviä varaosavarastoja. 

  

Lopussa puhuttiin, kuinka suomalaisessa kirjallisuudessa tykätään nyt rikkoa genrerajoja ja yhdistellä niitä kiinnostavilla tavoilla, mutta suomalaisten kykyyn kirjoittaa kauhua on aina suhtauduttu varauksella. Raevaara päätti puheenvuoronsa kertomalla, ettei halua kirjoittaa lokeroon. Onkin hienoa kuulla, että kirjailijat ovat rohkaistuneet China Mievillemäiseen käyttäytymiseen, on ihan ok kokeilla erilaisia tyylej ja enrejä, miksi yhden kirjan perusteella pitäisikään jumittua vain yhden tempun poniksi?

   

Messuostoksia:

    

   

Tällä kertaa en ostanut montaakaan kirjaa, ja parista ei tässä ole kuvaa (tulevat jälkitoimituksessa anopin kyydillä jouluksi). Kävin läpi kaikki kahden euron kirjat pöydän, vaikka niistä voi olla montaa mieltä, mutta aika laiha saalis tällä kertaa. Löysin kuitenkin kissavärityskirjan, Piirin, Vihan liekit (pokkarina) sekä Rosa Liksomin kirjoittaman ja Klaus Haapaniemen kuvittaman samuraitarinan Neko. Haapaniemen astiakuvat ovat ihania. Omasta astiakaapista löytyykin Taika-sarjaa mustavalkoisena. 

   

Kirjojen lisäksi ostin Tardis-avaimenperän (vain 4€!) Alnilamin myyntipöydältä, ihanan Halloween-hämähäkin (Ty Beanie Boos, Creeper), Paperikauppa Putingista pienen vanhanaikaiseen eläinkirjatyyliin tehdyn perhoskortin (0,60€) ja Pelaaja-lehden osastolta Laputa-julisteen (5€) vuosia vanhan jonkin lehden mukana tulleen Totoron viereen. Laputaan liittyy tarina: se pyöri Oulussa Kulttuuritalo Valveella ja mieheni vei minut ensitreffeillämme sinne. ♥

   

Kiitos KIRJAmessut!

Ensi vuonna uudelleen.

Lokakuun luetut, kuulumisia, NaNoilua ja marraskuun lukusuunnitelmia

     

Ah, viikonloppu. Näitä kahta päivää varten olen tällä viikolla varannut bloggaamattomien kirjojen pinon (kuvassa osa) harventamista, Kirjamessukoosteen kirjoittamista sekä NaNoWriMoa. Jälkimmäisessä olen jo nyt hieman jäljessä tahtia, jolla saisi 50 000 sanaa kirjoitettua kuukauden aikana, koska työt imevät jonkin verran mehuja, mutta nyt yritän ottaa kiinni jossain määrin. Asetin omaksi tavoitteekseni, että kirjoittaisin edes vähän joka päivä ja vaikka kuukauden lopussa ei kasassa olisikaan "voittoon" vaadittavaa sanamäärää, niin saisin ainakin rutiinin kirjoittamiseen. 

    

Mutta asiaan. Eli mitä tuli luettua lokakuussa. Numeroina kuukausi näyttää hyvin onnistuneelta, luin nimittäin 18 teosta, mm. kuvakirjoja, uutuusdekkarin, suomalaista dystopiaa ja novellikokoelmia. Monenlaista kirjaa on siis käsissä ollut, mutta osan kanssa viihdyin paremmin kuin toisten. Ehdoton suosikkini oli Alan Bradleyn Flavia de Luce-sarjan seitsemäs osa, Nokisen tomumajan arvoitus. Muutoin luettujen taso jätti toivomisen varaa, vaikka joukosta löytyykin helmiä, kuten Kurnivamahainen kissa ja Multakutri ja suon salaisuus. Harmillisesti paljon odottamani Linnunsitoja oli hieman liian ennalta-arvattava, jotta olisin voinut nauttia siitä täysillä. 

Elokuu: (18 kirjaa, 2091 sivua)

• Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa 
• M. Christina Butler: Siilin sadepäivä
• Jonathan Emmett: Myyrän paras lahja
• Jukka Laajarinne: Multakutri ja suon salaisuus 
• Ella Brigatti: Sängynaluskansa - Kiinanmuuri
• Poppy Bishop: Karhun kirjasto
• Juhani Känkänen: Hyvää huomenta, Apo Apponen!
• George Saunders: Sotapuiston perikato
• Kazuo Iwamura: Käpymetsässä punertaa
• Jill Barklem: Tiheikön väki syyspuuhissa
• Kaija Juurikkala: Aada ja pimeyden lapset
• Chris Ridell: Ottilia menee kouluun 
• Ritva Toivola: Kummitusjuna
• Kaisa Ikola: Ylämaan sudet
• Þórarinn Leifsson: Iskän salaisuus - Kirja lapsille joilla on ongelmavanhemmat
• Helena Waris: Linnunsitoja
• Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus
• Ritva Toivola: Vampyyrimuoti

     

Lokakuussa oli jo perinteeksi muodostunut vetämäni Halloween-haaste, jonka kooste löytyy täältä. Postailen vielä luetuistani ensi viikon aikana. Lukusuunnitelmia en uskalla vielä kiveen hakata, mutta pinossa odottaisi ainakin Affinity Konarin Elävien kirja loppuun lukemistaan, pari kiinnostavaa arvostelukappaletta, lastenkirjaklassikoita Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -lukuhaasteeseen (jota muuten ajattelin jatkaa ensi vuoden syyskuulle asti, sillä työt ovat vähentäneet lukuaikaani niin merkittävästi, että en usko ehtiväni lukea siihen niin paljon kuin haluaisin) ja Halloweenilta ylijääneitä teoksia. Mennään fiilispohjalta, että mitä käteen tarttuu.

    

  

Bibbidi Bobbidi Book -blogilla oli synttäriarvonta, jonka suureksi yllätyksekseni ja ilokseni voitin. Palkintona oli pitkään haaveilemani kirjatukipari, metalliset BOOK-tuet valkoisena (saatavana myös mustana), Arabian KoKo-muki ihastuttavan oranssin värisenä ja Clipperin teetä makuna valkoinen tee ja appelsiini. Aivan hurmaava kokonaisuus, joka sopii kirjojen, teen ja syksyn rakastajalle. Mukana tuli myös hurmaava laama-kortti bloggaajien tervehdyksen kera. Kiitos vielä kerran, tämä on tuonut paljon iloa ja väriä elämääni. Tuet ja muki menivät heti käyttöön. Nyt ei lukupino tutise, kun tuet pitävät kaaosta hallinnassa ja uudeksi suosikiksi nousseesta mukista on juotu jo monet mustikkaglögit.