Näytetään tekstit, joissa on tunniste sarjakuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sarjakuva. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. heinäkuuta 2026

Naistenviikon lukuhaaste 2026 - Kooste

  
Naistenviikko on tältä vuodelta takana ja on aika kerätä yhteen kaikki postaukset, joita lukuhaasteen osalta julkaistiin. Itse ehdin lukemaan viikolla 12 teosta eli 10 sarjakuvaa, yhden kuvakirjan ja yhden runoteoksen. Suomalaisia tekijöitä joukossa oli puolet eli kuusi. 


    
Näitä teoksia viikon aikana nostettiin esille postauksissa:

Kirsin konttuurissa puolestaan harjoitettiin maakuntamatkailua ja sieltä löytyy vinkkipostauksia suomalaisista paikoista, joilla on naisen nimi sekä niihin liittyvistä kirjoista: Impilahti, Inari, Kaarina, Kristiinankaupunki, Loviisa, Maarianhamina ja Ristiina. 

Osallistuitko Naistenviikon lukuhaasteeseen, jätä siis kommenttilaatikkoon linkkisi postauksiin, niin poimin teokset vinkkilistalle! Haluatko vetää lukuhaasteen ensi vuonna? Ota yhteyttä esim. myytillinen (a) gmail.com. Voin toteuttaa myös haasteen logon tarvittaessa. 

maanantai 31. lokakuuta 2022

Zombeja, vampyyrejä ja kummituksia - Halloweenin loppuhuipennus!

"Mä huokaan. Haluaisin vaan käpertyä tosi paksun peiton alle ja lukea sarjiksia 
kokonaisen vuorokauden ympäri. Tämä maailmanloppu on uuvuttavaa."
    
    
Max Brallierin kirjoittama ja Douglas Holgaten lennokkaasti kuvittama Maailman viimeiset tyypit on vauhdikas seikkailusarja postapokalyptisessä maailmassa täynnä zombeja ja hirviöitä, joista osa on hyviä ja osa tosi, tosi pahoja. 
  
Tuomiopäivän taisto jatkaa siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin, eli Jack ystävineen on edelleen  matkalla kohtaamaan toistaiseksi isoimman pahiksen Thrullin ja yrittävät löytää tämän rakennuttaman Tornin, estääkseen maailmoja tuhoavan megajätti pahiksen, Rezzochin tulemisen Maahan.
  
Meitä kohti jylisee Megaostari. Jättiläismäinen tuhatjalkaishirviö, jonka selässä on kokonainen kauppakeskus nimeltä Superkeskus.
--
Ihan kuin ison risteilyaluksen DNA olisi risteytetty jonkun kummajaiskarnevaalin kanssa, ja tuloksena olisi valtava jaloilla kulkeva hirviömetropoli. (s. 1 ja 31)
  
Miljöönä on siis tuo edellä mainittu ostari. Jack poppoineen tapaa siellä joukon hirviöitä, jotka eivät ole vielä valinneet puoltaan koko olemassaoloa uhkaavassa sodassa. Hieman väliosan ja pitkittämisen makua tässä oli, vaikka erittäin nopeasti luettava ja viihdyttävä tarina tälläkin kertaa kansien väliin mahtuu - kamalasti ei vaan juoni etene. Brallier kommentoikin kiitoksissaan, että tätä osaa oli tähän mennessä vaikeinta kirjoittaa. 
    
Kosmisen käden vuoksi mä olen sidottu ikuisiksi ajoiksi tän taistelun tulevaisuuteen. Mä en voi koskaan antaa periksi ja luovuttaa. Vaikka haluaisinkin. (s. 306)
  
   
Näin jo WSOY:n kevään 2023 katalogin, jossa oli Dirkin ja Quintin oma seikkailu, niinpä tämän osan loppu ei aivan täysin päässyt yllättämään.
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Huippusuosittu sarja täynnä zombeja, toimintaa ja huumoria jatkuu!
  
Jack ja koko jengi ovat huikealla autoreissulla kohti Thrullin kohtalokasta Tornia, kun he imautuvat jättiläismäiselle megaostarille. Liikkuvan monsterikaupungin kyydistä löytyy odottamattomia tuttuja, ja Jack joutuu koetukselle. Hän osaa jo kontrolloida zombeja, mutta osaako hän olla johtaja?
  
Mätöntäyteinen suosikkisarja on pullollaan maailmanlopun zombeja, monstereita ja kaverijengin riemukasta huumorin kuorruttamaa kohellusta. Runsaalla kuvituksella höystetty vauhdikas zombiemättöseikkailu on edennyt seitsemänteen osaan.
  
Suomentanut: Aila Herronen, 310 sivua, WSOY 2023
   
Alkuperäinen nimi: The Last Kids on Earth and the Doomsday Race (2021)
  
Kuvittanut: Douglas Holgate
 
Sarjassa ilmestyneet:
  
  
*****
  
"Osaan olla uljas ja urhea. Paitsi että... öh... Mikä tuo on?" 
hän kysyi ja osoitti vapisevalla sormella käytävään Amelian ja Flooran taakse.

Kaksikko kiepahti katsomaan taakseen ja näki kaksi vihreänä hehkuvaa silmää.
  
  
Arvostelukappale
  
Laura Ellen Andersonin luoman Amelia Kulmurin maailma on ihastuttavasti vinksahtanut Roald Dahlin tyyliin. Nyt juhlitaan Flooran (joka on harvinainen jeti) isojeti Klaaran 350-vuotissyntymäpäivää, johon kuuluu muun muassa synttäripyllyttely eli takapuolten yhteen tömäyttely niin monta kertaa kuin päivänsankari täyttää. Juhlat kuitenkin menevät mönkään, kun vierailta alkaa kadota tavaroita ja prinssi Tangine katoaa myös. Floora, Kalmo ja Amelia lemmikkikurpitsa Purskun kanssa aikovat selvittää, mikä tai kuka kaiken takana on.
  
"Millainen reitti se on?"
"SE ON PUTKI. VÄHÄN KUIN LIUKUMÄKI", Floora sanoi katsomatta heitä silmiin.
"Eihän se kuulosta kovin pahalta", Amelia sanoi.
"SE ON JÄTEKUILU."
"Ai..." Amelia ja Kalmo sanoivat yhteen ääneen.
--
"MÄÄ HALUSIN TAAPERONA AINA LIUKUA TÄSTÄ ALAS, MUTTA ISKÄ EI KOSKAAN ANTANUT", Floora sanoi.
"Ehkä siksi, että se on jätekuilu?" Kalmo sanoi.
"EHEI, SE EI JETIÄ HAITTAISI", Floora naurahti.
--
Amelia ja Floora -- putkahtivat lopulta -- valtavaan luolaan, joka oli TÄYNNÄ jätettä. 
Amelia veti syvään henkeä ja toivoi sitten hartaasti, ettei olisi tehnyt niin - haju oli KAUHEA. Hän nyppäsi poskestaan irti siihen takertuneen homeisen silmämunan.
--
Floora katseli ympärilleen. Hänen korvastaan roikkui suolenpätkä
--
Ja sitten Kalmo PULPAHTI esiin Purskun perässä ja tipahti isoon läjään limaista viemärikarvaa. 
Kalmo yökkäsi. "Ehkä olisin sittenkin mieluummin jäänyt jumiin seinän sisään kuin päätynyt tänne!" hän sanoi.  (s. 159, 164, 173-174 ja 180)
  
  
Tällä kertaa Amelian lumous ei purrut aivan täysillä. Puhutaan vakavammista, tärkeistä asioista, kun Amelia saa uusia ystäviä tiiviin kaveripiirin ulkopuolelta ja miltä se Floorasta tuntuu. Pohditaan myöskin sitä, mitä jos paras kaveri joutuu muuttamaan tosi kauan ja muutoksia ylipäätään. Ne kun ovat jokaisen elämässä väistämättömiä. 
   
"Vaikka minulla on uusiakin ystäviä, ei se tarkoita, ettenkö haluaisi viettää aikaa teidänkin kanssanne."
-- 
"EI SUN PIDÄ SURRA SITÄ, ETTÄ SAAT UUSIA YSTÄVIÄ. SE ON OSA ELÄMÄÄ!" Klaara sanoi ja hymyili lempeästi. "KUN KASVAT ISOMMAKSI, TAPAAT PALJON UUSIA OLENTOJA. JA NIIN TAPAA FLOORAKIN. SE JUURI ONKIN ELÄMÄSSÄ JÄNNITTÄVÄÄ! -- KUKAAN EI PIDÄ MUUTOKSISTA. MUTTA VAIKKA YSTÄVIÄ TULEE JA MENEE, SÄÄ, FLOORA, KALMO JA TANGINE OLETTE ERITYISIÄ TOISILLENNE." (s. 70 ja 81)
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Nyt juhlitaan jetisynttäreitä!
  
Amelia ja hänen ystävänsä on kutsuttu Flooran isoäidin hulvattomiin 350-vuotispirskeisiin Jetivuorelle, eivätkä he malta odottaa juhlallisuuksien alkamista. Mutta pian heidän saapumisensa jälkeen jetien kimaltelevat aarteet alkavat kadota kuin tuhka tuuleen. Ja kun Tangine häviää yhtä salaperäisesti, tulee hänestä varkauksien pääepäilty!
  
Amelia on kuitenkin varma Tanginen syyttömyydestä. Kun Jetivuoren syövereihin kaiverretut tuhannet tunnelit alkavat yhtäkkiä romahtaa, Amelian täytyy pelastaa ystävänsä ja jetien kalleudet, ennen kuin ne hautautuvat ikuisiksi ajoiksi!
    
Suomentanut: Sarianna Silvonen, 237 sivua, Kumma kustannus 2022
   
Alkuperäinen nimi: Amelia Fang and the Lost Yeti Treasures (2019)
   
Sarjassa ilmestyneet:
   
*****
  
"Näytti kuin peili olisi liikkunut. Aivan kuin se olisi ollut pehmeää ainetta 
ja pullistunut jonkun painaessa kasvojaan sitä vasten nurjalta puolelta."
     
    
Åsa Larssonin ja Ingela Korsellin kirjoittaman sekä Henrik Jonssonin kuvittaman Pax-sarjan viides osa Kummitus ei kerro vain yhdestä vaan useammasta Mariefredissä riehuvasta murhanhimoisesta kummituksesta. Henkimaailman heput pääsivät karkuun ajattelemattomien lasten peilileikistä (vrt. Bloody Mary), koska "aika sykkii" ja raja maagisen sekä ei-maagisen maailman välissä on ilmeisesti ohuempi, minkä vuoksi kaikkea outoa tapahtuu. Tästäkin olisi kivaa kuulla lisää, taidettiin viimeksi ensimmäisessä kirjassa puhua. 
  
Kaikkien oppilaiden oli valittava joko joulunäytelmä tai Lucia-kulkue, mikä oli suunnilleen sama kuin olisi pitänyt valita joko oksennustauti tai jäykkäkouristusrokotus. (s. 28)
  
Deus ex machina on tällä kertaa sähkökatko, minkä vuoksi Viggon ja Alrikin ei tarvitse laulaa julkisesti Lucia-kulkueen tähtipoikina, johon tehtävään Puukässä-Thomas pojat pakottaa. Hänen poikansa Simon on koulukiusaaja, joka on myös rasisti. Hän sanoo eräälle oppilaalle "muuta takaisin Arabiaan". Huoh. Niin kliseinen hahmo. Toivon kovasti, että hänen kotiolonsa parantuisivat, sillä on todella kaksinaamaista nimitellä sijaiskodissa asuvia Alrikia ja Viggoa alkoholisoituneesta äidistä, kun oma isä on sellainen öykkäri. 
  
– Miten joku voi haluta olla tavallinen? Iris huudahti. – Kun ympärillä on taikoja ja vaaroja ja salaisi kirjastoja? (s. 126)
  
Hämmentävästi Pax-sarjan suomentaminen on edennyt jo puoleen väliin, mutta paljon mitään isoa ei ole vielä tapahtunut tai paljastunut. Tässä osassa Estrid toki saa opastusta noitataitojensa kehittämiseksi (ainoastaan torstaisin, muulloin taikoja saa käyttää ainoastaan itsepuolustukseksi), mutta kuinka kummassa loppujen viiden osan aikana saadaan tällä tahdilla mitään aikaiseksi. Etenkin kun Viggon ja Alrikin pitäisi olla salaisen kirjaston seuraavat vartijat Estridin ja Magnarin jälkeen, eikä heitä ole valmisteltu mitenkään, kunhan vaan juostaan täysillä pahki maagisiin ongelmiin.
 
– Mitä lynkkaus tarkoittaa? Viggo kysyi. 
– Lynkkausko? Hei-Henry kysyi. – Se tarkoittaa, että joukko ihmisiä rankaisee jotakuta, jota syytetään kamalasta rikoksesta. -- He ikään kuin ottavat lain omiin käsiinsä. (s. 144)
 
Opin myös uuden sanan, seslonki! Kyseessä on siis jonkinlainen sohva. Sitten miinuspuolisiin havaintoihin. Estridin nimi kirjoitettiin kerran ilman t-kirjainta (harmillisesti nykyään ei ole aikaa tai rahaa tarkistaa kirjoja huolellisesti). Toisekseen lasten/varhaisnuortenkirjaan tuskin on sopivaa laittaa seuraavanlainen lause, mutta niinpä vain on tapahtunut: "oli aika ihanaa tuntea naisen kosketus. Ei haitannut, että tämä oli kouluhoitaja." 
  
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Taistelu tuonpuoleisia olentoja vastaan jatkuu maagisessa kauhusarjassa.
  
Mariefredin asukkaat valmistautuvat joulumarkkinoihin ja Lucian päivän viettoon. Kukaan ei osaa arvata, millaisen karmean otuksen kaupunki on saamassa valontuojakseen. Viaton leikki muuttuu vaaralliseksi, kun henkiolennot pääsevät kulkemaan maailmojen väliin avautuneesta ovesta. Alrik ja Viggo joutuvat epätoivoiseen kamppailuun aikaa vastaan. Kutsumattomat vieraat on häädettävä, ennen kuin on liian myöhäistä!
      
Suomentanut: Sirpa Alkunen, 192 sivua, Otava 2022
  
Alkuperäinen nimi: Gasten (2015)
   
Sarjassa ilmestyneet osat:
  
*****
  
     
Mari Luoman Romeo & Hirviöt - Salaisten kasvojen käytävä on todella kiva sarjakuva erityisesti varhaisnuorille, mutta kyllä näitä aikuinenkin mielellään lukee. 
  
Edellisessä osassa Romeo muuttaa sukunsa erikoiselle, rapistuvalle kartanolle, missä opettajina toimii joukko kauhun klassikkohahmoja kuten kummitus ja ihmissusi, terveydenhoitajan ollessa vampyyri. Perinteen mukaan Addisonin suvun lasten tulee 12 vuotta täytettyään osallistua kartanon koetuksiin, sillä se joka pystyy olemaan koulussa vaaditut kolme vuotta perii talon ja tilukset. 
  
Tällä kertaa mukaan tulee kolmas lapsi, Lina, joka muistuttaa suuresti Janne Kukkosen Voron päähenkilö Liljaa (joka tosin harjoittaa eri ammattia). Kolmatta osaa ja sukusalaisuuden seuraavaa palaa odotellessa. Ainoa miinus näissä on niiden lyhyys. Yksi teos edistää tarinaa aivan liian vähän ja seuraavaa osaa saanee taas odottaa vuoden. Haluan jo heti nyt tietää lisää!
    
Arvosana:
      
Takakannesta:
Hillitön kauhukomedia jatkuu!
  
Kotimainen nuorten sarjakuva, kauhusarja Romeo & Hirviöt saa kaivattua jatkoa, jossa Addisonin sukukartanon erikoiseen kouluun ilmestyy taas uusi oppilas.
  
Romeo ja Jillian yllättyvät, kun Addisonien kartanon ovelle saapuu Lina-niminen tyttö, joka ilmoittaa hänkin olevansa puhdasverinen Addison. Mutta onko hänellä varmasti puhtaita jauhoja pussissaan ja pärjääkö hänkään Jean-Julienin aavemaisilla ranskantunneilla? Kun kartanon saloja tutkinut Jillian johdattaa Romeon Salaisten kasvojen käytävään, isoisoisoisosetä Augustus Albertin ja koko kummituskartanon karmiva menneisyys alkaa pikkuhiljaa paljastua…
   
80 sivua, WSOY 2022
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Romeo & Hirviöt
  • Romeo & Hirviöt - Salaisten kasvojen käytävä
  
Luettu myös täällä: Kirjavinkit, Toisinkoinen

tiistai 26. huhtikuuta 2022

Johanna Aulén: Tšernobylin koirat

"Voi olla, että jopa maailman pahin ydinonnettomuus 
on luonnolle vähemmän haitallinen kuin ihmisen läsnäolo."
   
   
26.4.1986 Tšernobylin ydinvoimalassa, nykyisen Ukrainan alueella räjähti. Onnettomuuden takia radioaktiivista ainetta levisi eri puolille Eurooppaa, aina Suomeenkin asti. Nyt tuosta turmasta on kulunut jo 36 vuotta. 
  
Olen aina ollut hyvin kiinnostunut tästä katastrofista, joka tapahtui syntymävuoteni keväänä. Haluaisin vierailla joskus tuossa autioituneessa kaupungissa, nähdä kuuluisan maailmanpyörän. Toivon kovasti, että korona ja sota eivät jonakin päivänä ole enää rajoittavia tekijöitä matkustamiseen (mutta pessimistinä luulen, että ilmastokriisin takia tuntemamme maailma tulee muuttumaan radikaalisti aivan lähitulevaisuudessa). Prypjatin rakennusten arvellaan romahtavat seuraavien kymmenen vuoden aikana eli täytyy pitää kiirettä jos aikoo ehtiä käymään alueella.
  
  
Kun sain Johanna Aulénin sarjakuvan Tšernobylin koirat kirjaston varaushyllyyn, kommentoin puolisolle, että tekijä tuskin arvasi sarjakuvaa tehdessään, kuinka ajankohtainen se tulee ilmestyessään olemaan. Etenkin Tšernobylin punainen metsä on ollut otsikoissa venäläisten sotilaiden kaivettua maata tuolla erityisen saastuneella alueella. 
  
Viimeaikaisia otsikoita:
30.3.2022: Tšernobylin ydinvoimalan työntekijät Reutersille: venäläisjoukoilta itsetuhoista sekoilua alueella – osa ei ole kuullutkaan onnettomuudesta
2.4.2022: Kuvat: Tällainen on Tšernobylin Punainen metsä, josta venäläisten väitetään saaneen säteilyoireita
    
Jo HBO:n Chernobyl-minisarjaa katsoessani olin todella pöyristynyt kaikista valheista, joita ihmisille kerrottiin ja kuinka esimerkiksi ydinvoimalaan liittyi merkittävä rakenteellinen vika, joka oli salattu. Kuinka erilainen maailma olisi, jos Neuvostoliitto ei olisi halunnut pitää tietynlaisia kulisseja niin omille kansalaisilleen kuin myös muille maille. Minisarjassa kerrottiin, kuinka reaktorin raivaustyöhön saatiin robotti Saksasta, mutta ylpeyden takia ei oltu kerrottu, kuinka kurja tilanne oli ja robotti ei kestänyt säteilyä. 
    
    
Sarjakuvassa onnettomuutta käsitellään varsin mielenkiintoisesti, sillä keskiöön on nostettu koirat. Alueen koirapopulaatio on sukua niille koirille, jotka ihmisten täytyi jättää evakuoinnin yhteydessä jälkeen ja jotka selvisivät tuhoamisyksiköiden luodeilta. Laumojen yksilöt elävät vain 3-5 vuotta, mutta ne eivät kuitenkaan kuole säteilysairauksiin ja syöpään, vaan nälkään, kylmään tai susien tappamana. Koirapopulaatio on pienenemään päin, sillä uusia pentuja syntyy enää vähän. Hyväntekeväisyysjärjestöt ovat steriloineet alueen koiria ja pienet pennut voidaan antaa kolmen kuukauden karanteenin jälkeen adoptoitavaksi. Mukana on myös jääräpäisiä babushkoja, jotka eivät ole halunneet muuttaa pois alueelta. Olen joskus nähnyt tuollaisia omavaraisia teräsmuoreja jossakin dokumentissa tai Youtube-videolla. 
  
  
Tätä voisi tarjota perusteokseksi aiheeseen melko nuorellekin lukijalle, 11-vuotiaasta eteenpäin (suosittelen kuitenkin, että vanhempien, opettajien ja kirjavinkkaajien kannattaa tutustua ensin itse teokseen, ennen kuin tarjoaa sitä eteenpäin). Jos puolestaan on katsonut vaikkapa sen aiemmin mainitun minisarjan aiheesta, tämä ei paljoa yllätyksiä tarjoa. 
  
Muutamia juttuja kuitenkin oli uutta minullekin, kuten: 
  • Tšernobylin nimi tarkoittaa koiruohoa.
  • Saastuneella alueella mikään maadu, koska mikrobit ja sienet eivät toimi niin kuin pitäisi.
  • Opin myös Tšernobylin poliittisesta historiasta, kuinka alue on perustettu jo vuonna 1193, jolloin se kuului ensin Liettuan suurruhtinaskuntaan, vuodesta 1593 Puolan kuningaskuntaan ja 1793 Venäjään (1920-luvulta Neuvostoliittoon), ja kuinka alueella asui 1900-luvun alussa yli 5000 juutalaista, mutta heitä vainottiin niin, että yhteisö katosi lähes kokonaan. 
    
  
Arvosana:
          
Takakannesta:
Tuhoalueen koirien koskettava tarina
  
Uusi kotimainen sarjakuvateos kertoo maailman tuhoisimmasta ydinvoimalaonnettomuudesta ja koirista, jotka sinnittelevät ihmisten hylkäämällä vyöhykkeellä.
  
Neuvostoliittolainen Tšernobylin ydinvoimala räjähti 26.4.1986. Onnettomuus aiheutti laajoja radioaktiivisia päästöjä ja muutti voimalan lähialueet asuinkelvottomiksi. Mutta vaikka ihmiset evakuoitiin, Tšernobylin eläimet jäivät oman onnensa nojaan.
  
Haastatteluihin ja tutkimuksiin perustuva Tšernobylin koirat kertoo kahden koiran – Bobikin ja Gamman – kautta Tšernobylin onnettomuudesta ja elämästä suljetulla vyöhykkeellä nyky-Ukrainassa. Komeasti kuvitettu dokumentaarinen sarjakuva on kertomus luonnon ja ihmisen sitkeydestä.
  
110 sivua, Otava 2022
    

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

#sarjakuvasyksy2020 -haasteen kooste

  
Haasteen vetäjinä olivat @paperimato ja @kirjakaruselli Instagramissa. Kiitos kivasta haasteesta! 
  
Haaste alkoi 1.9. ja päättyi 22.11. Jokaisella viikolla oli oma teemansa. Lähdin mukaan haasteeseen toisen viikon aikana, mutta luin muutamalla viikolla kaksi teosta, joten yhteensä haasteen aikana luin 15 sarjakuvaa. Näistä parhaita olivat The Handmaid's Tale, Anne Frankin päiväkirja, Hymy ja Viimeinen ilta. Haastavimmat kohdat olivat sanaton sarjakuva ja sarjakuva, jonka piirrostyylistä et pidä, kaikkiin muihin oli helppoa löytää luettavaa. 
  
1. Lapsuudesta tuttu
  
2. Palkittu sarjakuva 
  • Marjane Satrapi: Persepolis 2
  
3. Mustavalkoinen 
  • Petra Tanninen: Erityisen herkkää elämää
  
4. LGBTQ+ 
  • Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O'Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
  
5. Manga 
  • Ryōsuke Takeuchi & Takeshi Obata: All You need Is Kill 1-2
  
6. Sarjakuvassa on eläinhahmoja 
  • Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido: Blacksad - Valkoinen valtakunta
  
7. Sarjakuvataiteilija tulee eri kulttuurista kuin sinä 
  
8. Scifi tai fantasia 
  • Margaret Atwood & Rénee Nault: The Handmaid's Tale - The Graphic Novel 
  • Doug TenNapel: Ghostopolis
  
9. Sarjakuva, jonka piirrostyylistä et pidä 
  • Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
  
10. Yhteiskunnallinen sarjakuva 
  • Ari Filman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja
  • José-Louis Bocquet & Catal: Kiki - Montparnassen kuningatar 
  
11. Naisen tekemä sarjakuva 
  • Raina Telgemeier: Hymy
  • Lise Myrhe: Nemi - Tuulten viemää 
  
12. Sanaton sarjakuva 
  • Miha Rinne: D'Moleyk - Myyrien Aika

lauantai 31. lokakuuta 2020

Nuortenkirjoja Halloweeniin

"Meidän pitää tehdä tästä illasta kaikkien aikojen paras halloween!"
  
 
Arvostelukappale
 
Lukuhaasteissa: Halloween-lukuhaaste 
   
Olen lukenut Rainbow Rowellilta aikaisemmin YA-kirjan Eleanor & Park, mikä oli ihan ok, muttei kolahtanut niin lujaa kuin kuulemieni kommenttien perusteella odotin. Tämä Faith Erin Hicksin kuvittama YA-sarjis Viimeinen ilta - Pumpkinheads sen sijaan toimi paljon paremmin, sen verran vauhdikas ja söpö se oli.
 
Kummastelin kyllä teoksen lopussa olevaa taiteilijan kommenttia, että oli tehnyt hahmoista vnhemman näköisiä kuin alkuperäisissä luonnoksissa. Nyt nimittäin hahmot näyttävät liiankin vanhoilta - etenkin kun kyseessä on lukiosta valmistuva kaksikko. Nyt Josie näyttää kirveellä veistetyltä vanhalta mieheltä. Toisaalta se ehkä sopiikin hiljaiselle, mietteliäälle pojalle. Deja puolestaan on kurvikas tummaihoinen nuori nainen ja pidin hänestä todella paljon, vaikka hän onkin deittaillut liki kaikkia kurpitsafarmin nuoria työntekijöitä.
   
Josie: Tiedätkö, mitä jään kaipaamaan täältä eniten? 
Deja: Minua tietenkin. 
Josie: Siis sinun jälkeesi. 
Deja: No mitä? 
Josie: Kurpitsafarmin tuoksua. 
Deja: Minä en kyllä haista muuta kuin ponit. Ihan kuin deittailisin yhä Jessin kanssa.
Josie: Ponitkin ovat osa sitä. Mutta siinä on myös savua...
Deja: Sitä onkin tänään tosi paljon. Mistähän se johtuu.
Josie: Ja hattaraa ja mausteista omenamehua. Paistuvan kalkkunan tuoksua -
Deja: Emm ole vieläkään syöneet päivällistä...
Josie: Maatuvien lehtien ja olkipaalien hajua... Tämä paikka tuoksuu syksyltä! Aivan kuin ilmassa leijuisivat kaikki syksyn tuoksut yhtä aikaa. (s. 74-76)
    
Teos sijoittuu Halloweeniin eli lokakuun viimeiseen. Deja ja Josie tapasivat kolme vuotta aikaisemmin. He ovat työskennelleet nuo vuodet syys-lokakuun ajan kurpitsafarmilla maissimuhennoskujussa ja nyt on edessä viimeinen ilta, he nimittäin valmistuvat seuraavana keväänä ja muuttavat jonnekin muualle opiskelemaan yliopistossa. Sitä ennen Deja kuitenkin haluaa, että Josie kertoisi viimein tunteistaan Toffee-kojussa työskentelevälle tytölle, jota Josie kutsuu niinkin mielikuvituksekkaasti kuin Toffeetytöksi.
   
   
Hän ei kuitenkaan ole perinteisellä kojullaan, vaan häntä pompotellaan työpisteeltä toiselle ja kaksikko joutuu kulkemaan koko farmin halki, samalla esitellen lukijalle mitä kaikkea farmilla tapahtuu halloweenina. Yhden illan tapahtumista kertova teos on nopeatempoinen, kun nuoret poukkoilevat paikasta toiseen, ja tähän on hyvä apuväline ensimmäisten sivujen kartta alueesta. 
   
Välillä pysähdytään ruokakojuille, mistä saa mm. karamelliomenoita (itse tosin olisin kääntänyt caramel applen toffeeomenaksi), paahtokarkkia (eli nuotiossa paahdettuja vaahtokarkkeja, joista voi tehdä s'moreseja tai kuten näin yhden käännösversion, suklaaburgereita) ja paukkumaissia (tai kuten suomessakin ollaan totuttu sanomaan, popcornia). 
   
Tarinan edetessä selviää, että Dejalla on tunteita Josieta kohtaan, joka ei näe tätä ollenkaan muuten kuin ystävänä, ajatustensa ollessa Toffeetytössä. Unelmien tyttö paljastuu kuitenkin hieman erilaiseksi, kun Josie vihdoin ja viimein tavoittaa tämän. Todella söpö tarina ihastumisista, unelmista ja syksystä. Tähän on varmasti monen helppo samaistua. Deja vaikuttaa olevan panseksuaali, eli hän seurustelee erilaisten ihmisten kanssa riippumatta heidän sukupuolestaan. 
   
Suosittelen lämpimästi yläasteikäisistä alkaen kaikille. YA-kirjoilla kun ei ole yläikärajaa.
    
 
Arvosana:


Takakannesta:
  
Joka syksy high schoolin ajan Deja ja Josie ovat tehneet yhdessä töitä maailman mahtavimmalla kurpitsatilalla Nebraskassa. He jättävät hyvästit joka halloweenina ja kohtaavat jälleen syyskuun koittaessa. Mutta tämä halloween on erilainen. He ovat molemmat valmistumassa, ja edessä on viimeinen työrupeama. Viimeinen työvuoro, viimeiset hyvästit.
  
Josie on surkeuden perikuva, mutta Deja on päättänyt ottaa viimeisestä päivästä kaiken irti. Nyt heidän on aika kokea kaikki kurpitsatilan hauskat aktiviteetit ja parhaat naposteltavat! Ja Josien on viimeinkin uskaltauduttava toffeekojun söpön tytön puheille... Entä jos heidän viimeinen työvuoronsa olisikin kaikkien aikojen seikkailu?
  
Suomentanut: Taina Wallin, 220 sivua, Karisto 2020
  
Alkuperäinen nimi: Pumpkinheads (2019) 
 

***

"Toisinaan minulle tulee mieleen, ettei meitä halutakaan päästää pois. Ihan kuin olisimme museoesineitä, kiinnostavia erikoisuuksia, joita tullaan kaukaa ihmettelemään. Meitä tutkitaan. En tiedä halutaanko meitä parantaa. Voiko meitä parantaa? Mitä parantuminen on? Haluanko minä sitä?"

 
Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: Halloween-lukuhaaste

Hertta Vierulan kirjoittamassa ja Brocin tummasävyisesti kuvittamassa novellikokoelmassa Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta sisältää 10 enemmän tai vähemmän karmivaa novellia, joilla on mittaa kolmesta seitsemään sivua. Suosikkejani tästä kokoelmasta olivat Loviisa ja maailmakaikkeus, Muna ja Parantola, joskin pidin myös Supersankarin ja Rihmaston ideoista. 
 
Sammakkotyttö uskoo, etteivät meidän salaisuutemme ole niin harvinaisia kuin luullaan. Hän väittää, että monella aikuisellakin on suomuja selässä, että monella aikuisellakin on suomuja selässä, sarventyngät tukan alla, karvaiset jalkapohjat. Mutta ihmiset vaikenevat, häpeävät ja salailevat, jos se suinkin on mahdollista. -- näkevät paljon vaivaa sen piilottamiseen, millaisia ovat. Ja osoittavat sormella muita kaltaisiaan, ettei kukaan vain arvaisi totuutta. (s. 67)
  
Vierulan tyyli on sellainen, joka saa lukijan epäilemään lukemaansa, mikä on totta ja missä kohtaa luiskahdetaan kuvitelmaan. Hahmoilla on myös selkeitä mielenterveyden oirehtimiseen viittavia piirteitä, etenkin novellissa Pyjama. Novelleissa on minuun makuuni liikaa ötököitä ja eritteitä. Novellissa Rihmasto kertojaääni symbioituu sienten kanssa ja kolmeen sivuun on tiiviissä paketissa saatu aikaiseksi aistillinen kuvaus niinkin morbidista aiheesta.
   
Rihmasto pitää pehmeydestäni. Se työntyy korvaan ja kiipeää suupielestä sisään. Se riehaantuu limakalvoillani, tutkii ikenet ja poskien sisäpinnan. Se liukuu pitkin silmämunan pintaa. Rihmasto kietoutuu hiusten lomaan, nuuhkii päänahan hapanta tuoksua ja lipii talin hiusjuurista. Se syö kuolleen ihon jalkapohjistani. Kutittaa minua varpaidenvälistä ja tatuoi pohkeeseeni verkkonsa. (s. 53)
  
Loviisa ja maailmankaikkeus kertoo eläkeikäisestä Loviisasta, joka asuu yksin parin lehmänsä kanssa. Eräänä päivänä hän huomaa puussa kolon, josta hohtaa valoa. Hän pääsee mukaan Yhdistyneiden tähtikuntien kokoukseen ja edustamaan koko maapalloa. 
  
Rungon seinämistä roikkuu rihmoja, jotka viistävät Loviisan poskia kuin tunnustellen. Siten yksi niistä kiepsahtaa hänen kaulansa ympäri ja solahtaa korvaan. -- Kun Loviisa vetää päänsä ulos puusta, on jo ilta. Päätä särkee. Aivot poukkoilevat kallon sisällä kuin pakoreittiä hakeva asteroidi. (s. 27)
   
Munassa ollaan Hylkysaaren siirtolassa, jonne päätyvät kaikki ne, jotka eivät käy aivan täysin ihmisestä, kuten ne, joilla on suomuinen häntä. Parantolassa on samaa tunnelmaa. Päähenkilöstä putoilee toukkia ja hänen naapurihuoneessa asuu tyttö, jonka suusta tulee sammakoita aina kun hän avaa sen. Tästä tulee mieleen Tusina -kokoelmassa ollut Päivi Haanpään novelli Aina joku löytää (itsensä).
 
Luulen, että hevonen on yksi meistä. Kenties kaikki eläimet ovat. 
Ehkä jotkut meistä ovat vielä herkempiä kuin muut. Kadottavat itsensä, muuttuvat kokonaan toisiksi. Vai ovatko he löytäneet itsensä? Kuka täällä päättää, millainen pitää olla? (s. 66)
  
Kauhu ei ole genre, jota lukisin kovinkaan mielelläni, mutta etenkin Halloween -lukuhaasteen aikaan tulee luettua muutamia kirjoja, joissa on kauhun aineksia. Kuollut tyttö kumppaneineen aiheutti kyllä väristyksiä, mutta ei välttämättä niinkään kauhusta vaan inhosta. No, sukulaisia nuo taitavat toisilleen olla. Kirja sisältää 10 ällöä novellia täynnä eritteitä, raatoja ja mielenterveyden oirehtimiseen viittaavaa rivienvälikerrontaa.
  
Loitsu nousee sumuna kotonharjalle. Kuin loismato se kiemurtelee naakan suomuista jalkaa ylös, luikertaa sulkien alla ja tukahduttaa naakan nau'un työntyessään nokan kautta kurkkuun ja siitä naakan sydämeen. (s. 49)
 
Tämä kokoelman sopi hyvin yläasteikäisille ja lukiolaisille. Muita novellikokoelmavinkkejä:

Arvosana:

Takakannesta: 

Tämä on Maatuvanlaakso, missä rakkaus sykkii sienirihmastossa ja kuollut tyttö tanssii syvyyksien olennon kanssa. Loviisa löytää pihapuusta yhteyden maailmankaikkeuteen, Sampsa yrittää pitää pientä hirviötä hengissä ja Kornelia etsii tietä ulos laitoksesta, johon hänet on suljettu. Kiehtovan tarinakokoelman maailmaa kansoittavat kuolleet ja elävät, peikot ja lohikäärmeet, laitapuolen kulkijat ja yksinäinen väki. Sekä lehmät.

Hertta Vierula on urbaanin fantasian taitaja, jonka kymmenessä sadussa kauneus kohtaa kauhun ja todellisuus nyykähtää polvilleen. Omintakeisten tarinoiden rinnalla hehkuvat Brocin upeat kuvitukset.
    
69 sivua, Karisto 2020

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Naistenviikko | Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta

"Edistymme hitaasti mutta varmasti.
Kunhan joku uskaltaa näyttää esimerkkiä."
   
       
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Naistenviikko: nimipäiväänsä 21.7. viettävät Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna, Helmet 2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
  
Marta Breenin ja Jenny Jordahlin Naiset 150 vuotta -sarjakuva on pikakelaus naisliikkeen ja feminismin historiaan. Teoksessa vilahtee suuri määrä merkittäviä naisia, jotka ovat vieteen tasa-arvoa eteenpäin. Erityisen kiinnostavaa oli kuulla ei-valkoisten naisten teoista. 

    
Kirja on erittäin hyvä perusteos, joka ei vastaa tyhjentävästi kaikkeen (esimerkiksi jokaisen naisen henkilöhistoriasta kerrotaan vain jokin tietty pätkä), mutta se kannustaa ottamaan selvää. Minulla on jo jonkinlainen käsitys feminismistä kautta aikain, mutta silti kohtasin koko joukun naisia, joiden osallisuudesta kehitykseen en ollut tietoinen. Kiitos siis kirjalle, haluan perehtyä etenkin heihin lisää.
  
  
Tämä sarjis ei ole puisevan kuiva historian oppikirja, vaan todellisista tapahtumista ja ihmisistä on kirjoitettu kevyellä huumorilla maustaen. Paitsi naiseudesta, kirjassa on myös osio sateenkaarevuudelle. Toisin kuin muut osiot, jotka olivat musta-valkoisia ja maustetty yhdellä värillä, Pride-osiossa jokainen ruutu oli eri värinen kuin edellinen ja seuraava. Myös natsit ja keskitysleireille viedyt ei-heterot mainittiin. 
  
  
Kirjan kuvitus on hyvin dramatisoitua ja muistutti vahvasti Liv Strömqvistin (mm. Kielletty hedelmä) tyyliä. Suomikin mainittiin naisten äänioikeutta käsitteleväsä osiossa. 

    
Yksi sarjakuvan vaikuttavimmista osioista käsitteli oikeutta oaan kehoon ja aborttiin. se oli myös osio, jonka sisällöstä tiesin kaikkein eniten, vaikkakaan en omakohtaisesti, mutta abortin historiasta, kotiaborteista, naisten kuolemista, synnytyskoneina toimimisesta ja ehkäisypillerin tuomasta muutoksesta. ja siitä, kuinka abortti ei vielä nykypäivänäkään ole itsestään selvä, vaan monissa maissa Euroopassa (mm. Puolassa) ja osassa Yhdysvaltojen osavaltiosta abortin saaminen on käytännössä mahdotonta.
   
    
Arvosana:
        
Takakannesta:
Vielä 150 vuotta sitten naiset ja miehet elivät hyvin eriarvoista elämää. Naiset eivät saaneet äänestää vaaleissa, eivät ansaita omaa rahaa puhumattakaan siitä, että he olisivat voineet päättää omasta kehostaan.  
  
Kirjailija Marta Breen sekä kuvittaja Jenny Jordahl kertovat kiehtovasti ja inspiroivasti monet vaiheet naisten matkasta tasa-arvoisempaan maailmaan. Kirja sopii jokaiselle, joka haluaa oppia feminismin historiasta mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Aiheita ovat mm. naisasialiike, maailman tunnetut naisjohtajat, abortti ja ehkäisy.
   
Suomentanut: Sanna Manninen, 121 sivua, Sitruuna kustannus 2020
  
Alkuperäinen nimi: Kvinner i kamp (2016)
   
Sarjakuvan ovat lukeneet myös: Kirjavinkit, Amman kirjablogi, Oksan hyllyltä

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

2x Ellen Thesleff

"Keskelle symbolismin kiihkeää hetkeä saapuu nuori Ellen Thesleff."
    
    
Lukuhasteissa: Lempparit vaihtoon, Helmet 2020: 8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi
   
Kirsin kirjanurkan Kirsi haastoi Twitterissä kirjabloggaajia lukemaan toistensa lemppareita. Minä sain haastekumppanikseni Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksan. Hänen viime vuoden lempparikirjansa oli Annukka Mäkijärven, Hanna-Reetta Schreckin ja Iida Turpeisen sarjakuvateos Ellen T. Minä puolestani ehdotin vaihdossa Tomi Adeyemin Veren ja luun lapset, joka oli vasta toinen mielessäni ollut teos, sillä Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvarkaan oli bloggaajakollega jo lukenut aikaisemmin. 
    
   
Ehdin onneksi lainaamaan haasteteoksen sekä toisenkin Ellen Thesleffistä kertovan teoksen (josta lisää alla) kirjastosta, ennen kuin ne menivät korona-rajoitusten vuoksi kiinni. Oli todella kiinnostavaa saada juuri tämä teos haasteen tiimoilta, sillä en tiennyt ennakkoon yhtikäs mitään Ellen Theslefistä. Häntä ei esimerkiksi kertaakaan mainittu yliopistossa käymilläni taidehistorian tunneilla (ei sen puoleen useita muitakaan naistaiteilijoita Tove Janssonia ja Helene Schjerfbeckiä lukuun ottamatta), eli varsin miespainotteista oli se. 
    
Pidin sarjakuvan värikkyydestä ja eläväisestä viivasta. Oli myös hauskaa bongailla tunnettuja henkilöitä, joihin Thesleff oli ulkomaanvuosiensa aikana törmännyt. Esimerkiksi edellä mainittu Schjerfbeck oli käsittääkseni Ellenin tuttuja. Teos eteni vauhdikkaasti Ellenin vaiheita esitellen, mutta jäin ehkä kaipaamaan vähän syvyyttä aiheisiin. Toisaalta ei jääty luennoimaan liian pitkään. Teos on jaettu eri tapahtumapaikkojen mukaan Pariisi, Firenze ja Murolen kylä Ruovedellä. 
  
Oli jälleen silmiä avaavaa lukea siitä, kuinka naiseus on tehnyt ihmisistä eriarvoisia: ei päässyt tiettyihin kouluihin tai opetuksesta joutui maksamaan enemmän "heikompien hengenlahjojen takia", ravintolassa ei tarjoiltu naisille ilman miesseuralaista ja liiallinen vilkkaus oli mielenterveyden ongelma. Paljon on noista ajoista edistytty. Minusta oli myös kiinnostavaa havaita, että Ellen ei mennyt naimisiin tai hankkinut lapsia, mikä hänen elinaikanaan oli varsin erikoinen valinta - ja meidän näkökulmastamme hyvin rohkea sellainen. 
   
   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Ellen Thesleff (1869–1954) on yksi maamme ensimmäisistä symbolisteista ja ekspressionisteista ja yksi merkittävimmistä pohjoismaalaisista maalareista. Hän elää kiehtovan ja rikkaan elämän ja on edelläkävijä aikana, jolloin naistaiteilijoiden on vaikea saada tunnustusta. Thesleff on poikatukkainen radikaali, joka tekee, mitä tahtoo ja elää taiteelleen. Hän vihaa opettamista, mutta rakastaa rahaa, joka antaa hänelle mahdollisuuden matkustaa, asua ulkomailla ja maalata.
  
Sarjakuvaromaani kertoo Ellen Thesleffin työstä ja elämästä Euroopan metropoleissa ja hänen siellä rakentamistaan tiiviistä taiteilija- ja älymystöverkostoista. Teos rakentuu kolmen Thesleffille keskeisen paikan, symbolismin Pariisin, boheemin Firenzen ja Ruoveden Murolen luonnon ympärille. Sarjakuva kertoo Ellenistä ja taiteilijoista modernisaation myllerryksessä. Teos pohjaa Hanna-Reetta Schreckin vuonna 2017 julkaistuun Thesleff-elämäkertaan ja kuvaa sarjakuvan keinoin niitä puolia historiassa ja taiteilijan elämässä, joita perinteinen tutkimuskirjallisuus ei tavoita
    
91 sivua, Teos 2019
     
Kirja on luettu myös täällä: Oksan hyllyltä, Kirjavinkit, Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä
  
   
"Minä olen taitelija - siinä kaikki."
   
     
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
  
Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin  Suomen supernaisia -sarjassa julkaistiin aikaisemmin Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot ja nyt toisen kirjan päätähtenä on Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit. 
  
Kuvakirja tarjoaa nopean kronolgisen katsauksen Ellen Thesleffin elämään ja auttoi hahmottamaan tapahtumien kulkua siinä missä Ellen T. -sarjakuva tuntui hieman sekavalta. Tämä onnistui myös jollakin tapaa kertomaan lyhyemmässä ajassa enemmän, esimerkiksi perheen köyhyydestä, kuinka he keräsivät torikaupiailta maahan pudonneita kaloja ja sipuleita. 
  
Naisen on hankala ryhtyä taitelijaksi Ellenin aikana. naisilta odotetaan, että he menevät naimisiin, ekevät lapsia ja unohtvata taiteen tekemisen. Mutta Ellen ei sellaisesta piittaa.
  
Oli siis varsin passeli ratkaisu lukea molemmat samalla kertaa. Tässä on lopussa yksi asia, mitä odotin sarjakuvalta: enemmän Ellenin taidetta esiteltynä. Ja ihastuttavaa, kuinka alussa ja lopussa paheksuttiin Thesleffin sisarten tapaa käyttää housuja ja Ellenin lyhyitä hiuksia. Ihana, raikas kuvitus! 
  
Lehdissä kirjoitetaan Ellenistä. Arvostelijoiden mielestä Ellen käyttää värejä kuin mies - ja toiset taas ovat sitä mieltä, että "taitelijatar" maalaa "naisellisen hennosti"! 

   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Ellen on vasta nuori nainen, mutta hän tietää jo, että hän haluaa olla taiteilija. Ellen tietää myös, että hän on siinä hyvä. Että kukaan muu ei näe maailmaa niin kuin hän.
  
”Taulun nimeksi tulee Kaiku. Kun sitä katsoo, voi melkein kuulla tytön kirkkaan äänen, joka palaa kaikuna takaisin hänen luokseen. Tyttö sulautuu maisemaan kuin olisi sen sylissä.”
  
Ellen! on kuvitettu elämäkerta suomalaisesta taiteilijasta ja naisesta, joka eli itsenäisen elämän ja toi suomalaiseen kuvataiteeseen uudet värit. Kirjassa Ellen kalastaa miesten vaatteissa Muroleessa kosken rannalla, istuu Firenzen kahvilassa ja matkustaa sodan jaloista Euroopan läpi.
  
Kirja on jatkoa Suomen supernaisia -lastenkirjasarjalle, jonka ensimmäinen osa kertoi Minna Canthista. Sen on kuvittanut Sanna Pelliccioni ja kirjoittanut Leena Virtanen. Minna! -kirja valittiin yhdeksi vuoden 2018 kauneimmista kirjoista.
    
32 sivua, Teos 2019
   
Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Lastenkirjainstituutti,  Lähiömutsi