Koiruuksia ja kissamaisia supersankareita

“Tällaisina öinä, kun kuu nousee taivaalle, voi tuntea kuinka ilmassa on taikaa.
Silloin tietää, että on täydellinen hetki seikkailulle.”

 

  

Lukuhaasteissa: Helmet 32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
 
Paula Harrisonin kirjoittamassa ja Jenny Løvlien kuvittamassa söpössä lastenkirjassa Kisu ja öinen seikkailu tavataan tyttö, joka on perinyt äidiltään erikoiskykyjä.
 

Kisun perheellä oli aivan erityinen salaisuus. Hänen äidillään oli kissamaisia supersankarin ominaisuuksia, ja äiti meni joka yö seikkailulle auttamaan ihmisiä. Äiti pystyi näkemään pimeässä, kiipeämään pitkin seiniä ja tasapainottelemaan talojen katoilla. -- Kaikista parasta oli, että hän pystyi puhumaan kissojen kanssa ja jakamaan niiden salaisuudet! (s. 10)

 
Eräänä iltana, kun äiti oli jo lähtenyt yötöihin, saapuu heidän kotiinsa musta kissa, joka esittäytyy Figaroksi ja pyytää apua. Kisun on uskaltauduttava ulos, vaikka hän vähän pelkääkin pimeää.
 

“Sinä voit valita, mitä ikinä haluatkin olla. Mutta älä anna pelon estää itseäsi. Sinä olet rohkeampi kuin luuletkaan.” (s. 16-17)

 
Suurikokoinen fontti sopii hyvin lukemaanoppineille ja nuoremmillekin ääneenluettuna. Tykkäsin kovasti kirjan kuvituksesta, jossa tehostevärinä toimii oranssi. Kirjoja on ilmestynyt jo kuusi, eli jos Kisu kolahtaa, luettavaa on paljon lisääkin.

  

 

Arvosana:

Takakannesta:
Kisun perhe on hyvin erikoinen – äiti on supersankari, ja Kisu tietää, että jonain päivänä hänkin käyttää erikoistaitojaan. Se päivä koittaakin aikaisemmin kuin Kisu oli odottanut. Eräänä yönä Figaro-kissa kipuaa hänen ikkunastaan pyytämään apua. Öinen maailma on pelottava paikka. Onko Kisulla tarpeeksi rohkeutta kohdata jännittävä öinen seikkailu?
 
Kisu osaa puhua eläinten kanssa, ja hänellä on kissamaisia supervoimia!
Kirja sopii kaikille pienille supersankareille, etenkin, jos he pitävät kissoista!
 
Suomentanut: Maarit Varpu, 119 sivua, Aurinko kustannus 2019
 
Alkuperäinen nimi: Kitty and the Midnight Rescue (2019)
 
Kuvitus: Jenny Løvlie
 
Sarjassa ilmestyneet:

• Kisu ja öinen seikkailu
• Kisu ja tiikeriaarre
• Kisu ja seikkailu kattopuutarhassa
• Kisu ja seikkailu oksistossa
• Kisu ja suuri lyhtyparaati
• Kisu ja hämäriä puuhia

 
Luettu myös täällä: Kallellaan kertomuksiin, Kirjojen keskellä
 

*****

 
“- Jotain outoa tässä jutussa on, Markus sanoo.”

 

 
Arvostelukappale
 
Lukuhaasteissa: Helmet 22. Kirjassa ajetaan polkupuyörällä

 

Merja Jalon Kotikulman etsivät -sarjan toinen osa Pentutehtaan arvoitus on parempi kuin Kadonneen linnun salaisuus. Lapset yrittävät tällä kertaa ratkaista vuotta aikaisemmin varastetun koiran arvoitusta.
 

He ovat valmiina uuteen seikkailuun. (s. 15)

  

Markus, Lisa ja Linnea ovat uimarannalla nauttimassa kesästä. Lisa on pakannut mukaan paljon koiralehtiä, sillä hän haaveilee omasta lemmikistä, mutta vanhemmat ovat jyrkkiä, onhan koirasta iso vastuu. Paikalle saapuvat Linnean isoveli Aleksi ystävänsä Kasperin kanssa. Kasperin perheen koira Hilla oli varastettu heidän pihastaan jo vuosi sitten, eikä sitä olla sen jälkeen nähty.
  
Kotikulman etsiville tuleekin siitä uusi tehtävä. Ollessaan jäätelökioskilla he tapaavat naisen, jolla on mukanaan suloinen koiranpentu. Se on myös myytävänä ja koiraystäväänsä kaipaava Kasper ihastuu pentuun niin paljon, että hänen isänsä suostuu ostamaan pennun. Kun pentu sitten äkkiä sairastuu, herää kysymys, onko sen myyjä pentutehtailija?
  

- Pentutehtailijaa kiinnostaa vain raha. Tarkoitus on saada pennut pikaisesti myytyä ennen luovutusikää. Hän saattaa jopa uhata koiran lopettamisella, jos kauppoja ei tule. Pentua ei kannata ostaa edes säälistä. Koirilla ei ole rokotuksia, ne asuvat usein häkeissä ja emät toimivat vain pennuntekokoneina. (s. 50)

  
Kirjassa on paljon hyvää tietoa siitä, kuinka hankkia koira vastuullisesti, pienillekin lapsille sopivalla tavalla kerrottuna. Olisin kaivannut kirjan loppuun vielä muistilistan koiranhankinnan tärkeistä kohdista, mitä pitää tarkistaa ennen ostamista (kasvattajan tausta, rokotukset jne.) sekä linkin vaikkapa Suomen Kennelliiton sivulle.
    

  

Pari miinusta kirjasta kuitenkin löytyy. Ensimmäisessä osassa tavattiin Nakke-papukaija, jonka nimi taivutettiin taas Nakken ja Nakkelle, vaikka esimerkiksi Nakke Nakuttajan nimi taivutetaan vain yhdellä k:lla. Toki erisnimillä on usein erilainen taivuttaminen ja monet ihmiset saattavat taivuttaa nimensä yleisestä tavasta poiketen. Lastenkirjan linnusta puhuttaessa noudattaisin tyypillisempää taivuttamista.
  
Toinen iso iso miinus tulee siitä, kuinka Markus edelleen vähättelee Linnean pukeutumista. Hän pitää tämän koruja alennusmyynnistä ostettuna rihkamana ja tusinakilluttimina. Myös Linnean pinkki nyöritoppi on hänestä mauton. Ainoa mauton tuossa tilanteessa on Markuksen arvostelu! Lastenkirjailijan tulee tiedostaa, että hahmojen asenteet ja sanomiset vaikuttavat lapsiin, etenkin jos niitä ei missään kohtaa kyseenalaisteta.
 

Arvosana:

Takakannesta:
Kotikulman etsivät -sarjan toisessa osassa Lisa haaveilee ikiomasta koiranpennusta. Kuin sattuman kaupalla etsiväkolmikko Markus, Lisa ja Linnea joutuvat keskelle tapahtumasarjaa, joka lopulta johtaa koiranpentuja huonoissa oloissa tehtailevan naisen jäljille. Nainen vaikuttaa ensitapaamisella todella mukavalta ja asiantuntevalta koirankasvattajalta. Onhan hän omien sanojensa mukaan toiminut jopa ulkomuototuomarina näyttelyissä! Ja voi kuinka söpö pentu hänellä on sylissään ja se on vieläpä myytävänä!
 
Asiat eivät kuitenkaan ole aina sitä, miltä ne näyttävät. Etsiväkolmikolle selviää, ettei naisella olekaan puhtaat jauhot pussissa...
 
72 sivua, Kvaliti 2021
 
Sarjassa ilmestyneet:

• Kadonneen linnun salaisuus
• Pentutehtaan arvoitus

 
Luettu myös täällä: Luetaanko tämä?, Kirjahullun päiväkirja
 
Samankaltaista luettavaa: Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents -sarja
 

*****

  
“- Kirjojen lukeminen kannattaa aina.”

 

 
Lukuhaasteissa: Helmet 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
 
Lauri Luu ja riivattu lukukoira on kauhukirjailija Marko Hautalan ensimmäinen lastenkirja. Sen kiehtovasta kuvituksesta vastaa Broci. Bongasin kirjan lukukoira Sylvin Instagramista.
 
Lauri ei halua kirjastoon, koska kirjojen teksti muuttuu muurahaisiksi ja karkaa riveiltään. Päätäkin alkaa särkemään. (Kuinka oivallisesti kuvattu lukihäiriötä!) Tästä tietämätön isä kuitenkin raahaa pojan mukanaan lukukoira Lukulampun luokse. Laurin mielestä jännittävää kirjaa ei ole olemassakaan, ei ainakaan sellaista, jonka hän lukisi loppuun asti.

  

    

Joka puolella oli lukevia ihmisiä, jotka eivät nostaneet katsettaan, kun Lauri ja isä kävelivät heidän ohitseen. he vain seisoivat tai istuivat kirja edessään, aivan kuin Lauria ei olisi ollut olemassakaan. Se oli pelottavaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi ihmiset keskittyivät lukemiseen, vaikka he olisivat voineet tehdä mitä tahansa muuta. (s. 10)

 
Salaperäinen Kellari-Ulla sujauttaa hänelle kirjan, jonka viimeistä sivua ei missään nimessä saa lukea ääneen. Ihmeellisesti tämän kirjan kirjaimet pysyvät omilla paikoillaa. Kaiken lisäksi tarinat muuttuvat lukiessa ihan oikeiksi ja ne pystyy kokemaan kuin olisi tapahtumien keskelle. Lukulamppu painostaa Laurin lukemaan myös kielletyn sivun ja siitä syntyykin aikamoinen sotku.
 

Paksu kirja singahti aivan hänen korvansa vierestä ja kimposi seinästä lattialle. Sen kannessa oli ilkeästi tuijottava pääkallo ja teksti Noidan käsikirja. (s. 41)

 
Tästä kirjasta oli pakko näyttää yhtä aukeamaa puolisollekin, joka arvosti suuresti Cthulhu-viittausta ja pudisteli huvittuneena päätään suomalaiselle, villille lastenkirjallisuudelle. Sellaiselle kuten Jukka Laajarinteeen kirja Multakutri ja suon salaisuus (Kuklu on ihana!).
 

- Joka päivä valitsen yhden jännittävän teoksen. Nousen nuo portaat ja etsin jonkun onnekkaan kirjastoasiakkaan, jolle annan kirjan luettavaksi. Sitten palaan kellariin ja nautiskelen ajatuksella, että muukalainen lukee kirjaa, joka mullistaa hänen maailmansa. Mikä voisikaan olla suurempi ilo? (s. 53)

 

Arvosana:

 
Takakannesta:
Mitä tehdä, kun kiltti lukukoira alkaa raivoisasti repiä kirjoja ja pitää koko kirjastoa kauhun vallassa?
 
Lauri Luu ei pidä lukemisesta, ei sitten lainkaan. Kun hän ottaa kirjan käsiinsä, kirjaimista tulee muurahaisia ja päätä alkaa kivistää. Lauri ei liioin välitä vierailuista kirjastossakaan, mutta suostuu käymään siellä isän mieliksi. Lukulamppu on ihan mukava lukukoira, vaikka sen hengitys löyhkää kammottavalle.
 
Jos Lauri Luu lukisi, hän haluaisi lukea jännittäviä kirjoja. Mutta Lauri tietää kokemuksesta, ettei sellaisia ole olemassa. Tai niin hän luulee. Omituinen kirjastonhoitaja Kellari-Ulla tarjoaa luettavaksi niin jännittävän kirjan, että Laurin ja Lukulampun innolla ei ole rajoja. Ei mitään rajoja.

 
Lauri Luu ja riivattu lukukoira on kauhukirjailija Marko Hautalan ensimmäinen lastenkirja.
 
70 sivua, Haamu 2021
 
Luettu myös täällä: Siniset helmet, Kirjakaapin kummitus, Kirjanvuoksi

Ilkka Auer: Kymnaasi

"Aamuauringossa kylpevien portaiden päässä pilkotti tie, jota pitkin hän oli saapunut. 
Tie katosi jo muutaman metrin päässä utuisiin varjoihin ja tuossa valon ja varjon 
risteyskohdassa kaksi peuraa söi heinää katsellen tuon tuosta kaikessa rauhassa 
ympärilleen. Punainen auto nökötti tammen oksien alla."

 
Arvostelukappale. Olen kirjoittanut tästä teoksesta myös Tähtivaeltajaan 1/2020.

On heti alkuun tunnustettava, että Agnes af Forsellesin Kymnaasi hyljeksityille ja orvoille tytöille on ensimmäinen Ilkka Auerilta lukemani teos. Olen toki ollut pitkään tietoinen hänen tuotannostaan jo alkaen vuonna 2004 ilmestyneestä Lumen ja jään maan ensimmäisestä osasta Sysilouhien sukua.

Kymnaasi rakennettiin yli sata vuotta sitten. 1800-luvun lopulta aina Länsisiiven tulipaloon asti se toimi Forsellesin perheen kotina -- Vuosikymmenten aikana ehti tapahtua yhtä ja toista, myös kammottavia asioita. Kauhutarinoita saat kuulla vielä kylliksi, mutta riittänee jos sanon, että uima-altaaseen on hukkunut ja hukuttautunut ihmisiä -- Se on kaiken kaikkiaan tosi pelottava paikka – siellä kummittelee ja kaikki pelkäävät kellareita. (s. 47)

Olin tuolloin lukiossa ja muistan lainanneeni kyseisen kirjan, mutta sen ensimmäinen sivu ei vakuuttanut (jätin silloin kirjat todella helposti kesken, toisin kuin nykyään. Esimerkiksi Eoin Colferin Artemis Fowlia yritin lukea useampaankin kertaan saatuani sen siskoltani lahjaksi, mutta siinäkään ensimmäinen sivu ei vielä vakuuttanut). Lukulistaltani löytyvät myös Auerin Haamu kustannuksella aikaisemmin ilmestyneet Anastasia ja Domowik, joihin tartun tämän lukukokemuksen rohkaisemana innokkaana lähitulevaisuudessa.

Hän tuijotti sammuksissa olevan kattovalaisimen lasikiekkoa. Säröjä ei pimeässä nähnyt, mutta ne olivat siellä. 

Valaisin oli rikki. 

Aivan niin kuin hänkin. Säröillä, halki, hajoamispisteessä.

Vasta viidentoista ikäisenä. (s. 12)

 
Topelius-ehdokkaanakin ollut, goottilaisen kauhun suuntaan niiaava Kymnaasi on intensiivinen teos, joka tarjoaa laajan tunnekirjon lukijalleen. Päähenkilö Sofia on orpo. Hän asuu sijaiskodissa, missä häntä kohdellaan todella kurjasti. Niinpä Sofia onkin päättänyt lopettaa onnettoman elämänsä, mutta ennen kuin onnistuu siinä, hänet pelatetaan tempaamalla elämän ja kuoleman Rajalla olevaan salaperäiseen oppilaitokseen.
   

Olin tervetullut. Olin saapunut jonnekin, jota en ollut edes osannut kaivata. Olin tullut kotiin. (s. 302)

 
Kymnaasissa yhteiskunnan hyljeksimistä, vahvaksi kasvaneista tytöistä koulutetaan auttajia. He palaavat tarvittaessa Pinnaksi kutsuttuun elävien maailmaan. Tytöt toimivat esimerkiksi muusina ja auttavat sellaisia, joilla on vaikeaa koulussa tai jotka ovat kohdanneet suuren surun. Tämä on minusta aika voimaannuttava ajatus, että vaikka Kymnaasin tytöillä on ollut vaikeuksia elämässään, he voivat käyttää kokemuksiaan johonkin positiiviseen.

Kaikesta karuudesta huolimatta näkymässä oli jotain synkeän kiehtovaa ja lumoavaa, joka täytti Sofian hieman samanlaisella kunnioituksella kuin jos olisi ollut hautaismaalla öiseen aikaan. (s. 226)

Alun ahdistavuus vaihtuu ihmetykseen. Kymnaasin maailmaan tutustuminen kun muistuttaa matkaa, jonka Harry koki tutustuessaan jästien silmiltä piilossa olleeseen velhomaailmaan. Auer paljastaa luomansa maailman yksityiskohtia pieni murunen kerrallaan ja samaan aikaan tarinan jännite kasvaa. Loppupuolella olikin jo aika hyytävää kyytiä, kun Sofia taistelee pääpahista vastaan. Sain lopusta hieman samoja viboja kuin Ransom Riggsin esikoisteoksesta Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille ja Doctor Whon jaksosta The Empty Child.
 

"Länsisiipi näyttää karmivalta." 

"Se on karmiva. Ja hylätty", Muusa vastasi. 

"Kaikki nuo seinillä kasvavat köynnökset -- näyttävät kuivilta ja ikkunat... Tyhjiltä, kuolleilta." 

"Siellä raivosi kauan sitten tulipalo, joka tuhosi monia." 

"Tuhosi? Siis kuoliko siellä ihmisiä?" 

"No, kuoleminen on vähän outo sana, sanotaan vaikka niin, että he muuttuivat. Siipi on täynnä erilaisia... olemuksia, jotka eivät tee hyvää kenellekään sinne menevälle." (s. 89)

 
Auerin käyttämä kieli oli todella erinomaista. Paikoin se on kaunista ja runollista, paikoin särmikästä ja luotaantyöntävää, sopien kulloiseenkin mielialaan. Ainoa miinukset tulevat toistuvista ilmaisuista käsivalaisin ja valojen kytkeminen (taskulampun ja sytyttämisen sijaan), myös ummehtunut yninä ihmetytti (tukahtuneen sijaan). Kirjan upea kansi on Auerin itsensä käsialaa, samoin Kymnaasin pohjapiirros, joka läytyy sisäkannesta. Hänen Instagram-tilillään on lisääkin kirjaan liittyvää kuvitusta, kuten tämä aika kauhistuttava kuva palaneen siiven sisältä. Teoksen maailma on runsas ja muutamia kohtia jää avoimeksi, niin että lukisinkin siis mielelläni mahdollisen jatko-osan!
 

Hän olisi halunnut vain istua johonkin kirjaston lukuisista nojatuoleista ja ahmia kaikki kirjat yhdeltä istumalta.

--

uppoutui huomaamattaan toinen toistaan kiehtovampien teosten maailmaan jo yksinomaan niiden nimien ja niiden ympärillä värjyvän satumaisen tunnelman perusteella. Se leijaili kuin näkymätön pilvi kunkin kirjan ympärillä, ja riitti, että painoi kätensä kirjan selkämykselle, niin mieleen ilmestyi kansien väliin tallennettuun sisältöön liittyviä ajatuksia. (s. 159-160)

   
Kymnaasi liittyy pieneen joukkoon kirjoja, jotka lukiessani olen kokenut mangamaisina. Aiemmin esimerkiksi Nonna Wasiljeffin Loukkupoika on aiheuttanut tällaisia tuntemuksia. Mangamaisena puolestaan markkinoitu Magdalena Hain Kolmas sisar pyöri mielessäni live actionina.

Arvosana:

    

Takakannesta:

Sofia on orpo, onneton ja yksin. Oudot sattumukset johdattavat hänet metsän keskellä sijaitsevaan salaperäiseen sisäoppilaitokseen. Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille on paikka, jossa todellisuuden rajat hämärtyvät.

 
Sofia tutustuu Kymnaasin kiehtovaan historiaan ja sen erikoislaatuisiin asukkaisiin, Muusaan, Sointuun, Avelineen ja kiehtovaan Lydiaan. Sofia löytää Kymnaasista kodin ja paikkansa maailmassa, joka on paljon mystisempi kuin voisi kuvitellakaan.

 
Kun pimeät voimat uhkaavat Kymnaasia, Sofia tajuaa, että hän voi menettää kaiken. Ja siihen hän ei enää suostu. Mutta onko Sofia valmis kohtaamaan pahuuden silmästä silmään.

  

302 sivua, Haamu 2019

   

Muualla sanottua: Lastenkirjainstituutti, Nörttitytöt, Kirjapöllön huhuiluja, Pirja ja kirja, Kirjan vuoksi,

   

Samankaltaista luettavaa: Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta, C. J. Daugherty: Night School - Yön valitut, Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Lastenkirjalauantai: Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän salaperäinen syksy

"Mutta mitä kummankummaa muutenkin kummassa kylässä oli tekeillä?"

   

  

Arvostelukappale

Halloween-lukuhaaste

  

Aloitan Halloween-lukuhaasteen Haamu-kustannuksen lasten- ja varhaisnuorten kauhusarjan kolmannella osalla. Oma ikäsuositukseni tälle sarjalle on 10-14. Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen ovat luoneet mielikuvituksellisen maailman, jonka jokaisessa osassa Korpikylän nuoret kohtaavat kotiseutunsa erikoisia olentoja. Kummajaisten kylän salaperäinen syksy sisältää kaunista maiseman kuvausta (syksy ♥), maagista realismia ja ensipusuja. 

   

Jättimäiset kuuset humisivat hiljaa tuulessa. Syksy tuoksui jo, ja haapa oli pudottanut kultakolikkonsa maahan. Niitä oli varissut myös valtavan muurahaiskeon päälle. (s. 50)

  

Kummajaisten kylä on ollut todella kiehtova sarja, jonka omalaatuisesta kuvituksesta vastaa Miranda Mort. Etenkin ensimmäisen osan kuvitus lumosi, mutta löysin samaa henkeä näistäkin. Kuvilla on merkittävä rooli: ne on sijoiteltu vasemmalle puolelle aukeamaa ennen seuraavaa lukua, ja ne sisältävät vinkkejä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, joskin aina ei kaikkein suoraviivaisimmin. 

   

Kolmannen osan vahvuutena on ihastuttava syyskuvaus, mutta sen lisäksi Korpikylän maagisuudesta paljastuu jälleen uusia puolia. Miina-muori näkee huonoja enteitä kaikkialla, ja on esimerkiksi lepyteltävä metsänhaltijaa, joka ei arvosta iäkkäiden puiden kaatamista. 

       

Siellä kasvoi monihaarainen pihlaja, joka oli Miina-mummolle erityisen tärkeä.

  

Sara huomasi heti, että pihlaja oli kärsinyt myrskyssä pahoin. 

Yksi sen haaroista oli kaatunut maahan ja koko puu näytti kummallisen surulliselta. 

  

- Pihlaja on pyhä puu. Tällainen myrskyn riepotus ei tiedä hyvää, ei totisesti! (s. 25-26)

     

Tällä kertaa keskeisin henkilö on Riku, josta isä yrittää muovata mäkihyppyvoittajaa. Riku ei vain ole aivan varma, onko hän valmis panostamaan lajiin seuraavien viidentoista-kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänen äitinsä on kuollut kolme vuotta aiemmin, mutta Riku arvelee, että hänen henkensä lempeästi ohjailee hänen päätöksiään haudankin takaa.

   

Olen ikään kuin tienhaarassa, jonka jälkeen maailma ei enää ole entisensä. Paluuta ei ole. (s. 73)

  

Vanhojen tuttujen lisäksi mukaan esitellään kaksi uutta hahmoa, jotka sekoittavat Korpikyläläisten pakkaa. Rikun kasvukipuilu tulevaisuuden valintojen kanssa, kolme vuotta aiemmin kuolleen äidin kummittelu ja ystävien orastavat ihastumiset toisiinsa luovat merkittävän ja sopivan sävyn syksyiseen teokseen. 

Ruska laittoi parastaan värittääkseen ympäristöä punaisen, ruskean, keltaisen ja vihreän eri sävyin. (s. 107)

  

Kirjatraileri:

  

Takakannesta:

Salaperäisen tunkeilijan olemus oli harmiton.

Mutta mitä tämä enne tarkoitti?

Mitä kylä joutuisi lähiaikoina kohtaamaan?

  

Kumma, kummempi, Korpikylä.

  

Riku, Otto, Aino sekä Sara, Niko ja Sampo ystävineen aloittavat tuikitavallista koulusyksyään tuikitavallisessa Korpikylässä. Mutta voiko Kummajaisten kylässä kuvitellakaan, että syksy sujuisi normaalisti?

  

Erikoinen poltetun pihkan tuoksu leijuu Susivuoren metsissä. Myrsky riepottelee kylää, mutta kaatuvat ne puut tyynelläkin säällä. Pedot uskaltautuvat pihapiiriin, kotiportaille asti. 

  

Myös Miina-mummo käyttäytyy oudosti. Asiaan liittyy jotenkin kylällä hiippaileva harmaahiuksinen kuljeksija. Kaikenlaista seuraa siitäkin, että osa kaveriporukasta jää vanhaan kouluun, mutta toiset siirtyvät Kaupunkiin yläkouluun.

  

Syksyn arki on pyyhkäissyt kesän huolettomuuden ja tuo tullessaan myös kapinaa. Pitääkö aina tehdä niin, kuinka muut odottavat? 

  

Kummakylän nuoret jatkavat seikkailujaan. Heihin on tutustuttu aiemmin kirjoissa Kummajaisten kylä ja Kummajaisten kylän kuuma kesä.

    

143 sivua, Haamu-kustannus 2016

   

Kuvitus: Miranda Mord

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Kummajaisten kylä (2014)
• Kummajaisten kylän kuuma kesä (2015)

Lastenkirjalauantai: Juha-Pekka Koskinen: Gabriel Hullo -sarja

"Tämä on tarina pienestä pojasta nimeltä Gabriel Hullo, 

jota ystävät ja aaveet kutsuvat Kaapoksi."

      

     

Huomattuani Lukupino-blogin Twiitin Juha-Pekka Koskisen Gabriel Hullo -sarjan uusimmasta osasta tehdystä kirjatrailerista, päätin tutkia, että millaisesta kirjasarjasta onkaan kyse. Ensimmäinen osa, Kauhea Gabriel Hullo on ilmestynyt Kariston julkaisemana 2011, kaksi seuraavaa osaa on puolestaan julkaissut Haamu Kustannus (Gabriel Hullo ja keskiyön kestit, 2014 ja Gabriel Hullo ja hirveä Hekla, 2016). Miranda Koskisen (nyk. Mord) kuvitukset lumosivat jo Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kirjoittamassa Kummajaisten kylässä, joten pyysin arvostelukappaleen uusimmasta ja varasin sarjan kaksi aiempaa osaa lähikirjastoon.

Oli poika Gabriel nimeltään,

luki kauhukirjoja yhtenään.

Kummitustarinat osasi sadat,

tuttuja olivat noitien padat.

Mörköjä näki hän kaikkialla,

kaapissa, pihalla, sängyn alla.

Kaapilla oli vain yksi haave:

"Minusta tulee isona aave!"

Jokainen kolmesta kirjasta alkaa samalla tavalla, kuvaillen millainen hahmo Gabriel Hullo on ja tyylilajikin käy samalla selväksi. Hauskasti riimitellyt rivit ovat täynnä kauhukirjallisuuden klassikkohahmoja, mutta tarinat sopivat lukijoille seitsemästä ikävuodesta eteenpäin. Koskisen kuvitus tukee kerrontaa vahvoilla väreillä ja yllättävällä viivan käytöllä. 

    

  

Ensimmäisessä kirjassa Kaapo pelkää merillä olevan isänsä joutuneen onnettomuuteen, sillä häntä ei näy kotiin. Opettaja pyytää apeaa Kaapoa kirjoittamaan joulunäytelmän, mutta päätyy poistamaan siitä pojan luomat kauhuolennot. Äidin mukana näytelmää katsomaan saapuu jokin tumma hahmo. Onkohan se isän haamu?

Koulunäytelmä on aloitusta vajaa,

Gabriel huokaa: "Kummajaiset jos rajaa

tarinasta tällä lailla

jännitystä on se vailla."

  

Kaapon kotitalossa kummittelevat hänen molemmat isoisänsä, äidin isä kenraali Paulus ja isän isä merikapteeni Hullo. Ystäviä ei tummiin pukeutuvalla ja omalaatuisella pojalla ole, joten hän viihtyy kotona edesmenneiden sukulaistensa kanssa. Toisessa kirjassa kapteeni Hullo pyytääkin Kaapoa järjestämään juhlat aaveille. Kaapon äiti lähtee koulutukseen Ruotsiin juuri juhlapäivänä ja paikalle saapuu äidin sisko Kaisa. Äiti varoittaa, että Kaisa ei kestä järkytystä tai puheita aaveista. Kuinka käy keskiyön kestien?

Jos joku ottaa kahleet mukaan,

talossa ei nuku kukaan.

Kolmannessa kirjassa Kaapo ihmettelee tyhjillään olevaa naapuritaloa. Hän kysyy kenraali Paulukselta kuka siinä on asunut. Kummitus kertoo naapurissa asuneen viisilapsisen perheen. Isä oli ilmeisesti keksijä ja äiti noita, näin ainakin Paulus oli asian käsittänyt leikkiessään pienenä Reetan, Heklan, Miinan, Justuksen ja Albertin kanssa. Kaapoa kiehtoo tuo outo naapuri ja vaikka häntä kielletään lähestymästä taloa, ei pieni poika voi vastustaa seikkailua. 

  

Kiertää Kaapo talon hiipien,

muratti peittänyt on kiipien

takapihan seinän, kuistin

liukuen kuin hidas luistin.

Murattia pitkin Kaapo kiipeää avoinna olevasta ikkunasta sisälle, mutta sitten joku tulee talon pihaan ja kulkee kohti ovea. Kaapo kiirehtii kotiin ja vahtii taloa ja sen uusia asukkaita korkeasta ruohikosta, joka kätkee joukkoonsa uuden ystävän, 

Kaapossa parasta on hänen lukuharrastuksensa, joka tuo esille, että lukeminen ei ole yhtään tylsää!

Unessa kun on koko talo,

peiton alla tuikkii viel' valo.

Kaapo kirjoja hiljaa tavaa,

uudet kauhut eteensä avaa.

Ihmissusi, kummitus, noita,

vampyyriä ei mikään voita!

Kun tuuli ulkona puita riipii,

Hullon talossa aaveita hiipii.

  

Kauhea Gabriel Hullo (Karisto, 2011), 31 sivua

Gabriel Hullo ja keskiyön kestit (Haamu, 2014), 36 sivua

Gabriel Hullo ja hirveä Hekla (Haamu, 2016), 40 sivua

Hulloja on luettu myös täällä: Luetaanko tämä?, Kirjakaapin kummitus, Kirjakaapin avain, Hemulin kirjahylly

Lastenkirjalauantai: Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän kuuma kesä

"Pääasia on sydän. Jos se on hyvä, saa anteeksi paljon kummallista."

      

     
Lukuhaasteissa: I Spy: 4. Seasons
  

Miranda Koskisen kuvitusta.

Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen luoman jännittävän lastenkirjasarjan ensimmäinen osa, Kummajaisten kylä, ilmestyi viime vuonna ja se oli myös LukuVarkaus-finalistina. Nyt sarja saa jatkoa pirteän värisellä Kummajaisten kylän kuumalla kesällä. Nimestä voikin päätellä, että eletään jälleen kesää, noin vuosi siitä, mistä edellinen kirja alkoi. Nuoret ovat varttuneet, osa aloittaa syksyllä yläasteen ja iän myötä myös poikien kiinnostus tyttöjä kohtaa kasvaa. 

  

Korpikylässä mikään ei ole sitä mille se aluksi näyttää, vaan pinnan alla piilee aina jotain yllättävää. Siinä missä sarjan ensimmäisessä osassa liikuttiin paljon Nikon näkökulmassa, nyt keskitytään puolestaan enemmän Sampon serkkuun Saraan sekä oman kylän poikaan Ottoon, joka on yleensä jätetty hieman muun porukan reunalle. Mukana ovat toki myös muut edellisestä osasta tutut tyypit, kuten Riku, Aino, Omppu, Miina-mummo ja Hukkas-Jalo.

  

Otto ja Sara keräsivät ahomansikoita heiniin. 

- Varmaan jo kivikauden ihmiset on tehneet näin, Otto pohti ja pujotti epätavallisen ison ylikypsän mollukan timotein varteen. (s. 59)

  

Molemmilla päähenkilöillä on tapahtunut muutos perheen sisäsisessä dynamiikassa: Saran isä on äitipuolen kanssa Kreikassa ja Sara viettää kesänsä Korpikylässä. Isän uusi suhde on tytölle kipeä ja hankalammaksi asian tekee Niko, joka ei tunnu huomaavan Saran tähän kohdistamaa kiinnostusta. Otto puolestaan on reipas poika, joka harrastaa mm. geokätköilyä ja eräällä reissullaan hän kohtaa autiolla Susi-Herkon talolla punatukkaisen noidan. Nainen on koulun uusi yläluokkalaisten opettaja. Hämmästys onkin suuri, kun opettaja tulee kylään ja lumoaa Oton isän. Kesän aikana kuumuus kuitenkin sulattaa epäluulot ja uudet perheenjäsenet otetaan lopulta vastaan hankalan alun jälkeen. 

  

[R]aivata jalan tiensä pajujen, koivujen ja villivadelmien läpi. Ne raapivat paljaita käsivarsia ja sääriä. Hiki valui. Otosta alkoi tuntua, että hän oli trooppiseen viidakkon eksynyt tutkimusmatkailija, mutta ilman viidakkoveistä. (s. 18)

    

Kummakylän tyyliin sopien, tavanomaista arkea värittävät selittämättömät ilmiöt. Yllättäen nouseva, eksyttävä sumu, Miina-mummon puhuma kärmeskieli ja salalammella asuva Näkki synnyttävät nuorille monia kommelluksia, eikä onnettomuuksilta vältytä. Lopussa kaikki kuitenkin päättyy onnellisesti.  

   

Kummajaisten kylän kuuma kesä on hieno kasvutarina ja tuokiokuvaus varhaisnuorten kesälomasta ripauksella maagista realismia. Lyhykäisen kirjan novellinomaiset tarinat ovat koukuttavia ja helppolukuisia, hahmoihin ja heidän elämäntilanteisiinsa on helppoa samaistua ajoipa sitten jopparilla taikka mummiskalla. Miranda Koskisen eläväinen kuvitus tukee kerrontaa, vaikka ei ylläkkään aivan samalle tasolle kuin edellisessä osassa. Kokonaisuutena kuitenkin erittäin onnistunut paketti, jonka lukee hetkessä jääden kaipaamaan lisää - toivottavasti myös nuoret löytävät teoksen. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkaako kirjailijakaksikko hienosti alkanutta sarjaa. 

    

Tämän kirjan myöstä saan taas yhden rastin Kirjakaapin kummituksen kirjankansibingoon, tällä kertaa kohtaan FIKTIIVINEN HAHMO. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.

  

    

Takakannesta:

Sitten muutkin kuulevat se. Hiljaista huminaa ja suhinaa. Kuin jossain kauempana olisi noussut tuuli. Mutta se ei ollut tuulikaan, vaan sumu.

  

Sara, Sampo, Niko, Aino ja Omppu ystävineen viettävät tuikitavallista kesälomaa tuikitavallisessa Korpikylässä. 

  

Mutta voiko Kummajaisten kylässä kuvitellakaan, että loma sujuisi normaalilla tavalla? Kuumuus nostattaa tunteiden lisäksi esiin myös toisenlaisia voimia, joita piileskelee metsissä, lammissa, rakennusten liepeillä ja ullakoilla. Noidat, käärmeet, kummitukset ja metsänheget kulkevat sankareidemme kannoilla. Pakkaa sekoittaa uusi opettajatar, joka näyttää viihtyvän autiolla Susi-Herkon aavemökillä. Omanlaista jännitystä tarjoaa koululaisarki, jossa ihastutaan, vihastutaan ja ystävyyttä punnitaan. 

  

Kummajaisten kylän kuuma kesä on itsenäinen jatko-osa LukuVarkaus-finalistina olleelle Kummajaisten kylä-kirjalle. 

  

134 s. Haamu-kustannus 2015

  

Kuvitus: Miranda Koskinen

  

Kummajaisiin tutustuttu myös täälläkin: Luetaanko tämä?, Kirjakaapin avain, Lukutoukan kuttuuriblogi

Sarjassa aiemmin ilmestynyt:

• Kummajaisten kylä (2014)

Lastenkirjalauantai: Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä

"He kummastelivat, mitä kaikkea ihmeellistä maailmassa saattoikaan sattua. 
Jopa Korpikylässä. tai ehkä erityisesti siellä."

    
Lukuhaasteissa: I Spy: 6. Places
   

Bongasin Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kirjoittaman, harvinaisesti neliön muotoisen teoksen ensimmäisen kerran Kristan blogista, ja hänen bloggauksensa herätti haluni lukea tämä kirja itsekin, sillä kukapa voisi vastustaa kummituskertomuksia. Kummajaisten kylä on Lukuvarkaus finalisti 2015.

    

Miranda Koskisen ihastuttavan
maagista kuvitusta.

Korpikylä on kunnon vanhan ajan idyllinen maalaiskylä, missä lapset ovat edelleen lapsia. Tulivat aivan omat ala-aste muistoni mieleen, pienen kylän kasvatti kun olen. Toki Kummajaisten kylästä älypuhelimet ja tietokonepelit löytyvät, mutta leikkivät nämä viides-kuudesluokkalaiset varhaisnuoret vielä perinteisiä pihaleikkejäkin. 

    

Rauhallinen Korpikylä muistuttaa hieman Jukka Itkosen Nurkanpyhtään "tylsäkylää" teoksessa Sirkusjuna saapuu. Tällaisessa ajan koskemattomassa, hieman unohtuneessa paikassa voikin helposti uskoa nuotiolla kerrottuihin kummitustarinoihin, etenkin kun kylän laidalta löytyy rautakautinen röykkiöhauta. Hauta onkin omiaan ruokkimaan nuorten mielikuvitusta. 

    

- No niin! Eikö ole omituista? Ei kai kukaan ihminen halua mennä muinaishautaa katsomaan keskellä yötä? Ja miettikää sen sukunimeäkin, Hukkanen. Ehkä se onkin ihmissusi! Sara huudahti (s. 44)

Polku päättyi pienelle kaliolle, jonka laella kiviröykkiö lepäsi. Sara muisteli, että Miina-mummo oli kertonut juttua Kullervo-nimisestä heimopäälliköstä, joka olisi haudattu tänne. Mutta se oli tapahtunut rautakaudella. Miten mummo voi muistaa sellaista, Sara muisti kysyneensä. Miina-mummo oli sanonut, ettei hän ollut tietenkään mukana rautakaudella hautajaisissa, mutta jotkut asiat saattoivat kulkea suusta suuhun perimätietona. Siksi hautaa kutsuttiin Korpikylässä Kullervon kasaksi. (s. 49)

   

Röykkiö sijoittaa Korpikylän jonnekin päin rannikko-Suomea. Tarkempaa lokaatiota on vaikea pelkän tekstin perusteella sanoa, sillä läheinen kaupunki on vain Kaupunki, isolla K:lla. Murteita paremmin tunteva saattaa pystyä antamaan tarkemman arvion. Teoksessa on nimittäin muutamia jännittävästi tavutettuja sanoja (kontti - konttasi, kiivi - kiipeä, kaahimaan - kahlaamaan). Pieni Haamu-kustannus sijaitsee Vaasassa ja se on erikoistunut paikallishistoriaan, joten voisi olettaa tämänkin teoksen tuon tiedon valossa sijoittuvan jonnekin Vaasanseudulle.

  

Kerronnassa seurataan muutamaa, pienen kyläkoulun oppilasta, Sampoa, Nikoa, Karria, Ottoa ja Rikua. Keskeisinä henkilöinä ovat myös yläluokan opettaja Kalju-Aaro, Nikon vuotta nuorempi pikkusisko Aino, Sampon Kaupungissa asuva serkku Sara, heidän reipas, etiäisiä saava mummonsa Miina ja eksoottinen vaeltelija Hukkas-Jalo. Jälkimmäiset kaksi olivat suosikkihahmojani teoksessa, vähiten puolestaan pidin Rikun isästä ja yläkoulun opettajasta, jonka pedagogisissa taidoissa tuntui olevan pahojakin puutteita. 

  

En tiedä millaisella työnjaolla Heikkilä ja Matilainen ovat toimineet, todennäköisesti kaksikko on jakanut kirjoitusvastuun puoliksi, niin että kumpikin kirjoittaa suunnilleen joka toisen tarinan. Kummajaisten kylä ei nimittäin ole yhtenäinen kertomus, jossa tarina jatkuu aukottomasti luvusta toiseen, vaan se on enemmänkin novellikokoelma saman kylän lasten seikkailuista yhden vuoden ajalta. 

  

Jokainen luku alkaa Miranda Koskisen ihastuttavalla kuvalla, joka antaa yleensä joitain vihjeitä tulevasta luvusta. Valitsin kuvituskuvaan kaksi mielestäni onnistuneinta kuvaa. Suosikkikertomukseni olivat Musta kissa (josta ylempi Koskisen kuvituskin on), Varsinainen vampyyri, Kummituskoira (kuvituksista alempi) ja Lemmenloitsuja. 

  

Viidentoista tarinan aikana ehditään nauttia kesälomasta, kastua syyssateessa, juhlia uutta vuotta ja kuunnella keväästä laulavia lintuja. Viimeisessä luvussa vietetään juhannusta ja tehdään taikoja Miina-mummon johdolla. Tapahtumat ajoittuvat lähinnä koulujen loma-aikoihin, jolloin Sampon serkku Sara pääsee myös mukaan. Sampon ystävä Niko on ihastunut Saraan, ja vaikka tunne on molemminpuolinen, ei kumpikaan uskalla tehdä muuta kuin katsella varovasti kaukaa. Vielä.

  

Kummajaisten kylä on paikoin melankolinen kuvaus suomalaisuudesta, ihmisten elämiä varjostavat niin koulukiusaamisinen, avioerot kuin alkoholiongelmat. Teoksen ihmiskuva on aito ja vaikka mukaan on sekoitettu ripaus kauhuelementtejä, ovat omituisimmatkin tapahtumat yleensä helppoa järkeillä realismin kautta. Silti teos jättää jälkeensä palan sitä lapsuuden mielenmaisemaa, johon kuului usko mahdottomaan. 

Suosittelen kirjaa erityisesti 10-13-vuotiaille, mutta niin nuoremmat kuin vanhemmatkin lukijat löytävät teoksesta varmasti kosketuspintaa. Jokaisen tarinan lopussa oleva käänne saa teoksen muistuttamaan R.L. Stinen kauhusarjaa Goosebumps, jota luin innokkaasti yläasteella. Ennalta arvaamattomia juonenkäänteitä sisältävän teoksen kieli on sujuvaa ja hahmoihin voi helposti samaistua.

    

Kirjatraileri:

    

Takakannesta:

Polku päättyi pienelle kalliolle, jonka laella hautaröykkiö lepäsi. 

Muuta ei näkynyt kuin haudan ylle kumartunut hahmo. 

Hahmo kääntyi ja lähti tulemaan kohti.

    

Kumma, kummempi, Korpikylä.

     

Kuutosluokkaa käyvät Sara, Sampo ja Niko ystävineen elävät tuikitavallista elämää tuikitavallisessa Korpikylässä. 

  

Mutta onko kylän elämä sittenkään niin normaalia, kuin päälle päin näyttää? Keijukaiset, kummitukset, velhot ja vampyyrit tuntuvat kulkevan sankareidemme kannoilla. Uteliaat ystävykset kohtaavat seikkailuissaan myös outoja mustia kissoja, päättömiä pupuja ja mystisiä öisiä rituaaleja. Korpikylä onkin kaikkea muuta kuin tavallinen. 

  

Yhtä lailla jännitystä riittää myös koululaisarjessa, jossa ihastutaan, vihastutaan ja ystävyyttä punnitaan

139 s. Haamu-kustannus 2014

Kuvitus: Miranda Koskinen

Yllätyksellisiä juonenkäänteitä löytyy myös näissä kirjoissa: R.L. Stine: Goosebumps-sarja

Kummia kertomuksia luettu täälläkin: Risingshadow, Lastenkirjahylly,  Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjakaapin kummitus, Hemulin kirjahylly, Satun luetut