Annukka Salama: Asioita joista en tiennyt pitäväni

"Tämä on parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut.

Olen melko varma, että omenavarkaudesta saa ruohotahroja housuihin."

  

  

Arvostelukappale

  

Annukka Salaman Asioita joista en tiennyt pitäväni oli yksi eniten odottamiani syksyn kirjoja. Eikä, herttinen sentään, tarvinnut todellakaan pettyä - päin vastoin, en edes osannut varautua siihen, kuinka voimakkaan lukukokemuksen kohtalaisen viattoman näköinen teos sisäänsä piilottikaan. Samaistuin vahvasti Been autismiin (esimerkiksi aistiyliherkkyyksiin) ja muunsukupuolisuuteen, mutta kyllä Konstan ahdistuneisuus ja erään sivuhahmon aseksuaalisuus kolkuttelivat myös itselle tuttuja keloja.

  

Kertojaäänenä on rikas ja voisipa myös sanoa väärinymmärretty 17-vuotias Konstantin Sinclair. Nimi, joka on yhtä tuttu kuin Fazerin sininen ja Fiskarsin sakset. Pojan vanhemmat ovat tavattoman tiukkoja, äiti uhkailee häädöllä pienimmästäkin virheestä ja pakottaa Konstan osallistumaan kampanjoihin, jotka ovat hänen periaatteidensa vastaisia. Äiti esimerkiksi kannattaa eheytyshoitoja ja vastustaa uudistettua translakia. Sinclairin nimi tulee isän puolelta, joka on kuitenkin kohtalaisen poissaoleva kirjan aikana - eipä häntä juurikaan poikansa elämä vaikuta kiinnostavankaan.

  

"Mä vihaan näitä", sanon ja temmon kaulapaitani kaula-aukkoa. "Näytän ihan rikkaalta paskiaiselta."

  

"Sähän olet." (s. 17)

  

Konsta aloittaa uudessa lukiossa ja kappasta vain, hänen perivihollisensa Bee Stark on siellä myös. Kaksikko aloittaa heti väärällä jalalla ja rikkovat lasioven - tosin aivan vahingossa. Tapahtuman johdosto rehtori pakottaa heidät tekemään kaikki ryhmätehtävät yhdessä, koska työelämässäkään ei voi kollegoitaan valita. Tällainen pakotettu läheisyys johtaa mielenkiintoisiin tilanteisiin. Sellaisiin koomisuutta lähenteleviin, mitä näkee usein vaikkapa korealaisessa romanttisessa draamassa.

  

Nuo tilanteet ovat toki lukijalle koko teoksen herkku, sillä ne eivät ole pelkästään mehukkaita kaksikon suhteen kehittymisen suhteen, vaan ne antavat myös eniten taustatietoa Konstasta. Hänen elämänsä on kovin ahdistava ja ankea. Esimerkiksi, kun hän käy ensimmäisen kerran Been kotona (oppilaskunnan Halloween-bileiden suunnittelun takia), hän ajattelee, että tällaistako sen pitäisi olla oikeassa kodissa.

  

"Mä en ole enää sitä mieltä, että pojat on parempia kirjoissa." (s. 289)

  

Iso suositus tälle! Jos et ole vielä lukenut tai aikomassa lukea tätä, lisääpä pika pikaa lukuslistalle. Tämä menee kirjahyllyssäni lue joskus uudestaan -osastolle, koska tässä oli aivan hurmaava, vatsanpohjaa kutkuttava tunnelma jo heti alkusivuilta lähtien ja hahmot, joihin on uskomattoman helppo samaistua. Kun Bee sanoo, ettei jaksa tätä neuronormaalien rakentamaa maailmaa, nyökyttelin aivan RuPaulina, että Can I Get an Amen.

 

Arvosana:

        

Takakannesta:

Ahmittavan kuuma enemies to lovers -romaani!

  

Nimekkään suvun perijä, Konstantin aloittaa uudessa lukiossa ja ottaa heti yhteen muunsukupuolisen Been kanssa. Sammuttaessaan someskandaalin lieskoja nuoret ovat pakotettuja yhteistyöhön. Salaman vetävä romanssi täyttää kaikki fanien odotukset.

  

Fazerin sininen, Fiskarsin sakset ja Sinclairin arvokellot. Konstantin Sinclair kantaa nimeä, jonka tuntevat kaikki. Konservatiivisella perheellä on hänen tulevaisuuttaan varten valmiit suunnitelmat, mutta ponnistellessaan toisten unelmien eteen Konsta on irrottanut itsensä omista tunteistaan.

  

Bee Stark, ylienerginen Twitch-striimaaja, nappaa oppilaskunnan puheenjohtajan paikan Konstan nenän edestä. Riitely päätyy someen, ja nuoret joutuvat liittoutumaan puhdistaakseen maineensa. Kun kilpailuasetelma heidän välillään muuttuu joksikin syvemmäksi, Konsta tajuaa mitä hän oikeasti elämältään haluaa – ja mistä hän on valmis luopumaan saadakseen sen.

  

Annukka Salama (s. 1980) on tamperelainen kirjailija, joka on tunnettu kirjasomen palkitsemista nuortenromaaneistaan Ripley – Nopea yhteys sekä Faunoidit-trilogiasta.

  

340 sivua, WSOY 2024

  

Samankaltaista luettavaa:

• Aiden Thomas: Hautausmaan pojat
• Casey McQuiston: Pu­nais­ta, val­kois­ta ja ku­nin­kaan­si­nis­tä
• Simon James Green: Heartbreak Boys
• Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
• Alice Oseman: Heartstopper 

Lukupiirissä | Delia Owens: Suon villi laulu

"Ei oo karhut pelkona mulla."

  

  

Lukupiirin elokuun kirja

   

Ilmiömäisen suosittu ja elokuvaksikin taipunut Delia Owensin Suon villi laulu oli vetämäni lukupiirin elokuun kirjana. Minulla on aina todella varautunut suhtautuminen näihin hypetettyihin kirjoihin ja siksi en tätäkään ollut aiemmin lukenut. Onneksi epäluuloni osoittautui vääräksi.

  

"Rakkaus vaan menee niin monesti pieleen. Mutta silloinkin, kun siinä epäonnistuu, se yhdistää meitä toisiimme, eikä meillä loppujen lopuksi muuta ole kuin nää yhteydet toisiimme." (s. 276)

  

Päälle neljän sadan sivun kirjaan mahtui niin paljon kaikkea: upeaa luontokuvausta, kasvutarina, romantiikkaa, parisuhdeväkivaltaa, löydetty perhe, murhatutkinta ja oikeudenkäynti. Tarina avautuu kahdessa aikalinjassa, jotka lopussa sulautuvat yhteen. Alussa eletään vuotta 1952 ja päähenkilö Kya on kuuden vanha. Kerronta vuorottelee Kyan lapsuuden sekä nuoruuden ja nykyhetken, vuoden 1969 murhatutkinnan välillä.

  

Koko kylä näytti väsähtäneen luonnonvoimien kanssa kamppailuun ja repsotti ikään kuin periksi antaneena. (s. 27)

  

Kyan äiti ja vanhemmat sisarukset lähtevät yksitellen kotoa, pois alati humalassa olevan, väkivaltaisen isän nyrkkien alta. Vain pikkuinen Kya jää kotiin, eikä mene kovin pitkään, kun isäkään ei tule enää kotiin. Kya jää yksin mökinrähjään marskimaan keskelle. Luonnosta tulee hänen opettajansa, vanhempansa ja keino selvitä hengissä (myös sydämellinen tummaihoinen puodinpitäjä Jumpin ja hänen vaimonsa Mabel auttavat osaltaan). Kaikki muuttuu, kun poika nimeltä Tate tulee mukaan kuvioihin ja haluaa opettaa Kyan lukemaan, tyttö kun kävi koulussa vain yhden päivän - kiitos naureskelevien luokkatovereiden.

  

"Vähän kuin ei olisi ikinä nähnyt tähtiä ja sitten saisi yhtäkkiä nähdä ne." (s. 319)

  

Pidin eniten kirjan alkupuolesta ja Kyan kasvutarinasta sekä huiman eläväisestä luontokuvauksesta, mutta lopun iso juonikäänne pääsi yllättämään erittäin positiivisesti. Vaikka tässä on niin mahdottoman paljon kaikkea, mikään osa ei tuntunut turhalta tai syönyt jonkin toisen teeman vaikuttavuutta. Syystäkin on siis tämä tarina saanut niin paljon huomiota. Pitänee katsoa myös filmatisointi tästä. 

  

Arvosana:

          

Takakannesta:

Sydäntä särkevä kasvutarina, murhamysteeri ja lumoava kertomus luonnon kauneudesta.
  
Kun pohjoiscarolinalaiselta suolta löytyy kylän oman kultapojan ruumis, epäilykset kääntyvät Kya Clarkiin, joka asuu marskimaan reunalla. Kouluja käymätön juopon tytär, köyhää valkoista roskasakkia – vai jotain aivan muuta? Kya on oppinut selviytymään yksin, ystävystymään suon eläinten kanssa ja lukemaan sen vesiä ja mättäitä. Mutta hänkin kaipaa rakkautta, ja kun villi luonto kohtaa ihmisten maailman, ei mikään ole enää entisellään.
  
Suon villi laulu on ollut valtaisa myynti- ja arvostelumenestys Yhdysvalloissa, minkä lisäksi se ilmestyy yli 40 muussa maassa. Reese Witherspoonin tuotantoyhtiö on ostanut teoksen filmatisointioikeudet.

  

Suomentanut: Maria Lyytinen, 414 sivua, WSOY 2020
  
Alkuperäinen nimi: Where the Crawdads Sing (2018)

    

Luettu myös täällä: Kirsin Book Club, Kirjaluotsi, Kirjavinkit, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirsin kirjanurkka

  

Samankaltaista luettavaa:

• Robert C. O'Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta
• Megan E. Freeman: Alone
• Tara Westover: Opintiellä
• Beth Lewis: Suden tie
• John Marsden: Tomorrow, When the War Began
• Rick Yancey: 5. aalto
• Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut
• Anni Kytömäki: Kivitasku
• Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari
• Murray Bail: Eukalyptus
• Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
  

Rebecca Yarros: Siivenisku

"Tämä -- ei ole mikään satu, jossa kaikki selviävät hengissä."

  

     

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 31. Kirjassa on vammainen henkilö, Fantastinen kesä: Romantasia, Trooppinen kesä: Vihollisista rakastavaisiksi

  

"Pysy ihan helvetin kaukana Xaden Riorsonista." (s. 24)

  

Rebecca Yarrosin ilmiöksi noussut Siivenisku oli juuri niin koukuttava kuin sitä on hehkutettukin, ei tosin niiden spicyjen kohtien takia - ne kun oli kirjoitettu kaikkein heikoimmin koko kirjasta. Less is more, mutta onneksi Yarros pidättäytyi sentään vain kahdessa kohtauksessa - ei todellakaan sillä sisällöllä mässäillä, toisin kuin suurin osa näkemistäni kritiikeistä ja mainoksista hehkuttaa. Ei siis sen enempää päästy lakanoiden väliin kuin YA:ssakaan.

  

"Ole kiltti ja anna minun pelastaa sinut."

"Et sinä voi", kuiskaan. (s. 52)

  

Tarinasta saa eniten irti silloin, kun siitä ei tiedä paljoa etukäteen, joten jatka lukemista omalla vastuulla (vaikka ei tässä varsinaisia spoilereita ole tulossa).

  

Päähenkilö on 20-vuotias Violet, joka on koko ikänsä ajatellut seuraavansa isänsä jalanjäljissä kirjuriksi, mutta äiti päättää toisin. Ovathan Sorrengailit nyt sentään tunnetusti lohikäärmelentäjiä, nuorimman tyttären tulee siis toteuttaa tätä agendaa, vaikka hänen kehonsa onkin erilainen. Violetin luut katkeavat herkästi ja hänen nivelensä menevät helposti pois paikoiltaan.

  

"Tämä paikka voi muuttaa melkein kaiken ihmisestä, Vi. Se riisuu kaiken paskan ja kohteliaisuudet ja paljastaa sen, millainen syvällä sisimmässäsi olet." (s. 70)

  

Pidin Violetista ja hänen enemies to lovers vastapuolestaan suuresti. Ja koska tämä oli vallan ennalta-arvattava, totta kai Violet saa lohikäärmeen (kuinka tämä muutoin voisikaan olla sarjan ensimmäinen kirja viidestä), jolla on hurmaava tapa puhutella päähenkilöä. Ihan lempihahmoni tarinasta. Joitakin yllätyksiäkin tarina toki tarjoilee, joten tylsää ei päässyt tulemaan. Mukana on myös koko joukko huikeita sivuhahmoja. Enpäs muista, milloin viimeksi olisin tykästynyt lukemani teoksen henkilöihin ja maailmaan näin paljon.

  

Kaikkein tehokkaimmat myrkytkin tulevat kauniissa pakkauksissa, ja sellainen Xaden nimenomaan on - yhtä kaunis kuin tappavakin. (s. 278)

  

Lukemisen jälkeen tuli pitkästä aikaa se monille tuttu tyhjä olo. Kuinka jatkaa elämää Siiveniskun jälkeen, kun on vielä aikaa ennen kuin jatko-osa Rautaliekki ilmestyy marraskuussa? Luulenpa, että minun on joskus luettava uudelleenkin tämä.

  

"Todennäköisyydet ovat aina meitä vastaan." (s. 102)

    

Arvosana:

          

Takakannesta:

Lukuelämys johon et ollut valmistautunut. Antaudu tulikuumaan taisteluun.

  

Jos pidit Nälkäpelistä, The Witcheristä tai Game of Thronesista, tämä kirja on sinulle. Siivenisku on kertomus elitistisestä ja brutaalista sotakorkeakoulusta, josta valmistuu lohikäärmetaistelijoita.

  

“Jännittävä, seksikäs ja uskomattoman viihdyttävä ensimmäinen kirja Yarrosin uudessa sarjassa ilahduttaa romanttisen, toiminnantäyteisen fantasian ystäviä.” – Booklist, tähtiarvio

  

Kaksikymmentävuotiaan Violet Sorrengailin on ollut tarkoitus erikoistua historiaan ja elää hiljaista elämää kirjojen keskellä. Nyt Navarren valtakunnan ylin komentaja Sorrengail, Violetin äiti, on määrännyt Violetin liittymään satojen kokelaiden joukkoon, joista muokataan pieni mutta voimakas eliittijoukko lohikäärmeratsastajia. Suuri osa kokelaista kuolee koulutuksen aikana.

  

Violet on pienikokoinen ja hauras, joten selviämisen mahdollisuus on pieni. Lohikäärmeet eivät valitse taisteluparikseen ihmisistä heikoimpia vaan polttavat heidät tuhkaksi.

  

Oppilaat ovat jatkuvassa kuolemanvaarassa myös toistensa joukossa: koska lohikäärmeitä on vähemmän kuin kokelaita, kilpailijoista yritetään hankkiutua eroon. Moni kostaisi Violetille myös tämän pahamaineisen piinkovan äidin takia. Erityisen pahalla silmällä häntä katsoo Xaden Riorson, voimakkain ja säälimättömin lennoston kapteeni, jonka perheen komentaja Sorrengail on mestauttanut.

  
Suomentanut: Laura Haavisto, 574 sivua, WSOY 2024
  
Alkuperäinen nimi: Fourth Wing (2023)

  

Sarjassa ilmestynyt:

• Siivenisku
• Rautaliekki (ilmestyy marraskuussa 2024)
• Onyx Storm (tulossa keväällä 2025)

    

Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Ruusun nimi, Lukutoukan luetut sivut

  

Samankaltaista luettavaa:

• Christopher Paolini: Eragon
• Veronica Roth: Outolintu
• Anne McCaffrey: Pernin lohikäärmeritarit 1) Lohikäärmeen lento 
• Suzanne Collins: Nälkäpeli
• Victoria Aveyard: Punainen kuningatar
• Leigh Bardugo: Varjo ja riipus

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18 | John Marsden: Tomorrow, When the War Began

'It's probably the start of World War Three', said Lee.

'We're probably been invaded and don't even know.'

  

  

Lukuhaasteissa: Helmet 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa, Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18

  

John Marsdenin Tomorrow, When the War Began on hämmentävän hyvin aikaa kestänyt nuortenkirjallisuuden klassikko Australiasta. Se on listattu neljänneksi rakastetuimmaksi kirjaksi kotimaassaan, sitä on myyty miljoonia kappaleita ja sen pohjalta on tullut myös elokuva Huomenna taistelun alettua (2010), jonka olen joskus vuosia sitten nähnyt. Suomessa teos ei kuitenkaan ole kauhean tunnettu. Kirjaan tarttuessani olin jo kokonaan unohtanut leffan juonen, tiesin vain, että joku hyökkää päähenkilöiden kotimaahan, mutta en muistanut edes sitä, että tapahtumapaikkana on Australia. 

  

Seitsemän 17-vuotiasta nuorta, Ellie, Corrie, Homer, Lee, Fi, Robyn ja Kevin lähtevät joululomalla patikkaretkelle. Kun he palaavat paratiisimaisesta paikasta, hurmaavasti nimeltään The Hell, he huomaavat, että vieras valtio (jota ei ensimmäisessä kirjassa nimetä) on valloittanut maan ja ottanut heidän perheensä vangiksi. Nuoret olivat kyllä huomanneet lentokoneita, mutta olettivat niiden liittyvän juhlapäivään, joka tapahtui samaan aikaan heidän ollessaan retkellä. 

  

I can't think of any books I've read - or films I've seen - that relate much to us. We've all had to rewrite the scripts of our lives the last few weeks. (s. 16)

  

Mitä tehdä tällaisessa tilanteessa? Nuoret keräävät selviytymisen kannalta tarpeellisia tarvikkeita sekä ruokaa kodeistaan ja linnoittautuvat patikkaretkellään löytämälleen aukiolle. Sieltä käsin he tarkkailevat tilannetta ja taistelevat vastaan. Tapahtumat ovat siis jotenkin turhankin uskottavia näinä aikoina, kun Europassa soditaan, mutta hurjistakin käänteistä huolimatta ikävillä asioilla ei mässäillä.

  

Kirjassa on romanttisia virityksiä, loukkaantumisia ja paljon kuvausta selviytymisestä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Harmillisesti tarina loppuu kesken, sillä se kattaa vain noin kuukauden ajanjakson. Sarjassa on seitsemän osaa ja voisin kuvitella, että vasta viimeisessä, 1999 ilmestyneessä osassa, sota lopulta päättyy. Kirjastoon ei kuitenkaan ole sarjan muita osia hankittu. Voin silti suositella tämän lukemista, vaikka ratkaisua ei tässä vielä saadakaan. 

  

This was the new reality of our lives. (s. 84)

  

Selviytymisen rinnalla kuljetetaan legendaa The Hellissä asuneesta erakosta, jonka puhuttiin murhanneen vaimonsa. Tämä oli todella irrallinen osanen, mutta tarjoaa toisaalta hengähdystaukoja jatkuvan toiminnan ja epävarmuuden rinnalle. Kummastelin myös vela-ihmisenä, kun yksi hahmoista kommentoi, että he, siis lapset, antavat vanhempiensa elämille merkityksen. Ihan kiva, jos koet niin, mutta ehkäpä niillä vanhemmilla on muutakin merkittävää elämässään. 

  

Tässä mainittiin muutamia kirjoja nimeltä, hauskasti muiden joukossa mm. lukion englanninkurssille aloittamani Joseph Konradin The Heart Of Darkness, joka jäi kesken ja jätti vuosiksi olon, etten halua lukea mitään englanniksi (tämä Marsdenin kirja olisi ollut paljon parempi). Toinen hyvin mieleen jäänyt maininta oli Robert C. O'Brienin Z for Zacharias, jonka luin tammikuun 2021 klassikkohaasteen kirjana, linkki alla. 

All these words, words like 'evil' and 'visious' they meant nothing to Nature. Yes, evil was a human invention. (s. 243)

   

Kirja on saanut Goodreadsissa muutamia erikoisia, negatiivisia kommentteja mm. epäuskottavuudesta. Eräs käyttäjä valitti, ettei kirjassa puhuttu ollenkaan kuukautissuojista tavaroiden keruun yhteydessä, mutta kyllä tässä minun lukemassani kappaleessa oli maininta tampooneista (sivulla 112). Moni valitti myös miksi tällaiseen selviytymiskamppailuun on sekoitettu romantiikkaa. Minusta se käy kuitenkin järkeen, että synkimpinä aikoina sitä hakee turvaa toisista ihmisistä ja teineillä on yleensä myös varsin aktiivinen hormonitoiminta. 

   

  

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

    

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Minna Canth: Papin perhe

Kate Chopin: Herääminen

Octavia E. Butler: Aamunkoitto

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Robert C. O'Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni

Vonda N. McIntyre: Unikäärme

Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari

Brian Jacques: Soturi Matiaksen miekka

Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

The astonishing adventure begins...

  

Seventeen-year-old Ellie Linton wants one final adventure with her friends before the school holidays are over. Packed in Ellie's parents' Land-Rover they drive to the famously beautiful camp in the hills. 

  

Returning to their home town of Wirrawee, the seven teenagers realise that something is seriously wrong.  Their world has changed forever.

  

Would you give up everything? Would you fight? Would you sacrifice life itself?

  

Tomorrow When the War Began asks the questions you may one day have to answer.

  

286 sivua, Quercus 2011 (1. painos 1993)

Naistenviikko | Päivi Tuulikki Koskela: Varastettu metsä

"Suo tuoksui voimakkaasti, Tuoksu toi mieleen maatuvat kasvit ja jonkin muinaisen

 ja alkukantaisen, ikään kuin he olisivat siirtyneet aikakoneella menneisyyteen."

  

   

Arvostelukappale, jonka lahjoitan siskoni luokkaan 5.-6.-luokkalaisten luettavaksi

  

Oli ilo tulla kutsutuksi Päivi Tuulikki Koskelan kirjoittaman ja Hanna Kenakkalan (jonka nimipäivää vietettiin naistenviikolla jo 21.7.) kuvittaman kolmannen Ympäristöseikkailun, Varastettu metsä, julkistustilaisuuteen tiistaina 18.7. Sain tilaisuudessa kirjan molempien tekijöiden nimmareilla varustettuna sekä kirjan tunnelmallisella kuvituksella olevan kirjanmerkin. 

– Yksikään Suomessa oleva kasvi- tai eläinlaji ei joutuisi uhanalaiseksi, vaikka avohakkuut lopetettaisiin kokonaan. Sen sijaan avohakkuiden ja tehometsätalouden takia satoja lajeja on nyt häviämisuhan alla. (s. 58)

  

Olen lukenut Ympäristöseikkailu-sarjasta aiemmin vain edellisen osan Operaatio IlmastoAreena, joka vakuutti tyylillään lukemaan tämän heti tuoreeltaan. Varastettu metsä on huikea tietopaketti, joka kertoo lapsille (ja aikuistenkin olisi hyvä lukea tästä) mitä luontokato on. Vauhdikkaan seikkailun lomassa puhutaan mm. soiden kuivaamisen ja avohakkuiden haitoista, lajikadosta, uhanalaisista eläimistä, pölyttäjien katoamisesta sekä metsäpaloista, jotka aiheutuvat huolimattomasti heitellyistä tupakantumpeista.

  

– Mitä hemmetin hyötyä meille on niistä 52 eri kääpäläjista? -- – Matalaksi vaan kaikki. Naurettavaa viherpiipertelyä kaikki ötökkähommat ja kääpätutkimukset.

--

– Ötökät selviävät ilman ihmistä, mutta ihmiset eivät selviä ilman ötököitä, hän sanoi pohtivasti. (s. 57 ja 66)

  

Tällä kertaa sisarukset Nea ja Niilo ystävänsä Venlan kanssa seikkailevat Hossan kansallispuistossa, jonne he pääsivät Venlan vanhempien mukana. Kun aikuiset tekevät etänä töitään, nuoret sankarimme tutustuvat luontokohteen tarjoamiin aktiviteetteihin. Eräällä reissullaan he huomaavat valkoisia merkitsemättömiä rekkoja, joiden pressujen alla kuljetetaan vanhojen puiden runkoja. He päättävät selvittää, onko puut kaadettu suojellulta alueelta ja siinä heitä auttavat edellisen seikkailun aikana tavatut iiläiset veljekset Eetu ja Eero, josta jälkimmäisellä on yhteyksiä hakkeriverkostoon.

  

– Ja se ministeri selitti ihan pokkana, että ne uhanalaiset lajit voivat aina siirtyä metsäkuviolta toiselle, jos jotakin avohakataan. -- kerro tuo pohjanhyytelöjäkälälle, niin uhanalainen jäkälä hilpaisee vikkelästi metsäpalstalle odottamaan jokusen sata vuotta, että sopivaa lahopuuta on taas saatavilla. (s.120-121)

  

Koskelan luontokuvailu on ihastuttavaa, lukekaa vaikkapa nämä rivit: "Metsä näytti täällä erilaiselta kuin Etelä-Suomessa. Se näytti karulta ja kesyttämättömältä." ja "Heidän ympärillään levittäytyi jylhää vanhaa metsää. Jotkut puut olivat paksuja kuin antiikin temppeleiden pylväät." Vetoaa ainakin minuun. Kielen rikkaudesta kertoo myös verbi "umplahtaa", puhuttaessa kuinka jalka uppoaa suonsilmäkkeeseen. Aivan täydellinen sana kuvaamaan tuota tilannetta! 

  

– Jos joku laji kuolee sukupuuttoon, niin sitä ei enää saa takaisin, hän sanoi hiljaa. – Se on yksi syy, miksi valokuvaan luontoa. Että tulevaisuuden ihmiset näkevät, mitä ennen oli. Niin moni laji on katoamassa. (s. 99)

    

Suosittelen kirjan lukemista lämmöllä saatesanoilla, jotka poimin Koskelan lehtihaastattelusta: lapsia ei voi suojella ilmastonmuutokselta, mutta heille voi antaa tietoa mitä tapahtuu ja mitä luonnon kannalta voi tehdä paremmin yksittäisenä ihmisenäkin. Teoksen lopussa on nimittäin listattu lisää infoa, josta voi keskustella lasten ja varhaisnuorten kanssa.  

  

Arvosana:

       

Takakannesta:

Nea, Niilo ja Venla lähtevät lomalle Hossan kansallispuistoon, mutta törmäävät arvoitukseen. Mitä tunnuksettomien valkoisten rekkojen kyydissä kuljetetaan, ja minne? Lasten uteliaisuus vie heidät röyhkeiden rikollisten jäljille... ja suureen vaaraan. Varastettu metsä -kirjassa saadaan seikkailun myötä myös tietoa luonnon monimuotoisuudesta ja lajikadosta. 

  

Kirjailija Päivi Tuulikki Koskela on kirjoittanut satuja televisioon ja varhaiskasvatuksen käyttöön. Häneltä on julkaistu aiemmin kaksitoista lasten- ja nuortenkirjaa, osa entisellä nimellä Honkakoski. Varastettu metsä on Päivi Tuulikki Koskelan kolmas ympäristöteemainen seikkailukirja. Aiemmin ovat ilmestyneet Seikkailu Itämeressä ja Operaatio IlmastoAreena.

  

171 sivua, Atrain & Nord 2023

  

Kuvittanuut: Hanna Kenakkala

     
Sarjassa ilmestyneet osat:

• Seikkailu Itämeressä
• Operaatio IlmastoAreena
• Varastettu metsä
• Koodinimi susi (ilmestyy kesällä 2024)

Naistenviikko | 🌈 Kuura Juntunen: Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään

"Olo oli kuin olisin vetänyt henkeen tähtien valoa ja nyt se tanssii keuhkoissa."

  

    

Naistenviikkolla 22.7. nimipäiväänsä viettävät Leena, Matleena, Leeni, Lenita

    

Kuura Juntusella on aivan mielettömän upea kirjoittajaääni. Nautin tekstistä todella paljon, kuinka merkityksellisiä jokainen valittu sana oli. Lupaavaa oli esimerkiksi jo epilogissa oleva lause: "Voin myös luvata, että tän tarinan miehet ei halua lakanoiden väliin kanssasi." Samoin kirjan loppupuolella oleva runollinen kohta "Maapallomme pinta halaa paljaita varpaitani" kolahti. Jokaisella lyhyellä luvulla on myös sisältöä kuvaava nimi, esim. luku "jossa inhotaan pöytäliinaa", luku "jossa puhutaan kahvinkeittimelle" ja luku "jossa harjoitetaan nachoterapiaa".

  

Ilmastoahdistukseen saa varmaan lääkkeet nopeammin kuin tavalliseen ahdistukseen. En tiedä, mitä se kertoo mun mielenlaadun heikkoudesta tai Suomen terapiatilanteen ahdingosta. Olis aika mukavaa, jos niistä edes toinen muuttuisi paremmaksi. (s. 14)

  

Pride-lukuhaasteen aikana lukemani Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään kertoo neljästä lukioikäisestä ystävästä, Hellestä, Caesarista, Julianista ja Leenistä. Jokainen on sateenkaareva omalla tavallaan, edustettuina ovat mm. aseksuaalisuus, muunsukupuolisuus ja transihmisyys. Nelikon elämää seurataan yhden kevään ja kesän ajan. Leenillä on ihana tapa puhua murheella (mie/sie), tällaista ei liian usein tule vastaan nuortenkirjoissa.

  

"Mitä pitäis tehdä päästäkseen kanssasi sänkyyn?"

--

"Mie voin vastata!" sanoo Leeni ja sen ilme on juonikas. -- "Vastaus on kovin yksinkertainen: ei ole mahdollista", sanoo Leeni ja virnistää, "aseksuaali." (s. 47)

  

Kertojaääninä vuorottelevat Helle ja Julian. Helle on kaksikosta pessimistisempi ja hänestä on vaikeampaa saada otetta. Teoksen tunnelma on yhtä aikaa sähköisen intensiivinen ja suloisen unenomainen. Kirjan aikana ihastutaan ja rakastutaan, mutta särjetään myös sydämiä. Harmillisesti kirjan loppupuolella olevien tapahtumien myötä oli pakko pudottaa yksi tähti pois arvostelusta, sillä se oli jollakin tapaa liian helppo ja ilmeinen tapa taputella tarina kasaan, mutta jätti samalla jälkeensä tylpän jomottavan tunteen, vaikka sitä osasikin odottaa. Toivottavasti jossakin on rinnakkaistodellisuus, jossa asiat menevät toisin.

  

Leeni  on päivä päivältä kauniimpi. -- sen kasvoille ilmestyy päivittäin uusia pisamia. Mun avaruusprinsessani tähtikuviot seikkailevat sen nenällä ja poskipäillä. (s. 147)

  

Koin paljon samaistumisen hetkiä, vaikka olenkin hahmoja 20 vuotta vanhempi. Oli ihastuttavaa seurata Hellen matkaa omaan muunsukupuolisuuteensa, nähdä hänen valitun perheensä kasvavan ja tavata Julianin transiuden hyväksyvä mummo, samaan aikaan kun hänen äitinsä käyttää lapsestaan (toivottavasti vahingossa) tämän deadnamea. Olisipa tällaisia kirjoja ollut jo silloin, kun olin itse teini. Ainoa omalta tuntuva sana tuolloin oli androgyyni, nykyään tiedän oikean sanani olevan genderqueer. Samoin aseksuaalisuus ja demiseksuaalisuus eivät tuolloin olleet lainkaan tunnettuja termejä omanikäisteni keskuudessa. Onneksi voi vielä näinkin kypsemmälläkin iällä löytää termejä omaa olemistaan kuvaamaan. 

  

Caesar nurisee jotain siitä, että sen enkelinkiharat menee ihan sekaisin. Julian päättää siis tehdä ainoan tehtävissä olevan asian ja se nousee varpailleen pörröttääkseen Caesarin hiuksia. (s. 208)

  

Joku oli kommentoinut Goodreadsissa, että kirjassa pörrötetään liian usein eri hahmojen hiuksia, mutta minua se ei haitannut. Enemmänkin kiinnitin huomiota hahmojen ihastuttavan erikoisiin nimiin. Keskeisen porukan lisäksi teoksessa esiintyvät nimittäin Dante, Jalava, Salomo kuin myös Gabriel. Ei ehkä ihan perinteisiä nimiä suomalaisille nuorille, mutta mitäs siitä, hyvä vaan jos nimigalleria laajenee. En malta odottaa, mitä Juntunen kirjoittaa seuraavaksi.

  

Mä en ole nainen. Kai. Kai. Paino sanalla kai. 

Ja musta tuntuu, että ymmärrän sen vasta nyt. Enpäs. Ymmärsin sen jo aikoja sitten mutta – En usko, että haluan ymmärtää.

--

Millaistakohan on olla trans? Taisiis, mä kai luulen olevani jotain muuta kuin tyttö, mutta millaista on oikeesti elää loputtomassa epäilyksessä?

--

Millaista on olla trans? 

Joka kerta kun mä katson peiliin, näen jonkun toisen, näen jonkun olennon, jonka sisälle mut on laitettu elämään. Pelkkä ajatus siitä, että joku lukee mua väärin, kuulee mut väärin, luulee, että mä olen nainen -- Mä olen niin -- väsynyt kuvittelemaan, millaista mun elämä voi olla, jos olisin vapaa, jos en eläisi näin ja tässä kehossa. (s. 31-32 ja 80)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Mun nimi on Helle ja tää tässä on kertomus siitä, kuinka mä kuolin.
  
Me neljä ollaan ihan niin kuin te, mä olen ihan niin kuin sä ja sä olet ihan niin kuin me kaikki. Me ollaan ihan tavallisia. Me synnytään, eletään ja kuollaan. Maailma pyörii akselinsa ympäri taukoamatta ja päivä vaihtuu aina seuraavaan.
  
Meidän kämppä on ihan pikkuinen, yhtä isoa huonetta koko roska, ja me kutsutaan sitä tuttavallisesti olokeittiömakuuhuoneeksi tai olomakuukeittiöksi, tai joksikin vastaavaksi.
  
On yhä perjantai, mutta se ei olekaan tavallinen maailmanparannusperjantai, vaan se on aivan erityinen vegaaninen vadelmakakkuperjantai.
  
Tervetuloa seuraamaan katastrofia.
  
Helle, Julian, Leeni ja Caesar lähtevät seikkailulle selvittämään, mitä tarkoittaa muunsukupuolisuus, miten saadaan aikaan jaffapullomuistoja ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ehkäpä vastaukset löytyvät Itä-Suomesta (tai internetistä).

  
271 sivua, Kustannus Z 2022

   

Luettu myös täällä: Kirjaimia

🌈 Queer romantiikkaa maailmanlopun jälkeen | Erik J. Brown: All That's Left in the World

"We weren't made for a world like this. 

Before the bug, there were rules and regulations and laws. 

We had years of moral code ingrained in our minds and now non of it matters. 

Does anything matter?"

    

  

Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaaste, Helmet 42) Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa, Queer-lukuhaaste: Nuorten tai YA-kirja, YA-lukuhaaste: LGBTIQA+, Scifi-lukuhaaste: LGBTIQA+

  

Varoitus! Tämä kirja on niin hyvä, että se saattaa aiheuttaa yllättävää unettomuutta, koska sitä on niin vaikea laskea käsistään.

  

Eliot Schreferin The Darkness Outside Us joutuu nyt väistymään vuoden parhaan kirjan paikalta yhden portaan alemmas, sillä huh, All That’s Left in the World on niin hyvä. Kannatti kyllä pyytää kirjastoa hankkimaan tämä. Erik. J. Brown kertoo teoksen lopussa, että kirjoitti tarinan, koska post-apokalyptisiä queer tarinoita ei ole.

  

It was as if no one learned anything from the other viruses that came before. Spanish flu, Hong Kong flu, Ebola, HIV and AIDS, swine flu, and more recently Covid. All the diseases the news used to compare this virus to when nothing was like this. They thought civilisation would be fine because it was before, The world gave us warnings but they went unheeded. At the cost of everything. (s. 22)

  

Koronan jälkeen tulee vielä pelottavampi pandemia, joka tappaa arviolta 99,99% väestöstä. Kirjassa on kaksi näkökulmahenkilöä. Andrew on astunut karhunrautaan ja nilkuttaa pari päivää myöhemmin Jamisonin mökin ovelle. Sen sijaan, että Jamie ampuisi vieraan pojan, hän ottaakin tämän hoidettavakseen.

  

Wake up, smile: the apocalypse has provided a cute boy to nurse us back to health.

--

what are the odds that I stepped in a bear trap and meet another gay guy in the middle of the Pennsylvania woods after a viral apocalypse? -- how many queer people my age could be left? (s. 32 ja 57)

  

Andrewilla on deadline, jolloin hänen täytyisi olla parin osavaltion päässä nykyisestä sijainnistaan, niinpä loukkaantuminen tulee hyvin harmilliseen väliin. Tosin elämä Jamien kanssa mökillä on niin mukavaa (onhan poika aikamoinen silmäkarkki), että Andrew harkitsee jäävänsä sinne pysyvästi. Kun maailma yllättäen ilmoittaa, että aivan kaikki eivät olekaan kuolleet tai yhtä ystävällisiä, pojille tulee valinnan paikka, mitä he haluavat.

  

The world ended and there's nothing left but shit.

And him.

Us. 

So that's all right, then. (s. 300)

  

Tämä kirja aiheuttaa sydämen tykytyksiä sekä kynsien pureskelua Andrewin ja Jamien tutustuessa toisiinsa ja opetellessaan uuden maailman pelisääntöjä.

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Jamie and Andrew are strangers, and two of the last people on Earth. They don't know what they'll find on their perilous journey ... but they may just find each other. A queer romance about courage, hope and humanity - this is How I Live Now with the heart of Simon Vs The Homo Sapiens Agenda.

  

When the Superflu wipes out most of the population, Jamie finds himself completely alone in a cabin in the woods - until an injured stranger crosses his path.

  

Life is dangerous now and, armed with a gun, Jamie goes to pull the trigger. But there's something about Andrew... something that stops Jamie in his tracks. Jamie takes him in, and as Andrew heals and they eventually step out into the strange new world, their relationship starts to feel like more than just friendship...

  

But trouble isn't far behind. As the boys make a perilous journey south, they'll come face to face with a world torn apart and society in ruins. And who, or what, will they find waiting for them at the end of it all?

  

354 sivua, Hodder Children’s Books 2022

Dekkariviikko | Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas

"En enää edes tiedä, mikä on oikein - kaikki on niin sekavaa.

En ole varma, olenko sittenkään se kiltti tyttö, joka luulin olevani.

Olen kadottanut hänet matkan varrelle."

  

  

Ajotien päässä oli pieni puukyltti, jossa luki kuluneilla kaiverruskirjaimilla Ivy House.

Pyöreillä pikkukivillä päällystetty väylä nousi loivasti kohti punatiilistä taloa,

joka oli lähes kokonaan muratin kätkemä. (s. 237)

  

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä, Dekkariviikot kirjablogeissa

  

Enpäs ole hetkeen lukenut yhtä mukaansa tempaavaa kirjaa kuin tämä Holly Jacksonin somessa paljon hehkutusta ja palkintojakin saanut Kiltin tytön murhaopas, joka on fiktiivistä true crimea kirjamuodossa. Hei vaan lukujumi, toivottavasti ei ihan pian nähdä!

  

Pieni englantilainen kaupunki, jota ravisutti kaksi nuorten kuolemaa vuonna 2012. Pippa on päättäväinen nuori, joka on varma, että koko totuutta tapahtumien kulusta ei ole kerrottu, sillä mediaan annetuissa tiedoissa on epäjohdonmukaisuuksia. Hän on varma, että Sal on syytön tyttöystävänsä Andien kuolemaan. Hänellä on vain muutama viikko aikaa selvittää viisi vuotta vanha tapaus.

  

Teoria 1: "Andie Bellin tappoi joku kolmas osapuoli, mutta Sal oli jollain tavoin mukana tai osallisena teossa, esimerkiksi avunantajana rikoksen jälkeen. -- syyllisyys ajoi hänet itsemurhaan" 

Teoria 2: "Kolmas osapuoli tappoi Andien, eikä Salilla ollut mitään tekemistä asian, sen paremmin kuin tietoa tapahtuneesta. Se, että hän joitain päiviä myöhemmin teki itsemurhan, ei johtunut murhamiehen syyllisyydentuskista, vaan muista seikoista, esimerkiksi henkisestä kuormituksesta, jonka tyttöystävänkatoaminen aiheutti." 

Teoria 3: "Andien murhasi sinä perjantain joku kolmas osapuoli. Tappaja tiesi, että Andien poikaystävä Sal olisi täydellinen epäilty. -- Andien tappaja murhasi Salin ja sai kuoleman näyttämään itsemurhalta." 

Teoria 4: "Kukaan ei tappanut Andie Belliä, sillä hän on edelleen elossa. Hän lavasti katoamisensa, ja sitten hän houkutteli Salin metsään, murhasi tämän ja lavasti tapahtuneen näyttämään itsemurhalta."

  

En yleensä ole mikään dekkareiden suurkuluttaja, vaan luen keksimäärin vain pari genren teosta vuodessa. Tässä oli kuitenkin juuri oikeanlaiset palaset, jotka takaavat viihtymiseni: murhaa ei tutki poliisi tai etsivä, vaan ns. tavis, johon voi samaistua. Tykästyin kouluprojektia tekevään, lukioikäiseen Pippaan ja hänen perheeseensä heti. Samoin murhista syytetyn ja itsemurhan näennäisesti tehneen pojan veli Ravi on hurmaava. 

  

Lisäksi miljöö on kiehtova ja kirjailija käyttää upeaa kieltä, kuten: "hiljaisuus ei kuitenkaan ollut kiusallinen, sillä se täyttyi kummankin itsekseen pyörittelemien ajatusten ylijäämäpaloista" ja "tuntuu kuin silmäni olisivat kasvattaneet itselleen pikkuruiset kintut, joilla ne nyt kapuavat ulos kuopistaan ja kiirehtivät liiskautumaan tietokoneeni näytölle kuin irvokkaat pikku koiperhoset". Plussaa myös siitä, että tässä oli tavallisen kerronnan seassa erilaisia tekstityyppejä, kuten Pippan tutkimuspäiväkirjaotteita ja translitteroituja haastatteluja.

    

"Mitä aiot?" 

"Otan käyttöön Etsi ystäväni -toiminnon puhelintemme välille. -- Nyt saamme toistemme paikkatiedot pysyvästi. Ja kas", Pip sanoi ravistaen puhelintaan ilmassa, "meillä on jäljityslaite." 

"Olet vähän pelottava", Ravi sanoi. (s. 351)

  

Oli todella kiehtovaa hypätä mukaan Pipin tutkimuksiin. Tosin pari kertaa oli sanottava samaa, mitä Ravikin sanoo: "Noin fiksuksi ihmiseksi olet nyt tosi pölvästi". Lukija on nimittäin Pippaa edellä parin asian päättelyssä ja on aina raivostuttavaa huutaa fiktiivisen romaanin hahmolle, että tajua tämä asia nyt! Kirjassa on todella kirjava hahmojoukko, sillä Pipin isä on kotoisian Nigeriasta, hänen paras ystävänsä Cara on tullut kaapista ja Ravin perhe on intilaista sukua. Rasismista ei paljoa kirjassa puhuta, mutta ne pari kohtaa, missä asia nousee esille, ovat sitäkin merkittävämpiä. 

  

Näkisin tämän mielelläni leffana tai tv-sarjana. Ja tämä kannattaa lukea heidänkin, jotka eivät yleensä YA:ta lue, viihtyvyys on taattu. Miinustan hieman alaspäin viidestä tähdestä, koska tässä on lopussa yksi todella kliseinen juonenkäänne - varoitan, että nenäliinat kannattaa ottaa esille, kun lukee. Pipin tutkimukset nimittäin ovat herättäneet jonkun mielenkiinnon, eikä tuo joku ole lainkaan tyytyväinen menneiden kaiveluun. Eräs Pippan perheenjäsen joutuu tuntemattoman tähtäimeen. 

  

Kirjastossa oli hämärää ja tunkkaista, ja Pipin sieraimiin tulviva ilma oli täynnä vanhojen kirjojen hurmaavaa, kosmista hajua (s. 304)

   

  

Arvosana:

        

Takakannesta:
Kansainvälinen menestysdekkari pitää jännityksessä yllättävään loppuratkaisuun saakka.
  
Viisi vuotta sitten Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andie Bellin. Poliisi tietää, että Sal teki sen. Kaikki kaupungissa tietävät, että Sal teki sen.
  
Mutta murhan jälkimaininkien kalvamassa pikkukaupungissa kasvanut Pippa Fitz-Amobi ei ole asiasta niin varma. Kun Pippa valitsee tapauksen kouluprojektinsa aiheeksi, hän pääsee perille salaisuuksista, joita joku on epätoivoisesti yrittänyt pimittää. Jos todellinen tappaja on edelleen vapaalla jalalla, kuinka pitkälle hän on valmis menemään salatakseen tekonsa?

  
Suomentanut: Leena Ojalatva, 416 sivua, Karisto 2022
  
Alkuperäinen nimi: A Good Girl's Guide to Murder (2019)

    

Luettu myös täällä: Siniset helmet, Kirjapöllön huhuiluja, Kirsin kirjanurkka, Luetut.net, Lukufiilis

  

Samankaltaista luettavaa: Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee, E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita

Dekkariviikko | Lapset ratkovat ongelmia niin Maassa kuin Kuussakin

"Oliko pölypallero herännyt eloon? Oliko sille kasvanut jalat ja tietoisuus?

    

– Oletko sinä Pölykoira? T-bot huusi piilostaan.

  

– Qwark! otus haukahti."

  

  

Riina ja Sami Kaarlan sekä Anders Vacklinin kynäilemä Pet Agents -sarja on ollut todella kiehtova sekoitus scifiä ja söpöjä eläimiä (etenkin Peliin kätketyt oli huima), mutta tällä kertaa ei kolahtanut. Olisin halunnut pitää enemmän, mutta ei. Tässä oli kaiken lisäksi useita kirjoitusvirheitä. Esimerkiksi alkaen siitä, että kirjan nimi on typotettu selkämykseen "Tehtäva Kuussa".

  

– Uskotteko, että on muita planeettoja, joilla on elämää? X kysyy.

--

– Minä en usko avaruusolioihin, sanoi Kati-e

--

– Sinäkin olet avaruusolio, Timi sanoi Kati-elle vakuuttavalla äänellä. – Tiedekeskuksessa sanottiin, että kaikki aineet, joita ihmisissä on, ovat syntyneet tähtien ytimissä. Olet tähtien lapsi. (s. 44-45)

  

Sarjan kahdeksannessa osassa ollaan tosiaan Kuussa ja voisi kuvitella, että tarjolla olisi vielä enemmän scifiherkkuja kuin aikaisemmin ja noh, olihan niitä. Samaan aikaan tämä vaan oli kaikkein epäuskottavin teos tähän mennessä. Kyllä, minä olen se ihminen, joka olettaa ja vaatii lastenkirjoiltakin loogisuutta - samaan aikaan, kun hyväksyy, että kuusivuotias voi koodata robotin, joka puhuu eläinten kielillä. Lukijaa ei kuitenkaan tule iän perusteella aliarvioida. Seuraa juonipaljastuksia, jotka kannattaa lukea harkiten eteenpäin.

  

En usko hetkeäkään, että jos jollakin on olemassa androidin rakentamiseen tarvittava teknologia, Nasaa vastaava Nao tuskin käyttäisi laatikkomaisia robotteja, joilla on monotoninen ääni. Siis hyvänen aika, Kati-en rakentaman Ti-bot on niin paljon edistyneempi! Yksi uusista hahmoista on pahasti allerginen ja jäin miettimään, eikö tuota vaivaa (joka on itselleni harmillisen tuttu) ole vieläkään ratkaistu. Kun tällä hetkellä on jo tutkimuksia esim. kissa-allergian vastaisesta rokotteesta.

  

Ja jos avaruustukikohdan vieressä olisi vuosikymmeniä ollut ulkoavaruudesta kotoisin oleva avaruusvalas ja sen telepaattinen matkustaja, miten kummassa se olisi voinut säilyä piilossa. Ja miksi vasta kuu-turismi oli vaarantava tekijä, ei pysyvä kaupunki kivenheiton päässä? Ja miksi kummassa Nao pyytäisi apua joukolta lapsia, kun heillä on käytössään planeetan terävimmät tyypit?

  

– Esittelen vielä robottimekaanikkomme Selene Lyyran. Hän on kyborgi. 

Kuvaan tuli nainen, joka heilautti konekättään. 

– Tiedättekö mikä on kyborgi? Selene kysyi. 

– Ihminen, johon on yhdistetty teknologiaa, Timi tiesi. 

– Aivan oikein, Selene sanoi. – Minulla on robottikäsi. Tavallaan myös ihmiset, joilla on vaikkapa kuulokoje tai sydämentahdistin, ovat kyborgeja. (s. 30-33)

  

Teoksen nykyaikaamme edistyneemmässä maailmassa tuskin kutsuttaisiin mekaanisen proteesin käyttäjää kyborgiksi (viittaus kuulolaitteen tai sydämen tahdistimen käyttäjiin on myös liian antiikkinen). Tuollainen proteesi olisi joko täysin arkipäiväinen tai tilalle olisi tyyliin kasvatettu petrimaljassa uusi käsivarsi. Kyborgi tuntuukin vain inhottavalta slurrilta.

  

Toinen slurri on sanan "hullu" runsas viljely, esim. lemmikit ovat tulleen "kuuhulluiksi". Kati-e käyttäytyy epäloogisesti hahmollensa, sillä hänestä on tullut someriippuvainen perustettuaan lemmikkiaiheisen tubekanavan (mikä tuntuu askeleelta taaksepäin vrt. nykyhetken levysoitin intoilu). Miksi läppärikin näyttää samalta kuin nykyään, eikä esimerkiksi hologrammiprojektiolta (teknologia kun on teoksen maailmassa olemassa).

  

En voinut kuin painaa kämmenen otsaani kirjan lopussa olevaan vinksahtaneen androidin masinoimaan robotit vs. lemmikit taisteluun. Olisi edes menty samanlaisella meiningillä kuin Wall-essa huoltoa kaipaavien robottien karatessa riehumaan, mutta ei. Tämä ei ollut viihdyttävä ratkaisu. Ja niin hyvä alku kuin tällä olikin Earth hourissa, en ollut uskoa, että lopussa päädyttiin tällaiseen kakofoniaan.

  

Tässä tuntui olevan paljon viittauksia suuntaan jos toiseen. Esimerkiksi identtisten lentäjäsiskojen sukunimi on Wright (lentäjäveljekset Wright), Kuun ainoan kaupungin nimi on Artemis (Andy Weirillä on  teos, joka sijoittuu niin ikään kuukaupunki Artemikseen) ja avaruusvalas näyttää lähtiessään aivan Final Spacen Mooncakelta. Mutta pakko antaa plussaa karhukaisista! Odotin koko ajan, että ratkaisu Kuun lemmikkiongelmiin olisi liittynyt jotenkin mycelial networkiin (tai vastaavaan), niin kuin Star Trekissä, mutta olikin paljon tylsempi. Jospa seuraava osa olisi tasollaampi.

  

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmanneet lapsiagentit matkalla avaruudessa!

  

Pet Agents -sarjan kahdeksannessa osassa lemmikkiagentit kutsutaan Kuuhun selvittämään kimuranttia avaruusmysteeriä.

  

Kun kuuaseman eläimet alkavat käyttäytyä kovin oudosti, Lemmikkiagentit saavat jännittävän tehtävän. Mutta selviääkö arvoitus koskaan, kun Kati-e ratkoo Kuustakin käsin vain maapallon lemmikkiongelmia huippusuositulla YouTube-kanavallaan? Ja voiko Ti-bot olla oikeassa… Onko syyllinen sittenkin avaruusolento?  

  

176 sivua, Tammi 2023

 

 Sarjassa ilmestyneet:

• Täältä tullaan, lemmikit!
• Varkaan jäljillä
• Kadonnut kenttä
• Peliin kätketyt
• Pinnan alla
• Lumen saartamat
• Eläinten kaupunki
• Tehtävä Kuussa
• Viidakon valtiaat (tulossa joulukuussa 2023)

  

*****

  

"– Meidän kaikkien valinnoista riippuu, millainen maailma on tulevaisuudessa."

  

  

Lukuhaasteissa: Helmet 2023: 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta

  

Operaatio IlmastoAreena päätyi lukulistalleni tavattuani kirjailija Päivi Tuulikki Koskelan Oulun kirjallisuuden talon kirjagrammaajaillassa tammikuussa. Suhtauduin kirjaan aluksi varauksella, sillä sen Goodreads-keskiarvo oli vain 2,5 tähteä, enkä löytänyt teoksesta ainoatakaan arvostelua netistä. En ymmärrä, miksi tästä ei puhuta enempää, sillä teoksessa on kiinnostava teema, hyvät hahmot ja upeaa kieltä. 

  

Niilolla oli ollut mummulassa selittelemistä, kun hän oli ilmestynyt yltä päältä mudassa ja naarmuilla. Mummu oli kuitenkin suhteutunut asiaan tyynesti. 

– Seikkaillessa joskus ryvettyy, mitäpä siitä. (s. 60)

  

Nea ja Niilo matkaavat junalla Helsingistä Ouluun. Heidän on tarkoitus viettää osa kesälomastaan Iissä asuvien mummon ja papan luona. Heidän ystävänsä Venla on päässyt myös mukaan ja kolmikko odottaa innoissaan, mitä kaikkea loman aikana ehtii tekemään.

  

Yhtäkkiä oli kuin he olisivat ajaneet satukirjaan. Tie kapeni. Vanhat puutalot valkoisiksi maalattuine ristikkoikkunoineen reunustivat tietä. Koivu huojui leppeästi tuulessa, sinisenä välkehtivä joki vilahteli talojen välissä, kukkaruukut ikkunalaudoilla pursuivat erivärisiä kukkia. (s. 7)

  

Aivan mainio teos siitä, kuinka lapset ja nuoret käyvät monikansallista jättifirmaa vastaan paljastaakseen heidän päästöhuijauksensa. Clean Energyllä ei olekaan ihan niin puhtaat paperit taskussa kuin se antaa olettaa. Tuulivoimaloiden sijaan sähköä tuotetaankin paljon törkyisemmillä menetelmillä, mutta toiminta on piilotettu nerokkaasti. Äärimmäisen ajankohtainen ja ajatuksia herättävä teos kaikenikäisille.

   

– Älytöntä, että jotkut tekee rahan takia tuollaista, vaikka ilmastonmuutos uhkaa koko maapalloa. (s. 111)

  

Menee hyvin esimerkiksi Geoetsivien ja Ryhmä Errorin lukijoille, joskaan alakoululaisista kaikkein nuorimmat eivät välttämättä saa teoksesta sen koko tehoa irti. Aikuislukijana viihdyin myös todella mainiosti, vaikka loppupuolta olisikin voinut hieman venyttää, nyt palaset loksahtelivat paikalleen ihan pikkuruisen liian helposti. Onnellinen loppu saa kuitenkin luottamaan nuorten sukupolven kykyyn muuttaa asioita tulevaisuudessa parempaan suuntaan.

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

Kesälomareissu saa odottamattoman käänteen, kun dronen avulla löydetään salaperäinen laitos keskeltä suota. Nea, Niilo ja Venla koettavat uusien ystäviensä kanssa paljastaa suuren luokan huijauksen koko maailmalle. Onnistuvatko he? Onko koko maapallo lopulta vaarassa?

  

Operaatio IlmastoAreena vie lukijansa jännittäviin seikkailuihin, joiden lomassa saadaan myös ilmastonmuutokseen liittyvää tietoa.

  

Kirjailija Päivi Tuulikki Koskela on kirjoittanut satuja televisioon ja varhaiskasvatuksen käyttöön. Häneltä on julkaistu aiemmin yksitoista lastenkirjaa, osa entisellä nimellä Honkakoski. Operaatio IlmastoAreena on Päivi Tuulikki Koskelan toinen ympäristöteemainen lasten seikkailukirja. Ensimmäinen, Seikkailu Itämeressä, julkaistiin 2021.

  

129 sivua, Atrain & Nord 2022

  

Kuvittanuut: Hanna Kenakkala

     
Sarjassa ilmestyneet osat:

• Seikkailu Itämeressä
• Operaatio IlmastoAreena
• Varastettu metsä (ilmestyy heinäkuussa 2023)

    

Luettu myös täällä: Lastenkirjahylly