Dekkariviikko | Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas

"En enää edes tiedä, mikä on oikein - kaikki on niin sekavaa.

En ole varma, olenko sittenkään se kiltti tyttö, joka luulin olevani.

Olen kadottanut hänet matkan varrelle."

  

  

Ajotien päässä oli pieni puukyltti, jossa luki kuluneilla kaiverruskirjaimilla Ivy House.

Pyöreillä pikkukivillä päällystetty väylä nousi loivasti kohti punatiilistä taloa,

joka oli lähes kokonaan muratin kätkemä. (s. 237)

  

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä, Dekkariviikot kirjablogeissa

  

Enpäs ole hetkeen lukenut yhtä mukaansa tempaavaa kirjaa kuin tämä Holly Jacksonin somessa paljon hehkutusta ja palkintojakin saanut Kiltin tytön murhaopas, joka on fiktiivistä true crimea kirjamuodossa. Hei vaan lukujumi, toivottavasti ei ihan pian nähdä!

  

Pieni englantilainen kaupunki, jota ravisutti kaksi nuorten kuolemaa vuonna 2012. Pippa on päättäväinen nuori, joka on varma, että koko totuutta tapahtumien kulusta ei ole kerrottu, sillä mediaan annetuissa tiedoissa on epäjohdonmukaisuuksia. Hän on varma, että Sal on syytön tyttöystävänsä Andien kuolemaan. Hänellä on vain muutama viikko aikaa selvittää viisi vuotta vanha tapaus.

  

Teoria 1: "Andie Bellin tappoi joku kolmas osapuoli, mutta Sal oli jollain tavoin mukana tai osallisena teossa, esimerkiksi avunantajana rikoksen jälkeen. -- syyllisyys ajoi hänet itsemurhaan" 

Teoria 2: "Kolmas osapuoli tappoi Andien, eikä Salilla ollut mitään tekemistä asian, sen paremmin kuin tietoa tapahtuneesta. Se, että hän joitain päiviä myöhemmin teki itsemurhan, ei johtunut murhamiehen syyllisyydentuskista, vaan muista seikoista, esimerkiksi henkisestä kuormituksesta, jonka tyttöystävänkatoaminen aiheutti." 

Teoria 3: "Andien murhasi sinä perjantain joku kolmas osapuoli. Tappaja tiesi, että Andien poikaystävä Sal olisi täydellinen epäilty. -- Andien tappaja murhasi Salin ja sai kuoleman näyttämään itsemurhalta." 

Teoria 4: "Kukaan ei tappanut Andie Belliä, sillä hän on edelleen elossa. Hän lavasti katoamisensa, ja sitten hän houkutteli Salin metsään, murhasi tämän ja lavasti tapahtuneen näyttämään itsemurhalta."

  

En yleensä ole mikään dekkareiden suurkuluttaja, vaan luen keksimäärin vain pari genren teosta vuodessa. Tässä oli kuitenkin juuri oikeanlaiset palaset, jotka takaavat viihtymiseni: murhaa ei tutki poliisi tai etsivä, vaan ns. tavis, johon voi samaistua. Tykästyin kouluprojektia tekevään, lukioikäiseen Pippaan ja hänen perheeseensä heti. Samoin murhista syytetyn ja itsemurhan näennäisesti tehneen pojan veli Ravi on hurmaava. 

  

Lisäksi miljöö on kiehtova ja kirjailija käyttää upeaa kieltä, kuten: "hiljaisuus ei kuitenkaan ollut kiusallinen, sillä se täyttyi kummankin itsekseen pyörittelemien ajatusten ylijäämäpaloista" ja "tuntuu kuin silmäni olisivat kasvattaneet itselleen pikkuruiset kintut, joilla ne nyt kapuavat ulos kuopistaan ja kiirehtivät liiskautumaan tietokoneeni näytölle kuin irvokkaat pikku koiperhoset". Plussaa myös siitä, että tässä oli tavallisen kerronnan seassa erilaisia tekstityyppejä, kuten Pippan tutkimuspäiväkirjaotteita ja translitteroituja haastatteluja.

    

"Mitä aiot?" 

"Otan käyttöön Etsi ystäväni -toiminnon puhelintemme välille. -- Nyt saamme toistemme paikkatiedot pysyvästi. Ja kas", Pip sanoi ravistaen puhelintaan ilmassa, "meillä on jäljityslaite." 

"Olet vähän pelottava", Ravi sanoi. (s. 351)

  

Oli todella kiehtovaa hypätä mukaan Pipin tutkimuksiin. Tosin pari kertaa oli sanottava samaa, mitä Ravikin sanoo: "Noin fiksuksi ihmiseksi olet nyt tosi pölvästi". Lukija on nimittäin Pippaa edellä parin asian päättelyssä ja on aina raivostuttavaa huutaa fiktiivisen romaanin hahmolle, että tajua tämä asia nyt! Kirjassa on todella kirjava hahmojoukko, sillä Pipin isä on kotoisian Nigeriasta, hänen paras ystävänsä Cara on tullut kaapista ja Ravin perhe on intilaista sukua. Rasismista ei paljoa kirjassa puhuta, mutta ne pari kohtaa, missä asia nousee esille, ovat sitäkin merkittävämpiä. 

  

Näkisin tämän mielelläni leffana tai tv-sarjana. Ja tämä kannattaa lukea heidänkin, jotka eivät yleensä YA:ta lue, viihtyvyys on taattu. Miinustan hieman alaspäin viidestä tähdestä, koska tässä on lopussa yksi todella kliseinen juonenkäänne - varoitan, että nenäliinat kannattaa ottaa esille, kun lukee. Pipin tutkimukset nimittäin ovat herättäneet jonkun mielenkiinnon, eikä tuo joku ole lainkaan tyytyväinen menneiden kaiveluun. Eräs Pippan perheenjäsen joutuu tuntemattoman tähtäimeen. 

  

Kirjastossa oli hämärää ja tunkkaista, ja Pipin sieraimiin tulviva ilma oli täynnä vanhojen kirjojen hurmaavaa, kosmista hajua (s. 304)

   

  

Arvosana:

        

Takakannesta:
Kansainvälinen menestysdekkari pitää jännityksessä yllättävään loppuratkaisuun saakka.
  
Viisi vuotta sitten Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andie Bellin. Poliisi tietää, että Sal teki sen. Kaikki kaupungissa tietävät, että Sal teki sen.
  
Mutta murhan jälkimaininkien kalvamassa pikkukaupungissa kasvanut Pippa Fitz-Amobi ei ole asiasta niin varma. Kun Pippa valitsee tapauksen kouluprojektinsa aiheeksi, hän pääsee perille salaisuuksista, joita joku on epätoivoisesti yrittänyt pimittää. Jos todellinen tappaja on edelleen vapaalla jalalla, kuinka pitkälle hän on valmis menemään salatakseen tekonsa?

  
Suomentanut: Leena Ojalatva, 416 sivua, Karisto 2022
  
Alkuperäinen nimi: A Good Girl's Guide to Murder (2019)

    

Luettu myös täällä: Siniset helmet, Kirjapöllön huhuiluja, Kirsin kirjanurkka, Luetut.net, Lukufiilis

  

Samankaltaista luettavaa: Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee, E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita