Näytetään tekstit, joissa on tunniste dekkariviikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dekkariviikko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Dekkariviikko | Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan

"Ellet päästä ulos sitä, mikä sisälläsi velloo, pelkään -- että se tappaa sinut. Ja pian."
  
  
Lukuhaasteissa: Dekkariviikko, YA-lukuhaaste: Kannessa on kaksi ihmistä, Helmet-lukuhaaste: 7. Kirjassa rakastutaan

Karen M. McManusin YA Neljä askelta murhaan on nopealukuinen, runsaskäänteinen mysteeri vailla raakaa kuvailua, siis juuri passeli kesädekkariksi sellaiselle lukijalle, joka haluaa lukea cozy crimea.

Kannat aika monia salaisuuksia -- Ole varovainen. Sellainen voi pidemmän päälle kuluttaa (s. 301)

Lukioikäisen Brynnin perhe joutuu muuttamaan takaisin kaupunkiin, josta he lähtivät neljä vuotta aiemmin. Brynnillä on huonoja muistoja koulusta, jonne palaa. Hänen paras ystävänsä Tripp oli katkaissut välit hyvin julkisella ja valheellisella tavalla, eikä sellaista voi helposti unohtaa, saati antaa anteeksi. Brynn hakee harjoittelijaksi true crime podcastiin esittelemällä kotikaupunkiaan vuosia aiemmin kohauttaneen kuolemantapauksen, jonka selvittäminen oli jäänyt kesken.

Täällä on liikaa kasveja -- En pidä siitä. En ole tykännyt olla tällaisen vihreyden keskellä sitten sen päivän siellä metsässä. (s. 56)

Vanhojen, kaapin perälle haudattujen luurankojen penkominen päivänvaloon johtaa monenlaiseen kiemuraan Brynnin elämässä. Yhden niistä ollessa tiivis yhteistyö Trippin kanssa kuolleen opettajan muistoksi perustettavan puutarhan suunnitteluryhmässä. Brynn päättää käyttää tilannetta hyväkseen, olihan Tripp yksi niistä kolmesta, jotka ruumiin löysivät. Tapahtumia seurataan vuoroin Brynnin ja vuoroin Trippin näkökulmista, välillä ollaan myös Trippin neljän vuoden takaisissa muistoissa.

Jos tämä lasketaan ensitreffeiksemme, voin virallisesti ilmoittaa, että ahterista on. (s. 263)

Tässä on paljon samaa kuin Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaopas -sarjan kirjoissa, mutta mysteeri ei ollut aivan yhtä vetävä, vaikkakin monikerroksinen kuin sipuli enkä arvannut rikoksen tekijää. Brynnissä on paljon samaa kuin Pipissä, mutta Trippissä on enemmän ulottuvuuksia kuin Ravissa, joten kaksikon yhteentörmäyksistä oli kiehtovaa lukea. Loppuun, missä salaisuuden yksitellen paljastuvat olisin toivonut jotain vähän enemmän, koska tällaisenaan kirjassa oli hieman samea ja kiirehdityn oloinen finaali.
  
Inka Parpola on mielenkiintoinen valinta nuortenkirjojen kääntäjäksi, koska hän käyttää erikoisia ja vanhoja sanoja, joita moni nykyteini tai aikuinenkaan ei ole kovin usein jos koskaan nähnyt. Tällaisia ovat ainakin uutimet, Kiesus sentään, valesäkki, öykeä, mieto (kuvattuna tammikuun säätä), juoppolalli, irtolainen, narauttaa silmät auki, keskiketterä, suklaapisarakeksit (joita paljon myöhemmin kutsuttiin totutummin suklaahippukekseiksi, mutta jostain syystä leivonnan jälkeen Brynnillä oli otsassa piparitaikinaa).
  
Käännökseen oli jäänyt paljon huolimattomuusvirheitä, kuten puuttuvia kirjaimia, mutta pahin kömmähdys oli lauseessa "lyön pakin päälle and peruutan" sivulla 266. Siis ei nyt hyvänen aika voi painettuun kirjaan jäädä enää mitään englanninkielisiä sanoja, vähän lisää tarkkuutta kustannustoimitukseen, tällainen ei näytä hyvältä. 
  
   
Arvosana:
        
Takakannesta:
Pidä ystävät lähelläsi… ja salaisuutesi ominasi. Aloitteleva true crime -toimittaja palaa entiseen kouluunsa ja alkaa tutkia vanhaa murhatapausta.
  
Neljä vuotta sitten Brynn Gallagherin koulun suosituin opettaja murhattiin. Tapauksen saamasta julkisuudesta huolimatta tekijää ei koskaan löydetty. Nyt Brynn palaa vanhaan kouluunsa ja on päättänyt saada selville, miksi opettaja Larkin murhattiin. Hän on saanut harjoittelupaikan true crime -podcastin taustatoimittajana ja saa huomata, että totuutta etsii moni taho, osa mitä raadollisimmin keinoin. McManus on kirjoittanut jälleen kerran YA-dekkarin, josta ei puutu mehukkaita vääriä johtolankoja, yllätyskäänteitä tai romanttista vipinää ja jossa jännitys säilyy viimeisille sivuille asti.
  
Suomentanut: Inka Parpola, 350 sivua, WSOY 2023
  
Alkuperäinen nimi: Nothing More to Tell (2021)
  
Karen M. McManusilta suomennetut kirjat:
  • Yksi meistä valehtelee
  • Yksi meistä on seuraava
  • Yksi meistä on palannut
  • Kaksi voi säilyttää salaisuuden
  • Kolme pahan perii
  • Neljä askelta murhaan
    
Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja 
  
Samankaltaista luettavaa:

maanantai 10. kesäkuuta 2024

Dekkariviikko | Holly Jackson: Kiltti tyttö, kohta kuollut

"Olen tikittävä aikapommi -- En voi antaa rakkaideni olla lähellä, kun pommi räjähtää."
   
   
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi, YA-lukuhaaste: Jännittävä, Dekkariviikko
  
En usein lue dekkareita, mutta silloin kun luen, ovat ne kirjat aina YA:ta tai cozy crimea. Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaopas -sarja kuuluu noista kahdesta ensin mainittuun ja se päättyy tämän kolmannen osan Kiltti tyttö, kohta kuollut myötä. Aluksi en muistanut, mitä sarjan edellisessä osassa tapahtui, mutta sitten tarina vei mukanaan. Pip kärsii pahoista PTSD-oireista, muistuttaen Nälkäpeli-sarjan kolmannen osan Katnissia; hän pyyhkii jatkuvasti näkymätöntä verta käsistään ja syö diileriltä ostettuja diapameja, jotta voisi nukkua edes vähän.
  
Hän pelkäsi yötä muttei pimeää, pelkäsi jopa omia käsiään. Hän oli hajalla. (s. 61)
  
Pidin kirjan kielestä, sen lukuisista kielikuvista ja sanankäänteistä. Pip etsii sopivaa mysteeriä podcastinsa kolmannelle kaudelle. Mysteeriä, jolla voisi hoitaa itsensä kuntoon. Tai niin hän ainakin uskoo. Pip menettää luottamuksensa poliiseihin, jotka eivät ota tosissaan hänen kokemaa ahdistelua ja mahdollista stalkkeria, joka jättää hänen kotinsa eteen kuolleita kyyhkysiä ja liidulla piirrettyjä tikkuhahmoja. Yksi poliisi kehtaa sanoa hänelle, että tekemällä suosittua rikospodcastia Pip on tyrkyttänyt itseään nettitrollien tähtäimeen.
    
Tuntui kuin kaikki käänteet olisi jo ennalta määrätty, kuin näin olisi ollut määrä tapahtua alusta saakka. (s. 177)
  
Teoksen tunnelma on paljon aiempia osia synkempi, ahdistavampi, mutta silti se on samalla tavoin nopealukuinen ja ahmittava. Juonenkäänteitä ei pysty arvaamaan ennalta ja vaikka itse arvasin yhden hahmon roolin kauan ennen Pipiä, loppu oli varsin odottamaton eikä ehkä kaikkien mieluisin jokaiselle lukijalle. Kirja on jaettu kahteen osaan, ensimmäisessä Pip tutkii mm. Jesaritappajaksi kutsutun sarjamurhaajan tapausta ja toisessa osassa. Noh, siitä en voi puhua spoilaamatta, mutta sanotaan vaikka että siitä tule mieleen eräs Netflix-sarja. Murhien ja naisiin kohdistuvien rikosten maailmassa pyöritään vahvasti. 
  
Vielä yksi tapaus, juuri oikea juttu, joka korjaisi hänen sisimpänsä murtumat. (s. 168)
  
Jackson on koko trilogian ajan venyttänyt uskottavuuden rajoja, mutta tässä kolmannessa osassa meininki menee realismin edelle. Kyllähän tämä siis pitää lukijan tiukassa otteessaan, vaikka välillä pyörittelinkin silmiäni, että ei tämä nyt mene ihan läpi. Ja loppupuolen hermoraunio-Pip (ihan syystäkin palasina) oli vain niin epälooginen ja sääliä herättävä reppana, että oli vaikeaa lukea loppuratkaisua. Harmillisesti Pipin ja Ravin suhde jää mysteerin käänteissä huomiotta, olisivat nyt voineet kuherrella enemmänkin kaiken kurjuuden vastapainona. 
  
  
Arvosana:
        
Takakannesta:
Hittidekkari Kiltin tytön murhaopas saa loppuhuipennuksensa trilogian päätösosassa.
  
Itseoppinut etsivä Pip on tottunut tappouhkauksiin viraalin true crime -podcastinsa jälkimainingeissa. Siitä huolimatta Pipiä alkaa huolestuttaa, kun joku lähettää hänelle anonyymisti saman kysymyksen uudestaan ja uudestaan: Kuka etsii sinua, kun sinä katoat?
  
Pian Pip tajuaa, että joku seuraa häntä tosielämässä. Kun hän löytää yhteneväisyyksiä vainoajansa ja kuusi vuotta sitten kiinni jääneen sarjamurhaajan välillä, hän pohtii, onko kaltereiden takana sittenkin väärä mies.
  
Poliisi kieltäytyy toimimasta, joten Pipin on löydettävä epäilty omin päin ennen kuin hänestä tulee seuraava uhri.
  
Suomentanut: Leena Ojalatva, 504 sivua, Karisto 2024
  
Alkuperäinen nimi: As Good As Dead (2021)
  
Sarjassa ilmestyneet:
    
Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Luetut.net
  
Samankaltaista luettavaa: Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan

sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Dekkariviikko 🔎 Geoetsivät mysteerien kimpussa

"Tuntui kuin portin kautta pääsisi astumaan toiseen maailmaan."
  

Johanna Hulkon Geoetsivät-sarjassa ilmestyi vuonna 2017 Suomi 100 -hengessä teos, jossa on kahdeksan tarinaa, jotka sijoittuvat jollekin kiehtovalle kohteelle eri puolilla Suomea. Tarinat päättyvät aina haastavaan arvoitukseen, joista vain kahteen keksin itse vastauksen.
  
Parasta oli, kun pieniin, ohuisiin kivenkappaleisiin sai kaivertaa toisella kivellä reiän. Kaikkien etsivien kaulassa roikkui nyt nahkahihnassa itse tehty kivikoru. (s. 51)
  
Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka on sekoitus salapoliisitarinoita ja matkailua Suomen halki. Hauskasti kaksi kohteista oli ihan lähiseuduilta ja etenkin Kierikki ilahdutti. Olen ollut Kierikissä yhtenä syksynä museo-oppaana Raparperin ikäisiä lapsia luotsaamassa luontopoluilla ja kivikoruja tekemässä, kun vielä opiskelin arkeologiaa. Muista kohteista olen vieraillut myös Hiidenportin kansallispuistossa (on upea, suosittelen), kun kummipoikani oli noin vuoden vanha (eli joskus 21 vuotta sitten siis). 
  
Koko Hiidenportin alue oli juuri sellainen, mistä Raparperi piti: satavuotiaita puuvanhuksia, hämyisiä kuusikoita, huikea rotko ja tuoreita kankaita. (s. 11)
    
Kaikki teoksessa mainitut kohteet:
  • Hiidenportin kansallispuisto, Sotkamo
  • Bengtskärin majakkasaari, Turun saaristo
  • Kierikki-keskus, Yli-Ii
  • Pirunpesä, Kurikka
  • Saamelaismuseo Siida, Inari
  • Hitonhauta, Laukaa
  • Marjaniemi, Hailuoto
  • Lassinlinnan kalliosaari, Näsijärvi, Pirkanmaa

*****
  
"Kirjat kun olivat sillä tavalla hankalia, että ne veivät paljon tilaa
ja niillä oli tapana lisääntyä."
  
  
Geoetsivät ja Linnavuoren lurjus onkin sitten edelliseen osaan verrattuna perinteikkäämpi Geoetsivien seikkailu. 
  
Vietetään kesäloman viimeisiä päiviä ja pian kuudennen luokan aloittava Raparperi, kuten loputkin Geoetsivät ovat innoissaan geokätköilyleiristä, mutta kivaa yhteistoimintaa varjostaa varas. Joku vie kaikkien puhelimet ja rahat leiriläisten ollessa uimassa. Myös veistospuistossa on käynyt pitkäkyntisiä, sillä lyhtyyn laitetut kynttilät katoavat. 
  
Kirjasto ollaan sulkemassa ja se harmittaa etsiviä, onhan lukusalista tullut yksi heidän kokoontumispaikoistaan. He päättävät järjestää mielenosoituksen kirjaston puolesta. Samaan aikaan Raparperin isä koheltaa tuttuun tapaansa ja yrittää saada nimensä Guinnesin ennätysten kirjaan, mitä kummallisimmilla tavoin, esimerkiksi väsäämällä minikirjastomökkejä pihakoivuun.
  
Tutussa, komeassa pihakoivussa kadun varressa oli linnunpönttö. Se oli ilmeisesti juuri se kirjasto, josta isä oli niin vaahdonnut ennen leiriä. (s. 146)
  
Tarinassa on paljon puhetta erilaisista geokätköistä, mysteerin ollessa enemmän sivuroolissa. Erikoisinta kirjassa oli, kun Raparperi alkoi kuulla poliisikoira Paxin "puheen" mielessään. Ei muutoin mitenkään erityisen mieleenjäävä osa sarjaa.
  
  
Arvosanat:
Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka 3,5🔎 | Geoetsivät ja Linnavuoren lurjus 3🔎
  
Takakannesta:
Geoetsivät juhlistavat satavuotista Suomea etsimällä geokätköjä maamme upeimmista luontonähtävyyksistä. Kahdeksan salapoliisitarinan kokoelmassa seikkaillaan mm. Hailuodossa, Hiidenportissa, Bengtskärin majakalla ja Hitonhaudalla. Geokätköilyn lomassa etsivät ratkovat mysteereitä, joiden selvittämiseen lukijakin voi osallistua. Mitä mätää on Geopöhköjen lokimerkinnässä majakkasaarella? Miten löydetään syylliset Pirunpesän parkkipaikan selkkaukseen? Mitä outoa on Inarin reissuötökkähotellin liepeillä tavatuissa naisissa? Entä kuka viidestä pellavapäisestä veljeksestä on syyllinen Marjaniemen limupullovarkauksiin?
  
*****
  
Kesäloman lopuksi Geoetsivät osallistuvat Nokian Linnavuoressa pidettävälle geokätköilyleirille. Leiriläiset majoittuvat ja opiskelevat koululla, jolla kerrotaan kummittelevan. Jo ensimmäisen päivän aikana leiriläisten kännyköitä ja lompakoita katoaa mystisesti. Kun etsivien keinot syyllisen löytämiseksi loppuvat, he saavat apua yllättävältä taholta. Leiri päättyy tiukkaan kätköilykisaan, jonka voittajiksi selviävät vain nopeimmat ja nokkelimmat.
  
Geoetsivät-sarjan yhdeksäs osa tarjoaa jälleen rautaisannoksen geokätköilyä, jännitystä ja huumoria! Etsivien leireillessä heidän kotipuolessaan ollaan sulkemassa rakasta lähikirjastoa. Kirjaston puolesta taistellaan monin tavoin, ja Raparperin isä tekee omalaatuisen maailmanennätyksen.
  
178 / 172 sivua, Karisto 2017-18
  
Kuvittanut: Jari Paananen
   
Sarjassa ilmestyneet:
      
    Luettu myös täällä: Kirjavinkit: Kadonnut muinaispurkka ja Linnavuoren lurjus, Venlan maailma: Kadonnut muinaispurkka ja Linnavuoren lurjus, Lastenkirjahylly: Kadonnut muinaispurkka

    maanantai 12. kesäkuuta 2023

    Dekkariviikko | Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas

    "En enää edes tiedä, mikä on oikein - kaikki on niin sekavaa.
    En ole varma, olenko sittenkään se kiltti tyttö, joka luulin olevani.
    Olen kadottanut hänet matkan varrelle."
      
      
    Ajotien päässä oli pieni puukyltti, jossa luki kuluneilla kaiverruskirjaimilla Ivy House.
    Pyöreillä pikkukivillä päällystetty väylä nousi loivasti kohti punatiilistä taloa,
    joka oli lähes kokonaan muratin kätkemä. (s. 237)
      
    Arvostelukappale
      
    Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä, Dekkariviikot kirjablogeissa
      
    Enpäs ole hetkeen lukenut yhtä mukaansa tempaavaa kirjaa kuin tämä Holly Jacksonin somessa paljon hehkutusta ja palkintojakin saanut Kiltin tytön murhaopas, joka on fiktiivistä true crimea kirjamuodossa. Hei vaan lukujumi, toivottavasti ei ihan pian nähdä!
      
    Pieni englantilainen kaupunki, jota ravisutti kaksi nuorten kuolemaa vuonna 2012. Pippa on päättäväinen nuori, joka on varma, että koko totuutta tapahtumien kulusta ei ole kerrottu, sillä mediaan annetuissa tiedoissa on epäjohdonmukaisuuksia. Hän on varma, että Sal on syytön tyttöystävänsä Andien kuolemaan. Hänellä on vain muutama viikko aikaa selvittää viisi vuotta vanha tapaus.
      
    Teoria 1: "Andie Bellin tappoi joku kolmas osapuoli, mutta Sal oli jollain tavoin mukana tai osallisena teossa, esimerkiksi avunantajana rikoksen jälkeen. -- syyllisyys ajoi hänet itsemurhaan
    Teoria 2: "Kolmas osapuoli tappoi Andien, eikä Salilla ollut mitään tekemistä asian, sen paremmin kuin tietoa tapahtuneesta. Se, että hän joitain päiviä myöhemmin teki itsemurhan, ei johtunut murhamiehen syyllisyydentuskista, vaan muista seikoista, esimerkiksi henkisestä kuormituksesta, jonka tyttöystävänkatoaminen aiheutti.
    Teoria 3: "Andien murhasi sinä perjantain joku kolmas osapuoli. Tappaja tiesi, että Andien poikaystävä Sal olisi täydellinen epäilty. -- Andien tappaja murhasi Salin ja sai kuoleman näyttämään itsemurhalta.
    Teoria 4: "Kukaan ei tappanut Andie Belliä, sillä hän on edelleen elossa. Hän lavasti katoamisensa, ja sitten hän houkutteli Salin metsään, murhasi tämän ja lavasti tapahtuneen näyttämään itsemurhalta."
      
    En yleensä ole mikään dekkareiden suurkuluttaja, vaan luen keksimäärin vain pari genren teosta vuodessa. Tässä oli kuitenkin juuri oikeanlaiset palaset, jotka takaavat viihtymiseni: murhaa ei tutki poliisi tai etsivä, vaan ns. tavis, johon voi samaistua. Tykästyin kouluprojektia tekevään, lukioikäiseen Pippaan ja hänen perheeseensä heti. Samoin murhista syytetyn ja itsemurhan näennäisesti tehneen pojan veli Ravi on hurmaava. 
      
    Lisäksi miljöö on kiehtova ja kirjailija käyttää upeaa kieltä, kuten: "hiljaisuus ei kuitenkaan ollut kiusallinen, sillä se täyttyi kummankin itsekseen pyörittelemien ajatusten ylijäämäpaloista" ja "tuntuu kuin silmäni olisivat kasvattaneet itselleen pikkuruiset kintut, joilla ne nyt kapuavat ulos kuopistaan ja kiirehtivät liiskautumaan tietokoneeni näytölle kuin irvokkaat pikku koiperhoset". Plussaa myös siitä, että tässä oli tavallisen kerronnan seassa erilaisia tekstityyppejä, kuten Pippan tutkimuspäiväkirjaotteita ja translitteroituja haastatteluja.
        
    "Mitä aiot?" 
    "Otan käyttöön Etsi ystäväni -toiminnon puhelintemme välille. -- Nyt saamme toistemme paikkatiedot pysyvästi. Ja kas", Pip sanoi ravistaen puhelintaan ilmassa, "meillä on jäljityslaite." 
    "Olet vähän pelottava", Ravi sanoi. (s. 351)
      
    Oli todella kiehtovaa hypätä mukaan Pipin tutkimuksiin. Tosin pari kertaa oli sanottava samaa, mitä Ravikin sanoo: "Noin fiksuksi ihmiseksi olet nyt tosi pölvästi". Lukija on nimittäin Pippaa edellä parin asian päättelyssä ja on aina raivostuttavaa huutaa fiktiivisen romaanin hahmolle, että tajua tämä asia nyt! Kirjassa on todella kirjava hahmojoukko, sillä Pipin isä on kotoisian Nigeriasta, hänen paras ystävänsä Cara on tullut kaapista ja Ravin perhe on intilaista sukua. Rasismista ei paljoa kirjassa puhuta, mutta ne pari kohtaa, missä asia nousee esille, ovat sitäkin merkittävämpiä. 
      
    Näkisin tämän mielelläni leffana tai tv-sarjana. Ja tämä kannattaa lukea heidänkin, jotka eivät yleensä YA:ta lue, viihtyvyys on taattu. Miinustan hieman alaspäin viidestä tähdestä, koska tässä on lopussa yksi todella kliseinen juonenkäänne - varoitan, että nenäliinat kannattaa ottaa esille, kun lukee. Pipin tutkimukset nimittäin ovat herättäneet jonkun mielenkiinnon, eikä tuo joku ole lainkaan tyytyväinen menneiden kaiveluun. Eräs Pippan perheenjäsen joutuu tuntemattoman tähtäimeen. 
      
    Kirjastossa oli hämärää ja tunkkaista, ja Pipin sieraimiin tulviva ilma oli täynnä vanhojen kirjojen hurmaavaa, kosmista hajua (s. 304)
       
      
    Arvosana:
            
    Takakannesta:
    Kansainvälinen menestysdekkari pitää jännityksessä yllättävään loppuratkaisuun saakka.
      
    Viisi vuotta sitten Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andie Bellin. Poliisi tietää, että Sal teki sen. Kaikki kaupungissa tietävät, että Sal teki sen.
      
    Mutta murhan jälkimaininkien kalvamassa pikkukaupungissa kasvanut Pippa Fitz-Amobi ei ole asiasta niin varma. Kun Pippa valitsee tapauksen kouluprojektinsa aiheeksi, hän pääsee perille salaisuuksista, joita joku on epätoivoisesti yrittänyt pimittää. Jos todellinen tappaja on edelleen vapaalla jalalla, kuinka pitkälle hän on valmis menemään salatakseen tekonsa?
      
    Suomentanut: Leena Ojalatva, 416 sivua, Karisto 2022
      
    Alkuperäinen nimi: A Good Girl's Guide to Murder (2019)
        
      
    Samankaltaista luettavaa: Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee, E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita

    sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

    Dekkariviikko | Elly Griffiths: Musta enkeli (Ruth Galloway -mysteeri #10)

    "Vastapäisellä kukkulalla seisoo jotenkin pahaenteisenä raunioitunut torni, 
    kuin yksinäinen vartiomies laakson yllä."
      
       
    Arvostelukappale
      
    Elly Griffithsin dekkarisarja arkeologian tohtori Ruth Gallowaysta ja komisario Harry Nelsonista kumppaneineen on edennyt kymmenenteen osaansa, Musta enkeli. Keväällä ilmestyi jo seuraava kirja, Kivikehät ja syksyllä on tulossa lisää, kun Lyhdynkantajat näkee päivänvalon. Nämä ovat kevyttä kesäluettavaa, kalmanhajusta huolimatta. Murhia riittää, mutta niillä ei mässäillä. Päivän politiikkakin on mukana, kun yksi sivuhahmoista on pakolainen. 
      
    "Luut ovat masentavia." 
    Merkillinen kommentti arkeologilta, Ruth ajattelee. Hän rakastaa luita, mitä vanhempia sen parempi. (s. 84)
       
    Maisemanvaihdos teki hyvää sarjalle kuin myös sen päähenkilölle. Kun Ruth kutsutaan Italiaan, pieneen kylämäiseltä vaikuttavaan kaupunkiin tutkimaan erästä erikoisempaa roomalaisajan vainajaa, saa hän pienen hengähdystauon Nelsonista. Hän ottaa mukaan syksyllä ekaluokalle menevän tyttärensä Katen, hyvän ystävänsä Shonan sekä tämän hieman Katea nuoremman pojan Louisin. Tutkimusten lisäksi heillä on aikaa käydä rannallakin, joskin Ruth inhoaa auringonottoa (Italian elokuun lämpöä hän kuvaa hevetintuleksi, joka käristää heitä kuin vartaassa) ja vetäytyy varjoon lukemaan kirjaa. Samaistun vahvasti tähän! Lomaan mahtuu niin maanjäristys kuin murhakin, eli tylsää ei ehdi tulla.
      
    "Minä haluan isona näyttelijäksi." 
    Ruth vaikeroi sisäisesti. Hän toivoo salaa, että Katesta tulisi luonnontieteilijä tai lääkäri. Eikä ainakaan näyttelijä. (s. 102)
      
    Ruthilla on aina ollut hankala suhde omaan kehoonsa, mutta samaan aikaan hänellä on usein meneillään suhde johonkin mieheen (jotka pitävät Ruthista omana itsenään), Nelsonia ylittänyttä ei kuitenkaan ole löytynyt Nyt paljastuu, että Ruth on vuosia aiemmin viettänyt yhden yön komean italialaisen arkeologin, Angelo Morellin kanssa. Ruthista Angelo pitää häntä neiti Marplena, joka voi ratkaista arvoituksen, vaikka itse hän ei koe esikuvaa omakseen. Tästä huolimatta Ruthin päättelykyky johtaa lopulta syyllisen paljastumiseen.
      
    "Luin lapsena Sven Hasselin kirjoja. Yksi niistä kertoi Monte Cassinosta." 
    "En ole lukenut yhtään Sven Hasselia", Ruth sanoo. 
    "Olen siis lukenut jotain, mitä sinä et", Nelson sanoo. "Ihmeiden aika ei ole ohi." (s. 207)
      
    Perheloman kuva täydentyy, kun Nelsonkin ilmestyy maisemiin, maanjäristys saa nimittäin kovaksi keitetyn poliisin huolestumaan Ruthista ja Katesta, onhan hän tytön isä. Samaan aikaan hän on huolissaan vaimostaan, joka on raskaana vaikka on jo yli 40, eikä vauva välttämättä ole Nelsonin. Kun Nelson ei ehdi takaisin pelastusretkeltään Michellen ultraäänitutkimukseen, ja pelkää, että vaimo suuttuu. Parisuhde on kriisissä, eikä hyvää ratkaisua tunnu löytyvän.
      
    "Olet taas lukenut Margaret Atwoodia", Ruth sanoo. "Tämä ei ole Orjattaresi vaan sunnuntaimessu." (s. 161)
        
    Kuopion Sankaripuisto, 1800-luvun hautoja © Niina Tolonen
         
    Ruthin äiti kuoli edellisessä kirjassa ja nyt hän on huolissaan iäkkäästä isästään. Samastuin hänen tunnelmiinsa hyvin vahvasti. Oma isäni kuoli, kuin olin vasta 14 ja äiti on nyt yli 70-vuotias, eli takaraivossa on jatkuvasti tunne siitä, että jossakin vaiheessa lähitulevaisuudessa äitikin tulee kuolemaan. Tunnelmaa korosti vielä se, että luin kirjaa äidin luona vieraillessani (viime viikonloppuna oli siskontytön lakkiaiset).
      
    "Kuka tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?" Cathbad sanoo. "Ehkä tapaamme kaikki vielä jonakin päivänä." 
    Kaunis ajatus, Ruth tuumii. Kunpa hän voisi uskoa siihen. (s. 339)
      
    Ruthiin kohdistunut fatsheimaus on vähentynyt määrässä, mutta tässä oli muutama todella ikävä kohtaus teemaan liittyen. Olin myös aika järkyttynyt, kun Nelsonin vanhin tytär Laura paljastui anorektikoksi (tai voi kyseessä olla ortoreksiakin). Toivottavasti hän saa apua. Lauran pään sisään ei olekaan aikaisemmin päästy kurkistamaan, jospa Nelsonin vanhemmat lapset pääsisivät jatkossakin ääneen. 
      
    "Sitä paitsi Sherlock Holmes ei ollut poliisi." 
    Angelon perehtyneisyys kirjallisuuteen tekee Ruthiin vaikutuksen, mutta Nelson tuskin huomaakaan sellaista. (s. 213)
         
    Arkeologiaa tosin olisi saanut olla enemmänkin, etenkin niin pitkän historian maassa kuin Italiassa. Tässä keskityttiin vähän liikaa moneen suuntaan risteilevien ihmissuhdesotkujen kanssa, vaikka ne tuovatkin dekkarisarjaan pehmeyttä ja samaistumispintaa. Käännöksessä oli pari erikoista kohtaa, diginatiivin vikkelät sormet tulee varmaan suoraan alkutekstistä, mutta läähkä biisin kuvauksena on hyvin hämmentävä. 
      
    Vartija kieltäytyy päästämästä Ruthia sisään, koska tällä on paljaat käsivarret.
    "Sinun täytyy peittää itsesi", vartija sanoo uudelleen elehtien. 
    "Tämä on naurettavaa", Ruth sanoo. "Ihan kuin oltaisiin keskiajalla. Miesten ei takuulla tarvitse peittää itseään." 
    Nelson osoittaa kylttiä, joka ilmoittaa karkealla kuvakielellä, että kummankaan sukupuolen edustajat eivät pääse sisään käsivarret paljaana tai shortseissa. (s. 208)
      
    Tässä tuttuun tapaan listaus kohdista, jotka olivat tavalla tai toisella hämmentäviä (sisältää seksismiä, ulkonäköön liittyvää kommentointia, iän takia eriarvoistamista sekä outoja sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä lausahduksia):
      
    Ruthin kaikki ystävät joko rypevät perhe-elämässä tai ovat hakemassa avioeroa. Ainoastaan hänen homoseksuaalit ystävänsä ovat vielä menossa naimisiin. (s. 16) 
    "Cassie näyttää ihan satuprinsessalta", hän sanoo Ruthille.
    "Niin näyttää", Ruth sanoo. Hän on epäonnistunut tasavaltaisten periaatteiden välittämisessä tyttärelleen. (s. 17) 
    Nelson uskoo omaan kyvykkyyteensä varsin vakaasti. (s. 24) Lasten tekemisessä. 
    "Aina puhutaan siitä, miten naiset kaipaavat lapsia, mutta ei koskaan miesten kaipuusta." (s. 24) 
    Vaikka Ruthin vanhemmat virallisesti omaksuivat linjan, jonka mukaan naisen korkein tavoite on olla vaimo ja äiti, he olivat hyvin ylpeitä hänen urastaan. (s. 32) 
    "Mikä herran nimi on?"
    Angelo hymyilee. Harvoinpa hän saa opiskelijan kiinni sisäistetystä seksismistä. "Ruth Galloway North Norfolkin yliopistosta." (s. 43) 
    Nelson ihmettelee, miten tämä osaa näyttää moittivalta jopa selin. -- Ehkä se on jokin naisten erikoiskyky. (s. 45) 
    Tien vieressä seisoskelee naisia lyhyissä hameissa ja korkeissa koroissa, ja rähjäinen tausta vain korostaa heidän glamour-yritelmiensä traagisuutta.
    "Mitä nuo naiset myyvät?" Kate sanoo.
    "Hedelmiä", Ruth sanoo haluamatta tutustuttaa Katea siihen tosiasiaan, että jotkut naiset myyvät ruumistaan. (s. 51) Miten Kate tajusi naisten olevan myymässä yhtään mitään? 
    Jo Archer on menossa ohi vaatteissa, jotka Nelson tunnistaa treenikamppeiksi tyttäriensä garderobien perusteella: legginsit, hihaton paita, valtavat neonväriset lenkkarit, huppari solmittuna vyötärölle. Nelsonista asu on sopimaton Jon iässä ja asemassa olevalle. (s. 59) 
    Tästä tulee mieleen ihan Sanna Marinin salakuviin liittyvä keskustelu. 
    Hän miettii, miltä hän mahtaa Angelon mielestä näyttää. Hän ei ole vielä harmaantunut, mutta hän on kaksitoista vuotta vanhempi ja paljon lihavampi kuin viimeksi. (s. 65) 
    Hän näyttää selvästi ajattelevan, että kaikki rikolliset ovat miespuolisia. (s. 75) 
    "Äijä tosiaan", Nelson sanoo. "Tunnen itseni satavuotiaaksi. Aivan liian vanhaksi vaippojen vaihtamiseen." -- tänään Nelson kaipaa sovinistista sympatiaa. -- Brown oli ihan hyvä pomo, vaikka olikin taipuvainen nimittelemään naispuolisia poliiseja "kultasiksi" (s. 76-77) Nelson, et saa ainakaan minulta sympatiaa.  
    "Miksi ihmeessä naiset tekevät tuota?" Freddie sanoo. "Menevät naimisiin rikollisten kanssa. Tuntuu, että mitä pahempi roisto, sitä useampi nainen haluaa hänen kanssaan naimisiin."
    "Yksi psykologi kertoi minulle kerran syyksi, että naiset ovat kiinnostuneita alfauroksista", Nelson sanoo. "Ilmeisesti sellaiseksi tulee, kun tappaa jonkun." (s. 78) 
    Kun he pääsevät kolmanteen kerrokseen, Ruth huohottaa. Angelo, joka on puhunut tauotta roomalaisista ja volskeista, vaikuttaa tuskin hengästyneeltä. (s. 81) 
    Hän tietää, ettei asia kuulu hänelle, mutta ei tunnu mukavalta ajatella, että Ruth ja Shona ovat Italiassa tuntemattomien ja todennäköisesti kiihkeiden italialaisten ympäröimänä. Mitä Michelle sanoikaan Marcosta, työkaveristaan kampaamossa? "Hän on tosi hyvän näköinen, mutta hänhän on italialainen." Marco tosin on homo, mutta Nelsonin mieleen luikertaa aavistus, että Ruthin arkeologiystävä varmaankaan ei ole. (s. 93) 
    Hän ei halua pelotella lapsia, eikä hän -- tahdo Angelon pitävän heitä säälittävinä naisina, jotka eivät osaa muuta kuin kirkua hysteerisesti. (s. 96) 
    Ruth miettii, mitä tekisi. Hänellä on uimapuku vaatteiden alla, mutta tuntuu törpöltä ruveta riisuuntumaan tässä pronssinruskeiden ja kauniiden tuntemattomien keskellä. -- Ruthia myös nolottaa hänen yksiosainen, musta uimapukunsa. Kaikilla muilla naisilla rannalla isoäidit mukaan lukien on bikinit. Hänen vartalonsa on myös aivan valkoinen ja - eittämättä - sitä on liikaa. Ryhdistäydy nyt, hän sanoo itselleen. Läski on feministinen kysymys. Ei hänen kuulu hävetä sitä, ettei sovi yleiseen käsitykseen siitä, miltä naisten pitäisi näyttää, vaan hänen pitäisi olla ylpeä kurveistaan. (s. 111-112) 
    Elsa on varmaankin ainakin kuusikymmentäviisi. Mutta hän säntää portaat ylös asuntoon kuin teini. Ruth seuraa hitaampaan tahtiin tuntien itsensä lihavaksi ja huonokuntoiseksi. (s. 127) 
    "Täytyy vahtia linjoja." Sitä Ruth kyllä epäilee, koska Elsa on kapea kuin sauvasirkka.
    --
    Danielakin on pelottavan laiha ja kaunis. -- Miksi kaikki italialaiset naiset ovat noin laihoja, Ruth ihmettelee. -- "Poikki", Daniela sanoo. "Otetaan uusiksi. Ruth, älä ole niin hengästynyt tällä kertaa." (s. 130-131) 
    Elsa videoi heitä innoissaan puhelimellaan. Minne entisajan vanhukset ovat kadonneet, Ruth ihmettelee. Hän on varma, että isän mielestä television kaukosäätimen käyttäminen on huipputeknistä, mutta Elsa sen kuin höpöttää livebloggauksesta, Snapchatista ja Instagramista. Siinä on jotain mätää. (s. 131) 
    Ruth tuntee hikoilevansa. Hän yrittää hengittää normaalisti ja vetää samalla vatsaa sisään. (s. 132) 
    Nelsonin mielikuvissa hän on harmaa hiiri, epätodennäköinen femme fatale, mutta vuodet ovat terävöittäneet ja muokanneet häntä. (s. 135) 
    "Hän on kuin leikattu kolli."
    Ikävä mielikuva. Bruno leikattiin, ja Nelson tuntee edelleen epämääräistä syyllisyyttä, vaikka eläinsuojelujärjestöt suosittelevat sitä. (s. 136) En ole ikinä ymmärtänyt tätä miesten outoa suhdetta poikakoirien ja -kissojen leikkaamiseen. Ihan kuin lemmikin varustelu olisi oman miehuuden jatke.  
    Kaikki muut naiset -- ovat varmaan tälläytyneet Versaceen tai Pradaan tai johonkin muuhun muotiluomukseen, jonka suunnittelijat menettäisivät tajuntansa, jos heitä pyydettäisiin suunnittelemaan jotain normaalikokoisille naisille. (s. 138) 
    Naispoliisi tuo heille kahvia, ja Ruth osaa kuvitella, mitä Judy Johnsonilla olisi seksitisestä työnjaosta sanottavanaan.
    --
    "Helkkari sentään", Nelson sanoo. "Judy haastaisi minut oikeuteen, jos pyytäisin häntä keittämään teetä."
    "Ja se olisi sinulle ihan oikein, Ruth sanoo." (s. 168 ja 213) 
    Toisaalta häntä ärsyttää, kun Nelson jatkuvasti kuvittelee velvollisuudekseen tulla pelastamaan häntä. (s. 175) 
    Hän osti myös puhallettavan uimarenkaan Katielle. Se on vaaleanpunainen ja siihen on hiukan kömpelösti istutettu yksisarvisen pää. -- Nelson osti renkaan myös Louisille (miehekkään, jossa on jalkapallon kuvia), mutta Louis on  selvästi enemmän kiinnostunut yksisarvisesta. (s. 179) 
    Hän on yllättynyt siitä, miten hyvältä Ruth näyttää uimapuvissa. Hän on huomannut aiemminkin, että mitä vähemmän Ruthilla on päällä, sitä hoikemmalta hän näyttää. Hillitynmallisessa uimapuvussa hän näyttää kurvikkaalta eikä ylipainoiselta. (s. 179) 
    Hänestä Ruth oli ollut todella kiinnostava ihminen. Ei kaunis millään mittapuulla, mutta hänessä oli jotain kovin viehättävää, älykkyyttä ja härkäpäisyyttä. (s. 183) Angelo, ole hyvä ja mene roskakoriin. 
    Linda on niitä luonnollisen viehättäviä naisia, joiden ei tarvitse nähdä vaivaa ulkonäkönsä eteen. -- Nelson on varma, että hänen on täytynyt olla Manchesterin yliopiston kauneimpia tyttöjä kahdeksankymmentäluvulla. (s. 189) 
    "Kiva nähdä nainen tuon pöydän takana", Marj sanoo. "olin poliisissa kaksikymmentä vuotta, mutta en ylentynyt konstaapelia korkeammalle."
    "Olen tässä vain väliaikaisesti", Judy sanoo. "Olen ylikonstaapeli."
    --
    "Häntä ärsytti olla käsiraudoilla kiinni naiskonstaapelissa. Kun päästiin asemalle, hän kumartui puoleeni ja kuiskasi, että 'kostan tämän vielä, h-sana'"
    Judy värähtää, ei niinkään sanan vuoksi (poliisit käyttävät sitä paljon, tosin Nelson ei koskaan), vaan siksi, että Marjin on niin vaikea sanoa sitä. (s. 198-199) 
    "Danielasta olit mahtava kameran edessä." 
    "Ihanko totta?" Kuulostaa epätodennäköiseltä.
    "Joo, olit niin luonnollinen ja teeskentelemätön."
    Näin on sanottu Ruthin aikaisemmistakin tv-esiintymisistä. Hän tietää, että se on tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta hän ajattelee aina "luonnollisen" todellisuudessa tarkoittavan "ylipainoista ja hikistä". (s. 226) 
    "Minä olisin halunnut yrittää vielä neljättä lasta, jos olisimme vaikka saaneet tytön, mutta Paolo ei ollut innostunut. Hänestä maailma on jo liikakansoitettu." (s. 245) Maailma todellakin on ylikansoitettu, yksi monista syistä miksi olen vapaaehtoisesti lapseton. 
    Kuka nykyään käyttää kangasnenäliinoja? (s. 249) Esimerkiksi ihmiset, jotka haluavat vähentää hiilijalanjälkeään, kuten zero waste aatteessa. 
    Ajatuksissaan Laura taputtaa -- litteää mahaansa. Hän ei osaa kuvitella olevansa ikinä raskaana. -- Aina kun hän syö jotain. hän kuvittelee, miten ruoka paisuu hänen sisällään ja kuinka se pitää tuhota treenaamalla enemmän. Hänen vanhemmillaan ei ole aavistustakaan, millaista kosmista hyvän ja pahan taistelua hän kävi mielessään jokaisen suupalan edessä kaikki ne vuodet. "Olet liian laiha", isä aina sanoi, mutta jotenkin ylpeästi. Hän tietää, että isä olisi enemmän huolissaan, jos hän olisi ylipainoinen. Niin kuin Ruth. -- Laura on tavannut Ruthin, eikä taatusti kukaan, joka on naimisissa äidin kanssa, vilkaisisikaan ketään niin ylipainoista ja homssuista. (s. 262-263) 
    Rauhoituhan nyt, äiti, Lauran tekee mieli sanoa. Vaikka hän onkin poika, ei ole mitenkään sanottua, että hänestä tulee uusi Wayne Rooney. Hän voi olla homo tai bi tai ei-binäärinen, tai vaikka pitää nukeista enemmän kuin jalkapallosta. -- Entä jos poika päättää isona, että haluaa sukupuolenkorjaukseen? Laura ei osaa kuvitella kummankaan vanhempansa ymmärtävän tilannetta. Äidillä on paljon homoseksuaaleja ystäviä, mutta sukupuoliasenteissa hän on jossain keskiajalla. (s. 271) 
    Seurakuntalaiset ovat olleet isälle todella kilttejä äidin kuoleman jälkeen. He auttavat ostoksissa ja puutarhatöissä -- Ja se, että monet heistä ovat mustia -- auttaa tukahduttamaan isän Daily Mail -henkisiä mielipiteitä. (s. 273) 
    "Haluaisin käydä salilla." Se on lievä ilmaisu. Laura haluaa epätoivoisesti päästä treenaamaan, hänen ruumiinsa janoaa sitä. -- odotuksesta kihisten Laura jännittelee jo hauistaan. (s. 286) 
    Hän on syömässä loppuun Kit Katia. "Ostin sinullekin", hän sanoo.
    --
    Laura -- työntää suklaapatukan kassiinsa. Hän hankkiutuisi siitä eroon myöhemmin. (s. 287)
        
    Kummallisessa välitilassa, Ruth ajattelee, joka ei ole Italiaa eikä Englantia, ei maata eikä taivasta. Samanlaisessa kuin asunnon portaikon tasanne, maailmojen välinen metsä, elämän ja kuoleman välinen liminaalitila. Matkustajia kulkee sinne tänne verovapaine kasseineen kuin Manalan vainajat kolikkoineen. (s. 326)
      
      
    Arvosana:
      
    Takakannesta:
    Suosikkiarkeologi selvittää murhaa Italian auringossa
      
    Kymmenennessä Ruth Galloway -mysteerissä uppoudutaan italialaisen pikkukaupungin menneisyyteen. Suosittu brittisarja yhdistää ihmissuhteiden ja perhe-elämän arkiset ongelmat niin historiallisten kuin tuoreidenkin murhien tutkintaan.
      
    Arkeologi Ruth Gallowayn rakkauselämä on kertakaikkisen solmussa ja Ruth pahasti loman tarpeessa. Kun häntä pyydetään apuun kaivauksille Italiassa, hän tarttuu heti tilaisuuteen yhdistää työ ja huvi. Mutta liittyvätkö muinaiset luut myös tuoreempiin kuolemantapauksiin? Kun komisario Harry Nelson vielä ilmestyy Italiaan, Ruth huomaa sotkeutuneensa monenlaisten salaisuuksien seittiin. Menneisyys kirii kiinni niin Ruthia kuin Nelsoniakin. Lopullisten valintojen aika on pian käsillä.
      
    Suomentanut: Anna Kangasmaa, 342 sivua, Tammi 2022
      
    Alkuperäinen nimi: The Dark Angel (2018)
      
    Sarjassa ilmestyneet:
      
    Ruth Gallowayn kanssa mysteerejä ovat ratkaisseet myös: Kulttuuritoimitus, Kirja hyllyssäLuetut.net, Kirjamuuri, Kirjasähkökäyrä

    maanantai 7. kesäkuuta 2021

    Dekkariviikko | Elly Griffiths: Siniviittainen nainen (Ruth Galloway #8)

    "Hänelle ei tule mieleen suinkaan ensimmäistä kertaa, että on erikoista 
    juhlia kidutusta ja kuolemaa. Uskonnolliset ihmiset voisivat yhtä hyvin 
    ripustaa kaulaansa sähkötuolia esittäviä koruja."
      
    Kuva on otettu Oulussa Linnansaaren puistossa toukokuun viimeisellä viikolla.
       
    Arvostelukappale
      
    Lukuhaasteissa: Dekkariviikko, Helmet 2021: 31) Jännityskirja tai dekkari, Vahvat naiset -lukuhaaste: Naisen kirjoittaman dekkari
      
    Elly Griffithsin Ruth Galloway -mysteerien sarja on edennyt yhdeksänteen osaan Maan alla (ja kymmenes tulee syyskuussa), josta niin ikään yritän ehtiä kirjoittamaan postauksen Dekkariviikon aikana, sitä ennen kuitenkin luin tämän jo viime syksynä ilmestyneen Siniviittaisen naisen. Mutta äh, tämä ei ollut lainkaan samalla tasolla aiempien osien kanssa. Siitä huolimatta tämäkin teos oli nopeasti luettavaa, jokin Griffithsin kirjoitustyylissä vaan saa sivut kääntymään. Kiinnostavasti yksi kirjan sivuhahmoista pohjaa aitoon ihmiseen, joka voitti kilpailun päästäkseen mukaan tarinaan.
      
    Tapahtumat ajoittuvat pääsiäiseen (luultavasti vuoteen 2014, sillä Frozen-DVD on ilmestynyt ja Ruthin tytär Kate on viisivuotias), minkä vuoksi on loogista, että arkeologian osuus on erityisesti kaivausten muodossa pienempi, mainittiin vain kaksi alueella tehtyä kaivausta löytöineen, ensimmäinen 60-luvulla ja toinen Ruthin muutama vuosi aikaisemmin järjestämä. Tämä on sikäli sääli, sillä itseäni nämä arkeologiset kohdat kiinnostavat sarjassa eniten, ovathan ne selkeästi tämän sarjan uniikeinta sisältöä muihin dekkareihin verrattuna. Uskontoa oli omaan makuuni tässä kirjassa puolestaan liikaa.
       
    Raskaat puuportit ovat kiinni lukuun ottamatta kalteri-ikkunaa, jonka läpi voi nähdä välähdyksen lumoavaa vehreytä. Portti kuluneine, kivisine gargoileineen näyttää oudolta kuvankauniiden talojen keskellä, kuin olkisaviseinien läpi tunkeutuneelta harmaalta kasvustolta. (s. 59)
       
    Kirjan ensimmäinen luku kertoo druidi Cathbadista kissavahtina, mikä antoi lunastamattoman lupauksen, että tarina jatkuisi samalla kiinnostavuudella. Kyseinen musta kissa on ehdottomasti tämän kirjan kiinnostavin hahmo. Vaikka Griffithsin teokset kuuluvatkin cozy-kategoriaan, eli niissä ei ole mitään liian veristä ja kurjuudella mässäilevää, oli tapahtumien määrä ja tempo tällä kertaa vähän liiankin vähäistä ja leppoisaa. 
      
    Timistä eläin pikimustine turkkeineen ja vihreine silmineen on aika luihun näköinen. Hänen äitinsä sanoisi varmaankin, että kokomusta kissa tuo huonoa onnea. -- Tim katsoo Justinia, joka istuu edelleen sohvalla tyynesti ja silittää demonikissaa. (s. 332)
      
    Ruthin ystävä saapuu läheiseen kylään kokoukseen. Hän on pappi, joka on jo pidemmän aikaa saanut uhkaavia kirjeitä sen vuoksi, että on nainen. Kirjoittajan mukaan naisen kuuluu olla äiti ja kotona, ei sekaantua miesten tehtäviin. Ruth on "valmis lyömään vetoa, että kyseessä on Tolkien-fani". (Tarkoittaen mitä?) Samaan aikaan Nelson tutkii ojasta kuolleena löytyneen naisen tapausta. Varsin naisvihamielinen asetelma siis.
      
    Murhattu nainen on hyvin paljon Nelsonin vaimon Michellen sekä heidän vanhemman tyttärensä näköinen. Silti arvon komisario ei halua rasittaa vaimoaan kertomalla asiasta, vaikka tämä onkin kahdenkymmenenviiden vuoden aikana tottunut murhiin (voiko niihin muka koskaan tottua?) - näkeehän tämä asian kuitenkin uutisista (joita Michelle ei siis edes katso, vaan vaihtaa kanavaa). [Juonipaljastusvaroitus] Niinhän siinä sitten käy, että Michellekin on hyvin vähällä joutua murhaajan uhriksi. Tämä olisi voitu aivan hyvin välttää, jos vaimoraukalla olisi ollut tiedossaan varoa ulkona liikkuessaan vähän tavallista enemmän. 
      
    Seuraavaksi on luvassa ruotimista teoksen ongelmallisista kohdista:
      
    Ruthin ulkonäköön ja painoon liittyvät kommentit hänen itsensä ja muidenkin henkilöiden näkökulmasta ovat vähentyneet jokaisessa kirjassa edellisiin osiin verrattuna, mutta pieniä vihjailuja oli edelleen mukana. Esimerkiksi Ruth ei mielellään syö muiden nähden, hän harmittelee, kun ei jatkanut salilla käymistä ja pohtii kahvilassa kerta toisensa jälkeen kehtaako ostaa kakkupalan lämpimän juoman kanssa. Tässä muutamia kulmiakohottavia lainauksia aiheeseen liittyen: 
      
    • Ruth on hyveellisesti kieltäytynyt browniesta, mutta suostuu ottamaan vastaan puolet Hilaryn skonssista. On tunnettu tosiasia, että jaettu leivonnainen ei sisällä kaloreita. (s. 104)
    • "Olitko sinä Ruthin luona?" [Michelle]
    • --
      "Miksi minä hänen luokseen menisin?" [Nelson]
      --
      "On raskasta, kun olet mieluummin sellaisen kanssa kuin Ruth kuin minun kanssani." (s. 209)
    • Kate on aamuisin nirso, eikä Ruthilla ole nälkä. Hurraa, tätä menoa hänestä tulee laiheliini, tosin laiheliini, jonka sydän on särkynyt. (s. 219)
    • Ruth tuntee veden nousevan kielelle (ei häntä tosin salaatti himota). Hän yrittää yleensä välttää syömistä Philin läsnä ollessa, koska tällä on tapana huomautella hänen ateriavalinnoistaan. "Sinä se tykkäät hiilareista." (s. 232)
    • Ruth miettii, miksi kauniin ihmisen -- kuolemaa pidetään aina traagisempana kuin ulkonäöltään vähemmän miellyttävän. (s. 234)
    • "Kukas siellä pimeässä nurkassa mättää sapuskaa naamaan?"
    • Ruth kohottaa katseensa nolona, kuten aina jäädessään verekseltään kiinni syömisen toimesta. (s. 302)
    • Ruth tukahduttaa halpamaisen ajatuksen, mitä kaksi monitahoista, älykästä miestä voi nähdä Michellessä. kai hänessä täytyy sitten olla tutkimattomia syvyyksiä. Aivan kuin Ruth toisinaan epäilee, että hänessä isessään on tutkimattomia matalikkoja. (s. 318)
      
    Vielä pahempaa on kuitenkin kirjassa oleva misogynia. Sitä löytyy paitsi tarkoituksenmukaisesti, myös monien hahmojen sisäänrakennetussa toiminnassa. Esimerkiksi puhutaan sukupuolen ja sukupuoliroolien olettamisesta hieman piikittelevään sävyyn. Nelson kuitenkin yllättää suhtautumalla erääseen, hyvin 1950-luvun malliin elävään vaimoon kummastelemalla - eikös nykyaikainen nainen ole mieluummin töissä kuin leipomassa skonsseja ja odottamassa puolisoaan kotiin ruoka valmiina.
      
    • "Haluaisin puhua johtajan kanssa." 
    • -- 
      "Eli tohtori McAllisterin."
      "Voisimmeko siis keskustella herra McAllisterin kanssa?" Tim kysyy.
      "Tohtori McAllister on nainen."
      --
      "Sinun pitäisi vähän varoa noita seksistisiä oletuksia, Tim." (s. 21)
    • Ruth huomaa Hilaryn olettavan, että kirjoittaja on mies. Hänen kokemuksensa mukaan naisviha ei kuitenkaan rajoitu miehiin. (s. 63)
    • "Okei", Tim sanoo ja jatkaa salaatin syömistä.
    • "Luojan tähden", Nelson sanoo. "Hanki jostain tuon kaveriksi hampurilainen. Et ikinä pääse rikostarkastajaksi pelkällä salaatilla." (s. 73-74)
    • Eikä hän pitäisi naispoliisin tittelistä sen enempää kuin Hilarykaan haluaisi olla "papitar". (s. 141)
    • Ruthista tuntuu, että hän on saanut tarpeekseen Frozenin pseudofeministisestä sanomasta. Minkä takia Elsan laulaessa irti päästämisestä ja siitä, että kylmä ei haittaa häntä, hänelle yhtäkkiä ilmestyy tiimalasivartalo ja syvään uurrettu kaula-aukko? Ruthin mielestä molempien naissukupuolisten sankareiden olisi rehellisesti sanottuna syytä pukea ylleen talvitakki. (s. 147)
    • Kate -- on myös hyvin suosittu -- Tuntuu uskomattomalta, että hän on synnyttänyt yhden noista alfayksilöistä. (s. 218)
    • "Hän ei ollut mikään tyttö", Ruth sanoo äkisti kiukustuneena. "Hän oli nainen. Ja pappi." (s. 230)
    • "Hän varmaan ottaa vauvan mukaan ja vaatii saada imettää sitä pitkin laitosta."
    • Juuri kun Clough alkaa vaikuttaa inhimilliseltä, hän päästää suustaan jotain, mikä muistuttaa mieleen, millainen neandertalilainen hän on. Tosin neandertalinihmisillä oli varmasti valistuneemmat käsitykset imettämisestä. (s. 235)
    • Oven avaa nainen yllään essu, jollaisia Nelson on nähnyt vain 1950-luvun elokuvissa. -- Skonsseja uuniin? Ollaanko todella siirrytty ajassa viisikymmentä vuotta taaksepäin? -- Eivätkö kaikki naiset käy nykyään töissä? --  Muut naiset käyttäisivät teepusseja, mutta ei rouva Harmoninen-Koti vuodelta 1952. Nelsonia ei enää yhtään hämmästytä, kun Daisy ottaa esille suuren, ruskean teekannun ja virkatun pannumyssyn. (s. 244-245)
    • "Mutta oletin, että hän on mies." "Ei välttämättä kovin pätevä oletus enää nykyaikana." (s. 250-251)
    • Koskaan ei saa olettaa, niin Nelson aina sanoo tiimilleen. (s. 276)
    • Heidän ohittaessaan molemmat tarkastuspisteet vartijat nyökkäävät Nelsonille, mutta vilkuilevat salaa Tanyaa ihailevasti. Nelson huomaa Tanyan panevan tämän merkille ja haluaisi pahoitella heidän seksististä käytöstään. (s. 304)
      
    On aika kyseenalaista, että pääsiäisen murhenäytelmään osallistuvia kuvataan "keittiöpyyhepäisiksi" (vaikka tuo asun osa tosiaan oliskin kyseinen tekstiili, on siinä vähättelevä sävy) ja kirjassa käytetään ilmaisuja kuten mielipuoli, pöpi ja hullu puhuttaessa erityisesti murhaajasta ja uhkaavasävyisten kirjeiden lähettäjästä. Mutta kamalinta kuitenkin on, kun eräästä transsukupuolisesta hahmosta käytetään sulkujen sisällä hänen vanhaa nimeään (deadname). Näin ei voi todellakaan tehdä, ei edes fiktiiviselle hahmolle, koska se antaa kuvan, että olisi ihan ok toistella tuota käytöstä jäänyttä nimeä, joka voi pahimmillaan aiheuttaa kehodysforiaa tai palauttaa mieleen vahingollisia muistoja. Eihän kukaan käytä vaikkapa avioliitossa nimen vaihtaneen vanhaa sukunimeä. Alla kyseinen lainaus osin sensuroituna.
      
    Janet (jonka nimi oli ennen ***) ei ole Tomin äiti vaan tämän biologinen isä. Janet puhuu avoimesti sukupuolenkorjausprosessistaan, mutta ei usein mainitse aiempaa elämäänsä. (s. 45)
      
    Ruthin ja Nelsonin - miksi muuten kirjan naishahmot esiintyvät etunimellään ja miehet sukunimellään, sen kun on osoitettu asettavan sukupuolet epätasa-arvoiseen asemaan? - suhde ryttyilee pahemman kerran. Ruthista kuoriutuu kunnon jääkuningatar, vaikka Nelson sitä tuskin edes huomaa. En kyllä itse osaa pitää heitä mitenkään ihanneparina ja olisikin hauskaa, jos Ruth joko löytäisi itselleen pysyvän kumppanin tai jäisi kokonaan itselliseksi naiseksi. Suhde Nelsoniin kun ei tunnu etenevän mihinkään. Vauvauutisiakin on taas luvassa ja lapsia kirjassa viliseekin tavallista enemmän. Kiehtovasti erään lapsen aikuishaaveena on koti, jossa ei ole lapsia - potentiaalinen vela siis kyseessä.
      
    Jossain syvällä sisimmässään Ruth on edelleen rakastunut Nelsoniin. (s. 90)
      
    Plussana eräs pitkäaikainen sivuhenkilö saa tavallista enemmän tilaa sivuilla ja tulee ulos sateenkaarevasta kaapista Nelsonille. Hän kertoo, kuinka kaikki muut olivat jo arvanneet asian, paitsi Nelson - aika heikko suoritus terävillä hoksottimilla varustellulta komisariolta. Ilman sateenkaarevia hahmoja, mustaa kissaa, Ruthin ateismia, luostarin raunioissa kasvavia lumikelloja ja lukuisia kirjallisuusviittauksia (mm. Pikku naisiaKaislikossa suhisee, Liisa Ihmemaassa) olisi tämä teos ansainnut vain yhden tähden. Toivottavasti seuraava osa olisi parempi!
      
    Walsinghamin luostarista ei ole paljoa jäljellä, vain kaari ja irrallisia muurinätkiä. Niiden keskelle kuitenkin levittäytyy valkea matto, ikään kuin kirkko olisi kohoamassa entiseen loistoonsa. Puut seisovat taustalla suorina kuin urkupillit, ja korkealla taivaalla laulaa leivonen. (s. 94)
        
      
    Arvosana:
              
    Takakannesta:
    Mystinen kuolema hautausmaalla
      
    Rakastetun sarjan kahdeksannessa osassa Ruth Galloway selvittää surmattujen naisten kohtaloa. Hurmaava brittisarja on täydellinen yhdistelmä jännitystä ja tunnelmointia.
      
    Uskonnollisuudestaan tunnetussa kylässä nähdään siniviittaisen Neitsyt Marian ilmestys, ja seuraavana päivänä hautausmaan kupeesta löytyy sinisiin pukeutunut, surmattu nainen. Kun yliopistoaikainen ystävätär kutsuu Ruth Gallowayn paikalle ja kertoo saaneensa naispappeja uhkailevia kirjeitä, Ruth alkaa epäillä tapausten liittyvän toisiinsa. Pääsiäisen ristikulkueen lähestyessä uhkaajan uskonnollinen kiihko kiihtyy verenhimoksi, ja Ruth ja komisario Harry Nelson joutuvat yhdistämään voimansa selvittääkseen syyllisen, ennen kuin seuraava nainen kuolee.
        
    Suomentanut: Anna Kangasmaa, 362 sivua, Tammi 2020
      
    Alkuperäinen nimi: The Woman in Blue (2016)
       
    Sarjassa ilmestyneet:
       
    Ruth Gallowayn kanssa mysteerejä ovat ratkaisseet myös: Luetut.net, Kirja hyllyssä, Kirjarouvan elämää, Kirjasähkökäyrä, Pirja & kirja, Jonnan lukunurkka

    perjantai 7. toukokuuta 2021

    Dekkariviikko kirjablogeissa (7.-13.6.2021)

        
    Perinteinen dekkariviikko on jälleen tulossa kesäkuussa. Kirjabloggaajat osallistuvat tempaukseen tuttuun tapaan lukemalla ja kirjoittamalla dekkareista 7.-13.6.2021 aikana. Postauksissa voi esimerkiksi kertoa viimeksi luetuista dekkareita, listata kaikkien aikojen genresuosikkeja, ylistää dekkareiden ihanuutta tai nostaa esille niiden kliseitä ja ongelmia. 
      
    Jo yhdellä dekkariaiheisella postauksella on mukana dekkariviikossa. Yllä olevaa kuvaa saa käyttää viikon dekkaripostauksissa, ja somessa on käytössä aihetunniste #dekkariviikko. Kommentoi tai linkitä lukemasi teokset 14.6. ilmestyvään koontipostaukseen. 
      
    Ilmoita osallistumisestasi tämän postauksen kommenttilaatikossa, lisään mukana olevat blogit listaan. Tervetuloa mukaan! 
      
    Dekkariviikolla mukana: