Jonathan Swift: Gulliverin matkat

 "Vaimoni kielsi minua enää lähtemästä merille, 

mutta kohtaloni oli valitettavasti määrännyt siten, 

ettei ollut hänen vallassaan estää minua lähtemästä."

  

Kansilehti

   

Noloa postata lokakuussa kirjasta, jonka olen lukenut jo heinäkuussa. Mutta tässä se viimein tulee! Luin tämän Jonathan Swiftin klassisen satiirisen utopian kirjabloggareiden yhteislukuhaasteessa (24h marathon). Katsoin kirjan luettuani myös yhden tuoreimmista kirjasta tehdyistä filmatisoinneista, Jack Blackin tähdittäessä Gulliverina. Monet asiat olivat nykyaikaistettuja, mutta pääosin elokuva seuraa kirjan tapahtumia.

 

Kyseessä on siis jo vuonna 1726 kirjoitettu utopistinen teos, josta on ilmestynyt useita eri suomennoksia. Kieli tässä vuoden 1957 suomennoksessa oli aivan ihastuttava ja loi mennen ajan tunnelmaa. Minun versioni kirjasta on tosiaan elämää nähnyt: kansi on vähän nuhruinen, mutta teos on muutoin siistissä kunnossa ja sen sidos on vahva. Gulliverin seurassa tehtiin kaksi ensimmäistä (kuuluisinta) matkaa kääpiöiden ja jättiläisten luo. 

   

Kuulin itse asiassa vasta viikko sitten Utopiat ja dystopiat luennolla, että Gulliver tekee näitä retkiä yhteensä neljä. Kahdessa seuraavassa tarinassa Gulliverin matkaa Levantiin ja kohtaa merirosvoja ja näkee leijuvan saaren Laputan (ahaa elämys: tästä siis Hayao Miyazakin Laputa elokuva on inspiroitunut!). Neljännessä osassa Gulliver on Barbadoksella, missä hän kohtaa jalojen ja ylevien kansan, jotka pitävät ihmisiä (yahoos) kotieläiminään. Pitää nämäkin jossain vaiheessa lukea, nythän on tulossa uusi painoskin.

  

Joutoaikoinani lueskelin vanhoja ja uusia kirjailijoita. Minulla kun oli runsaanlainen kirjasto mukanani (s. 6)

 

Gulliver aloittaa matkansa toukokuussa 1699. Kääpiöiden tai kuten myöhemmissä painoksissa kutsutaan lilliputtien tai peukaloisten kansa on jakaantunut kahtia: niihin, jotka avaavat munan levästä ja niihin, jotka avaavat munan kapeasta päästä ja maat ovat sodassa keskenään. Gulliver tutustuu alun hankaluuksien jälkeen lilliputteihin ja opettelee heidän kieltään. Lopulta hänelle rakennetaan laiva, jolla hän matkustaa jättiläisten maahan Brobdignagiin. Jättiläisten kuningas luulee aluksi Gulliveria edistykselliseksi leluksi.

Kuningas, valtakunnan oppineimpia miehiä, oli harrastanut etenkin filosofiaa ja matematiikkaa. Tutkiessaan ja tarkastellessaan minua, ennenkuin rupesin puhumaan, ja nähdessään, miten kuljin suorana, hän luuli minua automaatiksi (sellaistne kojeiten valmistamisessa on Brobdignagin kansa erittäin taitava), ja jonka suuri tatitoniekka oli keksinyt. Mutta kuullessaan ääneni ja huomatessaan minun puhuvan selviä, järjellisiä lauseita, hän ei voinut peittää hämmästystään. (s. 114-115)

   

Toisinaan Swift onnistuu viihdyttämään lukijaa hyvin, mutta toisinaan... No, lukekaa nämä lainaukset: "En halua ikävystyttää lukijaa kuvaamalla matkaamme yksityiskohtaisesti" (s. 7) ja "Uteliasta lukijaa huvittaisi kenties kuulla kotiaskareistani ja siitä, miten kulutin aikani niinä yhdeksänä kuukautena ja kolmenatoista päivänä, jotka oleskelin tässä maassa" (s. 65). Ja kuinkas sitten kävikään. Swift kuvaa esimerkiksi jopa lilliputtien maan kuninkaan linnan muurin leveyden, pituuden, paksuuden ja linnan pihan pinta-alan. Tässä versiossa suomennosta käytettiin lisäksi tuumia ja senttejä sekaisin, enkä lopulta ollut ollenkaan varma mitoista. 

   

Swiftillä on myös erikoinen tapa puhua Gulliverin suulla suoraan lukijalle, ikään kuin tapahtumat olisivat tapahtuneet hänelle (eivätkä olisi vain hänen mielikuvitustaan), mutta oletan sen olleen jossain vaiheessa yleisempääkin. Jos en pahasti ole väärässä, H.G. Wellsillä on paljonkin samankaltaisia tyylikeinoja. Suosittelen teosta kuitenkin kaikille klassikoista nauttiville lukijoille.  Teoksen kieli on kaikesta huolimatta hyvin helppoa ja nopealukuista, vaikka lastenkirjaksi tätä en laskisikaan.

  

Arvosana:

 

Asiasanat: 1700-luku, utopia, satiiri
   

Samantyylisiä kirjoja:  H.G. Wells: Aikakone, Maailmojen sota
      
Suomentanut: Annikki Setälä (Viides laitos: Gulliverin matka kääpiöitten luo. Otava, 1923 ja Gulliverin matka jättiläisten maahan. Otava, 1924.), 163 sivua, Neljäs painos, Otava 1957
  
Kuvitus: C.E. Brockin (1894)
    
Alkuperäinen nimi: Gulliver's Travels (1726)
  
Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow, Wikipedia, Kirjavinkit, Jokken kirjanurkka, Matiaksen kirjallisuusblogi,

Murray Bail: Eukalyptus

"Varo jokaista miestä, joka ehdoin tahdoin kertoo tarinan."

    

 

Ostin Eukalyptuksen heinäkuussa Helsingin kesälomareissulla ja luin teoksen samantien. Näin hienosta teoksesta blogatessa ajatusten jäsentely vei hiukan pidempään kuin normaalisti ja vasta nyt painoin "julkaise"-nappulaa tämän postauksen kohdalla.
   
Australialainen Eukalyptus hurmaa rauhallisella kerronnallaan, kiirettömyydessään eteerisellä maisemallaan ja syvillä henkilöhahmoillaan. Murray on tavoittanut kirjassaan klassisen saari-utopian piirteitä: Hollandin tila satoine eukalyptuksineen vaikuttaa epätodelliselta, staattiselta paikalta. Jokapäiväiseen arkeen syntyy kuitenkin kitkaa ja sähköisiä purkauksia, kun 19-vuotiaan Ellenin ylisuojeleva isä päättää antaa tyttärensä käden miehelle, joka tietää kaikkien puiden tieteellisen nimen.
   

Mies joka nimeäisi virheettömästi maatilan jokaisen eukalyptuksen voittaisi hänen tyttärensä käden. (s. 59)

   
Huhut Ellenin epätäydellisyydessään herkästä, kauneuspilkujen hunnuttamasta ulkonäöstä kantavat halki koko maan ja jopa maan rajojen ulkopuolelle. Kosijat saapuvat paikalle kuin 1800-luvun tutkimusmatkaajat. Monet yrittävät mahdotonta tehtävää mutta kaatuvat nopeasti, vain yksi mies vaikuttaa tuntevan kaiken eukalyptuksista.
   

Astuessaan sisään tarinoihin, tai miehen tarinaluonnoksiin, Ellen näki miten ne kasvoivat eukalyptusten nimistä, yleensä vähemmän hienoista triviaalinimistä. Oli tuskin väliä sillä että monien tarinoiden perusta oli hyvin hutera tai sisälsi jopa nimen täydellisen väärinymmärtämisen. (s. 149-150)

 
Ellen kohtaa isänsä puiden varjossa toisen miehen, joka kertoo hänelle tarinoita, jotka muistuttavat tuhannesta ja yhdestä yöstä - päämääränä ei ole hengissä pysyminen vaan orastavan rakkauden elätteleminen. Kaikki kertomukset ovat inspiroituneet tilan monista puista ja kertovat erilaisia naiskohtaloita. Kertomuksia rakkaudesta. Mies ei yritä hurmata tiedoillaan Ellenin isää vaan tarinoillaan tytärtä. 
 

Miehen kiertelevä tapa kertoa tarina toisensa jälkeen perustui mielikuvituksen laajuuteen ja merkitsi että hän vietti tuntikausia Ellenin, vain Ellenin kanssa ja paljasti samalla hiukan itsestäänkin. (s. 162)

Romaanin tapahtuma-aikana on ehkä n. 1950-luku. Murray maalaa eukalyptuksillaan Australialaista kansallisidentiteettiä. Myös lukujen nimet ovat eukalyptusten tieteellisiä nimiä. Sivunumerot olivat ärsyttävästi oikeanpuoleisessa sivussa taitettu sivun sisäreunaan! Mutta vielä sitäkin ärsyttävämpi oli Ellenin isän pitää tyttärensä kättä palkintona, esineenä jonka voi ojentaa jollekulle. Kirjan ehdottomasti rikkainta antia ovat nuo pikkutarinat, joita mysteerimies ripottelee Ellenille. Lukija jää odottamaan miestä eukalyptusten varjoon, kaipaamaan lisää tarinoita. Erityisen hyvin mieleeni jäi tarina jättiläisestä, joka pitityttöä vankinaan nukkuen tämän hiukset hampaidensa välissä.
 

Hän alkoi tajuta että suurin osa miehen tarinoista käsitteli tyttäriä ja avioliittoa; ja hän näki, hän ajatteli, että nämä tarinat olivat yhä selvemmin hänelle suunnattuja. Sen vuoksi hän pystyi olemaan ajattelematta herra Caven vääjäämätöntä etenemistä. (s. 169)

Arvosana:

   
Takakannesta:
Syrjäisellä maatilalla kaakkoisessa Australiassa asuu Holland-niminen mies yhdessä tyttärensä Ellenin kanssa. Vuosien kuluessa Ellenistä kasvaa kaunis nainen, ja sinä aikana isä istuttaa mailleen satoja eukalyptuspuita. Ellenin täyttäessä 19 vuotta isä ilmoittaa päätöksensä: tyttären saa puolisoksi se mies joka osaa nimetä tilan jokaisen eukalyptuslajin.
 
Joka puolelta saapuu kosijoita, mutta tehtävä on kovin vaikea. Parhaiten menestyy jäyhä, pelottavantuntuinen mr Cave, maailmankuulu eukalyptusasijantuntija. Mutta hänen edetessään itsevarmana kohti palkintoa Ellen törmää isänsä puiden lomassa nuoreen mieheen, tarinankertojaan.
 
Eukalyptus on kuin tämän päivän Tuhat ja yksi yötä: runollisen kauniin ja yllättävän rakkaustarinan poimuista avautuu kymmeniä kiehtovia pikku kertomuksia.
 

Suomentanut: Saara Villa, 259 sivua, Tammi 1998

    

Alkuperäinen nimi: Eucalyptus (1998)

   

Kirja on luettu mm. täällä: Satun luetut
 
Samantyylisiä kirjoja: Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari

J.D. Robb: Kuolema ovella (Eve Dallas #7)

"Hän näki unta kuolemasta."

      

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
   
J.D. Robb -pseudonyymin taakse kätkeytyy kirjailijatar, joka tunnetaan paremmin nimellä Nora Roberts. Robertsin teokset ovat yleensä naisille suunnattua hyvin kevyttä, romantiikalla maustettua viihdettä. Helliä tunteita ei puutu hänen 2050-luvun New Yorkiin sijoittuvasta futuristisesta dekkarisarjastaankaan, joka kirjailijan käyttämän salanimen ansiosta varmasti tarttuu miestenkin luettavaksi.
  
Kuolema ovella on sarjan seitsemäs osa. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi suomeksi jo 2004 ja edellinen, kuudes osa vuonna 2009. Suomentaminen loppui yllättäen, kunnes keväällä 2013 ilmoitettiin, että käännöstoimintaa jatketaan lukijoiden toiveesta. Kahdeksas osa ilmestynee maaliskuussa 2014.
  

Eve eli ja teki töitä kuoleman kanssa, kahlasi kuolleiden keskellä päivästä päivään, yö toisensa jälkeen. Vuoden 2058 viimeiset viikot olivat menossa, aseiden kantaminen oli kielletty ja lääketiede oli oppinut pitkittämään ihmisen eliniän pitkälti yli sadan vuoden. (s. 10)

  
Sarjan päähenkilönä on Eve Dallas, kovaksi keitetty naiskomisario, joka päivittäisessä työssään näkee kuoleman monet kasvot. Eve tapasi jo sarjan ensimmäisessä osassa Alaston kuolema irlantilaisen liikemiehen Roarken, joka on epäiltynä murhasta. Samankaltaiset henkilöhistoriat kietovat kaksikon yhteen ja sarjan edetessä Eve päätyi lopulta naimisiin tuon joskus epäilyttäviäkin keinoja käyttävän miehen kanssa. Eve kuvailee miestään teoksen alussa seuraavasti: "Runollisella tavalla komeat kasvot, pitkät mustat hiukset, jotka kehystivät niitä tummina. Täydellisen muotoinen suu, voimakas luusto, kirkkaansinisten silmien hätkähdyttävän kiihkeä katse." Kuka voisi vastustaa Roarken charmia.
   
Kuolema kolkuttelee ovelle vuoden 2058 joulun alla; joku murhaa Personally Yours -nimistä deittipalvelua käyttäviä yksinäisiä newyorkilaisia. Joulu on Evelle vaikeaa aikaa: kaikkialla on liikaa ihmisiä ja ensimmäistä kertaa elämässään hän huomaa etsivänsä lahjoja ystävilleen. Robb näyttää Evestä viimein myös herkempiä puolia, jotka aikaisemmin ovat jääneet kovan poliisin ulkokuoren piiloon. Teoksessa esitellään vanhojen hahmojen rinnalla myös uusia, enemmän tai vähemmän epäilyttäviä persoonia, kuten Personally Yoursin omistajakaksikko. Kuka käyttää hyväkseen seuraa kaipaavien ihmisten halua löytää rakkautta?
  

Onpa ihmeellinen huone. Täynnä aarteita. Niin harva enää osaa nauttia siitä, miltä oikea kirja tuntuu ja tuoksuu käsissä. Siitä, miten ihanaa on käpertyä tuoliin lämminhenkinen kirja eikä viileän tehokas laite seuranaan. (s. 364-365)

     
Kuolema ovella on kirjoitettu jo vuonna 1998, mutta kirjailija on onnistunut hyvin kuvittelemaan tulevaisuuden teknologiaa, esimerkiksi lukulaitteet, jotka ovat syrjäyttäneet perinteiset paperikirjat. Lukija jää kaipaamaan tarkempaa teknologian esittelyä – nyt monet innovaatiot vain ovat olemassa ilman selityksiä. Kirja on hyvin kiihkeä ja niin nopeatempoinen, että vajaat 500 sivua lukee muutamassa hetkessä. Yksi asia jäi vaivaamaan ylitse muiden, sillä kirjailija on sortunut anteeksiantamattomaan virheeseen: hänen kuvailemansa seksi on aivan liian epärealistista!
  
Teoksessa mainittu joulumänty tuntui aluksi erikoiselta, mutta Googlen mukaan mänty on yhtä pätevä joulupuu kuin kuusikin. Tämä (jälleen) uudistunut kansitaide ei kyllä minun makuuni ole. Pidin eniten sarjan neljän ensimmäisen kirjan mustalla pohjalla olevasta yksittäisestä kuvasta (perhosen siipi, riikinkukon sulka, punainen ruusu ja valkea lilja). Joissakin painoksissa tämän teoksen kansitaiteessa on vaahteranlehti. Tällainen kansi on kaunis, vai kuinka?
   
Suosittelen J.D. Robbin sarjaa vahvojen naishahmojen ystäville. Eve Dallas rinnastuu minulla Tess Gerritsenin kirjasarjasta tehdyn Rizzoli & Isle -sarjan Jane Rizzoliin ja toisaalta myös Kathy Reichsin kirjasarjan pohjalta tehdyn tv-sarjan Bones päähenkilöön Temperance Brennaniin. Robb onnistuu pitämään jännityksen yllä koko teoksen ajan, eikä murhaaja paljastu liian aikaisin, enkä itse en olisi arvannut kuka se oli. Seuraava osa sarjaa (Kuoleman salaliitto) ilmestyy helmikuussa 2014.
       

Arvosana:

  
Takakannesta:

Kukaan ei halua olla yksin juhlapyhien aikaan. Yhdelle New Yorkin tyylikkäimmistä deittipalveluista, Personally Yours, se onkin oivallista aikaa yhdistää yksinäiset sydämet. Komisario Eve Dallas on kuitenkin ritualistista sarjamurhaajaa jäljittäessään tehnyt karmaisevan havainnon: kaikki surmatut naiset linkittyvät deittipalveluun. Kun ruumiita tulee lisää, Eve astuu tosirakkauttaan etsivän eliitin maailmaan, jossa tappaja etsii seuraavaa uhriaan ja rakkauden voima vie äärimmäisiin tekoihin.
   
Eve Dallas -sarja on Nora Robertsin nimellä J. D. Robb julkaisema vauhdikas jännityssarja, joka on kivunnut kirja toisensa jälkeen New York Timesin bestseller-listan kärkeen. 2050-luvun lopun New Yorkissa hyytäviä rikoksia ratkoo säpäkkä komisario Eve Dallas tukenaan hurmaava miljonääriaviomiehensä Roarke.  Kuolema ovella on sarjan seitsemäs osa.
   

"Aivan erinomaista viihdettä."

- Publishers Weekly

    

Suomentanut: Satu Leveelahti, 461 sivua, Gummerus 2013

    

Alkuperäinen nimi: Holiday in Death (1998)

  
Sarjassa aikaisemmin ilmestyneet:

1. Alaston kuolema (2004)
2. Maineikas kuollessaan (2005)
3. Kuoleman ikuistama (2006)
4. Kuoleman hurmio (2007)
5. Kuoleman riitit (2007)
6. Kuoleman enkeli (2008)

Lukupiirissä | Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

 "On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina."

     

      

Elämä on ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtavat kumoon. (s. 30)

    

Vähän niin kuin ennakointina ensivuoden Tove Jansson huumaan, lukupiirin ensimmäiseksi teokseksi valikoitui Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu. Ensimmäinen lukemani muumikirja on samalla kirjailijan viimeinen romaanimuotoinen muumikirja. Marraskuu on kuollut kuu, tai niin kuin Wikipedia kertoo kuukauden nimen etymologiasta: "useimmat ruohovartiset kasvit kuolevat eli tulevat martaiksi." Kuoleman läheisyys ja mätäneminen ovat vahvasti läsnä teoksessa. Oli myös suorastaan enteellistä, että hakiessani kirjaa lainaan eräältä lukupiiriläiseltä, satoi kaatamalla vettä, vaikka viikolla ennen sitä olikin tullut jo useamman päivän ajan lunta.

   

Päivät menivät menojaan. Satoi yhä, ei yhtenäkään syksynä ollut satanut niin kovasti. Rannikon laaksot peittyivät veteen joka norui kukkuloilta ja vuorilta, eikä maa ehtinyt lakastua, se mätäni. (s. 13)

   

Mieheni kysyi kirjaa lukiessani "vitsikkäästi", että "onko kaikki muumit laaksossa", johon totesin, että ei ole yhtään muumia laaksossa. Se kyllä tuntui välillä hyvinkin kuvaavalta. Jokainen hahmo tarinassa on allegoria erilaisista inhimillisistä ominaisuuksista. Vilijonkalla on pakkomielle siivoamiseen, hän pelkää bakteereita ja hyönteisiä. Nuuskamuikkunen ahdistuu muiden seurassa, mutta tarkkailee heitä psykologisesti kiinnostuneena. Ruttuvaari on dementikko. Homssu Tuhtolla on skitsofrenisia oireita. Hemuli on masentunut ja kaipaa muutosta. (Ainoastaan Mymmelistä oli vaikeaa saada kiinni, hän oli jotenkin leijuva hahmo.) En väitä tulkintojeni olevan oikeita, mutta tällaisena hahmot minulle esiintyivät. Muumilaakso on toisaalta onnellinen laakso, utopia ja toisaalta kuin asylum. Teos on myös hyvin filosofinen "ei koko laaksossa ole mitään pahempaa kuin me itse" (s. 99).

   

[E]ikä homssu tiennyt enää mikä oli todellista ja minkä hän vain kuvitteli. (s. 158)

    

Jokaisella teoksen hahmolla on jotain hukassa ja he toivovat löytävänsä etsimänsä Muumitalosta, mutta pettymys on suuri muumiperheen lähdettyä pois mitään ilmoittamatta. Luin jostakin, että Toven lähipiirissä oli sattunut kuolemantapaus kirjan kirjoittamisen aikoihin ja se olisi heijastellut kirjan tunnelmaan, vähän niin kuin J.K. Rowlingin masennus synnytti Ankeuttajat. Muumiperheen poissaolo rinnastuu kesän päättymiseen, pimeneviin ja viileneviin iltoihin. Kylmyys ja ahdistus tekevät teoksesta hyvin suomalaisen. Hahmot saapuivat yksitellen Muumitalolla, ja niin he myös lähtivät sieltä yksitellen. Pitkin tarinaa kukin hahmo eheyttää itseään erilaisin keinoin. Kun heidän kriisinsä saavuttaa pisteen, jossa sen yli on päästy, hahmot kokevat katharsiksen, puhdistuksen.

    

- Toisinaan minusta tuntuu että kaikki mitä me sanomme tai teemme on tapahtunut aikaisemminkin. (s. 141)

       

Teoksessa oli joitakin vanhahtavia sanoja (oikaisihe, heijastaiksen, muuntaikse), sekä muutamia ihastuttavia termejä, joiden käyttöönottoa saatan vakavasti harkita (pimpula, pölytuppura). Eniten pidin Tuhtosta, joka lukee Muumipapan hyllystä löytämäänsä luonnontieteellistä kirjaa, jossa on pitkiä lauseita ja vaikeita sanoja. Hemuli toteaa kerran Tuhtolle: "- On paha lukea liian paljon." (s. 96) Jopa ne hetket, jolloin Tuhton todellisuus rakoilee ovat jotenkin sympaattisia. Olin huomaavinani pieniä viittauksia pPandoran lippaaseen (vaatekomero) ja Agatha Christie-tyyppiseen kerrontaan ("on Yksi Olio Vähemmän talossa", s. 115). Tätä teosta ei suotta suositella niin nuorille kuin vanhoille, sillä jokainen lukija saa tästä jotain.

 

Arvosana:

   
Takakannesta:
Viimeinen muumitarina, jossa muumiperhe on hävinnyt!
   

Eräänä syyspäivänä Hemuli väsyy olemaan touhukas ja järjestelemään toisten asioita. Vilijonkka ei pysty enää siivoamaan. Yksinäinen homssulapsi Tuhto kaipaa oikeata kotia. Ikivanha Ruttuvaari kyllästyy holhoukseen ja haluaa päättää itse asioistaan. Jokainen lähtee Muumitaloon haaveenaan lämpö, turva ja huoleton olo, muutos. Mutta talo on kylmä ja Muumiperhe poissa. Kuinka uudesta tilanteesta selvitään? Onko muuttuminen edes tärkeää? ja miksi Mymmeli osaa viihtyä missä vain?

   
Asiasanat: sadut, allegoriat, filosofia, psykologia, yksinäisyys, syksy, melankolia, kuolema
  

Samantyylisiä kirjoja: 
      

Suomentanut: Kaarina Helakisa (1970), suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä, 161 sivua, WSOY 2010

      

Alkuperäinen nimi: Sent i november (1970)

    

Kirja on luettu mm. täällä: Risingshadow, Kirjavinkit, Villasukka kirjahyllyssä, Nareskan kirjanurkkaus, Sonjan lukuhetket, Lukuisa, Kirjakaapin avain, Lähiöneidon lokikirja, Heijastuspinta,

Lauren Oliver: Requiem - Rakkaus palaa

"Tästä minua vaoitettiin kaikki ne vuodet: raskaasta painosta rinnassa, 

painajaisten pirstoista, jotka seuraavat minua vielä valveilla."

   

    

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
  

Lauren Oliverin nuortendystopiasarjan päätösosan nimi on moniselitteisesti Requiem, katolisen kirkon sielunmessu, jossa rukoillaan edesmenneiden puolesta. Oliverin sarjalla on paljon yhtymäkohtia Ally Condien Tarkoitettu-dystopiatrilogiaan: Yhteiskunnan alimmalla tasolla tai oikeastaan sen ulkopuolella ovat sarjasta riippuen invalidit tai vialliset. Ihmisille valikoidaan puoliso erilaisten laskelmien perusteella. Musiikin ja kirjallisuuden määrä sekä sisältö ovat tarkkaan valikoituja. Nämä ovat hyviä esimerkkejä yhteiskunnan hallitsemisesta ja ohjailemisesta, kun valta on pienellä eliitillä ja suurin osa väestöstä on kuin pimeydessä vaeltavia, ohjelmoituja lampaita.
   

 Teoksen kerronta etenee vuoroin sarjan päähenkilön Lenan ja hänen ystävänsä Hanan näkökulmista. Lena on invalidi, joka ei ole läpikäynyt prosedyyriä, jossa rakkaus (amor deliria nervosa) poistetaan - Hana on. Ennen niin läheinen kaksikko elää nyt kahdessa, täysin toisistaan poikkeavassa maailmassa: Lena villin luonnon armoilla, Hana yltäkylläisessä "zombiemaassa", staattisessa utopiassa.
 
Sarjan edellinen osa jätti tarinan siihen, kun Lenan ensirakkaus Alex palasi elävien kirjoihin. Nyt Lena joutuu taistelemaan kahta poikaa, Alexia ja Juliania, kohtaan tuntemansa rakkauden ristivedossa. Hän päätyy jopa pohtimaan, ovatko parannetut sittenkin oikeassa: onko elämä helpompaa ja kivuttomampaa ilman tunnemyrskyjä. Samaan aikaan Hana valmistautuu menemään naimisiin miehen kanssa, josta hän ei tiedä juuri mitään, mutta jonka puhtoisen julkisivun raoista näkyy jotain synkkää ja pelottavaa.
 
Kirjassa kerätään jännitettä lopun suuriin käänteisiin, joissa padottu viha pääsee purkautumaan ja muurit kaatuvat. Viimeisessä luvussa varsinaisten tapahtumien jälkeen kerrotaan Alexin suulla, mitä hänelle tapahtui toisen kirjan aikana. Kaikki kysymykset eivät saa vastausta ja teoksen loppu jättää tulevaisuuden hyvin avoimeksi. Vahvan alun saanut sarja tuntuu samentuneen loppua kohtia, vaikka rakkaus ja kaupungit palavat. Mitä tapahtui joillekin hahmoille pienoisvallankumouksen aikana, vai unohtiko kirjailija heidät koonaan?
  

Meidänkin on luotettava - siihen, että maailma ei lopu, että huominen koittaa, etä totuuskin koittaa. (s. 311)

  
Suomentaja käyttää välillä hyvinkin vanhahtavia ilmaisuja, kuten hilut puhuttaessa juhlista, tai juopilas humalaisen ja kessu tupakan synonyyminä. Miksi navigoida eikä suunnistaa? Myös joidenkin hahmojen nimien, esimerkiksi Korallin ja Kesän, suomentaminen tuntuu turhalta. Muutoin teksti on sujuvaa ja nopealukuista.

Suosittelen teosta erityisesti kahden edellisen lukeneelle. Vaikka yksistään tämä teos ei yllä samalle tasolle kuin darjan kaksi aikaisempaa osaa, se sitoo kuitenkin joitakin asioita kokonaisuuksiksi. Myös dystopioista pitävät löytävät näistä kirjoista varmasti jotain keskusteluaiheita.Miten olisi esimerkiksi tämä melankolinen lainaus: "Tienpätkät, jotka eivät johda minnekään, kuuluvat nyt tähän hölynpölyn kielioppiin." (s. 124)
 

Arvosana:

      
Takakannesta:

Meidät on yritetty tiristää esiin, polkea menneeseen. Mutta me olemme yhä täällä. Ja meitä on päivä päivältä enemmän. 

    

Delirium-trilogian odotetussa päätösosassa muurit murtuvat ja Lena on väistämättömien ratkaisujen edessä.
  
Sota hallitusta vastaan on täydessä liekissä ja panokset entistä korkeammat. Valvojat ulottavat iskunsa yhä syvemmälle kapinallisten asuttamaan korpeen ja ihmishengen hinta on halpa. Julianin kuolemantuomiolta pelastanut Lena käy taisteluun mielessään vain yksi päämäärä: elä vapaana tai kuole. Henkiin heränneen Alexin tunteet näyttävät kivettyneen kovemmiksi kuin Kryptan sellien muurit.
  
Samaan aikaan Portlandissa Hana valmistautuu rakkaudettomaan liittoon nuoren pormestarin kanssa, joka puhuu terrorin ja tyrannian kielellä. Täydellisten kulissien takana paine kasvaa kasvamistaan ja myös Hanalla on salaisuuksia jotka eivät kestä päivänvaloa. Vaihe vaiheelta tapahtumat vierivät pisteeseen, jossa rinnakkaiset maailmat törmäävät, tunteet tihentyvät ja totuudet huudetaan julki.
  

Requiem päättää Lauren Oliverin todellisuuden rajoja taidokkaasti venyttävän dystopian, jossa rakkaudesta on tullut vihan ja pelon synonyymi. Lukijat kautta maailman valloittaneen bestsellersarjan aikaisemmat osat ovat Delirium (2011) ja Pandemonium. (2012)

  

Kukapa meistä ei nauttisi samaistua sankareihin, jotka eivät kumarra kuvia ja ottavat onnen avaimet omiin käsiinsä? - Booklist

   

Suomentanut: Merja Helanen, 334 sivua, WSOY 2013

    

Alkuperäinen nimi: Requiem (2013)

   

Kirja on luettu mm. täällä: Risingshadow, Lukunurkka, La petite lectrice, Aakkosellinen hakemisto

   

Sarjassa aikaisemmin ilmestynyt:

• Delirium - Rakkaus on harhaa (2011)
• Pandemonium - Rakkaus on kapinaa (2012)

   

Samantyylisiä kirjoja: Ally Condie: Tarkoitettu, Rajalla, Perillä

Oulun kirjablogimiitti

Meinasin unohtaa postata tästä ihanasta iltapäivästä viikko sitten (on mennyt tämä syyslomaviikko arvostelukirjoja ja yliopiston hommia tehden). Eli viime lauantaina kokoonnuimme Jaanan johdolla Oulun kaupunginkirjastolle. Mukana lisäkseni olivat Minna, Paula, Elma Ilona, Villasukka, Kaisa ja MeTu. Olikin todella jännittävää tavata kirjablogaaja kollegoita kasvotusten. Minna tosin oli tuttu graduryhmästä, mutta muihin en ollut aikaisemmin tutustunut. Voin myöntää, että tätä blogaajaa ainakin vähän jännitti tavata muita saman alueen kirjallisia ihmisiä.
  

 
Jaana esitteli meille kirjaston eri toimintoja, esimerkiksi lehtisalin ja musiikkiosaston, josta saa mm. PS3 pelejä lainaan. Mieheni innostuikin varaamaan kasan pelejä, joten päivästä oli hyötyä hänellekin. Kävimme myös varastossa, jossa oli ihastuttava vanhojen ja harvinaisten kirjojen osasto (katsokaa vaikka noita ihania kuvia mitä löytyy Paulan, Villasukan ja Kaisan blogauksista). 
   
Kirjastokierroksen jälkeen menimme vielä kahville (tai minun tapauksessani jääteelle) ja herkuttelemaan Biskettiin, ihastuttavaan kahvilaan Rotuaarilla. Keskustelu pyöri - kuinka kummassa - kirjallisuuden ja blogaamisen ympärillä. Kyseltiin kuinka pitkään on blogannut ja mikä teos on parhaillaan kesken.
 
Täytyy toivoa, niin hauskaa kuin alkukankeuden jälkeen oli, että näitä tapaamisia tulee jatkossakin! Ei välttämättä kerran kuussa niin kuin Helsingin seudun kollegoilla, mutta vaikka pari kertaa vuodessa. Kiitos kaikille jotka tulitte, sain myös pari uutta blogia listalleni!

Nimipäivälahjoja

Nimipäiväni on oikeastaan vasta huomenna 26. päivä, mutta posti toi jo ensimmäisen lahjan isosiskoltani. Paketista löytyi Nene Thomasin kaunis kortti (Memento) ja Roald Dahlin Rakkaani, kyyhkyläiseni, jonka etukansi lupaa "Meheviä, tyylikkäitä kauhukertomuksia". Sisällysluettelosta voisin poimia pari mielikuvistusta kiihdyttävää novellinimeä, miten olisi Kaula, Kuningatrahyytelö tai Lampaalla teurastettu?

  

 

Toinen siskoni on viettämässä lomaansa Kuopiossa ja hän lähetti laatikollisen tavaraa äitimme luota. Mukana on kuulemma jotain pientä häneltäkin. Nyt vain odottelen milloin saan tekstiviestin ja koodin SmartPost automaattiin.
  
EDIT: 30.10. Tänään viimein hain paketin automaatista (viesti tuli jo maanantaina). Banaanilaatikko oli onneksi kevyt kauppareissulla ottaa mukaan. Vaatteiden ja vanhojen pehmoeläinteni joukosta löysin nimpparilahjan, joka muodoistui Kiroileva Siili vihkosta ja hiirimatosta, kahdesta bambupaperisesta vihkosta, tarroista ja postimerkeistä (Postcrossaamiseen). Kortti oli kirja-aiheinen, aika ihastuttava vai mitä?
    

 

Michelle Harrison: 13 Salaisuutta

"Minulla on yhä salaisuuksia, niin kuin jokaisella."

   

    

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.

Michelle Harrisonin Keijutrilogiassa jokainen sarjan osa liittyy jollakin tavalla keijuhovin kolmeentoista aarteeseen, jotka esitellään teoksien kansikuvissakin. Harrisonin kirjoissa on vanhojen kansantarujen ja satujen makua alkaen aina angfangeista, kuvitetuista alkukirjaimista. Trilogian päätösosassa saadaan tietää lisää Rowanin menneisyydestä. Hän on saanut pysyvän kodin Elvesdenin kartanolta, Tanyan isoäidin luota. Hän on löytänyt vieraana pysytelleen äitinsä ja yrittää luoda tähän jonkinlaisen suhteen.

Kolmannessa osassa tavataan joukko niin vanhoja kuin uusiakin hahmoja, joilla kaikilla on salaisuuksia. Osa uusista tuttavuuksista muodostaa Piirin, jonka tehtävänä on etsiä ja palauttaa vaihdokkaita, yleensä ihmis- ja keijulapsia, jotka on vaihdettu syystä tai toisesta. Rowan on yksi Piirin jäsenistä, ja vaikka hän onkin toivonut menneisyytensä jääneen taakseen, se palaa kummittelemaan. Rowanin tulee suorittaa vielä viimeinen vaihto, joka osoittautuu oikeaksi voimanponnistukseksi: vaihdokkaana kun ei ole lapsi vaan erään kahvilanomistajan vaimo. Perheen poika huomaa äidissä jotain outoa ja tarvitsee apua.

Rowanin menneisyydessä on myös muita haamuja. Toisessa osassa Rowan joutui noidan vangiksi ja hän tapasi saman kohtalon kokeneen Eldrich-nimisen keijun, jota hän ei auttanut pakoon. Eldrich on nyt palannut ja hautoo kostoa. Harmillisesti teos keskittyy enemmän suureen lopputaisteluun kuin selvittämään piiriläisten taustoja, sillä harvoin yhteen kirjaan on saatu mahtumaan niin monta ihastuttavan erikoista persoonaa. Toisin kuin kahdessa aikaisemmassa osassa, päätösosassa keijumaailma jää aikaisempaa etäisemmäksi ja kerronta pyörii enemmän jokaisen hahmon ympärillä olevissa salaisuuksissa.


Vaikka kirjan loppupuolella onkin paljon toimintaa, jännite keijuvaltakunnan ja ihmisten maailman välillä ei yllä aivan samalle tasolle kuin kahdessa aikaisemmassa osassa. Kirjailija tuntuu keskittyneen enemmän näyttävään lopetukseen kuin viimeisteltyihin henkilöhistorioihin. Joidenkin kirjan hahmojen salaisuudet tuntuvat päälleliimatuilta – salaisuuksilta vain salaisuuksien tähden, oikeutuksena tai pakotettuna teemaan. Päätösosa on harmillisen lattea ja vaisu, mutta jättää silti ikävoimään teossarjan henkilöitä. Aineksia olisi ollut pidemmällekin sarjalle. Ehkä kirjailija vielä joskus julkaisee erillisen teoksen ja palaa keijujen maailmaan.

Luettuani kesällä Shakespearen näytelmän Juhannusyön uni, tajusin, että Tanyan koiran Oberonin nimi tulee näytelmän keijukuninkaan nimestä. 13 salaisuuden piirin sirkuksesta olisin halunnut lukea enemmänkin. Tämä kolmas osa on väkivältäisempi kuin kaksi aikaisempaa ja kerronnassa on keskitytty enemmän toimintaan kuin hahmoihin. Suosittelen teosta keijujen ja vanhojen satujen ystäville.

Arvosana:

  

Takakannesta:
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - Punainen tietää nyt, että vanha sanonta pitää paikkansa.
    

Elvesden Manorissa elämä alkaa asettua uomiinsa. Punainen käyttää oikeaa nimeään Rowan, sillä hän on päättänyt jättää menneisyyden taakseen. Mutta kaidalla polulla pysyminen on vaikeampaa kuin hän kuvitteli... Itsepintainen keijulähetti saa lopulta viestin perille: piiri haluaa Punaisen mukaan vielä yhteen vaihdokaskauppaan. Rowan lähtee leikkiin pelastaakseen pikkutytön keijujen kynsistä - ja menneisyys herää henkiin. Noidan mökki kaikaisessa metsässä ja kahleisiin jäänyt vanki ovat taas totta tässä ja nyt.
 
Tanya ja Fabian seuraavat kauhuissaan, miten Rowan kamppailee ylivoimaista vihollista vastaan. Ehtivätkö he auttaa ratkaisemalla 13 salaisuutta, ennen kuin keijujen sota vaarantaa kaiken, mikä on heille rakasta?
 
13 salaisuutta on viimeinen, vavisuttava osa keijutrilogiassa, joka jää elämään lukijan mieleen.
 
Toivottavasti kirjailija vielä jonainen päivänä palaa keijujen maailmaan. - thebooksmugglers.com
 
Asiasanat: nuoret, keijut

    

Samantyylisiä kirjoja: Melissa Marr: Ilki ihana ja Sala kavala, Herbie Brennan: Keijujen sota, Tony Di Terlizzi & Holly Black: Spiderwickin kronikat-sarja,

   

Suomentanut: Sari Kumpulainen, 459 sivua, Tammi 2013

    

Alkuperäinen nimi: The Thirteen Secrets (2011)

   

Kirja on luettu mm. täällä: Risingshadow, Sivupiiri, Lukutoukan kirja-arvostelut, Pieni lukuvalo

   

Sarjassa aikaisemmin ilmestynyt: 13 lahjaa (2011), 13 kirousta (2012) 

Rick Yancey: 5. aalto (5. aalto #1)

"Ennen kuin löysin sinut, luulin, että ainoa tapa pysyä kiinni elämässä 
on löytää jotain, minkä vuoksi elää. Ei ole. Pysyäkseen kiinni elämässä
 on löydettävä jotain, minkä vuoksi on valmis kuolemaan."

  

  

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.

  

Rick Yanceyn Viides aalto on saanut paljon huomiota. Sen esittelemä maailma erottuu hieman omanlaisillaan keinoilla: tässä dystopiassa uhka ei tule luonnonkatastrofista tai vinoutuneesta yhteiskunnasta. Uhka tulee yhtä aikaa taivaalta ja ihmisen sisältä. Maapallon kiertoradalle ilmestyy muukalaisten alus, johon ei useista yhteydenottoyrityksistä huolimatta saada kontaktia. Osa maailmasta juhlii kehittyneempien olentojen tapaamista, mutta jotkut näkevät Toisten saapumisen uhkana. Tahtovatko Toiset auttaa ihmisten kehityksessä vai liiskata meidät kuin torakat ja varastaa luonnonvaramme? Teoksen esipuheena toimii lainaus Stephen Hawkinsilta: ”Jos avaruusoliot tulisivat joskus käymään maassa, meille kävisi luultavasti yhtä huonosti kuin Amerikan alkuperäisasukkaille Kristoffer Kolumbuksen saapumisen jälkeen.”

  

Maailma tai oikeastaan ihmisyys ovat vaarassa tuhoutua: ensimmäisenä katkeavat sähköt. Toinen tuhon aalto on tsunami, joka pyyhkäisee suuren osan ihmisistä mukanaan. Kolmantena tulee rutto, joka tappaa lähes kaikki aiemmista aalloista henkiin jääneet. Neljäs aalto, Vaimentajat, viimeistelevät ihmiskunnan rippeet tuhoonsa.

    

Tämän Toiset ovat meille tehneet. Emme voi liittoutua yhteen ja taistella yhdessä ilman luottamusta. Ja ilman luottamusta ei ole toivoa. (s. 25) 

Toisten tulo ei ollut muuttanut ainoastaan maailmaa. Se oli muuttanut myös meitä. Se oli muuttanut minua.  (s. 37)

  

Päähenkilönä teoksessa seurataan 16-vuotiasta Cassieta. Hän kertoo aiemmista tapahtumista takautumina, myöhemmin kerronta siirtyy kokonaan nykyhetkeen. Alussa oli perhe: äiti, isä ja pikkuveli Sam. Nyt on enää veljeään etsivä Cassie, joka yrittää selvitä maailmassa, vaikka pelisäännöt ovat muuttuneet. Älä luota keneenkään. Muukalaisilla, Toisilla, on tehokas keino laittaa ihmiset tappamaan toisensa, sillä vieraat avaruudesta eivät ole pieniä harmaita miehiä tai jättiläismäisiä hyönteisiä, vaan kuka tahansa kohtaamasi ihminen saattaa olla Niitä. Viimeiset ihmiset ovat hajaantuneet, eikä Cassie juuri kohtaa muita, etenkään kun periaatteena on "ammu ensin, kysy vasta sitten".

    

Olimme kuin ne japanilaiset, jotka olivat selviytyneet Hiroshiman atomipommin räjähdyksestä. Emme ymmärtäneet miksi olimme yhä elossa, emmekä olleet aivan varmoja halusimmeko olla. (s. 70) 

Mutta meillä ihmisillä on taipumus uskoa niin kuin olemme aina uskoneet, ajatella niin kuin olemme aina ajatelleet, odottaa niin kuin olemma aina odottaneet, ja niinpä emme koskaan epäilleet peöastetaanko meidät. Kysymys kuului: milloin meidät pelastetaan? (s.85)

  

Kirja on jaettu kolmeentoista osaan ja kertoja vaihtuu osien välillä, vaikka Cassie onkin aina tarinan keskiössä. Kertojan vaihtuminen pitää kerronnan tuoreena ja dynaamisena, moniäänisyys pitää mielenkiinnon yllä ja lukemista tahtoo jatkaa päästäkseen taas vaihtamaan kertojaa uudelleen. Toiminta lisääntyy loppua kohden, mutta viimeiset sivut ennen kirjailijan kiitossanoja herättävät kysymyksen, saako kirja paljon huhuttua jatkoa ja toisaalta, onko sille edes tarvetta. Kannen sulkeuduttua hahmot jatkavat elämistään vastatakseen viimeisiin avoimeksi jääneisiin kysymyksiin: mitä viidennen aallon jälkeen?

  

"Eivätkö ne olekin fiksuja?" Haka mutisee aivan kuin lukisi ajatusiani. "Tekeytyvät ihmisiksi, jottei yhteenkään ihmiseen voisi luottaa. Vaihtoehdoksi jää vain: tapa kaikki tai ota riski, että kuka tahansa voi tappaa sinut." (s. 287)

    

Yanceylla on laaja genretietämys ja hän viljelee kerronnan sekaan viittauksia elokuviin ja kirjallisuuteen niin Siepparista ruispellossa, Tähtien sodasta kuin ihmeellisestä Oz-maasta, eikä olisi lainkaan uskomatonta, etteikö tästäkin kirjasta olisi tulossa elokuva. Yancey tuntuu myös lainanneen paljon aineksia suosituilta nuortenkirjailijoilta, kuten Stephenie Meyeriltä ja Suzanne Collinsilta. Hän käyttää toistoa tyylikeinonaan, vaikka käännöksessä sen toimivuus onkin kyseenalaista. Suomennoksesta ei ole juurikaan valitettavaa, vaikka välillä käytetään joitakin erikoisia sanavalintoja: miksi tuhkien peitossa eikä tuhkan peitossa. Kieli on kuitenkin todella sujuvaa ja sivuja kääntää kuin itsestään tarinaa ahmien, vaikka joskus juonenkäänteet ovatkin varsin ennalta arvattavissa.

 

Lopuksi vielä sekalaisia huomiota erityisesti blogini lukijoille: 

• Teoksen alussa oleva epilogi Valtaus 1995 pöllökohtauksineen muistuttaa elokuvan The Forth Kind alkuasetelmaa. Jos kiinnostaa, kannattaa muuten vertailla! 
• Cassien parhaita ominaisuuksia on se, että hän lukee kirjoja! Vaikka lukeva päähenkilö alkaakin olla jo nähty ilmiö.
• Evan on ♥ (jos haluatte tietää kuka Evan on, lukekaa kirja). 
• Samaistuin Cassien pikkuveljeen Samiin, joka ei koskaan nuku ilman Nallea. Muistattehan minun nalleni? 

   

[Cassie vertaa itseään torakkaan.] "Haluatko verrata itseäsi hyönteiseen? Jos olet hyönteinen, olet päiväkorento. Täällä päivän ja sitten possa. Sillä ei ole mitään tekemistä Toisten kanssa. Niin on aina ollut. Olemme täällä, ja sitten poissa. Tärkeää ei ole se, miten kauan täällä olemme, vaan se, mitä teemme sinä aikana." (s. 178)

  

Suosittelen kirjaa erityisesti dystopian ystäville. Jos normaalisti kavahdat avaruusolioita (kuten allekirjoittanut) tämä kirja on kuitenkin jotain aivan muuta. Nyt ei nimittäin puhuta pienistä vihreistä miehistä. Kirjassa on aika usein käytetty kliseisiä ilmaisuja, eli niistä voin antaa pienen varoituksen sanan, mutta taitava lukija kuitenkin pystyy näkemään niiden ohitse. Kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävä ja nopealukuinen teos, jossa yhdistyvät viimeaikaiset kirjallisuustrendit. 

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

"Totuus on, että heti kun ne löysivät meidät, pelimme oli pelattu."

1. aalto: Sähköt katkeavat
2. aalto: Onnekkaat pakenevat
3. aalto: Vain epäonnisimmat jäävät henkiin
4. aalto: Ainoa tapa selviytyä on pysyä yksin
5. aalto: Se alkaa nyt

Cassie on tyttö jollla on M16-rynnäkkökivääri, kadonnut pikkuveli ja adrenaliinin terävöittämät aistit. Seitsemän miljardia ihmistä on kuollut, infrastuktuuri tuhottu ja planeetta kasvottomien muukalaisten miehittämä. Epätoivoinen Cassie pakenee ja varoo luottamasta keneenkään. Toisaalla vihan ajama Zombie on valmis tuhoamaan vihollisen hinnalla millä hyvänsä. Kun salaperäinen Evan tarjoaa Cassielle apuaan, on päätös vaikea. Kaoottinen Maa vilisee ihmishahmoisia soluttautujia ja väärän valinnan hinta on kuolema.

    

Asiasanat: scifi, apocalypsi, nuoret, rakkaus,

Samantyylisiä kirjoja: Stephenie Meyer: Vieras, Suzanne Collins. Nälkäpeli, Moira Young: Julma maa
    

Suomentanut: Ulla Selkälä, 431 sivua, WSOY 2013

    

Alkuperäinen nimi: The 5th Wave (2013)

   

Kirja on luettu mm. täällä: Risingshadow, Fifi, Kirjaneidon tornihuone, Kaiken ei tarvitse olla totta, 

Kirjablogaajat lukivat Helsingin Sanomien 100 kotimasta suosikkia

Kissakevennys, ex-kissani Rontti syyskuussa 2013 © Niina Tolonen

Helsingin Sanomissa kysyttiin aikaisemmin tänä vuonna, mitkä ovat lukijoiden mielestä parhaat 2000-luvulla julkaistut suomalaiset romaanit. Kirjablogaajat tempaisivat ja lukivat yhteistuumin listan 100 kotimaista kirjaa ja blogasivat niistä syyskuun aikana. Tempauksen taustoista kertoo lisää Kirjainten virrassa-blogin Hanna. 

 

Minä valitsin luettavakseni Risto Isomäen teoksen Sarasvatin hiekkaa. Muista listalle päässeista teoksista olen lukenut Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi, mutta esimerkiksi Emmi Itärannan Teemestarin kirja on tarkoitus nyt syksyn aikana lukea samoin kuin Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta. 
   
Alla linkit muihin blogeihin:

  

1. Sofi Oksanen: Puhdistus / Anna minun lukea enemmän
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää (Is) / Kirjasfääri
3. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran / P.S. Rakastan kirjoja
4. Kari Hotakainen: Ihmisen osa / Les! Lue!
5. Rosa Liksom: Hytti nro 6 / Mari a:n kirjablogi
6. Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie / Lukutoukan kirjablogi
7. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi / Mustikkakummun Anna
8. Katja Kettu: Kätilö / Eniten minua kiinnostaa tie                          
9. Antti Hyry: Uuni  / P.S. Rakastan kirjoja                           
10. Aki Ollikainen: Nälkävuosi / Hyönteisdokumentti
                       
11. Pirkko Saisio: Punainen erokirja / TTTA                                                     
12. Arne Nevanlinna: Marie / Ja kaikkea muuta                                
13. Riikka Pulkkinen: Totta / Kirjavalas
14. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän / La petite lectrice
15. Hannu Raittila: Canal Grande / Amman lukuhetki
16. Jari Tervo: Myyrä / Lurun luvut
17. Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani / Lukutoukan kirjablogi
18. Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri / Sinisen linnan kirjasto
19. Bo Carpelan: Kesän varjot / kujerruksia
20. Markus Nummi: Karkkipäivä / Sallan lukupäiväkirja
 
21. Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö / Orfeuksen kääntöpiiri
22. Mikko Rimmisen: Nenäpäivä / Lumiomena
23. Helena Sinervo: Runoilijan talossa / Kulttuuri kukoistaa
24. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja / Sinisen linnan kirjasto
25. Hannu Väisänen: Vanikan palat / Luetut,lukemattomat
26. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat / Tarinoiden taikaa
27. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen / Infoähky
28. Jari Tervo: Layla / The Late Night Book Club
29. Olli Jalonen: Poikakirja / Sinisen Linnan kirjasto                 
30. Katri Lipson: Kosmonautti / Lumiomena
   
31. Riikka Pulkkinen: Raja / Booking it some more   
32. Miika Nousiainen: Metsäjätti / Kirsin kirjanurkka
33. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja / Mitenköhän tässä kaikessa käy
34. Hannu Väisänen: Toiset kengät / Luettua elämää
35. Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin / Nenä kirjassa
36. Antti Tuuri: Ikitie / Nannan kirjakimara
37. Markus Nummi: Kiinalainen puutarha / Erjan lukupäiväkirja
38. Jaakko Yli-Juonikas: Neuromaani / Nipvet                              
39. Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta / Villasukka kirjahyllyssä
40. Hannu Väisänen: Taivaanvartijat / P.S. Rakastan kirjoja
  
41. Rakel Liehu: Helene / Calendula                                                           
42. Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä / Hemulin kirjahylly
43. Jari Tervo: Troikka  / Lue, ihminen!
44. Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet / Sinisen Linnan kirjasto   
45. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa / Yöpöydän kirjat           
46. Juha Itkonen: Kohti / Nannan kirjakimara
47. Kristina Carlson: William N. päiväkirja / Eniten minua kiinnostaa tie
48. Heidi Köngäs: Dora, Dora / Kirjainten virrassa            
49. Antti Tuuri: Kylmien kyytimies / Satun luetut                      
50. Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin / Noora Tea with Anna Karenina  
 
51. Miika Nousiainen: Maaninkavaara / Amman lukuhetki
52. Eve Hietamies: Yösyöttö / Luettua elämää
53. Joel Haahtela: Katoamispiste / Tarinoiden taikaa
54. Jari Tervo: Ohrana / Tarukirja
55. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta / La petite lectrice
56. Sofi Oksanen: Stalinin lehmät / Les! Lue!
57. Arto Salminen: Kalavale / Kirjainten virrassa
58. Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman / Morren maailma
59. Juha Itkonen: Hetken hohtava valo / TTTA
60. Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max / Eniten minua kiinnostaa tie 
 
61. Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa / Kannesta kanteen 
62. Sirpa Kähkönen: Hietakehto / Ja kaikkea muuta                          
63. Erik Wahlström: Jumala / Erjan lukupäiväkirja
64. Riikka Pulkkinen: Vieras / Kaikkea kirjasta
65. Turkka Hautala: Salo / Kuuttaren lukupäiväkirja
66. Arto Salminen: Ei-kuori / Kirjojen keskellä
67. Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras / Kirjasfääri
68. Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta / Mari a:n kirjablogi
69. Johanna Sinisalo: Linnunaivot / Kuuttaren lukupäiväkirja
70. Joel Haahtela: Elena / Café pour les idiots          
                 
71. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu / Tea with Anna Karenina 
72. Veikko Huovinen: Konsta Pylkkänen etsii kortteeria / Sallan lukupäiväkirja
73. Miina Supinen: Liha tottelee kuria / Pihin naisen elämää
74. Reko Lundán: Ilman suuria suruja / Kulttuuri kukoistaa
75. Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun / Hemulin kirjahylly
76. Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi / Kirjainten virrassa
77. Petri Tamminen: Enon opetukset / Tarukirja
78. Anja Snellman: Parvekejumalat /Järjellä ja tunteella
79. Juha Seppälä: Paholaisen haarukka / Nipvet
80. Laura Save: Paljain jaloin / La petite lectrice
 
81. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike / Pihin naisen elämää
82. Jari Järvelä: Veden paino / Ilselä
83. Leena Lander: Käsky / Luetut, lukemattomat          
84. Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt / Anna minun lukea enemmän
85. Ranya ElRamly: Auringon asema / Orfeuksen kääntöpiiri
86. Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi / Infoähky
87. Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone / Mustikkakummun Anna
88. Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis / The Late Night Book Club
89. Marko Kilpi: Elävien kirjoihin / TuijaTa
90. Arto Salminen: Paskateoria  / Lue, ihminen!
 
91. Johanna Sinisalo: Enkelten verta / kujerruksia                 
92. Laura Gustafsson: Huorasatu / Anna minun lukea enemmän
93. Riku Korhonen: Lääkäriromaani / Kaikkea kirjasta
94. Laila Hirvisaari: Minä, Katariina / Tea with Anna Karenina 
95. Juha Seppälä: Mr. Smith / Ilselä
96. Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi / Booking it some more
97. Satu Taskinen: Täydellinen paisti / Café pour les idiots         
98. Tuomas Kyrö: Liitto / Eniten minua kiinnostaa tie
99. Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos / Nenä kirjassa
100. Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita / Kirsin kirjanurkka