"Tästä minua vaoitettiin kaikki ne vuodet: raskaasta painosta rinnassa,
painajaisten pirstoista, jotka seuraavat minua vielä valveilla."
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
Lauren Oliverin nuortendystopiasarjan päätösosan nimi on moniselitteisesti Requiem, katolisen kirkon sielunmessu, jossa rukoillaan edesmenneiden puolesta. Oliverin sarjalla on paljon yhtymäkohtia Ally Condien Tarkoitettu-dystopiatrilogiaan:
Yhteiskunnan alimmalla tasolla tai oikeastaan sen ulkopuolella ovat sarjasta riippuen
invalidit tai vialliset. Ihmisille valikoidaan puoliso erilaisten
laskelmien perusteella. Musiikin ja kirjallisuuden määrä sekä sisältö ovat
tarkkaan valikoituja. Nämä ovat hyviä esimerkkejä yhteiskunnan
hallitsemisesta ja ohjailemisesta, kun valta on pienellä eliitillä ja
suurin osa väestöstä on kuin pimeydessä vaeltavia, ohjelmoituja lampaita.
Teoksen kerronta etenee vuoroin sarjan
päähenkilön Lenan ja hänen ystävänsä Hanan näkökulmista. Lena on
invalidi, joka ei ole läpikäynyt prosedyyriä, jossa rakkaus (amor deliria nervosa)
poistetaan - Hana on. Ennen niin läheinen kaksikko elää nyt
kahdessa, täysin toisistaan poikkeavassa maailmassa: Lena
villin luonnon armoilla, Hana yltäkylläisessä "zombiemaassa", staattisessa
utopiassa.
Sarjan edellinen osa jätti tarinan siihen, kun Lenan ensirakkaus Alex palasi elävien kirjoihin. Nyt Lena joutuu taistelemaan kahta poikaa, Alexia ja Juliania, kohtaan tuntemansa rakkauden ristivedossa. Hän päätyy jopa pohtimaan, ovatko parannetut sittenkin oikeassa: onko elämä helpompaa ja kivuttomampaa ilman tunnemyrskyjä. Samaan aikaan Hana valmistautuu menemään naimisiin miehen kanssa, josta hän ei tiedä juuri mitään, mutta jonka puhtoisen julkisivun raoista näkyy jotain synkkää ja pelottavaa.
Kirjassa kerätään jännitettä lopun suuriin käänteisiin, joissa padottu viha pääsee purkautumaan ja muurit kaatuvat. Viimeisessä luvussa varsinaisten tapahtumien jälkeen kerrotaan Alexin suulla, mitä hänelle tapahtui toisen kirjan aikana. Kaikki kysymykset eivät saa vastausta ja teoksen loppu jättää tulevaisuuden hyvin avoimeksi. Vahvan alun saanut sarja tuntuu samentuneen loppua kohtia, vaikka rakkaus ja kaupungit palavat. Mitä tapahtui joillekin hahmoille pienoisvallankumouksen aikana, vai unohtiko kirjailija heidät koonaan?
Suomentaja käyttää välillä hyvinkin vanhahtavia ilmaisuja, kuten hilut puhuttaessa juhlista, tai juopilas humalaisen ja kessu tupakan synonyyminä. Miksi navigoida eikä suunnistaa? Myös joidenkin hahmojen nimien, esimerkiksi Korallin ja Kesän, suomentaminen tuntuu turhalta. Muutoin teksti on sujuvaa ja nopealukuista.
Suosittelen teosta erityisesti kahden edellisen lukeneelle. Vaikka yksistään tämä teos ei yllä samalle tasolle kuin darjan kaksi aikaisempaa osaa, se sitoo kuitenkin joitakin asioita kokonaisuuksiksi. Myös dystopioista pitävät löytävät näistä kirjoista varmasti jotain keskusteluaiheita.Miten olisi esimerkiksi tämä melankolinen lainaus: "Tienpätkät, jotka eivät johda minnekään, kuuluvat nyt tähän hölynpölyn kielioppiin." (s. 124)
Takakannesta:
Delirium-trilogian
odotetussa päätösosassa muurit murtuvat ja Lena on väistämättömien
ratkaisujen edessä.
Sota hallitusta vastaan on täydessä liekissä ja panokset entistä korkeammat. Valvojat ulottavat iskunsa yhä syvemmälle kapinallisten asuttamaan korpeen ja ihmishengen hinta on halpa. Julianin kuolemantuomiolta pelastanut Lena käy taisteluun mielessään vain yksi päämäärä: elä vapaana tai kuole. Henkiin heränneen Alexin tunteet näyttävät kivettyneen kovemmiksi kuin Kryptan sellien muurit.
Samaan aikaan Portlandissa Hana valmistautuu rakkaudettomaan liittoon nuoren pormestarin kanssa, joka puhuu terrorin ja tyrannian kielellä. Täydellisten kulissien takana paine kasvaa kasvamistaan ja myös Hanalla on salaisuuksia jotka eivät kestä päivänvaloa. Vaihe vaiheelta tapahtumat vierivät pisteeseen, jossa rinnakkaiset maailmat törmäävät, tunteet tihentyvät ja totuudet huudetaan julki.
Kukapa meistä ei nauttisi samaistua sankareihin, jotka eivät kumarra kuvia ja ottavat onnen avaimet omiin käsiinsä? - Booklist
Sarjan edellinen osa jätti tarinan siihen, kun Lenan ensirakkaus Alex palasi elävien kirjoihin. Nyt Lena joutuu taistelemaan kahta poikaa, Alexia ja Juliania, kohtaan tuntemansa rakkauden ristivedossa. Hän päätyy jopa pohtimaan, ovatko parannetut sittenkin oikeassa: onko elämä helpompaa ja kivuttomampaa ilman tunnemyrskyjä. Samaan aikaan Hana valmistautuu menemään naimisiin miehen kanssa, josta hän ei tiedä juuri mitään, mutta jonka puhtoisen julkisivun raoista näkyy jotain synkkää ja pelottavaa.
Kirjassa kerätään jännitettä lopun suuriin käänteisiin, joissa padottu viha pääsee purkautumaan ja muurit kaatuvat. Viimeisessä luvussa varsinaisten tapahtumien jälkeen kerrotaan Alexin suulla, mitä hänelle tapahtui toisen kirjan aikana. Kaikki kysymykset eivät saa vastausta ja teoksen loppu jättää tulevaisuuden hyvin avoimeksi. Vahvan alun saanut sarja tuntuu samentuneen loppua kohtia, vaikka rakkaus ja kaupungit palavat. Mitä tapahtui joillekin hahmoille pienoisvallankumouksen aikana, vai unohtiko kirjailija heidät koonaan?
Meidänkin on luotettava - siihen, että maailma ei lopu, että huominen koittaa, etä totuuskin koittaa. (s. 311)
Suomentaja käyttää välillä hyvinkin vanhahtavia ilmaisuja, kuten hilut puhuttaessa juhlista, tai juopilas humalaisen ja kessu tupakan synonyyminä. Miksi navigoida eikä suunnistaa? Myös joidenkin hahmojen nimien, esimerkiksi Korallin ja Kesän, suomentaminen tuntuu turhalta. Muutoin teksti on sujuvaa ja nopealukuista.
Suosittelen teosta erityisesti kahden edellisen lukeneelle. Vaikka yksistään tämä teos ei yllä samalle tasolle kuin darjan kaksi aikaisempaa osaa, se sitoo kuitenkin joitakin asioita kokonaisuuksiksi. Myös dystopioista pitävät löytävät näistä kirjoista varmasti jotain keskusteluaiheita.Miten olisi esimerkiksi tämä melankolinen lainaus: "Tienpätkät, jotka eivät johda minnekään, kuuluvat nyt tähän hölynpölyn kielioppiin." (s. 124)
Arvosana:
Takakannesta:
Meidät on yritetty tiristää esiin, polkea menneeseen. Mutta me olemme yhä täällä. Ja meitä on päivä päivältä enemmän.
Sota hallitusta vastaan on täydessä liekissä ja panokset entistä korkeammat. Valvojat ulottavat iskunsa yhä syvemmälle kapinallisten asuttamaan korpeen ja ihmishengen hinta on halpa. Julianin kuolemantuomiolta pelastanut Lena käy taisteluun mielessään vain yksi päämäärä: elä vapaana tai kuole. Henkiin heränneen Alexin tunteet näyttävät kivettyneen kovemmiksi kuin Kryptan sellien muurit.
Samaan aikaan Portlandissa Hana valmistautuu rakkaudettomaan liittoon nuoren pormestarin kanssa, joka puhuu terrorin ja tyrannian kielellä. Täydellisten kulissien takana paine kasvaa kasvamistaan ja myös Hanalla on salaisuuksia jotka eivät kestä päivänvaloa. Vaihe vaiheelta tapahtumat vierivät pisteeseen, jossa rinnakkaiset maailmat törmäävät, tunteet tihentyvät ja totuudet huudetaan julki.
Requiem
päättää Lauren Oliverin todellisuuden rajoja taidokkaasti venyttävän
dystopian, jossa rakkaudesta on tullut vihan ja pelon synonyymi. Lukijat
kautta maailman valloittaneen bestsellersarjan aikaisemmat osat ovat Delirium (2011) ja Pandemonium. (2012)
Suomentanut: Merja Helanen, 334 sivua, WSOY 2013
Alkuperäinen nimi: Requiem (2013)
- Delirium - Rakkaus on harhaa (2011)
- Pandemonium - Rakkaus on kapinaa (2012)
Minusta tämä viimeinen osa oli huono. Jopa sen verran huono, että se oikeastaan pilasi aisemmatkin osat.
VastaaPoistaVoin kyllä joiltakin osin allekirjoittaa. Eniten ärsytti pakotettu kolmiodraama. Ja lopun avoimuus.
PoistaMinusta kaikenkaikkiaan hyvä lopetus trilogialle, mutta ärsytti kun niin moni asia jäi tuolla lopussa avoimeksi.
VastaaPoistaKyllä. Alexin puheenvuoro lopussa on vähän outo, kun se kertoo siitä, mitä tapahtui toisen kirjan ainakana hänen näkökulmastaan. Hyvä siis kun saatiin nähdä sekin puoli, mutta sijainti olisi voinut olla vaikka kirjan puolivälissä. Lopussa taas olisi voitu sitoa noita punaisia lankoja vähän paremmin rusettiin. liiallinen avoimuus aiheuttaa kauheasti kysymyksiä.
Poista