maanantai 19. toukokuuta 2014

J.D. Robb: Kuoleman salaliitto

"Oli aika kuinka valistunutta tahansa, 
ihmisluonto oli yhtä ennalta arvattavissa kuin kuolema. "
   
   
Arvostelukappale. Teoksesta kirjoittamani artikkeli julkaistu myös Risingshadow -sivustolla.
  
Nora Robertsin salanimellä J. D. Robb kirjoittama futuristinen dekkarisarja on edennyt jo kahdeksanteen osaan Kuoleman salaliitto. 2050-luvun lopun newyorkilainen komisario Eve Dallas saa jälleen tutkittavakseen erikoisen murhamysteerin. Joku varastaa kodittoman miehen sydämen, vaikka tällä on enää muutama kuukausi elinaikaa. Mitä käyttöä loppuun kuluneella sydämellä voisi olla? Eve tutustuu uraauurtavaan lääketieteeseen, joka on mahdollistanut keinotekoiset elimet ja pidentänyt ihmisten elinikää reilusti yli 110 vuoteen. Joku kuitenkin tahtoo olla tohtori Kuolema ja poimia kurjien elämäntapojen turmelemia elimiä. Kuka on tämä taitavakätinen kirurgi, jolla on jumalakompleksi ja mielestään niin tärkeä tehtävä, että muutaman ”arvottoman” ihmisen uhraaminen ei tunnu väärältä?
  
Eve kohtaa tutkintansa aikana poliisin, joka ei aina menettele kaikkien oppikirjan sääntöjen mukaan. Kyseisellä konstaapeli Bowersilla on myös jotain hampaankolossa Eveä vastaan. Konstaapeli kuolee yllättäen ja epäilys kohdistuu Eveen, joka on kovasanaisesti ojentanut Bowersia. Hänet hyllytetään tutkimusten ajaksi ja hänen virkamerkkinsä ja aseensa otetaan hetkellisesti pois. Eve, joka on joutunut luomaan itsensä uudelleen vaikean lapsuuden jälkeen, murtuu. Jos hän ei ole enää poliisi, hän ei ole mitään. Eve ei kuitenkaan jää tuleen makaamaan, vaan jatkaa murhien tutkimista epävirallisia kanavia pitkin.
  
Kuoleman salaliitto jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen teos, Kuolema ovella, jäi. Nyt eletään vuoden 2059 tammikuuta lumisessa suurkaupungissa. Teoksessa käy ilmi, että sarjan ensimmäisen ja kahdeksannen osan välissä on aikaa kulunut yhteensä vain noin vuosi. Tämä on aika mielenkiintoista, kun miettii kuinka nopeasti lapsena hyväksikäytetty Eve rakastui ja oppi luottamaan irlantilaiseen Roarkeen. Roopeankkamaisen aviomiehen liiketoimet ja menneisyys eivät aina ole niitä kaikkein puhtoisimpia. Se ei kuitenkaan Eveä haittaa, sillä miehellä on mustat hiukset, jäänsiniset silmät, musta silkkipaita ja karismaa. Ei myöskään näytä olevan haittaa siitä, että mies on hyvä sängyssä.
  
Kuoleman salaliitossa esitellään lisää Even lapsuutta ja nuoruutta sekä Even herkempää puolta. Tähän asti hänet on esitetty vain kovaksi keitettynä poliisina, joka omistautuu täysin työlleen. Eve yrittää löytää murhaajan itseään ajattelematta ja palauttaa vainajille heidän ansaitsemansa kunnioituksen. Eve on viisas ja toisinaan sosiaalisesti kömpelö, mutta hänessä on myös syvää intohimoa Roarkeen ja tätä kohtaan tuntemansa rakkauden myötä hän on saanut uudenlaista pehmeyttä. Poliisivoimien käyttämän profiloijan ja ystävänsä, tohtori Miran lisäksi Eve on pystynyt avaamaan menneisyytensä haavoja Roarkelle.
  
Roarken ääni oli yhtä pehmeä kuin usva Irlannissa. (s. 472)
   
Suomentaja Satu Leveelahti on tehnyt tyydyttävää työtä, mitä nyt muutamia erikoisia sanavalintoja ja kirjoitusvirheitä on jäänyt tekstiin. Kirjailija itsekin on viljellyt teoksessaan monenlaisia, välillä omituisiakin kielikuvia, etenkin silmien värin kuvailussa. Millaiset ovat esimerkiksi saven väriset tai pääsiäismunan siniset silmät? Kirja jättää kaipaamaan lisää teknologisten saavutusten esittelyä, sillä niitä ei juurikaan kuvailla ja monet ilmiöt, kuten kohokäytävät, jäävät viitteenomaisiksi. Jotakin teknistymisestä kertovat esimerkiksi muille planeetoille perustetut siirtokunnat ja ihmismäiset robotit.
  
Eve Dallas -sarja sopii perinteisempiä dekkareita kaihtavalle, sillä kirjoissa on paljon toimintaa ja miljöön futuristisuus antaa teoksiin lisäpotkua. Toivottavasti sarjan suomentamista jatketaan. Syksyllä 2014 ilmestyy englanniksi jo sarjan 39. osa, Festive in Death. Toivottavasti myös kansitaiteeseen panostetaan jatkossa enemmän, sillä uusintapainosten sekä seitsemännen ja kahdeksannen kirjan kansien iStock-kuvat antavat pokkareille Harlequin-tasoisen kioskikirjallisuuden leiman.
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Eve Dallasin täytyy sukeltaa syvälle New Yorkin sisuksiin, kun hänet kutsutaan tutkimaan asunnottoman miehen kuolemaa. Eve löytää laserintarkan reiän sieltä, missä miehen sydän ennen oli – erittäin taitavan kirurgin työtä. Eve saa lääketiteellisen yhteisön takajaloilleen etsiessään vastauksia ja pian  hänen oma uransa on vaakalaudalla. Even on sekä puhdistettava nimensä että jäljitettävä järjestelmällinen tappaja, joka on tarpeeksi häikäilemätön käydäkseen yhteiskunnan heikko-osaisimpien kimppuun ja tarpeeksi vaikutusvaltainen peittääkseen jälkensä. 
    
Eve Dallas -sarja on 2050-luvun New Yorkiin sijoittuva kiivastempoinen ja romanttinen jännityssarja, jossa hyytäviä rikoksia ratkoo sinnikäs komisario Ebe Dallas tukenaan vaikutusvaltainen hurmurimiehensä Roarke.

Asiasanat: dekkarit, murhat, 2050-luku, New York, seksi, irlantilainen mies: Roarke
  
Samantyylisiä kirjoja: Tess Gerritsen: Kirurgi (Rizzoli & Isles -sarja), Kathy Reichs: Jäinen pelko (Temperance Brennan/Bones -sarja)
 
Suomentanut: Satu Leveelahti, 537 sivua, Gummerus 2014
    
Alkuperäinen nimi: Conspiracy in Death (1999)
   
Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow,

Sarjassa ilmestynyt:
  1. Alaston kuolema (2004)
  2. Maineikas kuollessaan (2005)
  3. Kuoleman ikuistaman (2006)
  4. Kuoleman hurmio (2007)
  5. Kuoleman riitit (2007)
  6. Kuoleman enkeli (2008)
  7. Kuolema ovella (2013)

4 kommenttia:

  1. Eve Dallas -sarja on yksi suosikeistani ja tämän lisäksi 7. osa on vielä lukematta. Niin paljon hyviä kirjoja on lukematta ja tuntuu, että niitä tulee joka päivä lisää, mikä tekee tilanteen niin hankalaksi :D Täytyy yrittää sinnitellä kirjastokäynnin aikana ja olla poimimatta satunnaisia kirjoja matkaan ja keskittyä tämän hetkiseen lukulistaan!

    Olen samaa mieltä kirjan kansista ja olin hieman pettynyt, kun kovakantisia ei enää tehdä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin lukiolaisena vanhimman siskoni luona ja matka lukeminen loppui. Sisko oli vasta äskettäin lainannut uutuutena sarjan ensimmäisen osan, eikä ollut vielä itse lukenut sitä, vaan tyrkkäsi sen käteeni. siitä se sitten lähti.

      Ne vanhojen teosten kannet ovat kauniita, siis neljän ensimmäisen. Niissä on kai kansainvälinen kansi, kun taas kahdessa seuraavassa on jokin erikoinen muunnelma. Ymmärrän, että alkuperäiskannet lienevät kalliita, mutta eikö näitä voisi tehdä sitten kotimaisella muunnelmalla? Siis musta pohja ja jokin esine lähikuvaan ei liene niin vaikeaa tai copyrightin vastaista? Onhan Isabel Abedin Lucianin kansikuvan höyhenkin eri kuvasta kuin alkuperäisessä kannessa.

      Minunkin tulee välillä lainattua teoksia, joita tiedän, ettei minulla ole aikaa lukea, mutta olen nähnyt teoksen jossain toisessa blogissa, enkä voi vastustaa kiusausta lainata niitä. Sitten usein kuukauden, parin päästä palautan teokset lukematta taiedes koskematta sen jälkeen kun lainasin ne. Monia toki luen, mutta nyt tuntuu olevan jonkinlainen lukuähky meneillään, eikä mikään oikein maistu. Parista teoksesta on vielä bloggaamattakin.

      Poista
  2. Voi että, pitäisi palata Eve Dallasin pariin! Pari sarjan osaa ihan sieltä alkupäästä löytyy omasta kirjahyllystä, mutta suurin osa näistä on siis vielä lukematta. Pidin valtavasti niistä vanhoista kansista, näistä uusista tosiaan tulee mieleen halvahko kioski(tusina)kirjallisuus :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on omana neljä ensimmäistä osaa, ne joissa on kauniit kannet. Sarjan teokset ovat vähän itsetoistoisia, mutta harvaltaan kun ovat ilmestyneet se ei haittaa tai sitä ei juurikaan huomaa. Suosittelen kyllä lukemaan loputkin, jos ei aivan peräkkäin lue. Roarke on kyllä yksi ihanimmista kirjallisista miehistä Diana Gabaldonin Jamien lisäksi.

      Poista