"Minulle Chibi on ystävä, jolla on kissan ulkomuoto.
Me ymmärrämme toisiamme."
Arvostelukappale
HelMet-lukuhaaste: 10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
HelMet-lukuhaaste: 10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Takashi Hiraiden vuonna 2001 ilmetynyt Kissavieras on ihastuttanut maailmalla jo vuosia ja nyt se on saapunut vihdoin Suomeenkin. Kustantamo S&S (ent. Schildts & Söderstöms) julkaisi teoksen Raisa Porrasmaan sujuvasti suomentamana helmikuussa ja koska satuin olemaan pääkaupunkiseudulla kissavahtina, kävin noutamassa oman kappaleeni kirjasta suoraan kustantajalta. Muutamalla viivalla elegantisti esitetystä kansikuvakissasta vastaa Satu Kontinen.
 |
| Hoitokissa Väiski ja Kissavieras |
Kertojaäänenä teoksessa on päälle kolmenkymmenen oleva mies. Sekä hän että vaimonsa ovat kustannusalalla. Harmaata arkea piristämään saapuu pieni kulkukissa, jonka naapurin poika ottaa omakseen. Chibi kyläilee naapuruston asukkaiden luona ja sen vierailut ovat lapsettoman pariskunnan elämän valopilkkuja. Chibin pannassa oleva kulkunen ilmoittaa odotetun vieraan saapumisesta ja auttaa paria löytämään toisensa uudelleen. Hiraiden tausta runoilijana välittyy tekstin eteerisistä tuokiokuvauksista, joissa sudenkorennot muodostavat sydämen.
Vaikka olimme molemmat jo yli 35-vuotiaita, ei kumpikaan meistä erityisemmin halunnut lapsia. (s. 14)
"Jos ei kerran ole lapsia, niin hyvä niin. On turha yrittää väkisin olla muille mieliksi. Sitä on ihan hyvä sellaisena kuin on!" vanha rouva oli joskus sanonut keittiön ovenpielessä istuskelleelle vaimolleni. (s. 61)
Kerronta etenee rauhallisesti ja sen melankolinen tunnelma sopii hyvin myös suomalaiselle kirjallisuuskentälle. Teokseen on mahdutettu paljon japanilaista kulttuuria, joka kaltaiselleni mangalukijalle onkin jo hieman tuttu, mutta silti aina yhtä kiehtova. Kirjailija kertoo muistelmamaisen systemaattisesti ja tarkasti ajankuvaa (1980-luvun loppu, 1990-luvun alku ja lama) ja miljöötä: asunnon pintameteriaalit, huonekalut ja arkkitehtoninen tyyli tuodaan lukijalle selväksi samoin kuin vuokratalon pihamaan flora ja fauna. Teoksen lopussa suomentaja on selittänyt muutamia teoksessa esiintyviä erikoisia sanoja ja ilmiöitä.
Chibi oli tyypillinen pallokuvioinen kissa: hohtavan valkoista turkkia koristi muutama vaaleanruskean sävyttämä, mustanharmaa täplä. (s. 17)
Neljä hohtavan valkeaa tassua tepsutteli auringon haalistamalla puuritilällä, ja vierailija antoi katseensa kiertää vaatimattomassa huoneessa hyväntahtoisen uteliaasti. (s. 43)
Hiraidella on itselläänkin kissa ja siksi odotukseni teoksen todellinen päähenkilön, valkoisen Chibi-kissan persoonasta olivat korkealla (nimi tarkoittaa japaniksi pientä). Vahvimmillaan Hiraide onkin Chibin vierailujen kuvaajana saaden tekstin välittämään aidolta tuntuvan kuvan mystisestä kissasta esimerkiksi silloin kun Chibi nukkuu pilkun muotoon käpertyneenä. Teoksessa on Chibin lisäksi muutama muukin kissa, joilla on erikoisia nimiä kuten Rosvo, Isosisko ja Kappa (japanilainen taruolento).
Salaperäisen sinen kirjomilla mustilla siivillään koreileva amiraaliperhonen saattoi keinahdella luokseni ja istahtaa toviksi istuintyynyni reunalle. (s. 62)
Odotukseni kissafanina olivat hyvin korkealla, sillä kaunis kansikuva ja takakansiteksti hurmaavat. Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on kuitenkin pienoinen pettymys. Tarina saa odottamattoman käänteen, joka ei ollut lainkaan mieleiseni, enkä sen jälkeen voinut ajatella teosta samalla tavalla kuin aikaisemmin. Odotin Chibin osuuden tarinasta olevan vielä suurempi kuin se todellisuudessa olikaan. Minimalistisessa kertomuksessa on selvästi paljon salattuja kerroksia, jotka avautunevat paremmin lukijalle, joka haluaa tarttua kirjaan, joka kiireettömästi paljastaa syvemmän merkityksensä.
Miten joku, joka oli käynyt peremmälle sekä taloomme että sydämiimme, saattoi yhä olla vain vierailija? (s. 67)
Arvosana:
Takakannesta:
Tokion laitamilla, pienessä talossa asuu kolmikymppinen kirjailijapariskunta. Eräänä päivänä heidän pihalleen tassuttelee kaunis pieni kissa ja saa heidät kohottamaan katseensa kirjoituspöydästä. Arki muuttuu kummasti uuden tuttavuuden myötä. Kissa tuo siihen eloa ja keventää tunnelmaa, kun pariskunta kertoo päivittäin eläimen edesottamuksista toisilleen. Kunnes tapahtuu jotain, joka muuttaa paljon.
Kissavieras on ollut myyntimenestys jo Ranskassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Se on kaunis ja viisas romaani. Takashi Hiraide on runoilija ja kirjailija. Hän asuu Tokiossa vaimonsa ja kissansa kanssa.
Suomentanut: Raisa Porrasmaa, 152 sivua, S&S 2016
Alkuperäinen nimi: Neko no Kyaku (2001)
Kissavieras on luettu myös täällä: Lumiomena, Oksan hyllyltä, Kirjanurkkaus, Kannesta kanteen, Lukutoukan kulttuuriblogi, Ullan luetut kirjat, Kirjapolkuni
Minäkään en kyllä rakastunut. Kirjassa on oma herkkyytensä ja mystisyytensä, mutta olisin jäänyt kaipaamaan jotain vähän enemmän.
VastaaPoistaTämä oli liian sirpaleinen kokonaisuus, pieniä katkelmia arjesta (ja juhlista) sieltä täältä, toki lineaarisesti jäsennettynä. Olisin halunnut lukea ehyempänä kokonaisuutena (ja ehkä yhdeltä ajanjaksolta, ei näin pitkälle venytettynä) kissasta ja sen vaikutuksesta parin elämään. Todella kaunis kirja esineenä, mutta sisältö jätti lunastamatta suuret odotukseni. En sitten tiedä japanilaisesta kirjallisuusperinteestä, että onko tällainen tyypillisempääkin siellä vai onko teoksen katkelmallisuus seurausta Hiraiden runoilijataustasta.
PoistaKissavieras oli genrensä puolesta jotenkin vaikeasti käsiteltävä teos. Tiesin, että osa luvuista oli esseitä, ja kuvittelin lukevani esseekokoelmaa, mutta sitten jossain vaiheessa minä-kertoja ilmoitti kirjoittavansa romaania. Hmm, ei tämä kyllä romaanina kovin kummoinen teos ole. (Mainittakoon myös, että teos ei ole tunnettu tai kovin suosittu Japanissa, joten ei tämä edusta mitään japanilaista ihanneromaania - kuten jotkut ovat nettikommenteissa arvioineet.)
VastaaPoistaTeoksessa oli selvästi kolme osa-aluetta: valo/varjot, asumiskysymys sekä kiintyminen kissaan. Siinä mielessä tietysti kirjan nimi & kansi luovat vähän liikaa odotuksia. Kirjailija maalailee paljon reittejä ja paikkoja, mutta ainakaan minä en saanut noita paikkoja hahmottumaan mieleeni, vaan tällaiset kohdat jäivät pelkäksi sanahelinäksi.
Olisin kaivannut kerrontaan myös hieman loogista virtaa. Ymmärrän toki, että kirjoittaja halusi esseistin logiikalla pysähtyä ihmettelemään sitä, mikä häntä juuri sinä päivänä kiehtoi. Mutta tällainen poukkoilu rikkoi Chibin tarinaa; olennainen jäi kertomatta, tuli toistoa jne.
Oudointa oli, että kirjassa oli kaksi "dramaattista" tapausta kissan suhteen, mutta toisen ratkaisu jätettiin kertomatta: kertoja kuvailee jopa päivän tarkkuudella sen päivän, jolloin vaimo laittoi välit poikki Chibin kanssa. No, pari lukua myöhemmin elämä jatkuu normaalina, eikä tämän välirikon loppupuintia kerrota lukijalle mitenkään.
Hei Anonyymi! Kiitos informatiivisesta kommentistasi. En tiennyt teoksen koostuvan esseistä, enkä kyllä tunnistanut tyylilajia lukiessanikaan. Olisipa kiinnostavaa kartoittaa, millaista Japanissa oikeasti suosittu kirjallisuus on. Olen kuullut, että Haruki Murakamia ainakin on hieman kritisoitu kotimaassaan.
PoistaValon ja varjon osuus teoksesta oli kaunista ja vastasi minun mielikuvaani japanilaisesta estetiikasta, mutta asunnon tarkka kuvaaminen, viittaukset lamaan ja huonosti sujuvaan maakauppaan olivat todella puuduttavia jaksoja. Kirjan nimi ja upea kansi (joka tässä teoksessa menee täysin hukkaan) lupaavat todellakin paljon kissamaisuutta, ja pettymys oli karvas, kun näin ei todellakaan ole.
Loogisuuden perään minäkin kuulutan. Teos on liian rikkonainen kokoelma tuokiokuvia, eikä punaista lankaa ole helppoa löytää. Ei pariskunnan elämäkään vaikuta niin urautuneelta tai piristystä kaipaavalta, kuin takakansi antaa olettaa. Vaimo jää muutenkin aika pieneen rooliin, eihän häntä tai itseasiassa mieskertojaakaan edes nimetä.
Inhoan eläinkirjoja, joissa eläimille tapahtuu ikäviä asioita, nämä molemmat mainitsemasi tapaukset menevät siihen kategoriaan. Vaimon välikohtaukseen liittyen: tiedän, että kissa voi vahingoittaa ihmistä pahastikin (olen omistanut kissan ja elänyt useamman muunkin kanssa), mutta silti niitä karvaisia kavereita rakastaa.
Kauneimpien kansien kirjoistasi olen lukenut vain tämän. Samaa mieltä, kansi oli parempi kuin sisältö.
VastaaPoistaPitäisi vanhemmistakin luetuista laittaa tuonne kauneimpiin kansiin. keksin tägin vasta alkuvuodesta, niin on hieman laiha vielä. :) Flavia de Luce -sarjalla on ihanat kannet. ♥ Harmittaa, ettei kissa ollut suuremmassakin roolissa teoksessa, jos se on nimeenkin nostettu. Tuntui ihan lukijan harhaanjohtamiselta. :D
Poista