"Aina toisinaan esiin nousee se (sanan varsinaisessa merkityksessä) "järjetön" ajatus,
että ehkäpä jokapäiväisen elämän valoisa todellisuus onkin vain illuusio, joka voi hetkenä minä hyvänä joutua toisen, yön todellisuuden painajaismaisen todellisuuden nielaisemaksi."
että ehkäpä jokapäiväisen elämän valoisa todellisuus onkin vain illuusio, joka voi hetkenä minä hyvänä joutua toisen, yön todellisuuden painajaismaisen todellisuuden nielaisemaksi."
~Peter L. Berger & Thomas Luckmann: Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen
Vitsauksen kanssa oli hassuja kommelluksia: olin varannut teoksen kirjastosta jo joitakin kuukausia sitten, kunnes huomasin edellisen painoksen vain odottavan kirjastossa hyllyllä (varaamani painos oli siis vielä ilmestymätön). Mukaanhan se sitten lähti ja nyt noin viikon lukemisen jälkeen sain sen loppuun.
Aluksi minua ärsytti suunnattomasti kirjailijoiden viljelemät spesifit kuvaukset lentokoneen osista ja lääketieteellisistä instrumenteista että taudinkuvista, normilukijalle riittäisi vähempikin, eikä ketään voi oikeasti kiinnostaa millaisella kaasulla hitsauspilli toimii, eihän? Tähän kuitenkin tottuu kirjan edetessä, joskaan tyylistä ei ole pakko pitää. Muistuttaa siis tällä osin Michael Crichtonin, Robin Cookin ja Tess Gerritsenin tyylejä. Siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.
Lentokone laskeutuu JFK:n lentokentälle ja kaikki yhteydet siihen menetetään, kone pimenee totaalisesti - kuolee, kuten matkustajansakin, neljää lukuun ottamatta. Tarina etenee pääosin Ephin (Ephraim Goodweather), CDC:n tartuntatautien lääkäri-tutkijan näkökulmassa. Kyseessä on tosiaankin pöpö, mutta kukaan ei osannut aavistaa, millainen.
Lääkärin on vaikeaa nähdä tautia ja potilasta toisistaan irrallisina, saati pitää tautia niin pelottavana tai parantumattomana, että potilaan henki olisi siinä sivuseikka. Kuolleilla on tapana nousta haudoistaan. Kuinka tappajaksi tullaan? Jos tappaa viruksen saaneen ihmisen, joka ei ole enää ihminen, onko se edelleen murha? Näiden kysymysten kanssa Eph ja muut hahmot kirjassa kamppailevat kohdatessaan aivan uudenlaisen kuvauksen vampyyreistä, jotka eivät ole kauniita muotilehden malleja. Välillä tosin oli vaikea ymmärtää ovatko kirjan möröt vampyyrejä vaiko zombeja, raja näiden olentojen välillä oli varsin häilyvä.
Lääkärin on vaikeaa nähdä tautia ja potilasta toisistaan irrallisina, saati pitää tautia niin pelottavana tai parantumattomana, että potilaan henki olisi siinä sivuseikka. Kuolleilla on tapana nousta haudoistaan. Kuinka tappajaksi tullaan? Jos tappaa viruksen saaneen ihmisen, joka ei ole enää ihminen, onko se edelleen murha? Näiden kysymysten kanssa Eph ja muut hahmot kirjassa kamppailevat kohdatessaan aivan uudenlaisen kuvauksen vampyyreistä, jotka eivät ole kauniita muotilehden malleja. Välillä tosin oli vaikea ymmärtää ovatko kirjan möröt vampyyrejä vaiko zombeja, raja näiden olentojen välillä oli varsin häilyvä.
Ne ovat aina olleet keskuudessamme", hän jatkoi, "Pesineet, ruokailleet. Salassa ja pimeydessä, koska se on niiden luonto. Alkuperäiset, joita on seitsemän, tunnetaan Muinaisina. Mestareina. Ei suinkaan yksi per mantere. Ne eivät pääsääntöisesti ole yksineläjiä, vaan muodostavat yhteisöjä. Aivan viime aikoihin saakka - siis suhteessa niiden avoimeen elinikään - ne olivat levittäytyneet kaikkialle maapallon suurimman maa-alueen kolkkiin, sen jota nykyään nimitetään Euraasiaksi, mukaan lukien Venäjän liittovaltio, Arabian niemimaa ja Afrikan manner. Toisin sanoen vanhaan maailmaan. Mutta syntyi skisma, jonkinlainen yhteenotto. Sen tarkempaa luonnetta en tunne. Riittää että se tapahtui jo satoja vuosia ennen uuden maailman löytämistä. Sitten Amerikan-siirtokuntien perustaminen avasi oven uuteen, otolliseen maahan. Kolme Mestaria jäi vanhaan maailmaan ja kolme lähti edeltä uuteen. Kummatkin osapuolet kunnioittivat toistensa aluetta, ja niin solmittiin aselepo, joka pysyi voimassa. Ongelmaksi muodostui seitsemäs Muinainen. Hän on arvaamaton häirikkö, kääntänyt selkänsä molemmille puolille. Vaikka en toistaiseksi pystykään todistamaan, tämän teon äkkinäisyys viittaa siihen, että hän on sen takana." (s. 263)
Lukemista haittasi tahallinen pelon paisuttaminen, kirjailijat sortuvat clichéisiin yrittäessään luoda painostavaa ilmapiiriä. Tämä on jo nähty. Tätä vaivasi sama vitsaus kuin Croninin Ensimmäistä siirtokuntaa: liiallinen elokuvamaisuus. Jopa osa henkilöiden välisestä keskustelusta on kirjoitettu repliikki tyyliin. Vitsauksen puolesta on tosin sanottava se, että tässä - huolimatta moniäänisestä kertojasta - on siinä onnistuttu.
Minusta henkilöhahmot pystyy erottamaan toisistaan ja koneen "selvinneiden" ja heidän perheenjäsentensä ajatuksia on mielenkiintoista lukea. osa jutuista jää kaipaamaan selitystä, jospa jatko-osissa tämäkin korjataan. Hauskimmat henkilöhahmot ovat Abraham Setrakian - Wienin yliopiston professori, panttilainaamon omistaja, keskitysleirin hengissä selviäjä ja vampyyreiden asiantuntija, jolla on jotain hampaankolossa verenimijöitä kohtaan sekä Fet, tuholaistorjuja.
Minusta henkilöhahmot pystyy erottamaan toisistaan ja koneen "selvinneiden" ja heidän perheenjäsentensä ajatuksia on mielenkiintoista lukea. osa jutuista jää kaipaamaan selitystä, jospa jatko-osissa tämäkin korjataan. Hauskimmat henkilöhahmot ovat Abraham Setrakian - Wienin yliopiston professori, panttilainaamon omistaja, keskitysleirin hengissä selviäjä ja vampyyreiden asiantuntija, jolla on jotain hampaankolossa verenimijöitä kohtaan sekä Fet, tuholaistorjuja.
Arvosana:
Takakannesta:
JFK:n lentokentällä New Yorkissa seisoo juuri laskeutunut, valtava lentokone täysin pimeänä. Paikalle hälytetään biologisiin uhkiin erikoistunut tohtori Eph Goodweather ja hänen kollegansa Nora Martinez. He kohtaavat koneessa käsittämättömän näyn: kaikki koneen matkustajat istuvat liikkumattomina paikoillaan, ja vain neljä heistä on elossa. Tilanne muuttuu entistä oudommaksi, kun sekä hengissä selvinneet että kuolleet katoavat.
Samaan aikaan Harlemissa entinen Wienin yliopiston professori ja nykyinen panttilainaamon pitäjä Abraham Setrakian oivaltaa, että se mitä hän on kauan odottanut ja pelännyt, on alkanut. Hän etsii käsiinsä Goodweatherin ja Martinezin, ja yhdessä he alkavat taistella ärhäkästi leviävää, tappavaa vitsausta vastaan.
Suomentanut: Risto Raitio, 486 sivua, Tammi 2010
Alkuperäinen nimi: The Strain, trilogian ensimmäinen.
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjamielellä, Aamunkajon lukukokemukset, Kirjavinkit, Savon Sanomat, Lukuisa, Jossun lukupäiväkirja, Kolmas linja, Elämää ja aspartamiinia, Nulla dies sine legendo, Kirjan kotisivut
Samantyylisiä kirjoja: Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Jonh Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
Olet jälleen kiteyttänyt ajatukseni ääneen, joita en hoksannut omassa arviossa tuoda esille. Nähtäväksi jää, tehdäänkö tästä jossain vaiheessa elokuva.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Aamunkajo!
VastaaPoistaKyllä tästä varmasti leffa tulee, del Toro pitää siitä huolen vaikka ohjaamalla sellaisen itse :D
Mä tykkäsin Vitsauksen alusta, siihen oli saatu sellaista piinaavaa, salaperäistä kauhua :) Mutta jatko onkin sitten.. jotain muuta. Varsinkin sarjan 2. osasta haisee kilometrien päähän, että tässä nyt ikään kuin esihypetetään suuren budjetin kauhusplatteriäksön-elokuvaa.
VastaaPoistaTietynlainen elokuvamaisuus toimii kirjoissakin, mutta ei sellainen jossa tuntuu että siinä vaan kuvaillaan ohjaajan storyboardia sanallisesti. Saa nähdä jaksanko vaivautua enää kolmannen osan kanssa, vaikka oli tuossa kakkosessa muutama kyllä kiinnostava käänne.
Minä olen varmaan liian paatunut! :D Katsoin jo 9 vuotiaana X-Files-sarjaa... Kauhusta on vaan jotenkin vaikeaa löytää elementtejä, jotka aiheuttaisi rekatioita minussa, ainoastaan japanilaiset lapsikalmot ovat kauhistus. Sellaiset kirjalliset teokset kuten nyt lukemani Kuka on Jenna Fox? ja vaikkapa Genesis (Bernard Beckett) oli paljon enemmän ajatusta herättäviä ja omalla tavallaan pelottavia.
VastaaPoistaItsekin kun kirjoitan, näen tapahtumat elokuvamaisesti ja koetan niistä kirjoittaa mahdollisimman kuvailevasti, mutta tässä voidaan mennä ojasta allikkoon ainakin kuten noilla Croninin ja del Toron kirjoilla voi todistaa. En osaa sanoa jaksanko luke sarjan seuraavaa osaa, leffan voisi katsoa, jos sellaista tulee, mutta tuskin teatteriin jaksaa raahautua.