Lukupiirissä | Frederik Pohl & C.M. Kornbluth: Avaruuden kauppamiehet

"Hän kertoo minulle että maailma on menossa helvettiin kenenkään huomaamatta 

ja ihmiset on saatava tajuamaan se - ja minä kerron hänelle että me 

olemme aina selviytyneet jotenkin ja tulemme selviytymään jatkossakin."

    

   

Huhtikuun lukupiirikirja

   

Frederik Pohlin ja C.M. Kornbluthin hieman unohtunut, mutta harvinaisen ajaton ja ajankohtainen satiirinen scifiklassikko Avaruuden kauppamiehet tuli luettavaksi erään vetämäni lukupiirin jäsenen ehdotuksesta. Teoksesta on otettu kaksi painosta, tämä lukemani oli niistä vanhempi, vuodelta 1975, uudempi on vuodelta 1992 (jonka kansikuva on varsin kauhistuttava). Toisen painoksen julkaisuun on varmaankin ollut syynä vuonna 1990 julkaistu jatko-osa, Kaupamiesten sota, jonka kirjoittamiseen Kornbluth ei ole osallistunut, sillä hän kuoli jo vuonna 1958.  

    

Teoksen kuvaamassa, futuristisessa maailmassa mainonta on nousemassa lääketieteen, uskonnon ja lain kanssa samaan asemaan. Mainoksissa käytetään aisteja stimuloivia signaaleja (joskin pakkomielteen aiheuttavan aliäänen käyttö on kielletty) ja niissä kaupataan tavaraa, jota kukaan ei oikeastaan tarvitse, kuten Tenava-Tumppi -savukkeet. Kahvi ei ole kahvia vaan hiivasta valmistettua Kahvinta, toisin sanoen eniten kahvin kaltaista. Teos esittelee myös soijapurilaiset, joita ei varmaankaan vielä 1950-luvulla ollut olemassa. Asenne kasvissyöntiin on kuitenkin sama kuin edelleen joillakin: "Heillä oli se riutunut ulkonäkö, jonka soijapurilaiset ja hiivatuotteet väistämättä aiheuttivat." (s. 124)

   

Konservationistit -- nuo hurjakaitseiset kiivailijat jotka uskottelivat että nykyajan sivistys jotenkin "ryöväsi" planeettaamme. Täysin nurkinkurista. Tiede on aina askelen edellä luonnonvarojen ehtymistä. Olihan meillä soijapurilaiset valmiina kun oikea liha kävi harvinaiseksi. Kun öljy väheni, tekniikka oli kehittänyt polkuauton. (s.19)

  

Maailman väkiluku on kahdeksansataa miljoonaa. "– Väkeä on pirusti liikaa, Mitch. Pirusti liikaa tungosta. -- – Me tarvitsemme Venusta, Mitch, me tarvitsemme sitä tilaa..." (s. 30) Ihmiset asuvat ahtaasti. Sama huone muuntuu niin tilaksi nukkumiselle kuin syömiselle ja jotta asunnon oven voi avata, on kaikki huonekalut taitettava ensin kokoon. Mielessäni huone muistuttaa modernia japanilaista suunnittelua, jossa huonekalut avataan kaapeista, missä ne eivät vie laimkaan lattiatilaa. Mikrokokoiset asunnot ovat yleistymässä myös muissakin suurkaupungeissa. 

   

Empire State Buildingia kuvataan ikivanhanksi, ränsistuneeksi slummirakennukseksi. Ne, joilla ei ole varaa pysyvään asuntoon viettävän yönsä portailla. Pilvenpiirtäjien porraskäytävien jokainen rappunen on yksi erillinen vuokrattava yksikkö. "Ovi avautui kerroksen kolmekymmentäviisi portaikkoon. Oli kuin olisi katsellut toukkaista juustoa. ihmisiä, miehiä ja naisia, kiemurteli levottomasti yrittäen asettua mukavasti ennen kuin väliseinät nousisivat." (s. 187)

  

Ihmiskunta tarvitsee Venusta. Se tarvitsee planeetan, jota ei ole pilattu, tuhottu, riistetty, saalistettu -- Mutta me emme halunneet Fowler Shockenia Venukseen. -- sellainen mies joka olisi ryöstänyt Venuksen typötyhjäksi -- Meillä ei ole lähettyvillä liian monta planeettaa joille ihmiskunta voisi laajentua. (s. 203)

  

Ilma on niin saastunutta pakokaasuista, että ulkona on käytettävä nokisuodattimia. Metsiä ei enää ole, puutavara on arvokkaampaa kuin jalometallit ja kukkakimppu maksaa parin päivän palkan verran. Konsukat eli konservationistit ovat ainoa ihmisryhmä, joka on huolestunut maailman tilasta. Konsukat kannattavat luonnonmukaista elämäntapaa. Päähenkilö Mitch Courtenay pitää sitä hölmönä. "Jos "luonto" olisi tarkoittanut, että me söisimme tuoreita vihanneksia, se ei olisi antanut meille niasiinia ja askorbiinihappoa." (s. 20)

  

Maailman Konservationistinen Liitto on salainen järjestö, joka uskoo, että "luonnonvarojen vastuuton riisto on synnyttänyt tarpeetonta köyhyyttä ja tarpeetonta inhimillistä kurjuutta. Se uskoo että jatkuva riisto merkitsee inhimillisen elämän loppua maapallolla. Se uskoo että tämä suuntaus voidaan kääntää, jos maapallon ihmisiä voidaan valistaa siinä määrin että he vaativat väsetönsuunnittelua, metsien uudistamista, ruokamulla palauttamista, kaupunkiasutuksen purkamista ja sellaisten kapineiden ja yksinoikeudella valmistettujen ravitsemustuotteiden tuhlailevan tuotannon lopettamista jolla ei ole luonnollista kysyntää." (s. 98)

   

Arkki tuhannelle kahdeksallesadalle miehelle ja naiselle ja kaikelle tarpeellisella jolla tehdä uusi maailma heidän kodikseen. Ketkä miehittäisivät sen? Ketkä onnekkaat uudisraivaajat tulevat kiskomaan itselleen valtakunnan toisen maailman rikkaasta, tuoreesta kamarasta? (s. 10)

Selostus ei oikeastaan kieltänyt mutta ei myöskään käsitellyt sitä, että uudisraivaajien olisi kestettävä vuosikymmenet elämää ilmatiiviissä suljetuissa hyteissä ja vesiallasviljelyä työskennellessään Venuksen hengitettäväksi kelpaamattoman kaasukehän ja vedettömän kemian kimpussa. (s. 11)

- Ei ihmisiä voi saada haluamaan elää höyrylämmitteisessä sardiinipurkissa. -- Kuka nyt matkaisi liki sata miljoona kilometriä voidakseen viettää lopun elämäänsä ahtautuneena peltikopperoon -- Se on vastoin ihmisluontoa, Mitch! (s. 40)

    

Mitch työskentelee toisessa suurimmista mainostoimistoista, Fowler Shockenissa. Heidän tehtävänään on luoda mainontaa Venus-raketista. Mainosalalla työskelevät mainossosepot eivät pidä konsukoista, sillä heidät nähdään esteenä markkinoiden kasvulle. Ihmisten tyhmyys ja holtiton lisääntyminen koetaan hyvinä asioina, sillä enemmän kuluttajia, jotka kyseenalaistavat systeemiä vähemmän ovat aina hyväksi niille tahoille, jotka haluavat rikastua myymällä turhaa, huonolaatuista ja mahdollisimman paljon mahdollisimman kalliilla.

  

Yleensä scifissä tavoitella Marsin, jonkin kaukaisessa aurinkokunnassa tai jopa toisessa galaksissa sijaitsevan planeetan asuttamista. Olikin kiinnostavaa, kun tässä haluttiin mennä venukseen. Kirjassa ei vielä sinne asti päästä, mutta jatko-osassa Venus on valloitettu. Elinoloja Venuksessa kuvataan hyvin samanlaisiksi, kuin Maarit Verrosen Hiljaisten jokien lopputilanteessa. Ensimmäinen Venuksesta palannut astronautti oli lyhytkasvuinen, sillä pienemmän kokonsa vuoksi oli hänelle mahdollista järjestää ilmaa ja vettä koko matkan ajaksi. 

  

Rintsikat, rintsikat

rinnat kannattaa.

Pysti-liivit, ryhtiliivit

ryntäät kohentaa. (s. 69)

  

Yksi Fowler Shockenin menestyneistä mainoskampanjoista on Tenavat Tieten -sukupuolenmääräämisohjelma, jonka lukiessani luulin tarkoittavan sukupuolen tunnistamista ennen lapsen syntymää, mutta lukupiiritapaamisessa keskustellessani sain kuulla, että ohjelmassa syntyvän lapsen sukupuolen pystyy valitsemaan. Sen kerrotaan lisänneen syntyvyyttä kahdellakymmenellä prosentilla. Teos esittelee myös RaskEin, joka on kaiketi e-pillereitä vastaava raskautta ehkäisevä tuote. "RaskEi ei koskaan estä paria saamsta lasta, se vain antaa heille mahdollisuuden lykätä sitä kunnen heillä on varaa hoitaa se oikein." (s. 38) Oikeassa maailmassahan e-pillerit tulivat markkinoille vasta 1960-luvulla, eli kymmenisen vuotta teoksen kirjoittamisen jälkeen.

  

Mitch on allekirjoittanut avioliittosopimuksen omalta osaltaan, mutta kirurgina työskentelevä vaimoehdokas Kathy ei. He riitelevät koko ajan, enkä yhtään ihmettele. Mitch ei ole mikään lempihahmoni kirjallisuuden historiassa. Niin järkähtämättömästi hän puolustaa omaa näkökulmaansa. Onneksi Mitch muuttuu kirjan aikana sietämättömästä, ylimielisestä nuoleskelijasta ihan siedettäväksi ihmiseksi. Hän joutuu haastaviin tilanteisiin, joissa tutustuu maailmaan kuluttajan näkökulmasta ja pikkuhiljaa hän alkaa nähdä omien tekojensa seuraukset. 

   

Meidän sukupolvemme täytyy olla turta ihmettelylle. Meidän uutislähetyksemme ovat täynnä mielikuvituksellista sankaruutta ja pohjatonta pahuutta - minä tiesin tutkimusten perusteella että entisaikoina ei ollut sellaista rohkeutta eikä sellaista turmeltuneisuutta. Se seikka oli kummastuttanut minua. (s. 131)

  

Luin kirjaa eduskuntavaalien aikaan, jonka vuoksi yksi kirjan kohta oli todella mielenkiintoinen: "Pitäisikö jokaisen ihmisen ääni kirjata yhtäläisesti niin kuin lakikirjat uskottelevat ja nin kuin jotkut väittävät kansakuntamme perustajien halunneen? Vai tulisiko ääni jyvittää äänestäjän viisauden, vallan ja vaikutuksen - elikkä varallisuuden - mukaisesti?" (s. 18) 

   

Minusta on hienoa, että jokaisella on asemastaan huolimatta oikeus äänestää, harmillista vain, etteivät kaikki käytä sitä. Leikittelinkin ajatuksella, että käyttämättömät äänet arvottaisiin niiden kesken, jotka jo äänestuvät tai että äänestämisestä saisi jonkin palkinnon, kahvilipun tai heijastimen tai vastaavan, joka voisi houkuttaa nukkuvatkin äänestäjät paikalle. Mutta äänestäminen ei toimi niin (vaalikahvit voisi kyllä nauttia). Ymmärrän myös, että kaikille äänestäminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista ja hyvä, ettei meillä kuitenkaan ole Pohjois-Korean meininkiä, että kaikki pakotetaan äänestämään, vaikka ehdokkaita olisikin vain yksi.

  

- Ei lumihiutalettakaan vuoden lopusta toiseen. Siellä et voi myydä päällystakkia vaikka panisit orjattaren kylkiäiseksi. (s. 36)

  

Teos kaipaisisi tuoretta käännöstä, ja sen ikäkin näkyi muutamissa kohdissa. Toisaalta opin uuden sanan, umpea, joka tarkoittaa tunkkaista, mutta erään miehen firman naisiin kohdistamaan seksuaalista ahdistelua vähäteltiin ja lyhytkasvuista atronauttia kutsuttiin epäkorrekstisti kääpiöksi. "Kääpiöiden piirteillä on jonkinlainen silkoinen ominaisuus, posliinimainen: aiva kuin kohtalo, joka oli tehnyt heidät kooltaan pieniksi, olisi samalla tehnyt heidät täydellisemmiksi kuin tavalliset ihmiset osoittaakseen, että heidän kokonsa vähäisyys ei merkinnyt lopputuloksen vajavaisuutta." (s. 24) Sisällöltään teos on kuitenkin ajaton ja ajatuksia herättävä. Olen ylläpitäjänä Facebook-ryhmässä Lukutoukat ja kirjanörtit ja yksi ryhmän jäsenistä tarttuikin jo kirjaan suosituksestani.

   

Arvosana:

  
Takakannesta:

Venuksen myyminen kansalaisille oli suurisuuntainen yritys ja mainostoimistojen keinot sen mukaiset. Mutta myös salaperäisillä vastustajilla oli sormensa pelissä. Ja heidän keinonsa olivat toista maata. 

   

Avaruuden kauppamiehet on mahtava satiiri suurten mainostoimistojen hallitsemasta tulevaisuuden amerikasta, tieteiskirjallisuuden moderni klassikko.

   

Suomentanut: Ari Koskinen, 206 sivua, WSOY 1975

  

Alkuperäinen nimi: The Space Merchants (1953)

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Avaruuden kauppamiehet (1953) / The Space Merchants (1953)  
• Kauppamiesten sota (1990) / The Merchants' War (1984)

       

Samankaltaista luettavaa: George Orwell: Vuonna 1984, Ray Bradbury: Fahrenheit 451, Aldous Huxley: Uljas uusi maailma, Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä - Blade Runner, Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi, Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

"He usein yllättivätkin hänet jostakin hänen lukuisten asuntojensa  mitä kummallisemmista unohdetuista nurkista, rillit nenän päässä, muistikirja ja kynä vierellään."

  

   

Helmet-lukuhaaste: 48. Kirjassa on alle 150 sivua, Ultimate Popsugar Reading Challenge: 9. A book under 150 pages

    

Luin tämän kesälukumaratonissa ja pikaisella googlauksella havaitsin, että teos on päätynyt aika monen muunkin bloggaajan - ainakin Villiksen, Katrin, Jassun ja Nannan - maratonpinoon parin viime vuoden aikana.

  

Alan Bennettin satiirinen Epätavallinen lukija alkaa vahvasti. Koiriensa takia Englannin kuningatar päätyy vahingossa kirjastoautoon, joka on pysähtynyt palatsin takapihalle. Kuningatar ei ole kirjastoauton ainoa asiakas, vaan hän kohtaa siellä punatukkaisen keittiöpojan, Normanin. Kuningatar haluaa olla tahdikas ja lainaa yhden kirjan, kuitenkin ilman aikomusta lukea sitä. 

    

Kun aloitan kirjan, luen sen myös loppuun. Sellaiseksi sitä on kasvatettu. (s. 12)

  

Toisin kuitenkin käy ja seuraavan viikon keskiviikkona kuningatar palauttaa luetun kirjan henkilökohtaisesti. Kun kirjastonhoitaja tiedustelee, voiko hän auttaa ja millaisesta kirjallisuudesta kuningatar pitää, kuningatar tajuaa, ettei osaa vastata kysymykseen. Niinpä Norman ylennetään kuningattaren kirjalliseksi avustajaksi ja kaksikko seikkailee kirjallisuuden parissa klassikoista nykykirjallisuuteen pitkin teosta. 

  

Hän alkoi myös huomata kuinka yksi kirja johti toiseen, uusia ovia avautui kääntyi minne tahansa, eivätkä päivän tunnit enää tahtoneet riittää lukemiseen. (s. 21)

  

Puolen välin jälkeen tarina menettää harmillisesti suuntansa, eivätkä kuningattaren lähipiirin ja hovin jatkuvat yritykset kuningattaren lukemishalujen sammuttamiseksi viihdytä, vaan ne ovat lähinnä surullisia tai jopa vihastuttavia. Miksei kuningattarellakin voisi olla harrastuksia? Jotkut jopa epäilivät kuningattaren muistin heikentyneen nähdessään tämän kirjoittamassa ylös mietteitä lukemistaan kirjoista, sillä mitä syytä kuningattarella voisikaan olla kirjoittaa mitään ylös. 

  

"Olisin sitä mieltä, madam, että vaikka lukeminen ei nyt ihan elitististä olekaan, se lähettää väärän viestin. Se ikään kuin sulkee muut ulkopuolelle." 

"Ulkopuolelle? Varmasti valtaosa ihmisistä osaa lukea?" 

"Osaa kyllä, mutta en osaa sanoa lukeeko." 

"Siinä tapauksessa minä olen heille hyvänä esimerkkinä, sir Kevin." (s. 27)

  

Parasta antia teoksessa on ehdottomasti kuningattaren ahmintavaihe, jolloin hän ottaa kesken olevan kirjan mukaan käsilaukussaan ja lukee jopa kolmea kirjaa samanaikaisesti. Bennett kirjoittaa ihastuttavasti lukemisesta ja kirjallisuudesta, ja on nostanut esiin havainnon, että aikaa lukea kaikki kiinnostava ei koskaan ole tarpeeksi, ja että lukeminen on lihas, jota voi kehittää. 

  

Pidän kirjallisuutta avarana maana, jonka kaukaisille rajoille teen matkaa, mutta jonka rajoja en voi milloinkaan tavoittaa. (s. 46)

  

Samastuin suuresti kohtaan, jossa kuvattiin kuinka kuningatar kirjoitti muistikirjaan vaikuttavia lainauksia lukemistaan teoksista, sillä minullakin on tapana kirjoittaa pitkiä muistiinpanoja ja lainauksia lukiessani. Oli myös hauskaa huomata kirjastoauton aikataulu, sillä ollessani ala-asteella koulullamme kävi kirjastoauto niin ikään aina keskiviikkoisin.

Kirja on pommi, joka räjäyttää mielikuvituksen liikkeelle. (s. 33)

 
Loppuun sijoitettu koukku ei uppoa kovin tehokkaasti, eikä takakannessa lupailtu satiiri ainakaan minulle avautunut. Surullista on myös valtuuston halu vähentää kirjastojen määrärahoja, sillä se on aivan liian totta myös täällä kirjastojen luvatussa maassa. Vaikka pidinkin siis suuresti Bennettin kirjallisuusviittauksista ja lukuharrastuksen eri puolien esittelystä, päällimmäisenä tunteena on pieni pettymys siitä, kuinka hyvin alkanut teos voi kompastua lillukan varsiin ja mätkähtää naamalleen.

  

Lukemisen viehätys, hän ajatteli, kätkeytyi sen puolueettomuuteen. Kirjat eivät piitanneet siitä kuka niitä luki vai lukiko kukan. Kaikki kirjat olivat tasavertaisia ja kirjallisuus oli hänestä kansanyhteisö, kirjainten tasavalta.

Kirjat eivät taipuneet kenenkään tahtoon. Kaikki lukijat olivat tasavertaisia. Sitä saattoi lukea nimettömänä, yhdessä muiden kanssa. Näillä sivuilla ja näiden kansien välissä hän saattoi kuljeskella tuntemattomana. (s. 30)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Kaikki on koirien syytä. Ilman niitä kuningatar tuskin olisi seonnut kaunokirjallisuuteen. Hänen Majesteettinsa tulee lainanneeksi kirjastoautosta ensin yhden romaanin, sitten toisen, ja pian hän ahmii kirjoja intohimolla, joka saa koko hovin pois tolaltaan. Kuningattaren lähipiiri pääministeriä myöten saa nimittäin huomata, että kirjallisuus on räjähdysherkkää tavaraa – kirjaimellisesti. Lopulta vaakalaudalla on koko kuningaskunnan tulevaisuus.
 
Alan Bennett on Britannian tunnetuimpia kirjailijoita, dramaatikkoja ja humoristeja. Epätavallinen lukija on herkullinen satiiri Englannin hovista ja lukemisen voimasta. Kirja on ollut huikea arvostelu- ja myyntimenestys niin saarivaltakunnassa kuin sen ulkopuolellakin. Se on myös Bennettin ensimmäinen suomennettu teos.

  

Suomentanut:  Heikki Salojärvi, 115 sivua. Basam Books (nyk. Viisas Elämä) 2008

 

Alkuperäinen nimi: The Uncommon Reader (2007)

Kuningattaren lukuharrastuksesta on luettu myös täällä: Lumiomena, Kirjamielellä, Ei vain mustaa valkoisella, Villasukka kirjahyllyssä, Tea with Anna Karenina, Kirjojen keskellä, Kirjainten virrassa, Sinisen linnan kirjasto, Kirjoihin kadonnut