Viimeisimmät luetut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste #minullaoncanthia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #minullaoncanthia. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. maaliskuuta 2026

Minna Canth: Ihmisen kuvia (toim. Minna Maijala)

"Siellä oli kirjoja hyllyt täynnä lattiasta kattoon saakka.
Ketkähän niitä jaksoi lukea. Ja minä luulivat niistä hyötyvänsä."
  
  
Minna Canth -haasteen 12. kierrokselle luin kaksi lyhyempää novellia, Kauppias Roller ja Hullu suutari. Voitin Minna Maijalan toimittaman kokoelman Minna Canthin novelleja, Ihmisen kuvia, Minnan juhlavuoden arvonnasta. Luin tästä viime vuonna Kuolevan lapsen ja Ystävykset.
  
Minna yllättää aina ja tälläkin kertaa sain sekä tarkkaa havainnointia maailman menosta, mikä tuntuu sopivan nykyaikaankin sekä muutamia oman aikansa ilmaisuja ja tapoja, jotka tuntuvat lähes 140 vuotta myöhemmin aivan vierailta. Alla oleva pidempi lainaus oli huvittavan moderni, tulee mieleen jonkin self help -kirjan parjaaminen.

Osaako heistä yksikään sanoa, mikä tarkoitus tällä elämällä oikeastaan on. Ja onko sillä ylipäätään mitään tarkoitusta. Saavutetaanko tällä kaikella puuhalla muuta kuin ääretöntä tyhjyyttä? -- Ehkä osoittavat jonkun virvatulen ja saavat jonkun herkkäuskoisen hyppäämään sen jäljestä, kunnes huomaa, poloinen, ettei se mitään ollut. (s. 246)

Kauppias Roller kertoo nimikkohenkilöstä, joka on mennyt uudelleen naimisiin* ja hänellä on poika edellisestä liitosta. Nuori kaunis vaimo vaan ei tunnu miestä enää kiinnostavan. "- Pitäisi olla laissa kielletty, ettei vaimo saa koskaan miestä suudella. -- Sillä se herättää vastenmielisyyttä." Muutoinkin tuntuu kaikki häntä kovin vähän kiinnostavan, kunnes laskeusi vuoteelleen. 

*Canthin aikaan tämä tosin ilmaistiin hieman eri tavoin, sillä kauppiaalla on poika "ensimmäisestä naimisesta" ja jos hän kuolee, voi vaimo "mennä uuteen naimiseen". Översti puolestaan lienee eversti. 

Hiljaista, äänetöntä kaikkialla; maa vaan nurisi jalkojeni alla. 
"Mitä varten nuriset?" kysyin. "Etkö tahdo mielelläsi ihmistä kantaa?" (s. 281)

Hullu suutari on hyvin lyhkäinen novelli, jossa minusta on vähän samaa naulakeitto-sadun kanssa. Suutari, Esaias Reteli, ei ehkä olekaan aivan niin höppänä kuin antaa olettaa. Novellin kertoja taitaa jäädä nimettömäksi, mutta hän näkee suutarissa jotain, mitä kutsuu "siveelliseksi mielensairaudeksi", mutta alkaa epäillä muiden luulevan häntä itseäänkin "löyhkäpäiseksi".

Olin näet luullut huomanneeni, että viisaatkin joskus ovat hulluja. Nyt arvelin, ken takaa, etteivät hullut puolestaan lie niin ikään joskus viisaita? (s. 275)

Novelli loppuu pieneen uskonnolliseen puheeseen, joka käytännössä ilmaisee, ettei ole hyvä "poiketa siltä tieltä, jota kaikki muut kulkevat, vaikka -- se vääräänkin veisi", koska joukossa ei tarvitse ponnistella ja tie on tallattu tasaiseksi kulkea. Ei kuulosta kauhean fiksulta tuollainen lammastelu, jatkan siis omaa polkuani kulkien. Tuntui myös erikoiselta lukea Minnalta tällainen teksti, mutta olisiko sitten ollut tilattu johonkin kirkon julkaisuun, tämän novellin kirjoitusajankohtaa tai julkaisua ei ole tiedossa. 

Eivät olleet nämä kaksi Minnan parasta tuotantoa, mutta jäipähän ainakin pari tekstiä tästä kokoelmasta vielä ensi vuodellekin. 

Sisällysluettelo:
  
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
  

    
Takakannesta:
Juhlavuottaan viettävä Minna Canth koki kirjailijanroolinsa itselleen kaikkein tärkeimmäksi. Sitä kunnioittaen julkaisemme kirjallisuudentutkija Minna Maijalan toimittaman kokoelman Canthin tuntemattomampia novelleja, jotka kirkastavat hänen kirjailijakuvaansa ja riisuvat hänen päältään 175 vuoden pönäkkyyden.
  
Maijala kertoo kokoelman esipuheessa, kuinka Canthin kertomukset kärsimyksestä pyrkivät tarkoituksellisesti synnyttämään lukijoissa sokkivaikutuksen, jotta he ryhtyisivät vaatimaan yhteiskunnallista muutosta.
  
Canthin novellit kuvaavat tavallisen ihmisen arkea aikana, jolloin normeista poikkeaminen johti usein lääketieteelliseen diagnoosiin. Muotidiagnooseja olivat muun muassa melankolia, hysteria ja hermoheikkous. Canth piti aikansa hermostuneisuuden syynä modernin ajan liian nopeaa kehitystä, joka vaati ihmisiltä jatkuvaa olemassaolon kamppailua. Olemmeko vieläkään oppineet hiljentämään tahtia?
  
  

Minna Canthin tuotantoa:

   
Näytelmiä:
  
Novelleja ja pienosromaaneja:
Lukemisiin: klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

sunnuntai 8. maaliskuuta 2026

Minna Canth -lukuhaaste 19.3.2026

  
Minna Canth -lukuhaasteen 12. kierros! Liity mukaan 19.3. Canthin syntymäpäivän sekä tasa-arvon päivän juhlintaan. Haastan mukaan kaikki kirjoista somettavat lukemaan paitsi Canthin kirjoittamia teoksia, myös fiktiota ja faktaa, jossa tavalla tai toisella Canth on mukana. Lukuvinkkejä voi poimia esimerkiksi näiden blogissa esiteltyjen teosten joukosta. 
  
Osallistu mukaan kommentoimalla tähän postaukseen. Juttujen julkaisupäivä on 19.3.2026. Jätäthän minulle linkin haastepostaukseesi tai kommentoi lukemasi teos/teokset. Haasteen aihetunniste on #minullaoncanthia. Tässä postauksessa olevaa kuvaa saa käyttää omissa julkaisuissa.
Lukemisiin: klo 6 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , ,

keskiviikko 19. maaliskuuta 2025

Minna Canth: Ihmisen kuvia (toim. Minna Maijala)

"Hän odotti aamua ja kärsi; mutta aamu viipyi, 
yön kauhut olivat valloillaan ja poltteen liekit riutunutta ruumista repivät."
  
    
Minna Canth -lukuhaaste täyttää tänä vuonna 10 vuotta eli kyseessä on haasteen 11. kierros.  Voitin Minna Maijalan toimittaman kokoelman Minna Canthin novelleja, Ihmisen kuvia, Minnan juhlavuoden arvonnasta. Muistin omistavani teoksen viimein nyt #minullaoncanthia-haasteen juhlavuoden tiimoilta ja kaivelin sen kirjakokoelmastani luettavaksi. Osan novelleista olen lukenut aikaisemmin (niihin linkit alla) ja tämän vuoden postausta varten valitsin kaksi uutta tutustuttavaksi. 
  
Hiljainen ja kirkas oli talviyö. Luonto nukkui ja ihmiset, luonnon nuorimmat lapset, nukkuivat myös. (s. 41)
  
Kuolevan lapsen tarinan perusidea on tuttu Minna & miehet -sarjakuvasta. Olen kirjoittanut siitä pääsiäisen 2023 lukumaratonin koontipostauksessa seuraavaa (luin tuolloin toisen Canthin tuotantoon pohjaavan sarjakuvan, Välittäjä, jonka esikuvana on ollut Kauppa-Lopo): "Kuoleva lapsi onkin ainoa tuon kokoelman sarjakuva, jonka muistan, ja josta olen Goodreadsissa kommentoinut." Enkä siis lyhyessä kommentissani paljoa tuota sarjisantologiaa kehu, sillä mainitsen siinä vain, että tähän novelliin pohjaava tarina tuntui noudattavan parhaiten Canthin alkuteosta, vaikken sitä entuudestaan tuntenut. Nyt olikin siis kiinnostavaa paikata tuo aukko sivistyksestäni. Novellina Kuoleva lapsi on vain kymmenen sivua pitkä, eli sen lukaisee todella nopsaan. Sisällöltään teksti ei, kuten nimikin vihjaa, ole kuitenkaan kepeää viihdettä. 
  
- Mitä varten lieneekin toiselle ihmiselle täällä annettu niin paljon huolta ja ristiä kannettavaksi. Toinen taas pääsee helpommalla maailmansa läpi.  (s. 46)
  
Kuoleva lapsi on seitsemänvuotias Eevi, joka sairastaa hivutustautia eli mikä ilmeisimmin googlaamisen perusteella tarkoittaa tuberkuloosia tai sitten se on vain yleisilmaus kaikille riuduttaville sairauksille. Eevi sairastui tulirokkoon ollessaan vasta kaksivuotias ja lääkäri sanoi, ettei häntä kannata hoitaa, koska kuolo tulee hänet kuitenkin pian korjaamaan. Toisin kävi ja nyt tyttöraasu on vuosien kärsimisen jälkeen viimein pääsemässä rauhaan. Hänen surkastunut kehonsa muistuttaa häntä-joka-jääköön-nimeämättä ja en tässä mene siihen kuvaukseen, millaista kehogorea Minna on kirjoittanut. Siis todellista kauhuleffamateriaalia, mutta voi, niin niin rehellistä ja uskottavaa, koska tätä tapahtui aikoinaan oikeasti ja tapahtuu edelleenkin. Samaan aikaan siis todella tuttua Minnaa, mutta myös niin odottamatonta ällöttävyydessään. Eli todellakin sisältövaroitus, jos aiot tämän novellin lukea!
  
He olivat kasvaneet kiinni toisiinsa. Sydämmestä sydämmeen meni satoja tuhansia hienoja säikeitä, joita myöten lämmin ja suloinen tunnevirta edestakaisin värähteli. (s. 124)
  
Ystävykset on näistä kahdesta hieman pidempi novelli, mutta sekin vain 16 sivua. Se kertoo kahdesta ystävyksestä, Siiristä ja Sannista, jotka ovat erottamattomat. Heidän ystävyytensä saa särön, kun eräiden tanssiaisten aikaan herra Körner kiinnostuu Sannista. Siiri, joka ei koskaan halua mennä naimisiin, kokee tämän heidän ystävyytensä pettämiseksi. Lienee ylitulkintaa, mutta minulle tästä syntyi sellainen mielikuva, että Siiri ei pitänyt Sannista vain ystävänä, vaan että hänen rakkautensa on syvempää laatua. Kerrotaanhan Siirin kainostelevan toista sukupuolta ja hän suutelee Sannia pariinkin kertaan tulkintani mukaan suoraan suulle, ei poskelle. Olisikin hauskaa tietää, onko muilla lukijoilla tullut tästä LGBTIQA+ fiiliksiä. (Tässäpä oivallinen pohja Canth-fanifiktiolle: "minulla ei ole huulia enää... hän panee ne murskaksi..."!)
  
Hän tällä haavaa melkein vihasi Sannia, eikä voinut kuitenkaan silmiään hänestä ottaa. Kauniimpi, kauniimpi, kauniimpi kuin koskaan ennen hän oli. -- Sanni ei rakastanut häntä niinkuin hän Sannia, se nyt ainakin oli päivän selvää. -- antanut hänelle koko sydämmensä. (s. 127-128)
  
Loppuun tuttuun tapaa muutamia poimintoja vanhoista ilmaisuista:
- "kävertyneiden ohkaisten luiden päällä"
- "oli hapiasti syönyt velliään"
- "yhdessä selvitelleet järkeään"
- kuvertti = kirjekuori
- "vilu ruumista pöyristeli"

Sisällysluettelo:
  • Lukijalle
  • Minna Maijala: Canthin kirjalliset ihmiskokeet
  • Kuoleva lapsi (1887)
  • Epäluulo (1891)
  • Lääkäri (1981-82)
  • Ystävykset (1890)
  • Agnes (1892)
  • Kauppias Roller (1887)
  • Missä onni? (1895)
  • Hullu suutari (ajoittamaton)
  • Eräänä sunnuntaina (1888)
  • Canthin tuotanto

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
  
    
Takakannesta:
Juhlavuottaan viettävä Minna Canth koki kirjailijanroolinsa itselleen kaikkein tärkeimmäksi. Sitä kunnioittaen julkaisemme kirjallisuudentutkija Minna Maijalan toimittaman kokoelman Canthin tuntemattomampia novelleja, jotka kirkastavat hänen kirjailijakuvaansa ja riisuvat hänen päältään 175 vuoden pönäkkyyden.
  
Maijala kertoo kokoelman esipuheessa, kuinka Canthin kertomukset kärsimyksestä pyrkivät tarkoituksellisesti synnyttämään lukijoissa sokkivaikutuksen, jotta he ryhtyisivät vaatimaan yhteiskunnallista muutosta.
  
Canthin novellit kuvaavat tavallisen ihmisen arkea aikana, jolloin normeista poikkeaminen johti usein lääketieteelliseen diagnoosiin. Muotidiagnooseja olivat muun muassa melankolia, hysteria ja hermoheikkous. Canth piti aikansa hermostuneisuuden syynä modernin ajan liian nopeaa kehitystä, joka vaati ihmisiltä jatkuvaa olemassaolon kamppailua. Olemmeko vieläkään oppineet hiljentämään tahtia?
  
  

Minna Canthin tuotantoa:

   
Näytelmiä:
  
Novelleja ja pienosromaaneja:
Lukemisiin: klo 1 kommentti:
Tunnisteet: , , , , , , , ,

keskiviikko 19. helmikuuta 2025

Minna Canth -lukuhaaste 19.3.2025

  
Aloitin Minna Canth -lukuhaasteen 10 vuotta sitten, eli tällä kertaa kyseessä on jo haasteen 11. kierros! Liity siis mukaan 19.3. Canthin syntymäpäivän sekä tasa-arvon päivän juhlintaan. Vaatimus tasa-arvoisuudesta ja pyrkimys kohti parempaa maailmaa on tänä vuonna vielä tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin.
  
Haastan mukaan kaikki kirjoista somettavat lukemaan paitsi Canthin kirjoittamia teoksia, myös fiktiota ja faktaa, jossa tavalla tai toisella Canth on mukana. Lukuvinkkejä voi poimia esimerkiksi näiden blogissa esiteltyjen teosten joukosta. 
  
Osallistu mukaan kommentoimalla tähän postaukseen. Juttujen julkaisupäivä on 19.3.2024. Jätäthän minulle linkin haastepostaukseesi tai kommentoi lukemasi teos/teokset. Haasteen aihetunniste on #minullaoncanthia. Tässä postauksessa olevaa kuvaa saa käyttää omissa julkaisuissa.
  
Lukemisiin: klo 6 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , ,

tiistai 19. maaliskuuta 2024

Minna Canth: Kovan onnen lapsia

Topra-Heikki: "Mikä on vihaa ja vainoa? Sekö, että pidämme puoliamme? -- Että tahdomme elää?
Eikö se ole jokaisen ihmisen oikeus? Ja emmekö me ole ihmisiä? -- Rikkaita nostetaan, köyhiä
poljetaan -- Rikkaita laki suojelee, mutta meitä se vainoo. Ja meidän pitäisi vaan olla nöyriä ja
totella. Ei, aikansa sitä kestää, mutta viimein mieli kumminkin myrtyy. -- Semmoiset ne ovat
asetukset meillä. Varallisten omaisuutta kyllä suojelevat, köyhän työtä ne eivät suojele."
  
  
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
  
Valitsin tämän vuoden Canth-klassikokseni Kovan onnen lapsia (1888 / 2003 WSOY), koska kuvauksen perusteella se tuntui puhuttelevan voimakkaasti viimeaikaisessa poliittisessa ilmapiirissä (hallituksen heikennykset ihmisten tukemisessa, meneillään oleva suurlakko jne.). Näytelmä on ilmestynyt yhteispainoksena Työmiehen vaimon kanssa ja sen takakannessa lukee mm. seuraavaa: "Kovan onnen lapsia kuvaa oman aikansa työläisten kurjuutta, mutta nykylukija näkee siinä myös ajattoman analyysin työttömyyden aiheuttamista reaktioista."
  
Topra-Heikki: Vai sekö, mielestänne, olisi niin suuri synti, että tahdoin auttaa köyhiä ja kurjia? Niitä, jotka kärsivät vääryyttä, joita maan mahtavat ahdistavat ja polkevat. 
--
Silja: Eiväthän kaikki voi olla rikkaita. Toisten täytyy olla köyhiä, sen on Jumala viisaudessaan niin määrännyt... -- kun vaan iloisella ja nöyrällä mielellä taipuu kärsimisen alle. Luulen että silloin jo täälläkin annetaan joskus taivaan esimakua.
  
Sata sivuinen näytelmä sai ensi-iltansa marraskuussa 1888, mutta katsojat reagoivat siihen niin voimakkaasti, että esitys jäi tuolloin ainoaksi (ilmeisesti salissa uhkailtiin jopa pommilla) ja seuraavan kerran se oli näyttämöllä vasta 1904. Paheksuntaa aiheutti, että köyhät hahmot tavoittelivat parempaa elämää, pelättiin että Canthin hahmojen toiminta houkuttelisi katsojatkin lavealle tielle. Keskeistä hahmoa Topra-Heikkiä on kutsuttu niin suomen kirjallisuuden ensimmäiseksi kommunistiksi, anarkistiksi kuin myös Robin Hoodiksi.
  
Mikko: Etkö sinä ole kääntynyt vaivaishoitoon, Antti? 
Antti: Koetin minä jo sitäkin. 
Topra-Heikki: No, ja mitä he? 
Antti: Haukkuivat ja ajoivat pois. "Vanhemmat parhaassa ijässä", sanoivat, "eikä kuin kolme lasta. Tehkööt työtä." 
Topra-Heikki: Pöllöt! Olisit ärjäissyt heille, että "antakaa työtä!" 
  
Näytelmässä on kolme näytöstä. Ensimmäisessä esitellään Silja ja hänen lapsensa Maiju, Ville ja vielä nimetön kehtolapsi. Ville on ollut jo pitkään sairaana ja Antti-isä on juuri saanut kuulla, ettei hänellä ole pian enää töitä. Rautatietyöt keskeytyvät lähestyvän talven ajaksi, eikä työmiehillä ole mitään mahdollisuuksia etsiä uusia töitä tähän hätään. Viranomaiset tulevat etsimään Antin tuvassa piilottelevaa Topra-Heikkiä, joka kuitenkin pakenee heidän neniensä edestä.

Topra-Heikki: Saisimme vaan köyhän väen kokoon, ei enempää tarvitsisi. -- Viha niissä kytee kaikissa. Kipinän kun heittää, niin tuli syttyy, leimahtaa ja leviää kuin kulovalkea 
--
Matlena: Nytpä ei ole sota. 
Topra-Heikki: Eikö ole sota rikkaitten ja köyhäin välillä? Eikö siinä meikäläinen taistele henkensä edestä?

Toisessa näytöksessä ollaan vähän myöhemmin keskellä metsää. Topra-Heikki ja pari muuta työtöntä miestä ryyppää ja syö vähäisiä särpimiään. Topra-Heikki saa miljoonan taalan idean: poltetaan seudun rikkaan miehen riihi ja kaikkien ollessa samuttamassa paloa, hän hiippailee sisälle tämän hienoon kartanoon ja näpistää rahaa. Heillähän on kaikki oikeus ottaa takaisin se, mitä rikkaat ovat heidän selkänahastaan repineet!

Antti: Työt lakkautettiin ja miehet jäivät joutilaiksi. 
Silja: Herra siunaa! 
Matlena: Lakkautettiin. Ihanko tykkänään? 
Antti: Talven ajaksi kumminkin. 
Matlena: Mutta, hyvä Jumala, millä ihmiset elävät talven yli? Nälkäänhän ne kuolevat. 
Antti: Kukas siitä välittää. Syntyypä toisia sijaan.

Viimeisessä näytöksessä Ville parka kuolee nälkään ja sairauteensa, mutta äitinsä Silja vain ylistää Jumalan armoa ja hyvyyttä. Antti, Topra-Heikki ja koko loppu konkkaronkka saapuu tupaan vähän myöhemmin. Antti intoilee, että nyt loppuu talossa nälkä ja sairaus, mutta hän ei tiedä tulleensa liian myöhään. Sinitakit saapuvat pian ottamaan miehet haltuunsa ja Topra-Heikkiä odottaa muita julmempi kohtalo.
  
Topra-Heikki: Arvaas kuinka paljon sinua rakastan, Matlena? Arvaas. 
Matlena: Ehkä niin paljon, että tekisit minut onnettomaksi. Sehän se tavallista. Poikain rakkaus johtaa tytöille Hämeenlinnaan tien.
--
Topra-Heikki: Noin siivo ja sävyisä tyttö, mitä se välittää tämmöisestä rutjusta, maankulkijasta, roistosta. -- Sanoitko sinä, Matlena, että rakastat minua? Että tahdot tulla minulle? Minulle? Ikuiseksi toveriksi? 
Matlena: Niin, jos huolit. 
Topra-Heikki: Jos huolin? Siitäkö se vaan riippuu? – Ei muusta? Sinä tulisit minulle, vaikka olen niin köyhä, ettei ole muuta kuin kaksi tyhjää kättä? Ja vaikka olen tämmöinen hylkynä, tarpeettomana miehenä maailmassa? 
Matlena: Mitä minä siitä välitän. Eihän se ole sinun syysi.
  
Pidin Topra-Heikin hahmosta suuresti. Hän tuntui aidoimmalta ihmiseltä koko hahmokaartista: hän oli räiskähtelevä, idearikas, toiminnantäyteinen ja hurmuri. Matlena lankesi mieheen, mutta onnea heille ei tässä näytelmässä suotu. Topra-Heikki olisi voinut aivan hyvin olla jonkin YA:n päähenkilö, jolla oli ADHD-piirteitä: levottomuutta, hän jäi toistelemaan tiettyjä lauseita, puhui silloin, kun piti kuunnella ja hänen keskittymiskykynsä harhaili. (Loistava hahmo fanficiin!)

Matlena: Semmoista tapahtuu vaan saduissa. 
Maiju: Niin, vaan minäpä olen lukenut sen oikein kirjasta. 
Matlena: Tosiako ne sitten kaikki ovat, mitä kirjoissa luetaan.

Tämä on yksi harvoja Canthin teoksia, jotka eivät herätelleet niin suuria tunteita kuin odotin. Toki löysin paljon samaistumisen hetkiä hahmojen kanssa, mutta jotenkin tämä oli hyvin pikakelauksella oleva näytelmä, pidempäänkin tarinaan oli ainekset. Pidin suuresti Topra-Heikin ja Matlenan lyhyeksi jääneestä romanssista. Mutta esipuhe oli aivan timanttinen (käykää lukemassa vaikka tämä katkelma)!

Topra-Heikki: Mutta pois täältä! Pois maasta, jossa työntekijä on kuin koira, – ei, mitä sanon, pahempi kuin koira, sillä koirallekin jo annetaan enemmän arvoa.

Inhosin Siljan ruikuttavaa hahmoa, joka tukeutui kaikessa Jumalaan, vaikka tämä ei näyttänyt hänelle koskaan palkkiota horjumattomasta uskostaan. Lopussa tulkitsin, että hänen toinenkin lapsensa Maiju kuolee (vetotautiin?), mikä lienee lempeää ajatellen, että hänen isänsä on vankilassa, eikä tienaamassa leipärahaa ja äiti nälän ja unen näännyttämänä sekopäinen. Näytelmän nimi pitää hyvin paikkansa. 

"Tekemällä epäkohdat näkyviksi, kuvaamalla, mihin työttömyys, pätkätyöt, ihmisten jättäminen ilman oikeuksia ja ajaminen liian ahtaalle johtavat, hän halusi vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ennaltaehkäisevästi ja herättää hyväosaisissa kysymyksiä: Mitä tapahtuu, jos ero kaikkein köyhimpien ja rikkaimpien välillä pääsee kasvamaan kovin suureksi? Minkälaiseksi muuttuu maa, jossa terve mies tai nainen ei enää pärjää omalla työllään? Voiko rikas elää onnellisen elämän, jos naapurissa kuollaan nälkään?"
- Esipuhe: Laura Ruohonen, 2002

Tuttuun tapaan Canth-postauksen loppuun kuuluu lista vaikeista ja eri tavoin kuin totutusti taivutetuista sanoista ja sanonnoista: kalmankarvainen, syntyisi silloin elää, panna hampaat naulaan, hyppiset, kuorsnata, pilkkoisten pimeä, kamottaa, hopotus, kihnustella, "Omansa kunkin hyvä, sammakonkin nuijapää."

Antti: Sinä et vielä tiedä, Topra, mitä täällä on tapahtunut. – Ville on eronnut meistä? 
Topra-Heikki: Eronnut –? 
Antti: Ville on kuollut. Kylmä ruumis tuossa vaan on jäljellä.

   

Minna Canthin tuotantoa:

   
Näytelmiä:
  
Novelleja ja pienosromaaneja:
Lukemisiin: klo 4 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , , , ,

maanantai 19. helmikuuta 2024

Minna Canth -lukuhaaste 19.3.2024

  
2024 on Minna Canth -lukuhaasteen 10-vuotisjuhlavuosi. Liity siis mukaan 19.3. Canthin syntymäpäivän (sekä tasa-arvon päivän) juhlintaan. Vaatimus tasa-arvoisuudesta ja pyrkimys kohti parempaa maailmaa ei tänäkään vuonna ole vielä old news.
  
Haastan mukaan kaikki kirjoista somettavat lukemaan paitsi Canthin kirjoittamia teoksia, myös fiktiota ja faktaa, jossa tavalla tai toisella Canth on mukana. Lukuvinkkejä voi poimia esimerkiksi näiden blogissa esiteltyjen teosten joukosta. 
  
Osallistu mukaan kommentoimalla tähän postaukseen. Juttujen julkaisupäivä on 19.3.2024. Jätäthän minulle linkin haastepostaukseesi tai kommentoi lukemasi teos/teokset. Haasteen aihetunniste on #minullaoncanthia. Tässä postauksessa olevaa kuvaa saa käyttää omissa julkaisuissa.
  
Mukana haasteessa:
Lukemisiin: klo 11 kommenttia:
Tunnisteet: , , ,

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Minna Canth: Ompelija ja muita kertomuksia & Pikku-Heikin merkillinen matka

"Tunsin niin tulista vihaa tuota miestä kohtaan, joka oli uskaltanut sellaista kirjoittaa.
--
rakkaus täydellisen vapaata, kaikki siteet pois, sillä miehen luonto on moniavioisuuteen, 
eikä naiset sitä pahakseen pane, ovat ne jo siihen tottuneet
--
Täytyy niiden viisaiden herrojen olla joko hulluja tai sokeita, kun voivat luulotella 
että emancipationliike vielä voitaisiin lakkauttaa, ja että naiset taantuisivat noin, 
muuttuisivat naisista naaraiksi."

- Minna Canth 16.5.1884
  
  
Kustantamo Helmivyö on julkaissut Minna Canthin novelleja kokoelmassa Ompelija ja muita kertomuksia (2019) sekä hänen ainoat kaksi satuaan teoksessa Pikku-Heikin merkillinen matka (2021). Saduissa seikkaillaan perinteikkäissä maisemissa, Kalevan kunnailla sekä Ahdin valtakunnassa ja suoritetaan klassisia vaihtokauppoja. Valitsin nämä Minna Canth -lukuhaasteeni teoksiksi, sillä pieneen sivumäärään mahtuu paljon lyhyitä tarinoita. Osa novelleista on varmaan syystäkin jäänyt vieraammiksi, sillä Canthille tuttua jämäkkää otetta ei löydy kaikista teksteistä.
  
Yleinen mielipide, olihan se tietysti kumoamaton tuomio, jonka suhteen varsinkin naisen tuli ehdottomasti alistua. (s. 43)
  
Nimikkonovelli Ompelija on kokoelman paremmasta päästä. Se kertoo eräästä ompelijasta, joka kutsutaan tekemään erään yhteiskunnallisessa arvoasteikossa ylempänä olevan neidon kihlajaisasua. Hänelle tulee järkytyksenä, että sulhanen onkin hänelle tuttu, mies joka on saattanut ompelijan hankalaan asemaan. Ompelija on nimittäin raskaana. Tarinalla on todella surullinen, mutta ymmärrettävä loppu, sillä pari sataa vuotta sitten ei hyvällä katsottu naisia, joilla oli lapsia, mutta ei miestä. 
  
Kokoelman huvittavin novelli on Eräs Puijolla käynti. Huvittava tosin aika surullisessa merkityksessään. Siinä kaksi nuorta neitoa päättää käydä ilman lupaa Puijon tornilla ja jättävät vielä - voi kauhistus - kenkänsä metsään piiloon (tätä he pitävät suurimpana salaisuutenaan, josta voi puhua vasta vanhana ja seikkailuna, jollaiseen kukaan muu tyttö ei ole koskaan uskaltautunut). Kuinka paljon asiat ovatkaan muuttuneet tästä: nykyään ei yksikään nainen enää häpeile tulla nähdyksi avojaloin, mutta tuolloin oli riski, että tytöt olisivat voineet menettää paitsi kasvonsa, myös maineensa jäädessään kiinni moisesta törkeästä käyttäytymisestä, eikä kukaan olisi halunnut enää pyytää heidän kättään. Huh.
  
    
Vanha piika ja Eräänä sunnuntaina olivat niin ikään hyvin surullisia tarinoita. Ensin mainitussa eräs nainen muistelee nuoruuttaan, kuinka miehet ihastelivat häntä, mutta hän jäi odottamaan unelmiensa prinssiä (tai siis Venäjän suuriruhtinasta, joka oli häntä tanssittanut), eikä suostunut kenenkään vaimoksi, jääden lopulta yksin. Jälkimmäisestä en saanut paljoakaan irti. Siinä eräs nainen herää kokien suurta, koko vartalossa tuntuvaa surua, jonka voisi tulkita olevan esimerkiksi masennusta, sillä mikään ei tunnu oikein miltään (luin, että Canthkin todennäköisesti sairasti masennusta). Hän käy kirkossa, pettyy ja hakeutuu luonnon helmaan. Loppu oli hämmentävän mitäänsanomaton. 
  
Lapset hälisivät ympärilläni; kova sana tahtoi väkisenkin tunkeutua huulilleni, mutta minä painoin sen takaisin. Antaa heidän kirkua ja telmiä niin paljon kuin jaksavat, terveellistä se vaan on, sanoin itselleni. (s. 87)
  
Kasvinkumppanit tuo suuresti mieleen Anniina Mikaman Myrryksen: tässäkin orpo poika on otettu ison talon pojan kanssa kasvatettavaksi, saaden aina haukut silloinkin kun ei ole syyllinen. Poloisesta pojasta kasvaa reipas renki, joka iskee silmänsä lähimökin tyttöön, mutta talon oma poika ehtii ensin. Ei hän tyttöä puolisokseen halua, kunhan vaan nopeaa huvittelua hakee ja se koituu niin tytön kuin renginkin suruksi. Tässä olisi ollut aineksia pidemmäksikin tarinaksi, nappasi mukaansa parhaiten koko kokoelmasta.
   
Toinen novelli, joka olisi kaivannut lisää sivuja oli Kohtalainen onni, joka näyttää kirjaimellisesti kaksi näkökulmaa saman kadun molemmilta puolilta. Kummassakaan ei päästä kovinkaan syvälle ja en aivan ymmärtänyt tarinan pointtia. Ehkä siinä pohdittiin sitä, kuinka toisen menestyminen näyttää aina niin helpolta, mutta tämäkin henkilö on voinut joutua tekemään paljon työtä päästäkseen siihen asemaan. 
  
Kodista pois oli jo tuttu, sillä luin sen viime vuoden haasteeseen näytelmäversiona. 
  
Novellien myötä päädyin googlaamaan kaikenlaista. Esimerkiksi millainen sinivalkoinen lippu on mahtanut liehua huvilan lipputangossa vuonna 1894. Osa kokoelman ilmauksista olivat hieman vaikeita nykyihmisen ymmärtää ja keräsinkin tähän haastavien ilmaisujen parhaimmistoa:
  
• "Sopihan se vallankin hyvin Ailin valkean kuulakkoon, hieneeseen hiviöön, ja heleään punaan hänen poskillaan."
• "– Menenkö toimittamaan selttersiä ylös kellarista?"
• "kirjeessä ei kumminkaan voinut tarkalleen kaikkea kertoa, siitä olisi venynyt kauhean pitkät luntat"
• "esiintyi niin kovin järkevänä ja miltei guvernanttimaisena"
• "Kehittymättömiä, puolikasvaneita präisköjä vaan"
• "Sydän survi, valtasuonet ja ohaukset takoivat."
• "kalman karva kasvoillaan"
• "– Ähmissään vaan parkuu."
• "Omissa silmissäänkin hän Kallen rinnalla muuttui tuhmaksi kuin tallukka."
• "uudessa, havannaruunisessa leningissään"
   
Sisällysluettelo:
  • Juri Nummelin: Lukijalle
  • Ompelija (Suomen Kuvalehti, 1894)
  • Eräs Puijolla käynti (Novelleja II, 1892)
  • Vanha piika (Nuori Suomi, 1891)
  • Eräänä sunnuntaina (Excelsior-kalenteri, 1889)
  • Kasvinkumppanit (Vapaita aatteita, 1889, nimellä “Talon renki”)
  • Kahtalainen onni (Nuori Suomi, 1894)
  • Kodista pois (Valvoja, 1893)
  • Katkelmia kirjeistä
      
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Arvosana:
  
Takakannesta:
Ompelija ja muita kertomuksia sisältää Minna Canthin lehdissä ja albumeissa julkaistuja novelleja, joita ei ole pitkään aikaan ollut saatavilla painettuna. Novellit käsittelevät tarkkanäköisesti miehen ja naisen - tai aviomiehen ja vaimon - välistä suhdetta, ja kirjailijan kriittinen näkemys tulee esille myös näissä tilapääkertomuksissa. Teoksessa on myös pieni valikoima Canthin kirjeistä.
  

Minna Canthin tuotantoa:

   
Näytelmiä:
  
Novelleja ja pienosromaaneja:
Lukemisiin: klo 2 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , , , , , ,

tiistai 28. helmikuuta 2023

Minna Canth -lukuhaaste 19.3.2023

  
Minna Canth -lukuhaaste tulee jo yhdeksännen kerran. 19.3. on niin Canthin syntymäpäivä liputuksineen kuin myös tasa-arvon päivä. Vaatimus tasa-arvoisuudesta ja pyrkimys kohti parempaa maailmaa ei tänäkään vuonna ole vielä old news.
  
Haastan mukaan niin kirjabloggaajat kuin -grammaajatkin, sekä kaikki muut kirjoista twiittaavat, tuuttaavat,  podcastaavat, vloggaavat ja tokkaavat ottamaan osaa. Olipa käyttämäsi alusta mikä tahansa, jos luet kirjoja ja kirjoitat tai puhut niistä, voit osallistua. Haasteeseen voi lukea paitsi Canthin kirjoittamia teoksia, myös fiktiota ja faktaa, jossa tavalla tai toisella Canth on mukana. Lukuvinkkejä voi poimia esimerkiksi lukemieni Canthin teosten joukosta. 
  
Osallistu mukaan kommentoimalla tähän postaukseen. Juttujen julkaisupäivä on 19.3.2023. Jätä linkki haastepostaukseesi tai kommentoi lukemasi teos/teokset täällä 19.3. julkaistavaan koonti-postaukseen. Haasteen aihetunnisteena somessa on #minullaoncanthia. Tässä postauksessa olevia kuvia saa käyttää omissa julkaisuissa. 
  
  
Mukana haasteessa:
Lukemisiin: klo 4 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , ,

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Minna Canth: Kotoa pois

"Niin, minä sanon sen, piiat pysykööt piikoina, 
elköötkä pyrkikö oikeiden ihmisten vertaisiksi"
  
   
Lukuhaasteissa: Minna Canth -lukuhaaste
  
Minna Canthin päivän kunniaksi 19.3. olen vetänyt jo kahdeksan kertaa lukuhaasteen hänen teoksistaan. Osallistua on saanut myös teoksilla jotka kertovat hänestä tai joissa hän esiintyy jollakin tapaa. Googlailtuani aikani valitsin tämän vuoden haastekierrokselle hieman vähemmän tunnetun teoksen. Tällä kertaa päätökseen vaikutti Canthin teosten upeat, modernit kansikuvat äänikirjapalveluissa. En tiedä, kuka kansikuvat on suunnitellut tai ovatko ne jostakin kuvapalvelusta, mutta niissä on vain sitä jotakin. 
  
Näytelmä Kotoa pois (1895) muistuttaa hieman Jane Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa (1813), molemmissa vanhemmat nimittäin haluavat tyttönsä hyviin eli rikkaisiin naimisiin. "Pojathan ne kumminkin ovat suolana rokassa, eikös niin?" Ja Canthin naishahmot ovat vähintään yhtä säpäköitä kuin Austenin Elizabeth Bennet. Fanny on kouluja käynyt nuori nainen, jota ei kiinnosta miesten kanssa riiailu, hän haluaa mennä töihin.
  
ROUVA LINDEMAN: Elä Fanny kulta! Johan sinä olet päästä vialla. Pöllismäelle? Sinne sydänmaalle – jossa ei ole ainoatakaan sivistynyttä ihmistä, ei kuin pöllöjä (s. 376)
  
Näytelmässä kuvataan kolmen tunnin sisään mahtuvia tapahtumia. Valmistaudutaan vieraiden saapumiseen. Fannylle tulee vieras, joka kertoo vapaasta opettajan paikasta. Lopulta vieraat saapuvat ja Fanny lähtee laivalle. Koska Fannyn vanhemmat ovat ylentyneet nykyiseen asemaansa oltuaan aiemmin piika ja renki, puhutaan näytelmässä myös paljon tällaisesta sosiaalisesta kiipimisestä ja siitä, onko oikein, että rikkailla on enemmän ääniä vaikuttamiseen kuin vähävaraisilla. 
   
Yksi kirjan isoista teemoista on myös naisten koulutus. Canth ajoi voimakkaasti naisten oikeuksia, eli tässä on selvästi kommentaaria tyttöjen kouluttautumisen puolesta. Fannyn päätös karata kotoa työskentelemään opettajattarena on hurjan hieno osoitus hänen vahvatahtoisuudestaan. Hän vastustaa vanhempiensa valintoja ja kulkee omia polkujaan. Paljon samoja aineksia löytyy myös novellista Agnes ja pienoisromaanista Hanna, mutta niitä on ehkä helpompi suositella.
  
PENTTINEN: Virasta vähät. Sinun ei tarvitse leipäsi eteen tehdä työtä -- 
FANNY: Ettäkö olisin sitten laiskana täällä kotona? 
PENTTINEN: Kuinka kauvan sinä tulisit laiskana olemaan? Minä sinut naitan tuota pikaa -- 
ROUVA PENTTINEN: Siellä, Pöllismäellä, siellä et saisi miestä ikinä. Tuskin lienee ainoatakaan herraa koko seudulla. 
FANNY: Mitä minä niistä herroista – 
ROUVA PENTTINEN: Herra siunaa – vanhaksi piiaksiko sinä aijot jäädä? Kun hautautuisit sinne sydänmaalle? -- 
FANNY: Opettajattarena voisin tuntea itseni hyvin onnelliseksi. 
ROUVA PENTTINEN: Mitä onnelliseksi! Ole hupsimatta tyhjää. -- 
PENTTINEN: Niinhän ne tytöt aina. Sulhasista eivät muka ole välittävinään, vaikk'eivät muuta ajattelekaan kuin niitä. -- Elä höpise. Minä sinulle koetan miestä hankkia ja sinä – 
FANNY: En huoli miehestä. En mene naimisiin milloinkaan. -- 
PENTTINEN: Sitten minä naitan sinut väkisen, ellei muu auta. 
FANNY: Voi, antakaa minun olla rauhassa – ennätän minä vielä tuonnempanakin niihin puuhiin. -- 
PENTTINEN: Sitä on hupakko. Ei muka mene naimisiin. Ei huoli miehestä? Ja mieli tekee kumminkin, niin saakurin lailla, hänen niinkuin muidenkin. Siitä olen varma, että panen vaikka päänikin pantiksi. (s. 350-353)
  
Vanhat kirjat ovat jollakin tapaa tosi sympaattisia. Tämäkin vuonna 1928 ilmestynyt kokoelma on jossakin vaiheessa kastunut, mutta muutoin se on loistavassa kunnossa ja näyttää ulkoa arvokkaalta ja viattomalta tummissa kansissaan. Vanhojen kirjojen tuoksu on myös aivan omanlaisensa, ehkä lumppupaperin, kansissa käytetyn liiman, säilytyspaikkansa tai ikänsä vuoksi.  
  
Oli jännittävää huomata, ettei tätä Kotoa pois löytynyt lainkaan uudemmista kokoelmista - tai sitten kirjastolla ei ollut muita vaihtoehtoja. Tai en vain osannut etsiä niitä. Mutta äänikirjana tämän ainakin löytää, jos joku lukijani kiinnostuu tutustumaan tähän itse. Ilmeisesti näytelmä pohjaa Kodista pois -novelliin ja olisikin kiinnostavaa vertailla näitä kahta. Se saattaa löytyä helpomminkin, ainakin netistä, mutta ehkä myös jostakin kokoelmasta.
  
ROUVA LINDEMAN: Se on sulaa hulluutta koko tuo nykyajan koulutus. Ei niillä ole nuorilla tytöillä halua naimisiin enää ollenkaan. Ei ne jouda sitä ajattelemaankaan, kun niillä on niin paljon muuta mielessä. 
--
AHLBOM: Ai, ai, ai, ai! Tässähän sitten on menty vallan hulluun suuntaan. Pitääpä toimittaa ensi valtiopäiville anomus, että kielletään naisilta pois kaikki virat, yliopistoon pääsy ja muut semmoiset vapaudet. Mitä se on, että nerokkaammat kaikki pyrkivät muille aloille, ja tyhmät heitetään vaan miesten varalle.
--
ROUVA LINDEMAN: Mitä tytöt tekevät liialla opilla? Ja niillä viroilla sitten? Tulevat semmoisiksi emanssipeeratuiksi, etteihän niitä kukaan uskalla kosiakaan edes. (s. 363-364)
  
Rouva Penttinen puhuu välillä ruotsia ("Te komma remman. Mykky remman."), jota hienot rouvat hieman naureskellen kommentoivat keskenään: "ruotsiansa sen vaan pitää lasketteleman". Hän haluaa ääntää kaikkien vieraiden nimet väärin. Alhbom on Ahlpummi, Lindeman on Lintemanni, Fellman on Welman, Broberg on Spruuper, Fannyakin hän kutsuu Vannyksi ja haluaa tämän kutsuvan vanhempiaan mammaksi ja papaksi, koska "paremmissa ihmisissä ei kukaan sano äidiksi". 
  
FANNY: Maalari Rankin – 
ROUVA PENTTINEN: Sdrankin. Sano sinä Sdrankin – 
FANNY: Hänenpä nimensä on Rank – 
ROUVA PENTTINEN: Niin, mutta Sdrank kuuluu paljon viinimmältä. Rank – Rank –? Hyi – sehän on niin moukkamaista. Sdrank se pitää olla. 
RIIKKA: Sr – Sran – Tran – Ei! Minun kielen' ei keäänny. (s. 340) 
  
Ei tämä ollut minulle paras Canthin teos, tästä asetelmasta olisi voinut kirjoittaa pidemmänkin näytelmän tai jopa romaanin. Tällaisenaan tarina jää komedialliseksi pikakelaukseksi, eikä karikatyyrisistä hahmoista saa kummoista otetta, ei oikeastaan edes kapinoivasta Fannysta tai juoruilevista rouvista. Tästä asetelmasta olisi kylläkin helppoa tehdä moderni tulkinta, sillä Fannyssa on aineksia niin aseksuaaliksi kuin vapaaehtoisesti lapsettomaksikin, miksei jopa sateenkaariteemojakin voisi löytää.
  
Kuten aiempienkin Canthin teosten kanssa, lukeminen oli sujuvaa, joitakin yksittäisiä vaikeita tai erikoisella kirjoitusasulla olevia sanoja ja sanontoja lukuun ottamatta. Näitä olivat ainakin seuraavat: valloovat (vellovat, aaltoilevat?), kartiini (verho), pukelo, roahi (raaskia?), raarimpaa, sylinteri (asiayhteyden perusteella silinterihattu), aarttia, särryttimiä, punkka (koppa, vasu?), kilomeetteri, "ulkopuolelta hampaiden", "häpeän silmäni maalle", "Mitä pihkaa?" ja "Hän tulee takaisin aika hamppua."
  
ROUVA PENTTINEN: Semmoinen, miksi se sitä nyt sanoikaan –? Rössel matto – vai oliko se Sprössel matto, niin Sprössel matto se oli. 
--
ROUVA AHLBOM: Eihän Brysseli-mattoja milloinkaan Pariisista tuoda, Berliinistä ne ovat tilattavat. (s. 353 ja 357) 
    
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
  
    
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Kauppias Penttinen ja hänen rouvansa suunnittelevat tyttärensä Fannyn naittamista. Pariskunta on noussut rengistä ja piiasta nykyiseen asemaansa, ja heille on tärkeää käyttäytyä seurapiireihin sopivasti. Penttiset päättävätkin järjestää hienot kahvikutsut, joihin kutsutaan joukko arvovaltaisia miehiä - taka-ajatuksenaan tyttären saaminen hyviin naimisiin.
  
Fannyn mielipidettä asiaan ei juuri kysytä. Tytär itse haaveilee opintojensa jatkamisesta, jotta hänestä voisi tulla kansakoulun opettaja. Myöskin Fannyn sulhaskandidaatiksi kaavaillun tohtori Brobergin tunnot ovat Penttisten kahvikutsuilla lähinnä kiusaantuneet. Saavatko Penttiset kuitenkin tahtonsa läpi?
  
Minna Canth kootut teokset IV (sis. Papin perhe, Sylvi, Hän on Sysmästä, Spiritistinen istunto, Kotoa pois ja Anna Liisa) 484 sivua, Otava 1928 (2. painos), Kotoa pois s. 335-380 (45 sivua)
  
Näytelmä on luettu myös täällä: Lurun luvut
  

Minna Canthin tuotantoa:

   
Näytelmiä:
  
Novelleja ja pienosromaaneja:
Lukemisiin: klo 5 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , , , , ,

maanantai 21. helmikuuta 2022

Minna Canth -lukuhaaste 19.3.2022

   
Minna Canth -lukuhaaste tulee jo kahdeksatta kertaa. 19.3. on niin Canthin syntymäpäivä liputuksineen kuin myös tasa-arvon päivä. Näinä aikoina on hyvin tärkeää juhlia tasa-arvoa ja pyrkiä kohti parempaa maailmaa.
  
Haastan kirjabloggaajat ja kirjagrammaajat, sekä kirjoista twiittaavat, podcastaavat ja tubettavat ottamaan osaa haasteeseen. Olipa käyttämäsi alusta mikä tahansa, jos luet kirjoja ja kirjoitat tai puhut niistä, voit osallistua. 
    
Osallistu mukaan kommentoimalla tähän postaukseen. Juttujen julkaisupäivä on 19.3.2022. Jätä linkki haastepostaukseesi tai kommentoi lukemasi teos/teokset täällä 19.3. julkaistavaan koonti-postaukseen. 
   
Haasteeseen voi lukea paitsi Canthin kirjoittamia teoksia, myös fiktiota ja faktaa, jossa tavalla tai toisella Canth on mukana. Haasteen aihetunnisteena somessa on #minullaoncanthia. Tässä postauksessa olevia kuvia saa käyttää omissa julkaisuissa. 
  
     
Haasteessa mukana:
Lukemisiin: klo 13 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , ,

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Minna Canth: Sylvi

“Minä tahdon rakastaa ja olla rakastettu”
  
  
Lukuhaasteissa: Minna Canth -lukuhaaste, Helmet 2021: 19. Kirjassa leikitään
  
Minna Canthin näytelmä Sylvi on inspiroitunut tositapahtumista. Ahmaisin tämän lähes kokonaan yhdellä istumalla, sen verran nopeatempoinen ja kiihkeä näytelmän tarina on.
  
Sylvi on 18-vuotias nuori nainen. Hänen vanhempansa kuolivat pienen ajan sisällä toisistaan hänen ollessa vielä lapsi, niinpä hänelle määrättiin holhooja, Aksel Vahl. Muutamaa vuotta myöhemmin he ovat naimisissa, vaikka Aksel onkin Sylviä kahdeksantoista vuotta vanhempi. Kun Sylvin lapsuudenaikainen, läheinen ystävä Viktor Hoving palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen maisemiin, alkaa seurapiireissä kuohua, kuin Jane Austenin romaaneissa konsanaan.
  
SYLVI: Ylös, Viktor Hoving, me rupeamme sokkosille.
--
VIKTOR: Sinä olet mieletön. Ajattele, jos joku sattuisi tulemaan. 
SYLVI: Mitä se tekee? Ja voimmehan vaikka lukita ovet. (s. 34-35)
  
Koska Sylvi menetti vanhempansa niin nuorena ja meni sitten naimisiin Akselin kanssa, ei hän ehtinyt käydä tanssiaisissa. Näytelmä jakaantuu neljään näytökseeen, joista toisessa tapahtuvien tanssiaisten osuus on sivumäärässä vain vähän muita pidempi, mutta sen aikana tapahtuu kaikkein eniten. Viktorin kanssa tanssiessaan Sylvi nimittäin tajuaa, ettei ole koskaan rakastanut Akselia vaan Viktoria. Ei liene liioiteltua sanoa, että Sylvi on naiivisti sekoittanut huolenpidon ja rakkauden.
  
Tanssiaisissa myös pari luutnanttia iskee silmänsä Sylviin, mutta Aksel vain naurahtaa ja sanoo, että katselkoot vain hänen kaunista nuorikkoaan, kokien nautintoa siitä, että nappasi tämän omakseen. Kolmannessa näytöksessä, joka tapahtuu seuraavana päivänä, Aksel vieläpä kehuskelee Sylville kuinka ylpeäksi ja tyytyväiseksi hän tuli muiden ihaillessa hänen pikku vaimoaan.
    
HARLIN: Vasta puhjennut ruusunnuppu. Lyön veikkaa, että hän on ensimmäisissä tanssiaisissa.
--
SANDELL: Voinpa esitellä sinut hänen miehelleenkin, joka istuu tuolla
--
HARLIN: Mitä sanot? Onko hän naimisissa?
--
SANDELL: Ei hän vielä ollut lapsenkenkiään kuluttanut, kun hän meni naimisiin holhoojansa kanssa. 
HARLIN: Vai niin, vai holhooja se hänet kaappasi itselleen, ennenkuin muut vielä tiesivät hänestä mitään. Mokoma kettu.
--
AKSEL: Mitä se minuun koskee, vaikka koko maailma olisi rakastunut vaimooni, kun hän vaan pysyy uskollisena.
--
TUNEBERG: Luuletko sinä että lapsellisuus ja viattomuus voivat varjella ihmistä intohimoilta. Suuri erehdys! (s. 60-65)
  
Näytelmän lopussa Sylvi hetken mielijohteesta myrkyttää Akselin. Teko ei ollut lainkaan harkittu ja hän katuu sitä heti, joskin liian myöhään. Sylvi joutuu vankilaan ja riutuu siellä vailla Viktoria. Mies on täysin menettänyt kiinnostuksensa Sylviin ja tulee käymään tämän luona vain kertomassa, että on menossa naimisiin toisen kanssa. Näytelmä päättyy Sylvin tuupertuessa hengettömänä lattialle. Tämä on mahdollisesti traagisin Canthilta lukemani teoksen loppu.
  
Sylvillä on itsetuhoiseksi tulkittavia taipumuksia. Kuullessaan Akselilla olevan työpöytänsä laatikossa strykniiniä, hän leikittelee heittävänsä yhden kapselin suuhunsa. Hän myös kommentoi Viktorille olevansa valmis tekemään mitä tahansa päästäkseen jatkuvasta valvonnasta “vaikka suurimman hurjuuden” ja myöhemmin, että parempi olisi hänen ottaa myrkkyä kuin jäädä ilman Viktorin rakkautta. Uhkailemalla näin hän saa Viktorin jälleen tunnustamaan rakkautensa, jota on yrittänyt hillitä.
  
Vaikka Sylvissä onkin vähemmän feministinen ote kuin useimmissa muissa Canthin teoksissa, kyllä tässäkin pohjavireenä sellainen löytyy. Sylvi kysyy Akselilta avioerosta ja saa kuulla niiden olevan harvinaisia. Käytännössä vain puolison pettäessä viattomalla puolella oli oikeus pyytää eroa. Aksel sanoo, ettei hän ikinä antaisi Sylville eroa.
  
SYLVI: Pyytäisitkö sinä eroa, jos minä olisin sinulle uskoton? 
AKSEL: Mitä hullua? Sinä uskoton? Ei, kissimirri, siitä ei pelkoa. -- pidän huolta siitä, että sinä kumminkin pysyt minulle uskollisena (s. 121-122)
  
Aineksia myös #metoo-kampanjaan löytyy. On vaikea erottaa, missä vaiheessa Akselin vitsailu muuttuu uhkailuksi, mutta liitto ei voi olla kovin hyvä, jos puolisoaan täytyy komentaa suutelemaan. Vaimoa pidettiin miehen omaisuutena ja määräysvallan alaisena. Aksel myös toivoo, että Sylvi voisi viimein opetella hoitamaan taloutta laittamaan ruokia, leipomaan ja panemaan kaljaa.
  
AKSEL: Kärsivällisyyteni kohtsillään loppuu. Tule nyt kauniisti suutelemaan minua. -- vai on sinulla niin jäykkä luonto? -- se täytyy taivuttaa ajoissa. Kova kovaa vastaan, jos niiksi tulee. Muistatko, pikku ystävä, kuinka äkäpussi kesytetään? Varo itseäsi! -- Ellet sinä hyvällä anna minulle suukkosta, niin otan sen väkisin. Ja silloin en tyydykään yhteen enkä kahteen, vaan suutelen sinua siksi, että tulet lauhkeaksi kuin lammas.
--
SYLVI: Mutta kun minä en tahdo, kuuletko. (s. 162-165)
  
Sylvin julistus siitä, ettei koskaan tulee enää tanssiaisiin oli myös yhden miehen mielestä väärin (koska miehet eivät enää pääsisi häntä ihailemaan), johon Sylvi kommentoi, että hänellä on täysi oikeus päättää tuleeko hän vai ei. Viktorin rakkaudessa tokaisema “Minä otan sinut vaikka väkisin” ei sekään nykyään enää kuulosta kauhean hyvältä.
  
Tälläkin kertaa sain ihastella, kuinka suomen kieli ei ole paljoa muuttunut Canthin ajoista. Vain muutamia yksittäisiä erikoisen tuntuisia sanoja, lauserakenteita ja sanontoja tuli vastaan. Näitä olivat muiden muassa jöröjaakko, tänäin, “Hyvästi niin kauvaksi” ja “heitää sumua silmiin”. Lukukokemus oli siis hyvin sujuva ja sai ajattelemaan, kuinka paljon paremmin moni asia nykyään on.
  
Mahtavaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Dramaattisen ja tunteikkaan traagisen näytelmän päähenkilö Sylvi on naimisissa, kun rakastuu toiseen mieheen. Aviomies ei suostu Sylvin avioeropyyntöön, ja Sylvi päätyy myrkyttämään miehensä.
  
Sylvi perustuu tositapahtumiin, hengenriistoon helmikuisessa Hämeenlinnassa 1892. Pääosassa on miehensä murhaava nuori vaimo. Rakkaus tai ainakin sen puute näyttävät kuuluvan kuvaan. Intialaisen strykniinipuun siemenistä saa hirmuista myrkkyä.
  
Kirjailijalle aihe suo mahdollisuuden tutkia ja valaista naisiin kohdistuvia paineita ja vallankäyttöä. Minna Canth (1884--1897) nivoi muutenkin kaunokirjalliset työnsä aikansa polttaviin aiheisiin ja keskusteluihin.
  
215 sivua, ntamo 2018 (näköispainos, 1. painos 1893)
  
Kirja luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja kiinnittää huomiota Akselin sylvitä käyttämiin moninaisiin lempinimiin, Kirjakaapin kummitus
  
Minna Canthin tuotantoa:
  
Näytelmiä:
  
Novelleja ja pienosromaaneja:
Lukemisiin: klo 8 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)