Minna Canth: Kovan onnen lapsia

Topra-Heikki: "Mikä on vihaa ja vainoa? Sekö, että pidämme puoliamme? -- Että tahdomme elää?

Eikö se ole jokaisen ihmisen oikeus? Ja emmekö me ole ihmisiä? -- Rikkaita nostetaan, köyhiä

poljetaan -- Rikkaita laki suojelee, mutta meitä se vainoo. Ja meidän pitäisi vaan olla nöyriä ja

totella. Ei, aikansa sitä kestää, mutta viimein mieli kumminkin myrtyy. -- Semmoiset ne ovat

asetukset meillä. Varallisten omaisuutta kyllä suojelevat, köyhän työtä ne eivät suojele."

  

  

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

  

Valitsin tämän vuoden Canth-klassikokseni Kovan onnen lapsia (1888 / 2003 WSOY), koska kuvauksen perusteella se tuntui puhuttelevan voimakkaasti viimeaikaisessa poliittisessa ilmapiirissä (hallituksen heikennykset ihmisten tukemisessa, meneillään oleva suurlakko jne.). Näytelmä on ilmestynyt yhteispainoksena Työmiehen vaimon kanssa ja sen takakannessa lukee mm. seuraavaa: "Kovan onnen lapsia kuvaa oman aikansa työläisten kurjuutta, mutta nykylukija näkee siinä myös ajattoman analyysin työttömyyden aiheuttamista reaktioista."

  

Topra-Heikki: Vai sekö, mielestänne, olisi niin suuri synti, että tahdoin auttaa köyhiä ja kurjia? Niitä, jotka kärsivät vääryyttä, joita maan mahtavat ahdistavat ja polkevat. 

--

Silja: Eiväthän kaikki voi olla rikkaita. Toisten täytyy olla köyhiä, sen on Jumala viisaudessaan niin määrännyt... -- kun vaan iloisella ja nöyrällä mielellä taipuu kärsimisen alle. Luulen että silloin jo täälläkin annetaan joskus taivaan esimakua.

  

Sata sivuinen näytelmä sai ensi-iltansa marraskuussa 1888, mutta katsojat reagoivat siihen niin voimakkaasti, että esitys jäi tuolloin ainoaksi (ilmeisesti salissa uhkailtiin jopa pommilla) ja seuraavan kerran se oli näyttämöllä vasta 1904. Paheksuntaa aiheutti, että köyhät hahmot tavoittelivat parempaa elämää, pelättiin että Canthin hahmojen toiminta houkuttelisi katsojatkin lavealle tielle. Keskeistä hahmoa Topra-Heikkiä on kutsuttu niin suomen kirjallisuuden ensimmäiseksi kommunistiksi, anarkistiksi kuin myös Robin Hoodiksi.

  

Mikko: Etkö sinä ole kääntynyt vaivaishoitoon, Antti? 

Antti: Koetin minä jo sitäkin. 

Topra-Heikki: No, ja mitä he? 

Antti: Haukkuivat ja ajoivat pois. "Vanhemmat parhaassa ijässä", sanoivat, "eikä kuin kolme lasta. Tehkööt työtä." 

Topra-Heikki: Pöllöt! Olisit ärjäissyt heille, että "antakaa työtä!" 

  

Näytelmässä on kolme näytöstä. Ensimmäisessä esitellään Silja ja hänen lapsensa Maiju, Ville ja vielä nimetön kehtolapsi. Ville on ollut jo pitkään sairaana ja Antti-isä on juuri saanut kuulla, ettei hänellä ole pian enää töitä. Rautatietyöt keskeytyvät lähestyvän talven ajaksi, eikä työmiehillä ole mitään mahdollisuuksia etsiä uusia töitä tähän hätään. Viranomaiset tulevat etsimään Antin tuvassa piilottelevaa Topra-Heikkiä, joka kuitenkin pakenee heidän neniensä edestä.

Topra-Heikki: Saisimme vaan köyhän väen kokoon, ei enempää tarvitsisi. -- Viha niissä kytee kaikissa. Kipinän kun heittää, niin tuli syttyy, leimahtaa ja leviää kuin kulovalkea 

--

Matlena: Nytpä ei ole sota. 

Topra-Heikki: Eikö ole sota rikkaitten ja köyhäin välillä? Eikö siinä meikäläinen taistele henkensä edestä?

Toisessa näytöksessä ollaan vähän myöhemmin keskellä metsää. Topra-Heikki ja pari muuta työtöntä miestä ryyppää ja syö vähäisiä särpimiään. Topra-Heikki saa miljoonan taalan idean: poltetaan seudun rikkaan miehen riihi ja kaikkien ollessa samuttamassa paloa, hän hiippailee sisälle tämän hienoon kartanoon ja näpistää rahaa. Heillähän on kaikki oikeus ottaa takaisin se, mitä rikkaat ovat heidän selkänahastaan repineet!

Antti: Työt lakkautettiin ja miehet jäivät joutilaiksi. 

Silja: Herra siunaa! 

Matlena: Lakkautettiin. Ihanko tykkänään? 

Antti: Talven ajaksi kumminkin. 

Matlena: Mutta, hyvä Jumala, millä ihmiset elävät talven yli? Nälkäänhän ne kuolevat. 

Antti: Kukas siitä välittää. Syntyypä toisia sijaan.

Viimeisessä näytöksessä Ville parka kuolee nälkään ja sairauteensa, mutta äitinsä Silja vain ylistää Jumalan armoa ja hyvyyttä. Antti, Topra-Heikki ja koko loppu konkkaronkka saapuu tupaan vähän myöhemmin. Antti intoilee, että nyt loppuu talossa nälkä ja sairaus, mutta hän ei tiedä tulleensa liian myöhään. Sinitakit saapuvat pian ottamaan miehet haltuunsa ja Topra-Heikkiä odottaa muita julmempi kohtalo.

  

Topra-Heikki: Arvaas kuinka paljon sinua rakastan, Matlena? Arvaas. 

Matlena: Ehkä niin paljon, että tekisit minut onnettomaksi. Sehän se tavallista. Poikain rakkaus johtaa tytöille Hämeenlinnaan tien.

--

Topra-Heikki: Noin siivo ja sävyisä tyttö, mitä se välittää tämmöisestä rutjusta, maankulkijasta, roistosta. -- Sanoitko sinä, Matlena, että rakastat minua? Että tahdot tulla minulle? Minulle? Ikuiseksi toveriksi? 

Matlena: Niin, jos huolit. 

Topra-Heikki: Jos huolin? Siitäkö se vaan riippuu? – Ei muusta? Sinä tulisit minulle, vaikka olen niin köyhä, ettei ole muuta kuin kaksi tyhjää kättä? Ja vaikka olen tämmöinen hylkynä, tarpeettomana miehenä maailmassa? 

Matlena: Mitä minä siitä välitän. Eihän se ole sinun syysi.

  

Pidin Topra-Heikin hahmosta suuresti. Hän tuntui aidoimmalta ihmiseltä koko hahmokaartista: hän oli räiskähtelevä, idearikas, toiminnantäyteinen ja hurmuri. Matlena lankesi mieheen, mutta onnea heille ei tässä näytelmässä suotu. Topra-Heikki olisi voinut aivan hyvin olla jonkin YA:n päähenkilö, jolla oli ADHD-piirteitä: levottomuutta, hän jäi toistelemaan tiettyjä lauseita, puhui silloin, kun piti kuunnella ja hänen keskittymiskykynsä harhaili. (Loistava hahmo fanficiin!)

Matlena: Semmoista tapahtuu vaan saduissa. 

Maiju: Niin, vaan minäpä olen lukenut sen oikein kirjasta. 

Matlena: Tosiako ne sitten kaikki ovat, mitä kirjoissa luetaan.

Tämä on yksi harvoja Canthin teoksia, jotka eivät herätelleet niin suuria tunteita kuin odotin. Toki löysin paljon samaistumisen hetkiä hahmojen kanssa, mutta jotenkin tämä oli hyvin pikakelauksella oleva näytelmä, pidempäänkin tarinaan oli ainekset. Pidin suuresti Topra-Heikin ja Matlenan lyhyeksi jääneestä romanssista. Mutta esipuhe oli aivan timanttinen (käykää lukemassa vaikka tämä katkelma)!

Topra-Heikki: Mutta pois täältä! Pois maasta, jossa työntekijä on kuin koira, – ei, mitä sanon, pahempi kuin koira, sillä koirallekin jo annetaan enemmän arvoa.

Inhosin Siljan ruikuttavaa hahmoa, joka tukeutui kaikessa Jumalaan, vaikka tämä ei näyttänyt hänelle koskaan palkkiota horjumattomasta uskostaan. Lopussa tulkitsin, että hänen toinenkin lapsensa Maiju kuolee (vetotautiin?), mikä lienee lempeää ajatellen, että hänen isänsä on vankilassa, eikä tienaamassa leipärahaa ja äiti nälän ja unen näännyttämänä sekopäinen. Näytelmän nimi pitää hyvin paikkansa. 

"Tekemällä epäkohdat näkyviksi, kuvaamalla, mihin työttömyys, pätkätyöt, ihmisten jättäminen ilman oikeuksia ja ajaminen liian ahtaalle johtavat, hän halusi vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ennaltaehkäisevästi ja herättää hyväosaisissa kysymyksiä: Mitä tapahtuu, jos ero kaikkein köyhimpien ja rikkaimpien välillä pääsee kasvamaan kovin suureksi? Minkälaiseksi muuttuu maa, jossa terve mies tai nainen ei enää pärjää omalla työllään? Voiko rikas elää onnellisen elämän, jos naapurissa kuollaan nälkään?"

- Esipuhe: Laura Ruohonen, 2002

Tuttuun tapaan Canth-postauksen loppuun kuuluu lista vaikeista ja eri tavoin kuin totutusti taivutetuista sanoista ja sanonnoista: kalmankarvainen, syntyisi silloin elää, panna hampaat naulaan, hyppiset, kuorsnata, pilkkoisten pimeä, kamottaa, hopotus, kihnustella, "Omansa kunkin hyvä, sammakonkin nuijapää."

Antti: Sinä et vielä tiedä, Topra, mitä täällä on tapahtunut. – Ville on eronnut meistä? 

Topra-Heikki: Eronnut –? 

Antti: Ville on kuollut. Kylmä ruumis tuossa vaan on jäljellä.

   

Minna Canthin tuotantoa:

   

Näytelmiä:

• Murtovarkaus (1883)
• Roinilan talossa (1885)
• Työmiehen vaimo (1885)
• Kovan onnen lapsia (1888)
• Papin perhe (1891)
• Sylvi (1893)
• Hän on Sysmästä (1893)
• Spiritistinen istunto (1894)
• Anna Liisa (1895)
• Kotoa pois (1895)

  

Novelleja ja pienosromaaneja:

• Hanna (1886)
• Köyhää kansaa (1886)
• Salakari (1887)
• Lain mukaan (1889)
• Kauppa-Lopo (1889)
• Lehtori Hellmanin vaimo (1890)
• Agnes (1892)