Klassikkohaaste osa 9 | Kate Chopin: Herääminen

"Hän sanoi, että linnulla, joka aikoi lentää tavanomaisuuden 

ja ennakkoluulojen yläpuolella, oli oltava vahvat siivet."

   

   

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste 9, Joka päivä on naistenpäivä, Kirjankansibingo: Kirja

   

Valitsin tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen luettavakseni tarkoituksella feministisen klassikon ja kerrankin pitäydyin siinä kirjassa, jonka nimesin haasteeseen ilmoittautuessani. Käytyäni Googlen ja Goodreadsin avulla läpi vaihtoehtoja, törmäsin nimittäin tähän Kate Chopinin 1899 ilmestyneeseen teokseen Herääminen, joka on käännetty suomeksi vasta 2009. Teos herätti aikalaisissa vahvan vastareaktion, sillä kirjan päähenkilö ei noudata naiselle määrättyjä käyttäytymismalleja. Suomessa teos on jäänyt melko tuntemattomaksi, minkä vuoksi se tuntui hyvältä vaihtoehdolta haasteen myötä esille nostettavaksi. Esipuheessa Chopinia kuvataan Pohjois-Amerikan Minna Canthiksi. 

   

Kodissaan hän tunsi olevansa olento, joka oli astunut kiellettyyn temppeliin, jossa tuhannet vaimeat äänet vaativat häntä poistumaan. (s. 149)

  

Romaanin päähenkilö on 28-vuotias Edna. Hän on naimisissa Léonce Pontellierin kanssa. Mies pitää naista omaisuutenaan, kauniina esineenä, jonka on onnistunut hankkimaan kokoelmaansa. Heillä on kaksi lasta, Raoul ja Etienne. Kirja kuvaa noin vuoden ajanjakson kesästä kesään. Alussa perhe viettää kesäänsä täyshoitolassa. Pojat ovat lastenhoitajan vastuulla, mies hoitelee bisneksiään ja Edna tutustuu muihin rouviin rantakävelyillä ja illallisilla. Yksi hoitolan näkyvimmistä hahmoista on 26-vuotias Robert, jolla on ollut tapana jokainen kesä 15-vuotiaasta saakka heittäytyä yhden hoitolassa asuvan naisen seuraan, olipa tämä perheen tytär, leski tai rouva. Tänä kesänä hän iskee silmänsä Ednaan.

      

Herra Pontellier käveli mielellään talossaan tarkistamassa sen sisutusta ja esineitä, varmistaakseen, että kaikki oli kunnossa. Hän arvosti omaisuuttaan, lähinnä siksi, että se oli hänen, ja hän tunsi tyydytystä tarkastellessaan maalausta, patsasta, erikoista pitsiverhoa, mitä tahansa, ostettuaan sen ja asetettuaan sen paikalleen muiden palvottujen esineiden joukkoon. (s. 94)

   

Léoncen mielestä Edna ei hoida kunnolla vastuutaan äitinä tai vaimona, sillä tätä eivät esimerkiksi juurikaan kiinnosta mieheensä liittyvät asiat. Hän sanoo vaimolleen esimerkiksi seuraavaa: "No, mutta, kultaseni, luulisin sinun jo ymmärtäneen, että niin ei tehdä. Meidän täytyy noudattaa sovinnaistapoja, jos yleensä haluamme menestyä ja pysytellä muiden mukana." Häntä raivostuttaa, kun vaimo alkaa osoittaa omaa tahtoa. Silti Edna pitää päänsä ja pudottaa päältään vanhat rooliasunsa. 

     

"Hän on saanut päähänsä jotain naisten oikeuksista"

--

"Onko hän", tiedusteli tohtori hymyillen, "onko hän seurustellut viime aikoina näennäisälyllisten naisten, ylihenkevien yli-ihmisten kanssa? Minun vaimoni on kertomut minulle heistä." (s. 119)

     

Samastuin Ednaan, kun hän eläytyy musiikkiin: hän saa kylmiä väristyksiä, kokee musiikin kautta vahvoja tunteita ja näkee mielessään mm. "miehen seisomassa kalliolla merenrannalla". Kun Edna alkaa tavoittaa todellista minäänsä, hän päättää aloittaa uudelleen lukuharrastuksensa, koska voi päättää mitä ajallaan tekee. Hänellä on kirja mukanaan eräässä kahvilassa, jonne Robert tulee yllättäen. Hän huomaa kirjan ja päättää "auttaa" naista kertomalla, mitä kirjan lopussa tapahtuu, jottei tämän tarvitse kahlata itse sinne asti. Kauhean julmaa!

  

Hän yritti selvittää, mikä tässä kesässä oli niin erilaista verrattuna edellisiin ja kaikkiin hänen elämänsä kesiin. Hän ymmärsi vain, että hän itse, hänen nykyinen minänsä, oli jotenkin erilainen kuin aikaisemmin. Hän ei vielä aavistanut, että hän näki asiat erilaisin silmin ja tutustui itsessään uusiin olotiloihin, jotka värittivät ja muuttivat hänen suhtautumistaan ympäristöönsä. (s. 78)

  

Vasta viimeisten viidenkymmenen sivun aikana ymmärtää, miksi teosta paheksuttiin aikoinaan ja miksi se nostettiin esille uudelleen 1970-luvulla. Ednan ja Robertin välille leimahtaa kielletty rakkaus, mutta se ei ehdi muuttua kovinkaan fyysiseksi, sillä kumpikin tietää rikkovansa vähintäänkin kirjoittamattomia moraalisääntöjä. Kuinka eri avoin asiat olisivatkaan, jos he olisivat tavanneet toisensa aikaisemmin. 

    

Lapset näyttivät hänestä vastustajilta, jotka olivat voittaneet hänet, jotka olivat kukistaneet hänet ja yrittivät vetää hänen sielunsa elonikäiseen orjuuteen. (s. 198)

   

Oli hauskaa huomata, kuinka jotkin asiat eivät ole juurikaan muuttuneet aikojen saatossa. Ednalla on ollut nuorempana kehystetty kuva kuuluisasta näyttelijästä, jota hän muilta salaa pussailee. Sen sijaan monet uudemmiksi ilmiöiksi ajattelemani asiat olivat kuittenkin olemassa jo teoksen julkaisuaikaan, näitä olivat mm. värisarjakuvat, tylli ja trikoo. Jouduin lisäksi googlaamaan mitä ovat kreolit ja angostuura, eli lukukokemus oli myös hyvin opettavainenkin. 

   

Lyhyesti sanottuna, rouva Pontellier ei ollut äiti-ihminen. Äiti-ihmiset -- olivat naisia, jotka jumaloivat lapsiaan, palvoivat miehiään ja pitivät pyhänä etuoikeutenaan häivyttää itsensä olemattomiin yksilöinä. (s. 28)

  

Chopin on oivallinen sanankäyttäjä, ainakin sellainen tunne syntyy suomentaja Raija Latvalan käsittelyn jälkeen. Esimerkiksi hyttysiä kuvataan osuvasti pieniksi iniseviksi lurjuksiksi. Välillä Chopin myös heittäytyy runolliseksi, etenkin kuvaillessaan merta ja luontoa. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän lyhkäiseen klassikkoon! Täytynee tämän jälkeen jossain vaiheessa lukea myös Gustave Flaubertin Rouva Bovary. 

    

Meren ääni on viettelevä, lakkaamatta se kuiskii, vaatii, kohisee, kuohuu, kutsuen sielua vaeltamaan yksinäisyyden syvyyksiin, eksymään sisäisen mietiskelyn sokkeloihin. (s. 36)

  

     

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Minna Canth: Papin perhe

        

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Kate Chopinin Herääminen on herkkä kuvaus neworleansilaisen naisen elämästä ja hänen havahtumisestaan tiedostamaan naiseutensa, seksuaalisuutensa ja avioliittonsa uudella tavalla.

   

Kun romaani ilmestyi vuonna 1899, aikalaiskriitikot tuomitsivat sen armotta moraalittomaksi ja paheksunta peitti alleen teoksen kaunokirjallisen taidokkuuden.

   

Kate Chopinin aistillinen teos löydettiin uudelleen 1960-luvulla, jolloin se nostettiin naiskirjallisuuden klassikoksi.

Suomentanut: Raija Latvala, 200 sivua, Faros-kustannus 2009

  

Alkuperäinen nimi: The Awekening (1899)

   

Tämä feministinen klassikko on luettu myös täällä: Kiiltomato, Café Voltaire, Sabinan knalli, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjava kammari, Lurun luvut, Klassikko viikossa, Luetut lukemattomat, 365 kulttuuritekoa 

Gustave Flaubert: Bibliomania

"Hän rakasti kirjaa, koska se oli kirja."

 
Tämä sympaattisen pienikokoinen (11x15,5cm) kirja herätti huomioni käydessäni lähikirjastossani. Se näytti niin eksyneeltä uutuushyllyssä, että se oli pakko ottaa mukaan. Kirja alkaa sanoilla: Taannoin kapealla, valottomalla kujalla Barcelonassa mies, jolla oli kalvakat kasvot ja samea, tyhjä katse - paholaismainen, outo olento, jollaisilla Hoffmann täytti merkilliset tarinansa. Teos koostuu Flaubertin 15-vuotiaana kirjoittamasta novellista, joka on julkaistu nyt ensimmäistä kertaa suomeksi, sekä suomentaja Antti Nylénin ja kulttuurihistorioitsija Hannu Salmen esseet rakkaudesta kirjoihin. Salmi kertoo historiallisen katsauksen tunnetuista bibliomaneista, Nylén puolestaan keskittyy enemmän kirjojen ja lukemisen historiaan. Hän esimerkiksi pohtii sähkökirjojen problematiikkaa.

    

Flaubert tiivistää jo novellinsa alussa taidokkaasti sen parodisen kuvan, joka nykyään esimerkiksi kirjablogaajista sivustakatselijoille on syntynyt: 

    

Hänellä oli ainoastaan yksi ajatus, yksi rakkaus, yksi intohimo: kirjat. Ja tämä rakkaus ja intohimo poltti häntä kuin sisäinen palo. Se vei kaiken hänen aikansa ja kulutti hänen elinpäivänsä. (s. 11)

  

Päähenkilö on barcelonalainen outolinnuksi ja kummajaiseksi kutsuttu nykyinen kirjakaupias Giacomo, joka pitää vanhojen pergamenttien pölyä jumalallisena, tuskin syö ja uneksii vain kirjoista, vaikka osasi tuskin lukea. Hänelle kirjoissa arvokasta ei ole se mitä ne sisältävät vaan mitä ne edustavat: tietoa ja kauneutta. Giacomo oli ollut munkki, joka luopui Jumalasta. Hän uhrasi rahansa ja sielunsa kirjoihin. Kirjakauppiaalla on kilpailija, Baptisto, joka huutokaupassa aina ylittää Giacomon tarjouksen. Ja jos hän ei saa jotakin harvinaista kirjaa itselleen, hänen koko maailmansa hajoaa aiheuttaen lähes fyysistä kipua. Kirja tai henki! 

   

Kirjan lukeminen käynnisti ajatteluketjun päässäni, olenko minä bibliofiili vai sittenkin bibliomaani, olenko kirjojeni herra vai orja? Ainakaan en vielä itse ole Giacomon yllä kuvatun kaltaiseen absurdiin käytökseen sortunut. Joskus toki jää harmittamaan, etten sittenkin ostanut sitä yhtä kirjaa antikvariaatista, mutta unohdan tällaiset huolet aika nopeasti. Myönnän, että ostan välillä paljonkin kirjoja, osan lukulistaltani, osan vain siksi, että ne kuuluvat yleissivistykseen. Vetoan aina kirjallisuuden opintoihini, ja siihen, että tämä teos kuuluu lukea - onhan se klassikko! Ja jos joskus maailmassa sähköinen kirja peittoaa paperisen, olen pelastanut pienen osan kirjallisuutta tulevaisuuden ihmisille. Koskaan en kuitenkaan laita suuria summia kirjoihin, sillä ostan kirjani käytettyinä edullisesti. Ennen kaikkea, vaikka nautin suuresti kauniista kirjoista on sisältö se jota minä kirjaoissa rakastan eniten. 

  

Flaubert oli lukenut nuori: hän tiesi kirjallisuushistoriasta, klassikkoteoksista ja viitteet näihin teoksiin vilahtelevat myös tämän lyhyen novellin sivuilla. Hän mainitsee niin Danten kuin jo aiemmin mainitun Hoffmannin, jonka käsitän tarkoittavan E.T.A. Hoffmannia. Flaubertin luoma hahmo Giacomo perustuu hänen lukemaansa lehtiartikkeliin, ja teoksella onkin hyvin paljon yhtestä artikkelin kanssa. Salmen esseestä paljastuu, että alkuperäinen artikkeli oli sekin kaunokirjallista, hoffmannilaista tuotantoa, joka ennen tekijänoikeuslakia levisi monessa muodossaan halki Euroopan. Tapaus kiinnosti ihmisiä, olihan bibliomania 1800-luvulla tunnustettu sairaus.

     

Suosittelen tutustumaan tähän nopealukuiseen ja sujuvasti kirjoitetun/suomennetun novelliin ja myös taidokkaasti laadituihin esseisiin teoksen lopusta. Opin niistä paljon uutta, esimerkiksi Cardillac-syndrooman (taiteilijan vaikeus tai kyvyttömyys erottaa itsensä työstään).

Arvosana:

   

Takakannesta:

Ranskalainen kirjailija Gustave Flaubert kirjoitti 15-vuotiaana kertomuksen traagisiin mittasuhteisiin paisuvasta kirjarakkaudesta. Sen päähenkilö on barcelonalainen Giacomo, joka tuhlaa rahansa kirjoihin eikä kykene edes syömään tai nukkumaan. Bibliomania oli Flaubertin ensimmäinen painettu teksti (1837), ja se ilmestyy nyt ensi kertaa suomeksi. Antti Nylén on aiemmin suomentanut muun muassa Flaubertin romaanin Bouvard ja Pécuchet, Chateaubriandin kertomuksen René ja Charles Baudelairen runokokoelman Pahan kukat. 

      

Bibliomania sisältää lisäksi suomentaja ja kirjailija Antti Nylénin ja kulttuurihistorioitsija Hannu Salmen esseet rakkaudesta kirjoihin.

       

Asiasanat: novellit, 1800-luku, kirjakaupat, kirjat kirjoista, pakkomielle, rakkaus kirjoihin, ranskalaiset klassikot 

     

Samantyylisiä kirjoja: Kirjoja kirjoista

     

Suomentanut: Antti Nylén, 199 sivua, Faros-kustannus 2012

     

Alkuperäinen nimi: Bibliomanie (1837)

    

Kirjasta muualla: Kiiltomato, Aamulehti, Jos vaikka lukisi, Nenä kirjassa, Kirjojen keskellä, Hemulin kirjahylly, Suomen laki: Kirjahullun kuolemntuomio,
 

Kirjailijasta Wikipediassa