tiistai 21. toukokuuta 2019

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

"Totalitääriset järjestelmät synnyttävät aina kapinan."
   
   
Arvostelukappale. Olen arvostellut kirjan myös Tahtivaeltajaan 2/2019, jonka pitäisi ilmestyä lähiaikoina.
   
Lukuhaasteissa: Helmet 2019: 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi, Mennään metsään 
   
Marisha Rasi-Koskinen on paitsi kirjailija, myös psykologi, minkä myös huomaa Auringon pimeästä puolesta. Teoksella on kaksoiluokitus, mikä tarkoittaa, että se on enemmän kuin sallittua luettavaa sekä nuorille että aikuisille, ja sillä on annettavaa molemmille ikäryhmille.
   
Auringon pimeä puoli on George Orwellin klassikon Vuonna 1984 moderni serkku, joka taivuttaa todellisuutta kuin kaleidoskoopin läpi katsottuna. Lukija pysyy koko ajan varpaillaan, vaikka mysteerien avautuminen viekin hetken aikaa. Valitettavasti itse arvasin pari isompaa paljastusta ennalta. Onneksi se ei pilannut lukuiloa, pikemminkin odotin kiinnostuneena, milloin ennusteeni tapahtumien kulusta tulee toteen.  
  
Sikäli kuin sitä mitä ikivanhasta korvesta vielä oli jäljellä, saattoi metsäksi kutsua, kasitaletta kuusikkoa, tiheää mutta murheellisen kapeaa. Sillekin Voiton kaivoksella oli jo suunnitemansa. Puut oli merkitty punaisilla maaliviiruilla kuin niitä olisi riivannut jokin sairaus. (s. 14)
    
Päähenkilö on kuusitoistavuotias Emilia, joka asuu isoisänsä kanssa. Emilian äiti olisi 33-vuotias - siis saman ikäinen kuin minä! - jos hän eläisi, mutta hän kuoli synnytyksessä, eikä tytön isä ole koskaan ollut mukana kuvioissa. Isoäidin terveys romahti tyttären menetyksen jälkeen ja hän on hoitokoissa. Isoisä on kuin Pixarin Up - kohti korkeuksia -leffan Carl. Vanha, vahvatahtoinen mies, joka asuu keltaisessa puutalossa uudempien, persoonattoman harmaiden elementtitalojen noustessa kaikkialle sen ympärille. 
   
Tapahtumapaikkana on Kaivoksen kaupunki, suljettu yhteisö, missä asiat tehdään hieman eri tavoin kuin ulkomaailmassa, tuoden samaan aikaan mieleen tapahtumia menneestä. Kaivoksen koulussa ei opeteta historiaa ja Johtajaa tervehditään käsivarsi ojossa. Kerran kuussa julistetaan kuukauden ilmiantaja. Varsin kylmäävää nykyhetken ääriliikehdintää katsoessa. Johtajan tavoitteena on pitää kaupunki turvassa ja hän haluaa, että asukkaat osallistuvat yhteisen hankkeen eli muurin rakentamiseen (kuulostaa varmaan tutulta?). Jokainen asukas voi ostaa kojusta perustuskiven ja muurata sen itse paikalleen.  
 
Kaikki sopimaton kiellettiin ja sopimatonta oli vuosi vuodelta enemmän. Matematiikka oli sopimatonta, maantieto oli sopimatonta, historia, yhteiskuntaoppi, fysiikka, sopimatonta kaikki, fiktiosta puhumattakaan. (s. 285)
  
Emiliaan oli paikoin hyvin helppoa samaistua. Hän kuvaa itseään yksinäiseksi lapseksi, joka vietti paljon aikaa lukien ja metsässä vaellellen, kunnes tapasi pojan, Mitekin. Se ei ole hänen oikea nimensä vaan erittäin epävirallinen lempinimi, joita ei Voiton Kaivoksessa katsota hyvällä. Eikä katsota Emiliaakaan. Hän ei käy koulua, vaan isoisä opettaa häntä kotona. Kertoo hänelle kielletyistä aiheista, ulkomaailmasta ja sen historiasta. Kaivoksen lapset väistävät Emiliaa kuin hänellä olisi tarttuva tauti, mutta samalla se antaa hänelle mahdollisuuden toimia näkymättömänä. 
  
Teos on jaettu kolmeen osaan, Kaivos, Toivo ja Valo. Jokaisella osalla on omanlaisensa tunnelma ja kerrontatapansa. Ensimmäisessä osassa lukija tutustuu Emiliaan ja Kaivoksen kaupunkiin. Toisessa osassa Emilian maailma keikahtaa täysin uuteen kulmaan, ja hänen täytyy hetken aikaa parannella pahemman laatuista jet lagia. Kolmas osa eroaa paljon kahdesta aiemmasta. Siinä on hyvin vähän dialogia ja tapahtumista kerrotaan lyhyesti, toteavaan tyyliin.Minulle se olikin puuduttavita lukea, vaikka samaan aikaan se tarjosikin isoimmat paljastukset ja taustoitti monia aiemmin ohitettyja asioita.
 
Jos joku lähti Kaivoksesta, hän lakkasi olemasta. Häntä ei tunnettu, hänestä ei puhuttum hänen nimensäkin unohdettiin. -- Luulen, että Valitut eivät teeskennelleet unohtamista. He unohtivat oikeasti. (s. 29)
      
Kaivoksen Johtaja on bakteerikammoinen, itseään muita ihmisiä parempana pitävä, iättömän näköinen ja diktaattorimainen hahmo. Hänestä Kaivoksen asukkaat ovat vain muurahaisia, joiden ainoa tehtävä on pyörittää muurahaispesää. Johtaja on valjastanut mielenosoitukset ja tehnyt niistä pakollisia, Kaivoksen autonomian juhlinnassa tapahtuviin kannustuksiin.

Auringon pimeä puoli on yhteiskuntakriittistä scifiä, joka herättelee paljon ajatuksia. Toivon todella, että teos löytää lukijoita, sillä historia ei saa toistaa itseään, ei nin kuin 1930-luvulla Saksassa ja jonka ideologian nousun ensimmäiset merkit on jo nähtävissä. Se myös puhuu rivien välissä ympäristön suojelusta ja

Se oli alkukantaista eloonjäämistaistelua. Me olimme lentoon hätyytetty hyönteinen ja me olimme haavoitettu lintu, lauma eläimiä pakenemassa palavaa metsää. (s. 361)
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Suljen silmäni, jotta näkisin sinut vielä.
  
Yllätystentäyteinen mysteeriromaani nuoren naisen matkasta omaan historiaansa. Ajan rajat ylittävä jännityskertomus eristetystä kaivoskaupungista pitää lukijan otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
  
Emilia asuu Kaivoksen kaupungin suljetussa yhteisössä isoisän kanssa. Pihan perällä oleva kesähuone on ollut lukittuna kuusitoista vuotta, siitä päivästä lähtien, kun Emilia syntyi ja hänen äitinsä kuoli. Kun Emilia rikkoo lukon, hän löytää mökistä valokuvantarkan vanhan piirroksen - ja kuvassa on hän itse. Emilia tempaistaan pyörteeseen, joka vie hänet kaivoksen kammottavien salaisuuksien äärelle ja omaan menneisyyteensä. Hänen elämänsä vaihtuu toiseksi, kun hän sukeltaa kaivoksen mustaan veteen.
  
Auringon pimeä puoli on ajan ja muistojen mysteeri, joka leikittelee scifillä ja suhteellisuusteorian arvoituksilla. Samaan aikaan se on huikea seikkailu ja jännitystarina.
   
366 sivua, WSOY 2019

2 kommenttia:

  1. Luin tämän alkuvuodesta ja tykkäsin keskivertoa enemmän, annoin muistaakseni neljä tähteä Goodreadsiin. Aika omalaatuinen ja tiiviskin tunnelma tässä kirjassa oli, vaikka juoni meni välillä aika hitaanpuoleisesti eteenpäin. Vaikkei YA-genre minulle kovin tuttu olekaan, tämä tuntui joka tapauksessa ihan raikkaalta tuttavuudelta. Oli vähän erilainen YA-kirja, minun lukemistossani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Rasi-Koskiselta, mutta kiinnostuin sen verran hänen tyylistään, että täytyy katsella niitä aikuisille kirjoitettuja kirjojaankin, olisiko niissä kiinnostavia teemoja. Rasi-Koskinen kieputtaa hahmojaan kiinnostavasti halki kirjan ja niin kuin sanoit raikkaasti.

      Poista