"Kaksi viallista taitaa siis tehdä yhden täydellisen",
Carrick sanoo, ja minä kikatan.
Carrick sanoo, ja minä kikatan.
"En minä ole mikään sankari! Olen vain tyttö, joka teki sen mitä piti oikeana. Missään, mitä minä olen tehnyt, ei ole ollut mitään sankarillista!" (s. 183)
Cecelia Ahernin Täydellinen on teosparin toinen osa, jonka luin jo viime vuoden syyskuussa. Ensimmäinen osa Viallinen esitteli yhteiskunnan, jossa Kilta määrittelee, onko ihminen täydellinen vai viallinen. Vikoja ovat muiden muassa valehtelu, varastaminen ja epälojaalius Kiltaa kohtaan. Ainoa viallinen, jolle minusta on melkein oikeutettua antaa polttomerkintä, on eräs lääkäri, joka kirjoitti rokottamisen vastaisia lehtisiä ja sai merkin kieleensä. Täydellinen on kertomus pakomatkasta, kytevästä kapinasta, rakkaudesta ja sen asian myöntämisestä, että kaikilla on vikoja, eikä niillä yleensä ole isossa kuvassa merkitystä.
Celestine oli täydellinen, kunnes auttoi bussissa vanhaa miestä. Mies oli tuomittu vialliseksi. Niinpä Celestinekin joutui oikeuden eteen tuomittavaksi, muttei suostunut katumaan tekoaan, koska koki miehen auttamisen oikeutetuksi. Niinpä hän joutuu kantamaan kehossaan polttomerkintää, koska yhteiskunnan sääntöjen mielestä hän teki huonon päätöksen. Eikä vain yhtä merkintää vaan peräti kuusi, enemmän kuin kukaan on koskaan saanut. Tuomari Crevan yrittää tehdä Celestinestä esimerkin, mutta rangaistus kääntyy miestä vastaan, kun ihmiset alkavatkin epäillä systeemiä tukea pienestä teosta niin raskaasti rangaistun tyttöä.
Suurin osa viallisista on koulutettuja, arvostettuja kansalaisia. He eivät ole rikollisia, he eivät ole syyllistyneet mihinkään laittomaan. He ovat tehneet moraalisia tai eettisiä päätöksiä, joita yhteiskunta ei pidä soveliaina, ja heidät on polttomerkitty niiden vuoksi. Eräänlaista järjestäytynyttä julkista häpäisemistä se on. (s. 23)
Polttomerkintöjen tarkoituksena ei ole muuttaa viallista, vaan yhteiskunnan suhtautumista vialliseen. Aivan kuten Salla Simukan novellissa Koru (kokoelmasta Sammuta valot! / Sytytä valot!), merkitty ihminen muuttuu näkymättömäksi tai alemman luokan kansalaiseksi. Vialliselta viedään suurin osa ihmisoikeuksista ja elämän ylellisyyksistä.
Celestinessä on paljon samaa kuin Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian Katnississa. Molemmat ovat nuoria naisia, joista tulee tahtomattaan nappuloita eri valtaapitävien pelilaudalla. Molempien harteille asetellaan kapinallisen johtohahmon viittaa, eikä kumpikaan oikeasti suunnitellut vastustavasa vallitsevaa systeemiä. Molemmilla on myös elämässään kaksi poikaa, joista heidän täytyy valita toinen. En pitänyt Katnissin valinnasta, vaikka olenkin teossarjan toisella lukukerralla ymmärtänyt sen paremmin, mutta poika, jonka kanssa Celestine päätyy olemaan on mieleiseni.
"Teetpä siis mitä tahansa, pysy kaukana Fergusista ja Lorcanista, he haluavat vain yhtä asiaa." Hän katsoo minua tietävän näköisenä.
"Niin, joo, seksiä."
"Ei", Mona purskahtaa nauruun. "Kunpa haluaisivatkin. Ei", hän vakavoituu, "vallankumousta." (s. 69)
Täydellisen suurin vika on sen ennalta-arvattavuus. Melkein huusin parissa kohtaa Celestinelle, joka ei vaan tajunnut. Pidin Viallisesta niin paljon ja halusin pitää tästäkin, mutta jäin kaipaamaan enemmän tai eri tavalla kerrottuna. Ei tämä huonoin dystopiasarjan jatko-/päätösosa ollut, mutta tarinan maailma olisi ansannut parempaa. Tarina pääsee loistamaan vasta loppupuolella, kun vialliset pakotetaan pukeutumaan punaiseen heijastellen Margaret Atwoodin klassikoksi noussutta teosta Orjattaresi.
Toivottavasti Ahern kirjoittaa jatkossakin nuortenkirjoja, sillä pidän hänen tyylistään kirjoittaa vaikka ensi askeleet dystopian puolella olivatkin vähän haparoivia. Suosittelen silti tämän teosparin lukemista senkin vuoksi, että dystopioista löytyy paljon yksittäisiä teoksia sekä trilogioita, mutta kahden kirjan mittaisia tarinoita ei kovinkaan montaa (mieleen tule vain pari kotimaisa Siri Kolun Pelko ihmisessä ja Ihmisen puolella sekä Salla Simukan Jäljellä ja Toisaalla).
Toivottavasti Ahern kirjoittaa jatkossakin nuortenkirjoja, sillä pidän hänen tyylistään kirjoittaa vaikka ensi askeleet dystopian puolella olivatkin vähän haparoivia. Suosittelen silti tämän teosparin lukemista senkin vuoksi, että dystopioista löytyy paljon yksittäisiä teoksia sekä trilogioita, mutta kahden kirjan mittaisia tarinoita ei kovinkaan montaa (mieleen tule vain pari kotimaisa Siri Kolun Pelko ihmisessä ja Ihmisen puolella sekä Salla Simukan Jäljellä ja Toisaalla).
Se, että joutuu sonnustautumaan yhdenmukaiseen asuun, on yksinkertaisesti halventavaa. He ovat riistäneet meiltä yksilöllisyytemme, ainutkertaisuutemme. He ovat julistaneet meille, että meitä ei saa erotella toisistamme, meillä ei ole väliä, olemme merkityksettömiä. Olemme pelkkiä numeroita, epätäydellisyyksien armeija. (s. 303)
Arvosana:
Takakannesta:
Hän on elänyt kuin aave siitä lähtien kun tuomari Crevan julisti hänet kansakunnan suurimmaksi uhaksi. Celestine luottaa järkähtämättä vain Carrickiin, toiseen Vialliseen, ja yhdessä he ovat painuneet maan alle.
Celestinellä on hallussaan tietoa, joka voi romahduttaa koko valtajärjestelmän. Sen huipulla on niitä, jotka ovat valmiita melkoisiin tekoihin, jotta salaisuus ei tule yleiseen tietoisuuteen. Lopulta Celestine ajetaan nurkkaan ja tuomari Crevan saa yliotteen. Celestinen täytyy tehdä päätös: pelastaako vain itsensä vai kaikki Vialliset.
Täydellinen päättää Viallisessa alkaneen huikean YA-tarinan, jossa liikuttavana voimana ovat oikeat ja väärät teot
Suomentanut: Sirpa Parviainen, 421 sivua, Gummerus 2018
Alkuperäinen nimi: Perfect (2017)
Sarjassa ilmestynyt:
- Viallinen (2018) / Flawed (2016)
- Täydellinen (2018) / Perfect (2017)
Myös täällä on noustu vastustamaan Kiltaa: Kansan Uutiset, Kirjapöllön huhuiluja, Expelliarmus, Unelmien aika
Samankaltaista luettavaa: Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa, Neal Shusterman: Unwind, Salla Simukka Koru (novelli kokoelmasta Sammuta valot! / Sytytä valot!), Ally Condie: Rajalla, Suzanne Collins: Matkijanärhi, Rick Yancey: Ääretön meri, Veronica Roth: Kapinallinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti