sunnuntai 25. elokuuta 2019

Eva Frantz: Osasto 23

"Minulla oli outo tunne. Jokin tuntui väärältä. En oikein sopinut tänne. 
Tässä minä istuin kaiken valkeuden keskellä kolmestakymmenestä eri väristä 
neulotussa villatakisssani ja häiritsin hiljaisuutta yksimiselläni."
    
   
Arvostelukappale
   
Lukuhaasteissa: Kirjankansibingo: Ovi
 
Dekkaristina tunnetun Eva Frantzin ensimmäinen, Runeberg Juniorilla palkittu lastenkirja Osasto 23 on paitsi kauniskantinen, myös varsin jännittävä tarina Stiinasta, joka sairastaa tuberkuloosia. Hänen perheensä on köyhä. Hänellä on monta sisarusta, isä on kuollut sodassa. Sairastuttuaan Stiina on nukkunut äidin kanssa keittiössä, sisarusten ahtautuessa kammariin tartunnan välttämiseksi.
 
Köyhä saa olla, mutta se ei ole mikään syy käyttäytyä huonosti, äiti sanoo aina. (s. 17)
 
Kuolemaan valmistautunut Stiina saa yllättäen harvinaisen tilaisuuden päästä ilmaiseksi keuhkoparantolaan, jossa kokeillaan ajan uusimpia parannuskeinoja, kuten raikasta ilmaa ja männynoksia sängyn vieressä. Lisäksi Stiina saa toki ihan oikeaa lääkettäkin, joka maistuu kamalalle. Vadelmarinteen parantola sijaitsee metsän keskellä ja se on suuri kuin linna. Stiina on hieman lannistuneen oloinen hahmo, joka puhuu paljon lähestyvästä kuolemastaan ja kuinka on hyvä, että perhe tottuu hänen poissaoloonsa parantolassa olon aikana ja kuinka nuorena kuollessa ei tarvitse miettiä tulevaisuutta, kuten töitä ja rakkautta.

Ulkona oli kaunista. Syksy teki tuloaan, ja siellä täällä männynlatvojen joukossa näkyi kellastuvia koivuja. (s. 22)
 
Parantolassa on ollut aikaisemmin tulipalo ja se on vasta aloittanut toiminnan uudelleen. Joukko rikkaita rouvia nauttii raikkaasta syysilmasta huopiin kääriytyneenä parantolan leveän kuistin lepotuoleilla, mutta Stiina on ainoa lapsi. Tai niin hän ainakin luulee, kunnes herää eräänä yönä pojan hihitykseen. Poika esittäytyy Rubeniksi, osastolta 23. Stiinan kallein omaisuus on Robinson Crusoe -kirja, jonka hän sai vähän ennen lähtöään veljeltään Ollilta. Ruben on ollut lukemassa kirjaa, mikä vähän harmittaa Stiinaa, eihän poika ollut pyytänyt ensin lupaa.

 Heti kun tyttö saa tilaisuuden, hän pakenee täältä, nainen kähisi silmät selällään, – köyhille lapsille käy täällä huonosti, kysy vaikka noilta, nainen nyökkäsi merkitsevästi kirkkoa ja hautoja kohti. (s. 46)
 
Tapahtumat sijoittuvat käsittääkseni 1930-luvulle, jolloin keuhkoparantoloita rakennettiin paljon ja kirjassa puhutaan mm. automobiilista ja Greta Garbosta. Autossa matkustaminen ja hissin käyttäminen ovat Stiinalle uusia juttuja. Frantz onkin osannut hienosti tuoda mennen ajan lukijan lähettyville. Aluksi tarina etenee rauhallisesti, hieman melankolisesti. Kerronan kierrokset kuitenkin nousevat loppua kohden, kun asioiden tila paljastuu ja Stiina on kaiken riepotuksen keskipisteessä. Jotkin loppupuolen tapahtumista ovat hyvinkin kauhistuttavia.
 
Kun tietää kuolevansa pian, sitä iloitsee kaikenlaisista asioista. Niin kuin automobiililla matkustamisesta! En olisi ikinä uskonut, että saisin kokea sellaista, mutta nyt sekin on tehty. (s. 10)
 
Takakansi on hieman harhaanjohtava. Sen mukaan Ruben kertoo Stiinalle tulipalosta, kun itse asiassa sen mainitsee yksi parantolan hoitajista jo yli 10 sivua ennen kuin Rubeniin edes tutustutaan. Poika tosin osaa kertoa asiasta enemmän. Ruben on kiinnostava hahmo ja juonen kannalta hyvin merkittäväkin. Takakansi saa kuvittelemaan hänen olevan läsnä enemmänkin, mikä harmillisesti ei pidä paikaansa. Öistä hiiviskelyä ei siis ollut kirjassa kuin pariin otteeseen, mutta ne olivat sitäkin jännittävämpiä.
 
Tästä "miinuksesta" huolimatta kirja on erittäin suositeltava etenkin 10-14-vuotiaille lukijoille. 
  
     
Arvosana:
     
Takakannesta:
Piinaavan jännittävä kauhutarina
   
Autiolla maaseudulla, Vadelmarinteen keuhkosairaalassa, hoidetaan sairaita kaupunkilaislapsia. Raikkaan ulkoilman uskotaan attavan yskiviä potilaita. Köyhälle Stiinalle iso parantola on kuin kartano, mutta hän kaipaa silti kotiin sisarustensa luo.
   
Salaperäinen potilas Ruben piristää Stiinaa sopeutumaan, ja yhdessä he hiiviskelevät sairaalan käytävillä öiseen aikaan. Ja juuri Ruben kertoo oudosta tulipalosta itäsiivessä...
   
Stiinan mielestä sairaalassa on käynnissä jotakin merkillistä, ja hoitajat ja lääkärit käyttäytyvät kummallisesti. Eikä aikaakaan kun Stiina havaitsee olevansa suuressa vaarassa. 
   
Osasto 23 on dekkaristi Eva Frantzin ensimmäinen lastenkirja, ja se voitti Runeberg Junior -palkinnon 2019. 
      
Suomentanut: Anu Koivunen, 139 sivua, S&S 2019
  
Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä, Mrs. Eriksson's Room, Kirjasähkökäyrä
   
Samankaltaista luettavaa: Satu Mattila-Laine: Parantola, Kaija Juurikkala: Aada ja pimeyden lapset, Lauren DeStefano: A Curious Tale of the In-Between 

11 kommenttia:

  1. Olen lukenut Frantzin dekkarit ja pitänyt niistä kovasti. Kauhusta en pidä ollenkaan. Onko tämä jännitystä vai kauhua (takakansi)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitys ja kauhu ovat minusta hyvin yksilökohtaisesti koettavia asioita. Jännitystä tämä ainakin oli, kauhuakin varmasti monelle, erilaisista syistä. Tarinassa on pahis, joka tekee kyseenalaisia asioita ja siinä on myös spefielementtejä.

      Mitään groteskia kauhumässäilyä tämä ei kuitenkaan ole, ainakaan sen enempää kuin yksikään lukemani dekkari on ollut. Aika hurja lastenkirjaksi, ainakin nuorimmille lukijoille, aikuisukijalle juuri niin kauhistuttava kuin sen haluaa olla.

      Itse en ole ollenkaan kauhukirjallisuuden lukija, en ainakaan hakeudu sellaisten teosten pariin tarkoituksella, kauhua saattaa silti moneen tarinaan kuulua vaikke olisikaan päägenre.

      Poista
    2. Mutta ei siis mitään yliluonnollista? Se ei uppoa.

      Poista
    3. On siinä vähän yliluonnollista, mutta lukijasta riippuen sen voinee tulkita myös lapsen vilkkaaksi mielikuvitukseksi. On kuitenkin todella pienessä osassa teosta, pääjuoni pyörii paljon isompien kysymysten ympärillä.

      Poista
  2. Tätä voisin suositella parille tutulle varhaisteinille! Ja toisaalta itselleni, sillä lukuhaasteissa on aina haastavaa löytää kiva lasten- tai nuortenkirja. Onhan niitä paljonkin, mutta aina parempi jos joku osaa sitä suositella etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi passeli juuri tuohon ikähaarukkaan. Samantyylistä kauhua kuin vaikkapa R.L. Stinen kirjoissa. Lasten- ja nuortekirjallisuutta on niin paljon, että todellakin kaikki suosittelut ja esivalinnat kannattaa hyödyntää.

      Poista
  3. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka en sinänsä kohderyhmään kuulukaan. Toisaalta voisi olla ihan kiinnostavaa lukea lapsille/nuorille suunnattu romaani. Tässä kirjassa erityisesti miljöö ja aikakausi kiinnostavat.

    Minua kauhukin kiinnostaa, mutta jostan syystä ei sitä juuri tule luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä katsastaa, jos saat jostain käsiisi. On todella nopea lukaista, jos vaikka Suomessa käväistessäsi löytyy kirjastosta. On hyvin kirjoitettu lastenkirja, huomaa kirjailijan tausta aikuisten dekkareiden parissa. Miljöö ja ajankuva puhuttelivat minuakin.

      Poista
  4. Hmm... kuulostaapa mielenkiintoiselta. Saattaisi kiinnostaa jossain vaiheessa kuopuksta, joka on nyt 8. Pitää vaan ensin tarkistaa jännityksen taso, kun tässä yhtenä päivänä pääsi lukemaan Noidan käsikirjaa ja sitten ei nukkumisesta meinannut tulla ensin mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan itse tutustua ensin, eikä pelkästään sopivuuden vuoksi, vaan myös siksi, että on ihan hyvä kirja aikuisellekin lukijalle. Noidan käsikirja on monelle minunkin sukupolvessa teokseen lapsena tutustuneille ollut aika mieleenpainuva kokemus. Itse en muista sitä lukeneeni, mutta vanhempien kirjahyllyyn kerätyssä vuosikirjasarjassa oli kuva Öz-jäämiehen muumiosta, jota piti aina katsoa ja tyrkätä kirja sitten äkkiä takaisin hyllyyn. Se oli varmaan jotain omien rajojen testaamista.

      Poista
    2. Öz onkin tosi vaikuttava. Me kävimme Espoossa WeeGeessä, kun siellä oli jäämies-näyttely eikä esikoinen suostunut edes kävelemään vitriinin ohi...

      Poista